Peli suoraan painajaisistasi?

Liittynyt
23.06.2019
Viestejä
57
Täällä on kaksi mahtavaa ketjua: Mitä et enää siedä videopeleissä? ja Unelmien pelisi? Tämä ketju on täydentävinään tuota sarjaa.

Nyt se tapahtuu! Olet jo pitkään odottanut, että Lempiaiheestasi ja/tai Lempigenreesi tehdään peli! Ja se tulee vieläpä juuri sille alustalle, jolla yleensä pelaat. Hypejuna lähtee heti liikkeelle, ja koska Lempiaiheesi/Lempigenresi on sydäntäsi lähellä, rukoilet iltaisin pelin onnistumisen puolesta. Jos tämä peli floppaa, tällaisia pelejä tuskin tehdään pitkään aikaan.

Mainostat peliä kavereillesi. Olet heidän mielestään rasittava, mutta et välitä. Suunnittelet lomasi kolme vuotta etukäteen, jotta pääset varmasti pelaamaan julkaisupäivänä. Olet täynnä hypeä, mutta varot spoilaantumasta pelin tapahtumista etukäteen. Et halua edes tietää kaikkea pelimekaniikkaan liittyvää, haluat kokea pelin täysin ummikkona.

Peli julkaistaan. Luet ainoastaan uutisen, jossa kerrotaan pelin teknisestä puolesta: Peli on kehittäjiensä mielestä valmis, eikä siinä ole suurempia bugeja. Se on juuri siinä kunnossa kuin mitä se tulee olemaan, piste.

Varaat viikon aikaa vain sinulle ja pelille. Perhe tai kämppikset on ajettu sukuloimaan. Lomat on haettu ja työpuhelimen SIM-kortti irroitettu. Omankin puhelimen SIM-kortti on irroitettu. Käperryt peliluolaasi, jonka olet sisustanut Lempiaiheeseesi liittyen. Käynnistät pelin...

...ja huomaat sen olevan suoraan painajaisistasi. Miksi, oi miksi se on sellainen?

Eli millainen? Kuvaile tässä ketjussa peli, jota aiheen ja/tai genren puolesta haluaisit rakastaa, mutta jossa kaikki olisi tehty (ainakin sinun mieltymyksiisi nähden) niin väärin kuin mahdollista.

(Vastaan itse myöhemmin, sillä toistaiseksi mehut menivät tähän avaukseen.)
 
Liittynyt
09.10.2020
Viestejä
1 381
RE2 Remake kyl aika. En siedä et joku Tyrant jahtaa.

Ei nyt painajainen silti. Jos näen painajaisia niin ne on monesti et ajan liian lujaa tai liukastun tai putoon jostain korkealta.
 
Liittynyt
23.06.2019
Viestejä
57
Tässä tosiaan oma kauhutarinani:

Peli, jota odotan: Avoimen maailman toimintaroolipeli, jonka vahvuuksia ovat juoni, hahmot ja yleinen tunnelma. Taistelu on sujuvaa ja eeppistä, hahmoa voi kehittää sopivasti omaan pelityyliin sopivaksi ja maailma on täynnä uniikkeja, mielenkiintoisia esineitä. Juoneen voi vaikuttaa sopivasti, dialogi tuntuu merkityksekkäältä.

Peli, jonka käynnistän:

Aluksi luodaan oma hahmo. Hahmon ulkonäköön voi vaikuttaa sadalla eri slaiderilla, mutta lopputulos on aina häiritsevän epänormaali. Kasvoista ei saa miellyttäviä mitenkään, randomize saa aikaan kauhunhuutoja ja esiasetetut hahmot ovat uskomattoman geneerisiä. Valitsen geneerisen hahmon, joka sentään näyttää sopusuhtaiselta.

Pelin hahmot ovat kaikki ihmisiä, sillä lähdemateriaali ei sentään onneksi taivu ihminen-kääpiö-haltia-linjastoon. Hahmolle valitaan kuitenkin luokka yhdeksästä eri vaihtoehdosta: Näistä vaihtoehdoista pari perustuu järkevästi pelin loreen, loput ovat kiusallisia ja teennäisiä loren ja perinteisten hahmoluokkien yhdistelmiä. Hahmoluokkien kuvaukset keskittyvät seitsemän tylsän attribuutin ja viiden eri taistelutyylin sekoituksiin, eikä niissä tunnu olevan mitään persoonaa.

Jokainen hahmoluokka käyttää samaa järkyttävän mammuttimaista kykypuuta, jossa on tuhat palluraa. Hahmot aloittavat vain hieman eri pallurasta. Kyvyt ovat uskomattoman geneerisiä ja tylsiä: 0.5% lisää vahinkoa, +0.7 stamina regen / sekunti, +0.23 lightning resitance.

Peli alkaa! Heti alusta alkaen dialogi tarjoaa teennäisiä ja mihinkään johtamattomia valintoja, jotka ovat kuitenkin tökerön mustavalkoisia. Voit leikkiä kovista ja sanoa kaikkeen rumasti, voit myötäillä ja olla yliempaattinen tai voit vastata tylsän asiallisesti. Lopputulos on aina sama paitsi jos NPC on niin turha, että taistelu on mahdollinen.

NPCt ovat riippuvaisia sinusta. Hyvä jos osaavat kuoria perunat ilman sinua. "En ole asiantuntija, mutta voin vilkaista" on vakiofraasisi. Olet kaikkien mielestä korostetun tärkeä, vaikka he ovat juuri tavanneet sinut eivätkä tiedä sinusta mitään. He testaavat sinua eri tavoin, mutta toivovat sinun olevan sen kaiken arvoinen, jotta he pääsevät auttamaan sinua.

Peli pitää sinua kädestä alusta pitäen. Ensimmäisestä viidestä tunnista kolme menee tutoriaaleissa, joissa jokainen itsestäänselvä valikko selitetään sarake sarakkeelta. Silloin harvoin kun ei olla välivideossa tai tutoriaalissa, ruudulla on ainakin viisi markkeria osoittamassa mitä pitäisi tehdä. Minimapissa näkyy polku, ruudulla näkyy nuoli, horisontissa kohdetta merkitsevä pallero, ruudun ylälaidan kompassiraidassa kirkuva punainen nuoli jne.

Keskellä tutoriaaliviidakkoa se iskee naamalle: Pelissä pitää craftata kaikkea ja koko ajan. Aseet vanhenevat minuutissa ja sitten myllyyn vain! Joka kolmas metri vastaan tulee kukka, lankakerä, ränni, jänis tai joku muu, joka pitää poimia ja murskata. Craftausvalikko pursuaa informaatiota, reseptejä on neljäsataa ja jokainen niistä vaatii ainakin kuusi ainesosaa. Pelin alkupuolella saat kauniin miekan, joka saa olosi tuntumaan hetken hyvältä. Seuraava vihollinen tiputtaa miekan, jossa on 0.3 parempi dps ja +0.2 resistansseihin. Myllyyn vain se hieno miekka!

Esineistä, niin. Mikään ei ole ainutlaatuista. Aseissa ja suojissa on aina vähintään kahdeksan affiksia, kaikki tylsiä: elementtivahinkoa, vähän parempaa suojaa, nopeutta, staminaa. Kaikki on arvottua tai arvotun näköistä. Mikään ase tai suoja ei tee mitään erikoista tai hauskaa, ja lopulta tärkeintä on tuijottaa DPS-lukemaa, jossa on aina desimaaleja vähintään yksi.

Kun pelimaailma aukeaa hieman, selviää että pelin 100 tunnin kestosta 90% on filleriä. Kartan vieressä on saavutuslaatikko, joka listaa tylsän tarkasti kaikki tehtävät asiat: Sivutehtäviä 0/39, Vallattuja Paikkoja 0/28, Sytytettjä Xyrihon-liekkejä 0/298. Päätehtävää jauhettu 2,95%.

Kun hahmo saavuttaa uuden tason, pitää syytää viisi pistettä siihen järkyttävään kykypuuhun. Palaat hakkaamaan geneerisiä vihollisia ja huomaat, että mikään ei tunnu erilaiselta. Toki kyvyt olivat mitättömiä parannuksia, mutta sen lisäksi jokainen vihollinen on skaalautunut tasolle kaksi. Päinvastoin, tarvitset sen seuraavalta viholliselta tippuvan +0.3 DPS -miekan ollaksesi suhteessa yhtä hyvä kuin vielä viisi minuuttia aiemmin.

Se vihollinen kuitenkin tappaa sinut, joten lataat pelin. Et aloita siitä, missä tallensit, vaan lähimmällä tai muuten sattumanvaraisella checkpointilla. Et ole koskaan täysin varma siitä, mikä osa edistymisestäsi tallentuu ja mikä ei, et edes pelin lopussa.

Sivutehtävät ovat uskomattoman tylsiä tappo-, nouto- ja escort-tehtäviä. Yleensä vielä ketjutettuna siten, että suoritettuasi jonkin haastavan epäreilun sniikkailukohdan (jossa ei päde pelin normaalit mekaniikat vaan ”kuolet” heti kun sinut nähdään), sinun täytyy saattaa joku avuton nyyppä koko kartan läpi. Sanomattakin selvää, että friendly fire on päällä, saatettavan AI ei ole päällä jne.

Kaikenlaisista valtailutehtävistä ei jää mitään kerrottavaa jälkipolville, ja vain paatunein trophyhirmu jaksaa pelata niistä edes puolia. Pääjuoni vaikuttaa kuitenkin kiinnostavalta, joten annat pelille vielä mahdollisuuden.

Siedät puuduttavan taistelujärjestelmän, jossa on kymmeniä tarkkoihin ajoituksiin perustuvia, mutta vihollisen pieneenkin hipaisuun katkeavia kombosarjoja. Ruudulla hyppii immersiota jatkuvasti rikkovia Combo Countereita, joita ei saa pois päältä. Kaikki taistelutyylit palautuvat samoihin mekaniikkoihin, sillä ne on tasapainotettu järjettömän tarkasti, vaikka kyseessä on puhdas yksinpeli. Lopputuloksena peli tuntuu samalta, heitteli hahmo sitten tulipalloja tai nuolia.

Niin, juoni kuitenkin vetää, joten ensimmäisen pomotaistelun alla tunnelma on odottava. Pomo vetää kuitenkin maton heti jalkojen alta: opituilla pelimekaanikoilla ei olekaan väliä, vaan pomon kuviot pitää opetella ulkoa ja suorittaa jotakin älyttömiä ympäristöön liittyviä puzzleja yrityksen ja erehdyksen kautta – milloin pitää kaataa pylväitä, milloin houkutella pomo jonkin esteen alle ja niin edelleen.

Kun lopulta koittaa ensimmäinen paljon mainostettu hetki ja pelissä saa tehdä Valinnan, tilannetta alleviivataan dialogissa järjettömän selkeästi. Koko pelimaailma pysähtyy ja kääntyy katsomaan, valitsetko a:n vai b:n. Tällä ei kuitenkaan ole hirveästi väliä, sillä valinta vaikuttaa vain pariin välivideoon ja yhteen vartin mittaiseen juoksuputkeen. Tämän jälkeen kaikki jatkuu ennallaan, kunnes pelin lopussa valinta vaikuttaa piinallisen suoraviivaisesti johonkin ylidramaattiseen asiaan.

Joudut ottamaan pakotettuja hengähdystaukoja varsinaisesta pääpelistä, sillä peli haluaa sinun mikromanageroivan jotakin linnoitusta. Tämä ei ole vapaaehtoista, vaan jonkin elintärkeän resurssin riittävä saaminen on tästä kiinni. Istut tuntikaupalla neuvottelemassa karsinan viemäröinnistä ja haastattelemassa maajusseja. Hallinnoit tuhansien sotilaiden kalsarien värejä ja katselet ankeita Civilizationeista kopioituja diplomatiaruutuja. Mikään tästä ei ole edes teoriassa leppoisaa, vaan peli muistuttaa kerran tunnissa, että nyt siellä linnoituksessa on vessanpönttö jumissa ja armeijasi törmäsi kaatuneeseen puuhun takamailla ja kulut juoksevat kunnes ehdit tilaamaan puunhakkaajan jostain.

Yrität juosta peliä mahdollisimman nopeasti läpi, ja huomaat, että se onnistuu täysin siitä huolimatta, craftaako mitään vai ei, ja miten kykypisteet laittaakaan. Craftaamalla saavutettu etu häviää jokaisen uuden vihollisen dropin myötä ja jokainen hahmobuildi on lopussa käytännössä toisensa kopio, sillä hahmopisteitä annetaan ihan liikaa.

Pelin loppupuolella et voi enää valita uhmakkaita tai ylikilttejä vaihtoehtoja dialogissa vaan hahmo muuttuu Hyväksi Filosofiksi, joka tekee sanoillaan tyhjäksi kaikki pahisten aikeet uskomattoman osuvilla, mutta silti hengästyttävään tahtiin lauotuilla reploilla. Tarina ei ole tuntikausiin edennyt lähdemateriaalin hengessä: sen sijaan lore on ulkoistettu ympäri maailmaa lojuviin pienoisromaaneihin, jotka on tungettu ylitäyteen viittauksia. Tästä kaikesta tulee likainen olo.

Lopputaistelu kestää suhteettoman kauan ja sen aikana siirrytään tippumalla, teleporttaamalla, juoksemalla, lentämällä ja unta näkemällä kymmenen kertaa edestakaisin. Puhetta on sen aikana enemmän kuin Serranon perheen yhdessä jaksossa. Mietit hikikarpalot otsalla, joudutko aloittamaan koko naurettavan spektaakkelin alusta jos kuolet, ja reagoit mielivaltaisesti vaihtuviin pomon taktiikoihin kaivamalla Youtuben esiin ja juustottamalla taistelun viimeiset vaiheet.

Olet kuluttanut peliin 120 tuntia, josta pääjuoneen 20, sivutehtäviin 10, inventaarioon 30, craftaamiseen 30 ja näkymättömien vuortenreunojen kiertelyyn 30. Silti peli sanoo, että peli on 38.6-prosenttisesti läpäisty.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
31
Tässä tosiaan oma kauhutarinani:

Peli, jota odotan: Avoimen maailman toimintaroolipeli, jonka vahvuuksia ovat juoni, hahmot ja yleinen tunnelma. Taistelu on sujuvaa ja eeppistä, hahmoa voi kehittää sopivasti omaan pelityyliin sopivaksi ja maailma on täynnä uniikkeja, mielenkiintoisia esineitä. Juoneen voi vaikuttaa sopivasti, dialogi tuntuu merkityksekkäältä.

Peli, jonka käynnistän:

Aluksi luodaan oma hahmo. Hahmon ulkonäköön voi vaikuttaa sadalla eri slaiderilla, mutta lopputulos on aina häiritsevän epänormaali. Kasvoista ei saa miellyttäviä mitenkään, randomize saa aikaan kauhunhuutoja ja esiasetetut hahmot ovat uskomattoman geneerisiä. Valitsen geneerisen hahmon, joka sentään näyttää sopusuhtaiselta.

Pelin hahmot ovat kaikki ihmisiä, sillä lähdemateriaali ei sentään onneksi taivu ihminen-kääpiö-haltia-linjastoon. Hahmolle valitaan kuitenkin luokka yhdeksästä eri vaihtoehdosta: Näistä vaihtoehdoista pari perustuu järkevästi pelin loreen, loput ovat kiusallisia ja teennäisiä loren ja perinteisten hahmoluokkien yhdistelmiä. Hahmoluokkien kuvaukset keskittyvät seitsemän tylsän attribuutin ja viiden eri taistelutyylin sekoituksiin, eikä niissä tunnu olevan mitään persoonaa.

Jokainen hahmoluokka käyttää samaa järkyttävän mammuttimaista kykypuuta, jossa on tuhat palluraa. Hahmot aloittavat vain hieman eri pallurasta. Kyvyt ovat uskomattoman geneerisiä ja tylsiä: 0.5% lisää vahinkoa, +0.7 stamina regen / sekunti, +0.23 lightning resitance.

Peli alkaa! Heti alusta alkaen dialogi tarjoaa teennäisiä ja mihinkään johtamattomia valintoja, jotka ovat kuitenkin tökerön mustavalkoisia. Voit leikkiä kovista ja sanoa kaikkeen rumasti, voit myötäillä ja olla yliempaattinen tai voit vastata tylsän asiallisesti. Lopputulos on aina sama paitsi jos NPC on niin turha, että taistelu on mahdollinen.

NPCt ovat riippuvaisia sinusta. Hyvä jos osaavat kuoria perunat ilman sinua. "En ole asiantuntija, mutta voin vilkaista" on vakiofraasisi. Olet kaikkien mielestä korostetun tärkeä, vaikka he ovat juuri tavanneet sinut eivätkä tiedä sinusta mitään. He testaavat sinua eri tavoin, mutta toivovat sinun olevan sen kaiken arvoinen, jotta he pääsevät auttamaan sinua.

Peli pitää sinua kädestä alusta pitäen. Ensimmäisestä viidestä tunnista kolme menee tutoriaaleissa, joissa jokainen itsestäänselvä valikko selitetään sarake sarakkeelta. Silloin harvoin kun ei olla välivideossa tai tutoriaalissa, ruudulla on ainakin viisi markkeria osoittamassa mitä pitäisi tehdä. Minimapissa näkyy polku, ruudulla näkyy nuoli, horisontissa kohdetta merkitsevä pallero, ruudun ylälaidan kompassiraidassa kirkuva punainen nuoli jne.

Keskellä tutoriaaliviidakkoa se iskee naamalle: Pelissä pitää craftata kaikkea ja koko ajan. Aseet vanhenevat minuutissa ja sitten myllyyn vain! Joka kolmas metri vastaan tulee kukka, lankakerä, ränni, jänis tai joku muu, joka pitää poimia ja murskata. Craftausvalikko pursuaa informaatiota, reseptejä on neljäsataa ja jokainen niistä vaatii ainakin kuusi ainesosaa. Pelin alkupuolella saat kauniin miekan, joka saa olosi tuntumaan hetken hyvältä. Seuraava vihollinen tiputtaa miekan, jossa on 0.3 parempi dps ja +0.2 resistansseihin. Myllyyn vain se hieno miekka!

Esineistä, niin. Mikään ei ole ainutlaatuista. Aseissa ja suojissa on aina vähintään kahdeksan affiksia, kaikki tylsiä: elementtivahinkoa, vähän parempaa suojaa, nopeutta, staminaa. Kaikki on arvottua tai arvotun näköistä. Mikään ase tai suoja ei tee mitään erikoista tai hauskaa, ja lopulta tärkeintä on tuijottaa DPS-lukemaa, jossa on aina desimaaleja vähintään yksi.

Kun pelimaailma aukeaa hieman, selviää että pelin 100 tunnin kestosta 90% on filleriä. Kartan vieressä on saavutuslaatikko, joka listaa tylsän tarkasti kaikki tehtävät asiat: Sivutehtäviä 0/39, Vallattuja Paikkoja 0/28, Sytytettjä Xyrihon-liekkejä 0/298. Päätehtävää jauhettu 2,95%.

Kun hahmo saavuttaa uuden tason, pitää syytää viisi pistettä siihen järkyttävään kykypuuhun. Palaat hakkaamaan geneerisiä vihollisia ja huomaat, että mikään ei tunnu erilaiselta. Toki kyvyt olivat mitättömiä parannuksia, mutta sen lisäksi jokainen vihollinen on skaalautunut tasolle kaksi. Päinvastoin, tarvitset sen seuraavalta viholliselta tippuvan +0.3 DPS -miekan ollaksesi suhteessa yhtä hyvä kuin vielä viisi minuuttia aiemmin.

Se vihollinen kuitenkin tappaa sinut, joten lataat pelin. Et aloita siitä, missä tallensit, vaan lähimmällä tai muuten sattumanvaraisella checkpointilla. Et ole koskaan täysin varma siitä, mikä osa edistymisestäsi tallentuu ja mikä ei, et edes pelin lopussa.

Sivutehtävät ovat uskomattoman tylsiä tappo-, nouto- ja escort-tehtäviä. Yleensä vielä ketjutettuna siten, että suoritettuasi jonkin haastavan epäreilun sniikkailukohdan (jossa ei päde pelin normaalit mekaniikat vaan ”kuolet” heti kun sinut nähdään), sinun täytyy saattaa joku avuton nyyppä koko kartan läpi. Sanomattakin selvää, että friendly fire on päällä, saatettavan AI ei ole päällä jne.

Kaikenlaisista valtailutehtävistä ei jää mitään kerrottavaa jälkipolville, ja vain paatunein trophyhirmu jaksaa pelata niistä edes puolia. Pääjuoni vaikuttaa kuitenkin kiinnostavalta, joten annat pelille vielä mahdollisuuden.

Siedät puuduttavan taistelujärjestelmän, jossa on kymmeniä tarkkoihin ajoituksiin perustuvia, mutta vihollisen pieneenkin hipaisuun katkeavia kombosarjoja. Ruudulla hyppii immersiota jatkuvasti rikkovia Combo Countereita, joita ei saa pois päältä. Kaikki taistelutyylit palautuvat samoihin mekaniikkoihin, sillä ne on tasapainotettu järjettömän tarkasti, vaikka kyseessä on puhdas yksinpeli. Lopputuloksena peli tuntuu samalta, heitteli hahmo sitten tulipalloja tai nuolia.

Niin, juoni kuitenkin vetää, joten ensimmäisen pomotaistelun alla tunnelma on odottava. Pomo vetää kuitenkin maton heti jalkojen alta: opituilla pelimekaanikoilla ei olekaan väliä, vaan pomon kuviot pitää opetella ulkoa ja suorittaa jotakin älyttömiä ympäristöön liittyviä puzzleja yrityksen ja erehdyksen kautta – milloin pitää kaataa pylväitä, milloin houkutella pomo jonkin esteen alle ja niin edelleen.

Kun lopulta koittaa ensimmäinen paljon mainostettu hetki ja pelissä saa tehdä Valinnan, tilannetta alleviivataan dialogissa järjettömän selkeästi. Koko pelimaailma pysähtyy ja kääntyy katsomaan, valitsetko a:n vai b:n. Tällä ei kuitenkaan ole hirveästi väliä, sillä valinta vaikuttaa vain pariin välivideoon ja yhteen vartin mittaiseen juoksuputkeen. Tämän jälkeen kaikki jatkuu ennallaan, kunnes pelin lopussa valinta vaikuttaa piinallisen suoraviivaisesti johonkin ylidramaattiseen asiaan.

Joudut ottamaan pakotettuja hengähdystaukoja varsinaisesta pääpelistä, sillä peli haluaa sinun mikromanageroivan jotakin linnoitusta. Tämä ei ole vapaaehtoista, vaan jonkin elintärkeän resurssin riittävä saaminen on tästä kiinni. Istut tuntikaupalla neuvottelemassa karsinan viemäröinnistä ja haastattelemassa maajusseja. Hallinnoit tuhansien sotilaiden kalsarien värejä ja katselet ankeita Civilizationeista kopioituja diplomatiaruutuja. Mikään tästä ei ole edes teoriassa leppoisaa, vaan peli muistuttaa kerran tunnissa, että nyt siellä linnoituksessa on vessanpönttö jumissa ja armeijasi törmäsi kaatuneeseen puuhun takamailla ja kulut juoksevat kunnes ehdit tilaamaan puunhakkaajan jostain.

Yrität juosta peliä mahdollisimman nopeasti läpi, ja huomaat, että se onnistuu täysin siitä huolimatta, craftaako mitään vai ei, ja miten kykypisteet laittaakaan. Craftaamalla saavutettu etu häviää jokaisen uuden vihollisen dropin myötä ja jokainen hahmobuildi on lopussa käytännössä toisensa kopio, sillä hahmopisteitä annetaan ihan liikaa.

Pelin loppupuolella et voi enää valita uhmakkaita tai ylikilttejä vaihtoehtoja dialogissa vaan hahmo muuttuu Hyväksi Filosofiksi, joka tekee sanoillaan tyhjäksi kaikki pahisten aikeet uskomattoman osuvilla, mutta silti hengästyttävään tahtiin lauotuilla reploilla. Tarina ei ole tuntikausiin edennyt lähdemateriaalin hengessä: sen sijaan lore on ulkoistettu ympäri maailmaa lojuviin pienoisromaaneihin, jotka on tungettu ylitäyteen viittauksia. Tästä kaikesta tulee likainen olo.

Lopputaistelu kestää suhteettoman kauan ja sen aikana siirrytään tippumalla, teleporttaamalla, juoksemalla, lentämällä ja unta näkemällä kymmenen kertaa edestakaisin. Puhetta on sen aikana enemmän kuin Serranon perheen yhdessä jaksossa. Mietit hikikarpalot otsalla, joudutko aloittamaan koko naurettavan spektaakkelin alusta jos kuolet, ja reagoit mielivaltaisesti vaihtuviin pomon taktiikoihin kaivamalla Youtuben esiin ja juustottamalla taistelun viimeiset vaiheet.

Olet kuluttanut peliin 120 tuntia, josta pääjuoneen 20, sivutehtäviin 10, inventaarioon 30, craftaamiseen 30 ja näkymättömien vuortenreunojen kiertelyyn 30. Silti peli sanoo, että peli on 38.6-prosenttisesti läpäisty.
Heh, meinasin jotain rustata mutta kaveri tyhjensi pajatson täysin, no ehkä jäi vielä uupumaan anime tyyliset 14 vuotiaat jotka kantavat yhtä tai kahta 4 metrin miekkaa, omaavat valtavat tissit ja nahkadomina asun alta vilkkuu valkoiset pikkarit. Ja mahdollisuus pelata yhdellä kädellä.

Kaikki paskan pelin ainekset tuossa.
 
Liittynyt
30.06.2017
Viestejä
338
Peli jonka luulen saavani on täydellinen sotasimulaattori.
Peli jonka saan on loputonta uutisten selailua kännykällä, mahdollista aseellista konfliktia odottaen. Jännittävimmät uutiset on kun valtiopäämies twiittaa kesken jääneen lauseen. Samaan aikaan TE-toimisto soittelee, että olisi aika täyttää työllistymissuunnitelmaani. Pelin huipennuksessa netti kaatuu, eikä ala toimimaan reitittimen uudelleenkäynnistyksen jälkeen. Joudun kirjoittamaan paperikirjeen palveluntarjoajalle. Monen pelipäivän jälkeen vastausta ei kuulu, eikä netti toimi vieläkään. Vasta kun tajuat että posti on vastuussa kirjeestäsi, olet läpäissyt pelin.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
2 361
Täällä on kaksi mahtavaa ketjua: Mitä et enää siedä videopeleissä? ja Unelmien pelisi? Tämä ketju on täydentävinään tuota sarjaa.

Nyt se tapahtuu! Olet jo pitkään odottanut, että Lempiaiheestasi ja/tai Lempigenreesi tehdään peli! Ja se tulee vieläpä juuri sille alustalle, jolla yleensä pelaat. Hypejuna lähtee heti liikkeelle, ja koska Lempiaiheesi/Lempigenresi on sydäntäsi lähellä, rukoilet iltaisin pelin onnistumisen puolesta. Jos tämä peli floppaa, tällaisia pelejä tuskin tehdään pitkään aikaan.

Mainostat peliä kavereillesi. Olet heidän mielestään rasittava, mutta et välitä. Suunnittelet lomasi kolme vuotta etukäteen, jotta pääset varmasti pelaamaan julkaisupäivänä. Olet täynnä hypeä, mutta varot spoilaantumasta pelin tapahtumista etukäteen. Et halua edes tietää kaikkea pelimekaniikkaan liittyvää, haluat kokea pelin täysin ummikkona.

Peli julkaistaan. Luet ainoastaan uutisen, jossa kerrotaan pelin teknisestä puolesta: Peli on kehittäjiensä mielestä valmis, eikä siinä ole suurempia bugeja. Se on juuri siinä kunnossa kuin mitä se tulee olemaan, piste.

Varaat viikon aikaa vain sinulle ja pelille. Perhe tai kämppikset on ajettu sukuloimaan. Lomat on haettu ja työpuhelimen SIM-kortti irroitettu. Omankin puhelimen SIM-kortti on irroitettu. Käperryt peliluolaasi, jonka olet sisustanut Lempiaiheeseesi liittyen. Käynnistät pelin...

E...ja huomaat sen olevan suoraan painajaisistasi. Miksi, oi miksi se on sellainen?

Eli millainen? Kuvaile tässä ketjussa peli, jota aiheen ja/tai genren puolesta haluaisit rakastaa, mutta jossa kaikki olisi tehty (ainakin sinun mieltymyksiisi nähden) niin väärin kuin mahdollista.

(Vastaan itse myöhemmin, sillä toistaiseksi mehut menivät tähän avaukseen.)
Kuulostaa ihan Cyberpunk 2077 odottelulta.
 
Liittynyt
23.06.2019
Viestejä
57
Kuulostaa ihan Cyberpunk 2077 odottelulta.
Tää tuli kans mieleen et ny joku ko. julkasusta harmistunu rustannu aloituksen. Melkonen painajainen.
Ei ole täysin väärin tulkittu tämä! Hypejunan kyydissä olin vain loppumetrit, mutta W3:n jälkeen odotin ja odotan yhä paljon ja varmasti liikaa. Pelasin tässä Cyberpunkkia äskettäin pari tuntia alusta ja jätin vielä hautumaan. Tuo oma painajaistarinani on sellainen (ehkä tähänkin sopiva) worst case scenario, eli jos pari kohtaa osuu yhteen Cyberpunkin kanssa niin ei vielä haittaa, kunhan ei koko lista. Kunhan se peli nyt ensin valmistuu joskus :D
 

Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 968
Itselle tuli mieleen uusi Elder Scrolls, joka tehdään vielä Skyrimin ja Falloutin pelimoottorilla. NPC-hahmot ja taistelu ovat pirun kankeita, maailma kuollut, kaikkialla on copy-pastella tehtyjä luolia ja ihan joka paikkaan on lataustaukoja. Olisi kyllä pettymys :D

Mafia 3 on myös hyvä esimerkki, miten tehtäviä ei kannata tehdä. Päätarinankin tehtävät toistavat itseään järkyttävän pahasti. Esimerkiksi käy tappamassa alueelta 3 tyyppiä, niin pääset lopulta tappamaan johtajan. Tämän jälkeen eri alueella jatkuu ihan samalla tavalla. Aika tehokas tapa saada pelaajat kyllästymään peliin, kun päätarinan tehtävät on huonompia kuin Bethesdan ja Ubisoftin sivutehtävät. En hirveästi innostuisi, jos jokin uusi peli pilattaisiin tuolla tavalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
31
Itselle tuli mieleen uusi Elder Scrolls, joka tehdään vielä Skyrimin ja Falloutin pelimoottorilla. NPC-hahmot ja taistelu ovat pirun kankeita, maailma kuollut, kaikkialla on copy-pastella tehtyjä luolia ja ihan joka paikkaan on lataustaukoja. Olisi kyllä pettymys :D

Mafia 3 on myös hyvä esimerkki, miten tehtäviä ei kannata tehdä. Päätarinankin tehtävät toistavat itseään järkyttävän pahasti. Esimerkiksi käy tappamassa alueelta 3 tyyppiä, niin pääset lopulta tappamaan johtajan. Tämän jälkeen eri alueella jatkuu ihan samalla tavalla. Aika tehokas tapa saada pelaajat kyllästymään peliin, kun päätarinan tehtävät on huonompia kuin Bethesdan ja Ubisoftin sivutehtävät. En hirveästi innostuisi, jos jokin uusi peli pilattaisiin tuolla tavalla.
Onneksi kuitenkin on vahvistettu, että uusi Elder Scroll tulee jälleen kerran päivitetyllä Creation Enginellä, eikä tylsänä ja pystyyn kuolleena unreal shootterina, ala Outer Worlds. Josta muuten löytyy kaikki käyttäjä kelhanionin ylöskirjaamat ominaisuudet.

Creation Engine myös merkitsee että vakava modaaminen on mahdollista, joka merkitsee että muutama vuosi julkaisun jälkeen pystyy modaamaan itselleen uuden/sopivan version pelistä, lisättynä valtavalla määrällä käyttäjien tekemää sisältöä. Joista osa on loistavaa viihdettä. Tämä taas merkitsee että peli on vielä kymmenen vuoden päästä julkaisusta jonkun steamin sadan pelatuimman pelin listoilla ja itsellänikin vielä asennettuna. Aikana jolloin kaikki ovat jo unohtaneet että joskus oli samaan aikaan julkaistu myös joku unreal ammuskelu, joka silloin oli ihan kivan näköinen. Itsekin pääsee modaamaan, käyttämään luovaa mielikuvitusta ja nostettua pelin parissa käytetyt tunnit tuhansiin. Mitään toista, tässä sarjassa vastaavaa modaus mahdollisuutta sisältävää pelimoottoria kun ei vaan ole.

Jos tuon hintana on vähän kankeat animaatiot, parit bugit eikä grafiikka ole päivän parasta, niin sen hinnan maksan mielelläni. Ja suosiosta päätellen aika moni muukin.

All Hail Bethesda ja Creation Engine. Yksi parhaimmista asioista nykyajan pelibisneksessä koskaan, muut voi mun puolesta pelata nättejä mutta tylsiä, valmiiksi pureskeltuja pelejään just niin paljon kun haluaa, mutta mun modausihmeestä näpit irti. Teille julkaistaan roskaa ihan tarpeeksi.:cautious:

Eli minun painajainen on, että seuraava Elder Scroll, Fallout, Starfield on nätti mutta turha ja typerä Unreal shooter josta saa hupia 20 tuntia "tarinallista" putkijuoksua QTE eventtien ja ukemi-dodge-hyppy-kuolema taistelun kera. Mutta onneksi Bethesdaan voi luottaa ja he pitävät linjansa, eivätkä alistu näihin nykyajan kotkotuksiin. Toivottavasti.

Että sillein, nyt asentamaan TTW.tä.
 
Liittynyt
23.06.2019
Viestejä
57
Itselläni on on hautumassa vaikka mitä, peligenrejähän riittää. Välissä odottelen, haluaisiko joku muu maalailla piruja seinille!
 
Liittynyt
08.04.2021
Viestejä
104
Kerron vain lyhyesti.
Warcraft 3:n remasterointi oli aikanaan iso pettymys kaikkien ongelmiensa vuoksi. Peliä kohtaan oli isot odotukset, kuitenkin lopputuote tuoksahti pelkältä rahastukselta. En ole peliin kajonnut hetkeen, jotta en ole varma onko ongelmia kampanjassa ja moninpelissä sittemmin korjattu vai onko koko projekti hylätty.
Myös WC3:n jälkeen skidinä odotin uutta osaa, mutta sen sijaan saimme WoWin. Itse en ole yrityksistä huolimatta koskaan lämmennyt kyseiselle pelille enkä genrelle.
Joten pettyneenä odottelen edelleen uutta RTS-jatkoa sarjalle jota olosuhteet huomioon ottaen saa odotella pienen tovin
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
877
Ei semmosta ole. En mene hypeen ollenkaan ja otan jokaisen pelin omana itsenään. Peli viihdyttää joka tapauksessa aikansa, oli se hyvä tai huono. Sitten kun sen elinkaari on eletty, on aika mennä eteenpäin.
 

DarkWing

12/99
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
236
Ihan näin tosielämän esimerkkinä Underworld Ascendant. Ultima Underworldit olivat kovimpaa iskeneitä pelejä koskaan ja kun Kickstarteriin tuli sarjan uudelleenstarttaus porukalta jossa alkuperäisiä tekijöitä niin luottokorttia tuli heiteltyä näyttöä kohti.

Kehitystä ei ehtinyt seuraamaan koska Aikuinen Mies (tm) mutta kun pelinjulkaisun aika tuli niin täpinöissä asentelemaan. Lopputulos oli hirveä kasa paskaa jolla ei ollut muuta tekemistä alkuperäisen kanssa kuin nimessä oleva Underworld ja se että seikkaillaan luolastossa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Lienee eri asia inhota jotain pelityyppiä tms. kuin pettyä johonkin josta tykkää. En itekkää mihkää hypejuniin jaksa lähtä mukaan ku pelaan pelejä muutenki semmoset 2-3v julkasusta yleensä. Viimisin heti julkasusta ostettu peli mahtaa olla Red Orchestra 2 joka oli aikalailla kasa höyryävää betatestiä.

Suurin pettymys vois tarjota joku immersive siminä mainostettu peli, jossa kuitenkaan ei oo mitään immersiveä vaan se olis joku perus pyssyttely, jossa miehet on pahvia ja naiset on tissitelineitä. Siihen päälle joku upgradesysteemi joka menee raiteillaan ilman todellisia valintoja ja sama skillipuulle. Ei vaihtoehtoisia reittejä, korkeintaan joku kaks samaan suuntaan menevää käytävää yms. Tähän ku vielä ympätään jotain tän hetken myyntivaltteja päälleliimattuna ominaisuutena niin avot. Eli periaatteessa siis Bioshock, joka ei sit sinällään kuitenkaan ollut mikään pettymys.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 410
Viestejä
4 160 102
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom