Perunalastut

Laysilla on tosiaan moni sipsi aivan liian ohuita. Estrellan sileät on muistaakseni juuri sopivia paksuudeltaan. Toki Kartanon tms. "maalaissipsit" on todella hyviä kun ovat vähän paksumpia ja rapsakoita.
Pirkan Originalit ovat aika kivoja, en tiedä kuka ne valmistaa, ehkä Oikia kun Pyhännästä.
 
Ovat näköjään julkaisseet perunalastujen ystäville kirjan. Kukaan tutustunut?
 
Tuli ostettua Kartanon Kantarelli-lastuja ja miten paljon näissä onkaan makua! Sopii valkosipulin ystäville.
Maistoin myös nämä ja kerrankin yllätyin positiivisesti. Nämä maistui oikeasti hyvällä tavalla kanttarellille. Laitoin dippiäkin näiden kanssa valmiiksi mutta dippi jäi syömättä koska sipsi oli itsessään riittävän maukas.

Eli poistunee myynnistä ihan kohta. 😂
 
Jos paksummista pitää, nämä oli ihan hyviä ns. halpislastuiksi. Lidlin oma tuote.

IMG_7905.jpeg
 
Maistoin myös nämä ja kerrankin yllätyin positiivisesti. Nämä maistui oikeasti hyvällä tavalla kanttarellille. Laitoin dippiäkin näiden kanssa valmiiksi mutta dippi jäi syömättä koska sipsi oli itsessään riittävän maukas.

Eli poistunee myynnistä ihan kohta. 😂
Outoa.Testasin nämä kanssa ja oli minusta melko mauttomia. Mukavan rapeita kyllä ja ihan ok, mutta sama vika kuin tilliversioissakin nykyään. Makua liian vähän.
 
Omasta mielestä nuo oli kyllä kanssa oikein maukkaita. Valkosipuli ja tillikin tuli pitkästä aikaa testattua näissä uusissa pakkauksissa, valkosipuli yllättäen oli myös jokseenkin maukas että mielellään söi pussin, mutta tilli kyllä oli samaa täysin mautonta pahvia edelleen.
 
Ei ole tullut kokeiltua, mielestäni joku sininen pussi on myös ollut samaa tyyliä mutta ei ihan varmuutta.
Okei, pitää käydä tutkimassa omaa Lidliä joku päivä. Ei tule näitä perus suolattuja ikinä syötyä niin pitää olla jotain mausteita.
 
Tulipa ostettua näitä ja ei jatkoon. Aivan liian suolaisia ja muutenkin huonoja.

Aikaisempi Rainbow-versio oli omaan makuun oikein hyvä hinta-/laatusuhteeltaan... Voivoi.

1728812502809.png
Joo huomasin saman. 2,5g suolaa/100g on aivan järjetön määrä kun perus suolasipseissäkin taitaa olla 1,2-1,6g/100g suolaa..
 
Jonkin aikaa sitten tuli myös itse maistettua noi Coop juustosnack versio. Täysin erilainen kuin mitä Rainbow versio oli. Ei todellakaan voi suositella kenellekään.
 
En löytänyt uudesta pussista kuvaa edes Taffelin sivuilta, mutta kokeilin noita Ranch-lastuja. Onkohan tuote tai edes pakkaus vastikaan uudistunut, kun grafiikka ja koko (jotain 230g?) olivat erilaiset kuin ennen. Ihan hyviä itse asiassa, mitä nyt makua voisi olla hieman reilummalla kädellä. Lastun koostumuskin oli yllättäen kelvollinen - sileä ja ohut, muistutti enemmän Kartanon kamoja kuin niitä pakkausmateriaaleja joita vähän aikaa sitten sain.
 
Tuli ostettua Kartanon Kantarelli-lastuja ja miten paljon näissä onkaan makua! Sopii valkosipulin ystäville.
Inhoan sieniä yleisesti mutta siitä huolimatta kokeilin näitä sipsejä. Ja nämähän oli varsin hyviä eli todella positiivinen yllätys. Ei jää ainoaksi kerraksi vaan täytyy napata kyytiin toistekin.
 
Tulipa ostettua näitä ja ei jatkoon. Aivan liian suolaisia ja muutenkin huonoja.

Aikaisempi Rainbow-versio oli omaan makuun oikein hyvä hinta-/laatusuhteeltaan... Voivoi.

1728812502809.png

Joo, ei jatkoon. Todella suolaisia, mutta muuta makua ei sitten olekaan. Estrellan Super Juustot ovat yleensä valintani. Toki Herr'sit vielä parempia, mutta ovatkin eri hintaluokassa.
 
Coop sipsit ovat mielestäni kokonaisuutena huonompia kuin Rainbow. Rainbow perussipsejä jää kaipaamaan koska lähimmäksi niitä pääsee lähinnä Lidlen halpatuote.
 
Taffelin sipsipussit pienenevät, pienenevätköhän hinnat... Tosin, Taffeleita en muutenkaan osta kuin hyvästä tarjouksesta. Pienempi pussikoko ei haittaisi itseäni yhtään, kunhan hintakin kutistuu samassa suhteessa. Itseasiassa pienempi mutta siedettävämmän hintainen sipsipussi olisi omasta mielestä vaan parempi kun nykyään esim Kartanon sipsipussikin saattaa kestää viikon (ensimmäisenä perjantaina leffaa katsoessa noin puoli pussia, viikolla muutama lastu satunnaisesti ja seuraavana perjantaina loput). Nykyään vaan tulee monesti ostettua noita isoja pusseja kun niissä kilohinta on huomattavasti edullisempi. Monesti pienempi pussi maksaa saman kuin iso.

edit:
Boogy kerkisi näyttää muutamia sekunteja aiemmin postaamaan uutisen :D
 
Ainakin tuo Diner Big Time pussi on jo listattu k-ruoka.fi osoitteessa.

1729073753447.png
 
Taffelin sipsipussit pienenevät, pienenevätköhän hinnat... Tosin, Taffeleita en muutenkaan osta kuin hyvästä tarjouksesta. Pienempi pussikoko ei haittaisi itseäni yhtään, kunhan hintakin kutistuu samassa suhteessa. Itseasiassa pienempi mutta siedettävämmän hintainen sipsipussi olisi omasta mielestä vaan parempi kun nykyään esim Kartanon sipsipussikin saattaa kestää viikon (ensimmäisenä perjantaina leffaa katsoessa noin puoli pussia, viikolla muutama lastu satunnaisesti ja seuraavana perjantaina loput). Nykyään vaan tulee monesti ostettua noita isoja pusseja kun niissä kilohinta on huomattavasti edullisempi. Monesti pienempi pussi maksaa saman kuin iso.

edit:
Boogy kerkisi näyttää muutamia sekunteja aiemmin postaamaan uutisen :D
Se hinta ei varmasti tipu kuin vähän. Eli kilohinta nousee rutkasti. Syynä muutokseen on se, että taffelin sipsejä ostetaan aika vähän nykyään ja yrittävät tällä kusta linssiin. Ennustukseni on, että taffelilla tulee YT neuvottelut tulevaisuudessa ja yrityksen tulevaisuus on kortilla.
Se pussi kuitenkin menee aina yhdeltä istumalta, niin ihan plussaa vaan jos hinta ja koko tulee alaspäin :D
Onhan niillä ollut pikkupusseja jo vuosikausia. Jos et ole niitä ennenkään ostanut niin tuskin tulevaisuudessakaan. Kilohinta tulee nousemaan reilusti, joten en näe mitä juhlimista tuossa on.
 
Joku kumma kutina mulle kertoo takaraivossa että hinta ei tule suhteessa laskemaan.
Tämä juuri.

250-270g on ihan ok koko pussille, mutta yleensä näillä muutoksilla haetaan puhtaasti tuottoja. Voi olla, että hetken hinnat ovat halvempia tai ehkä jotain kampanjoita, mutta suurella todennäköisyydellä jossain vaiheessa tullaan maksamaan sama hinta tai enemmänkin 270g pussista kuin 325g pussista aiemmin.

Jutussa mainittiin, ettei resepteihin ole tulossa muutosta, mutta tuskinpa paluu entisaikojen paremmin maustettuihin lastuhin olisi haitannut..

Paluun tekee Taffel Diner. Ei kyllä itsellä mitään muistikuvaa tällaisen mausta. Citymarketin kilohinta sille 11,12, kun nyt yhä myynnissä olevilla "aiemman sarjan" pussikokoisilla se vaihtelee tuotteesta riippuen välillä 8,89-10,33. Eli kallistus tuotiin näköjään samantien hintoihin.

Edit. Hidas.
Screenshot_20241016_131206_Chrome.jpg
 
Nyt vaan odotellaan koska Estrella tiputtaa pussien painoa. Se on ollu jo aika pitkään tuo 275g, ja aika monta pussiuudistusta käyny läpi ilman painon muutosta.
Semmonen 10-15g varmaan on ensimmäinen askel.
 
Se hinta ei varmasti tipu kuin vähän. Eli kilohinta nousee rutkasti. Syynä muutokseen on se, että taffelin sipsejä ostetaan aika vähän nykyään ja yrittävät tällä kusta linssiin. Ennustukseni on, että taffelilla tulee YT neuvottelut tulevaisuudessa ja yrityksen tulevaisuus on kortilla.
Onhan niillä ollut pikkupusseja jo vuosikausia. Jos et ole niitä ennenkään ostanut niin tuskin tulevaisuudessakaan. Kilohinta tulee nousemaan reilusti, joten en näe mitä juhlimista tuossa on.
Mielummin laitetaan YT:t tulille, kuin myönnetään että kitsastelemalla vähemmän mausteissa maine palautuisi ja kauppa kävisi :D

Pikkupusseja on kyllä tullut ostettua kun käy prismassa, lähi s-marketeissa harvoin vaan näkyy muuta kuin ehkä tuurilla yksittäinen pussi.
 
Nyt vaan odotellaan koska Estrella tiputtaa pussien painoa. Se on ollu jo aika pitkään tuo 275g, ja aika monta pussiuudistusta käyny läpi ilman painon muutosta.
Semmonen 10-15g varmaan on ensimmäinen askel.
Kyllähän ne onkin joissain. Esim. kanttarelli on 250 g.
 
Joo noissa kausituotteissa taitaa olla. Ja joissain poikkeuksissa. Mutta ei ole läheskään niin kirjavaa kuin Taffelin painot joissa melkein jokainen tuote on eri painoinen.
 
Sattui tuossa yhdessä k-kaupassa estrella pussin hinta silmään, 3.65€. Itsellä jäänyt sipsien syönti näiden hintojen nousun takia.

Mielummin laitetaan YT:t tulille, kuin myönnetään että kitsastelemalla vähemmän mausteissa maine palautuisi ja kauppa kävisi :D

Pikkupusseja on kyllä tullut ostettua kun käy prismassa, lähi s-marketeissa harvoin vaan näkyy muuta kuin ehkä tuurilla yksittäinen pussi.
Jep onhan tuo ihmeellistä, että kysynnän laskuun vastataan pussin kokoa pienentämällä eikä tuotteen laatua parantamalla.
 
Ei ole mitenkään yllättävää tämä nykyaikana että tuotteen koko pienenee, mutta hinta pysyy suht samana.
 
Estrellallakin on kantarellisipsejä taas myynnissä, ovatko mistään kotoisin? Ottaisin toki nyt mieluummin noita Taffeleita testiin ensin.

7310532301722
 
Pysyyköhän näissä taffelin uusissa big time pusseissa fyysinen koko megapussien kanssa samassa, eli visuaalisesti huijataan kuluttajaa. Enemmän vaan ilmaa pussiin ja vähemmän tuotetta. Eikö se Taffel just selitellyt tuota ilman määrää pusseissaan sillä, että tuote sisällä pysyisi ehjänä varastoinnin ja kuljetuksen aikana? Kummasti muilla valmistajilla, tiiviimmin pakatuissa pusseissa tavara pysyy hyvin ehjänä kotiin asti...
 
Varmaksi en osaa sanoa mutta veikkaisin että pussin koko pysyy about samana. Jonkun mainoskuvan näin jossain missä noita "big time" -pusseja oli megapussien kanssa samassa kuvassa ja näytti että kokoero oli häviävän pieni. Kyllä ne uudet pussit näyttivät pienemmiltä mutta ei niin paljon pienemmiltä mitä sisällön pienentymisen perusteella olisi olettanut. Toki joku random-mainoskuva nyt on random-mainoskuva...
 
Uskon kyllä, että pienentävät fyysisen pussin kokoa eikä vain kiinteän sisällön määrää.

Muut Taffelin tuotteet ei tosin minua juuri kiinnosta kuin Nacho Cheese Balls, joten katsotaan paljonko sitä on uudessa pussissa. Rehellisesti sanoen nykyistä 235:tä grammaa hieman vähemmän olisi itselleni sopivampi pussillinen (välillä riittää se 115g, jota myös myydään).
 
Miksi et vain sulje pussia ja syö loput joku toinen kerta? Itse ihmettelen tätä halua maksaa huomattavasti korkeampaa kilohintaa, että voi ostaa pienemmän pussin.
 
Viimeksi muokattu:
Miksi et vain sulje pussin ja syö loput joku toinen kerta?
Koska hyvää.

e: jaa nyt huomasin edittisi. Ostan noita käytännössä pelkästään tarjouksista, joten käytännössä aina halvemmalla kilohinnalla kuin mitään kilpailevaa merkkiä olisi saatavilla + ihan vastaavaa tuotetta ei mikään muu merkki tunnu edes tekevän. Ja harkitsen pikkupussia vain jos se on ison pussin kilohinnan tasolla tai halvempi.
 
Kieltämättä itsellänikin menee yleensä pussi ihan huomaamatta hujauksessa. Olisi kyllä hyvä jos olisi samalla kilohinnalla pienempiä.
 
Miksi et vain sulje pussia ja syö loput joku toinen kerta? Itse ihmettelen tätä halua maksaa huomattavasti korkeampaa kilohintaa, että voi ostaa pienemmän pussin.
Koska silloin vaan avaa uudestaan ja syö sen, oli 125g tai 200g pussi niin samassa hujauksessa se menee. Kilohinnalla ei täten ole väliä kunhan kokonaishinta on parempi ja terveyskin kiittää.
 
Jos on itsehillintää, koko pussi ei mene kerralla tai muuten vaan hujauksessa. Jos on paljon itsehillintää, se pussi jää kauppaan. Terveystaistelu on hävitty jo siinä kohtaa, kun se pussi avataan.
 
Nuo sipsit on muutenkin aivan liian halpoja hinnaltaan niin hyvin voi vähän nostaa kilohintaa niin ei ehkä tulisi ostettua niin usein. Tuo pussi-uudistus voi olla myös ihan puhdas brändäys kysymys. Ainakin kuvassa vaikuttaa että uudet pussit on tyylikkäämpiä ja helpommin luettavia mitä sisältää. Olisi hyvä jos kaikkia makuja olisi saatavina useissa kokoluokissa. Nyt ainakin ollut nuo pienemmät koot melko rajottuneita makujen suhteen. Niin ja en ole Taffelilla töissä.
 
Joo hinnankorotuksia tässä maassa vielä lisää kaivataankin :facepalm:
 
Nuo sipsit on muutenkin aivan liian halpoja hinnaltaan niin hyvin voi vähän nostaa kilohintaa niin ei ehkä tulisi ostettua niin usein.
Kalliitahan nuo nykyään on. Ainakin ns. merkkisipsit. Paitsi tarjouksia tietty vähän väliä.
Suomessa on kyl tosi isot pussikoot, kun vertaa muihin maihin. Tai no. Jenkeissä varmaan talon kokoisia säkkejä. En tiedä. En oo käynyt. Köyhä.
 
Nuo sipsit on muutenkin aivan liian halpoja hinnaltaan niin hyvin voi vähän nostaa kilohintaa niin ei ehkä tulisi ostettua niin usein. Tuo pussi-uudistus voi olla myös ihan puhdas brändäys kysymys. Ainakin kuvassa vaikuttaa että uudet pussit on tyylikkäämpiä ja helpommin luettavia mitä sisältää. Olisi hyvä jos kaikkia makuja olisi saatavina useissa kokoluokissa. Nyt ainakin ollut nuo pienemmät koot melko rajottuneita makujen suhteen. Niin ja en ole Taffelilla töissä.
Itsellä ainakin meni jo kipuraja rikki kun estrellat nousi 2€ -> 3€. Ei ole kuin kerran tarttunut sillä hinnalla mukaan.
 
Pirkan sour cream onion ja barbeque sekä suolasipsit ovat loppuviikon alennuksessa 1,49 plussakortilla Supermarketeissa. Eilen sattumalta huomasin, että sour cream onion pussi oli 275g ja barbeque 300g. Tiedä sitten onko toisen kokoa laskettu vai toisen nostettu? Veikkaan ensimmäistä, kun tätä pienennystä on muutenkin liikkeellä. Nuo ovat kuitenkin mielestäni ihan hyviä hintaansa nähden. Barbeque jopa oikein hyvä siinä mielessä, ettei vastaavia ole muissa merkeissä tarjolla, kun estrellakin lopetti oman vastaavansa.
 
Oman kaupan sivuilla näyttäisi olevan kaikki maut 275g. Väittäisin kyllä että kaikki maut oli ennen sen 300g. Hinta 2,09€
 
Kyllähän tää pienennys on ollut menossa jo pitkään eikä vaan sipseissä. Sipseistä esim. Xtra pieneni 300g->250g ehkä vuosi sitten.
 
Miksi sipsipusseissa on niin paljon tyhjää? Eikö tässä maailmantilanteessa olisi järkevämpää tehdä pienempiä pusseja ja tuottaa vähemmän muovia? Sipsit kestävät yleensä kuukausia ja kaikki tietävät, ettei niiden päälle saa talloa eikä niitä kannata tiputella, joten iskunkestävyys ja pidempi säilömisaika ovat huonoja argumentteja. Vähän lyhyempi säilyvyys ja vähemmän muovia olisivat parempia vaihtoehtoja. Ne antaisivat myös realistisemman kuvan ostajalle siitä, kuinka paljon tavaraa on sisällä. Saataisiin ehkä lisää tervettä kilpailuakin sipsihyllylle, kun pusseista lähtisi 30 % pois. Vähän BS, mutta ostan silti, koska olen sipsikonossööri.

Tämä tunteenpurkaus alkoi Taffelin sipsipussien pienennysprojektista.
 
Oman kaupan sivuilla näyttäisi olevan kaikki maut 275g. Väittäisin kyllä että kaikki maut oli ennen sen 300g. Hinta 2,09€
Juu, 300 g pussit vaihtui 275 grammaan käsittääkseni suunnilleen tämän vuoden alussa, tai ehkä jo aiemmin.
 
Miksi sipsipusseissa on niin paljon tyhjää? Eikö tässä maailmantilanteessa olisi järkevämpää tehdä pienempiä pusseja ja tuottaa vähemmän muovia? Sipsit kestävät yleensä kuukausia ja kaikki tietävät, ettei niiden päälle saa talloa eikä niitä kannata tiputella, joten iskunkestävyys ja pidempi säilömisaika ovat huonoja argumentteja. Vähän lyhyempi säilyvyys ja vähemmän muovia olisivat parempia vaihtoehtoja. Ne antaisivat myös realistisemman kuvan ostajalle siitä, kuinka paljon tavaraa on sisällä. Saataisiin ehkä lisää tervettä kilpailuakin sipsihyllylle, kun pusseista lähtisi 30 % pois. Vähän BS, mutta ostan silti, koska olen sipsikonossööri.

Tämä tunteenpurkaus alkoi Taffelin sipsipussien pienennysprojektista.
No siksi.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 266
Viestejä
4 550 384
Jäsenet
74 950
Uusin jäsen
Kampamaneetti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom