PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Ei näytä kyllä Bungien Marathonkaan ottavan tuulta alleen joten saa nähdä mitä Bungiellekkin käy tällä menolla $onyn kynsissä.

Juuri viikko sitten saivat paskaa niskaansa siitä kun käyttivät marathonissa toisen artistin materiaalia ilman lupaa joten bungie kyllä osaa tuhota oman tulevaisuutensa ihan itse.
Toisaalta ne teki ainakin kahdesti samaa myös destinyn kanssa joten eipä tuo tunnu menoa hidastavan.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja destinyn ajoilta:

nimetön.jpg
 
Hattuni syön jos ensi vuodeksi ehtii myyntiin saakka, ei tule tapahtumaan. Huhut on vain huhuja.
Eikös tuommonen huhuttu "riisuttu pc:ee" konsoli ole helpompi tehdä? MS myös skippasi tuon tehoversion tässä genissä, aiemmin on kuitenkin tullut useampikin raudaltaan paranneltu/tehokkaampi malli.
 
Eikös tuommonen huhuttu "riisuttu pc:ee" konsoli ole helpompi tehdä? MS myös skippasi tuon tehoversion tässä genissä, aiemmin on kuitenkin tullut useampikin raudaltaan paranneltu/tehokkaampi malli.
On helpompi tehdä, mutta hintaakin on sitten rajusti.
 
Niin millainen sit tulee suorituskyky olemaan🤔
Varmaan riippuu hinnasta.

Nythän eka tämmönen pc-xbox konsoli tulee tänä vuonna jo. Samantehoinen varmaan suunnilleen ton switch kakkosen kanssa, tai vähän tehokkaampi. Sen hinnasta voidaan sitten päätellä että miltä näyttää xboxien tulevaisuus.
 
Japanissa halpa, muualla kallis ja pohjoismaissa sikahintainen.
Pohjoismaissakin ihan ok hinta jos vaan ostaa nintendon omasta kaupasta. Kivijalkaliikkeiden hinnat on n +100€ vailla mitään järkeä. Vissiin luottavat siihen että kaikki menee kuitenkin.
 
Halpojan noi on millä mittarilla tahansa kun kuitenkin premium älypuhelimet on tuplat noihin. Kymppi kuussa konsoliin 5-vuodessa on melkein ilmaista.
 
Halpojan noi on millä mittarilla tahansa kun kuitenkin premium älypuhelimet on tuplat noihin. Kymppi kuussa konsoliin 5-vuodessa on melkein ilmaista.
Ehkä älypuhelimen hinnan vertaaminen konsoliin on hiukan outoa?

Joka tapauksessa konsolit on pohjimmiltaan ekosysteemilukkoja ja todellista hintaa päästää maksamaan vasta oston jälkeen.
 
Onkohan mitään huhuja liikkeellä PS6:n suhteen? Skippasin suosiolla tän nykyisen konsolisukupolven, ja tässä alkanu kielipitkällä odotella, josko vaikka parin vuoden päästä vois lyödä rahat tiskiin ja kotiuttaa PS6:n kera GTA6 ja Witcher 4!!!

Tossa yllä mainittiin tosta kannettavasta Xboxista. Seuraan kyllä pelimaailmaa, mutta keskityn lähes täysin vain itse peleihin, niin toi oli täysin menny ohi. Itsellä aina ollu Pleikkari ihan vain siitä syystä, että panostan aina vain yhteen konsoliin kerralla, ja Pleikkarille ollu eniten itseä kiinnostavia pelejä. Muuten en ole mitenkään merkkiuskovainen. Tommonen käsibox olisi ollu kyllä mielenkiintoinen!
 
Pleikkaan saa saman määrän, mutta nopeampaa, lisämuistia 3/5 tuosta hinnasta. Näkee taas että millä ne (mahdolliset) gamepass tappiot katetaan 😄
Ei nuita kukaan oikeasti voi ostaa🫣🫢
Tai sit gamepassin (mahdolliset) voitot mahdollistaa tuon ryöstöhinnoittelun🤷 onneks ei oo vielä tila loppunu boksissa, sitä kun on mukavasti enemmän kuin og pleikassa👌
 
Tarvitseeko joku OIKEASTI 4 teraa muistia laitteeseen. :D

Itsellä on hyvin riittänyt pleikkarin ja myös xboxin tila ilman mitään lisäilyjä. Pelaako porukka muka yli 5 peliä samaan aikaan? Epäilen vahvasti.
 
No niinhän se joku joskus sanoikin että kyllä 640 kilotavua keskusmuistia riittää kaikille. Kukaan koskaan tarvitse enempää.

$onyltä kyllä huonoa bisnesosaamista kun tällainen ilmiselvä rahastuspaikka on jätetty käyttämättä. Että joku voi vaan mennä kauppaan ja ostaa perus m.2 SSD:n ja laittaa sen konsoliin eikä $ony saa siitä senttiäkään. Onneksi M$ osaa sentään rahastaa tälläkin.

Ja tarviiko vai ei, en tiedä, mutta itsellä on PS5 Pro 2TB ja siinä julkkaripleikkaan alun perin ostettu 2TB m.2 SSD eli yhteensä 4TB eikä nyt varsinaisesti tunnu että tilaa olisi liikaa.
 
Tarvitseeko joku OIKEASTI 4 teraa muistia laitteeseen. :D

Itsellä on hyvin riittänyt pleikkarin ja myös xboxin tila ilman mitään lisäilyjä. Pelaako porukka muka yli 5 peliä samaan aikaan? Epäilen vahvasti.
Varmaan aika paljon vaikuttaa myös nettiyhteys. Jos asuu alueella missä paras yhteys on 50Mbps mobiiliverkko ja yhtä isompaa peliä saa ladata vuorokauden, niin voi olla ihan kiva että koko kirjasto on kerralla asennettuna.

Mutta 4 teraa ei ole mitenkään ihmeellisen paljon tallennustilaa nyky mittapuulla, kun pelit ovat +100GB kappale.
 
Tämä on lähinnä ainut tilanne jossa ymmärrän tuon määrän.
 
Varmaan aika paljon vaikuttaa myös nettiyhteys. Jos asuu alueella missä paras yhteys on 50Mbps mobiiliverkko ja yhtä isompaa peliä saa ladata vuorokauden, niin voi olla ihan kiva että koko kirjasto on kerralla asennettuna.

Mutta 4 teraa ei ole mitenkään ihmeellisen paljon tallennustilaa nyky mittapuulla, kun pelit ovat +100GB kappale.

Hatusta heittäisin, että pelit on keskimäärin n. 70-80GB ja nuo 100GB+ on harvemmassa. Ainakin oman pelikirjaston pohjalta. Tuollaiseen 4 teran levyyn saisi noita pelejä päälle 40 kappaletta. Kuulostaa aika poikkeukselliselta, että pelaisi noin montaa peliä yhtäaikaisesti tai edes parin kuukauden aikana. Jos konsolin omaan muistiin saa asennettua vaikka 10 peliä samanaikaisesti niin on tuossakin jo vaihtelunvaraa, jos yksi peli kyllästyttää, ja sitten pelattua jonkun loppuun voi laittaa poistoon ja seuraavan tilalle. Toki varmasti löytyy heitäkin, jotka pelaavat useita yksinpelejä ”samanaikaisesti” ja kaveriporukoita ajatellen pitää olla monta kymmentä moninpeliä valmiiksi asennettuna.

Ainakin oma pelikäyttäytyminen on suunnilleen sellaista, että pelaan 4-6 eri moninpeliä suht aktiivisesti ja yksinpelit taas ovat yksi kerrallaan kierrossa sekä tiedossa mikä on seuraavana vuorossa. Sitten saattaa olla muutama jotain co-op/partypelejä mitä tulee pelattua harvoin mutta yleensä suht spontaanisti eli kiva olla valmiina, joskin nämä harvemmin on kovin suuria. Sinänsä siis esim. PS5 sisäinen tila riittäisi hyvin mutta ostin 1TB ulkoisen kun ei maksanut paljoa ja ”koska voin”. Varmaan kyllä puolet kokonaistilasta täytetty peleillä, joihin en ole kertaakaan koskenut. :D

Tuo xboxin 4TB asema on kyllä jäätävän hintainen. Onneksi muut käyttävät standardimpia ratkaisuja. Toki Switch 2:n microsd expressitkin ovat vielä melkoisissa hinnoissa mutta todennäköisesti hinnat laskevat suht nopeasti.
 
Äkkiähän tuo Pleikan vakio 667 gigaa täyttyy, kun esim pelkkä Call of Duty (MW 2 ja 3+Warzone) vie yli 400gb. Codin päivityksetkin on välillä melkoisia hirviöitä, että 50 gigaa vapaata tilaa ei riitä. Joitakin pelejä tulee myös pelattua fiiliksen mukaan matsi silloin tällöin, esim auto/urheilu/tappelu-pelit, niin ei niitä jaksaisi jatkuvasti poistella ja latailla takaisin, esim Fifakin vie yli 100 gigaa.

Minä en ainakaan jaksa miettiä jatkuvasti, että mitä nyt poistaisi ja ostinkin 2 teraisen lisämuistin suorilta koneeseen ja lisäksi 4 teraisen usb-kovon PS4-peleille.
 
Xboxin uusi brändäys tulossa?

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

3hOrxUU.png
 
Paljon täällä ollut keskustelua tuosta että pc:lle on paljon pelejä mitä ei muille konsoleille saa. Noo keksin nyt kaksi mitä itse pelaillut eli Half-life sarja ja Cs. Kai niitä voi vielä jotain löytyä kun alkaa oikein miettimään ja kaivelemaan, mutta aika hyvin kaikki itseäni kiinnostavat sekä ehkä myös enemmistöä kiinnostavat löytyvät konsoleilta. Toinen mikä pistänyt korvaan on se, että koitettu saada pc-pelaaminen näyttämään halvalta ja helpolta. Todellisuudessa pc-pelaaminen on kyllä huomattavasti kalliimpaa kuin konsoleilla, jos siis haluaa uusia kaikista vaativimpia pelata järkevillä asetuksilla ja mitä tuohon helppouteen tulee, niin kyllä vielä nykyäänkin aina välillä tulee ongelmia vastaan pc:llä, joita en usko peruspelaajan välttämättä ainakaan helposti ratkaisevan, jos ei ole kokemusta ja kiinnostusta pc:tä kohtaan muuten. Eli olen täysin samaa mieltä siitä, että konsoleilla pelaaminen on todella paljon helpompaa kun kaikki vain toimii.
 
jos siis haluaa uusia kaikista vaativimpia pelata järkevillä asetuksilla
Eikö pelkästään tuo kohta poissulje konsolit kokonaan valikoimasta? Jos haluaa pelata uusimpia vaativimpia pelejä järkevillä asetuksilla niin on fakta että konsolit eivät pysty siihen. Vai unohtuuko ne asetukset heti siinä kohtaa kun siirrytään konsoleille ja on ok että reso vaihtelee framelta framelle 800p -> 1200p -> 1023p -> 1400p -> 700p ja asetukset on low, low, not-possible-set-this-low-on-PC-even-with-ini-tweaks-low, medium, high, off, below-off.

konsoleilla pelaaminen on todella paljon helpompaa kun kaikki vain toimii.

Jätän tämän vain tähän. Redditissä mietitään että miten pääsee takaisin peliin ilman että tuhoaa savea kun peli crashaa suorilta. Uusin ja hienoin konsolipeli merkittävältä Microsoftin flagship studiolta.

katso liitettä 1544573
 
Eikö pelkästään tuo kohta poissulje konsolit kokonaan valikoimasta? Jos haluaa pelata uusimpia vaativimpia pelejä järkevillä asetuksilla niin on fakta että konsolit eivät pysty siihen. Vai unohtuuko ne asetukset heti siinä kohtaa kun siirrytään konsoleille ja on ok että reso vaihtelee framelta framelle 800p -> 1200p -> 1023p -> 1400p -> 700p ja asetukset on low, low, not-possible-set-this-low-on-PC-even-with-ini-tweaks-low, medium, high, off, below-off.

Jätän tämän vain tähän. Redditissä mietitään että miten pääsee takaisin peliin ilman että tuhoaa savea kun peli crashaa suorilta. Uusin ja hienoin konsolipeli merkittävältä Microsoftin flagship studiolta.

katso liitettä 1544573
Kuka määrittää järkevät asetukset? Joku 5-6v vanha 1k€ maksanut pc:ee ei kovinkaan kummoisesti uusia pelejä pyöritä🤔 esimerkiksi 2019 ilmestynyt 2070 superi pelkästään maksoi sen 500€🤷
 
Mitä tän pitäisi todistaa? Konsoleilla pelaaminen ei ookkaan helppoa, kun peli saattaa kaatua? Eikö tää sama peli voi kaatua PC:llä ihan yhtälailla työpöydälle? Pääseekö PC:llä jotenkin helpommin takaisin peliin?
 
Kuka määrittää järkevät asetukset? Joku 5-6v vanha 1k€ maksanut pc:ee ei kovinkaan kummoisesti uusia pelejä pyöritä🤔 esimerkiksi 2019 ilmestynyt 2070 superi pelkästään maksoi sen 500€🤷
Hyvä kysymys. Jonku pitäisi laittaa mustaa valkoisella pöytään mitkä ne asetukset on niin sitten voitaisiin analysoida onko peli kelvollinen PC:llä ja konsolilla.
 
Kai niitä voi vielä jotain löytyä kun alkaa oikein miettimään ja kaivelemaan, mutta aika hyvin kaikki itseäni kiinnostavat sekä ehkä myös enemmistöä kiinnostavat löytyvät konsoleilta.
Rts pelit genrenä puuttuu käytännössä täysin konsoleilta, vaikka ei suosiossa mitään call of duty/fortnite tasoa olekkaan. Toinen etu pc:llä on mahdollisuus pelata myös vanhempia pelejä samalla laitteella, usein huomattavasti korkeammilla asetuksilla kuin mitä aikanaan julkaisussa.
Todellisuudessa pc-pelaaminen on kyllä huomattavasti kalliimpaa kuin konsoleilla, jos siis haluaa uusia kaikista vaativimpia pelata järkevillä asetuksilla
Määrittele ne järkevät asetukset. Tossa yllä tulikin jo hyviä kommentteja aiheesta.
 
Rts pelit genrenä puuttuu käytännössä täysin konsoleilta, vaikka ei suosiossa mitään call of duty/fortnite tasoa olekkaan. Toinen etu pc:llä on mahdollisuus pelata myös vanhempia pelejä samalla laitteella, usein huomattavasti korkeammilla asetuksilla kuin mitä aikanaan julkaisussa.

Määrittele ne järkevät asetukset. Tossa yllä tulikin jo hyviä kommentteja aiheesta.

Niin siis itse olen henkeen ja vereen pc-pelaaja ja pelaan ainoastaan ne pelit konsoleilla joita ei pc:lle ole saatavilla. Järkevillä asetuksilla meinaan sitä, että saa lähelle konsolitasoista kuvanlaatua. Vaikka itsekin pelaan 4k:lla asetukset maksimilla (DLSS käytössä) niin kyllä konsolien kuvanlaatu on niin hyvää, että liikkeessä ainakaan en kiinnitä huomiota että näyttäisi jotenkin huonolta. Tietysti rt-efektit ovat usein vaatimattomia ja ruudunpäivitys konsoleilla huonompi, mutta 500€ vehkeiksi kuvanlaatu on mielestäni erittäin hyvää ja ymmärrän aivan täysin miksi enemmistö tyytyväisenä konsoleilla pelaakin.
 
Mitä tän pitäisi todistaa? Konsoleilla pelaaminen ei ookkaan helppoa, kun peli saattaa kaatua? Eikö tää sama peli voi kaatua PC:llä ihan yhtälailla työpöydälle? Pääseekö PC:llä jotenkin helpommin takaisin peliin?
Ei kun ketjun asiantuntijoiden mukaan ainoastaan konsolipelit kaatuvat ja PC:llä ei näitä ongelmia nähdä. :kahvi:
 
Järkevillä asetuksilla meinaan sitä, että saa lähelle konsolitasoista kuvanlaatua.
”Lähelle konsolitasoista” on kans aika lavea, onhan series S kuitenkin osa uusinta ja hienointa konsolisukupolvea.

Melkein mikä vaan rutku pääsee lähelle series S:n suorituskykyä, eikä tule edes kalliiksi jos konsoleihin verrataan, kunhan oletetaan että konsolin kaverina on joku kuukausittainen palvelumaksu.
 
Series S nyt en laske mukaan ollenkaan. Ihan noita perusmalleja meinasin ja PS5 ja Xbox series X.
 
Series S nyt en laske mukaan ollenkaan. Ihan noita perusmalleja meinasin ja PS5 ja Xbox series X.
Series S on kuitenkin se tyypillien tapa nauttia xbox kokemuksesta tässä genissä. Mielestäni se on hyvä huomioida tälläisissä asioissa.
 
Vieläkin muuten odotan vasta-argumenttia kun debunkkasin väitteen "konsoleilla kaikki vain toimii". Suutuspäissään heti hyökätään kirjoittajaa kohtaan toki...

:kahvi:

PS: Olen entinen konsolipelaaja ja tiedän miten ne "kaikki vain toimii" siellä. Ei kannata yrittää mitään metkuja. ;)

Yksi syy miksi vaihdoin PC puolelle oli juurikin nuo kaatumiset ja täysi mahdottomuus itse vaikuttaa niihin korjaavilla toimenpiteillä. Vielä kun päälle lisättiin 30fps ja 60fps lukot joka tekee kuvasta liikkeessä sumeaa niin päätös oli aika helppo itselle. Nyt pyrin pitämään frameraten peleissä yli 200 mutta 300:n jälkeen image clarity alkaa olemaan jo omaa luokkaansa ja muutama peli (kuten doom eternal) pääsee kunnolla loistoonsa yli 400fps. Heh, tulipa retroiltua tuossa eilen illallakin ja pelailin Quake2:sta 477fps locked. Tuo on juuri PC:llä mahtavaa että palaat niihin vanhoihin muistoihin ja kaikki pyörii 100x paremmin ja vielä isommalla resolla. Tavallaan "näinhän minä Q2:n muistan" mutta todellisuus taisi olla joku 640x480 reso ja 40fps.

Toki rahaa palaa en sitä väitä, mutta tämä on enemmän kuin harrastus. Mielenterveys ja sen kunnossa pysyminen.
 
Konsolitaso vaan on monessa pelissä niin alhainen verrattuna PC asetuksiin, että jo se PC:n huonoin grafiikka-asetus on jo parempi kuin konsolilla.
Tästä on jankattu nyt melkein joka sivulla niin olisi kiva saada vähän jotain listausta myös välillä. :hmm:
 
Tästä on jankattu nyt melkein joka sivulla niin olisi kiva saada vähän jotain listausta myös välillä. :hmm:
Indy nyt ainakin. DF noita testailee ja todella usein löytyy asetuksia mitä ei saa niin alas kuin mihin on konsoleilla menty.
 
Jospa nyt vaikka saataisiin kasaan enemmän kuin yksi esimerkki.

Täällä kuitenkin puhutaan MONESTA pelistä.

Ja mitä tuohon Indieen tulee niin hyvältä peli tuntui konsolillakin ja läpikin tuli pelattua. Ei ainakaan pelillisesti ollut mitään ongelmia.

Muutamat huonot varjot eivät peliä huononna. Pelit tosiaan ovat muutakin kuin grafiikkaa joillekkin. :kahvi:
 
Viimeksi muokattu:
Jospa nyt vaikka saataisiin kasaan enemmän kuin yksi esimerkki.

Täällä kuitenkin puhutaan MONESTA pelistä.
Usein on joku asetus jota ei saa PC:llä yhtä alas kuin konsoleilla on. Tyypillisesti liittyy varjojen tarkkuuteen, satunnaisesti johonkin muuhun. En tiedä että onko noiden listaamisesta mitään hyötyä kenellekkään. Muuttuuko vaikkapa sinun näkökulmasi jos näet listan jossa on esimerkiksi viisi tuoretta peliä?
 
No kerta asiasta jankataan vähän väliä niin kuitteja olisi kiva myös nähdä.
 
No kerta asiasta jankataan vähän väliä niin kuitteja olisi kiva myös nähdä.
Indy tossa olikin jo, räikeimpänä esimerkkinä.
Starfield, VRS:n ja GTAO:n osalta.
FF XVI on joku varjoihin liittyvä asetus.
Forzan RT moodissa on asetuksia jotka on matalempia kuin mitä PC:llä on mahdollista laittaa päälle, tämän osalta kuitenkin vähän pöljää laskea tälle listalle, sillä koko RT:n saa pois molemmissa.

Vähän on työläitä etsiä, kun eurogamer ei julkaise noita kuin videomuodossa. Muitakin varmasti on.
 
Pitäiskö pikkusen speksata niitä koneita millä nuita pelejä pelaa🤔
Se - 20 tonnin maksanut kone kun taitaa olla nykyään monen pelin kohdalla minimi setuppi🤷
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 953
Viestejä
5 057 722
Jäsenet
81 009
Uusin jäsen
Huossi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom