Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Kerros millä laskuopilla sä saat lisää vapaa-aikaa päivään töiden aikaistamisellaRaksalla juu perinteisesti alkaa hommat 7 aikaan, rakennuksilla vuorotöissä jo 6. Itse tottunut asiakkaiden alottaessa soittelun siinä puoli kuudelta, että nousen kuudelta ja työt aloitan seitsemältä. Jos harvoin hommat sattuu asuintaloon odottelen siihen kahdeksaan. Muutenkin pärjään vähillä unilla niin töiden aloituksen aikaistaminen tuo päivään useamman tunnin vapaa-aikaa. Harmi vaan iltavirkuille![]()
No ehkä tässä tarkotetaan sitä, että saa vapaa-aikaa iltapäivään/illalle, kun muuten samalla unimäärällä se sijoittuisi yöaikaan.Kerros millä laskuopilla sä saat lisää vapaa-aikaa päivään töiden aikaistamisella![]()
Edelleen kieli poskella voisin vastata, että kerros millä laskuopilla sä saat "useamman" tunnin eli tässä tapauksessa 1-2 h siirrettyä ihan yöaikaan asti, jos kuitenkin herätä pitää ajoissaNo ehkä tässä tarkotetaan sitä, että saa vapaa-aikaa iltapäivään/illalle, kun muuten samalla unimäärällä se sijoittuisi yöaikaan.
Korjataan, töiden aikaistamisella saa lisää -valoisaa- vapaa-aikaa.. Duunia voi sitten painaa vaikka otsavalollaKerros millä laskuopilla sä saat lisää vapaa-aikaa päivään töiden aikaistamisella![]()
En kyllä näe sähkögrillissä parvekkeella mitään muuta haittaa, kuin jonkun vegaanin nenään ja sieluun sattuvan balkanin katkun. Tulipalovaarakin noissa melko olematon, vaikka siinä grillatessa puhaltelisi samalla serpentiiniä.Grillasin 4 juustomakkaraa, 2 x 250g possunpihviä ja 6 balkaninmakkaraa tänään sähkögrillillä ja ei tullut tulipaloa.
Nyt grilli on peitetty hupulla.
En tietääkseni ole perkeleen naapuri, mutta jollain tässä ryhmässä kiehahti![]()
Ei herranjumala sentään. Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Minkälainen luonne pitää olla että pitää naapureita alkaa kontrolloimaan. Eikai nyt helvetti taloyhtiö voi tommosta määrätä.
No USA:ssa on yleistä että esim ruohikon pituus ja lajike on määritetty ja jos et pidä sitä kunnossa saat sakkoa asukasyhdistykseltä. En ole moisesta kuullut Suomessa.Julkisivusta itkeminen on Suomessa oikein tyypillistä. Tuskin menisi läpi jossain Etelä-Euroopan maassa.
Nyt kun täällä semi-lähiössä on kohta vuosi mennyt, niin naapurit moikkaa vaan autosta. Silleen olevinaan miehisellä tavalla kättä pystyyn, mut ei naamakkain mitään jos satutaan tulemaan kauppakassit kädessä parkkipaikalle samaan aikaan. Morjestan niitten muijia sitten. Omalla talolla morjesti kaikki, ja morjestin takasin vaikka en tietänyt kukahan siinä nyt meni. Useimmat tuli jopa jutulle. Tiesi suurinpiirtein kaikki kymmenen talon säteellä. Nyt tiedän, että naapurilla on musta kissa ja kivannäkönen akka.
Nyt kun täällä semi-lähiössä on kohta vuosi mennyt, niin naapurit moikkaa vaan autosta. Silleen olevinaan miehisellä tavalla kättä pystyyn, mut ei naamakkain mitään jos satutaan tulemaan kauppakassit kädessä parkkipaikalle samaan aikaan. Morjestan niitten muijia sitten. Omalla talolla morjesti kaikki, ja morjestin takasin vaikka en tietänyt kukahan siinä nyt meni. Useimmat tuli jopa jutulle. Tiesi suurinpiirtein kaikki kymmenen talon säteellä. Nyt tiedän, että naapurilla on musta kissa ja kivannäkönen akka.
Nyt kun täällä semi-lähiössä on kohta vuosi mennyt, niin naapurit moikkaa vaan autosta. Silleen olevinaan miehisellä tavalla kättä pystyyn, mut ei naamakkain mitään jos satutaan tulemaan kauppakassit kädessä parkkipaikalle samaan aikaan. Morjestan niitten muijia sitten. Omalla talolla morjesti kaikki, ja morjestin takasin vaikka en tietänyt kukahan siinä nyt meni. Useimmat tuli jopa jutulle. Tiesi suurinpiirtein kaikki kymmenen talon säteellä. Nyt tiedän, että naapurilla on musta kissa ja kivannäkönen akka.
Tällaset omia sääntöjä keksivät naapurit on kyllä sitä parhautta.Meillä taloyhtion pihaan pääsee kahta eri kautta sisään kutsutaan niitä A ja B. Yhtiön ohjeissa on suositus, että ajetaan lähempänä olevasta sisäänkäynnistä, jotta pihalla ajettaisiin mahdollisimman vähän (pieniä lapsia leikkimässä). Meidän talo ja autokatos on paikalla jossa aita estää auton kääntämisen toiseen suuntaan, joten suuntaan B on helppo ajaa ulos ja A:ta varten pitäisi hinkata autoa edestakaisin, jotta pääsee aidan ohi. Vastaavasti sisään on helpompi ajaa suunnasta A.
No meitä vastapäätä on naapuri, jolla sama etäisyys kumpaankin sisäänkäyntiin (kuten meillä) ja joka ajaa sisään ja ulos sisäänkäynnistä B. Eli tilanne on seuraava:
- Vastakkainen naapuri: ulos ja sisään B
- me: ulos B ja sisään A
Eräs toinen naapuri on sitä mieltä, että meidän pitäisi ajaa ulos myös suunnasta A, koska siellä on meidän postilaatikko (asutaan keskellä sisäänkäynneistä). Jos naapuri on pihalla kun yritän ajaa pihalta ulos, niin hyppii auton eteen nyrkkiä heiluttelemaan. No ajattelin, että yritetään pitää naapurisopu, niin juttelin vastakkaiselle naapurille, etta ajaisi ulos A:sta, koska se on heille yhtä helppoa, ts.
- vastakkainen naapuri: ulos A ja sisään B
- me: ulos B ja sisään A
Tämä muutos vähentäisi B:n kautta menevää liikennettä, joten valittava naapuri olisi tyytyväinen. No seuraavalla kerralla kun tämä hyppi auton eteen niin veivasin ruudun alas ja sanoin, että sovin muuten toisen naapurin kanssa, että hän vaihtaa ajosuuntaa tuonne toiseen päähän, jotta liikenne olisi sama kuin tilanteessa, jossa itse ajaisin vain A:sta ja he B:stä. Naapuri alkoi sitten kitisemään, että "oletteko laskeneet, että ajatte yhtä paljon, että varmasti menee tasan!".
Annoin asian olla ja nykyisin kun hyppää auton eteen, niin kierrän jarruttamatta. Jos jää alle, niin on oma moka.
Jollain hamstraajalla alkaa olla ahdasta, ja sohva on risteyskohdassa. Voi olla myös muu mööpeli.Näköjää jostain naapurista alkanu muodostumaan perkeleen naapuri. Jatkuvaa sohvan vetelyä eestaas en oo laskenu mut sanoisin ainakin 50krt päivässä tätä nyt ollu jo kohta puolitoista kuukautta. Yllättävän kova meteli sellaisestakin osaa lähtee kun raastaa lattiaavasten.
Jollain hamstraajalla alkaa olla ahdasta, ja sohva on risteyskohdassa. Voi olla myös muu mööpeli.
Näköjää jostain naapurista alkanu muodostumaan perkeleen naapuri. Jatkuvaa sohvan vetelyä eestaas en oo laskenu mut sanoisin ainakin 50krt päivässä tätä nyt ollu jo kohta puolitoista kuukautta. Yllättävän kova meteli sellaisestakin osaa lähtee kun raastaa lattiaavasten.
OIisiko työpöydän / tietokoneen ääressä jokin raskaampi tuoli ilman pyöriä?Näköjää jostain naapurista alkanu muodostumaan perkeleen naapuri. Jatkuvaa sohvan vetelyä eestaas en oo laskenu mut sanoisin ainakin 50krt päivässä tätä nyt ollu jo kohta puolitoista kuukautta. Yllättävän kova meteli sellaisestakin osaa lähtee kun raastaa lattiaavasten.
Et ole ilpiä harkinnut?Nyt pitää kyllä sanoa sana tai pari perkeleen naapureista. Jos ja kun muuttaa ja asuu rivitalossa, ja siinä ihan 5 metrin päässä on toinen rivitaloyhtiö, niin itse kyllä miettisin kaksi kertaa haluanko ottaa koiria, ja minkä rotuisia koiria asuntoon. Tänään räksytystä yhtä soittoa 2-3 tuntia aamusella ja kuulosti jo melkein siltä että tuota koiraa ollaan nylkemässä elävältä.
Onko nuo naapurin ihmisulosteet sellaista sakkia jotka eivät välitä lemmikkiensä hyvinvoinnista tai naapureista ollenkaan?
Miten hankala se on saada nuo omat lemmikit ruotuun?
Ja herkkupalana tuo naapurin keski-ikäinen rouva puhua pälpättää eestiä melkein joka helvetin viikonloppu tuolla takapihallaan puhelimeen melko lujaa keskellä yötä.
Joskus jonkun sen iltaisen hoidon kanssa kaljapäissään.
Itse en kehtaisi kailottaa puhelimeen enää siinä 0:34 yöllä takapihalla, mutta kukin tyylillään.
Rasittavaa kun on pakko pitää ikkunoita auki että edes voi vähän tuulettaa ilmaa näillä helteillä.
Oispa jo talvi taas, ainakin silloin ihmiset on hiljaa ja kunnioittaa naapureitaan edes vähän enemmän pakon sanelemana kun ulkona on tarpeeksi kylmä....![]()
Et ole ilpiä harkinnut?
Oma kangaspäällysteinen sohva natisee aina kun sille istuu, lastulevyä tuo runko. Töistä nappasin uudet pultit ja prikat, mutta pitäisi laittaa vielä jotain fyllinkiä väliin.Näköjää jostain naapurista alkanu muodostumaan perkeleen naapuri. Jatkuvaa sohvan vetelyä eestaas en oo laskenu mut sanoisin ainakin 50krt päivässä tätä nyt ollu jo kohta puolitoista kuukautta. Yllättävän kova meteli sellaisestakin osaa lähtee kun raastaa lattiaavasten.
Et ole ilpiä harkinnut?
Eihän siitä toki täyttä hyötyä saa, mutta asunnon hintaan nähden kyseessä melko pieni kustannus. Mielestäni lisää asumismukavuutta enemmän, kuin vaikkapa se pykälää kalliimpi vessan kaakeli.Ilppi on ikävä hommata jos on keskuslämmitys.. Ilmastointi on mukava mutta lämmityksessä ei säästy yhtään. Jos olisi suora sähkö omaan rivarikämppään hommaisin ilpin heti.
Kysymällähän se selviää. Mutta toki ymmärrettävää, vaikka ei silti haluaisi siihen panostaa.Ei pysty, liian kallista. Enkä tiedä taloyhtiön politiikkaa tuohon onko edes sallittua täällä.
Tällaisessa tapauksessa jättäisin itse luvattomiin veneisiin laput, joissa kertoisin että venepaikan voi vuokrata hintaan se-ja-se. Muuntaisin siis luvattomien veneiden ongelman mukavaksi pääomatulovirraksi.siis tuovat toisen tontille rantaan veneitään. yrittävät pienen metsikökaistaleen taakse jättää. ja polku menee mettänläpi sitten mökkitielle sieltä.
Vähän kahden vaiheilla olin laitanko tämän tyhmät ihmiset ketjuun vai tänne.. Noh...
Mökkinaapuriksi (vastarannalle, kohtuullisen lähellä) on viime vuonna ilmaantunut uusia nuorehkoja ihmisiä.
Nyt sitten on kesän tultua taas 24/7 bileet käynnissä, eikä siinä mitään, saa mökillä bilettää ja musiikkiakin kuunnella rannalla ja ihan yölläkin.
Ovat nyt sitten keksineet uuden harrastuksen bilettämisen oheen ja ovat hommanneet pari kappaletta vesiskoottereita.
Viime ilta sitten menikin klo 20-24 kuunnellessa kun tyynellä järvellä ajetaan kilometrin pätkää kilpaa ja vedetään paskarinkiä urku auki.
Kaikki tämä tietenkin keskellä virallista vesiväylää ja jos olivat selvinpäin niin kovin ihmeissäni olen.
Soitin poliisit joskus 2330 aikoihin, että kävisivät pilliä tunkemassa suuhun, en tiedä kävivätkö.
Seuraavaksi herään 03, kun sama toiminta alkaa uudestaan... tunnin ne sitten jaksoivat vielä.
Uskokaa tai älkää, niin kuuluu muuten ihan komia ääni tyynellä järvellä kun vesiskootterin jetti imaisee aina välillä ilmaa kun pomppii omissa aalloissaan.
Kävi mielessä, että olisi voinut käydä nykäisemässä ruohonleikkurin päälle tuonne niemenkärkeen, niin olisi ollut ainakin tasaisempi meteli, mutta sitten olisin itse ollut se perkeleen naapuri.
Lukot kannattaa jumittaa niin, että joutuvat itse leikkaamaan. Edes joku pieni kiusa.siis tuovat toisen tontille rantaan veneitään. yrittävät pienen metsikökaistaleen taakse jättää. ja polku menee mettänläpi sitten mökkitielle sieltä.
ilmeisesti lyhyt matka siitä lähteä kalalle, eivät viiti kulkea satamasta saakka ulapalla apajille.
parrii otteesee miettiny jos , lentävällä vetäsis ketjut irti ja tyrkkäis veneet järvelle.
Tässähän pysytään vielä paapomisen puolella. Kuitenkin hallinnan loukkausta vähän lievennetään siten, ettei hyökkääjäkään saa lukkoja auki kun ei alueen haltijakaan saa.Vaikkakin olen vankka sopimusyhteiskunnan kannattaja, niin nyt on kyseessä asia, johon ei maanomistaja voi millään järkevällä laillisella toimenpiteellä vaikuttaa.
Jotta en antaisi liian tarkkoja neuvoja, suosittelen tutustumaan syanoakrylaatteihin wikipediasta. Tämä siis ei millään tavalla liity lainattuun viestiin...
Ettei toi ole joku kuntoilulaite tai apujuttu jollekkin? Tai harrastaa jotain savenvalantaa tai kuvanveistoa?Sohvan siirtelijällä vain tahti kiihtyy. noin 8x kertaa tunnissa. Selkeästi pukkaa sohvaa, hyvinjyttäkä ääni kuuluu ja hieman rakenteetkin värähtää. mutta en voi olla satavarma onko täysin yläpuolelta vai heidän vierestä . Tätä sohvan pukkailua jatkuu yöllä jonki klo1.00 saakka ellei vähä myöhempäänkin ja havannoinnut alkavan aamulla 7:30 ellei jopa aikaisemminkin. Muutamankerran ollut jopa metrin vetoja
Minkälainen meteli lähtee kangassohvaa vedellessä?entiedä ,mut itellä läthee samanlainne meteli nahkasohvaa vedellessä.
Jos tosiaan kuuluu 8x tunnissa ni mä lähtisin kyllä jo vähän selvittelemään mistä tommonen vois lähteä. Eihän tommonen kuullosta kovin normaalilta. Kovinkaan suuri sisustaja ei tohon tahtiin sohvaa (tai mitään muuta isoa) liikuttele. Ellei satu olemaan joku himosiivooja jonka täytyy pitää koti tiptop ja muroi 8x tunnissa sohvantaustan.mut kumminkin. vertauskuva ääni kun sohvaa siirretään painavaa sellaista lattiaavasten joka ei liuhelposti. vastaavanlainen ääni oli sitten sohva tai mikä lie. mutta semmoinen rakenteita jopa tärisyttävä
Joo, tämä on toki tärkeä juttu, kuten muutkin kulkuun liittyvät rasitekysymykset. Edellä siis vain siitä skenaariosta, että joku yksinkertaisesti omin lupineen säilyttää veneitä toisen tilalla.Kannattaa ensin suurempia toimia tarkistaa tontin rasitteet, on olemassa venevalkamarasite.
Ehkä itse kävisin kysymässä.. Eihän siinä menetä mitään? Saisit selville mistä on kyse ja voisit sanoa että kuuluu selkeästi sun kämppään.. (eikä ole edes väliä jos et ole asunnosta varma, varmaan se selviää kun kyselet ovella että onko se kämppä vai jonkun muun)mut kumminkin. vertauskuva ääni kun jotain raskasta sohvaa siirretään sellaista lattiaavasten joka ei liuhelposti. vastaavanlainen ääni oli sitten sohva tai mikä lie. mutta semmoinen rakenteita jopa tärisyttävä
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.