Pelituolit

Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
519
Tuli ostettua Noblechairs Epic Gaming tuoli aidolla nahkaverhoilulla, nyt 30min tässä istuneena täytyy kyllä sanoa että on ihan helvetin kova tää penkki. Melkein kun puupenkillä istuis. Tosin tää nahkaverhoiluhan pehmenee käytössä muttei paljoa kuitenkaan. Kai tähän tottuu, koeistuin verkkokaupassa jotain 200e hintaista penkkiä ja se oli parempi istua. Tosin muuten se penkki oli rimpula tähän verrattuna.
Tuohon Epic jakkaraan sen verran. Olet täysin oikeassa siinä, että on todella kova istua. Itsekin ajattelin, että meniköhän rahat hukkaan sen kovuuden takia. Sitten, kun vain on istunut aikansa niin se on muokkautunut ja kovuus on lähtenyt pois, mutta tuolin jämäkkyys on edelleen olemassa kuiteskin. Nyt ollut noin 2v kovassa käytössä mikä tarkoittaa, että se on minun penkeistä se missä istun eniten kotona ollessa. Eikä pahemmin uutta häpeä edelleenkään. Eli voin sanoa, että kyllä siihen tottuu, kun annat penkille aikaa muokkautua käytössä.
 
Liittynyt
03.06.2017
Viestejä
52
Niin, harmittaahan se ehkä hieman, että on maksanut samalta tehtaalta tulevasta tuolista useamman satasen enemmän.

TITAN series gaming seats | Secretlab EU
HyperX - STEALTH | Nordic Game Supply
HERO Echtleder Schwarz / Schwarz

Kaikki ylläolevat tuotteet ovat lähes identtisiä mekanismeiltaan ja ovat valmistettu Kiinassa. Secretlabin ja HyperX Stealthin ristiselän säätönupit ovat jopa teksteiltään ja merkinnöiltään identtiset.

Kaivakaa esim. asennusohjeet ja huomaatte, että jopa ruuvit ovat täysin samalla kannalla, kierteellä ja pituudella.

Toki tuotteissa voi olla pieniä eroja, mutta ovat melko minimaalisia.

Oho.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.04.2017
Viestejä
534

Alkaa jo tottumaan tuohon kovuuteen mutta eiköhän se siitä pehmene. Paukkuuko sulla toi penkin keinumekanismi? Mulla pamahtaa aina kun penkkiä vähän liikuttaa sillon kun tuo keinumekanismi on auki. Ajattelin purkaa tuon mekanismin ja upottaa vaseliiniin kaikki liikkuvat osat siitä jos tuo pamahtelu lakkais.
 
Vertaat keinonahkajakkaroita aidolla nahalla verhoiltuihin? :facepalm:

Oho.
 
Eksuu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
2 343
Vertaat keinonahkajakkaroita aidolla nahalla verhoiltuihin? :facepalm:

Oho.
Kaikki näyttäisivät olevan PU-nahkaa kuten jo mainittiin. Vaikka tuoli maksaisi usean satasen, se ei tarkoita automaattisesti aitoa nahkaa. Tuosta annetusta alimmasta linkistä (HERO Echtleder Schwarz / Schwarz) on valittavissa myös oikealla nahalla oleva tuoli, jonka hinta on 660€ eli hinta on moninkertainen tuohon Stealthiin. Veljelläni on käytössä tuo Stealth ja sanoisin olevan tuon hinnan arvoinen. Taisi hänkin maksaa siitä tuon pari sataa, kun oli alennuksessa.

En ole kokeillut noita Secretlabin tai Noblechairin versioita, mutta etenkin tuo Secretlabin Titan on hyvin saman näköinen, kuin HyperX Stealth. Materiaalin ollessa samaa, en usko tuolien eroavan juurikaan.
 
Liittynyt
10.04.2017
Viestejä
534
Mihin viittaat tällä? Kaikki ovat PU-nahkaa.

Tulevat edelleen samalta tehtaalta.
Joo sori tuli tsekattua vähän turhan hätäseen noi linkit, luulin että vertasit noblechairin real leather penkin hintaa noihin keinonahkapenkkeihin. Ei pitäis kirjotella väsyneenä mitään nettiin.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
519
Alkaa jo tottumaan tuohon kovuuteen mutta eiköhän se siitä pehmene. Paukkuuko sulla toi penkin keinumekanismi? Mulla pamahtaa aina kun penkkiä vähän liikuttaa sillon kun tuo keinumekanismi on auki. Ajattelin purkaa tuon mekanismin ja upottaa vaseliiniin kaikki liikkuvat osat siitä jos tuo pamahtelu lakkais.
Ei tuo mulla kyllä mitään paukkumista tee, muuta kuin hyvin satunnaisesti taaksepäin kippaamalla jaloilla jolloin ns. pitää kanssa olla menossa selkäpuolella läpi tuolista. Mutta tuolloin se ottaa stoppariin kiinni takaa.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
313
Alkaa jo tottumaan tuohon kovuuteen mutta eiköhän se siitä pehmene. Paukkuuko sulla toi penkin keinumekanismi? Mulla pamahtaa aina kun penkkiä vähän liikuttaa sillon kun tuo keinumekanismi on auki. Ajattelin purkaa tuon mekanismin ja upottaa vaseliiniin kaikki liikkuvat osat siitä jos tuo pamahtelu lakkais.
Itse ostin aikanaan myös melko kovan tuolin, ilman testaamatta ei pitäisi ostaa. Itse korjasin ostamalla geeli istuintyynyn parani huomattavasti, muuten olisi tuoli lähtenyt vaihtoon. istuimen komfort geeli tyyny - AK24.fi
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Itsellä on käytössä tällainen Titan käytössä: The best gaming chairs | Secretlab EU
Huom! tarkoitettu vain keskivertoa isommille ihmisille. Säädöt on kyllä erinomaiset!
Noh ei oikeestaan, omalla n. 70kg ja 185cm ruholla ihan täysin käyttökelvollinen, vaikka meen ainakin painon puolesta keskivertoa pienemmästä ihmisestä

Pojalla on Arozzi Verona Pro v2 -tuoli. Ensin hajosi selkänojan kallistus. Tämän vuoksi tuoli oli 2 viikkoa huollossa. Nyt hajosi pumppu, ja tuoli valuu koko ajan alas. Yli kolmen sadan euron tuoli ja täyttä paskaa.

Myös edellinen L33T-tuoli oli täydellinen paskaläjä.

Mitäs merkkiä kannattaisi kokeilla seuraavaksi? AK Racing?
Täälläkin jo aiemmin mainittu HyperX Stealth vois olla ihan fiksu vaihtoehto. Oliks tossa Arozzissa yhen vai kahden vivun mekanismi? Näissähän näkyy oikeestaan vaan kahdenlaista mekanismia, on se yhden vivun mekanismi joka näyttääkin jo niin helvetin rimpulalta et sen näkee sokee otsallaanki ettei se kestä, ja sit on se parempi kahella vivulla (korkeus ja kallistus erikseen) varustettu malli joka alkaa jo näyttämään siltä et se kestääkin jotain.

noblechairsin tuolit on kans jees, samoten Secretlabin Titan joka nytkin perseen alla jo reilun vuoden ollu ilman minkäänlaisia pelleilyjä. Toisaalta toi HyperX on paras hinta-laatusuhteeltaan tällä hetkellä, käytännössä identtinen Titanin kanssa. Ellei sit kangasverhoilua halua jolloin 420€ kangasmallisesta Titanista joutuu maksamaan.

Niin, harmittaahan se ehkä hieman, että on maksanut samalta tehtaalta tulevasta tuolista useamman satasen enemmän.

TITAN series gaming seats | Secretlab EU
HyperX - STEALTH | Nordic Game Supply
HERO Echtleder Schwarz / Schwarz

Kaikki ylläolevat tuotteet ovat lähes identtisiä mekanismeiltaan ja ovat valmistettu Kiinassa. Secretlabin ja HyperX Stealthin ristiselän säätönupit ovat jopa teksteiltään ja merkinnöiltään identtiset.

Kaivakaa esim. asennusohjeet ja huomaatte, että jopa ruuvit ovat täysin samalla kannalla, kierteellä ja pituudella.

Toki tuotteissa voi olla pieniä eroja, mutta ovat melko minimaalisia.

Oho.
Jooh, täähän se on. Pieniä eroja saattaa olla, mut ne pääasiassa on pelkästään kosmeettisia. Eli aikalailla se ja sama minkä noista ostaa, HyperX saa halvimmalla mut jos haluu erimallisen tai kangasverhoiltun tuolin niin sit joutuu pulittamaan vähän ekstraa.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
377
Onko kellään suositella 110kg kaverille isoa penkkiä. Olen aika makuuasennossa mun silkkiasussa joten nahka vois olla parempi. Nyt on AROZZI TORRETTA xl tuoli ihan jees, mutta vähän kova ja istuinosa on vähän kallellaan eteenpäin mistä en tykkää. Tosin vois kokeilla eka pehmusteella, mutta ei se tule pysymään paikoillaan.
 
Jny

Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
246
Akracing solitude tuli. Jämäkkä jakkara ja laadukkaan oloinen. Ristiselän tuki tuntuu hyvälle mut ei pysy pystyssä kun nousee jakkaralta! Meinasin jo DIY miehenä et availen noita kankaita (on vetoketjut+) ja laitan magneetit kankaiden alle niin saa tuon tyynyn pysymään pystyssä. Niskatuki ei taas pysy millään kiinni sillä elastisella nauhakikkareella. Mitä ne on oikeen miettiny noita tehdessä? 110kg on oma ruho eikä penkki ylimääräsiä kitise. On ryhdikäs asento istua. 184cm pitkälle ei nouse käsinojat "tarpeeksi" korkealle mut huomasin et jos nousis niin ne ois pöydän kulmassa kiinni. Eli hyvä näin. Kasaus oli yllätyksetön. Ohjeet hyvät. Pitää tulla antaa oikea arvostelu kunhan penkki saa joitakin satoja tunteja rasitusta. Äkkiseltään kuitenkin jo 4/5.
 
Zepe

Make ATK Great Again
Liittynyt
15.07.2017
Viestejä
246
Yritin tässä vähän vilkuilla eri tuolien specsejä kun hakusessa olisi tuoli, jonka istuinosa nousee tuonne n. 65cm korkeuteen.
Oma pöytä on säädetty suht korkealle muista kalusteista jotuen ja käytössä oleva Martelan tuoli nousee 60cm korkeuteen, joka on hiukan liian matala.Tuo 5cm lisäkorkeus tekisi jo ihmeitä.
Löytyisikö hyvää vinkkiä pelituolista tuolla halutulla ominaisuudella?
 
En tiä valmiista tuolesta, mutta pitäs ainakin saada erillisenä pitemmän jousen. Eli eiköhän semmonen tuolikin löydy
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
377
Pistimpä tilaukseen L33T Gaming E-SPORT Excellence L -pelituolin. Tästä merkistä ei aikasempia kokemuksia. Pitäs mahtua isompikin kaveri tuoliin. Ja istuinosa ei ole kuppimainen. Kilpaileva sivusto oli sen arvioinut ihan päteväksi tuoliksi. Ja kun se oli Telialla tarjouksessa. Voin laitella kokemuksia kun olen siinä jonkun aikaa istunut.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
224
Onko tästä jotain artikkelia tai vertailua olemassa vai veditkö hatusta?
Ihan omalla kokemuksella puhun.

Ostin siis kyseisen tuolin aiemmin ja taistelin sen kanssa muutaman kuukauden. Lopulta myin sen jollekkin jonnelle ja ostin tilalle ak-racingin premiumin joka on monta kertaa laadukkaampi ja halvempi.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
224
Mihin viittaat tällä? Kaikki ovat PU-nahkaa.

Tulevat edelleen samalta tehtaalta.
Sama materiaali ei tarkoita samaa laatua. Esimerkiksi nykyisessä AK-Racingissä "nahka" on kirjaimellisesti kaksi kertaa paksumpi kuin HyperX stealthissa joka muistuttaa materiaaleiltaan enemmän jyskin tuotteita.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
377
L33T Gaming E-SPORT Excellence L tuolista ensikokemukset. Tuoli kun tuli oli se valmiiksi rikki. Keinumista ei saa lukittua. Uus osa tulee joskus. Mutta ei se istumista estä. Hieman kova alusta, mutta hyvä istua. Säädettävä selkätuki on hyvä, mutta itelle liian korkealla. Mulla on oma tyyny alaselän takana. Sopii isolle miehelle oikein hyvin. Ei liikaa kuppia mitä etsinkin. Käsinojat laitoin "väärinpäin" niin saa riittävän lähelle pöytää. Tuoli nousee riittävän korkeelle. Yleensä näin ei ole.
Katotaan kauan kestää, mutta 200€ tuolina oikein hyvä vaihtoehto. Alaselkäkivut katos samantien kun asennon saa mieleiseksi.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
295
Millaisia kokemuksia porukalla L33t E-Sportista? Siis ei Pro-versiosta? On vuoden loppuun asti Cittareissa alennuksessa 149€, joka ei kuulosta ominaisuuksiin ja tuntumaan nähden yhtään pahemmalta hinnalta.

Muutaman minuutin keikuttelin ja pyörin näytekappaleella, eikä se tuntunut yhtään hullummalta hintaisekseen. Tosin tällä hetkellä on käytössä hiukan hajalla oleva Kinnarpsin vuodelta 2000 oleva 6000 tai 8000 -sarjalainen kaikilla herkuilla, joten mahtaako tuollainen E-Sport olla kuinka paha downgrade pitemmän päälle istuessa?
 
Jny

Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
246
AKRacing are one of the world’s premier gaming chair manufacturer.

Vieläkin -40% kamppis solitude ja meraki tuoleista.

Reilun kuukauden istunu tuolla solitudella ja oon ollut tyytyväinen. Hain ja sain jämäkän ja ryhdikkään istuma-asennon. Ei nitise eikä natise, ei keiku eikä huoju.

239e toimitettuna. Kikantissa kävin jotain tuoleja istumassa eikä niistä hyvä kuva jäänyt.

Suosittelen akracingiä.
 
Liittynyt
14.09.2019
Viestejä
2
Nyt ollu melkein 3kk käytössä L33t Esport Pro. Tuoli on ollut mahtava. Ei nitise eikä natise ja on vieläkin kuin uusi vaikka on ollut kovalla käytöllä. Olen kärsinyt jo vuosia selkäkivuista ja tämän tuolin myötä ne ovat hävinneet. Ergonomia siis ainakin itselle passeli. Kokoa itsellä on 188/80. En oikeen mitään pahaa saa sanottua tästä. No jos ny aivan pakko sanoo jotain miinusta, niin L33T logo tikattu snadisti vinoon.
 
Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
441
Saako noihin Ak racing pelituoleihin varaosia? Pojan tuolin käsinojien pehmusteet on kuluneet reilussa vuodessa puhki! :mad:
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
643
Vanha luotettava Askon ratsu alkaa olemaan päivänsä nähnyt ja uutta pitäisi hankkia. Kannattaako ostaa pelituoli vai toimistotuoli? Jos pelituoliin päätyy niin onko helpointa vain ostaa tuo noblechairs jolloin vähän kalliimmalla saa ainakin laatua?
 
Liittynyt
27.12.2017
Viestejä
176
Tänää tuli noblechairs epic. Liian korkea pumppu osuu melkeen jalat pöytään alimmassa asennossa ja keinuasennossa nousee kantapäät maasta vaikka oon 190cm pitkä. Keinun jäykkyyden säätö on liian löysä ei saa minusta tarpeeksi jäykäksi. menee todella helposti nojatessa täysin taakse jolloin ei enää yllää hiireen/näppäimistöön vaikka ei ole edes 100kg rikki :confused2:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
659
Pojalla on Arozzi Verona Pro v2 -tuoli. Ensin hajosi selkänojan kallistus. Tämän vuoksi tuoli oli 2 viikkoa huollossa. Nyt hajosi pumppu, ja tuoli valuu koko ajan alas. Yli kolmen sadan euron tuoli ja täyttä paskaa.

Myös edellinen L33T-tuoli oli täydellinen paskaläjä.

Mitäs merkkiä kannattaisi kokeilla seuraavaksi? AK Racing?
Oman Verona Pro V2:n hajotessa Gigantti halusi koko tuolin huoltoon, joten käännyin Arrozzin omaan asiakaspalveluun. Illalla ilmoitin, että mekansimissa on vikaa, ja että jälleenmyyjä on hankalalla päällä -> aamulla oli uusi mekanismi kaasujousineen lähetetty. Omasta on parin vuoden aikana lahonnut parikin mekanismia, mutta aina saanyt kyselemättä uuden. Aivan verratonta asiakaspalvelua!

Mekanismithan näissä pelituoleissa on valmistajasta riippumatta paskaa kun kaikki käyttävät käytännössä samoja mekanismeja maksoipa tuoli 100€ tai 600€. Verona Pro V2:ssa on vielä se parempi niistä kahdesta Kiinalaisesta mekanismista.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627
Nyt on vanhan sotaratsun (Ikea Markus) rinnalla käytössä BF-tarjouksen Sitool. Pöytänä kun on korkeussäädettävä Ikean Skarsta kunnon lastulevyllä varustettuna.

Eipähän tule enää selkää rikottua röhnöttämällä koneella täyspäiväisesti.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
377
Kumpi näistä on parempi? L33T E-Sport Pro vai L33T E-Sport Pro Excellence

Pro Excellencessä näyttää ainakin olevan säädettävä ristiseläntuki jota Prossa ei löydy.
Itellä on tuo Excellence ollu nyt kuukauden päivät ja on kyllä toiminu ihan hyvin. Moitittavat on eli tuo ristiseläntuki on itselle liian ylähäällä. Mutta tämäkin riippuu millasessa asennossa tykkää olla. Ja penkki sais olla vielä leveempi. mulla on paksut reidet ja nuo sivuraudat mitkä tuossa proossakin on niin on myrkkyä reisille. Tuossa Excellencessä niitä ei ole, mutta silti sais olla vielä leveempi. plussaa on se, että olen saanut ryhdikkäämmän asennon tällä tuolilla. Aikasemmassa Arozzi torretta XLässä oli paljon huonompi asento. Ja selkänojassakaan ei ole turhia rautoja sivuissa. Niihinkään ei isompi mies mahdu väliin.
 
Liittynyt
05.05.2017
Viestejä
121
Kävin sit hakemas tuon L33T E-Sport Pro Excellencen veikonkoneesta 229€ hinnalla, tuntuu ihan mukavalta ei liian kova tai mitään. Ei tee mitään ylimääräisiä ääniä ja tuntuu hyvin tukevalta. Suosittelen.
 
Liittynyt
13.04.2017
Viestejä
1 306
Onko mistään hyvästä pelituolista tarjouksia tai muuten hinta kohdallaan? Ei mielellään kovin gaming ulkonäkö. Hinta voi olla maks 300-350€.
 
Liittynyt
08.10.2017
Viestejä
782
Onko mistään hyvästä pelituolista tarjouksia tai muuten hinta kohdallaan? Ei mielellään kovin gaming ulkonäkö. Hinta voi olla maks 300-350€.
Gigantin myymälöissä olevat tuolit -25% tällä hetkellä. Eri asia sitten mitä sieltä myymälästä löytyy.
 
Liittynyt
08.10.2017
Viestejä
782
Tuli eilen kasattua Arozzi Vernazza soft fabric tuoli jonka poika sai joululahjaksi. Ei ole minulla juurikaan aikaisempaa kokemusta ns. pelituoleista. Kasaaminen oli helppoa, siinä ei kauaa kestänyt. Tuoli vaikuttaa kohtalaisen laadukkaalta, vankka ja äänetön. Tuolissa on tilaa isommallekkin istujalle ja tuntuu erittäin mukavalta. Soft fabric verhoilukin näyttää, tuntuu ja vaikuttaa hyvältä. Aika näyttää kuinka tuoli kestää. Tässä vaiheessa ei mitään huonoa sanottavaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
459
Onkos joku törmännyt pelituoliin/toimistotuoliin, josta saisi näppärästi käsinojat joko kokonaan irti tai painettua ihan istuinosan tasolle? Kinnarps 6000 ainakin tarjoaa mahdollisuuden irroittaa käsinojat avaamalla lukitus mutta onko jotain muita merkkejä tai malleja jossa onnistuu ilman työkaluja?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
702
Oma Anda Seat Throttle on lonksunut "sivusuunnassa" jo kuukausia (Ei lonksu enää.) eli keinumekanismi kesti noin vuoden.
Yritin saada Andalta uuden mekanismin, mutta he eivät nähtävästi vastaa RMA-kyselyihin ollenkaan.
No uuden mekanismin (kaasujousenkin lähettivät mukana) sain hommattua CDONin kautta yllättävän vaivattomasti ja tietenkin ilmaiseksi.
Tuolia myyneellä firmalla ei ollut tietenkään osaa juuri kyseiseen tuoliin, mutta mitat miltei täsmäsivät.
Piti dremelöidä kiinnitysreikiä pari milliä "pidemmiksi", jotta mekanismin sai kiinnitetttä tuoliin.
Nyt taas toiminee vuoden tai pari, koska tilalle tullut mekanismi on muuten melkein identtinen vanhaan verrattuna.

Joku sanoi, että näistä vääntyy osa x. En vieläkään ole keksinyt, että mikä näistä vääntyy.
Porasin vanhan mekanismin akselin irti, koska klappi tuli selvästi siitä.
Mekanismin rungossa on liukulaakerointi akselille ja toisen puolen vastakappale oli kairannut itsensä väljäksi ilmeisesti akselin "kiinnileikkaamisen" takia, koska näissä ei näköjään ole rasvoja välissä...
Akselistakin näki, että se on ns. leikannut aika ahkerasti, vaikken ole tuolilla juuri keinunut.
Itse akseli tuntui olevan poran lastuamisesta päätellen korkeintaan kasikasia matskultaan, mutta ihan suora se silti on. Lisäksi akseli on kahdeksan millinen, joten tuo vaihtunee pari milliä paksumpaan 10.9-matskuun. Tosin näyttää melto kasikin kestävän meikäläisen painon, mutta koska pintapaine.
Tätähän kaupattiin 150 kiloa kestäväksi. Joo kyllä varmaan viikon kestääkin.
Pitänee laittaa tuohon vanhaan mekanismiin joskus järeämpi akseli kera kunnon rasvojen, jotta saa tuosta uuden varaosan, joka saattaisi jopa kestää.
Homma ei onnistu ihan ruuvimeisselillä ja vasaralla. Vaatinee hieman hitsausta ja pään raapimista. Jos olisi sorvi, niin asentaisin tuohon kuulalaakeroinnin.

Uuden mekanismin akselin väliin yritin tunkea reilusti molybdeeniä sisältävää spesiaaliöljyä ja sprayvaseliinia. Ehkä sinne meni tavaraa väliin tai sitten ei.
Kaasujousen varren rasvasin luonnollisesti ns. sukeltajan silikonilla.

Voihan tuo ns. laakeripalikka olla alkujaan päin vittua prässätty tai hieman alikokoinen, mutten oikein jaksa uskoa yksittäistapaukseen.
Onhan tuolla tosin istuttukin keskimääräistä enemmän, mutta keinumekanismin pitäisi kestää ns. ikuisesti.

Näitä samoja mekanismeja näkyy olevan 400 euron tuoleissakin, joten aina ei saa rahallakaan laatua.

Jos joku korjailee tuoliansa ja kiroaa jalustaan juuttunutta kaasujousta, niin kannattaa ruiskaista jarrukliineria tai jotain alkoholia väliin ja jousi irtoaa yhdellä vasaran napautuksella.
Ja kannattanee öljytä tuo ns. laakerointi.

Muutenhan tämä on ollut ihan toimiva ja selkäystävällinen tuoli. Muuta kulumaa ja vaivaa ei ole toistaiseksi ilmennyt.
(Maksoi 160-170 euroa.)

Kaikenlaista paskaa sitä nykyisin myydäänkin, mutta pääasia, että kauppa käy.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Täälläkin mietinnässä Secretlab Titan tai HyperX Stealth.

Jälkimmäinen 229e ja saisi hakea suoraan lähi-Gigantista. Titan lähempänä 400e ja toimitus kestäisi jokusen päivän. Titanilla 5v takuu vs HyperX 2v.

HyperX arvosteluista löytyy kritisointia laadusta, kun taas Titanista ei, vaikka tuolit näyttää tosiaan olevan aikas samanlaiset. Mistäköhän johtuu tämä?

Onko joku oikeasti istunut molemmilla?

HyperX puoltaisi toisaalta Gigantin 50pv palautusoikeus.

Edit: No, hain jo HyperX Stealthin testiin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
2 095

HyperX:n koeistuin Gigantissa ja tilasin suosiolla Titanin - ei oo kaduttanut. Reilu vuosi tähän mennessä tässä kökötetty, enkä äkkiseltään keksi mitään negatiivista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
117
Onkos joku törmännyt pelituoliin/toimistotuoliin, josta saisi näppärästi käsinojat joko kokonaan irti tai painettua ihan istuinosan tasolle? Kinnarps 6000 ainakin tarjoaa mahdollisuuden irroittaa käsinojat avaamalla lukitus mutta onko jotain muita merkkejä tai malleja jossa onnistuu ilman työkaluja?
Jos on tuoli vielä hakusessa, niin HÅGin swingback-käsinojat saa käännettyä taakse tähän malliin:

H055600e2005sNewspaper.jpg

Uutena noista saa maksaa reippaasti yli tonnin, mutta käytettynä voi löytää hyväkuntoisen hyvinkin halvalla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
459
Jos on tuoli vielä hakusessa, niin HÅGin swingback-käsinojat saa käännettyä taakse tähän malliin:

Uutena noista saa maksaa reippaasti yli tonnin, mutta käytettynä voi löytää hyväkuntoisen hyvinkin halvalla.
Törsäsin ja hain tämän perjantaina:

Optimum Z - työtuoli

Viikonlopun testin jälkeen oikein mainio tuoli. Paljon säätöjä ja normiasennon lisäksi myös autopelien pelaaminen on hyvää kun tuolia pystyy paljon säätämään ja myös käsinojat saa irti. Jatketaan istumista ja raportoidaan tarpeen vaatiessa.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Tässä jokusen päivän istumisella, kyllähän tuo HyperX ihan kelpo tuoli tuntuu olevan. Eilen vedin pidemmän session (~5h) ja ihan eri maailmasta kuin vanha, joku Jyskin tmv. "pelituoli". Ei rasittunut paikat kyllä yhtään.

Ainoa harmillinen seikka oli että toinen noista istuinosan "muovikupeista", joiden sisällä tuo selkänojan mekanismi on, oli varmaankin jo tehtaalla jäänyt jotenkin jännitykselle (kiinnitysrauta oli painunut sitä vasten, helpotti vasta kasausvaiheessa) ja siitä hajosi muutama muovinen pala jo ennen kun ehdin alkaa kasaamaan. :eek: Ihmettelin mistä tippuu jotain muovinpaloja. Tarvii kattoa jos tonne tukeen ottaa yhteyttä jos semmoisen osan jostain saa, tai sitten vetää teipillä kasaan. Lähinnä pieni kosmeettinen "vika" siis.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
302

Oisko mahdollista mitata istuinosan korkeus lattiasta? Min-max? Säälittävän heikosti löytyy tarkempia specsejä tuosta, tuon ja arozzi mezzo v2:n välillä puntaroinut. :dead:
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
51
Tilasin Itselleni pariviikkoa sitten Secret Labsin Titan XL ja tälläviikolla kai saapuu,oli jo matkalla Fedexin mukaan :)

Aika näyttää millainen on ja miten kestää,

edellinen Dxraceri kestänyt sen 4vuotta hienosti mutta nahka ihan kulahtanut kauttaaltaan huonoksi.
 
Liittynyt
17.11.2016
Viestejä
41
Ostin tammikuun alussa Sotkasta tuon Game-pelituolin, kun oli alennuksessa (ja halvin tarjolla oleva kallistettava tuoli). Noh, kuukauden se sitten kesti, jonka jälkeen hajosi tuon rungon ja puisen pohjalevyn välinen kiinnike. Nyt hajonneena on helppo tutkiskella ja huomata, että koko suunnittelu on aivan perslävellään. Eli nojatessa loivassa kulmassa kaikki voima kohdistuu molemmilla puolilla oleviin kiinnikkeisiin. Jos niitä olisi edes kaksi molemmilla puolilla niin voisi tuoli jopa kestääkkin vähän enemmän. Ovat varmaan vain kopioineet jostain 'ei kallisettavasta' -mallista, jossa riittää, että runko on kahdella pultilla tuossa pohjalevyssä. Siitä tosin en ole varma, että onko itse kiinnitin vaiko puulevy hajonnut kyseisestä kohdasta. Olisi vain suoriltaan pitänyt laittaa muutama kymppi enemmän ja ostaa varmaa laatua...
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
13
Nyt kaipaisi dxracerin tietäjää. Olen ostanut n. 2 vuotta sitten Verkkokaupa.comista DXRacerin Tank -pelituolin, mukavan leveä jossa voi löhöillä ja kestää enemmän painoa joka oli toiveenakin. Melkein alusta asti huomannut että sylinteri ei kestä painoa jos kallistan taaksepäin painoa/nojaan yhtään enemmän niin sylinteri pudottaa korkeuden. Parit rasahtelut kuulostellut myös mutten sen enempää ihmetellyt. Ei oo selkäongelmia ollut enää tämän hankinnan jälkeen niin tyytyväinen ollut. Nyt viimeaikoina huomannut noustessa tuolista että tippuu ihmeellisiä muovinpalasia, ja tänään tipahti sitten isompi pala, vissiin loput osasta. Lataan vaikka imguriin kuvat ja linkit alle, niin selviää mitä tarkoitan. Selvästi siis sylinterin rautatangon ympärille tuleva osa, joku prikka/laakeri(?) mutta mikä tehtävä tuolla on? Mistään en ole löytänyt dxracerin "räjäytyskuvia" että olisi selvittänyt mikä osa kyseessä.

Jos löytyy ketään tietävää mihin tuo osa liittyy niin olisin kiitollinen, onko se sylinterin osa ja kuinka tärkeä? Tuo on selvästi kulunut, ja nyt sitten hajonnut rikki ja noustessa tuolilta sylinterin suoristuessa korkeammaksi tipahtaa tuo sieltä pois. Osan selkäpuolella tuntuu olevan jotain liimaa. Eli liimattu johonkin kiinni, mutta sylinterin painuessa kasaan on ottanut osumaa(?). Tällä hetkellä tuoli toimii vielä kuten pitää, tosin hiemanhan tämä keikkuu "sylinterin nokassa" mutta lukuunottamatta ominaisuutta nostaa korkeutta ei ole mitään vikaa. Mietin vain onko kuinka paha ongelma että tämä muoviosa on hajonnut. Täytyisköhän tilata jostain uusi sylinteri, saakohan mistään suomessa vai pitääköhä jenkeistä tilata? Mutta jos joku tietää näistä, niin olisin kiitollinen jos vastaisi. Yv:tä voi laitella myös asiasta. :)

https://i.imgur.com/Zh6FhDb.jpg
https://i.imgur.com/tZv0O5U.jpg
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 345
Viestejä
4 157 942
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom