PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Silloin kun Sony julkaisee pelin jossa on elokuvamaisia elementtejä ja se myy kuin häkä, ei se kelpaa xboteille vaan huudetaan kuinka pitäis olla enemmän gameplayta ja vähemmän cutscenejä Sonyn peleissä.

Sitten kun Sony julkaisee arvostetun ja palkitun pelin joka on täysin pelattavuus mielessä toteutettu eikä omaa näitä Sonyn peleistä tuttuja elokuvamaisia piirteitä, alkaakin ilkkuminen kun ei ole myynyt niin kuin aikaisemmin mainitut Sonyn pelit.

Taitaa olla käyttäjä Oxamin tovereineen aika pahasti puun ja kuoren välissä siinä mitä Sonyn peleistä tahtovat. :hmm:
Meissä on se ero, et voin ihan rehellisesti kertoa et Sonylla on tänäkin vuonna tullut pelejä joita haluaisin kokeilla🤔 helldivers 2 on ehdottomasti sellainen, mutta sille nyt vaan on syynsä miksi pelaan xboxilla. Sille tulee huomattavasti mielenkiintoisemmat pelit, ja suoraan Gamepassiin. Aika paljon kertoo sekin, et Sonyn puhutuin peli tänä vuonna on concorde🤷
 
Tai vaikka se ainoa(?) goty -tasoinen halo. Julkaistu siinä vaiheessa vain xboxille, joka oli lähinnä indiekonsoli siinä vaiheessa.
Sen osti n. 16.6% xboxin omistajista🤔 Indiana Jones oli julkkari viikolla toiseksi myydyin peli usassa, joten sitäkin myyty yli 10kpl vaikka gamepassiin ilmestyikin.

Screenshot_20241228_104741.jpg
 
Sen osti n. 16.6% xboxin omistajista🤔 Indiana Jones oli julkkari viikolla toiseksi myydyin peli usassa, joten sitäkin myyty yli 10kpl vaikka gamepassiin ilmestyikin.

Screenshot_20241228_104741.jpg
Aina siellä usa myynneissäkin joku käy kärjessä. Odotellaan niitä mäsän julkaisemia miljoonan ylittäneitä myyntejä. Luonnollisesti myyntien pitää olla miljoonia ellei jopa kymmeniä miljoonia jotta iotech GOTY titteli voidaan myöntää.
 
Paljonkos pleikan gotyt on aikaisemmin myynyt?
 
Gamepassin kautta pelaaminen kertoo vain sen ettei pelistä olla valmiita maksamaan täyttä hintaa (koska se ei ole sen arvoinen) vaan mielummin vuokrataan se ja sitten unohdetaan.
En minä (ja suurinosa) ainakaan osta mitään peliä jonka voin pelata Game Pass:sta. Enkä ymmärrä tuota "unohdus" logiikkaakaan kun harvojapa yksinpelejä sitä vuodesta toiseen pelaillaan. Itse pelaan aniharvoja useamman kerran läpi koska pelattavaa nyt on enempi kun kerekää edes pelaamaan.
 
Harvemmin sitä tosiaan tulee yksinpelejä pelattua useampaa kertaa läpi. Tosin monesti ostan pelit mieluummin fyysisenä tai steamista, sen sijaan että pelaisin niitä GamePassin kautta.
 
Puhutuin peli oikein kun tässäkin threadissa kaksi xbox pelaajaa ainoastaan puhuu siitä ja lehdistössä ei kukaan maininnut sanallakaan pelistä ennen kuin se poistettiin myynnistä.
Joku pikkuinen julkaisija kirjoitti pelistä näin🤷 voi sitä elämää jos olis ollu kyse boxin studiosta ja pelistä🤭

Screenshot_20241228_105925.jpg
Niin, tuo artikkeli julkaistiin 31. lokakuuta, eli sen jälkeen kun peli poistettiin myynnistä ja studio suljettiin. Melkoinen vasta-argumentti, kun kirjaimellisesti todistit annetun pointin...
 
Niin, tuo artikkeli julkaistiin 31. lokakuuta, eli sen jälkeen kun peli poistettiin myynnistä ja studio suljettiin. Melkoinen vasta-argumentti, kun kirjaimellisesti todistit annetun pointin...
Ei minkäänlaisia uutisia löytynyt ennen pelin markkinoilta vetoa🤷

Screenshot_20241228_120246.jpg

Screenshot_20241228_120205.jpg
 
Paljonkos pleikan gotyt on aikaisemmin myynyt?
Jos katsotaan Game Awardseissa voitetut gotyt, niin mm God Of War 2018 myi yli 5 miljoonaa kappaletta ensimmäisen kuukauden aikana God of War Sales Top 5 Million in the First Month

Ja Last Of Us Part 2 myi yli 4 miljoonaa ensimmäisen viikonlopun aikana

Ensimmäisen vuoden ajan myynneistä en löytänyt näiden osalta dataa, kokonaismyynnit tosin löytää mutta esim GoWin kohdalla siinä lasketaan PC myynnit myös.
 
Sen osti n. 16.6% xboxin omistajista🤔
Ja xboxin osti kenties jopa 1% pelaajista? Melkonen marginaalituote.
Edit: halo: combat evolved voitti ekan GOTY:nsä kun peliä oltiin myyty vaivaiset miljoona kappaletta. Melkonen floppi siis? Jos siis astrobottiin vertaa.

Mutta tosiaan meillä jäi aivan täysin kesken tuo keskustelu siitä että mitä monitulkintaisuutta tossa goty vs. myynnit viestissäni mielestäsi oli.

Toivottavasti vielä palaat aiheeseen, sillä keskustelu väittelyketjussa on mahdotonta jos en mielestäsi osaa kirjoittaa riittävän selväsanaisesti.

Väittely on myös mahdotonta jos toinen osapuoli ei kykene koskaan myöntämään olleensa väärässä.
 
Viimeksi muokattu:
En minä (ja suurinosa) ainakaan osta mitään peliä jonka voin pelata Game Pass:sta. Enkä ymmärrä tuota "unohdus" logiikkaakaan kun harvojapa yksinpelejä sitä vuodesta toiseen pelaillaan. Itse pelaan aniharvoja useamman kerran läpi koska pelattavaa nyt on enempi kun kerekää edes pelaamaan.
Ei vaan kuulosta oikein ainutlaatuiselta, GOTY mestariteokselta jos sen täytyy ensiksi pelata (luultavasti halvalla kikkailulta) tilauspalvelusta eikä kyseisen pelin pariin kiinnosta koskaan palata. Tuollaisten puheitten perusteella vaikuttaa enemmän tusinatuotteelta muiden joukossa. Pelin ostamisella myös tuetaan sitä että tehdään jatko-osaa. Ilmeisesti ei haluta lisää mestariteoksia? Gamepass tuottaa vain passiivista tuloa microsoftille ja sen kautta pelatut eivät ole myyntejä.
 
Pelistudiot saavat ihan hyvin jo Microsoftilta rahaa siitä että saavat pelinsä Game Passiin.

Mikä himo sitä on nuoleskella jokaisen julkaisijan ja studion varpaita ja ostaa se peli 80€:lla kun halvemmallakin pääsee? Miljardifirmat EIVÄT ole teidän ystäviä.

Luulin että tämäkin Hot Take Central olisi loppuvuodeksi rauhoittunut mutta kai se pitää joidenkin päästä purkamaan epämääräisiä logiikoitaan. :D
 
Ja siksi linux best. Kuka kehtaa miljardifirmoille kaataa rahaa lainkaan? Ei voi ymmärtää moista toimintaa. (/s)
Täällä on kyllä monella niin kova vihaseisokki Microsoftia kohtaan niin ainakin oletan että sitten myös käytetään jotain vaihtoehtoista käyttöjärjestelmää? :kahvi:
 
Täällä on kyllä monella niin kova vihaseisokki Microsoftia kohtaan
Ihme menoa puolustella mäsän tekemisiä. Ei se oo sun ystävä.

oletan että sitten myös käytetään jotain vaihtoehtoista käyttöjärjestelmää? :kahvi:
Käytätkö itse? Ei windows ole sun ystävä.

Oma koneiden käyttö on nykyään varmaan 90-95% muualla ku windowsin puolella. Muutama homma löytyy jotka ei vielä toimi hyvin. Yhdistävä tekijä niissä on microsoft.
 
Onko PS5 pelit sidoksissa johonkin steam tyyliseeen sivuun vai voiko ostopelin (kaupasta levy tai digilinkki) pelata ilman rekisteröitymistä jonnekin?
 
Antikapitalisti anarkistit kuitenkin kokee erittäin tärkeäksi rynnätä mikkiksen apuun joka käänteessä, vieläpä maksaa kuukausimaksua heille tästä etuoikeudesta puolustella heitä. Melkosta meininkiä.
 
Jännää tässä on se että jotkut näkevät ongelmaa ainostaan kuukausimaksullisissa palveluissa ja mahdollisissa vaihtoehdoissa mikä voi olla jopa hyväksi kuluttajalle. :greedy:

Kukin tavallaan mutta loogisuus puuttuu. Toisaalta ymmärtäähän sen taas. :kahvi:
 
Kapitalistit taas näkevät ongelmaa ainostaan kuukausimaksullisissa palveluissa ja mahdollisissa vaihtoehdoissa mikä voi olla jopa hyväksi kuluttajalle. :greedy:
Gamepassin tuputtaminen on vähän kuin ehdoittaisi elokuvaharrastajalle leffakäyntien korvaajaksi netflixiä ja honor padia.
 
Jännää tässä on se että jotkut näkevät ongelmaa ainostaan kuukausimaksullisissa palveluissa ja mahdollisissa vaihtoehdoissa mikä voi olla jopa hyväksi kuluttajalle. :greedy:

Kukin tavallaan mutta loogisuus puuttuu. Toisaalta ymmärtäähän sen taas. :kahvi:
Logiikka katoaa siinä vaiheessa kun toistuvasti tuputetaan vuokrapelaamisen hienoutta mutta se on hyvä ratkaisu vain mäsälle maksamalla.
 
DF kaverit laittoi pelit järjestykseen, kärkikaksikko ei yllätä👌
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Leffakäynti vs netflix eroaa kokemuksena, miten gamepass ja ostettu peli eroaa? Sitä en ole vielä käsittänyt. Ymmärrän jos puhutaan vapaasta valinnasta, eikä kokemuksesta.
Pelien laatu on isoin ero. Ei oo gotyjä pahemmin tarjolla. Ns. netflix leffat on parasta mitä palvelusta saa.

Konsolit vs. pc on sit se tekninen laatu honor padin ja leffateatterin välillä.
 
Hyvin kiteyttää mikkiksen tän vuoden lineupin; hyvät grafiikat mutta et halua omistaa näitä pelejä taikka koskaan palata niiden pariin:rofl:
Niin se narratiivi vaan muuttuu🤷 ei ole pitkä aika kun pelättiin että tilauspalveluun D1 tulevat pelit on keskeneräisiä, lopputuloksen voi katsella linkkaamastani videosta.
 
Niin se narratiivi vaan muuttuu🤷 ei ole pitkä aika kun pelättiin että tilauspalveluun D1 tulevat pelit on keskeneräisiä, lopputuloksen voi katsella linkkaamastani videosta.
Kyllähän se keskeneräinen oli. Path tracing tuli patchin mukana ja onkohan viekäkään saaneet fg:tä toimimaan. En toki mäsältä muuta odottanutkaan.
 
Pelien laatu on isoin ero. Ei oo gotyjä pahemmin tarjolla. Ns. netflix leffat on parasta mitä palvelusta saa.

Konsolit vs. pc on sit se tekninen laatu honor padin ja leffateatterin välillä.
Referoi toki linkkaamasi matskun sisältö.

Mikä tämä kärkikaksikko on ja miksi ne eivät yllätä?
Katso se video ihan ekana, vaikka lopputulos ei olisikaan mieleesi. Minä pelaan nuita pelejä, silleen niihin on helpointa tutustua ja muodostaa se oma mielipide. Toki jos odottaa et ne tulee kirjastoon ja pelaa vaan ceeässää, niin silloin pitää tyytyä muiden arvioihin niistä. Koska jos olisit nuita pelannut, niin sinäkään et olisi yllättynyt digital Foundryn ukkojen arvioista.
 
Kyllähän se keskeneräinen oli. Path tracing tuli patchin mukana ja onkohan viekäkään saaneet fg:tä toimimaan. En toki mäsältä muuta odottanutkaan.
Mikä peli oli keskeneräinen? Laitatko vaikka linkkiä juttuun, niin ei jää pelkästään huuteluksi🤷
 
Katso se video ihan ekana
Referoi se video ihan ekana. Foorumin sääntöjen mukaisesti kiitos.

Videoilla keskustelu ei kiinnosta.

Koska jos olisit nuita pelannut, niin sinäkään et olisi yllättynyt digital Foundryn ukkojen arvioista.
En voi niistä arvioista yllättyä ennen kuin referoit ne tänne ketjuun.

Mikä peli oli keskeneräinen? Laitatko vaikka linkkiä juttuun, niin ei jää pelkästään huuteluksi🤷
Käy lukemassa pelin ketjusta. Konsolien ”lower than low” asetukset vaikuttavat toimivan ihan hyvin porukalla. Muiden kanssa on ollu ongelmia. Indystä luulin olleen kyse.
 
Referoi se video ihan ekana. Foorumin sääntöjen mukaisesti kiitos.

Videoilla keskustelu ei kiinnosta.

En voi niistä arvioista yllättyä ennen kuin referoit ne tänne ketjuun.

Käy lukemassa pelin ketjusta. Konsolien ”lower than low” asetukset vaikuttavat toimivan ihan hyvin porukalla. Muiden kanssa on ollu ongelmia. Indystä luulin olleen kyse.
Linkkasin videon saatteen kera, sen voi foorumin sääntöjen mukaan ilmiantaa jos kokee sen tarpeelliseksi. Jos et sitä katso niin lienee turha jatkaa siitä keskustelua🤷
DF videolla ei ollut juttua tuosta keskeneräisyydestä, yksi niistä asioista jotka vaikutti siihen kärkipaikkaan🤔 vertailun vuoksi starfield oli julkkarissa konsoleille 30fps kun indy on taas sen 60fps.
 
Linkkasin videon saatteen kera, sen voi foorumin sääntöjen mukaan ilmiantaa jos kokee sen tarpeelliseksi. Jos et sitä katso niin lienee turha jatkaa siitä keskustelua🤷
Okei. Miksi videon linkkasit? Mikä videon sisällössä sai sinut yhdistämään sen tähän ketjuun? Oliko siinä oivaltavia havaintoja, jos oli, niin mitä?
DF videolla ei ollut juttua tuosta keskeneräisyydestä, yksi niistä asioista jotka vaikutti siihen kärkipaikkaan
Ehkä ne pelas sen lower than low konsolilla? Tiedä sit. Stutterfest se on pc:llä ollu jos on yhtään asetuksia laitettu asiallisiksi. Ei ne turhaan path tracingia patchannu siihen vasta launchin jälkeen. Ei ollu valmis.
 
Okei. Miksi videon linkkasit? Mikä videon sisällössä sai sinut yhdistämään sen tähän ketjuun? Oliko siinä oivaltavia havaintoja, jos oli, niin mitä?

Ehkä ne pelas sen lower than low konsolilla? Tiedä sit. Stutterfest se on pc:llä ollu jos on yhtään asetuksia laitettu asiallisiksi. Ei ne turhaan path tracingia patchannu siihen vasta launchin jälkeen. Ei ollu valmis.
Kummastakin pelistä(HB2&Indy) on täällä ollut keskustelua, joten on luonnollista linkata tänne video missä käydään kys. pelejä läpi.
DF kaverit ei tuonut mainitsemiasi asioita esille, joten laittaisitko ystävällisesti linkin juttuun jossa nuo asiat tulee selville? Muuten kyse on vaan sinun mielipiteestäsi, eikä sillä ole mitään painoarvoa kun et ole ilmeisesti peliä edes pelannut🤷
 
Koska jos olisit nuita pelannut, niin sinäkään et olisi yllättynyt digital Foundryn ukkojen arvioista.
Mitä jos on vaikka apinapeliä tai Astro Botia pelannut ja laittaa sen ykköseksi, onko se kiellettyä sinun mielestäsi? Niitähän et ole pelannut :hmm:
Kärkikaksikko varmaankin graafisesti kohdillaan, PC:llä oikein maukkaan näköistä pelattavaa kumpikin, vaikka grafiikat ja visuaalinen tyyli nyt on subjektiivista.
 
Ei todellakaan, siellä oli kumpikin peli videolla mukana. Mehän pelataan ja hehkutetaan niitä pelejä joista tykätään, itse arvottaisin esim. helldivers kakkosen Astro botin edelle, vaikka kumpaakaan en ole pelannut.
 
Ja sit tasapuolisuuden nimissä muron lista josta ei MS pelejä löydy, mut kaksi pleikan peliä löytyy. Linkkiä en saa puhelimella laitettua😕

Screenshot_20241229_121638.jpg

Screenshot_20241229_121541.jpg

Screenshot_20241229_121520.jpg
 
Okei. Semmoisen käsityksen sain että tuo Hellblade/Indy kärkikaksikko olisi jotenkin kiveen hakattu eikä siitä saisi kukaan poiketa ja jos peliä ei ole pelannut ei saa sitä rankata visuaalisesti. Ihan perustuen tähän "Koska jos olisit nuita pelannut, niin sinäkään et olisi yllättynyt digital Foundryn ukkojen arvioista." tekstiin
 
Viimeksi muokattu:
DF kaverit ei tuonut mainitsemiasi asioita esille, joten laittaisitko ystävällisesti linkin juttuun jossa nuo asiat tulee selville?
Ihan tässä tämän foorumin indy ketjussa. Lue vaikka pari vikaa sivua. Ei oikein muusta keskustellakkaan kuin pelin teknisistä ongelmista. Esim. viestistä #187 eteenpäin. #106 käsittelee kans vastaavia ongelmia.

Muuten kyse on vaan sinun mielipiteestäsi, eikä sillä ole mitään painoarvoa kun et ole ilmeisesti peliä edes pelannut🤷
Mutta eurogamerin mielipiteellä on merkitystä? Miksi?
 
Ja sit tasapuolisuuden nimissä muron lista josta ei MS pelejä löydy, mut kaksi pleikan peliä löytyy. Linkkiä en saa puhelimella laitettua😕

Screenshot_20241229_121638.jpg

Screenshot_20241229_121541.jpg

Screenshot_20241229_121520.jpg
Rise of the Ronin:in combat on kultaa, vaikka tarina ja visuaalinen ilme jättääkin toivomisen varaa. IMO ihan viihdyttävä peli, eikä ainakaan minun mielestäni mikään floppi. Hitusen paremminhan tuo on arvioitu, kuin esim. Stalker 2, jota taidettiin täälläkin hehkuttaa?

Kyllähän se keskeneräinen oli. Path tracing tuli patchin mukana ja onkohan viekäkään saaneet fg:tä toimimaan. En toki mäsältä muuta odottanutkaan.
Toimii FG ihan hyvin nykyään, mihin tämä väittämä perustuu?

Oma väittämä siihen että pelasin peliä DLAA 4k + FG ja hienosti pyörii. Näyttää hyvältä myös.
 
Viimeksi muokattu:
@Oxamin esitti että peli oli heti launchissa (day 1) kaikki kunnossa. Eihän siinä ollu edes path tracingia.
Periaatteessa path tracing oli day 1 pelissä, sitä ei vaan ollut ennen julkaisupäivää (mikäli osti tuon spessuversion jolla pääsi pelaamaan kolme päivää aikaisemmin)
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 706
Viestejä
5 048 792
Jäsenet
80 974
Uusin jäsen
petripeura

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom