PC, PS4, Xbox One & Wii U - yhteinen väittelyketju

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 589
Xbox-johtaja myöntää konsolin jääneen PlayStationin jalkoihin ja antaa asialle myös selityksen

Nykyisen, kahdeksannen konsolisukupolven kiistaton kuningas on PlayStation 4. Paitsi että Sonyn konsolia on myyty lähes 97 miljoonaa kappaletta, yli kaksi kertaa enemmän kuin kilpailija Xbox Onea, on PS4:lle myös ilmestynyt koko joukko menestyneitä yksinoikeuspelejä.

Xbox-johtaja Phil Spencer toteaakin avoimesti tuoreessa haastattelussa, että Microsoftin konsoli on hävinnyt yksinoikeuspelien kilpailun nykyisen sukupolven aikana. Syykin on hänen mielestään selvä: Xboxin omia yksinoikeusjulkaisuja on ollut liian vähän, mikä on tuottanut ylimääräisiä paineita yhtiön omille studioille.
Xbox-johtaja myöntää konsolin jääneen PlayStationin jalkoihin ja antaa asialle myös selityksen | Muropaketti.com

Tämänhän pelurit tiesivätkin jo ajat sitten. Pelit myyvät konsolia ja erityisesti ne laadukkaat yksinoikeuspelit.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
879
Yksinoikeuspelit ovat olleet mielestäni Xboxin ongelma vähän aina, mikäli ei laske ajallisia yksinoikeuksia ja ottaa huomioon pelit, jotka ovat vuosia myöhemmin valuneet toisille konsoleille tai PC:lle.

Montako merkittävää yksinoikeuspeliä Xboxilla, Xbox 360:llä tai Xbonella on? Xboxien lippulaivapelit ovat olleet Halot, Gears of Warit ja Forzat? Mitä muuta? Joskus tuumin, mitä merkittävää olisin menettänyt jos en olisi koskaan hankkinut Xboxia tai Xbox 360. Sain listattua tyyliin kolme peliä, joista ainoa merkittävä oli Ninja Gaiden (josta siitäkin on - tosin kehnompi - PS3-versiointi).

Halo 1-2 on jo PC-käännökset, loput tulossa Master Chief collectionin myötä. Gears of War 1 + 4 on ilmeisesti PC:lle, samoin uusimmat Forzat.

Jos pelaajalla on pelikäyttöinen PC, on paljon todennäköisempää ostaa kaveriksi Switch tai PS4, koska Xboxin "yksinoikeuksiin" pääsee käsiksi joka tapauksessa. Useat kaverini nimenomaan omistavat samalla vuoden-kahden vanhan pelikoneen ja päälle useamman konsolin, mutta vain yksi heistä omistaa Xbox Onen. Ja hän sitten toisaalta omistaa kaikki konsolit.

Näin PC-pelaajana tämä on tietysti mahtava asia, mutta Xboxin myynnin kannalta täysin idioottimaista.
 
Viimeksi muokattu:

Montako merkittävää yksinoikeuspeliä Xboxilla, Xbox 360:llä tai Xbonella on? Xboxien lippulaivapelit ovat olleet Halot, Gears of Warit ja Forzat? Mitä muuta? Joskus tuumin, mitä merkittävää olisin menettänyt jos en olisi koskaan hankkinut Xboxia tai Xbox 360. Sain listattua tyyliin kolme peliä, joista ainoa merkittävä oli Ninja Gaiden.

Halo 1-2 on jo PC-käännökset, loput tulossa Master Chief collectionin myötä. Gears of War 1 + 4 on ilmeisesti PC:lle, samoin uusimmat Forzat.

Jos pelaajalla on pelikäyttöinen PC, on paljon todennäköisempää ostaa kaveriksi Switch tai PS4, koska Xboxin "yksinoikeuksiin" pääsee käsiksi joka tapauksessa. Useat kaverini nimenomaan omistavat samalla vuoden-kahden vanhan pelikoneen ja päälle useamman konsolin, mutta vain yksi heistä omistaa Xbox Onen. Ja hän sitten toisaalta omistaa kaikki konsolit.

Näin PC-pelaajana tämä on tietysti mahtava asia, mutta Xboxin myynnin kannalta täysin idioottimaista.
PC pelaajat kiittävät kun saavat konsolipuoleltakin pelejä valikoimiinsa. Kuten tuossa jo pohditkin niin ei siellä Xboxilla kovin montaa merkittävää yksinoikeutta ole koskaan ollut ja nyt kun pelit menevät pc:lle niin myyntivaltit ovat vähäisiä. Spencer lupaili kuitenkin asiaan muutosta joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan.
Sony on aina onnistunut vahvasti tuossa pelien tuotossa ja sitäkautta konsolien myynnissä. Yli 500 miljoonaa myytyä konsolia, kolme neljästä sukupolvesta ollut ykkönen ja tässä sukupolvessa ennätyskorkea pelimyynnin attach rate ja siitä(kin) johtuva kassakoneen kilinä ennätystahtiin. Nintendolla tilanne vaihtelee mutta Switchillä tuntuu menevän varsin mukavasti vaikka tuskin hätyyttelee Wii myyntejä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 028
Tietenkin rajoittavana tekijänä tulee olemaan virrankulutus. Sama kuinka nopeaa rautaa AMD saisikin ulos, niin se ei vaan voi viedä 600W-sähköä seinästä.
Tätähän sitä jännityksellä odotetaan. Nyt julkaistu 9,7TFLOP 5700x Navin TDP on 225W eli 50W enemmän mitä oletettu seuraavan sukupolven konsoli imee kokonaisuutena seinästä. 2080rtx:ää vastaava malli todennäköisesti imee tehoa enemmän mitä xboxoneX ja PS4-pro yhteensä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
746
Tietenkin rajoittavana tekijänä tulee olemaan virrankulutus. Sama kuinka nopeaa rautaa AMD saisikin ulos, niin se ei vaan voi viedä 600W-sähköä seinästä. Toki virrankulutusta on helpompi optimoida kun saa itse suunnitella koko vehkeen jokaista komponenttia myöten. Siten virrankulutus/lämmöntuotto per saavutettu suorituskyky on varmaan paremmin kohdallaan kuin itse kasatuissa PC:issä ikinä päästään. Samoin näissä konsolit vs PC-keskusteluissa tahtoo aina unohtua se että pelit voidaan optimoida monella tasolla paljon tarkemmin konsoleille kuin PC:ille.
200W virrankulutus alkaa olla tuon kokoiselle form factorille aikalailla maksimit ellei aleta käyttää nestejäähdytystä, joka puolestaan taas nostaa hintaa.

Positiivista tässä on että niin Navin kuin Ryzenin kanssa on juuri tuota perf per wattia saatu paremmaksi, joka on erityisen tärkeää näissä rajatun tilavuuden laitteissa.
 
Swagettiyologne

Team Vega
Liittynyt
09.06.2017
Viestejä
333
Yksinoikeuspelit ovat olleet mielestäni Xboxin ongelma vähän aina, mikäli ei laske ajallisia yksinoikeuksia ja ottaa huomioon pelit, jotka ovat vuosia myöhemmin valuneet toisille konsoleille tai PC:lle.

Montako merkittävää yksinoikeuspeliä Xboxilla, Xbox 360:llä tai Xbonella on? Xboxien lippulaivapelit ovat olleet Halot, Gears of Warit ja Forzat? Mitä muuta? Joskus tuumin, mitä merkittävää olisin menettänyt jos en olisi koskaan hankkinut Xboxia tai Xbox 360. Sain listattua tyyliin kolme peliä, joista ainoa merkittävä oli Ninja Gaiden (josta siitäkin on - tosin kehnompi - PS3-versiointi).

Halo 1-2 on jo PC-käännökset, loput tulossa Master Chief collectionin myötä. Gears of War 1 + 4 on ilmeisesti PC:lle, samoin uusimmat Forzat.

Jos pelaajalla on pelikäyttöinen PC, on paljon todennäköisempää ostaa kaveriksi Switch tai PS4, koska Xboxin "yksinoikeuksiin" pääsee käsiksi joka tapauksessa. Useat kaverini nimenomaan omistavat samalla vuoden-kahden vanhan pelikoneen ja päälle useamman konsolin, mutta vain yksi heistä omistaa Xbox Onen. Ja hän sitten toisaalta omistaa kaikki konsolit.

Näin PC-pelaajana tämä on tietysti mahtava asia, mutta Xboxin myynnin kannalta täysin idioottimaista.
En usko että tulevaisuudessa ms tuottaa xbox one excluja, vaan lähinnä konosli excluja.
Tuskin microsoftilla ollaan niin tyhmiä ettei oltaisiin tajuttu että konsolia myydään vähemmän kun pelit julkaistaan pc:lle, ehkä niillä on eri bisnes malli kuin sonyllä.
Itse ja kaverit tullaan kyllä scarlet ostamaan, mikä on omasta mielstä hyvä koska kilpaulua pitää olla.
Voisin kuvitella mitä pleikkari olisi joss ms olisi lyönyt hanskat tiskiin, nytkin on varaa nostaa plussan hintaa ilman suurempaa kitinää.

Omilla kavereilla on lähinnä molemmat konsolit tai pelkästään ps4. Ne kellä on pelkästään PS4 on lähinnä casuaalelja änäri pelaajia, ostaa kuulemma aina pleikkarin kun on aina plekkari ollut.

Oon huomannut plerikkarin esim facebook foorumeilla puhuvan ihan xbox one excluista, ei kaikki niele pc:tä vaihtoehtona vaan pitää pelkästään konsoleista. Siinä kohtaa on hyvä olla molemmat konsolit :cigar2:
 
Mistä sen tietää vaikka eivät ole tajunneet. Tai sitten kaikkien pelin vieminen pc:lle oli lopulta pakon sanelemaa koska konsolien osalta suunnat nähtiin jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Sony jyräsi alusta saakka peleillään ja bonuksena hieman parempi suorituskyky.
Itsekin saatan Scarlettin ostaa kunhan ensin vakuuttavat peleillään jotka tulevat vain sille. Sama se on muillakin merkeillä. Turha niitä on ostaa pöydät täyteen jos ei ole erityistä syytä.
Tuskimpa Microsoftin katoaminen muuttaisi asetelmia paljoakaan. Se vaatisi myös vanhan kilpailijan Nintendon syrjäyttämistä. Sony on sitäpaitsi kertonut pc:n olevan pääkilpailija eli se ei koe Microsoftia edes pahimpana haastajana.
 
Sony nyt sanoo mitä haluaa, eivät heidän mielestä ketään kiinosta edes vanhat pelit ja heti perää floppi classic/ ps5 taaksepäin yhteensopivuus.
MS on kertonut että pelit tulee jatkossakin pc:lle, itse tuen mielelläni tilannetta kuten ostaessani pelejä mihin ei kuulu seasonpassia.
Ymmärrän myös joss kotoa löytyy pelikeloinen pc, niin xboxia ei välttämättä tarvita.

Sony katkeroitui viimegenistä niin pahasti että nykyään on kusipääsä ja pahasti. Toivottavasti ei kompastu omaan nokkeluuteen, kuluttajat on nyt jo painostanut esim fortniten crossplayhin.

Tässä genissä xbox one x tarjosi itselle kaikkein eniten, taaksepäin yhteensopivuus, ulkoinen HDD (eka), 5ghz wlan, hiljainen konsoli ja 4k soitin atmos tuella. Gamepass ultimate oli lisä kiva, nyt ei tartte ihan kaikkia pelejä ostaa ja pelattavaa löytyy paljon pikkurahalla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
746
Voisin kuvitella mitä pleikkari olisi joss ms olisi lyönyt hanskat tiskiin, nytkin on varaa nostaa plussan hintaa ilman suurempaa kitinää.
Ilman suurempaa kitinää? Hinnannostohan koski ainoastaan 1kk tilausta, kun suurin osa enemmän konsolilla pelaavalla hankkii 12 kk jäsenyyden jos laskukykyä piisaa? 12 kk jäsenyys oli myös pitkään halvempi kuin vastaava MS:llä, mutta ilmeisesti tämä alunperinkin kalliimpi live-jäsenyyden hinta ei aiheuta kritiikkiä?

PlayStation Plus subscription prices are going up in Europe

Sony nyt sanoo mitä haluaa, eivät heidän mielestä ketään kiinosta edes vanhat pelit ja heti perää floppi classic/ ps5 taaksepäin yhteensopivuus.
MS on kertonut että pelit tulee jatkossakin pc:lle, itse tuen mielelläni tilannetta kuten ostaessani pelejä mihin ei kuulu seasonpassia.
Ymmärrän myös joss kotoa löytyy pelikeloinen pc, niin xboxia ei välttämättä tarvita.

Sony katkeroitui viimegenistä niin pahasti että nykyään on kusipääsä ja pahasti. Toivottavasti ei kompastu omaan nokkeluuteen, kuluttajat on nyt jo painostanut esim fortniten crossplayhin.

Tässä genissä xbox one x tarjosi itselle kaikkein eniten, taaksepäin yhteensopivuus, ulkoinen HDD (eka), 5ghz wlan, hiljainen konsoli ja 4k soitin atmos tuella. Gamepass ultimate oli lisä kiva, nyt ei tartte ihan kaikkia pelejä ostaa ja pelattavaa löytyy paljon pikkurahalla.
Taas tulee tekstiä varsin vihreän värikynän lävitse, se mitä Jim Ryan on aikoinaan todennut SCEE:n pomona ei edusta koko firman näkemystä. Hauskaa kuinka myös yrität vähätellä natiivin BC:n merkitystä, jota ei ole myöskään Xbox konsoleilla nähty sitten X360:n. Hehkuttamasti XBox Onen BC kun ei ole natiivia tukea nähnytkään.

Niin, MS:llähän ei ollut kusta päässä crossplayn osalta X360 aikoina? Kerrotko miksi Sonyn pitäisi suostua crossplayn toteutukseen altavastaajien ehdoilla? Ensi genissä tullaan varmasti näkemään enemmän crossplay-pelejä, kun sopimustekniset asiat on hiottu tätä varten kuntoon.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
450
Olin aika yllättynyt, että Call of Duty: Modern Warfare tulee tukemaan cross-playtä PS4+XB1+PC. Sonylla ei olisi ollut mitään tarvetta sallia tuota, mutta näköjään ovat päättäneet, että ennen seuraavan sukupolven alkua on hyvä kerätä pari good guy -pistettä.

Nähtäväksi jää, miten ensi vuoden peleissä nähdään cross-playtä ja etenkin seuraavan sukupolven laitteissa. Ja myös se, että sallitaanko cross-play striimattavien ja lokaalien pelien välillä.
 
Liittynyt
12.08.2018
Viestejä
141
Tottakai Spencer nyt painottaa tappion syyksi yksinoikeuspelejä. Sanomattakin on selvää että helvetin moni asia meni perseelleen ja niitä lukuisia syitä on listailtu männävuosina riittämiin. Niitä hänen ei missään nimessä kannata enää nostella esille kun studioa on hankittu ja tavoite on saada enemmän pelejä kehiin, joten suunnataan yleisön katseet siihen.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
376
Pakko sanoa että Xbox Onen käyttis on kyllä aika paska. Todella hidas ja kankea. Käynnistykseen menee aikaa ihan tuhottomasti (en käytä pikajuttuja kun laite ei niin päällä). Muutenkin kaiken lataukseen menee ihan helvetin kauan. Tähän sitä on tultu kun pitää mixeriä, twiittejä ja muuta paskaa ladata vaikka käyttäjä ei niitä tarvitse. Pleiskalla tilanne on parempi mutta kyllä sielläkin ihmetellään välillä. Switchillä tilanne on paras, ei ylimääräistä paskaa, ei turhia ryhmiä, viestejä, mainoksia jne. jotka turhaan turruttaa. Toivottavasti uudet koneet (MS ja Sony) tuovat nopeuden takaisin, vittuun kaverilistojen tekemiset, twiitit, facebookit, videot, suositukset jne. paskeet. Nämä vehkeet pitäisi olla vain pelaamiseen eikä mihinkään tälläiseen pakkopullaan kun haluaa vain pelata.

Perkele että helpotti ja boksi kerkesi ladata itsensä "työpöydälle" :nb:
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
3 429
Xbox-johtaja myöntää konsolin jääneen PlayStationin jalkoihin ja antaa asialle myös selityksen

Xbox-johtaja myöntää konsolin jääneen PlayStationin jalkoihin ja antaa asialle myös selityksen | Muropaketti.com

Tämänhän pelurit tiesivätkin jo ajat sitten. Pelit myyvät konsolia ja erityisesti ne laadukkaat yksinoikeuspelit.
Tuo on totta. Siksi PC on pysynyt, pleikka tullut seuraksi.

MS teki kyllä hyvää työtä game passin kanssa. Se voinee merkata joillakin, varsinkin kun samalla saa sekä pc:lle ja konsolille pelit.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
879
Pakko sanoa että Xbox Onen käyttis on kyllä aika paska. Todella hidas ja kankea.
Rehellisesti paskin käyttöliittymä, jota olen konsolilla koskaan nähnyt. ~Kerran vuodessa tulee kaveriporukalla viikonloppu vietettyä konsolin ääressä, ja joka kerta tuntuu, että sekä konsolilla että peleissä UI on ihan järkyttävän kankea ja huonotoiminen, ja niinkin yksinkertaisest toimenpiteet kun kaikkien saaminen samaan peliin tai/ja äänichattiin on joskus ihan tuskallisen vaikeaa.

Eipä sillä. Ensimmäinen versio X360 käyttöliittymästä oli melko ruma. Toinen versio oli jo suhteellisen hyvä ja käytettävä, mitä nyt oli käytännössä kopio PS3 käyttöliittymästä, mutta horisontiaalinen lista käännetty vertikaaliseksi. Viimeisen päivitys X360 käyttöliittymään taas ennusti jo pahasti tulevaa. Silloinhan X360 tuli aivan totaalisesti konsolille sopimaton metrokäyttöliittymä erikokoisine laatikkoineen. 9 tabia, jossa jokaisessa oli se 1-2 käyttäjää kiinnostavaa nappia... ja 10 muuta nappia, jotka olivat mainoksia. Mainokset veivät valehtelematta 90% jokaisesta käyttöliittymäikkunasta, ihan kuin nettiä selaisi ilman adblockia. Ja jos X360 ei saanut nettiin yhteyttä, tämä 90% oli vain täytetty erikokoisilla "Join XBOX LIVE" -napeilla.

Ei siitä käyttöliittymästä oikeasti kiinnosta kuin about 5 nappia: Pelilevyn käynnistys (/asennus), pelikirjasto, kauppapaikka, kaverit ja asetukset.

Kaikki muu on ihan toissijaista. Ehkä tuohon voisin ottaa kuudenneksi suoratoistopalvelut ja seitsemänneksi somet, mutta ne pitäisi olla selkeästi omat osionsa ja pois hidastamasta sitä pihviä.
 
Make

Tekee järkeä.
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
633
Tuo Microsoftin Game Pass Ultimate on todella hyvä jos omistaa PC+Xbox One, kun yhdellä kuukausimaksulla saa todella paljon pelattavaa kummallekin alustalle.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 028
Tuo Microsoftin Game Pass Ultimate on todella hyvä jos omistaa PC+Xbox One, kun yhdellä kuukausimaksulla saa todella paljon pelattavaa kummallekin alustalle.
Itsehän innostuneena maksoin taalan PC game passista. Löysin kaksi tai kolme peliä jotka oli pelaamisen arvoisia. Aika paljon saa parantua valikoima että tuota kukaan täysjärkinen ottaisi vuokrapelien pelaamiseen.

Subscription cancelled.
 
Liittynyt
05.10.2018
Viestejä
33
Tuo Microsoftin Game Pass Ultimate on todella hyvä jos omistaa PC+Xbox One, kun yhdellä kuukausimaksulla saa todella paljon pelattavaa kummallekin alustalle.
Ihan kiva juttu tuolta kantilta mutta herää kysymys miksi kannattaisi hankkia 2 samanlaista laitetta, varsinkin kun tekniset erot ovat niin merkittäviä?
 
Metro Exodus siellä lähinnä on houkuttimena nykytarjonnalla. Ei aiheuta jatkuvalle tilaukselle tarvetta.

Ihan kiva juttu tuolta kantilta mutta herää kysymys miksi kannattaisi hankkia 2 samanlaista laitetta, varsinkin kun tekniset erot ovat niin merkittäviä?
Hyvä pointti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
116
Itellä oli tuossa melkein 3½ vuotta PS4 ja annoin sen vuodenvaihteessa siskon perheelle kun en tehnyt sillä juurikaan mitään. Sitten tuossa keväällä ostin Xbox One S:n kun oli tarjouksessa 189e. Tai aluksi lähinnä että saisi BR UHD soittimen mutta sitten kun sain 3kk Gamepassia 1e:lla niin siellähän oli valtavasti itelle rakkaita pelejä. Vaikka minulla oli pentuna 90-luvulla PS1 niin varmaan isoimman vaikutuksen teki aikoinaan kun ostin ekan Xbox:n. Ja sitten myöhemmin myös Xbox 360:n. Että Halot, Forzat sun muut on lähellä sydäntä. Ja tykkään xboxin ohjaimista paljon enemmän vaikka PS1:llä tulikin hakattua aikoinaan ihan älyttömiä tuntimääriä.

Ja ite maksoin melkein koko PS4 omistamisen ajan sitä PS+ hommaa mutta ei siellä oikein ollut itselle mieleisiä pelejä. Että tuli loppujen lopuksi sellainen olo että vähän turhasta tuli maksettua. Että oli paljon kuukausia että ei tullut yhtään itelle hyvää peliä.

En nyt sen enempää ala ottamaan kantaa että kumpi konsoli on parempi mutta itselle Xbonesta ollut paljon enemmän iloa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
746
Tuo Microsoftin Game Pass Ultimate on todella hyvä jos omistaa PC+Xbox One, kun yhdellä kuukausimaksulla saa todella paljon pelattavaa kummallekin alustalle.
Vielä on Game Passin PC-puoli sen verran alkutekijöissään, että suuresti ihmettelen miksi kehtasivat tuosta ylipäätään rahaa pyytää. Suurinpiirtein puolet peleistä puuttuvat mitä löytyy Xboxilta ja kyseessä vielä multiplattarit, ei näin. :facepalm:
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
3 429
Vielä on Game Passin PC-puoli sen verran alkutekijöissään, että suuresti ihmettelen miksi kehtasivat tuosta ylipäätään rahaa pyytää. Suurinpiirtein puolet peleistä puuttuvat mitä löytyy Xboxilta ja kyseessä vielä multiplattarit, ei näin. :facepalm:
Kuukausihinta $5, ei paha. Tuon kai saa katkolle samalla tavalla kuin vaikka hbo nordicin jonka ottaa vain siksi aikaa että saa kiinnostavat sarjat katsottua? Pelkästään PC:lle Origin access taitaa tosin olla parempi. Originin Premier saisi kattaa kaikki Sims 4:n lisäosat niin olisi vielä houkuttelevampi.

Itsellä ei ole noita pelien tilauspalveluja vielä, johtuu siitä että moni noista löytyy kirjastosta valmiina ja pelattavaa riittää muutenkin. Pleikkarin tilauksen mukana tulevat pelit taas eivät ole kovin kummoisia
 
Tarjontakin puolet siitä mitä konsolipuolella niin sietääkin olla. Houkuttelevin piirrehän tuossa on Day 1 palveluun tulevat "MS yksinoikeudet", harmi vaan että viime aikoina näiden laatu on sitten ollut hyvinkin vaihtelevaa.

Uutisista bongattua:

Pelit ladataan uudella Xbox ohjelmalla, joka ei ainakaan nyt betassa ole sama kuin Windowsin mukana tuleva Xbox ohjelma.

Se asentaa pelit UWP paskeiksi, jolloin minkäänlainen modaaminen ei onnistu. Edes Metro Exoduksen ärsyttävän pitkää pakollista introvideota ei voinut estää uudelleennimeämällä tai poistamalla tiedostoa, koska tiedostot ovat täysin lukittuja. Pelin kaatuilun troubleshootaaminen oli tämän takia melko vittumaista. Steam ja Epic versioissa intron poisto olisi onnistunut.

MS yrittää siis tuoda PC-pelaamiseen konsolipelaamisen huonoja puolia. En kyllä mielelläni tue tällaista kehitystä jatkossa.
Joo ei todellakaan jatkoon mikäli moinen perus-kustomointi ei onnistu. Milloinkahan ne Spencerin lupaamat PC-puolen panostukset alkavat realisoitua käytännössä?
 
Liittynyt
12.08.2018
Viestejä
141
Tää X1 käyttöliittymähän on aivan loistava. Kaikki on nopeasti parin klikkauksen takana ja saa järjesteltyä mieleisekseen. Ehkä pari päivitystä sitten ollut look oli selkeämpi ja enemmän minun makuuni mutta kyllä tämä toimii.

Itse ainakin haluan, että heti aloitusruudussa on ikkuna, jossa ilmoitetaan jostain tarjouskampanjasta ym. Aktiviteetti-feed on kans must kun tykkään pelaamisen sosiaalisesta puolesta.

Mainokset kuitenkin liittyy pelaamiseen niin sehän sopii. Eri asia jos tuossa ruudulla pyörisi jotain Oulun Lasipalvelun bannereita.

Huono puoli on toki tuo että välillä valikot lataa hitaasti kun boxin lyö käyntiin.

Game pass boxin puolella on ollut loistava palvelu. Toivottavasti PC yltää joskus samaan.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
376
Game pass boxin puolella on ollut loistava palvelu. Toivottavasti PC yltää joskus samaan.
Johan se on ollut ja nyt päivittyi vielä. Kaikki Xboxin pelit saapuvat PC:lle sinne myös josta iso plussa (En silti ole X:ää myymässä vielä kun toimii myös 3D- ja 4K-soittimena leffoille). Valikoima varmasti kasvaa vain tulevaisuudessa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 589
Googlen ja Microsoftin pilvipelit eivät kuulosta kiinnostavan eurooppalaisia.

Alle 20 prosenttia eurooppalaisista pelaajista tuntee Google Stadian vetovoimaiseksi, kertoo uusi tutkimus. Siitä uutisoi Game Transfers -sivusto.

Tutkimuksessa tiedusteltiin Ison-Britannian, Espanjan, Ranskan ja Saksan peliharrastajilta mielipidettä Stadiasta ja Microsoftin xCloud-palvelusta.

15 prosenttia kyselyyn vastaajista ilmoitti, että Netflix-tyyppinen pelipalvelu on kiinnostava, kun 12 prosenttia pelaajista on sitä mieltä, ettei suoratoistopelaaminen ole juuri nyt paikallaan. Jälkimmäiset sanoivat käyttävänsä parhaillaan jotain Stadian kaltaista palvelua, kuten esimerkiksi markkinajohtaja PlayStation Now’ta.

Ainoastaan 3 prosenttia tutkimukseen osallistuneita olivat innoissaan Stadiasta ja xCloudista. Google Stadia ilmestyy Suomeen ensimmäisten maiden joukossa.
Ei näytä hyvältä: vain 15 prosenttia eurooppalaisista pelaajista on kiinnostunut Googlen Stadiasta ja Microsoftin xCloud -palvelusta | Muropaketti.com
 
Liittynyt
12.08.2018
Viestejä
141
Tuskin tässä vaiheessa kannattaa juuri painoarvoa antaa noille mielipidemittauksille. Ei varmaan kovin kauas menneisyyteen tartte mennä kun vastaava prosentti ollu kiinnostuneita ostamaan pelejä digitaalisina tai tilaavansa jotain game passeja tai PSnow:ta.

Eipä sillä, ei nuo streamaushommat nyt kiinnosta itseänikään vaan sen näkee sitten miten ne toimii.
 
Kyllähän ne osviittaa antaa early adopterien kiinnostuksesta. Itse näen että streamaus on hieman hankalasti kahden tulen välissä, se hoitaa kotona pelaamisen huonommin kuin tähän dedikoitu lokaali laitteisto ja "gaming on the go" on vahvasti mobiilipelaamisen alla. Näin ollen streamauksen tuoma lisäarvo käyttäjille on hyvinkin vaihteleva, ennenkuin se on esim. integroitu suoraan telkkareihin sovelluksena. Tälläiselle All in One -ratkaisulle olisikin selkeästi enemmän kysyntää, toisin kuin yhdelle lisäpurkille olkkarissa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 742
Sonyn tekee PlayStation 5 -konsolin HC-pelaajille ja AAA-peleille – indiet saavat jäädä Xboxille - Respawn.fi

Sonyn Kenichiro Yoshida antoi haastattelunsa Wall Street Journal -lehdelle, jossa jakoi ajatuksiaan Sonyn päästrategiasta koskien PlayStation 5 -konsolia ja sen tulevaa elinkaarta.

PS5 tulee keskittämään pelitarjontansa pääasiassa kaikkein hienoimpiin, suurimpiin ja laadukkaimpiin AAA-peleihin. Sen kohdeyleisöä ovat hardcore-pelaajat, jotka ovat uusimman ja kauneimman pelin perässä. Näin ollen indie-pelit jäävät suurimmaksi osaksi Xbox Scarlettille ja PC:lle, joista PS5 haluaa erottua. Indie-pelejä otetaan tietenkin mukaan PS Storeen, mutta ne ovat taka-alalla AAA-pelien ollessa ykköstarjontaa.

– Sony ei koe Xboxia uhkana, sillä heidän tarjonnassaan on valtavasti indie-pelejä. Nintendo ei myöskään ole varteenotettava uhka, sillä Nintendon pelit ovat suunnattuja pääasiassa lapsille, Yoshida tivaa.

Sony pitää myyntivalttinaan konsolinsa suorituskykyä ja kohderyhmänään “pc-pelaajia”, jotka haluavat pelata mukavasti sohvalla. Konsolin vetonaulana toimii suorituskyky, mm. ray-tracing-tuki, 8K-resoluutio, nopeat latausajat ja nopea ruudunpäivitys.

PS5-konsolin julkaisuajankohta ei ole vielä selvillä, mutta oletuksena on sama ajankohta kuin Xbox Scarlettilla, joka julkaistaan jouluna 2020.
Sony: Google Stadia ei tule olemaan vakavasti otettava kilpailija PlayStation 5:lle | Muropaketti.com

Sonylla ollaan vakuuttuneita siitä, että Google Stadia tulee olemaan pieni tekijä pelimarkkinoilla, eikä se kilpaile PlayStation 5:n kanssa.

Ei ole lainkaan harvinaista, että uuden konsolisukupolven ilmestyessä puhutaan siitä, kuinka pelikoneet tulevat olemaan historiaa – milloin mistäkin syystä.

Sanotaan, että nykyään pelikoneiden suurin uhka on erilainen pelien suoratoisto, kuten esimerkiksi Googlen Stadia -palvelu. Sen luvataan muuttavan pelaamista jopa historiallisesti, koska Stadialla voi pelata käytännössä mitä tahansa peliä ilman pelikonsolia.

Sonyn toimitusjohtaja Kenichiro Yoshid on lausunut, ettei Sony pidä Stadiaa minkäänlaisena uhkana. PlayStation 5 tulee olemaan aivan omassa luokassaan, sillä suoratoistopelien sulavaan toimintaan vaativia kunnollisia nettiyhteyksiä ei ole yleisesti saatavilla. Niinpä perinteiset pelikonsolit ovat tarpeellisia hyvin monelle pelaajalle-

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Google Stadia tule myöhemmin valtaamaan pelimarkkinoita – aivan kuten kävi Applen iPhonen tullessa saataville. Silloin Nokia toivotti Applen mukaan puhelinkilpailuun, jota Nokia tuohon aikaan dominoi.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
376
Voi veljet 8K@HDR@RAYTRACING@120FPS JOKA PELISSÄ! PlayStation 5 lyö kilpailijat jo nyt! PC on lyöty kun Quake 2 RTX ei pyöri edes kunnolla edes 2080Ti:llä!
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
3 429
En ottaisi sonyn huutoja kovinkaan tosissaan :rofl: Katkeruus viimegenistä painaa edelleen päälle.
Miksi he olisivat katkeria? Kun eivät saaneet monopolia? Ei kai mikkisoftakaan ole katkera mäkille vaikka kilpailijoita ovat.

Yksinoikeuspelit ovat ne jotka saavat ostamaan eri konsoleita. Ilman niitä ei olisi tullut hankittua esimerkiksi switchiä. Mario ja Zelda eivät ole mielestäni lastenpelejä, muutoinkin nintendolla on vankja kannattajakunta. Xbox ja ps ovat liikaa toistensa kaltaisia. Omasta mielestäni pelit on suurin erottava tekijä, joillekin ohjain merkitsee. Vr on sonyn etu.
 
Viimeksi muokattu:

Swagettiyologne

Team Vega
Liittynyt
09.06.2017
Viestejä
333
Miksi he olisivat katkeria? Kun eivät saaneet monopolia? Ei kai mikkisoftakaan ole katkera mäkille vaikka kilpailijoita ovat.

Yksinoikeuspelit ovat ne jotka saavat ostamaan eri konsoleita. Ilman niitä ei olisi tullut hankittua esimerkiksi switchiä. Mario ja Zelda eivät ole mielestäni lastenpelejä, muutoinkin nintendolla on vankja kannattajakunta. Xbox ja ps ovat liikaa toistensa kaltaisia. Omasta mielestäni pelit on suurin erottava tekijä, joillekin ohjain merkitsee. Vr on sonyn etu.
Viime genissä sony otti takkiin microsoftilta, nyt kostetaan tilanne niin että koko maailma tietää. Juuri tuollaista turhanpäiväistä huutelua.
 
Swagettiyologne

Team Vega
Liittynyt
09.06.2017
Viestejä
333
Lakatkoo nyt jo, ps3 oli floppi kokonaisuudessaan. Paska ohjain, paskimmat versiot peleistä ja paska online.

Vaikka sai myyneissä 360 kiinni, niin ms laite oli kokoneisauudessaan parempi ja taisihan se sony silloin kysästä crossplayta. Tilanne on nyt eri ja sen huomaa.
 
Jos olet tuota mieltä niin älä esitä sitä kuin olisi jokin fakta. Se on kyllä todettava, että osassa pelejä X360 oli etevämpi tekniseltä toteutukseltaan mutta ainahan se on ollut suuntaan tai toiseen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
184
Korjataan tuo paskempi sana huonommalla niin hyväksyn. Itsellä oli Xbox 360 ja PS3. Toisaalta noita Xboxeja lahosi omassa käytössä enemmän. Viimeksi kun kannoin Xbox Onen taloon, niin samana päivänä X360 lahosi :(
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
3 429
Lakatkoo nyt jo, ps3 oli floppi kokonaisuudessaan. Paska ohjain, paskimmat versiot peleistä ja paska online.

Vaikka sai myyneissä 360 kiinni, niin ms laite oli kokoneisauudessaan parempi ja taisihan se sony silloin kysästä crossplayta. Tilanne on nyt eri ja sen huomaa.
Sinulla on aivan oma määritelmä sanalle floppi.
 
Swagettiyologne

Team Vega
Liittynyt
09.06.2017
Viestejä
333
Sinulla on aivan oma määritelmä sanalle floppi.
edelleen pysyn kannassani, ps3 floppi ja koko kausi oli sonylle yhtä suurta pettymystä.

cell, hinta, heikommat multiplatat, ohjain, tietoturva ja ylod. 360 meinasi kompastua rodiin mutta jatketulla kolmenvuoden takuulla homma taas toimi.

Muistan vielä kun tuttavat koodasi codeissa pleikkari kolmosella, kehuivat että kun bannia tulee niin uusi tunnus alle. Heitä harmitti kun tämä ei ollutkaan niin fiksua xboxilla.
 
Saat sinä olla tuota mieltä mutta muut ei välttämättä jaa kokemuksia samoin kuten tuskin Sonykaan. RROD maksoi järkyttävät summat Microsoftille ja takuulla kävi maineen päälle josta johtuen oli pakko pitkittää takuuta. Olihan PS3:ssa myös vastaavanlaista lahoamista, tosin paljon pienemmässä mittakaavassa ja sielläkin takuun ulkopuolella korjattiin laitteita.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 742
Ps3 oli floppi jos verrattaan edeltäjäänsä.
Tämä toisin oli hyvä näpäistys sonylle ettei kuluttajatkaan maksa ps brändistä mitä tahansa ja palasivat nelosen kohdalla mistä PlayStation brändissä on kyse.
 
PS2 menestykseen verraten kaikki konsolit ovat floppeja enemmän tai vähemmän. Ainoastaan Nintendon käsikonsoli on kyennyt parempaan.

Microsofthan on jokaisessa sukupolvessa ottanut sen häviäjän roolin. Myynnit yhteensä ovat hädintuskin PS2 tasolla.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
3 429
edelleen pysyn kannassani, ps3 floppi ja koko kausi oli sonylle yhtä suurta pettymystä.

cell, hinta, heikommat multiplatat, ohjain, tietoturva ja ylod. 360 meinasi kompastua rodiin mutta jatketulla kolmenvuoden takuulla homma taas toimi.

Muistan vielä kun tuttavat koodasi codeissa pleikkari kolmosella, kehuivat että kun bannia tulee niin uusi tunnus alle. Heitä harmitti kun tämä ei ollutkaan niin fiksua xboxilla.
Ps3 oli omassa käytössä hyvä. Meillä oli useampi, xboxista luovuttiin tuona aikana. Oli meiilä 360 ja kinect käytössä, kuten myös wii. Lopulta karsittiin muut kun huomattiin pleikkari parhaimmaksi. Blueray ja streemaus käytössä se oli pitkään nelosen hankinnan jälkeenkin. Kolmonen on yhä monella käytössä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 742
PS2 menestykseen verraten kaikki konsolit ovat floppeja enemmän tai vähemmän. Ainoastaan käsikonsoli NDS on kyennyt parempaan.
Joo mutta kaksi edellistä polvea suvereenisti hallinnelle se oli sen verta iso takaisku että PlayStationin isäkin joutui väistymään muihin tehtäviin aka täällä päin potkuiksi verrannollinen asia.

Mutta loppujen lopuksi vaikka auto ojaan rusahtikin mutta kovilla yksinoikeuksilla ja hinnan kehityksellä saatiin ps3 lopulta tielle ja ennen kalkkiviivoja jopa x360 ohi myyneissä mutta pääsääntöisesti huonomista 3rd peleistä joutui kärsimään loppuunsaakka.

Tällä genillä sitten sony palaskin omalle mukavuus alueelle ja tulos nähdään tässä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 467
PS3 oli Sonyn pahin moka kotikonsolipuolella, mutta aivan absurdia puhua jostain katkeruudesta yms. skeidasta kun tuon sukupolven päättymisestä on kohta vuosikymmen mennyt ja Sony on dominoinut sekä nykyisen että kaikki muutkin sukupolvet tuota lukuunottamatta. Ottaen huomioon kuinka vituiksi Sony pisti tuolloin homman ja kuinka väärille reiteille PS3 kanssa lähdettiin niin silti loppupeleissä myynnit olivat kuitenkin ihan kohtuulliset.
 
Tuossakin sukupolvessa Sony pääsi myynneissä lopulta aika lähelle voittajaa eli Nipan Wiitä vaikka jossain vaiheessa näytti eron repeävän massiiviseksi. Selkeitä virheitähän siellä tehtiin alussa ja sitten vielä tuli se tietoturvamurto joka sotki asioita paljon. Pelaajan kannalta kuitenkin hyvää oli mainio pelivalikoima, BR-asema ja laitteen selkeä käyttöliittymä.
 
Liittynyt
12.08.2018
Viestejä
141
Katkeruutta tai ei niin kohtuu jonninjoutavaa uhoamista tuo on. Väistämättä tulee fiilis että viime gen jätti jälkensä ja kilpailevat konsolit ovat niille aivan varmasti uhka.

Peeärräähän tuo on toki. Aikaisemmin oli for the gamers ja nyt vaihde pykälää isommalle ja for the hardcore gamers. Irrottaudutaan muista konsoleista kilpailemaan PC:n kanssa ku tää on nii hc peliloota. Höpö höpö XD
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjuja
80 704
Viestejä
1 644 043
Jäsenet
36 241
Uusin jäsen
Jonni*Rauma

Hinta.fi

Ylös Bottom