PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Itseäni ei peli niinkään kiinnosta, ykköstä ei ole jaksanut jatkaa vaikka sai Epicistä aikoinaan ilmaiseksi. Mutta pakko nostaa hattua Decima moottorille, älyttömän hienoa jälkeä ilman UE5:n stutterfestiä, Lumenia, Nanitea ja muita hömppäpömppiä
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Sonyn 1st partyn vuolema moottori niin onko ihme että on laadukas. Pelimaailman koodausjeesukset kaikki Sonyllä töissä.
 
Mäsä pistää xbox porukkaa leipäjonoon. New 'Substantial' Layoffs Incoming for Xbox Gaming Division

Ei yllätä. Veikkaan että isompi liikehdintä tapahtuu sit kun seuraava xbox tulee myyntiin tonnin hintaan ja kukaan ei sitä osta.
On kyllä heittämällä paskin ja ahnein yhtiö Microsoft maailman johtavista peliyhtiöistä.

Kuka muistaa vielä puheet siitä kuinka hyvä juttu AB-K mergeri oli? Tuon jälkeen useampi kymmenen tuhatta työntekijää menettänyt työnsä, Xbox menettänyt täysin brändinsä arvostuksen maailmalla pelien valuessa muille alustoille samalla kun itse Microsoft pohtii koko Xbox-konsolin jatkamisen kannattavuutta.
 
Karu faktahan se on että firmoja pitää rakennella pohjalta käsin välillä aivan uudelleen. Onhan tuo harmi.

Nämä vaan nyt ei enää ole mitään yllättäviä uutisia tässä teollisuudessa.

Monet firmat vieläkin kärsivät 2019 flunssan aiheuttamasta ylipalkkaamisesta.
 
Jep. Jos on xbox + gamepass tason pökäle kourassa, niin konkurssi odottaa (tai odottaisi, jollei mäsän kirstu olisi täynnä kaikesta muusta paskasta kahmittua rahaa).

Joku muu sit rakentaa paremman tilalle. En harmittelisi tilannetta kuin työntekijöiden näkökulmasta.
 
Sun taloustuntemuksilla kaikki firmat jotka ei itseä miellytä ovat varmaan konkurssin partaalla. :kahvi:
 
Vain ne jotka eivät tee kannattavaa bisnestä. :D
Eli sitten Sonykin sinun logiikkasi mukaan on konkurssipökäle? Koska esimerkiksi heidän elokuvapuolensa ei todellakaan ole mitään hyvää bisnestä, eikä pahemmin TV yms.
 
Eli sitten Sonykin sinun logiikkasi mukaan on konkurssipökäle? Koska esimerkiksi heidän elokuvapuolensa ei todellakaan ole mitään hyvää bisnestä, eikä pahemmin TV yms.
Ketjun aihe lienee pelikoneet ja niille tuotetut ohjelmistot?
Pelipuoli sonyllä on ymmärtääkseni vielä ihan kohtalaisessa hapessa.
Miksi ei ostaisi tulevaa Xboxia? Perusteluita tälle väitteelle...
Jos se maksaa lähemmäs tonnin ja tehoja on vähemmän kuin ser S? Molemmat tiedot tarkentuvat varmasti vielä vuodenvaihteeseen mennessä.
 
Miksi tyytyä johonkin 1000€ konsoliin kun voi ostaa 2000€:lla pelkän näytönohjaimen? :hmm:
 
Loistava kysymys! Miksi et pelaa kolmen tonnin näyttiksellä?
Oletin nyt vaan että teillä kaikilla ketjun asiantuntijoilta löytyy kyseiset vehkeet? Eihän nyt mitään järkeä olisi puolustella jotain keskitason osia jos tietokoneeseen alkaa rahaa laittamaan? Eikö sitä parasta enää halutakkaan? :hmm:
 
Eikö sitä parasta enää halutakkaan? :hmm:
Niin, haluatko? Miksi et?
Lähdettä tälle?
Microsoft ei julkaise xboxiin tai pelaamiseen liitettyjä liikevoittolukemiaan, joten liikutaan täysin sen varassa mitä ilmasta voi haistella, ja paskaltahan se haisee jos ihmisiä irtisanotaan joka suunnalla.

Miksi mäsä irtisanoisi massoittain väkeä jos bisnes loistaa? :kahvi:
 
Alueella on tarkoitus keskustella ketjun aiheesta, ei kanssakeskustelijoista. Henkilökohtaiset loukkaukset ja hyökkäykset toista keskustelijaa kohtaan ovat ankarasti kielletty
Lähdettä tälle?
Turhaan kyselet tämän yhden sankarin perään mistään lähteistä. :lol:

Pelkkää paskapostausta mututuntumalta mutta eipähän tuon pitäisi enää mitenkään yllätyksenä tulla.
 
On kyllä heittämällä paskin ja ahnein yhtiö Microsoft maailman johtavista peliyhtiöistä.

Kuka muistaa vielä puheet siitä kuinka hyvä juttu AB-K mergeri oli? Tuon jälkeen useampi kymmenen tuhatta työntekijää menettänyt työnsä, Xbox menettänyt täysin brändinsä arvostuksen maailmalla pelien valuessa muille alustoille samalla kun itse Microsoft pohtii koko Xbox-konsolin jatkamisen kannattavuutta.
Onhan tuo päivänselvää että noita irtisanomisia tarvitaan kun isot yhtiöt yhdistyvät etenkin kun irtisanomistarvetta olisi jo muutoinkin ollu. Eikä se MS ole ainoa joka irtisanoo todellakaan ja eihän tuo edes kuluttajan ongelma ole. Ja muutoin voisi bisnestyylistä jopa väittää että vähiten pelipuolella ahne etenkin Game Pass Ultimate ansiosta (joka sisältää niin nettipelaamisen, Game Pass pelit (ja vielä 1.st party pelit heti julkaisussaan)). Mielestäni pelaajalle parhaan hintalaatusuhteen tarjoaa Microsoft noista kolmesta. Sitten on toki täysin mielipide miten muutoin kukakin kokee minkäin parhaaksi ja hyvä niin.
 
Viimeksi muokattu:
Oletin nyt vaan että teillä kaikilla ketjun asiantuntijoilta löytyy kyseiset vehkeet? Eihän nyt mitään järkeä olisi puolustella jotain keskitason osia jos tietokoneeseen alkaa rahaa laittamaan? Eikö sitä parasta enää halutakkaan? :hmm:
Ei ole tässä ketjussa kuin yksi PC:n puolustelija ollut tarpeeksi rohkea laittaakseen kuvan ja kertoakseen mitä sieltä omasta koneen sisältä löytyy. Siihen mennessä ennen kuin tietoa alkaa tulee tulemaan pöytään niin voi olettaa että siellä ei Series S:ää vahvempaa PC pakettia löydy.
 
No jatketaan sitten tällä tasokkaalla "kuka potkii eniten työntekijöitä" -linjalla. Näköjään toimistoja ja toimipisteitä tullaan sulkemaan isommalla kädellä Euroopassa.

UPDATE 25/6/25: In addition to Bloomberg's report, The Verge has also said Microsoft is set to restructure Xbox distribution across central Europe. According to one source, this will result in "some Xbox operations ceasing in some regions".

ORIGINAL 24/6/25: "Major job cuts" are set for Xbox as part of a company-wide reorganisation.

That's according to a Bloomberg report, which states these cuts will begin next week. While Bloomberg reporter Jason Schreier said it is currently unclear how many people will be affected by the alleged job cuts, "it's expected to be big".

Bloomberg states Xbox has been facing pressure from Microsoft execs "to boost profit margins" since its acquisition of Activision Blizzard. Microsoft sealed the deal to acquire Activision Blizzard all the way back in 2023 for $68.7bn, making history as the biggest company buyout in the video games industry to date.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole tässä ketjussa kuin yksi PC:n puolustelija ollut tarpeeksi rohkea laittaakseen kuvan ja kertoakseen mitä sieltä omasta koneen sisältä löytyy. Siihen mennessä ennen kuin tietoa alkaa tulee tulemaan pöytään niin voi olettaa että siellä ei Series S:ää vahvempaa PC pakettia löydy.
On täällä aikaisemmin porukka omien koneiden speksejä pistänyt tulemaan
 
On täällä aikaisemmin porukka omien koneiden speksejä pistänyt tulemaan
Nimenomaan. Ne vaan sattuu olemaan yleensä aivan turhaa anekdoottitason paskaa. Hauskaa kuitenkin että jonkin sortin mittailu aina kiinnostaa ihmisiä, erityisesti jos on konsoli olkkarissa 😉

Pc pelaajat pääsääntöisesti on sinut ittensä kanssa ja ei tarvi joka kadunkulmassa olla mittailemassa.
 
Muuten vaan epävarmana joka toinen päivä koko elämän ajan täällä kertomassa kuinka se PC on paras ja konsolipelaaminen on väärin pelaamista :D
Kai sitä voi faktoista muistuttaa ihmisiä, jos aiheesta kysyvät. Eikä konsolipelaaminen ole väärin pelaamista, enkä ole moista koskaan esittänyt. Tuo on ihan omaa projisointiasi.
 
Jep. Jos on xbox + gamepass tason pökäle kourassa, niin konkurssi odottaa (tai odottaisi, jollei mäsän kirstu olisi täynnä kaikesta muusta paskasta kahmittua rahaa).

Joku muu sit rakentaa paremman tilalle. En harmittelisi tilannetta kuin työntekijöiden näkökulmasta.
Ei nyt millään pahalla, mutta kuulostaa kyllä jo aika katkeralle🤷 toki mielellään lukisin ihan faktaa siitä miten huonosti MS pelipuolella menee?
 
Ei nyt millään pahalla, mutta kuulostaa kyllä jo aika katkeralle🤷 toki mielellään lukisin ihan faktaa siitä miten huonosti MS pelipuolella menee?
Mäsällä toistuvia jättimäisiä irtisanomisia ja konttorien sulkemisia. Mitä muuta faktaa kaipaat pelipuolen kannattavuudesta?
Harmi kun sillä tonnilla ei saa minkäänlaista konetta kasattua, ainakaan uusilla osilla🤷
Onko se sitten pelaamisen lopetus edessä ja hankittava uusi harrastus?

ps. Sinulle on esitetty täällä tonnin konepaketteja hinta.fi ostoskorin linkkinä
 
Viimeksi muokattu:
Muuten vaan epävarmana joka toinen päivä koko elämän ajan täällä kertomassa kuinka se PC on paras ja konsolipelaaminen on väärin pelaamista :D
Enempi aika täällä näillä asiantuntijoille menee vänkäämiseen kuin itse niiden pelien pelaamiseen. :lol:

Onhan se foorumeille kirjoittelu tietenkin yksi etu mitä sillä monen tonnin vehkeellä voi paremmin tehdä päivittäin.
 
Nyt kaikki äkkiä suremaan studioiden puolesta joidenka pelejä eivät olisi kuitenkaan edes pelanneet. :kahvi:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Harmi kun sillä tonnilla ei saa minkäänlaista konetta kasattua, ainakaan uusilla osilla🤷
Saa ja niitä on juuri sinullekin osoitettu aikaisemmin tässä ketjussa. Vai onko selektiivinen muisti nyt vauhdissa?

Muistin virkistyksenä:

Tuostakin saa säästettyä jos ei tarvitse aivan uusinta uutta arkkitehtuuria

E: vaihdettu näytönohjaimen mallia hinta.fi ostoskoriin kun tuo Asus Prime oli räjähtänyt hinnan osalta ylöspäin.
 
Juu nykyiseen 5v vanhaan konsolisukupolveen verrattuna kova kone, mutta se tuskin riittää seuraavaa geniä vastaan.
 
Meikäläisen muistelot konsolipelaamisesta:

Tuossa kun siivoilin TLoU Part1 remaster saavutuksia PC:llä niin laitoin huumorilla lukotuksen 60fps että säästää sähköä ja ei nilkat lämpene niin paljoa niin meinasi tulla naurunpyrskähdyksiä millaista nykytystä se oli. Tulipa kokeiltua vielä 30fps lukkoa niin lensin huutonauraen penkiltä selälleen takaraivo edellä lattiaan. Yritin siis vähän aikaa leikkiä konsolipelaajaa, mutta ei vain kyennyt. Vaikka framerate peruskallion-rock-solidi 30fps, kaikki ultralla, native 4k, DLAA, you-name-it niin onhan tuo aivan karmean näköistä. Pelaako joku oikeasti vielä vuonna 2025 nuilla "quality" modeilla konsoleilla? Aivan hirveän näköistä eikä kuvasta saa mitään selvää kun persistenssi blurri aivan jäätävä. 60fps moodia sentään pystyi pelaamaan silleen hampaat irvessä, mutta olipa kyllä hyvä muistutus konsolipelaamisesta miksi alunperin sen PS5:n silloin joku vuosi sitten möin pois.

Aivan hirveä ajatella että konsolipelaaja valitsee oksennusmoodin (30fps) ja paskalta näyttävän moodin väliltä (60fps) ja vielä hehkuttavat sitä.
 
Juu nykyiseen 5v vanhaan konsolisukupolveen verrattuna kova kone, mutta se tuskin riittää seuraavaa geniä vastaan.
Molemmat valmistajat ovat jo tulevan konsolin raudan päättäneet ja valmistus on pitkällä. Tiukalla hintalapulla sieltä ei ole lupa odottaa ihmeitä AMD palikoista. Tuollaisella tonnin koneella voit pelata jo nyt ne Ser X2 ja PS6 laatutasot ja sitten kun konsolit saapuvat niin päivittelet GPU ja olet taas edellä.
 
TLoU oli jo 2013 erinomainen peli vaikka olikin PS3:n elinkaaren loppupäässä niin normaalisti videopeleistä nauttivalle pyöri hyvin ja näytti hyvälle.

Eikös tuo PC porttaus ollut (jälleen kerran) julkaisussa aivan kauheaa kuraa ja melkein pelaamattomassa kunnossa. :kahvi:
 
Juu nykyiseen 5v vanhaan konsolisukupolveen verrattuna kova kone, mutta se tuskin riittää seuraavaa geniä vastaan.
Riippuu täysin minkä tasoista rautaa seuraava geni tuo tullessaan.

Lisäksi väitteesi oli "Harmi kun sillä tonnilla ei saa minkäänlaista konetta kasattua, ainakaan uusilla osilla🤷" joka on kategorisesti väärin.

Mikäli seuraava geni on esim näytönohjaimen osalta tehokkaampi kuin tuo niin sitten päivittää konetta vastaamaan sitä. Itse en henkilökohtaisesti usko että prossun osalta on mitään dramaattisesti Zen5 nopeampaa tavaraa tulossa.
 
Mäsällä toistuvia jättimäisiä irtisanomisia ja konttorien sulkemisia. Mitä muuta faktaa kaipaat pelipuolen kannattavuudesta?

Onko se sitten pelaamisen lopetus edessä ja hankittava uusi harrastus?

ps. Sinulle on esitetty täällä tonnin konepaketteja hinta.fi ostoskorin linkkinä
Vaikka edes yhtä uutista siitä että niillä menee huonosti🤔 teidän mukaan kun firma on ollu konkurssin partaalla vuodesta 2017, joten🤷
Äkkiä nuille "tonnin" paketeille tulee hintaa kun lisää niihin kohtuullisen tärkeän käyttiksen, näppiksen ja hiiren. Omaan käyttöön vielä aseman..

Screenshot_20250626_093225_org_mozilla_firefox_HomeActivity_edit_887003600330747.jpg
 
TLoU oli jo 2013 erinomainen peli vaikka olikin PS3:n elinkaaren loppupäässä niin normaalisti videopeleistä nauttivalle pyöri hyvin ja näytti hyvälle.

Eikös tuo PC porttaus ollut (jälleen kerran) julkaisussa aivan kauheaa kuraa ja melkein pelaamattomassa kunnossa. :kahvi:
En tiedä julkaisupäivän kunnosta mutta onhan tuo edelleenkin vähän "rikki". Hätäsesti 200fps menee... pelailen sillälailla vähän silmät sirrillään sivusilmällä katsellen koska ei ole ihan täysin sulavaa tuo liike.

Hyvä pelihän tuo on. Edelleen yksi parhaista juonipeleistä. Iso mies pidättelee itkua kun on niin hyvää näyttelyä ja sulavaa dialogia.

E: Olihan tuo hyvä se vanha PS4 remasteriki. Näyttää olevan PSNProfiles sivuston kautta katsottuna tuo Grounded mode trophykin tuosta vaikka en ole platinaan asti aikoinaan pelannut. Rujon näköinenhän se oli minecraft ukkoineen, mutta silti hyvä.

Screenshot 2025-06-26 at 9.44.43.png
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka edes yhtä uutista siitä että niillä menee huonosti🤔 teidän mukaan kun firma on ollu konkurssin partaalla vuodesta 2017, joten🤷
Älä syötä sanoja minun suuhuni. En ole väittänyt mäsää konkurssin partaalla olevan mutta pelipuolella uutisoinnit toistuvista jättimäisistä irtisanomisista ja konttorien alasajoista kertovat sen, että kuluja on karsittava reippaasti ja siitä voi päätellä paljon. Todella ikävä juttu niille firmoille jotka mäsä nielaisi jättikaupoissa. Lisäksi tiedämme kaikki miten Ser lootien myynti floppasi totaalisesti ja on jäämässä edellisen sukupolven flopinkin jalkoihin.
Äkkiä nuille "tonnin" paketeille tulee hintaa kun lisää niihin kohtuullisen tärkeän käyttiksen, näppiksen ja hiiren. Omaan käyttöön vielä aseman..
Hiiren ja näppiksen saat vaikka tokmannilta parilla kympillä mutta jos haluat panostaa laatuun ja pelipuolen juttuihin niin se maksaa. Mutta niinhän se maksaisi konsolipuolellakin esim. paremman ohjaimen muodossa. Käyttiksiä saa ostettua muutamalla eurolla tarvittaessa. Windowsista en enempää maksaisikaan. Optinen asema ei ole pc puolella mitenkään tarpeellinen. Antiikkinen laite jolle ei ole edes kiinteää paikkaa nykykoteloissa.
 
Riippuu täysin minkä tasoista rautaa seuraava geni tuo tullessaan.

Lisäksi väitteesi oli "Harmi kun sillä tonnilla ei saa minkäänlaista konetta kasattua, ainakaan uusilla osilla🤷" joka on kategorisesti väärin.

Mikäli seuraava geni on esim näytönohjaimen osalta tehokkaampi kuin tuo niin sitten päivittää konetta vastaamaan sitä. Itse en henkilökohtaisesti usko että prossun osalta on mitään dramaattisesti Zen5 nopeampaa tavaraa tulossa.
Sinun paketista puuttui kohtuullisen tärkeä käyttis, näppis ja hiiri🤔 nuo pelkästään tuo 243€ lisää hintaa, mikä on jo melkein puolet SX konsoleista. joten edes konsoli tasoiseen rautaan, menee yllättävän paljon rahaa.
Saa laittaa halvempaa ostoskoria, en tiedä onko kaikki komponentit edes yhteen sopivia, tyyliin halvin vaan ostoskoriin. Silti, noin konsoli tasoinen rauta maksaa sen 943€🤔
 
Sinun paketista puuttui kohtuullisen tärkeä käyttis, näppis ja hiiri🤔
Käyttikseen ei tarvitse upottaa ollenkaan rahaa, edes Windowsiin:kahvi:
nuo pelkästään tuo 243€ lisää hintaa, mikä on jo melkein puolet SX konsoleista.
Tuoko? Kuinka kalliita oheislaitteita olet tuohon kaavaillut?
joten edes konsoli tasoiseen rautaan, menee yllättävän paljon rahaa.
Tuo ei ole "konsolitasoista" rautaa, tuo on konsolia parempaa rautaa.
Saa laittaa halvempaa ostoskoria, en tiedä onko kaikki komponentit edes yhteen sopivia, tyyliin halvin vaan ostoskoriin. Silti, noin konsoli tasoinen rauta maksaa sen 943€🤔
Linkki ei toimi, vie tyhjään ostoskoriin
 
Älä syötä sanoja minun suuhuni. En ole väittänyt mäsää konkurssin partaalla olevan mutta pelipuolella uutisoinnit toistuvista jättimäisistä irtisanomisista ja konttorien alasajoista kertovat sen, että kuluja on karsittava reippaasti ja siitä voi päätellä paljon. Todella ikävä juttu niille firmoille jotka mäsä nielaisi jättikaupoissa. Lisäksi tiedämme kaikki miten Ser lootien myynti floppasi totaalisesti ja on jäämässä edellisen sukupolven flopinkin jalkoihin.

Hiiren ja näppiksen saat vaikka tokmannilta parilla kympillä mutta jos haluat panostaa laatuun ja pelipuolen juttuihin niin se maksaa. Mutta niinhän se maksaisi konsolipuolellakin esim. paremman ohjaimen muodossa. Käyttiksiä saa ostettua muutamalla eurolla tarvittaessa. Windowsista en enempää maksaisikaan. Optinen asema ei ole pc puolella mitenkään tarpeellinen. Antiikkinen laite jolle ei ole edes kiinteää paikkaa nykykoteloissa.
Sinun päättely asioista ei kyllä kerro meille yhtään mitään. maailman varakkain firma tekee asioita vaan yksi asia mielessä, ja se harvoin on työntekijöidensä asioiden parantaminen. Se nyt vaan on faktaa että konsoliin ei tartte ostaa.
1. Käyttistä(123€)
2. Näppistä(90€)
3. Hiirtä(30€)
4. Asemaa(123€)
Minä oon laskeskellut nuita ihan itselleni, kun lapsenmielisenä oikeasti kuvittelin et tuon koneen kasaaminenhan on halpaa, tai niin ainakin foorumilla kertoivat🙄
Mutta melkein tonni rx6600 ympärille kasatusta koneesta, huh huh..
 
toki mielellään lukisin ihan faktaa siitä miten huonosti MS pelipuolella menee?
No irtisanovat joka suunnalla. Jos kaikki olis fantastista, niin varmaan suunta olisi toinen, eikö?

Sonykin on toki irtisanonut tyyppejä huonosti menestyneistä studioista, mut tää mäsän xbox decimaatio ainakin ulospäin vaikuttaa paljon suuremmalta toimenpiteeltä ja ei rajoitu studioihin.
 
Juu nykyiseen 5v vanhaan konsolisukupolveen verrattuna kova kone, mutta se tuskin riittää seuraavaa geniä vastaan.
Mitä olkiukkoilua tämä nyt on? Riittääkö joku konsoli moiseen, vai ovatko ne kaikki kelvottomia tuolla kriteeristöllä?
 
Käyttikseen ei tarvitse upottaa ollenkaan rahaa, edes Windowsiin:kahvi:

Tuoko? Kuinka kalliita oheislaitteita olet tuohon kaavaillut?

Tuo ei ole "konsolitasoista" rautaa, tuo on konsolia parempaa rautaa.

Linkki ei toimi, vie tyhjään ostoskoriin
Ymmärräthän että "kasailen" tässä itselleni tätä🤔 tuossa kuvina tuo paketti, tuossa ei oo käyttistä eikä näppis&hiirtä. Äkkiä googlailtuna tuon suorituskyky ei ole ainakaan parempi kuin SX.

Screenshot_20250626_100755_org_mozilla_firefox_HomeActivity_edit_889193065979130.jpg

Screenshot_20250626_100816_org_mozilla_firefox_HomeActivity_edit_889180183189812.jpg

Screenshot_20250626_100828_org_mozilla_firefox_HomeActivity_edit_889163795279246.jpg
 
Vaikka edes yhtä uutista siitä että niillä menee huonosti🤔 teidän mukaan kun firma on ollu konkurssin partaalla vuodesta 2017, joten🤷
Äkkiä nuille "tonnin" paketeille tulee hintaa kun lisää niihin kohtuullisen tärkeän käyttiksen, näppiksen ja hiiren. Omaan käyttöön vielä aseman..
Tuohon pitäisi vielä laskea näyttö. Konsolipuolella telkkarin voi periaatteessa jättää laskuista, kun "kaikillahan" on telkkari :)
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
296 066
Viestejä
5 061 562
Jäsenet
81 020
Uusin jäsen
Nrvs

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom