PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Lähteitä tälle?

Kaipa sekin on uutinen että uusin codi on myyny suhteellisesti aika vähän? Tarkoittaako tuo sitten pienempää budjettia seuraavaan vai microsoftin konkurssia? Paha sanoa.

Latauksiahan tuo teki hyvän määrän ekojen myyntipäivien aikana. Ilman gamepassia olisi luultavasti ollut yksi eniten myyneitä codeja.
Niin, sitä lähdettä.
PS5 ja Steam myynnit +60% verrattuna edelliseen peliin. Edellinen peli myi 37% (UK) huonommin kuin sitä edeltävä, eli se oli pettymys. Eli, millään mittarilla tuosta ei voi sanoa "myyny suhteellisen vähän", Vaan ranskaksi sen voi ilmaista "myynyt ihan vitun hyvin".

Treyarch Studios says sales for Call of Duty: Black Ops 6 are up 60% on PlayStation and Steam when compared to 2023's Modern Warfare 3.

Mistähän Pushsquare on statistiikkansa saanut kun muualla sanotaan ihan muuta. :hmm:

ekassa linkissä pelkät steam myynnit, ei kovin iso osa kokonaisuutta.
tokassa linkissä kirjoitetaan kai lähinnä pelaajamääristä? Nuo on paljon isommat kuten jo kirjoitinkin aiempaan viestiini:
Tuo yhdistettynä siihen että kyseessä on ainakin alkupäivien uutisten mukaan ladatuin/pelatuin codi.
kolmannessa linkissä samat infot kuin ekassa ja jotain infoja ps myynneistä? Tosi korkealla tasolla ja ei erittelyä. Viitataan kai samaan haastatteluun? Miksi tuon valitsit tänne postata?
viimeisessä linkissä ei ollut pahemmin myyntilukuja.

Kokonaismyynteihin ei yksikään linkkisi anna mitään tietoa. Niihin viittasin pushsquaren uutisesta. Linkkisi eivät anna kilpailevaa infoa kokonaismyynneistä.

Itse pelihän on jo lyöty alennusmyyntikampanjaan vaikka julkaisusta on vasta pieni hetki. Mitä sekin sitten kertoo.
 
Kokonaismyynteihin ei yksikään linkkisi anna mitään tietoa. Niihin viittasin pushsquaren uutisesta. Linkkisi eivät anna kilpailevaa infoa kokonaismyynneistä.
No ei varmaan löydy myyntilukuja kun niitä ei ole vielä ilmoitettukkaan eli tämä koko touhuhan on pelkkää mutuilua.

Ja sitäpaitsi nuo Pushsquaren uutisen "lukemat" ovat fyysisistä myynneistä mitkä ovat jo pitkään olleet laskussa.

Kannattanee ehkä odottaa digitaaliset myynnit ennenkuin alkaa tekemään johtopäätöksiä mitä on jo selkeästi tehty.
Itse pelihän on jo lyöty alennusmyyntikampanjaan vaikka julkaisusta on vasta pieni hetki. Mitä sekin sitten kertoo.
:facepalm: Codit ovat aina olleet black fridayn aikaan pienessä alennuksessa vaikka ovat juuri julkaistu. Vai onko kyseessä kenties Microsoftin tuleva konkurssi josta olet puhunut pitkään?
 
No ei varmaan löydy myyntilukuja kun niitä ei ole vielä ilmoitettukkaan eli tämä koko touhuhan on pelkkää mutuilua.

Ja sitäpaitsi nuo Pushsquaren uutisen "lukemat" ovat fyysisistä myynneistä mitkä ovat jo pitkään olleet laskussa.
Aa, en huomannu tosta uutisesta. Missä se siellä lukee? Siel on osassa kappaleista ”physical sales” ja toisissa ”total sales”. Mielestäni se kappale mihin viittasin oli sellainen jossa luki ”total sales”, mut useinhan uutiset kirjotetaan nykyään päin persettä. Kuuntelitko tuon uutisen lähdemateriaalin, vai mistä tuo tietosi on?
Kannattanee ehkä odottaa digitaaliset myynnit ennenkuin alkaa tekemään johtopäätöksiä mitä on jo selkeästi tehty.
Saatavilla olevaa tietoa hyödynnetään. Katotaan ne digimyynnit läpi sit kun ne saadaan jostain. Mäsän tuntien ei saada.
Vai onko kyseessä kenties Microsoftin tuleva konkurssi josta olet puhunut pitkään?
Ei pidä sulkea tuota ulos!
 
Aa, en huomannu tosta uutisesta. Missä se siellä lukee?
"If we purely look at the PlayStation versions (where Game Pass isn't available), Black Ops 6's sales are up 26% over Modern Warfare 3 and up 2% over Modern Warfare 2. So although we are missing subscription data, it suggests that there's been a sharp increase in Call of Duty players this year overall."
Mäsän tuntien ei saada.
Eli lyöt lukkoon ettei IKINÄ saada Black Ops 6:n digitaalisista myynneistä tietoa ulos?
 
So although we are missing subscription data, it suggests that there's been a sharp increase in Call of Duty players this year overall."
Jep. Pelaajia on enemmän, tuosta ei tarvi kiistellä.

Eli lyöt lukkoon ettei IKINÄ saada Black Ops 6:n digitaalisista myynneistä tietoa ulos?
vaikea sanoa, en pidättäisi ainakaan hengitystäni. Mäsä on aika heikosti ilmotellu noita gamepass peleistään.

Paljonko vaikka starfield on myyny kappaleita? Tuosta on jo hyvä aika ja vieläkään ei ole virallisia lukuja tiskissä.
 
Jep. Pelaajia on enemmän, tuosta ei tarvi kiistellä.
Myyntiä myös vaikka et halauaisikaan huomata. ;) Black Ops 6's sales are up 26% over Modern Warfare 3 and up 2% over Modern Warfare 2. So although we are missing subscription data.
 
Myyntiä myös vaikka et halauaisikaan huomata. ;) Black Ops 6's sales are up 26% over Modern Warfare 3 and up 2% over Modern Warfare 2. So although we are missing subscription data.
Yksittäisellä alustalla. Olen viitannut koko ajan kokonaismyynteihin.
 
PS fanit ovat kovasti huolissaan CODin myyntiluvuista samalla kun Sonyn vuoden toiseksi kovimmassa satsauksessa on Steamissä kaksi kuukautta launchista suurin piirtein saman verran pelaajia pelaamassa kuin Redfallissa (hjuumoria=) ja all time peak (600) on jopa pienempi kuin siinä suurimmassa julkaisussa Concordissa.
Mutta olkaa vaan huolissaan Microsoftin peleistä.
 
Ketä on nämä PS fanit joista kirjoitat?
 
Jep. Pelaajia on enemmän, tuosta ei tarvi kiistellä.

vaikea sanoa, en pidättäisi ainakaan hengitystäni. Mäsä on aika heikosti ilmotellu noita gamepass peleistään.

Paljonko vaikka starfield on myyny kappaleita? Tuosta on jo hyvä aika ja vieläkään ei ole virallisia lukuja tiskissä.
Steamissa ihan kohtuu myynnit vaikka gamepassiin peli julkaistiinkin.

Screenshot_20241203_234143.jpg
 
Tuon kuvakaappaukset luvuthan eivät ole virallisia lukuja, haitariarvio aika isohko myös (1.1m-3.5m)
Ei nuo kovinkaan yliampuvia lukuja silti ole, oli kuitenkin 11. Myydyin peli vuonna - 23. Stalker 2 myi myös yli miljoonan heti julkkarissa, et hyvin liikkuu gamepassiin tulevat pelitkin. Vertailun vuoksi loistava alan wake on myynyt 1.8 miljoonaa.
 
Yksittäisellä alustalla. Olen viitannut koko ajan kokonaismyynteihin.
Niitä alustoja sattuu olemaan se 177milj. Joten puhutaan ihan merkittävistä luvuista, varsinkin kun pelissä ei ollut mitään exclusive kontenttia pleikka pelaajille, niin kuin aikaisempina vuosina.
 
Ei nuo kovinkaan yliampuvia lukuja silti ole, oli kuitenkin 11.
En sanonut niiden olevan yliampuvia, vaan että eivät ole virallisia ja että haitari on aika suuri. Varmastikin ihan hyvin myi, vaikka taisikin jäädä yhdelle alustalle julkaistavien Zeldan ja Spider-Manin jalkoihin melko pahasti, mikä sijoituksia katsellaan
1. Hogwarts Legacy
2. Call of Duty: Modern Warfare 3
3. Madden NFL 24
4. Marvel’s Spider-Man 2
5. The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom

6. Diablo 4
7. Call of Duty: Modern Warfare 2
8. Mortal Kombat 1
9. Star Wars: Jedi Survivor
10. EA Sports FC 24
11. Starfield
Stalker 2 myi myös yli miljoonan heti julkkarissa, et hyvin liikkuu gamepassiin tulevat pelitkin. Vertailun vuoksi loistava alan wake on myynyt 1.8 miljoonaa.
Stalker 2 myi varmaankin Starfieldiä enemmän julkkarissa, kun julkaisivat virallisesti tuon "myytiin yli miljoona julkkarissa" tiedon.
 
En sanonut niiden olevan yliampuvia, vaan että eivät ole virallisia ja että haitari on aika suuri. Varmastikin ihan hyvin myi, vaikka taisikin jäädä yhdelle alustalle julkaistavien Zeldan ja Spider-Manin jalkoihin melko pahasti, mikä sijoituksia katsellaan

Stalker 2 myi varmaankin Starfieldiä enemmän julkkarissa, kun julkaisivat virallisesti tuon "myytiin yli miljoona julkkarissa" tiedon.
Vertailun tekee hankalaksi myös gamepass, esimerkiksi Fallout 4 myi aika äkkiä sen 12milj. Millä tienasi 750milj. Kun taas starfield oli toukokuuhun mennessä netonnut 657milj. myynneistä. Niin en tiedä mitä firma kostuisi siitä että ilmoittaisi lukemat yläkanttiin, menestyshän tuo peli on joka tapauksessa ollut.
 
Niin en tiedä mitä firma kostuisi siitä että ilmoittaisi lukemat yläkanttiin, menestyshän tuo peli on joka tapauksessa ollut.
Enkä sitä kiistä, mutta lukuja ei olla virallisesti ilmoitettu missään vaiheessa, alkuperäisen kuvakaappauksesi luvut olevat kolmannen osapuolen arvioita, ei Mikkiksen/Bethesdan ilmoittamia lukuja
 
Enkä sitä kiistä, mutta lukuja ei olla virallisesti ilmoitettu missään vaiheessa, alkuperäisen kuvakaappauksesi luvut olevat kolmannen osapuolen arvioita, ei Mikkiksen/Bethesdan ilmoittamia lukuja
Eikä me varmaan niitä virallisia lukuja saadakaan🤷 Näin kuluttajana merkkaa eniten se että saan itse rahoilleni vastinetta, toki on tärkeätä se pelin menestys ihan jo päivityksien takia. Mitään concorde luokan fiaskoa ei tarviis tulla.
 
Hauska nähdä miten Ser S ja X jaksavat pyöritellä pian julkaistavaa indy peliä. Mäsän "muskelimalli" kun hädintuskin pääsee pc vaatimusten minimitasolle ilman RT eli 1080p low target 60fps :think: Onneksi pc puolella rahalla saa ja hevosella pääsee eli pelin saa pyörimään nautittavasti. Toivottavasti peli on vielä hyväkin eikä floppi.

indy-pc-speksit.jpg
 
Haiskahtaa aika paskasti optimoidulta peliltä. Target "4k" "60fps" vaatii 4090:n jossa DLSS performance ja framegen päällä. Eli sisäisesti peli pyörii 1080p30fps.

Olisikohan tässä vuoden ripulisuoritus tekniikan osalta? Joku palkinto pitäisi olla.

EDIT: Jaha tää oliki UE5 peli. Ei ihme että pyörii paskasti. Tuo engine tuli yhden generaation liian aikaisin. Parempaa onnea 2030 kun seuraava konsoligeni on julki.
 
Viimeksi muokattu:

Joko tuo vaatimuslista on huuhaata tai peli on todellakin ripulisuoritus teknisesti. Konsoleilla enteilee 30fps elämystä low-medium tasolla.
 
EDIT: Jaha tää oliki UE5 peli. Ei ihme että pyörii paskasti. Tuo engine tuli yhden generaation liian aikaisin. Parempaa onnea 2030 kun seuraava konsoligeni on julki.
Taitaa pyöriä id Tech enginellä
 
Eli menemme valistuneilla arvauksilla😁
Valitettava tosiasia. Harmi että kaikki ei tuota mäsän politiikkaa vielä sisäistäny ja aina kun valistunut arvaus on ”väärään suuntaan”, niin vaaditaan olemmattomia ja luultavasti koskaan tulemattomia virallisia lukuja tiskiin.
 
Vuosi 2024 ja porukka luottaa johonkin studion asettamiin PC-vaatimuksiin. On täällä asiantuntevaa porukkaa näköjään. :kahvi:
EDIT: Jaha tää oliki UE5 peli. Ei ihme että pyörii paskasti. Tuo engine tuli yhden generaation liian aikaisin. Parempaa onnea 2030 kun seuraava konsoligeni on julki.
Miksi jaat väärää tietoa? Kyseessä on id Tech pelimoottori.
 
Mitenköhä ne on onnistunu tuon moottorin suorituskyvyn noin pahasti paskomaan? Jonkin sortin maailmanennätysyritys menossa.
Yksinkertaista: id Tech 7:n lisättiin vuonna 2021 tämä turhuuksien turhuus Ray-Tracing pöhinä niin saatiin vedettyä vaatimukset samalla tappiin asti.
 
Vuosi 2024 ja porukka luottaa johonkin studion asettamiin PC-vaatimuksiin. On täällä asiantuntevaa porukkaa näköjään. :kahvi:

Miksi jaat väärää tietoa? Kyseessä on id Tech pelimoottori.
Tuudittauduin siihen uskoon että internet ei valehtele kun googletin mitä engineä käyttää. Jos tosiaan on Id-tech niin on kyllä developer paskonut ihan täysin pelikoodin. Doom Eternal RT päivityksellä menee native4k ilman DLSS:ää 4090:lla about 200fps ja väitän että näyttää huomattavasti paremmalle mitä Indyn gameplay videot.
 
Eihän tossa indyn grafiikoissa muuta "vikaa" ole kun moderniin tasoon verrattuna huonot kasvoanimaatiot. Eipä ne Eternalisakaan ole ihmeelliset. Eternal toki pyörii hyvin ja näyttää siihen nähden hyvältä, mutta kyllä siinä iänkin huomaa kun kattoo yksityiskohtia.

RT on eternalissa vain heijastukset, eli aika köykäinen toteutus. Lähinnä tehty varmaan kehitysmielessä jatkoa ajatellen.

EDIT: Vielä DF Alexin ajatuksia, ei kannata nyt ennakkoon vetää hernettä nenään välttämättä:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Yksinkertaista: id Tech 7:n lisättiin vuonna 2021 tämä turhuuksien turhuus Ray-Tracing pöhinä niin saatiin vedettyä vaatimukset samalla tappiin asti.
Onhan tossa rasterisuorituskykykin ihan paskaa. 4k60 vaatii 4080 tai nopeamman. Ihan sketsiksi menny.

Ja 60 fps vaatii 7900x prossun. Mitä helvettiä. Toi on joku 200-300% nopeampi ku konsolien tuhnut, eli konsoliversiot on sit varmaan 20fps pökäleitä ne.
 
Nämä taulukot on kyllä monesti vähän mitä sattuu. Ehkä katsoo ennemmin miten se oikeasti pyörii sitten kun testejä alkaa tulemaan.
 
Nämä taulukot on kyllä monesti vähän mitä sattuu. Ehkä katsoo ennemmin miten se oikeasti pyörii sitten kun testejä alkaa tulemaan.
Mutta tällä kertaa ihan huvittavalla tavalla pielessä. Doom eternal pyörii joku 500-1000 fps tolla 7900x:llä, mut nyt se on minimi 60fps kokemukselle. Ja sit konsolit kans rullaa väitetysti 60fps mopoprossuillaan.

Joko ovat aivan kujalla siitä mitä ovat julkaisemassa, tai sit peli on ”hyvin optimoitu”.
 
Noissa Indyn vaatimustaulukon kaikissa preseteissä RTGI mukana, eli ei ole mitään pelkkää rasteria edes todennäköisesti saatavilla koko pelissä. Sen vuoksi vaatimukset on kovat kaikissa lokeroissa.
 
Viimeksi muokattu:
Ei noista laitevaatimuksista nyt kannata yöuniaan menettää. Kokeilemallahan kaikki selviää.

Pudottaa ne turhat RT-asetukset pois niin eiköhän niitä isoja fps-lukuja saa niillä nuhapumpuillakin. Mitä nyt menettää jotain muutamia kiiltäviä pintoja.
 
Ei taida pystyä pelaamaan edes ilman RTGI valaistusta.
 
Valitettava tosiasia. Harmi että kaikki ei tuota mäsän politiikkaa vielä sisäistäny ja aina kun valistunut arvaus on ”väärään suuntaan”, niin vaaditaan olemmattomia ja luultavasti koskaan tulemattomia virallisia lukuja tiskiin.
Steamikaan ei ilmoita myyntejä, joten🤷
 
Montako peliä steam on julkaissu? Kai se on yleensä ollu julkaisijat jotka myynneistä kertoo jotakin. Kokonaismyynnit on kans vaikea steamin edes teoriassa ilmoittaa, kun eivät ole monopoli.
Steam on isoin pelien jakoalusta, joten sieltä ostettujen pelien määrä antaisi aika hyvää osviittaa myynneistä.
"lokakuussa 2013 julkaistun arvion mukaan 75 % kaikista internetin kautta ostetuista peleistä ladattiin Steamin kautta"
 
Konsolien markkinapaikat taitaa nykyään olla aika iso osuus. 11 vuotta sitten toki tilanne olikin kuten tuossa lainauksessasi.

Jos pitäisi arvata niin sonyn kauppa on isompi.

Ja ongelma on toki siinä että steamilla ei ymmärtääkseni ole oikeutta julkaista tarkkoja myyntitietoja. Mäsä vois omien peliensä myynnit julkaista milloin vaan, mutta ei niin halua toimia.
 
Mitenköhä ne on onnistunu tuon moottorin suorituskyvyn noin pahasti paskomaan? Jonkin sortin maailmanennätysyritys menossa.
Oikeanpuolimmainen on kakki RT asetukset maxmax. Noin sen kuuluukin olla, hyvä että kerrotaan. Perus RT 4k Ultra kuitenkin pyörii 4k 4080 ilman framegen 60fps. Vaatiihan se Cyperpunk 2077 RTX Overdrive 3090in tai 4090:n 4k.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 851
Viestejä
5 054 019
Jäsenet
80 989
Uusin jäsen
thelkku

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom