Halla-ahon elämänkertateos on julkaistu. Aika suoraan kertoo myös, mitä siellä kymmeneksi vuodeksi sinetöidyssä kirjeessä lukee: uupumus ja masennus veivät voimat jatkaa puheenjohtajuutta.
yle.fi
Halla-aho paljastaa salaisuuden puheenjohtajaerostaan: uupumus ja masennus veivät synkkiin mietteisiin
Elämäkerrassaan Jussi Halla-aho arvostelee kovin sanoin entistä pääministeriä Sanna Marinia ja edeltäjäänsä Timo Soinia.
– Voin todella huonosti vaalien jälkeen. Olin alkanut kärsiä unettomuudesta muutamaa vuotta aiemmin. Pääasiallinen syy oli todennäköisesti avioliiton ulkopuolinen lapsi ja jatkuva stressi siitä, mitä asetelman toinen osapuoli seuraavaksi tekee.
Asetelman toisella osapuolella Halla-aho tarkoittaa lapsen äitiä.
– Nukuin tunnin tai pari yössä, ja suurimman osan valveillaoloajasta pelkäsin pyörtyväni. Nukahtamislääkkeet auttoivat jonkin verran, mutta niitä ei voinut käyttää pitkiä aikoja kerralla, Halla-aho kertoo kirjassa.
Väsymys aiheutti masennusta. Masennuksesta seurasi motivaatio-ongelmia ja synkkiä ajatuksia.
Halla-aho kyseli itseltään, uskoiko hän siihen mitä oli tekemässä ja voisiko hänelle tärkeitä, maahanmuuttoon liittyviä ongelmia ratkaista poliittisilla päätöksillä.
– Aloin miettiä, miten paljon kannattaa pilata omaa elämäänsä yrittämällä pelastaa maata, joka selvästi ei halua pelastua.