Ja sitten voi käydä niin, että 100 metrin päässä naapurissa on iso koira jonka omistajat tumppaa iltaisin pihalle yksinään moneksi tunniksi ja se haukkuu mielipuolisesti aivan kaikelle ja kaikille jotka talon viereisellä tiellä kulkee, oli se sitten kävelijä, pyörä, auto tai bussi. Se saatana louskuttaa niin kovaa, että se kuuluu oikeasti meille sisälle saakka. Kesälläkin saa terassilla nautiskella koko lähitienoon täyttävästä louskutuksesta kun koira kimpoilee yksinään piha-aidan laitaa jahtaamassa fölibusseja ja ohiajavia autoja, ja säikyttämässä pyöräilevät lapset puolikuoliaaksi hyökätessään puskista aitaan kiinni
Tämäkin on jälleen paskojen omistajien aiheuttama ongelma. Kyseessä on iso ja energinen koira, joka tarvitsisi selkeästi enemmän tekemistä kuin sillä pihassa on. Tuollaisen piskin kanssa pitäisi tehdä pitkiä metsälenkkejä ja sen pitäisi päästä purkamaan energiaa koirapuistoon tai vastaavaan muiden koirien kanssa joka-vitun-ikinen päivä, mutta sinne se vaan pihalle tungetaan itseään viihdyttämään pitkiksi ajoiksi. Miksi jumalauta hankit tuollaisen koiran, jos sinulla ei ilmiselvästi ole mahdollisuutta antaa sen koiran toteuttaa riittävästi itseään? Muutenkin olisi syytä pyrkiä kouluttamaan sille koiralle, että jokainen tielläkulkija ei ole potentiaalinen reviirilletunkeutuja joka pitää syödä elävältä ja jolle louskutetaan vintti pimeänä niin kauan, että poistuvat näköpiiristä
Mä olen henkilökohtaisesti päättänyt psykologisella tasolla jättää ton koiran huomioimatta, enkä anna sen pilata elämääni ja aiheuttaa vitutusta, mutta ihan kaikilta se ei välttämättä onnistu, ja mieluummin minäkin olisin sitä paholaiskoiraa kuuntelematta omalla pihallani.