Perkeleen naapurit.

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 747
Aika helvetin kusipäistä tollainen lattialle ruuantähteiden heittäminen. Onneksi kukaan naapureistani ei tekisi noin.
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 313
Naapuriyhtiössä asui puolisen vuotta Etelä-Helsinkiläisiä toomeehia, joilta tosin loppui duunit parissa kuukaudessa. Nohevina ja yrittäjähenkisinä alkoivat pyörittää varas... käytetyn tavaran kauppaa yhtiön pihalla. Siellähän lappasi pitkin yötä ties minkälaista tavarantoimittajaa ja ostajaa. Luppoaika juotiin kaljaa ja polteltiin pilveä, välillä istuen lasten leikkipaikalla.

Ajelivat reteesti kesät talvet nastarenkailla ja jättivät auton aina pihalla sakkopaikalle vaikka vieraspaikkoja olisi ollut vapaana.

Tässä on kolme lähes identtistä omistusasunnoista koostuvaa yhtiötä rauhallisen päättyvän tien päässä, joten näitä ongelmatapauksia ei ole kovin usein. Tästä tapauksesta saamme kiittää vuokrantanajaa, jonka kämpässä oli ollut vesivahinko ja keittiö oli purettu rempan yhteydessä. Sniiduna miehenä ei ollut koonnut/korjauttanut keittiötä, vaan laittanut asunnon vuokralle ILMAN KEITTIÖTÄ. Tokihan tuollaiseen saa laatuvuokralaisen. :tup:Lopputuloksen saivat kokea nahoissaan naapurit. Asia selvisi asukkaille, kun hänelle soitettiin että asunnossasi asuu roistoja. Vuokrantantaja valitteli, ettei haluaisi häätää heitä kun asuntoon JOSSA EI OLE KEITTIÖTÄ on vaikea saada vuokralaista. :confused:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 769
Naapuriyhtiössä asui puolisen vuotta Etelä-Helsinkiläisiä toomeehia, joilta tosin loppui duunit parissa kuukaudessa. Nohevina ja yrittäjähenkisinä alkoivat pyörittää varas... käytetyn tavaran kauppaa yhtiön pihalla. Siellähän lappasi pitkin yötä ties minkälaista tavarantoimittajaa ja ostajaa. Luppoaika juotiin kaljaa ja polteltiin pilveä, välillä istuen lasten leikkipaikalla.

Ajelivat reteesti kesät talvet nastarenkailla ja jättivät auton aina pihalla sakkopaikalle vaikka vieraspaikkoja olisi ollut vapaana.

Tässä on kolme lähes identtistä omistusasunnoista koostuvaa yhtiötä rauhallisen päättyvän tien päässä, joten näitä ongelmatapauksia ei ole kovin usein. Tästä tapauksesta saamme kiittää vuokrantanajaa, jonka kämpässä oli ollut vesivahinko ja keittiö oli purettu rempan yhteydessä. Sniiduna miehenä ei ollut koonnut/korjauttanut keittiötä, vaan laittanut asunnon vuokralle ILMAN KEITTIÖTÄ. Tokihan tuollaiseen saa laatuvuokralaisen. :tup:Lopputuloksen saivat kokea nahoissaan naapurit. Asia selvisi asukkaille, kun hänelle soitettiin että asunnossasi asuu roistoja. Vuokrantantaja valitteli, ettei haluaisi häätää heitä kun asuntoon JOSSA EI OLE KEITTIÖTÄ on vaikea saada vuokrattua. :confused:
Oikeaa meininkiä :D Helsingissä nähtävästi kaikki luukut menee vuokralle kunnosta riippuen. Vaikea uskoa että täällä keskisuomessa saisi ollenkaan vuokralaista tuollaiseen. Korkeintaan kesäks jonkun opiskelijan joka syö vaan mikroruokaa.
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 313
Oikeaa meininkiä :D Helsingissä nähtävästi kaikki luukut menee vuokralle kunnosta riippuen. Vaikea uskoa että täällä keskisuomessa saisi ollenkaan vuokralaista tuollaiseen. Korkeintaan kesäks jonkun opiskelijan joka syö vaan mikroruokaa.
Mitä paskempi luukku, sitä varmemmin sinne muuttaa virolainen toomees.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 581
Perkeleen naapurit
Amatöörit.

90-luvun loppupuolella olin menossa katsomaan kaupungin vuokra-asuntoa. Avaimia hakiessa lyötiin käviin iso nippu avaimia ja todettiin tyyliin, että jokin noista sopii ovessa olevaan lukkoon. Samalla varoitettiin, että asunto voi olla hurjassa kunnossa edellisen asukkaan jäljiltä. Paikanpäälle saapuessa oli portaikon ulko-ovessa lappu, jossa todettiin, jotakin tyyliin, että ulko-ovet on pidettävä kiinni ja porraskäytävä ei ole kenenkään vessa. Ilmeisesti jollakulla oli tapana käyttää kellarikerroksen portaikkoa henkilökohtaisena vessanaan. Asunnolle päästessä oli ulko-ovi potkittu kunnolla kieroon, ovi ei edes auennut tai mennyt kiinni ilman voimaa.

Kaiken tämän jälkeen oli aikamoinen yllätys, että asunto itsessään oli hyvässä kunnossa. Ei käytännössä mitään merkittävää kulumisen jälkiä tai mitään ilkivaltaa oltu tehty. Edellinen asukas ei ollut lähtiessään tehnyt minkäänlaisia muuttoilmoituksia tai lopettanut sähkösopimusta, kun laskuja ja muuta postia tuli vielä kuukausia sen jälkeen kun olin asuntoon muuttanut.

Loppujen lopuksi oli aikamoinen yllätys, että talo oli yllättävän rauhallinen vaikka talo oli suuri, kerroksia taisi olla kuusi tai seitsemän, kerroksessa asuntoja neljä ja rappujakin taisi olla kolmessa talossa olla yhteensä kymmenkunta. Sinä aikana kun asuin suurin ongelma oli, kun naapurin "poika" oli päästellyt höyryjä käydessään ja niitä sitten naapuri tuuletti rappukäytävään. Säännöllisesti.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Aika helvetin kusipäistä tollainen lattialle ruuantähteiden heittäminen. Onneksi kukaan naapureistani ei tekisi noin.
Tämä on vielä pientä olen kiinteistöhuolto hommissa nähnyt sitäkin kun tein tuota nuorempana, että rappukäytävään on tuon lisäksi väännetty kesähelteella isot läjät paskaa ja kustu siihen päälle hissiin. Sitten asukkaat monta päivää köllöttelevät helvetin pahalle haisevassa kerrostalossaan, koska kukaan ei viitsi siivota niitä pois. Lopulta haju menee rappukäytävässä niin pahaksi, että se ei haise enää pahalle vaan suorastaan polttaa sieraimissa ja tulee oven läpi huoneistoihin ja alkaa imeytyä rakenteisiin.

Tämän jälkeen pahimmillaan tarvitaan pahimmillaan erikoispuhdistusta ns. kalmatason siivousta ja koko kerrostalo joudutaan tyhjentämään ja eristämään otsonointien ja kuivasavukäsittelyjen ajaksi ja se maksaa asukkaille monta tonnia. Jolta olisi voitu välttyä jos joku olisi heti siivonnut läjän pois. En tosiaan ymmärrä miten kerrostalossa jossa on sata asukasta kaikki asuvat kuin sontiaiset paskalle hajussa viikonkin ja antavat hajun imeytyä rakenteisiin saakka ennenkuin ammatti siivooja pääsee paikalle, mutta tätäkin on nähty.

Tosin eniten tätä näki ns. ei niin hyvillä asuinalueilla lähiöissä tms.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136

Täytyy kyllä myöntää että kynnys siivota muiden paskoja on aika korkea.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 542
Pieni tarina naapurin omakotitalon rakentamisesta keskellä omakotitaloaluetta.
Ai että näitä ihania työraneja on aina ilo ihmetellä. Olen melko varma, että jokaisella kaava-alueella löytyy se oma rakentajarane, jolla on aina jokin prokkis kesken. Meistä n. 300 metrin päässä on tehty "maatöitä" jo maaliskuusta lähtien (kyllä, aloitettiin kun oli lunta maassa) ja vieläkin on vain kuoppa puhumattakaan, että olisi esim. tontin kaatoja edes aloitettu. Siellä se jotain säätää ja meno on sen mukaista, kuin olisi about 10-vuotias joikkarien takana ohjaamassa sitä kaivinkonetta. Aina ei vaan ymmärrä ihmisiä.
 
Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 801
No ei taida aina ihan 1-2vko ole talon pohjat ja piha tehty ja 6kk talonrakentaminen on kyllä aika utopiaa, jos ei ole kyse jostain tontille valmiina tuotavasta talosta (joka ei kyllä sitä puolta vuotta kestä). Tai pohjat tietty riippuu, minne rakentaa. Meidän alueella kun joutu joka puolella louhimaan (meiltäkin tais joku 500m3 olla), niin ei toi ihan muutamaan viikkoon mene...

Mutta että vuosi :) No, jos tykkää harrastaa...
 
Honzo

Make ATK Great Again
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 801
Taustatietona voin valottaa, että siitä hetkestä kun kaivuri normaalisti kauhansa upottaa maaperään on talon pohjat ja piha tehty noin 1-2 viikossa ja kaivinkone on sen jälkeen tiessään ja muu rakentaminen tehdään noin puolessa vuodessa loppuun.
Tossa puhutaan, ikäänkuin toi 1-2vko + 6kk ois joku normiaika tehdä omakotitalo. Uskallan väittää, että toi on lähempänä poikkeustapausta kuin standardia. Aivan optimitilanteessa toi onnistuu. Pitäähän tossa mm. valu(jen) kuvua yms. Olen aika monta ok-taloprojektia nähnyt ja yhden itse läpikäynyt (oma kesti 14kk, tosin harkoista ja neliöitä liki 250 kolmessa kerroksessa ja talven yli tehtiin runkoa). Tietty mikä ny on kenellekin muuttovalmis... Me muutettiin niin, että sisätyöt oli 100% valmiit. Ja niin pitäisi ollakin (naapuri esim. sai saunan valmiiksi 2v muuton jälkeen ja pihan sitten heti 8v muuton jälkeen...).

Ja jottei lipsu ihan täysin offtopikiksi, niin kyllä mua vähän häiritsi toi naapurin täysin keskeneräinen piha, joka vihdoin siis tänä kesänä laitettiin kuntoon. Ja toisella naapurilla on vielä autokatos tekemättä (piti tehdä 1-2v talon jälkeen, mutta 8v on mennyt ja ei merkkiäkään aloituksesta, rakennuskamoja on tosin tontilla "odottamassa aloitusta"...)
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 542
Eiköhän noissakin pihahommissa ja autokatoksissa ym. ole se kaikista yleisin syy taustalla, eli rahat on vaan loppu. Jos ei kaikkea "ylimääräistä" voi tehdä itse tai tunne jotakin, äkkiä noi muuttuu nelinumeroisiksi summiksi minimissään ja yksinkertainenkin autokatos on jotain ihan muuta kuin "taloon.comista materiaalit 4,5k ja loppu onkin helppoa". Täälläpäin on ainakin ihan normaalia et talo valmis -> piha valmis 3-5 vuotta myöhemmin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
437
Arvauksia kehiin.

Asun omakotitaloalueella. Mukavaa seutua ja hiljaiset naapurit. n. kuukausi takaperin aloin kiinnittämään huomiota tiellä matelevaan autoon. Auto tuli aina klo. 2-3 yöllä tielle. Joskus hitaasti peruutti viereisen päättyvän tien päähän, viipyi siellä minuutin ja mateli pois. Ajattelin että ehkä se sieltä hakee jonkun ihmisen kyytiin aina. Nyt kuvio hieman muuttunut. Edelleen melkein joka yö 2-3 välissä auto ilmestyy tielle. Pysähtyy yleensä hetkeksi, muutamaankin otteeseen, eri kohtaan. Viimeksi oli jopa munaa ensin pysähtyä tielle, sitten kääntyä naapurin pihaan, tehdä siinä u-käännös, pysähtyä taas tielle ja madella pois. Luulisi, että rikollisetkin tulisivat aina vähän eri aikaan jos haluavat kartoittaa aluetta. Oma talo on onneksi valvottu. Ihmettelen myös, että aina se pysähtyy siten että valaisee ajovaloillaan koko toimiston ikkunan. Luulisi kyllä näkevän että sisällä on tietokonekin auki ja valo päällä. Viipyy paikalla ehkä pari minuuttia. En tiedä mikä olisi paras tapa lähteä tutkimaan asiaa. Odottaa autossa ja ajaa perään, saisi kameraan rekkarin?
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
469

Hanki yökiikarit ja kattele ikkunasta mitä ne siellä autossa tekee. Jos et ikkunasta näe, niin mene vaikka johkin puskaan tai autoon kytikselle.

Edit. Ei sittenkään hyvä idea, kerran niillä on ajovalot päällä... :facepalm:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Tästä on jo tovi, mutta kuitenkin sain toisen kerrostalon parkkialueelta maksullisen paikan autolle niin siellähän oli valmiina auto niin piti rimputella, että ajaa autonsa pois. Myöhemmin tuli tuulilasiin jotain pikaruokamömmöä majoneeseineen.
Tokihan tuo oli hieman kaukainen naapuri, mutta vitun kommunisti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
En tosiaan ymmärrä miten kerrostalossa jossa on sata asukasta kaikki asuvat kuin sontiaiset paskalle hajussa viikonkin ja antavat hajun imeytyä rakenteisiin saakka ennenkuin ammatti siivooja pääsee paikalle, mutta tätäkin on nähty.
Minulle ei ole koskaan tullut mieleenkään, että jossain taloyhtiössä tai vuokratalossa paskaa tai vastaavaa ei rapusta siivottaisi 12 tunnin sisällä ilmoituksesta, saati että joku alalla olettaisi asukkaiden siivoavan tuntemattoman narkkarin paskaa. Ehkä olen asunut liian sivistyneessä ympäristössä, ja kyllä, olen silti tavannut rapusta paskaa. Ei se mikään omakotitalo ole.

Kai minä itse siivoaisin ennen kuin kuvailemaasi tilanteeseen päädyttäisiin, mutta miten siihen muka voidaan tulla ilman zombieapokalypsia?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 187
Arvauksia kehiin.

Asun omakotitaloalueella. Mukavaa seutua ja hiljaiset naapurit. n. kuukausi takaperin aloin kiinnittämään huomiota tiellä matelevaan autoon. Auto tuli aina klo. 2-3 yöllä tielle. Joskus hitaasti peruutti viereisen päättyvän tien päähän, viipyi siellä minuutin ja mateli pois. Ajattelin että ehkä se sieltä hakee jonkun ihmisen kyytiin aina. Nyt kuvio hieman muuttunut. Edelleen melkein joka yö 2-3 välissä auto ilmestyy tielle. Pysähtyy yleensä hetkeksi, muutamaankin otteeseen, eri kohtaan. Viimeksi oli jopa munaa ensin pysähtyä tielle, sitten kääntyä naapurin pihaan, tehdä siinä u-käännös, pysähtyä taas tielle ja madella pois. Luulisi, että rikollisetkin tulisivat aina vähän eri aikaan jos haluavat kartoittaa aluetta. Oma talo on onneksi valvottu. Ihmettelen myös, että aina se pysähtyy siten että valaisee ajovaloillaan koko toimiston ikkunan. Luulisi kyllä näkevän että sisällä on tietokonekin auki ja valo päällä. Viipyy paikalla ehkä pari minuuttia. En tiedä mikä olisi paras tapa lähteä tutkimaan asiaa. Odottaa autossa ja ajaa perään, saisi kameraan rekkarin?
Tarkoitatko "toimistolla" työhuonetta kotonasi? Tuohonhan kuuluu vastata mahdollisimman valovoimaisella valonheittimellä jo ihan pelkästään siksi, että joku mulkku ei osaa sammuttaa ajovaloja.

Ilmiön syy onkin toinen juttu. Jos se ei ole varas, lehdenjakaja tai pokemon go-pelaaja, niin ehkä joku käy vieraissa tai kenties kulkee töistä tai töihin kimppakyydillä. Joka tapauksessa on ensinnäkin oikein sokaista kostoksi ihan ajovalojen takia ja toiseksi fiksua oman turvallisuuden puolesta tehdä tiettäväksi, että heidät on nähty.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Minulle ei ole koskaan tullut mieleenkään, että jossain taloyhtiössä tai vuokratalossa paskaa tai vastaavaa ei rapusta siivottaisi 12 tunnin sisällä ilmoituksesta
Täällä kun soittaa päivystäjälle niin paskat ja vastaavat on siivottu ihan puolessa tunnissa oli sitten yö tai päivä, vuokratalo. No ei ole kyllä hirveästi paskaa rappukäytävässä ole näkynyt, kerran oli joku jantteri muna kourassa kusella alatasanteella, heitin pellolle.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Täällä kun soittaa päivystäjälle niin paskat ja vastaavat on siivottu ihan puolessa tunnissa oli sitten yö tai päivä, vuokratalo. No ei ole kyllä hirveästi paskaa rappukäytävässä ole näkynyt, kerran oli joku jantteri muna kourassa kusella alatasanteella, heitin pellolle.
Ei mene kyllä tolleen monissakaan taloyhtiöissä. Esim. tiedän taloyhtiöitä missä kukaan ei viitsi edes ilmoittaa havaituista vioista mitään esim. toimimaton rapunoven lukko voi olla vuosiakin korjaamatta, palaneet lamput vaihtamatta, koska kukaan ei ilmoita niistä mitään huoltoyhtiölle vaikka tasan tarkkaan jokainen asukas kyseisessä taloyhtiössä kyllä huomaa päivittäin ja on jo huomannut vuosien ajan päivittäin, että lukko on rikki eikä lukitse ovea. Ei vain viitsi ilmoittaa ajattelee, että kyllä naapuri hoitaa ja sitten naapuri ajattelee samoin. Vuodet ja kuukaudet vierii eikä kukaan tee mitään.

Tosin olen kyllä huomannut senkin, että yleensä viimeistään siinä vaiheessa asukkaisiin tulee vauhtia ilmoitusten tekoon kun puliukot ja narkkarit alkavat tehdä joukolla ja voimalla pesäpaikkaa rappukäytävään. Voi voi kun huoltoyhtiön puhelin linjat laulaa kuumana sen jälkeen, että lukot pitää heti saada kuntoon vaikka ei muuten vuoteen olisi ollut mitään kiirettä ilmoittaa asiasta. Kun rappukäytävä alkaa olla täynnä puliukkoja ja narkkareiden ruiskuja. Joten periaatteessa puliukot ovat aika taitavia huoltotöiden nopeuttajia passiivisissa taloyhtiöissä.

Mistä sitten itse tiedän, että jossain taloyhtiössä on lukot rikko vuosiakin? No sattumalta olen törmännyt postinjakajaan jonka kanssa vaihtanut kuulumisia joka on ihmetellyt, että ai nää korjataankin nyt vuosien jälkeen kun on ollut vuosia avoimet ovet taloyhtiössä ja postinjakaja käy päivittäin jakamassa postit. Postinjakajan töihin ei vaan kuulu tilata huoltoja kymmeniin tai satoihin taloyhtiöihin missä havaitsee vikoja ei vaan aika riitä vaikka se näppärää olisikin jos postinjakaja tilaisi huollot asukkaiden puolesta ja tekisi kuntotarkastuksetkin sitä ei vain ole laskettu postinjakelun hintoihin mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.02.2019
Viestejä
20

Huoltoyhtiön kuuluu kyllä itsekin havaita puutteet. Yleensä soppareissa on kiinteistön yleisten tilojen tarkistus 1krt/vko
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154
Huoltoyhtiön kuuluu kyllä itsekin havaita puutteet. Yleensä soppareissa on kiinteistön yleisten tilojen tarkistus 1krt/vko
Tietysti jos kitupiikit on halunnet säästää ja kaikki tällainen on jätetty sopparista pois jotta on saatu hintaa alas 20€/kk :btooth:
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Tietysti jos kitupiikit on halunnet säästää ja kaikki tällainen on jätetty sopparista pois jotta on saatu hintaa alas 20€/kk :btooth:
Sellasia taloyhtiöitä on paljon, jotka haluaa halvimman mahdollisen sopparin mistä on karsittu pois kaikki mahdollinen. Osa taloyhtiöistä haluaa jopa sellaisen huoltoyhtiön joka ei ole kovinkaan pätevä ylläpitämään taloyhtiöitä koska se on halvempi kuin sellainen joka tekee kaikki kunnolla. Kunhan mikään ei vain maksa mitään kaikki on hyvin periaatteella.
 
Drinkkeri

Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 292
Huoltoyhtiön kuuluu kyllä itsekin havaita puutteet. Yleensä soppareissa on kiinteistön yleisten tilojen tarkistus 1krt/vko
Muutamassa vuokrakuutiossa asuneena ei ole kyllä koskaan tullut huoltoukkoa ihan muuten vaan tarkastusta tekemässä rapussa vastaan vaan aina niillä on joku tilattu homma ollut
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
939
Tietysti jos kitupiikit on halunnet säästää ja kaikki tällainen on jätetty sopparista pois jotta on saatu hintaa alas 20€/kk :btooth:
Kaikki kitupiikit käyttää huoltoyhtiöiden palveluita. Jos haluaa että homma toimii niin talonmies on ainut toimiva ratkaisu
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 187
Tossa puhutaan, ikäänkuin toi 1-2vko + 6kk ois joku normiaika tehdä omakotitalo. Uskallan väittää, että toi on lähempänä poikkeustapausta kuin standardia.
Niinpä. Kyllä siinä useampi vuosi menee. Tuossa pienen matkan päässä on OKT projekti päällä... Ensi kesänä vietetäänkin jo 5 vuotispäivää.

Eipä siinä, eipä kuulu meteliäkään, kun tahti on tarpeeksi verkkainen.:think:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Tuosta rikkinäisestä lukosta tuli mieleen ex naapuri. Muutimme kämppään ja havaitsimme rapun oven (yhteensä 3 asuntoa rapussa) lukon olevan epäkunnossa. Laitoimme siitä sitten huoltoyhtiölle viestiä ja kävivät korjaamassa väsähtäneen pumpun ja lukon uusimassa. Mitä en tiennyt, oli syy lukon rikkoutumiseen. Nimittäin se uusi lukko kesti päivän toimintakuntoisena. Rupesin sitten tutkailemaan, että mikäs hitto tätä muka vaivaa huomatakseni lukkopesän täynnä purukumia ja muuta paskaa.

Alakerrassa asuva naapuri oli työntänyt sen täyteen, ettei hänen tarvitse tupakalle lähtiessä pitää avainta mukana. Vedin sieltä paskat pois ja sain kun sainkin sen lukon toimimaan. He rupesivat käyttämään tuota niin, että lukon kieli oli aina ulkona, varmaan tiedätte mitä tarkoitan, sillä seurauksella, että koko rappukäytävä haisi tupakalle pitkän aikaa (ei koneellista ilmanvaihtoa) eikä sitä ovea lukittu koskaan edes yöksi heidän toimestaan.

Kerran sitten nämä naapurit olivat molemmat n. 30m kauempana ovesta tupakalla. Laskin 1+ 1= heillä ei varmaan ole avainta mukana. Lähtiessä pyöräytin lukosta, että kieli menee sisään ja lähdin autolla pois. Huoltoyhtiön jamppa oli ilmeisesti vähän myöhässä, kun tunnin päästäkään ei vielä näkynyt. Ajoin sisäpihalle todistamaan naapureita siinä seisoskelemassa ja päätin, että mulla taisikin jäädä vielä jotain. Heiluttaen naapureille poistuessa. :D Vieläkin saa hymyn huulille, kun muistelen heidän ilmeitään.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154
Alakerrassa asuva naapuri oli työntänyt sen täyteen, ettei hänen tarvitse tupakalle lähtiessä pitää avainta mukana. Vedin sieltä paskat pois ja sain kun sainkin sen lukon toimimaan. He rupesivat käyttämään tuota niin, että lukon kieli oli aina ulkona, varmaan tiedätte mitä tarkoitan, sillä seurauksella, että koko rappukäytävä haisi tupakalle pitkän aikaa (ei koneellista ilmanvaihtoa) eikä sitä ovea lukittu koskaan edes yöksi heidän toimestaan.
Kyllä on taas eräänlainen kusipäisyyden huipentuma :facepalm:

Kuka vittu ei jaksa ottaa avaimia mukaan röökille vaan mieluummin terrorisoi taloyhtiön lukon paskaksi purukumilla ja jättää kulkuväylät avoimeksi kaikelle kansalle?
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Olen nyt sitten virallisesti perkeleen naapuri :D

Sain alkuviikosta heippalapun postiluukusta, jossa luki että olen asettanut LA-puhelimen antennin huonoon paikkaan ja tv-kuvassa on jatkuvasti häiriöitä.

Täällä on antenniverkko käytössä ja omassakin telkkarissa tulee säännöllisen epäsäännöllisesti "ei signaalia" ilmoituksia ei kanavilta, vaikka radiolaitteet ovat kiinni. Vika on jossain yhteisantennijärjestelmissä.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
394

Mutta säteily! Ajattele säteilyä! Eikö kukaan ajattele lapsia?!111 /offtopic
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Olen nyt sitten virallisesti perkeleen naapuri :D

Sain alkuviikosta heippalapun postiluukusta, jossa luki että olen asettanut LA-puhelimen antennin huonoon paikkaan ja tv-kuvassa on jatkuvasti häiriöitä.

Täällä on antenniverkko käytössä ja omassakin telkkarissa tulee säännöllisen epäsäännöllisesti "ei signaalia" ilmoituksia ei kanavilta, vaikka radiolaitteet ovat kiinni. Vika on jossain yhteisantennijärjestelmissä.
Antenni heiluu tuulessa?.:kahvi:
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Antenni heiluu tuulessa?.:kahvi:
Tämä on vanha legenda joka elää niin kauan kuin käyttäjillä on antenneita jossain ja aina saa syyt niskoille, vaikka vika olisi valittajien omissa laitteissa tai muualla :cigar2:

Pitäisi varmaan alkaa laittamaan heippalappua rappuun siitä, että jonkun asukkaan laitteesta tulee kovat häiriö minun LA-puhelimeen :rofl:
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Ei toi ole legendaa vaan täyttä totta.itsehän tiedän että se yhteys katkeaa aina kun masto heiluu.:think::srofl::sheadphones:

/edit
Noi pitää nykyään kai sunnata aika tarkasti siihen lähimpään tv-mastoon?.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Noi pitää nykyään kai sunnata aika tarkasti siihen lähimpään tv-mastoon?.
Digitaalisiin TV-lähetyksiin on aika vaikea saada aikaiseksi häiriöitä jostain länkystä.

Eri asia sitten jos pörisee vähän johonkin mummon putkiradioon :tdown:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Kyllä on taas eräänlainen kusipäisyyden huipentuma :facepalm:

Kuka vittu ei jaksa ottaa avaimia mukaan röökille vaan mieluummin terrorisoi taloyhtiön lukon paskaksi purukumilla ja jättää kulkuväylät avoimeksi kaikelle kansalle?
Sama naapuri vastasi joka kolinaan mitä meiltä kuului koputtamalla jollain kattoonsa. Tämä tuli selville kun keskellä päivää huomasin sängystäni irronneen tukipalan. Naputtelin sitä paikalleen, ruoesi välittömästi kolina alakerrasta. Pidin hetken taukoa ja taas naputin, saman teki myös naapuri. Ajatteli vissiin, että tingilläkin koluuttelen siellä jotain. Kertoo mielestäni henkilöstä jotain, jos tuo on ensimmäinen mieleen tuleva asia.

Edit: laittoi myös hiuslakat rapussa, kun eihän sitä hajua kämpässä jaksanut. :D

Nyt jo naurattaa, mutta sillon ei kun vielä asuin. Taidettiin asua virallisesti 3 päivää kun oli uusi asuntohakemus vireillä.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Joku varmaan muistaa kun kirjoitin siitä, kun huumeporukkaa pyörii naapuritalossa ja autoa pyörii.

Nyt oli noin 15 ihmisen bileet vastapäätä talossa ja menin naapurin ja hänen pojan + omien lapsien kanssa omalle pihalle grillaamaan.

Parvekkeelta huuteluita, painukaa ryssät vittuun ja saatanan putinit. Outoa sinänsä kun ollaan kaikki synnytty suomessa ja suomalaisia o_O

Huusin takaisin, että oletko asukas ja lopeta se huutelu.

No, huutelu loppui hetken päästä, mutta äsken kääntöpaikalla oli pitkään kaksi poliisimaijaa ja ambulanssi. Joku tyttö oli vissiin saanut turpaan ja päästivät ulos kun pahin sakki saatu maijoihin.

Alkaa olemaan mitta täynnä :erage:

Ei vissiin riittänyt viime kesänä saatu varoitus metelöinnistä parvekkeella aamuyöhön ja ensimmäisestä kerrasta taloyhtiön puheenjohtaja ei vielä suuttunut, mutta bileitä alkoi olemaan joka viikonloppu. Taloyhtiön puheenjohtaja asuu bilekämpän yläpuolella, joten...
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 888
muaki ärsyttää tollaiset ihmiset mitkä metelöi, eivätkä välitä naapurustosta yhtään. saatika sitten vielä tuollainen huutelu, oli sitten vaikka alien niin pitäs saada asua rauhassa
 
Tuossahan on jo vähän pahemmastakin kuin häiriökäyttäytymisestä kyse kuvauksen perusteella. Arvaamattomia väkivaltaisia elämäntaparikollisia, ihmisjätettä.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
822
Ja alakerran naapuri ruvennut polttamaan pilveä, hyvin tulee käryt parin kerroksen päähän partsille. Vois vinkata poliisille samalla kun ne tuossa naapurirapussa kuitenkin viikottain käy.
Kiitos kun ilmoitit olevasi perkeleen naapuri.

Todennäköisesti kun se naapurisi siellä vetää yhden jointin, niin loppupäivän se makaa sohvalla, syö sipsiä ja katsoo simpsoneita. Tollanen poliisille ilmoittaminen jostain pilvenpolttamisesta on turhin ilmoitus, jonka voi tehdä. Mitä sä luulet että ne edes tekee tuollaisen takia?

No nauraa sulle :D
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 626
Viestejä
4 186 518
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom