PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Aina siinä vaiheessa, kun homma menee näin kekseliään suunsoiton tasolle, tietää, että keskustelussa on menty taas täysi kierros ja voidaan aloittaa taas kerran alusta jankkaamaan samoista asioista.
Avaa toki uusi aihe, jos ei kiinnosta nämä samat.
 
Unohdatte taas ne 300€ konttoriohjainlaitteet eli hiiren ja näppiksen. Lisäksi pc vaatii oman huoneen talosta koska pc ei voi olla olohuoneessa. Tuosta voisi kymppitonneja laittaa hintaa.
Miksi tätä samaa schaibaa tarvitsee toistaa kuin papukaija? Monet kerrat todettu että hyvin voi olla olohuoneessa ja että ainoastaan RTS genre menetetään siinä vaiheessa (jos ei ole masokisti).
 
Sitä vähän tarkoitinkin, että tuossa vaiheessa kaikki edes etäisesti järkevä alkaa olla sanottu, kun pitää alkaa väkisin kaivamaan vääntöä ko. asiasta. Minunkin puolesta sijoittakoon kukin laitteensa, kuten parhaaksi näkee. Olkoon sitten olkkarissa, työhuoneessa tai vaikka saniteettitiloissa, jos siltä tuntuu.
 
Nehän löytyy muutenkin kaikilta.
Vaikka tää onkin läppää, niin kyllä mun mielestä voi olla ihan perusteltua sanoa että ihmisillä on telkkari, vaikkei konsolia omistaisikaan. Näyttöä, näppäimistöä ja hiirtä taas vastaavasti ei saata olla, jos ei ole pöytäkonetta.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka

Ja tietokonettahan ei missään nimessä voisi siihen samaan telkkariin laittaa kiinni. Tästä taannoin väännettiin sivutolkulla.
 
Vaikka tää onkin läppää, niin kyllä mun mielestä voi olla ihan perusteltua sanoa että ihmisillä on telkkari, vaikkei konsolia omistaisikaan. Näyttöä, näppäimistöä ja hiirtä taas vastaavasti ei saata olla, jos ei ole pöytäkonetta.

Jep, ja koska konsoleilla ei toistaiseksi pääsääntöisesti mennä yli 60fps, niin se olemassa oleva telkkari on todennäköisesti ihan riittävän pätevä laite siihen kaveriksi. PC:llä kun halutaan mitä ilmeisimmin niitä ultimaattisia fps-lukemia, niin siinähän jää monessa tapauksessa potentiaali hyödyntämättä, jos PC:n siihen lyö kiinni ja ei satu se töllö olemaan uusinta uutta, useamman tonnin kustantavaa mallia.
 
PC on todennäköisesti varusteineen valmiina, tarvitaan vain viritellä se pelikäyttöön sopivaksi. Jopa anopilla on tietokone, vaikkei pelaa.
 
PC:llä kun halutaan mitä ilmeisimmin niitä ultimaattisia fps-lukemia, niin siinähän jää monessa tapauksessa potentiaali hyödyntämättä, jos PC:n siihen lyö kiinni ja ei satu se töllö olemaan uusinta uutta, useamman tonnin kustantavaa mallia.
Alle tonnilla saa jo sen 4k120 kokemuksen.

PC on myös siinä mielessä loistava alusta, että ei tarvitse valita juuri sitä kokoonpanoa mitä joku kasvoton megakorporaatio haluaa sinulle myydä. Voit ihan hyvin pelailla vaikka switchin tehoisella tietokoneella graafisesti samantyyppisiä pelejä.
 
IMG_4394.jpeg

RTX 2060 hinta -20 vuoden marraskuussa
IMG_4395.jpeg

Ryzen 5 2600 hinta -20 vuoden marraskuussa

Tuohon päälle joku 200-250€ muihin osiin
Jostain syystä ei näyttänyt marraskuuhun asti tuota🤔🤷 hyvä oikaisu👌
 
Nyt unohdat taas että kotelo maksaa vähintään 500 euroa jotta on verrattavissa lainkaan xboxiin!!

Huvittavaa kyllä että ”900€ kone” olikin oikeasti sitten ehkä 600€ kone. Tai vaihtoehtoisesti verrokki pitää hakea vanhasta konsolisukupolvesta.
Siksi mulla oli tuon 900€ jäljessä tuo kysymysmerkki🤔 sen turvin voin väittää että tarkoitin oikeasti 600-650€ summaa🤷
PS. Hinta arvioni oli ihan päin takalistoa, pystyn myöntämään virheen ja kanssa keskustelija oikaisi minua asiallisesti👌
 
PC on todennäköisesti varusteineen valmiina, tarvitaan vain viritellä se pelikäyttöön sopivaksi. Jopa anopilla on tietokone, vaikkei pelaa.

Juu, tosin jos tykkää pelata konsoleilla, niin ei tarvitse viritellä sitä PC:tä yhtään mihinkään suuntaan, vaan voi antaa sen olla ihan siinä käytössä, missä se sattuu olemaan.
 
Juu, tosin jos tykkää pelata konsoleilla, niin ei tarvitse viritellä sitä PC:tä yhtään mihinkään suuntaan, vaan voi antaa sen olla ihan siinä käytössä, missä se sattuu olemaan.
Halpa läppäri ja konsoli on ihan validi ratkaisu. Jotkut selviävät pelkällä puhelimella ja konsolilla.
 
Siksi mulla oli tuon 900€ jäljessä tuo kysymysmerkki🤔 sen turvin voin väittää että tarkoitin oikeasti 600-650€ summaa🤷
Ekassa viestissäsi missä tuo 900€ vilahtaa, on sen edessä ”noin”. Kysymysmerkki tuli vasta myöhemmin kuvioihin.

Mut ihan kelpo kone toi olis ollu sillon donex:n aikoihin. Pykälän nopeamman näyttiksen (2070) kun olis ostanut niin pistäisi edelleen kampoihin näille nykysille konsoleille.
 
Juu, tosin jos tykkää pelata konsoleilla, niin ei tarvitse viritellä sitä PC:tä yhtään mihinkään suuntaan, vaan voi antaa sen olla ihan siinä käytössä, missä se sattuu olemaan.
Moni tosin ymmärtää että sillä konsolilla ei saa yhtä hyvää pelikokemusta.
 
Halpa läppäri ja konsoli on ihan validi ratkaisu. Jotkut selviävät pelkällä puhelimella ja konsolilla.
Jotkut voivat myös suosia esimerkiksi Maccia Windows PC:n sijaan. Siinä kohtaa on yksinkertaistettuna tehtävä kompromissi joko sen pelaamisen suhteen (ostaa konsolin), tietokoneen suhteen (vaihtaa Macin Windows-pelikoneeseen) tai sitten valittava ostaako pelikone vai konsoli (puhtaasti pelikäyttöön, ei tule niitä tietokoneen hyötyjä enää).

Aika kova oli muuten tuo aiemmin esiintynyt arvio, että 200-250€ näyttiksen ja prossun päälle niin on kone kasassa. Sillä hintaa pitäisi saada ainakin koppa, ramit, emolevy ja virtalähde sekä windows mikä kai sinänsä mahdollista mutta tiukille vetää. Joku voisi kai argumentoida, että pitää olla myös kasauspalvelu, kun konsolikin tulee kytkentävalmiina (itse kasaisin mielelläni mutta harvempi tavis osaa). Jonkunlainen peliohjain ja varmaankin myös bluray -asema pitäisi olla, kun verrokkina käytettiin muistaakseni levyasemallisen konsolin hintaa. Se sitten eri tarina kannattaisiko ostaa erillinen bluray asema, jos tarttee sellaista.
 
Beta on aina beta. Millasen fps:n tolla siis saa? Minimit ja average kiinnostaa, samoin konsoleista.

Listalla on kans arc380 jolle saa taulukkosi mukaan 1080p/30fps. 2060 on yleisesti yli 100% nopeampi kuin se. Hmmmm

Niin. Vaha ku vanha. Tehokkaampi se on ku done. Mites sillä toi uus bäfä rullaa?

2019 alussa hommatulla 500€ konsolillakaan ei kauheasti juhlita tänä päivänä. Kuinka yllättävää.

Seuraavaksi kaivat jonkun 486dx koneen verrokiksi.
Saahan sitä ottaa verrokiksi 2020 vuoden näyttiksen, tuo nyt sattui olemaan EA ilmoittama minimi niin siksi sitä käytin. Toisekseen silti pelkkä näyttis&prossu 100-150€ kalliimpi kuin peräti vuoden😵‍💫 vanhempi konsoli.
Harmi ettei olohuoneen ja television hintaa vastaavasti tule huomioida.
Miksi tietokoneen sähkönkulutusta ei oteta kokonais hinnassa huomioon🤔
4h pelaamista päivittäin on 730kwh vuodessa😳 näillä hinnoilla aika kallista puuhaa🤔
sarkasmia😁
 
Aika kova oli muuten tuo aiemmin esiintynyt arvio, että 200-250€ näyttiksen ja prossun päälle niin on kone kasassa. Sillä hintaa pitäisi saada ainakin koppa, ramit, emolevy ja virtalähde sekä windows mikä kai sinänsä mahdollista mutta tiukille vetää.
No ei tossa muutkaan osat ole mitään gucci paskaa, ja kuten itsekkin tuossa kirjoitit, niin mahdollista se on.

Windowsilla voi pelata ihan hyvin rikkomatta sopimusehtoja ilman lisenssiäkin. Ei saa työpöydän taustakuvaa asetettua, mut se oikeastaan siitä sit.

Toisekseen silti pelkkä näyttis&prossu 100-150€ kalliimpi kuin peräti vuoden😵‍💫 vanhempi konsoli.
Onhan ne paljon nopeampiakin. Ero ajassa muutenkin kaksi vuotta jos kattoo donex -> 2060.
4h pelaamista päivittäin on 730kwh vuodessa😳 näillä hinnoilla aika kallista puuhaa🤔
Pc pelaajalla on sähkölämmitys 😉
 
Ekassa viestissäsi missä tuo 900€ vilahtaa, on sen edessä ”noin”. Kysymysmerkki tuli vasta myöhemmin kuvioihin.

Mut ihan kelpo kone toi olis ollu sillon donex:n aikoihin. Pykälän nopeamman näyttiksen (2070) kun olis ostanut niin pistäisi edelleen kampoihin näille nykysille konsoleille.
Kaukana todellisuudesta anyway. Jos meinaat oneX konsolia, niin se ilmestyi 2017, jolloin ei ollut saatavilla 2060 eikä 2070 näyttistä🤔 toki 2070 ilmestyi kyllä jo heti vuotta myöhemmin, mutta hintaa tais olla kivasti😬
 
Jotkut voivat myös suosia esimerkiksi Maccia Windows PC:n sijaan. Siinä kohtaa on yksinkertaistettuna tehtävä kompromissi joko sen pelaamisen suhteen (ostaa konsolin), tietokoneen suhteen (vaihtaa Macin Windows-pelikoneeseen) tai sitten valittava ostaako pelikone vai konsoli (puhtaasti pelikäyttöön, ei tule niitä tietokoneen hyötyjä enää).

Aika kova oli muuten tuo aiemmin esiintynyt arvio, että 200-250€ näyttiksen ja prossun päälle niin on kone kasassa. Sillä hintaa pitäisi saada ainakin koppa, ramit, emolevy ja virtalähde sekä windows mikä kai sinänsä mahdollista mutta tiukille vetää. Joku voisi kai argumentoida, että pitää olla myös kasauspalvelu, kun konsolikin tulee kytkentävalmiina (itse kasaisin mielelläni mutta harvempi tavis osaa). Jonkunlainen peliohjain ja varmaankin myös bluray -asema pitäisi olla, kun verrokkina käytettiin muistaakseni levyasemallisen konsolin hintaa. Se sitten eri tarina kannattaisiko ostaa erillinen bluray asema, jos tarttee sellaista.
Kyllä minä joutuisin jättämään kasaamisen pojalle. Mulle oli ihan aidosti yllätys miten paljon pc kokonaisuudessaan tulisi maksamaan, halvimpia osia kun ostaa niin sit joku menee rikki. Pojan koneessa meni halppis virtalähde vuoden jälkeen, olisi pitänyt laittaa suoraan kalliimpi.
 
Aika kova oli muuten tuo aiemmin esiintynyt arvio, että 200-250€ näyttiksen ja prossun päälle niin on kone kasassa. Sillä hintaa pitäisi saada ainakin koppa, ramit, emolevy ja virtalähde sekä windows mikä kai sinänsä mahdollista mutta tiukille vetää.
Nopeasti rykäistynä (B450M-HDV, 16GB g.skill DDR4 3200mhz, Phanteks P300A, Seasonic 520w Bronze, Intel 665p 1tb m.2 SSD) niin päälle tulee hintaa 335€ (-20 vuoden marraskuun hinnat), eli vähän alimitoiteltu oman viestin arvio, tosin tuo osat (ehkä emolevyä lukuunottamatta) eivät ole kuitenkaan ns. kiinapommeja. Hiomalla olisi varmaankin saanut hintaa alas, mutta itse en jaksanut sen kummemmin aikakoneeseen lähteä hinnat katsomaan.
Jonkunlainen peliohjain ja varmaankin myös bluray -asema pitäisi olla, kun verrokkina käytettiin muistaakseni levyasemallisen konsolin hintaa. Se sitten eri tarina kannattaisiko ostaa erillinen bluray asema, jos tarttee sellaista.
Erillisen aseman "pakollisuus" vertailukelpoisuuden merkeissä ei ole mielestäni validi, kun PC:llä on entuudestaan toiminnallisia ominaisuuksia joita konsoleilla ei ole. Jos halutaan säilyttää vertailukelpoisuus mm multimedia käytön osalta niin joudutaan varmaan jonkun läppärin tmv hinta lisätä konsolin hinnan päälle?
 
Viimeksi muokattu:
Kaukana todellisuudesta anyway. Jos meinaat oneX konsolia, niin se ilmestyi 2017, jolloin ei ollut saatavilla 2060 eikä 2070 näyttistä🤔 toki 2070 ilmestyi kyllä jo heti vuotta myöhemmin, mutta hintaa tais olla kivasti😬
no ei taida oikein muitakaan konsoleita olla kuin tuo mihin verrata. Kirjoitit että
Toisekseen silti pelkkä näyttis&prossu 100-150€ kalliimpi kuin peräti vuoden😵‍💫 vanhempi konsoli.
Eli (näyttistä) vanhempi konsoli. Mikä muu se olisi kuin donex? Luulin että sulla meni vaan vuosi vähän sekaisin.
toki 2070 ilmestyi kyllä jo heti vuotta myöhemmin, mutta hintaa tais olla kivasti😬
julkkarissa sillon noissa oli ihan järkevät hinnat. Cryptoboomi tapahtu sit vähän myöhemmin.

Nythän tuo olis vielä ihan kiva pelikone, samalla olis pärjänny melkeen kaks konsolisukupolvea jo.
 
no ei taida oikein muitakaan konsoleita olla kuin tuo mihin verrata. Kirjoitit että

Eli (näyttistä) vanhempi konsoli. Mikä muu se olisi kuin donex? Luulin että sulla meni vaan vuosi vähän sekaisin.

julkkarissa sillon noissa oli ihan järkevät hinnat. Cryptoboomi tapahtu sit vähän myöhemmin.

Nythän tuo olis vielä ihan kiva pelikone, samalla olis pärjänny melkeen kaks konsolisukupolvea jo.
Vuoden uudempi kuin 2060 näyttis👌
No en nyt tiedä tuosta kivasta, jos kone joka ei pysy SX konsolin tahdissa maksaa kuitenkin 745€🙄
 
Vuoden uudempi kuin 2060 näyttis👌
Eli meni vaan vanhempi ja uudempi sekaisin. Ok.
No en nyt tiedä tuosta kivasta, jos kone joka ei pysy SX konsolin tahdissa maksaa kuitenkin 745€🙄
Olisko sit pitäny donex ostaa sillon 2018? Serx siihen päälle niin menny jo varmaan enemmän rahaa.

Gamepassistaki se 72€ /vuosi olis pitäny maksaa lisää. Tässä ajassa se olis kattanut noin yhden näyttispäivityksen. Lisäksi rautaan olis palanut yli 200€ vähemmän.
 
Aika nätin ja konsoleita nopeamman setin on saanut alle 500e vielä kaksi vuotta vanhoilla osilla konsolien julkaisun aikaan. Heh... PC pelaaminen on kallista.

Ja se nätti alle 500€ setti piti sisällään mitä?

Kovin epäilen, että ainakaan ulkonäkönsä ja melutasonsa puolesta se ei tuohon hintaan ole mikään televisiotasoon konsolin paikalle istutettava vaihtoehto.
 
Ps5 kun on niin kaunis sisustuselementti. Paljonko maksaa sille uus kotelo jonka kehtaa laittaa esille? Paljonko sen asentaminen maksaa? Miten käy takuun?
 
Erillisen aseman "pakollisuus" vertailukelpoisuuden merkeissä ei ole mielestäni validi, kun PC:llä on entuudestaan toiminnallisia ominaisuuksia joita konsoleilla ei ole. Jos halutaan säilyttää vertailukelpoisuus mm multimedia käytön osalta niin joudutaan varmaan jonkun läppärin tmv hinta lisätä konsolin hinnan päälle?

Joo, nuo oli spekulointeja. Itsekin jättäisin aseman pois ja vertailisin puhdasta pelikäyttöä. Nuo muut toiminnallisuudet on vähän niin ja näin, osalle konsoli voi olla tärkeä bluray soitin ja osalle pelikone tärkeä hyötykone muuhunkin. Toisilla taas konsolilla vain pelataan ja pelikone on puhtaasti pelaamiseen.

No ei tossa muutkaan osat ole mitään gucci paskaa, ja kuten itsekkin tuossa kirjoitit, niin mahdollista se on.

On varmasti mahdollista mutta millä ratkaisuilla, onko SSD esim 250 giganen? Ehkä n. 300€ pintaan saa järkevää, kuten tuossa toinen katseli. Ja toki sitten on se kasauksen puoli, osalle epärelevantti ja toisille se mihin homma kaatuu. Tietysti myös näppis, hiiri ja ohjain puuttuivat, niihin menee ehkä se 50€ myös. Ei nyt suuria summia mutta se 200-250€ taisikin olla todellisuudessa lähemmäs 400€. Konsoleissa vedetään aika herkkään hinta-arvioita yläkanttiin ja tietokoneissa alakanttiin.
 
Kyllä se tosta annetusta järkevästä esimerkistä halvemmaksi muuttuu ilman komplikaatioita. Ihan 200€ tasolle ei ehkä päästä, mutta aika lähelle kuitenkin. 900€ konetta tuosta ei saa kuin tarkoitushakuisesti hölmöilemällä.

Pc:n kanssa voit käyttää jo olemassaolevia ohjainlaitteita erinomaisesti.

e. kotelosta saa 40 euroa pois. Teran kovalevy on kans isompi kuin konsoleissa hyötytilaltaan, joku 500 gigaa ei vielä tee elämästä kuin konsolimaista helvettiä jatkuvan asennusrumban kanssa, moiseen vaihto laskis kans noin 40 euroa hintaa. Tässä vaiheessa ollaan n. 255 eurossa. Näppis ja hiiri 10 euroa, ohjain vanhasta pelikoneesta, tai pahimmassa tapauksessa sit 20 eurolla 8bitdo ohjain. 30 euroon sais jo lataustelakalla ja hall effect tateilla.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä se tosta annetusta järkevästä esimerkistä halvemmaksi muuttuu ilman komplikaatioita. Ihan 200€ tasolle ei ehkä päästä, mutta aika lähelle kuitenkin. 900€ konetta tuosta ei saa kuin tarkoitushakuisesti hölmöilemällä.

Pc:n kanssa voit käyttää jo olemassaolevia ohjainlaitteita erinomaisesti.

e. kotelosta saa 40 euroa pois. Teran kovalevy on kans isompi kuin konsoleissa hyötytilaltaan, joku 500 gigaa ei vielä tee elämästä kuin konsolimaista helvettiä jatkuvan asennusrumban kanssa, moiseen vaihto laskis kans noin 40 euroa hintaa. Tässä vaiheessa ollaan n. 255 eurossa.

Älä nyt viitsi. Lähempänä se 1TB on ainakin Series X:ää kuin joku 500GB. Mikä ihmeen oletus on, että kotoa löytyy valmiina näppis, hiiri ja ohjain? Eikä nyt oikeasti ole ihan päätön vaatimus se kasauspalvelukaan mutta ei nyt lähdetä sitä vaatimaan. 900€ on yläkanttiin mutta 750-800€ aika realistinen. Verrokkina esimerkiksi digi PS5 ~430€ tai se SX ~510€.
 
Älä nyt viitsi. Lähempänä se 1TB on ainakin Series X:ää kuin joku 500GB.
Toki, mut toisaalta lähempänä se 500 gigaa on ps5:n hyötykapasiteettia kuin terainen. Moni muu tekninen ominaisuus on tossa paremmalla tasolla, eikä rahaa tarvitse laittaa esim. USB hubiin kuten ps5:n kanssa voi helposti käydä.

Näppis ja hiiri vaikka 10 euroa. Kyllä on kallista pc pelaaminen, huh huh.
PC:n kanssa on yhteensopivia ohjaimia maailma täynnä. En usko että tässä ketjussa on pahemmin väkeä joilta ei jotain peliohjainta tai näppistä ja hiirtä ole valmiina. Vaikka pleikkarin kohdalla toi uus ohjain on pakollinen (se kun ei toimi vanhoilla), niin PC:n kanssa vastaavaa ongelmaa ei ole. Riippumatta että mistä laitteistosta olisit PC:n pariin siirtymässä, niin ohjainta ei tarvitse kaupasta hakea. 30 eurolla saat kestävämmän ohjaimen kuin mitä minkään kolmen konsolivalmistajan ohjain, jos aidosti on tilanne että mitään ei ole mitä käyttää. Siitä tulikin muuten mieleen, että konsolien kanssa pitää budjetoida hajoavat ohjaimet osaksi kokonaiskuluja. Joku plegen ohjainhan maksaa hunajaa ja ei kovin paljoa kestä käyttöä.
 
Kuinkahan moni tämänkään ketjun PC-sankareista vetelee jollain yhteensä 10€ näppis-hiirisetillä tai halvimmalla mahdollisella controllerilla. Jopa mulla taitaa hiiri ja näppis maksaa kolminumeroisen summan, vaikka en juuri pelaakkaan.
 
Aika moni taitaa xboxin vakio-ohjaintakin käyttää, vaikka se on objektiivisesti huonompi kuin kolmen kympin tarvikeohjain. Ehkä siis 10 euron arvoinen oikeasti se xbox ohjain, jos kolmella kympillä saa ratkaisevasti paremman.

Pleikkarin ohjaimessa on sentään jotain omaa kustom settiä, mutta toisaalta ovat herkkiä vioittumaan ihan normaalista käytöstä.

kympin näppis/hiiri on ihan hyvä setti, ja mullakin on sellainen mökillä jossa tulee pelattua vain pädillä jos mitään. Kotona tietty ei ole mikään 'hinnat alkaen' -setti, mutta toisaalta enhän minä osari-konsolillakaan pelaa.

Muutenkin keskustelu on taas ollut siitä että kuinka edullista pc pelaaminen voisi olla. En ymmärrä miksi pitää jotain ad hominemia heittää aina joukkoon.
"lol ei pc pelaaminen VOI OLLA edullista ku tää yks tyyppi käytti PC:n ostamiseen jopa tuhat euroa." Huoh. Ehkä pitää konsolien hintoihin alkaa laskemaan jotain SCUF ohjainten vuositilausta sitten mukaan, kun eihän sitä voi perustason ohjainlaitteilla herranen aika pelata.

Aika kallista on konsolipelaaminen kun konsoli maksaa tonnin (ps5 pro) ja ohjain melkein kolme sataa, ja ne kuluu puhki sitä tahtia että pitää olla kaksi kun toinen on jatkuvasti huollossa.

1600 euroa siis maksaa konsolipelaaminen, ja kuukausimaksut päälle. Huh huh.
Halvemmalla sais jo ps6 -tehoisen PC:n ja siihen laadukkaat, ja ennen kaikkea kestävät, ohjainlaitteet.
 
Viimeksi muokattu:
Pleikkarin ohjaimessa on sentään jotain omaa kustom settiä, mutta toisaalta ovat herkkiä vioittumaan ihan normaalista käytöstä.
No jos nyt tähän lähetään, niin ei taida mullakaan riittää kahden käden sormet siihen, kuinka monta hiirtä on aikoinaan mennyt vaihtoon PC-pelaajana. Eikä siis sen takia, että olisin noita jotenkin paiskonut, mutta jossain vaiheessa joku hiiren näppäimistä alkaa tuplaklikkaamaan..

Ehkä ne kympin hiiret sitten kestää paremmin, ei ole tullut semmosia ikinä ostettua?
 
Nykyään on onneks optiset kytkimet ns. paremmissa hiirissä. Osassa myös hiiren päänapit on erillisellä helposti vaihdettavalla piirilevyllä. Konsolien ohjaimien napit alkaa myös muuten tuplaklikkailemaan lopulta, ainoa poikkeus on ollu sixaxis analogisine nappeineen. Siinäkin taitaa L&R3 alaa lopulta tekemään tuplia.
Ehkä ne kympin hiiret sitten kestää paremmin, ei ole tullut semmosia ikinä ostettua?
Vaikuttavat olevan ikuisia. Muuten tuntuma on toki huono.
 
Toki, mut toisaalta lähempänä se 500 gigaa on ps5:n hyötykapasiteettia kuin terainen. Moni muu tekninen ominaisuus on tossa paremmalla tasolla, eikä rahaa tarvitse laittaa esim. USB hubiin kuten ps5:n kanssa voi helposti käydä.

Näppis ja hiiri vaikka 10 euroa. Kyllä on kallista pc pelaaminen, huh huh.
PC:n kanssa on yhteensopivia ohjaimia maailma täynnä. En usko että tässä ketjussa on pahemmin väkeä joilta ei jotain peliohjainta tai näppistä ja hiirtä ole valmiina. Vaikka pleikkarin kohdalla toi uus ohjain on pakollinen (se kun ei toimi vanhoilla), niin PC:n kanssa vastaavaa ongelmaa ei ole. Riippumatta että mistä laitteistosta olisit PC:n pariin siirtymässä, niin ohjainta ei tarvitse kaupasta hakea. 30 eurolla saat kestävämmän ohjaimen kuin mitä minkään kolmen konsolivalmistajan ohjain, jos aidosti on tilanne että mitään ei ole mitä käyttää. Siitä tulikin muuten mieleen, että konsolien kanssa pitää budjetoida hajoavat ohjaimet osaksi kokonaiskuluja. Joku plegen ohjainhan maksaa hunajaa ja ei kovin paljoa kestä käyttöä.

Mitä kaikkea keskivertokaveri oikein kytkee siihen konsoliin kun tuollaista USB hubia väläyttelet? Itse en muista koska olisin viimeksi edes laittanut pleikkarin usbeihin jotain kiinni. Eikä ole kyse siitä, että 10-20€ näppishiiri olisi kallista vaan että se pitää silti huomioida. Se on aidosti pakollinen juttu toisin kuin joka kerta konsoliin väkisin leivottava verimaksu moninpeleistä. Hirveä haloo kyllä tulee sieltä suunnasta kun konsolilaskelmista jää jokin marginaalijuttu sivuun. Eikä koskaan ole kyllä pleikkarin ohjain hajonnut, ei ehkä kannata heittää seinään ja hakata pelatessa apinanraivolla niitä tatteja.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä kaikkea keskivertokaveri oikein kytkee siihen konsoliin kun tuollaista USB hubia väläyttelet? Itse en muista koska olisin viimeksi edes laittanut pleikkarin usbeihin jotain kiinni.
Jos on ulkoinen levy siinä ja vaikka usb kuulokkeet. Tai jos haluaa ladata vaikka ohjainta samalla kun pelaa. Ei mitenkään mahdottomia skenaarioita ja muutama on aiheesta keskustellutkin konsolin ketjussa joskus. Psvr2 vie kans oman porttinsa.
Eikä koskaan ole kyllä pleikkarin ohjain hajonnut, ei ehkä kannata heittää seinään ja hakata pelatessa apinanraivolla niitä tatteja.
Kenestä nyt puhut? Mene syyttelemään ihmisiä sinne ps5 ketjuun missä noita hajoilee ihmisillä vähän väliä.

On ihan fakta että nuo ei käytetyistä komponenteista johtuen kestä välttämättä kovin kauaa, joillain vaan käy parempi tuuri kuin toisilla. Voimankäytön kanssa ei potikoiden kulumisessa ole merkitystä.

Viimeinen kestävä pleikkarin ohjain oli ds3. Sitä uudemmat alkavat driftaamaan, tai vähintään muuttuvat ohausvasteeltaan epälineaarisiksi ajan myötä.
 
No jos nyt tähän lähetään, niin ei taida mullakaan riittää kahden käden sormet siihen, kuinka monta hiirtä on aikoinaan mennyt vaihtoon PC-pelaajana. Eikä siis sen takia, että olisin noita jotenkin paiskonut, mutta jossain vaiheessa joku hiiren näppäimistä alkaa tuplaklikkaamaan..

Ehkä ne kympin hiiret sitten kestää paremmin, ei ole tullut semmosia ikinä ostettua?
Kyllä mun hiiret ovat kestäneet ohjaimia (ps) paremmin. Alle viidenkympin hiiriä, en muista tarkkaa hintaa. Oisko ollu 30e pelihiiri?

Näppiksenä tämä, tässä tulee hiirikin mukaan. Tämä lienee perustasoa parempi setti ja maksaa vähemmän kuin pleikan ohjain.

Oli minulla pelinäppiskin. Annoin pojalle kun en tykännyt. Oli liian äänekäs.
 
Mitä kaikkea keskivertokaveri oikein kytkee siihen konsoliin kun tuollaista USB hubia väläyttelet? Itse en muista koska olisin viimeksi edes laittanut pleikkarin usbeihin jotain kiinni. Eikä ole kyse siitä, että 10-20€ näppishiiri olisi kallista vaan että se pitää silti huomioida. Se on aidosti pakollinen juttu toisin kuin joka kerta konsoliin väkisin leivottava verimaksu moninpeleistä. Hirveä haloo kyllä tulee sieltä suunnasta kun konsolilaskelmista jää jokin marginaalijuttu sivuun. Eikä koskaan ole kyllä pleikkarin ohjain hajonnut, ei ehkä kannata heittää seinään ja hakata pelatessa apinanraivolla niitä tatteja.

Niinpä. Sama homma täällä, että yhdenkään konsolin usb-paikat eivät ole juuri koskaan käytössä. Sama kokemus myös ohjaimista. Mulla on pleikkari vitosissani yhteensä 6 kpl Dual Sensejä, joista vanhin driftaa jonkin verran. Sekin on tosin edelleen ihan käyttökelpoinen ja pelaan sillä juurikin pahimpia tatinrynkytyspelejä. Switchille löytyy 3 kpl Pro Controller + 4 kpl JoyConit ja yhdessäkään ei mitään vikaa. Samoin Series X:lle parit kapulat eikä vikoja. Vanhempien pleikkareiden, XBoksien saati muiden konsoleiden ohjaimia en nyt jaksa alkaa luettelemaan, mutta niitä on kymmeniä ja jokainen toimii. Kummasti PC-pelaajat, jotka eivät kaiken järjen mukaan itse näitä ohjaimia päivittäin käytä, tietävät kertoa, että miten huonoja ne ovat. Ettei vain asenne ylipäätään konsoleita kohtaan vaikuttaisi lausuntoihin. Kenties.

Kohta pelataan Mafia: The Old Country peliä Game Passista, eiku

Itse lähden pelailemaan uutta Ninja Gaidenia Switch 2:lla. Mainittakoon erikseen, että pyörii muuten 30fps. Äsken tuli myös avattua ensimmäistä kertaa Series X:n koppa, irrotettua tuuletin ja putsailtua pölyt laitteen sisältä. Oli helppo homma.
 
Kummasti PC-pelaajat, jotka eivät kaiken järjen mukaan itse näitä ohjaimia päivittäin käytä, tietävät kertoa, että miten huonoja ne ovat. Ettei vain asenne ylipäätään konsoleita kohtaan vaikuttaisi lausuntoihin. Kenties.
Ad hominemia senkus lentää. Noh, oliko nipan pelipuolen pomo ihan turhaan pyytämässä drift gatesta julkisesti anteeksi?

Ite oon kolmeen switch ohjaimeen vaihtanu tatit, enkä edes ite omista kyseistä konsolia. Kyllä ne on paskoja laitteita. ”Säätämisestä vapaa alusta” ja vitut. Joko säädät jatkuvasti kaupan/maahantuojan kanssa siitä että mikä on laitteen kohtuullinen elinkaari, tai sit säädät noita saatanan paskaohjaimia itte auki jatkuvasti.

Ei toki ole driftaus ongelma jos ei ikinä pelaa pelejä. Ei nimittäin ala driftaamaankaan silloin. Kummasti ketjun pädipelaajat säästyny driftaamiselta, mistäköhän johtuu, kenties :hmm:

Tämä ad hominem vihjailuvittuilu on varmaan se parempi keskustelukulttuuri mitä on peräänkuulutettu. Hieno homma taas kerran.
 
Itse ainakin puhuin vain pleikkarin ohjaimista. Tiedän kyllä Switchin ohjaimissa olleen paljon ongelmia, itse en tuota kokenut mutta Switchin Joyconeilla tuli pelailtua aika vähän. Mikään ei estä pelaamasta sitä Switchiä niillä 8bitdo hall effect ohjaimilla.

En hirveästi sieltä suunnalta lähtisi avautumaan keskustelukulttuurista.
 
Kyllä täälläkin suunnalla on näillä PS5:llä, Series X:llä ja Switch:llä pelailtu tuhansia tunteja, eikä mitään normaalista poikkeavaa ole ilmennyt. Nintendon ongelmat vissiin koskivat alkupään JoyConeja, mutta itselläni ovat OLED-mallien mukana tulleita + yksi alle kaksi vuotta sitten ostettu pari. No viallisia JoyConeja Nintendo toki päätyi korjaamaan / vaihtamaan takuuajan jälkeenkin.

Sonylla ei tosiaan ole vastaavaa polemiikkia ollut ja jos netistä foorumeilta jotain ongelmaraportteja syynäilee, niin kannattaa suhteuttaa asia siihen, paljonko ohjaimia on ylipäätään olemassa. PS5 myynnit ovat ylittäneet 80 miljoonaa, joten Dual Sensejä lienee maailmassa hyvän matkaa toistasataa miljoonaa. Kyllä siihen varmasti viallisiakin joukkoon mahtuu melkoisesti. Ihan sama juttu minkä tahansa tuotteen kanssa. Jopa 8BitDo:n tuotteissa on viallisia seassa, vaikka hyviä ohjaimia ovatkin.
 
Mikään ei estä pelaamasta sitä Switchiä niillä 8bitdo hall effect ohjaimilla.
Paitsi että ohjaimen hinta on massiivinen kuluerä joka on pakko huomioida.
Itse ainakin puhuin vain pleikkarin ohjaimista. Tiedän kyllä Switchin ohjaimissa olleen paljon ongelmia, itse en tuota kokenut mutta Switchin Joyconeilla tuli pelailtua aika vähän.
Pleikkareissa on saman puljun vastaavat tatit ja niissä on ihan sama ominaisuus. Vähintään ohjaus muuttuu ajan myötä epälineaariseksi, usein myös alkaa driftaamaan riittävällä käytöllä.

Epälineaarinen hiiri naurettaisiin jokaisessa arvostelussa paskimmaksi laitteeksi mitä kaupasta saa jos joku moisen kehtaisi vielä valmistaa. Mut jostain syystä epälineaarinen pädin tatti on ihan peruskauraa ja menee olankohautuksella. Toisaalta pelit on (ohjauksellisesti) helppoja ja autoaim korjaa virheet.
En hirveästi sieltä suunnalta lähtisi avautumaan keskustelukulttuurista.
Aivan. Tuo kommentti toki ei ollut sinulle, vaan @venalaine :lle, joka on keskustelun tasosta valitellut useasti. Esimerkkiä näyttämällä tilanne tuskin paranee.
Nintendon ongelmat vissiin koskivat alkupään JoyConeja, mutta itselläni ovat OLED-mallien mukana tulleita + yksi alle kaksi vuotta sitten ostettu pari. No viallisia JoyConeja Nintendo toki päätyi korjaamaan / vaihtamaan takuuajan jälkeenkin.
Ne on kaikki alttiita driftaamiselle. Et vain ole pelannut niillä luultavasti tarpeeksi. Kyse ei ole mistään ”alkupään tuotannosta”, vaan siitä että tattien komponentit kuluvat ja se muuttaa ohjaimen vasteen epälineaariseksi. Jos tuo muutos tapahtuu tarpeaksi voimakkaana neutraalin asennon läheisyydessä niin tatti alkaa driftaamaan. Tämä on fakta.
Sonylla ei tosiaan ole vastaavaa polemiikkia ollut ja jos netistä foorumeilta jotain ongelmaraportteja syynäilee, niin kannattaa suhteuttaa asia siihen, paljonko ohjaimia on ylipäätään olemassa.
Ai ei ole? Laitappa kyselyä tonne ps5 ketjuun aiheesta.

Jopa 8BitDo:n tuotteissa on viallisia seassa, vaikka hyviä ohjaimia ovatkin.
Ne vaan eivät samalla tavalla kaikki kulu noin 400 tunnin aktiivisella pelaamisella paskaksi. (Tämä on tatin komponenttivalmistajan arvio tuotteen suunnitellusta kestosta).
 
Kuinkahan moni tämänkään ketjun PC-sankareista vetelee jollain yhteensä 10€ näppis-hiirisetillä tai halvimmalla mahdollisella controllerilla. Jopa mulla taitaa hiiri ja näppis maksaa kolminumeroisen summan, vaikka en juuri pelaakkaan.
Se että itse ei käytä 10€ näppis-hiiri komboa ei tarkoita etteikö niitä voisi käyttää. Tämä lienee itsestäänselvyys, en minä itsekään pelaisi 2060/Ryzen 2600 myllyllä mutta ei tarkoita etteikö se olisi mahdollista
 
Paitsi että ohjaimen hinta on massiivinen kuluerä joka on pakko huomioida.
Ilmeisesti jotain oli pakko päästä sanomaan vaikkei ollut mitään järkevää sanottavaa. Jos se joycon nyt sattui kärsimään driftauksesta niin halvempi on ostaa 8bitdo kuin uudet joyconit. Toisaalta Switchin joyconeilla pelaaminen nyt ei muutenkaan ergonomisesti ole mitenkään miellyttävin kokemus ikinä, joten aika moni pääsääntöisesti telkkarilla pelaava siihen oletettavasti erillisen ohjaimen ostaa joka tapauksessa. Tuossakin tapauksessa se 8bitdo on halvempi kuin Nintendon oma pro controller.
 
Jos se joycon nyt sattui kärsimään driftauksesta niin halvempi on ostaa 8bitdo kuin uudet joyconit.
Kyllähän se takuuseen pitää saada! Ihanaa säätöä tämä konsolipelaaminen. Eikä kai 8bitdo tee joyconeja? Se hemmetin joycon on pakko vaihtaa jotta voi enää pelata konsolilla ilman että se on telakassa.
Tuossakin tapauksessa se 8bitdo on halvempi kuin Nintendon oma pro controller.
Kuinka yllättävää että nipalla ei ole kilpailukykyisesti hinnoiteltuja tuotteita. Suorituskykyä ei saa vaikka ohjaimet maksaa hunajaa. Ja pitää jostain netistä tilailla eikä voi vaan prisman switch osastolta hakea. Huoh.
 
Ilmeisesti jotain oli pakko päästä sanomaan vaikkei ollut mitään järkevää sanottavaa. Jos se joycon nyt sattui kärsimään driftauksesta niin halvempi on ostaa 8bitdo kuin uudet joyconit. Toisaalta Switchin joyconeilla pelaaminen nyt ei muutenkaan ergonomisesti ole mitenkään miellyttävin kokemus ikinä, joten aika moni pääsääntöisesti telkkarilla pelaava siihen oletettavasti erillisen ohjaimen ostaa joka tapauksessa. Tuossakin tapauksessa se 8bitdo on halvempi kuin Nintendon oma pro controller.

Tai vaikka pelaisi handheldinakin, niin joyconeja ergonomisempi vaihtoehto on esim. Hori Split Pad Pro tai Split Pad Compact. Switch 2:ssa on onneksi jo vakiona vähän kookkaammat ja siten ergonomisemmat joyconit. Myös Switch 2 Pro Controller on tosi hyvän tuntuinen ohjain. Kenties paras, mitä olen käsissäni pitänyt, ja niitä on aika paljon (mm. 8BitDo Prot ja Ultimatet).
 
Kyllähän se takuuseen pitää saada! Ihanaa säätöä tämä konsolipelaaminen. Eikä kai 8bitdo tee joyconeja? Se hemmetin joycon on pakko vaihtaa jotta voi enää pelata konsolilla ilman että se on telakassa.

Toki voi koittaa takuuseen mutta jos ei jaksa tai onnistu. Minä puhuin muutenkin televisiolla pelaamisesta, jos Switch on enimmäkseen telakoituna niin eiköhän sitä osta kunnon ohjaimen. Olinko jotenkin epäselvä? Niiden joyconien kanssa Switchillä voi tosiaan pelata sitten myös vaikkapa bussissa, junassa tai läheisessä puistossa. Mites sillä pöytäkoneella?
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
296 144
Viestejä
5 064 273
Jäsenet
81 032
Uusin jäsen
emkoo 05

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom