PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Game Pass ja PS Plus Extra/Premium toimii paremmin sellaisille jotka nyt aloittaa peliharrastustaan. Näille ne vanhat pelitkin on uusi kokemus ja pääsee heti suureen määrään pelejä kiinni.

Ihan hyvin nuo toimii tällaiselle + 30 vuotta pelanneellekin. Kaikkea ei ole mitenkään pystynyt ottaa haltuun ja day one -julkaisuistakaan ei ihan kaikkia tarvitse omaksi hankkia. Yhteen kertaan pelaaminen riittää vallan mainiosti. Lisäksi eihän esim. Game Passia ole pakko tilata jatkuvasti, vaan voi ottaa vaikka silloin tällöin kuukauden ja olla välillä ilman.
 
On siellä parempiakin esityksiä ollut mutta nykyään alkaa hyvin moni peli olla karsituilla asetuksilla, 30fps ja natiiviresot pahimmillaan lähentelee NES aikakautta = armotonta suttua. Pelintekijät joutuvat tekemään melkoisia kompromisseja ja kikkoja saadakseen ulos jollakin tapaa kelvollisen tuotteen.

Meillä eroaa melkoisesti maku koska itse taas en palvelusta löydä montaakaan peliä jotka haluaisin pelata. Ja nekin ostan alennuksesta ennemmin kuin maksan kuukausimaksuja vuokrapeleistä. Game Pass ja PS Plus Extra/Premium toimii paremmin sellaisille jotka nyt aloittaa peliharrastustaan. Näille ne vanhat pelitkin on uusi kokemus ja pääsee heti suureen määrään pelejä kiinni.
Toki moni peli pyörii silläkin 60fps, mikä on tärkeämpää codeissa yms.
Ilman gamessia olis itellä jäänyt moni klassikko pelaamatta, moni vähemmän hyvä peli on kans tullut kokeiltua joista maksaminen olis harmittanut🤷
Esimerkiksi codeihin on menny kaikkiaan muutaman vuoden gamepassin maksujen verran rahaa, toki niitäkin voi pelata boxilla levykkeeltä(mutta se se vasta suttua on🫣)
 
Mielenkiintoinen huhu. En kyllä hetkeäkään usko tuohon $400 hintaan. Onko Rog Xbox Ally X löyty jo, ennen kuin se on julkaistukaan :hmm:

Nuo boxin käsikonsolit on kyllä sellaisia joihin on aika hankala suhtautua🤔 jos sieltä löytyy se steami niin todella kovia kampeita, mutta hinnat tulee olemaan jopa minun mielestä liian kovia🤷
Ps. Minä tosin ennustin et Switch 2 floppaa liian korkean hinnan takia🙄 no ainu mikä floppasi oli minun ennustus🤣
 
Eiköhän ne jonkin verran myy, mutta mitään switchin kaltaista menestystä on turha toivoa. Steam tulee varmasti. Eiköhän ne ole hyvin vastaavia kun jo olemassa olevat ROG Allyt, mutta xbox brändillä ja sen myötä se MS:n appi näkyvimmin esillä ja tarjolla.
 
10% nipan myynneistä olis jo kova🤣
 
Kävin tänään kaverilla kahveella ja samalla testailin Switch kakkosta. Hieno konsoli. Taidan tässä lähiaikoina käydä ostamassa. Muksutkin sitä kyselleet. Oiva pari PS femman seuraksi. Toki sillä rahalla millä ostaa Switch 2, Gulikitin ohjaimen (kestää tatit) ja muutamat pelit niin saisi jo pelikelpoisen PC:een, mutta Nintendon pelit kiinnostaa kyllä suoraan sanoen tällä hetkellä enemmän.
 
Onnittelut päätöksestä. On se Nipan Pro Controller 2 myös helvetin hyväntuinen kapula. Suosittelen kyllä ennen pitkää senkin ostamaan. Pelaa sitten sillä vaikka vaan vähän rauhallisemmat pelit, jos tatit pelottaa.
 
Kokeilin tuota uutta Pro Controlleria myös tänään, ja onhan se käteen todella sopiva 👌siis todella hyvä. Ehkä se voisi olla vaihtoehto, koska voisin kuvitella että Nintendon tapauksessa tatit ei joudu ihan yhtä kovalle rasitukselle mitä PS vitosella (jolla pelaan BF, CoD, Darktide yms). Hintaahan sillä toki on, mutta ei kuitenkaan mahdottomasti.
 
Joo, kaikki on suhteellista. Ei ilmainen, mutta saahan niitä melkein kolme esim. Dual Sense Edgen normihinnalla. Kannattaa myös muistaa, että kolmannen osapuolen ohjaimet ei osaa herättää konsolia unesta. Se toimii vain tuolla Pro Controller 2:lla ja uusilla joyconeilla. Edes ykkös Switchin viralliset ohjaimet ei herätä Switch 2:sta. Tuntuu pikkujutulta, mutta käytön kannalta on merkitystä.
 
Tuo konsolin käynnistys tosiaan on kyllä miinus nyt kun sanoit. En sitä edes ajatellut. Pieni asia, mutta kun siihen on nykypäivänä tottunut.
 
Tuo konsolin käynnistys tosiaan on kyllä miinus nyt kun sanoit. En sitä edes ajatellut. Pieni asia, mutta kun siihen on nykypäivänä tottunut.
Laiskahan sitä nykyihminen on, mutta on se mukava kun voit vaan istua sohvalle, painaa ohjaimen nappia ja se käynnistää konsolin, telkkarin ja av vahvarin😁
 
Pitkään olen ketjua seurannut kirjoittamatta siihen mitään mutta nyt olisi kokemuksia jaettavana. Nimittäin kaksi viikkoa sitten tuli pitkä matka ajettua Tammiston Gigantin peliosaston avajaisten tarjousten takia. Tutulle haettiin ensisijaisesti kannettava mutta pääsin itsekin hyötymään ja loppuvuonna 2008 ostettu Core2Quad-kone jäi nyt osittain eläkkeelle niin Gigantin tarjouspaketin kuin Windows 10 -tuen loppumisen vauhdittamana.

Kyseessä on siis 699 maksanut halvin osasetti, jossa 750W poweri, lasikoppa, B650E-piirisarjallinen Asuksen emo, Ryzen 5 7600x prosu, 16GB DDR5-muistia, Kingstonin 1TB NVMe-levy ja näytönohjaimena tehdaskellotettu MSI Geforce RTX 4060 8GB. Laskin, että osat erikseen hinta.fin halvimmista paikoista olisi tullut maksamaan 1100€, joskin käytännössä samaan hintaan saisi 5060-näyttiksen. Lisäksi mainittakoon, että minulla oli 1000W poweri jo hankittua tuttua varten mutta hän perui sen koneprojektin. Sain siis pidettyä sen itse ja paketin mukana tullut 750W poweri ja minulla myynnissä olleet kaiuttimet vaihtuivat 16GB lisämuistiin (ihan samanlaiset kammat kuin osasetissä) ja toiseen 1TB NVMe-levyyn.

Onko tämä nyt sitten käytännössä sellainen tonnin kone, joita tässä ketjussa vertaillaan konsoleihin? Varmaan, kun ketjun tyyliin tässä ei tarvi huomioida, ettei mukana tullut näppistä, hiirtä tai muutakaan peliohjainta, eikä Windowsin lisenssiäkään. Ne kun löytyy jokaiselta jo omasta takaa. Itse asiassa enimmäkseen niin löytyi mutta lisenssin ostin koodikauppiaalta ja näppiksestä vähän myöhemmin juttua lisää.

Olen kaipa onnellinen Xbox Series X:n omistaja. Sen kaverina on keväällä ostettu 77” LG C4 OLED-TV. Tietokoneen vanha monitori oli silloin 2008 lopussa huippuvehje. Mutta nyt 60Hz ja SDR ovat jo vanhentunutta, sillä itse arvostan kunnollista HDR:ää yli minkään RT-efektien. Kunnollinen HDR on siis 1000 nit. Etenkin monitoreissa monesti ilmoitettu 400 nit on lähinnä huono vitsi kun HDR:stä on kyse. TV oli jo sen verran kallis, että tonnia en ajatellut monitoriin laittaa. Sen sijaan ajattelin pitää vanhan monitorin ja pelata TV:llä. Eli tämän tietokoneen tarkoitus on mahdollistaa ne pelit, joita XBOXille ei julkaista. Tässä koneessa on käytännössä Full HD -näyttis, eli jo ostaessa oli selvää, ettei tämä tule olemaan yhtään sen enempää 4K pelikone kuin XBoxikaan. Mutta ehkä DLSS feikkiruudulla tai ilman ja paremmat RT-tehot mahdollistaisivat Xboxia paremmat grafiikat ja ruudunpäivitysnopeuden ja tokihan CPU-tehoja on enemmän myös.

Ymmärrän todella hyvin mitä tässä ketjussa tarkoitetaan pelikonsoleiden helppoudella. Kun aikaa menee lasten kanssa, kotitöiden kanssa jne jne, niin sitä ei vain jaksa turhaa säätää tai muuten tapella laitteiden kanssa. Siltikään ei ole aikaa pelata niin paljon kuin haluaisi. Viikko meni kasata kone, ei siksi, että se olisi mitenkään vaikeaa. Itse asiassa nämä nykyvehkeet on näemmä helpompi kasata kuin koskaan aikaisemmin. Mutta kun kotelo on nyt tyyliä akvaario (jollaista en itse tosiaankaan olisi valinnut), niin aika meni lähinnä johtojen piilottamiseen ja tuulettimien sijaintien miettimiseen. Ja kun lapset olivat minulla koneenkasaamisviikon, niin ei siinä paljoa konetta ehtinyt kasailla. Käynnistyi ekalla yrittämällä. Lähennä hämmensi puolen minuutin muistitreenaus joka käynnistyksellä, vai miksi sitä kutsutaan. Se on siis AMD:n DDR5 -alustan ominaisuus ja sen sai sentään kytkettyä pois päältä.

Ajattelin ensi alkuun asentaa Windows 11:n rinnalle Linuxin mutta oli huono idea jakaa yhden teran levy niille puoliksi. Yritän linuxia myöhemmin uudestaan mutta tähän tuhlautui aikaa. Toinen viikko meni lähinnä softa-asennuksissa, vakaiden muistiasetusten löytämisessä (onneksi oli Hynixin piirit. Sai kellotettua ja samalla reippaasti pudotettua latenssia. Testattu memtest86+:lla yön yli) ja näyttiksen alivoltitustakin ehdin jo kokeilemaan. Mutta olisi kiva pelatakin jotain. Mister FPGA -käyttöä varten minulla on 8bitdo Ultimate 2C -ohjain mutta siihen löytyy muitakin ohjaimia ja tuo Ultimate voisi olla parhaimmillaan juurikin PC:n kanssa. Näköjään sitten oletuksena samasta napista käynnistyy ohjain, Windowsin game bar ja Steam. Ja ei kun säätämään.

Eilen oli taas päivällä kaikkea muuta, joten testailut jäi iltaan. Ei tätä konetta mieluiten siirtele olohuoneeseen. Lasikoppa on isoin kotelo, joka minulla on koskaan ollut. Täytyy saada pyörät alle, jos tätä aikoo siirrellä olo- ja työhuoneen välillä. Läheltäpititilanne kävi jo kun kylki- ja päälilevy irtosivat nostaessa.

Testipelinä toimi Horizon Zero Dawn Remastered. Sitä kun ei boxille saa ja olipa siinä pitkä nopeustestikin, joten passeli tähän säätöön. Ja säätöä todella tarvittiin. HDR piti ensin kytkeä Windowsista päälle ja kalibroida. Sitten se piti kytkeä pelistä päälle ja kalibroida. Äänikin oli vain stereona. Windowsin asetuksista piti kytkeä Dolby päälle (Minulla on Dolby Atmos 5.1.2 -setti käytössä) ja totta kai erikseen piti laittaa pelistäkin 5.1 päälle. Sitten toimi (joskin pelin lopettamisen jälkeen kuului vain rätisevää ääntä).

Grafiikat täysille, tietty, ketjun mukaan ne ovat sitä parasta pelikokemusta, vai oliko parasta kokemusta sellaiset ruudunpäivityslukemat, joihin konsolit eivät yllä, vai molemmat? Mutta edes FullHD ei anna yli 60 ruutua missään vaiheessa, vaikka TV:stä on VRR ja 144Hz päälle kytketty. Ahaa, Windowsista täytyy käydä kytkemässä niin ikään yli 60Hz tilat päälle. No nyt toimii, joskin tämän kortin tehoilla ei hurrata. Grafiikka näyttää hyvältä mutta ei sen paremmalta kuin mihin olen Xboxilla tottunut, eivätkä ruudunpäivityslukematkaan ole sen kummempia. Ylivertaista kokemusta ei tonnin PC:llä näytä saavan. Saisipa edes samanvertaista.

Prosujäähy ulvoo aika lailla kun CPU lämpenee, kotelotuulettimien profiili kaipasi säätöä. On kai tämä ihan siedettävä kun kone on kahden ja puolen metrin päässä sohvasta. Vieressä ei ollut siedettävä. Tällä viikolla saapuu postissa AIO-jäähy ja sitten huomasin, että pakkohan minun on kunnollinen langaton näppiskin hommata. Tonnin kone tosiaan… Vaan eipä varsinaisesti yllättänyt.

Periksi en anna ja parin viikon päästä uutta tilannepäivitystä luvassa. Harmillisesti kesäksi hankittu Game Pass Ultimate -tilaus oli juuri päättynyt mutta täytyy ottaa se takaisin edes kuukaudeksi, jotta pääsen vertaamaan samaa peliä PC:llä ja Boxilla. Tällä hetkellä täytyy sanoa, että arvostan todella paljon Xboxin hiljaisuutta (ja suunnittelua muutenkin. Hienoa, kun käytännöllisyys on laitettu etusijalle ja saatu silti tyylikäs mutta todella hiljainen laite) ja helppoutta. Minulla on ollut yksi laite jokaisesta Xbox-sukupolvesta mutta seuraava saattaa olla ensimmäinen, jonka hankin heti julkaisussa jos se on yhtä hyvin suunniteltu kuin series X. Mutta PC saa sitä ennen vielä lisää mahdollisuuksia. Tarkoitus olisi mm. testata miten perinteiset hiiri-näppispelit onnistuvat sohvapöydällä tai nojatuolissa. Ja toki se saakelin säätäminen pitää säätää loppuun (mitä nyt joka peliä pitää kuitenkin erikseen edes vähän säätää). Ja päästä pelaamaan sitä Horizonia.
 
7600x ja 4060 on hyvä kone varsinkin 699e hintaan. Kaikki pelit isommalla frameratella ja paremmalla laadulla mitä konsoleilla. Hyvä valinta. Pelikin on valittu kohdalleen. Tuohan on konsolilla Quality moodissa 30fps ja kuva ei ole suttuinen (kunhan muistaa pysyä paikallaan koska liikkuminen muuttaa kuvan sutuksi) tai perffi moodissa 60fps mutta detailit low, low, medium, off, low, high.
 
Se on kyllä valitettavaa että mäsä ei osaa tehdä käytettävyydeltään kuin kelvollisia ohjelmistoja. Kaikki hdr, audio ja näyttötilasäädöt on windowsissa käytettävyydeltään edelleen kuin 2000 -luvun alussa.

Muistien kellottaminen tai vaikkapa näyttiksen alivoltittaminen taas on aika omaehtoista extrasäätöä. Se on vaan plussaa jos moista voi tehdä, ei missään nimessä miinus. Konsoleistakin sais enemmän irti jos niitä voisi kellottaa. 😄

Ei ole ennen tullut vastaan tuota että ohjain käynnistäisi jotain windows/xbox game baria. Mielenkiintoinen uusi interaktio. Mäsän vika taas tuokin game bar paska kyllä, sehän olis ollut täydellinen jos vain steam olisi käynnistynyt.

Mitä äänekkyyteen tulee, niin toi prossu kuluttaa niin vähän tehoa että aio on aika yliampuva systeemi, vaikka toki korjaa ongelman. Tuuletinprofiilia vaan säätää hiljemmaksi ja homma on taputeltu vakiojäähylläki.

Toivottavasti pääset tekemään vertailua eri laitteiden välillä samoja pelejä pelaillen. Gamepassi on siihen aika hyvä työkalu.
 
Viimeksi muokattu:
Oon tässä kesän ja syksyn aikana ostanut kaksi konsolia. Nintendo Switch 2 & PS5 pro. Rupeaa kyllä hinnat olemaan korvissa. Switchiin pakko ostaa Pro controller ja pelitkin maksaa sen 80€/kpl, äkkiä ollaan yli tonnissa jo. Samoin tuo PS5 Pro aika kalliiksi käy. Switchissä on tosin se etu, että se säilyttää hyvin arvonsa. Jos ostan vaikka käytetyn Switch pelin 50€:llä, todennäköisesti sen arvo on useiden vuosienkin päästä se 40-50€. Toisin kuin vaikkapa PS5 tai Xbox. Ostat 70€ pelin, niin parin kuukauden päästä se on 10-15€ peli 😆🤪
 
En ole varma mistä tuo ”pakko ostaa Pro controller” tulee, kun vaihtoehtoja sillekin löytyy. Switchille voi ostaa sen sijaan esim. 20€ adapterin (USB tikku), jolla saa käytettyä PS5 ohjainta sillä langattomasti. Mutta joo, Nintendo on vähän kuin Apple. Tuotteet maksavat paljon mutta pitävät arvonsa myös suhteellisen hyvin ja usein menevät myytäessä kohtuullisen nopeasti kaupaksi.

Pleikkarin ja Xboxin esimerkki ehkä hieman kärjistetty. Tuon voisi tosiaan ajatella toisinkin päin, kuten yllä mainittiin. Odotat sen hetken ja ostat itse halvalla niin ei tarvitse sitoa omaa ”pääomaa” niin paljoa tavaraan kuin Nintendolla ja arvonalenemaakaan ei tule juuri enää ollenkaan tuosta. Vähän sama kuin autoissa, ajaako itse ne alun kalleimmat kilometrit vai antaako jonkun toisen tehdä sen.
 
Mutta nyt 60Hz ja SDR ovat jo vanhentunutta, sillä itse arvostan kunnollista HDR:ää yli minkään RT-efektien.
Sama. OLED / miniled + HDR parantaa ehdottomasti kuvanlaatua paljon enemmän kuin vaikka Pleikka 5 medium vs PC ultra graffat. Eikä syö FPS käytännössä ollenkaan.

4k-pelaaminen on näytönohjaimelle raskasta kuin perkele, mutta HDR tekee siitä sen arvoista. Joo toki kunnon HDR ruutuja on myös 1440p, mutta sitten tullaan siihen että riittääkö 27" immersiiviseen kokemukseen esim. elokuvamaisissa tarinapeleissä tai seikkailupeleissä. Minusta ei läheskään.
 
Viimeksi muokattu:
Sanokaa mistä voin ostaa FFVII Rebirth pelin 10-15€ kpl PS5 niin ostan samantien kaksi!
Itselleni ja sen joka lainaa tätä viestiä!

Varmaan trolli mutta kuitenkin.
Tarjous pysyy 09/25 ajan auki lokakuu 25 kiinni.
 
En tiiä mistä kyse, mut täältä kannattaa katella pelien hintoja noin ylipäänsä: FINAL FANTASY VII REBIRTH Price History

Mutta asiaan! Ei jumalauta, että mulla on alkanu pyöriä sukat nenässä, ku tullu noita leakkejä PS6:n mahdollisesta käsikonsolista! Itelle kaikista miellyttävin tapa pelata on just sängyllä pötkötellessä, ja PSP:stä lähtien unelmoinu Pleikkarista, jolla vois pelata niitä "isojen konsolien" kaikkia pelejä nukkumaan mennessä sängyssä, bussissa tai hiekkarannalla palmujen katveessa!
 
Sanokaa mistä voin ostaa FFVII Rebirth pelin 10-15€ kpl PS5 niin ostan samantien kaksi!
Itselleni ja sen joka lainaa tätä viestiä!

Varmaan trolli mutta kuitenkin.
Tarjous pysyy 09/25 ajan auki lokakuu 25 kiinni.

Paikallisen Prisman alelaarista löytyi keväällä 20 e, sitä en tiedä mikä kämmi oli käynyt mutta alennushintaan sen sai kotia viedä.
 
Pieni tilannepäivitys edellispäiväiseen viestiini. Ja pääosin positiivinen, sillä pääsin eilen pelaamaan asti mutta maanantai-ilta meni ihan puhtaasti nopeustestejä ajellessa. Kun ei ole ennen ollut mitään DLSS- tai vastaavaa näytönohjainta, niin oma opettelunsa siinä. Joskin tuloksia voinee soveltaa hyvin moneen peliin, onneksi.

Ensinnäkin RTX 4060 on aivan liian tuhnu, jos kuvittelee, että DLSS toisi kuvan venytystä paremman skaalauksen 4K resolle. Ei tuo, jos alle 20 fps:ään putoavat ruudunpäivityslukemat eivät nappaa. Aivan sama mitkä asetukset laittoi, ei vain tehot riitä. Sitä jotenkin kuvitteli, että DLSS performance (joka siis käsittääkseni renderöi 1080p:llä ja taikoo siitä 4K kuvaa), toimisi mutta ei niin ei. Ehkä muistikaista, muisti tai molemmat loppuu 4060:stä kesken. Ylimääräisen kuvankaan taikominen väliin ei kerta kaikkiaan riittänyt. Yhdenkin kuvan generoimista varten pohjalla täytyy olla riittävä FPS, jotta se toimii toivotun lailla.

Entä DLSS 1440p quality-tilassa? Eli renderöidään 960p:nä ja taiotaan siitä 1440p ja venytetään 4k:lle. Arvasin, että tuo viimeinen vaihe ei enää ole tässä setissä järkevä, mutta jos käytössä on 1440p-näyttö, niin tilanne on eri. Pyöri riittävän hyvin ja näytti ihan hyvältä.

Mutta tähän kokoonpanoon kaikkein paras, eli yllämainittua nopeampi ja nätimpi, ratkaisu oli ihan rehellinen 1080p renderöinti mutta DLAA-antialiasoinnilla. Se näytti todella hyvältä ja pyöri hyvin. Eli mitään DLSS:ää ei tarvittu lainkaan, siitä oli vaan haittaa. Ylimääräisen kuvan voi vielä halutessaan generoida väliin ja näin sen toistaiseksi jätin. Jossain vaiheessa kokeilen huomaanko eroa kun sen ottaa pois. Kuvagenraatio ei toimi VSYNC-päällä mutta FPS oli riittävän suuri, ettei kuva repeillyt VRR:ää tukevassa TV:ssä (mutta vanhassa 60Hz monitorissa repeily on täysin sietämätöntä).

Ennen viimeisiä testejä olin käynyt nVidia control panelissa ja se oli resetoinut mitään ilmoittamatta äänet takaisin stereolle. Piti siis käydä Dolby kytkemässä taas päälle.

Nyt kun oikeasti pääsin pelaamaan, häiritsee CPU-tuuletin selvästi enemmän kuin pelkän testauksen aikana. Kyllä se ulvonta on aika immersiontappaja. Odotan innolla AIO-jäähyä. Toki joku hyvä ilmajäähykin auttaisi. Xboxissa hiljaisuus sentään sisältyy hintaan.

Pelaaminen oli mukavaa ja kaikki toimi muuten hyvin mutta kun lopetin pelaamisen, tuli mieleen yksi hyvin olennainen seikka. Eihän PC:ssä ole Quick Resumea! Tuo on Xbox-puolella osoittautunut jo niin itsestään selväksi ja erittäin tärkeäksi. Aika lopettaa pelaaminen? Ei muuta kuin virrat pois. Seuraavalla kerralla kun peli käynnistyy, se käynnistyy juuri siitä mihin se edellisellä kerralla jäi.
 
Ensinnäkin RTX 4060 on aivan liian tuhnu, jos kuvittelee, että DLSS toisi kuvan venytystä paremman skaalauksen 4K resolle. Ei tuo, jos alle 20 fps:ään putoavat ruudunpäivityslukemat eivät nappaa. Aivan sama mitkä asetukset laittoi, ei vain tehot riitä.
Mikä peli kyseessä? Vaikea uskoa.

Kokeileppa samoja asetuksia kuin sillä xboxilla ja sitten laitetaan hommat siitä eteenpäin kuntoon.

Joku nyt ei täsmää tässä kokemuksessasi.

Dlss tarjoaa tarkemman kuvan kuin samalla resolla piirretty kuva ilman dlss:ää. Se kannattaa aina pitää päällä jos mahdollista. Tai sit se dlaa joka siis on myös dlss.
Nyt kun oikeasti pääsin pelaamaan, häiritsee CPU-tuuletin selvästi enemmän kuin pelkän testauksen aikana. Kyllä se ulvonta on aika immersiontappaja. Odotan innolla AIO-jäähyä. Toki joku hyvä ilmajäähykin auttaisi.
Tai sit vaan säädät sen häiritsevän tuulettimen hiljemmalle? Vakiona ne voi olla mitä vaan millä vaan jäähyllä.
Eihän PC:ssä ole Quick Resumea!
Laita siihen steam os? Saat samalla muutenkin paremmin konsolimaisen kokemuksen, jota näytät kaipaavan. Tai sit asennat jonkun softan windowsiin jolla saat tuon suspendin toimimaan.
 
Mitä äänekkyyteen tulee, niin toi prossu kuluttaa niin vähän tehoa että aio on aika yliampuva systeemi, vaikka toki korjaa ongelman. Tuuletinprofiilia vaan säätää hiljemmaksi ja homma on taputeltu vakiojäähylläki.
Tässä ehkä ainoana huomiona on Ryzen 7000(X) sarjan boostaaminen. Nuo prossut vakiona imee virtaa niin paljon kun vaan irtoaa ja (by design) vetää lämmöt sinne 95c tienoille (AMD:n mukaan tosiaan ihan normaalia eikä heidän mukaan pitäisi kestävyyden osalta vaikuttaa asiaan). Toki tämän seikan saa korjattua alivoltittamisella.
 
Säätää vaan tuulettimen nopeuden omaan korvaan sopivaksi ja kovaa ajoa. Prossu säätää itsensä toimimaan niissä rajoissa sitten. Jos haluaa väkisin jotain säätää niin laittaa eco moden prossulle niin se kuluttaa maksimissaankin vähemmän sähköä. Vaikutus pelien suorituskykyyn on täysin mitätön.

Ei oo mitään rakettitiedettä.

Huippuvesijäähyllä voit saada sitten vaikka 2% lisää suorituskykyä, mutta olis kannattanu ennemmin ostaa x3d prossu.
 
Viimeksi muokattu:
Mikä peli kyseessä? Vaikea uskoa.
Horizon Zero Dawn remastered. Otin puhelimella kuvia tuloksista kun ajattelin analysoida tuloksia paremmin jossain sopivassa välissä.
Kokeileppa samoja asetuksia kuin sillä xboxilla ja sitten laitetaan hommat siitä eteenpäin kuntoon.
Peliä ei ole boxille. Sehän tässä nyt vähän ideana on, että tuo PC täydentää boxia ja samalla katsotaan onko se hintansa väärti. Mutta uusin juuri Game Pass Ultimate -tilauksen, niin pääsen seuraavaksi samoja pelejä kahdella laitteella vertaamaan. Etenkin kiinnostaa Clair Obscur: Expedition 33, jossa Xbox on turhan kovilla quality-tilassa.
Dlss tarjoaa tarkemman kuvan kuin samalla resolla piirretty kuva ilman dlss:ää. Se kannattaa aina pitää päällä jos mahdollista. Tai sit se dlaa joka siis on myös dlss.
DLAA toimiikin hienosti, enkä sen kanssa ole ongelmia havainnut. Mutta DLSS:ä, en muista millä asetuksilla, tuossa benchmarkissa on ainakin yksi häiritsevän vilkkuva puu ja jotain pientä. Nimenomaan aito 1080p + DLAA + mahdollinen kuvageneraatio antoi parhaan kokemuksen. Nopea, ei grafiikkahäiriöitä ja DLAA sai 1080p:n näyttämään tarkemmalta kuin se onkaan.
Tai sit vaan säädät sen häiritsevän tuulettimen hiljemmalle? Vakiona ne voi olla mitä vaan millä vaan jäähyllä.
Säädin jo minkä uskalsin. Lämmöt nousee rasituksessa ikävästi. Ei siitä mihinkään pääse, että Xbox on hiljaisempi.
Laita siihen steam os? Saat samalla muutenkin paremmin konsolimaisen kokemuksen, jota näytät kaipaavan. Tai sit asennat jonkun softan windowsiin jolla saat tuon suspendin toimimaan.
Jos konsolimainen kokemus on sitä, että asiat vain toimivat, niin miksi kukaan ei haluaisi sitä? Lisää asennusta ja säätöä on ratkaisu? Saa toki kertoa PC:n kokemuksenparannussoftia enemmänkin. Varmaan moni muukin niitä kaipaa.
 
Yllättäen tuli heti nämä ”väärin koettu, säädä tätä ja asenna tuo” jutut, kun jollekin PC pelaaminen ei ollutkaan täyttä euforiaa jokaisessa asiassa. :D

Kiitos @aitotat kun jaksat kirjoittaa noita kokemuksiasi laajemmin. Suhteellisen harvoin täällä näkee ”aitoja” kokemuksia konsoli->PC siirtymästä.

En tiedä pitääkö paikkaansa mutta näin Googlen AI yhteenveto tuumasi ”Series X vs 4060” haulla (eikä oman ymmärryksenkään mukaan tuolla 4060 kuuhun mennä vs Series X):
”An RTX 4060 generally performs similarly to or slightly better than the Xbox Series X in raw graphics power, but the Series X often outperforms the 4060 in gaming due to highly optimized, custom hardware and a shared memory pool that offers better performance in many titles. For gaming, the Xbox Series X provides a more consistent, plug-and-play experience for its specific library, while a PC with an RTX 4060 offers more flexibility, advanced features like DLSS 3, and higher potential for very high frame rates and resolutions, though it requires more user management of settings.”
 
Nyt kun oikeasti pääsin pelaamaan, häiritsee CPU-tuuletin selvästi enemmän kuin pelkän testauksen aikana. Kyllä se ulvonta on aika immersiontappaja. Odotan innolla AIO-jäähyä. Toki joku hyvä ilmajäähykin auttaisi. Xboxissa hiljaisuus sentään sisältyy hintaan.

Kannattaa muuten varmistaa, että kyseessä on varmasti juuri se CPU:n tuuletin. Itselleni kävi aikanaan yhden koneen kanssa niin, että luulin järjettömän metelin lähtevän ensin GPU:n tuulettimesta ja sitten CPU:n, mutta kyseessä olikin virtalähteen ropelli. Kyseessä piti vielä olla ihan laadukas Seasonicci, mutta se kyllä meni välittömästi vaihtoon, kun ei sitä huminaa kestänyt sitten millään. Ei siis ollut mikään viallinen yksilö (ei mitään laakerin vinkunaa tai muuta), vaan yksinkertaisesti vaan ärsyttävällä taajuudella ja kovaa humisi se tuuletin rasituksessa. Jos tässä on sulla kyseessä pakettikone, niin voi hyvinkin olla, että virtalähde on paketissa yksi niistä paikoista, missä on säästetty.

Se on kyllä totta, että XBoksi on erittäin hiljainen. Tuossa juuri yksi päivä avasin oman Series X:n ja putsasin pölyt siileistä ja tuulettimesta ja saa aika lähelle mennä kuuntelemaan, että rasituksessakaan ääntä kuulee. Toki ikävä laite, kun säästyy kaikenlaiselta muulta säädöltä ja selvittelyltä eikä tarvitse pelata Peltorit päässä.
 
Viimeksi muokattu:
Minulla GPU pitää älytöntä ääntä rasituksesta. En ole tarkemmin tutkinut, mutta säädin itse käyrää enkä muista miten sen saisi takaisin vakioksi. Käytännössä propellit pyörii täysillä kun näyttis on täydessä rasituksessa.

Näyttis hinnat alkaen rtx3080. PC:n äänekkyys voi olla mitä vain riippuen osista ja asetuksista.
 
Omaan custom-loopiin on mennyt reilusti enemmän rahaa, kuin nyky-genin konsoliin ja se on selvästi äänekkäämpi, kuin vaikkapa Xbox Series X. Toivon mukaan käy kuitenkin viileämpänä.
 
Horizon Zero Dawn remastered. Otin puhelimella kuvia tuloksista kun ajattelin analysoida tuloksia paremmin jossain sopivassa välissä.
Hyvinhän tuo pyörii varsinkin kun ottaa huomioon että kaikki asetukset täpöllä jotka on tuossa remastered versiossa tarkoitettu lähinnä 4080/5080 tai paremmille rigeille. Asetukset reilusti yli mitä tehokonsoleilla on edes mahdollista (PS5-pro).
 
Horizon Zero Dawn remastered. Otin puhelimella kuvia tuloksista kun ajattelin analysoida tuloksia paremmin jossain sopivassa välissä.
Tässä muistaakseni saa suorituskykyä aika hyvin, kun laskee ultrasta grafiikkaa pykälää alemmas. Sama monessa muussa pelissä, eli ultra tarjoaa esim. 10% lisää silmäkarkkia 30-50% suorituskyvyn kustannuksella. Viimeinen silaus on revitty isosti suorituskyvyn kustannuksella.
 
Itse pelaan parhaillaan Assasins Creed shadows, ja natiivi 4k tuottaa RTX 4080 kortilla noin 50fps...Menee mun papereissa osastolle lähes pelikelvoton, kun low 1% käy 30fps. Joutuu DLSS käyttää että saa just ja just 70-80fps, feikkiruutujen kanssa sitten tuplat tuosta, mutta se tuo omat härönsä kuvaan.

Eikä tuo ole vaan Ubisoftin paskuutta, kaikki tulevat unreal engine5 pelit on suunnilleen samaa paskaa. Ei ole pelaajille ihan parasta aikaa FPS-suhteen jos pelkästään AAA-pelejä miettii. DLSS yms. skaalaimet on käytännössä pakollista 4k:na noissa raskaissa peleissä.
 
Horizon Zero Dawn remastered. Otin puhelimella kuvia tuloksista kun ajattelin analysoida tuloksia paremmin jossain sopivassa välissä.
Sulla on tossa kaikki asetukset tapissa. 8 gigan kortilla loppuu tuolloin muisti kesken 4k resolla ja siitä sitten seuraa ongelmia. Tekstuureja tiputtaa pikkasen ja ehkä muutenkin laittaa matalemmalle asetuksia niin rullaa hyvin. Tekstuurit vaikka medium ja muut high, niin luulis pelin toimivan huomattavan hyvin jo. H:fw:ssä volumetriset pilvet kannatti kans tiputtaa pykälän alaspäin, mutta en tiedä onko samaa asetusta tossa hzd remasteredissa.

Tuossakin pelissä saat paremman kuvanlaadun 4k/dlss performance vs. 1080p dlaa, jos näyttö on 4k.
Säädin jo minkä uskalsin. Lämmöt nousee rasituksessa ikävästi.
Lämmöillä ei ole mitään käytännön merkitystä. Se säätää tehonkulutuksensa automaattisesti siten että lämmöt eivät ylitä tavoitearvoja. Ihan turhaan niitä katselet ja siteen huolestut. Et varmaan xboxinkaan lämpötiloja tiedä ja niistä siksi huolestu, vaikka joku osa sielläkin rullaa luultavasti samoissa lämpötiloissa.
Googlen AI yhteenveto
Älä viitsi tuutata ai paskaa tänne. Vähintään pyydä siltä lähteet ja keskustellaan sitten niiden pohjalta.
 
Viimeksi muokattu:
Pieni tilannepäivitys edellispäiväiseen viestiini. Ja pääosin positiivinen, sillä pääsin eilen pelaamaan asti mutta maanantai-ilta meni ihan puhtaasti nopeustestejä ajellessa. Kun ei ole ennen ollut mitään DLSS- tai vastaavaa näytönohjainta, niin oma opettelunsa siinä. Joskin tuloksia voinee soveltaa hyvin moneen peliin, onneksi.

Ensinnäkin RTX 4060 on aivan liian tuhnu, jos kuvittelee, että DLSS toisi kuvan venytystä paremman skaalauksen 4K resolle. Ei tuo, jos alle 20 fps:ään putoavat ruudunpäivityslukemat eivät nappaa. Aivan sama mitkä asetukset laittoi, ei vain tehot riitä. Sitä jotenkin kuvitteli, että DLSS performance (joka siis käsittääkseni renderöi 1080p:llä ja taikoo siitä 4K kuvaa), toimisi mutta ei niin ei. Ehkä muistikaista, muisti tai molemmat loppuu 4060:stä kesken. Ylimääräisen kuvankaan taikominen väliin ei kerta kaikkiaan riittänyt. Yhdenkin kuvan generoimista varten pohjalla täytyy olla riittävä FPS, jotta se toimii toivotun lailla.

Entä DLSS 1440p quality-tilassa? Eli renderöidään 960p:nä ja taiotaan siitä 1440p ja venytetään 4k:lle. Arvasin, että tuo viimeinen vaihe ei enää ole tässä setissä järkevä, mutta jos käytössä on 1440p-näyttö, niin tilanne on eri. Pyöri riittävän hyvin ja näytti ihan hyvältä.

Mutta tähän kokoonpanoon kaikkein paras, eli yllämainittua nopeampi ja nätimpi, ratkaisu oli ihan rehellinen 1080p renderöinti mutta DLAA-antialiasoinnilla. Se näytti todella hyvältä ja pyöri hyvin. Eli mitään DLSS:ää ei tarvittu lainkaan, siitä oli vaan haittaa. Ylimääräisen kuvan voi vielä halutessaan generoida väliin ja näin sen toistaiseksi jätin. Jossain vaiheessa kokeilen huomaanko eroa kun sen ottaa pois. Kuvagenraatio ei toimi VSYNC-päällä mutta FPS oli riittävän suuri, ettei kuva repeillyt VRR:ää tukevassa TV:ssä (mutta vanhassa 60Hz monitorissa repeily on täysin sietämätöntä).

Tässä selitys:
"Depends on the game. But games that scale geometry LoD with resolution will use the target resolution, so 4k with DLSS will use a higher LoD than native 1080p."

Eli joissain peleissä kohdereson mukana nousee LoD tasot korkeammaksi myös.

Pelaaminen oli mukavaa ja kaikki toimi muuten hyvin mutta kun lopetin pelaamisen, tuli mieleen yksi hyvin olennainen seikka. Eihän PC:ssä ole Quick Resumea! Tuo on Xbox-puolella osoittautunut jo niin itsestään selväksi ja erittäin tärkeäksi. Aika lopettaa pelaaminen? Ei muuta kuin virrat pois. Seuraavalla kerralla kun peli käynnistyy, se käynnistyy juuri siitä mihin se edellisellä kerralla jäi.

Mitäs jos heität alt tabilla ulos pelistä ja pistät koneen sleep modeen? En itse ole tuota kyllä ikinä testannut, kun ei ole itselle väliä, jos joutuu sen puol minuuttia köynnistelee konetta.
 
Se on kyllä totta, että jos haluaa oikeasti hiljaisen PC:n rakentaa, niin ei voi ihan halvinta kamaa ostella. Se on kyllä hyvä tuossa uudessa boxissa, että ovat saaneet sen todella hiljaiseksi. En tiedä sitten miten tuo PS5 äänen osalta menee. Neloset oli ainakin todella kova äänisiä.
 
Omat PS5 konsolit ainakin varsin hiljaisia. Toinen on julkkarimalli ja toinen levyasemallinen slim. Ehkä kerran - pari vuoteen avaan konsolit ja putsaan pölyt.
 
Se on kyllä totta, että jos haluaa oikeasti hiljaisen PC:n rakentaa, niin ei voi ihan halvinta kamaa ostella. Se on kyllä hyvä tuossa uudessa boxissa, että ovat saaneet sen todella hiljaiseksi. En tiedä sitten miten tuo PS5 äänen osalta menee. Neloset oli ainakin todella kova äänisiä.
Paha tosiaan arvailla että mikä tuossakin nyt on metelin syynä. Joku 4060 on aika hiljainen kortti ja taatusti hiljaisen prossujäähyn saa 30 eurolla. Moni huudattaa tuulettimiaan kun näkee jossain turhassa työkalussa että prossu on lämmin, vaikka sillä ei ole käytännössä kuin positiivista merkitystä. Lämpö kun siirtyy prossulta pois sitä pienemmällä metelillä mitä kuumempi se on.

Jos kopassa lämpö on vaikka 30 astetta ja prossu 60, niin jos antaa prossun lämmetä 90 asteeseen niin ilmavirtaa tarvitaan enää puolet saman lämpötehon jäähdyttämiseksi. Tuulettimen kierrosnopeutta voi siis tiputtaa esimerkkitapauksessa jopa reippaasti alle puoleen. Tuulettimien meteli taas nousee tyypillisesti eksponentiaalisesti suhteessa tuotettuun ilmavirtaan rivan läpi puhallettaessa.

Prossun kun antaa olla 90 asteessa 60 sijaan niin meteli voi helposti laskea jopa kymmenesosaan. (Eli 10 dB:n verran)
 
Viimeksi muokattu:
Älä viitsi tuutata ai paskaa tänne. Vähintään pyydä siltä lähteet ja keskustellaan sitten niiden pohjalta.
Ihan validin oloinen sisältö omaan tietämykseen perustuen niin postasin. Samalla vaivalla olisit voinut teilata sen sisällön (tuottamistavan sijaan), jos on toisin. En jaksa käyttää tunteja tuon asian tarkempaan selvittelyyn ja lähteiden kaiveluun, kun heität siihen kuitenkin jonkun one-linerin vastaukseksi. Ja laitoin disclaimerin asiasta mutta se ei toki näy, kun tapasi käyttää lainauksia rikkoo muutenkin keskustelun seurattavuutta jatkuvasti. Samantyylisen arvion kuin tuo AI olisin voinut kirjoittaa itsekin X vs. 4060 tehoista (eli olimme AI kanssa samoilla linjoilla mutta en nyt lähtenyt tarkistamaan onko tehoero tflopsin sinne vai tänne).

Ei tuo 4060 mitenkään merkittävästi tehokkaampi ole kuin Series X. PS5 Pro nostettiin myös esiin ja sille tuo 4060 taitaa jo hävitä. Viilaamalla asetukset optimeiksi voi toki saada parempaa suoritusta (Series X / PS5 verrattuna) mutta ei sillä kuuhun mennä.

Ps. Jännä kun se AI on nyt taas paskaa ja vielä hetki sitten huudeltiin kuinka kaikkien pitäisi käyttää sitä.
 
Viimeksi muokattu:
Samalla vaivalla olisit voinut teilata sen sisällön
Minulla ei ole minkäänlaista halua alkaa keskustelemaan tekoälyn kanssa tässä ketjussa. Jos haluaisin moista tehdä niin avaisin jonkun chatgpt ikkunan ihan itse. Kiitos vaan kysymästä.

Ja väärässähän se oli, kysy vaikka ai:lta. Vai haluatko että copypasteen tänne ai:n vastauksen joka ownaa sun ai paskan?
eli olimme AI kanssa samoilla linjoilla mutta en nyt lähtenyt tarkistamaan onko tehoero tflopsin sinne vai tänne).
Flopsit on suht järjetön tapa vertailla näytönohjaimia pelaamisen kontekstissa, jos ne eivät ole samaa arkkitehtuuria. Silloinkin muistikaista voi hyvin olla määräävä tekijä jne.
Ei tuo 4060 mitenkään merkittävästi tehokkaampi ole kuin Series X. PS5 Pro nostettiin myös esiin ja sille tuo 4060 taitaa jo hävitä. Viilaamalla asetukset optimeiksi voi toki saada parempaa suoritusta (Series X / PS5 verrattuna) mutta ei sillä kuuhun mennä.
Taitaa ennemmin mennä niin että sillä saa vähän paremman kuvanlaadun kuin ps5pro. Dlss kun on niin paljon parempi skaalain verrattuna sonyn väkerrykseen.

Bonuksena sit mahdollisuus ajaa matalemmilla laatuasetuksilla ja kunnon fps luvuilla.
Ps. Jännä kun se AI on nyt taas paskaa ja vielä hetki sitten huudeltiin kuinka kaikkien pitäisi käyttää sitä.
Huomaa konteksti.
 
Minulla ei ole minkäänlaista halua alkaa keskustelemaan tekoälyn kanssa tässä ketjussa. Jos haluaisin moista tehdä niin avaisin jonkun chatgpt ikkunan ihan itse. Kiitos vaan kysymästä.

Ja väärässähän se oli, kysy vaikka ai:lta. Vai haluatko että copypasteen tänne ai:n vastauksen joka ownaa sun ai paskan?
Miksi siihen piti sitten väkisin taas vastata jotain? Viesti oli pääosin omaa käsialaani ja sen osan kerroin selvästi mikä ei ole. Lisäksi eka kerta kun olen tässä ketjussa AI:ta käyttänyt. Edelleen saman suuntaisen arvion olisin kirjoittanut omasta muistista, AI antoi vastaavanlaisen vastauksen kuin oma ajatus niin kopsasin sen. Ilmeisesti olisi kelvannut, jos olisin sanoittanut samat tarinat itse. Jättäisit sitten väliin ja vastaamatta. Sentään AI ei ole niin lapsellinen, että sen pitää aina koittaa ”ownata” ja vastata silloinkin kun ei ole asiaa.

Meinaatko olevasi jonkinlainen moderaattori tässä ketjussa vai miksi huutelet muille mitä ja miten täällä kuuluu kirjoittaa silloinkin kun asia ei edes ole osoitettu sinulle?

Huomaa konteksti.
Totta. Viimeksi oli puhe AI:n käyttämisestä töissä. Tämän ketjun ”keskustelu” on hengenvakavaa, joten simppeleitä numerovertailuja ei saa ulkoistaa AI:lle. Töissä ei ole niin justiinsa, joten siellä AI on ok.

EDIT: Mutta laita nyt toki se oma AI ownauksesi, kun hienosti tarjouduit niin tekemään.
 
Viimeksi muokattu:
Jättäisit sitten väliin ja vastaamatta.
En. Ihan potaskaahan tuo oli sitä paitsi, tai vähintään verrattiin omenoita appelsiineihin. Kysy vaikka ai:lta.

Dlss:n avulla pc:llä riittää suunnilleen 1080p reso samaan kuvanlaatuun kuin mitä pleikalla saadaan 1440p resolla. Tämän kun sisäistää niin alkaa valjeta että millasessa kuopassa konsolit oikein makaavatkaan.
Meinaatko olevasi jokin moderaattori tässä ketjussa vai miksi tulet huutelemaan muille mitä ja miten täällä kuuluu kirjoittaa vaikka asia ei edes ollut osoitettu sinulle?
En tiennytkään että ai copypaste on ”kirjoittamista”. Kaikkea sitä oppiikin kun elää vanhaksi.

Jos et halua että julkiseen ketjuun kirjoittamiasi viestejä kommentoidaan, niin kannattaa olla niitä julkaisematta.

Totta. Viimeksi oli puhe AI:n käyttämisestä töissä. Tämän ketjun ”keskustelu” on hengenvakavaa, joten simppeleitä numerovertailuja ei saa ulkoistaa AI:lle. Töissä ei ole niin justiinsa, joten siellä AI on ok.
Ulkoista sinä vaikka koko vapaa-aikasi ai:n hoidettavaksi, ei kiinnosta. Itse en jaksa jotain ai roskaa lukea tai sisällöllisesti kommentoida vapaa-ajallani. Jos moista kaipaat, niin pyydä ai:ta tekemään se puolestani. Hyvä nopea prompti jolla pääset alkuun voisi olla vaikkapa ”rebuke every point you just made”.
 
Viimeksi muokattu:
Tähän ketjuun osallistumiselle pitäisi asettaa tiukat rajat, niin tarkkaa on homma (valikoivasti toki). Vähintään maisteri pitää olla, mutta mieluummin tohtori. Ja tietenkin luonnontieteiden puolelta, jotta ei ole hairahtanut ajattelussaan subjektiivisiin paradigmoihin.
 
Kysyin itsekin tekoälyltä PC:n ja boksin välillä
Edullisempi pitkällä aikavälillä
  • Vaikka PC voi olla alkuun kalliimpi, pelit ja päivitykset ovat usein halvempia: nettipelit ilman erillisiä tilausmaksuja, toistuvat alennukset ja ilmaiset tarjoukset.
Ja tuosta Series X vs RTX 4060
Päätelmä: RTX 4060 on kokonaisuutena tehokkaampi – sen laskentateho, moderneista ominaisuuksista saatava hyöty ja käytännön suorituskyky ovat Xbox Series X:ää parempia. Kuitenkin Xbox tarjoaa vakaan, optimoidun pelikokemuksen ilman säätämistä.

Nuo on nyt ratkaistu, chatGPT antoi viimeisen sanan ja vieläpä suomeksi.

Oikeastikin nuo taitavat osua oikein. Varsinkin eka, riippuu kuinka pitkästä ajasta puhutaan. Konsolin elinkaaren aikana PC voi viedä voiton, mutta pelaajan kannalta sillä ei ole merkitystä. Erot eivät ole niin suuria ja riippuu kuinka tehokkaan PC:n haluaa. Toisessa sanoisin suunnilleen yhtä hyvä, mutta kukaan ei tee valintaa konsolin ja PC:n välillä sillä perusteella. Boksi on jo muutenkin kuopattu, pleikkari vei sukupolven kirkkaasti ja Nintendo on omassa sarjassaan.
 
En. Ihan potaskaahan tuo oli sitä paitsi, tai vähintään verrattiin omenoita appelsiineihin. Kysy vaikka ai:lta.

Dlss:n avulla pc:llä riittää suunnilleen 1080p reso samaan kuvanlaatuun kuin mitä pleikalla saadaan 1440p resolla. Tämän kun sisäistää niin alkaa valjeta että millasessa kuopassa konsolit oikein makaavatkaan.
Tuo onkin sitten todella hyvää settiä, että tullaan vain heittämään joku nollan markan "roskaa" kommentti väliin ja sitten ei edes avata miksi.

En tiennytkään että ai copypaste on ”kirjoittamista”. Kaikkea sitä oppiikin kun elää vanhaksi.

Jos et halua että julkiseen ketjuun kirjoittamiasi viestejä kommentoidaan, niin kannattaa olla niitä julkaisematta.
Tässä on taas malliesimerkki omasta "keskustelu"tyylistäsi. Takerrutaan johonkin yksittäiseen sanavalintaan toisen viestissä ja sen varjolla vastataan jotain muka nasevaa. Samalla skipataan totaalisesti viestin muu pointti. 1) viestissäni oli muutakin sisältöä, ihan itse kirjoittamaani. 2) Viittasin noin yleisesti tämän ketjun historiaan, enkä vain tähän yhteen tapaukseen mitä kuvittelet.

Viestejä saa kommentoida ihan vapaasti. En kritisoinut kommentointia vaan kommentin nollasisältöä. Kommenttisi aiheutti paljon enemmän hallaa tälle ketjulle tämän OT:n muodossa kuin tuo yksittäinen AI kopsaisuni.

Ulkoista sinä vaikka koko vapaa-aikasi ai:n hoidettavaksi, ei kiinnosta. Itse en jaksa jotain ai roskaa lukea tai sisällöllisesti kommentoida vapaa-ajallani. Jos moista kaipaat, niin pyydä ai:ta tekemään se puolestani. Hyvä nopea prompti jolla pääset alkuun voisi olla vaikkapa ”rebuke every point you just made”.
Auts. Laita ignoreen sitten. En ala kirjoittamaan sinun asettamiesi raamien mukaan, eikä täällä tarvitse kenenkään muunkaan niin tehdä. On se kova pala, kun kerran erehtyy käyttämään Google-haun yhteenvetoa.

Kysyin itsekin tekoälyltä PC:n ja boksin välillä

Ja tuosta Series X vs RTX 4060

Nuo on nyt ratkaistu, chatGPT antoi viimeisen sanan ja vieläpä suomeksi.

Oikeastikin nuo taitavat osua oikein. Varsinkin eka, riippuu kuinka pitkästä ajasta puhutaan. Konsolin elinkaaren aikana PC voi viedä voiton, mutta pelaajan kannalta sillä ei ole merkitystä. Erot eivät ole niin suuria ja riippuu kuinka tehokkaan PC:n haluaa. Toisessa sanoisin suunnilleen yhtä hyvä, mutta kukaan ei tee valintaa konsolin ja PC:n välillä sillä perusteella. Boksi on jo muutenkin kuopattu, pleikkari vei sukupolven kirkkaasti ja Nintendo on omassa sarjassaan.
Jos pitää ostaa tilauspalvelu puhtaasti moninpelaamista varten ja ostaa kaikki pelit digitaalisena niin varmasti PC tulee pitkässä juoksussa halvemmaksi, jos laittaa järkevän hintaiset komponentit. Mikäli taas käyttää pomkin suosimaa kirjastoa ja pelaa vain yksinpelejä niin konsoli voi tulla aika runsaasti halvemmaksi riippuen paljonko niitä pelejä kuluu. Sen verran moninainen aihe tuo kustannuspuoli, ettei siitä oikein yhtä totuutta voi antaa mutta tuo laittamasi on todennäköisesti totta monelle. Etenkin tulevaisuudessa, kun fyysinen media kuolee pois ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää ostaa kaikki "uutena diginä".

Tuon mainitun RTX4060 kokoonpanon toivoisi hinnan puolesta pätkivän Series X tai PS5 konsolin selkeästi. Se oli kuitenkin yhden fyysisen liikkeen rajoitetusta "avajaistarjouksesta" hankittu kone hintaan 699€ ja kirjoittajan mukaan halvimmillaan sen voisi kasata osista 1100€ (joskin RTX5060:lla), jos huomioi siis pelkkien komponenttien kustannukset. Vertauksena vaikkapa PS5 Digital Editionia kahdella ohjaimella pystyi juuri ostamaan kaikille netissä saatavilla olevasta tarjouksesta 379€ hintaan eli melkein puoleen hintaan vs. tuo avajaistarjous tai n. 1/3 hintaan siitä, mitä tuo puhuttu kokoonpano maksaisi kasata osista.

Eikä kai missään kohtaa sanottu, että RTX4060 ei olisi tehokkaampi, vaikka jotenkin viestit ottivat sen oloisen käänteen. Niin se oma "AI paske" tuumi myös, että RTX4060 on hieman tehokkaampi (raa'assa tehossa, jonka tulkitsin perinteiseksi rasteroinniksi), DLSS tarjoaa päälle lisäetua ja kokonaisuutena parempi potentiaali, kun puljaa asetukset läpi.
 
Viimeksi muokattu:
Ulkoista sinä vaikka koko vapaa-aikasi ai:n hoidettavaksi, ei kiinnosta. Itse en jaksa jotain ai roskaa lukea tai sisällöllisesti kommentoida vapaa-ajallani. Jos moista kaipaat, niin pyydä ai:ta tekemään se puolestani. Hyvä nopea prompti jolla pääset alkuun voisi olla vaikkapa ”rebuke every point you just made”.

Paitsi, että kommentoit näköjään kuitenkin. Tässä on ihan sama juttu, kuin aiemmin meidän välisissä keskusteluissa. Jos ei toisen viestit kiinnosta tai täytä mielestäsi sinun standardejasi, niin ei ole mikään pakko kommentoida. Jokaiseen viestiin ei ole ylipäätään mikään pakko väkisin vääntää jotain vastausta. Jos viestin sisältö ei sulle maistu, niin ei se silti tarkoita, että sitä ei ketjuun saisi kirjoittaa. Jollekin muulle voi olla ihan ok, ja keskustelu voi jatkua muiden käyttäjien toimesta vallan mainiosti.
 
Tuo onkin sitten todella hyvää settiä, että tullaan vain heittämään joku nollan markan "roskaa" kommentti väliin ja sitten ei edes avata miksi.
No mitä muuta se sitten oli? Älä ota henkilökohtaisesti jos joku on googlen ai:n kanssa eri mieltä.
Samalla skipataan totaalisesti viestin muu pointti.
No itse olet tuossa kanssa aika tehokas. Ihan kattavasti jo kirjoiteltu tässä että miksi 4060 on käytännössä tehokkaampi kuin joku ps5pro, äkspokseista puhumattakaan. Teoreettinen laskentateho vaikkapa tieteellisessä laskennassa ei ehkä ole kuin sen ps5pro:n tasoinen tai pykälän alle, mutta sit käytännössä peleissä mennään ohi niin että heilahtaa. Ja siitä vielä tuplat jos tykkää feikkiruuduista.

Edit: näköjään editoit nyt edelliseen viestiin lopulta jotain aiheeseen oikeasti liittyvääkin. Kiva juttu.
 
Viimeksi muokattu:

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 953
Viestejä
5 057 722
Jäsenet
81 009
Uusin jäsen
Huossi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom