Perunalastut

Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
475
Lidlin tavalliset sileät sipsit keltaisessa pussissa on ehkä tällä hetkellä oma suosikki erityisesti dipin kanssa.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 943
Onko noita Taffelin smoky bbq -sipsejä ollut kauankin tarjolla? Makutestin perusteella häipynevät tarjonnasta vähin äänin. Hiukan aavistelin, että maku voi jäädä hiukan vajaaksi ja ostin poikkeuksellisesti dippiä kaveriksi. Ensikokemuksen perusteella nuo jäävät syömättä dipin loputtua. Maistuvat vain savulle, bbq:sta tai yleensä edes suolasta ei ole mitään makuhavaintoa. Kerrassaan tympeä tuttavuus. Dipin kanssa saa alas.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658

On ollut useamman vuoden. Maku sinällään on ihan ok, mutta Taffelin peruskirous eli mausteiden vähäisyys alkaa tökkimään aika nopeasti. Mutta kun sattuu hyvin maustettu yksilö kohdalle niin voi pojat. Sama seikka melkein kaikkien Taffelien kanssa. Maku on hyvä mutta sitä on aivan liian vähän.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Tarttui heräteostoksena mukaan papupalleroita:

Jostain syystä pussi vertaa itseään juustonaksuihin, mutta niiden kanssa maulla ei ollut kyllä mitään tekemistä. Maku ei ollut lainkaan juustoiseen viittaava, vaan aika sekalainen sekoitus kaikenlaisia mausteita. Tuli mieleen joku Poppamiehen dry rub -seos, jota on tullut laitettua monesti kanan päälle. Hyviä joka tapauksessa ja tulee varmaan ostettua uudelleenkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Ovatkin virallisesti Taffel Taf-Mex BBQ (Holy smoky). Ihan sama, pahoja.
Eiku joo, noi TaF-Mexit on aika surkeita. Just tänään söin pussin loppuun. Mauttomia (yllättäen) ja jotenkin nahkeita eikä kovin rapeita. Jotain paistoöljyjuttuja? BBQ Smoke on vanha maku ja oikein hyvä mutta liian vähän mausteita.
 
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 077
Ostin näitä Kruntseja yhden pussillisen. Kun sourcream on muutenkin jo itsessään aika laimean makuista, niin eipä näissä sipseissä kovin paljon makua ole. Näiden naksujen rakenne on kuitenkin sellainen mistä tykkään. Maistuu nämä paremmilta kuin näiden aikaisempi versio mitkä maistui ihan liikaa maissilta.
 
Megabag 200g :D
Taffelin megabag on aika dynaaminen käsite, kaikki koot 200-320g on "megapägejä" :D
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Oma uusi suosikki sipsi on Estrellan Cheddar & Sourcream. Hirveästi ei noissa kyllä cheddar maistu, mutta muuten todella hyviä eikä välttämättä tarvitse dippiäkään.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 053
Niin. Pakkaus itsessään on megabagin kokoinen, mutta sisältöä on vaan 200g. Ihan riittävästi kuitenkin omaan makuun.
Tämähän se. Siis se pussin koko on standardi mutta paino riippuu siitä minkä mallisia ne jutut siellä sisällä on. Kuvauksen "ilmavanrapea" tarkoittanee että eivät ole rakenteeltaan järin tiheitä, joten sama pussi painaa paljon vähemmän kuin sama pussillinen esim perunalastuja.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 210

Näitä maistoin. Omasta mielestä ehkä parhaita maalaislastuja mitä syöny vähään aikaan. Tuolla myös kolmas maku jota täytyy kanssa testata lähiaikoina.
Taisi olla joku sour cream chili tms. Itse söin niitä pussillisen. Maku oli mielestäni hyvä ja suutuntuma erittäin rapsakka. Suolaakin oli tarpeeksi. Chilistä irtosi myös oikeasti pieni potku ja lisäksi aivan jumalaton närästys, joka onneksi sitten farmakologisilla interventioilla saatiin hallintaan.

4/5.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 210
Allekirjoitan tämän. Selkeästi vähemmän makua ja etikkaisuutta. Ei nyt täysin rimanalitus mielestäni näin oluen ja dippikastikkeen kanssa, mutta siltikin äänestäisin vanhojen puolesta, missä selkeästi tunsi, että nyt nautiskellaan etikkasipsejä heti ensimmäisestä puraisusta lähtien.
Mikä dippi sopii etikkasipseihin?

Nimimerkillä: Epätietoinen etikkasipsifani.
 
4play

(■_■¬ )
S Y N T H W A V E
Liittynyt
27.08.2018
Viestejä
306
Estrellan Ranch and Sourcream tarttui mukaan aikasemmin kun kaupassa kävin. Todella maukas tuttavuus, suosittelen kokeileen.
Makuja on hyvin, mutta voimakkuus jätti ainakin itselle toivomisen varaan. Toimii siis paremmin ilman dippikastiketta pelkän juoman kanssa.
 
4play

(■_■¬ )
S Y N T H W A V E
Liittynyt
27.08.2018
Viestejä
306
Mikä dippi sopii etikkasipseihin?
Makuasioita pitkälti, mutta etikkasipsien kaveriksi itselläni päätyy maultaan ja rakenteeltaan kevyhekö dippi, esimerkiksi valkosipuli tai kolme sipulia. American on jo liian mausteinen, että menee etikkaisuus siinä pilalle.

Valmisdipit kylmäkaapissa ovat hinnaltaan ihan kilpailukykyisiä, mutta siinäkin on jotenkin mausta osattu säästää, joten kannattaa ostaa aina itse kermaviili tai créme fraiche ja sekoittaa jauheet itse, niin saa tarpeeksi makua :tup:
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681

Nämä poppamiehen jalapenot oli hyvä yllätys. Ei edelleenkään vedä vertoja legendaarisille Blairs Jalapeno & Cheddar.
Aivan uskomaton, ettei noista ole osattu tehdä vastaavaa.
Ihan hyviä ja ei pelkästään tulisuutta haettu vaan maku on myös mukava.

Nämä ovat maittavia myös.

6FD05D17-3AA7-4197-8B5F-B76BCD17AABF.jpeg
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 210
Makuasioita pitkälti, mutta etikkasipsien kaveriksi itselläni päätyy maultaan ja rakenteeltaan kevyhekö dippi, esimerkiksi valkosipuli tai kolme sipulia. American on jo liian mausteinen, että menee etikkaisuus siinä pilalle.

Valmisdipit kylmäkaapissa ovat hinnaltaan ihan kilpailukykyisiä, mutta siinäkin on jotenkin mausta osattu säästää, joten kannattaa ostaa aina itse kermaviili tai créme fraiche ja sekoittaa jauheet itse, niin saa tarpeeksi makua :tup:
Otan kokeiluun.
:sshake:
 
Liittynyt
13.10.2017
Viestejä
90
Kumpi on uudempi? Oli myös ravintoarvot hieman muuttuneet ja olikohan myös ainesosaluettelokin piti ottaa testiin kun täällä kehuttu
 
Liitteet

4play

(■_■¬ )
S Y N T H W A V E
Liittynyt
27.08.2018
Viestejä
306
Kumpi on uudempi? Oli myös ravintoarvot hieman muuttuneet ja olikohan myös ainesosaluettelokin piti ottaa testiin kun täällä kehuttu
Oikeanpuoleinen on uudempi, tuo kirkkaamman keltainen. Vanhempi luultavasti parempi, kun reseptejä yritetty muuttaa "terveellisempään" suuntaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 331
Ihan hyviä ja ei pelkästään tulisuutta haettu vaan maku on myös mukava.

Nämä ovat maittavia myös.

Kovasti houkuttaisi kokeilla mutta ainakaan lähikaupan hinnoilla ei tule ihan heti otettua testiin kun taitaa olla 8e vajaa 200g pussilla hintaa.
 
Liittynyt
11.03.2021
Viestejä
78
Allekirjoitan tämän. Selkeästi vähemmän makua ja etikkaisuutta. Ei nyt täysin rimanalitus mielestäni näin oluen ja dippikastikkeen kanssa, mutta siltikin äänestäisin vanhojen puolesta, missä selkeästi tunsi, että nyt nautiskellaan etikkasipsejä heti ensimmäisestä puraisusta lähtien.
Jotenkin onnistuin ostamaan jotain maanantaierää kun ensimmäinen "uusi" pussi niin kauhistuttavalta maistui ja haisikin. Keräsin kuitenkin sen verran rohkeutta että pystyin ostamaan toisen. Vaikkakin makua ei löytynyt yhtä paljon kuin ennen (polte/kirvely huulissa oli ennen taattu ennenkuin pussin pohja häämötti), maistuivat ja tuoksuivat lastut kuitenkin "normaalilta" siihen hirviöpussiin verrattuna. Estrellalta ei kuitenkaan toistaiseksi olla vastattu tiedusteluuni mahdollisista reseptimuunteluista. :(
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 210
Lidlin mustapippurisipsejä tulee hamstrattua aina kun niitä on tarjolla. Onko näille korviketta muissa kaupoissa?
En ole itse tainnut ikinä ostaa, mutta eikös noita ole useillakin valmistajilla.

Vai onko Lidlin versio laadultaan ylivertainen?
 
Liittynyt
16.05.2019
Viestejä
197
No mustapippuria oli aikoinaan esim. S&K kaupoissa mutta eipä taida olla kuin Taffelia enää jossa on pihistelty mausteissa. Tuossa Lidlissä on sekä suola&pippuri ns. kohdallaan.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
838
Tämä tuli Lidlissä vastaan:
Kiva pikku polte, jopa jälkipolttelee vähän
Todella rapsakoita, ihan siinä ja tässä onko jo mennyt överiksi
3.5/5

96199587-E795-4A24-8F96-B4A13F98B4C8.jpeg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
586
Tämä tuli Lidlissä vastaan:
Kiva pikku polte, jopa jälkipolttelee vähän
Todella rapsakoita, ihan siinä ja tässä onko jo mennyt överiksi
3.5/5

Prisman poistolaarissa näitä oli, vaimo oli summassa pari pussia napannut mukaan.

Todella hyviä, tosiaan aika rapsakoita, mutta eivät mitään ikenentappajia kuten jotkut maalaissipsit. Sanoisin, että 4,5/5 omaan makuun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Pirkan barbecue lastut olivat omaan mieleen todella hyviä. En muista koska viimeksi ostanut, mutta viime viikolla tuli pussillinen vedettyä.
Jos oikein pilkkua viilataan niin nuo maistuu enemmänkin grillimaustetuilta kuin barbecue. Barbecue on vähän makeampi ja eri tyyliin maustettu, kuten Estrellan BBQ ja Taffelin Smoky BBQ. Mutta yhtä kaikki, ihan syötäviä nuo on.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
767
noita tullu lidlistä nyt ostettua....vaikea päättää kumpiko on parempi mutta molemmista tykkään...noi perus perunalastut on tosi suolasia ja kivoja pureskella kun on paljon ilmakuplia noissa...taffeleista eniten ehkä tykkään hot rodeista mutta en noita kovin usein osta kun pussin hintakin melkein tuplat noihin lidlin vastaaviin.

sipsit.jpg
 
Liittynyt
21.08.2019
Viestejä
388
Mistäköhän löytyisi kunnon savun makuinen BBQ-dippi? Lidlissä aikanaan oli, mutta menivät sen penteleet poistamaan valikoimista...
 
Liittynyt
12.04.2018
Viestejä
1 273
Pirkan barbecue lastut olivat omaan mieleen todella hyviä. En muista koska viimeksi ostanut, mutta viime viikolla tuli pussillinen vedettyä.
Nämähän ovat real snacksin, eli ovatko sitten sama kuin Ameriikan Annabelle?
noita tullu lidlistä nyt ostettua....vaikea päättää kumpiko on parempi mutta molemmista tykkään...noi perus perunalastut on tosi suolasia ja kivoja pureskella kun on paljon ilmakuplia noissa...taffeleista eniten ehkä tykkään hot rodeista mutta en noita kovin usein osta kun pussin hintakin melkein tuplat noihin lidlin vastaaviin.

Vaikkakin yleensä tässä ketjussa bongailen vain uutuuksia ja jätän makuarviot omaan arvoonsa ja jokaisen itse muodostettavaksi, niin noista paprikasipseistä on pakko todeta, että HYI HELVETTI. Nuo maalaislastust sen sijaan ovat hyviä.

--
Huomasin muuten tuossa äsken, että Pringles on tuonut "Passport flavours" sarjaansa maut: Middle east style; roasted pepper & hummus sekä Mexican style; chilli taco flavour.
 
Liittynyt
28.09.2019
Viestejä
91
Nämähän ovat real snacksin, eli ovatko sitten sama kuin Ameriikan Annabelle?

Vaikkakin yleensä tässä ketjussa bongailen vain uutuuksia ja jätän makuarviot omaan arvoonsa ja jokaisen itse muodostettavaksi, niin noista paprikasipseistä on pakko todeta, että HYI HELVETTI. Nuo maalaislastust sen sijaan ovat hyviä.

--
Huomasin muuten tuossa äsken, että Pringles on tuonut "Passport flavours" sarjaansa maut: Middle east style; roasted pepper & hummus sekä Mexican style; chilli taco flavour.
100 % eivät ole samaa kamaa kuin Ameriikan Annabelle
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Hieman "tulisemmasta" pitävänä nämä Estrella Hot chili & Sourcecream olivat hyviä ja näissä oli pientä poltetta, tuli ostettua. Näitä ei ole pidempään aikaan löytynyt paikallisista kaupoista kun aiemmin se oli vakiotuote hyllyissä jokapuolella. Käytännössä olivat aina melkein lopussa hyllyistä niin luulisi ettei suosion puutteesta olisi pois. Onko nämä lopetettu vai onko joku näitä jostain marketista vielä ostellut?

1668632364207.png
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231

Varmaan poistuva tuote, kun olivat ainakin omassa kaupassa alennusmyynnissä aikoinaan.
 
Liittynyt
12.04.2018
Viestejä
1 273
100 % eivät ole samaa kamaa kuin Ameriikan Annabelle
Mikäs se noista Oikian tuotteista sitten on? Katselin valikoimaa, niin tuon kuvittelin osuvan. Siinä kuitenkin menettää paljon private labelin ideaa ja tuotteita, jos niitä ruvetaan liiaksi räätälöimään. Voihan se tietysti olla, ettei heidän tuotantoprosessissaan mausteseoksen muokkaus ole kovin kummoisessa roolissa.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
755
Hieman "tulisemmasta" pitävänä nämä Estrella Hot chili & Sourcecream olivat hyviä ja näissä oli pientä poltetta, tuli ostettua. Näitä ei ole pidempään aikaan löytynyt paikallisista kaupoista kun aiemmin se oli vakiotuote hyllyissä jokapuolella. Käytännössä olivat aina melkein lopussa hyllyistä niin luulisi ettei suosion puutteesta olisi pois. Onko nämä lopetettu vai onko joku näitä jostain marketista vielä ostellut?

Ja taas tuota sourcreamiä. Onko sitä pakko hölvätä joka saatanan sipsimakuun??
 
Liittynyt
28.09.2019
Viestejä
91
Mikäs se noista Oikian tuotteista sitten on? Katselin valikoimaa, niin tuon kuvittelin osuvan. Siinä kuitenkin menettää paljon private labelin ideaa ja tuotteita, jos niitä ruvetaan liiaksi räätälöimään. Voihan se tietysti olla, ettei heidän tuotantoprosessissaan mausteseoksen muokkaus ole kovin kummoisessa roolissa.
Ei ole mikään Oikian tuotteista, sitä makua ei ole missään Oikian tuotteessa sekä poimu on erilainen.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
682
OLWin Umami & Havssalt... Kiva tekstuuri on sipsissä. Yllättävän vähäsuolaisen tuntuinen. Mutta ei tarvinnu kauaa syödä, ennenku yökkö iski. En tiä mikä mättää.
 
Liittynyt
21.08.2019
Viestejä
388
OLWin Umami & Havssalt... Kiva tekstuuri on sipsissä. Yllättävän vähäsuolaisen tuntuinen. Mutta ei tarvinnu kauaa syödä, ennenku yökkö iski. En tiä mikä mättää.
Oi saatana, noita olis pussillinen odottamassa maistelua... :oops: Edit. Syödyksi tuli aikanaan, mutta eivät totta tosiaan mitään herkkua olleet. Ei jatkoon.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.02.2017
Viestejä
77
Rainbow lastut on vienyt paikan taffelilta omana suosikkina maustamattomien kategoriassa.

Maalaisperunalastut mustapippurilla uudempi tuttavuus. Parin kourallisen jälkeen alkaa pippurin maku vallata suuta, ja pian onkin pussi jo tyhjä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 325
Viestejä
4 157 283
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
maurichia

Hinta.fi

Ylös Bottom