PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Niin, siis tarkoitat varmaan että Sony kopsasi tilauspalvelun idean Segalta ja Nintendolta? 8 vuotta taaperrusta ja 3 miljoonaa tilaajaa on kyllä mainitsemisen arvoinen suoritus. :kahvi: Kunpa Geimpas yltäisi joskus edes lähellekään tuollaisia lukuja.
Joo, vähän ikävästi on Game Pass jumahtanut tuohon alle 30 miljoonaan käyttäjään. Viime kolmanneksen aikana ei tainnut numerot kasvaa ollenkaan, kun numeroita ei jostain syystä ilmoitettu niin kuin ennen on ollut tapana.

PS Plussallahan on nyt lähes 50M tilaajaa. Mitenkä Game Pass numeroita hypettävät diilaavat sen faktan kanssa kuukauden päästä, että pleikkarin oma Game Pass lähes tulkoon tuplaa palvelullaan Game Passin numerot. Voidaanko pitää jatkossa PS Plussaa pelitilauspalveluiden markkinajohtajana? Herkulliselta kyllä kuulostaa tuollainen sulka pleikkarin hatussa. :coffee:
 
Kovasti tuntuu kiinnostavan Starfieldin ja Redfallin viivästyminen myös sinistä leiriä. Studioiden aiemmat pelit on kuulemma myös ihan surkeita ja yliarvostettuja.
Yliarvostettuja toki mutta ei nyt surkeita tietenkään. Onhan se nyt vain koomista seurattavaa kuinka niin moni laski tuon Starfieldin varaan tänä vuonna, mutta käteen ei jäänytkään oikeastaan mitään.

Noh, 3rd party pelejä pelatessa menee tämä vuosi Xboxin omistavilla. Tuttua puuhaahan se vaikka viime vuonna hieman päästiinkin maistamaan sitä mihin naapurileirissä on jo pitkään totuttu kun huippupelejä tarjoillaan kuluttajille yksinoikeudella.

Toivottavasti Xbox-jengillä on mittavat backlogit niin ei pääse pelaamisen puute iskemään tänä vuonna.
 
Viimeksi muokattu:
PS Plussallahan on nyt lähes 50M tilaajaa. Mitenkä Game Pass numeroita hypettävät diilaavat sen faktan kanssa kuukauden päästä, että pleikkarin oma Game Pass lähes tulkoon tuplaa palvelullaan Game Passin numerot. Voidaanko pitää jatkossa PS Plussaa pelitilauspalveluiden markkinajohtajana? Herkulliselta kyllä kuulostaa tuollainen sulka pleikkarin hatussa. :coffee:
Meinaat että jokainen tilaaja ottaa vähintään sen extra tilauksen? Hah hah hah hahhaha. Veikkaan että jakautuu Essential 35M, Extra 10M, Premium 5M.
 
Noh, 3rd party pelejä pelatessa menee tämä vuosi Xboxin omistavilla. Tuttua puuhaahan se vaikka viime vuotena hieman pääsikin maistamaan sitä mihin naapurileirissä on jo pitkään totuttu.

Toivottavasti jengillä on mittavat backlogit niin ei pääse pelaamisen puute iskemään.
Pleikkarille on tulossa God of war ja mitä muuta? GoWille edes vielä julkaisupäivää tiedossa, ettei vain myöhästyisi sekin.
 
Pleikkarille on tulossa God of war ja mitä muuta? GoWille edes vielä julkaisupäivää tiedossa, ettei vain myöhästyisi sekin.
Todennäköisesti Final Fantasy 16 ja muutama muukin pienempi tekele. Tässä juuri pelaan pari kuukautta sitten ilmestynyttä Horizon Forbidden Westiä. Huippupeli ja kaunis kuin mikä. Toisen tänä vuonna ilmestyneen AAA 1st party pelin eli GT7 ajattelin korkata loppuvuodesta. Pelitarjonta on ollut niin kovaa täällä suunnalla ettei tässä kerkeä edes kaikkea millään pelaamaan. Ja kesällä pitäisi sitten sukeltaa tilauspalvelun tarjoamiin antimiin Huhhuh!
 
Todennäköisesti Final Fantasy 16 ja muutama muukin pienempi tekele. Tässä juuri pelaan pari kuukautta sitten ilmestynyttä Horizon Forbidden Westiä. Huippupeli ja kaunis kuin mikä. Toisen AAA 1st party pelin eli GT7 ajattelin korkata loppuvuodesta. Pelitarjonta on ollut niin kovaa täällä suunnalla ettei tässä kerkeä edes kaikkea millään pelaamaan. Huhhuh!
Yhtälaisella todennäköisyydellä myös boksille julkaistaan jotain. On kyllä kovaa tarjontaa, kaksi peliä...

Live Gold ja Game Pass ovat ihan eri palvelu niin kuin nimestäkin voi päätellä. PS Plussan tierit ovat kaikki samaa yhtenäistä kokonaisuutta.

Aurinkokuninkaan teesein, keep it simple!
Sen essentialin tarjonta on sama mitä nykyisen PS+:n, eli pari peliä ja nettipeli... Eli rinnastuu täysin nykyiseen goldiin.
 
Joo, vähän ikävästi on Game Pass jumahtanut tuohon alle 30 miljoonaan käyttäjään. Viime kolmanneksen aikana ei tainnut numerot kasvaa ollenkaan, kun numeroita ei jostain syystä ilmoitettu niin kuin ennen on ollut tapana.
Siis mitä?! :woot: Game Passilla on kymmenkertainen määrä tilaajia PS NO-THX-tilauspalveluun verrattuna, vaikka Game Pass on ollut olemassa vasta viitisen vuotta ja PS NOT yli 8 vuotta? Ihan käsittämätöntä. Ei ihme että Sony vetää töpselin seinästä.
 
Mutta varmaan parasta, että peliä lykättiin hamaan tulevaisuuteen asti. Puheet Cyberpunkin kaltaisista ongelmista ei lupaa hirveän hyvää ottaen huomioon, että Cyberpunk ei ole tähän päivään mennessäkään saanut korjattua peliään siksi mitä luvattiin. Bugista settiä voi odottaa siis Bethesdalta Starfieldin suhteen.
Ai mitä ne oli luvannut ja mitä on jäänyt tekemättä jos katsotaan viimeisimpiä versioita pelistä ?
 
Hyvä että joitakin lämmittää GamePass tilaajamäärät. Pitäisikö se lisätä tuohon GamePass PC:n launcherin etusivulle kun sieltä ei muuta pelattavaa löydy niin voisi pelata sitä gamepass tilaajamäärää? Esim joku ping-pong tyylinen että pitäisi hiirellä pompotella jotain että se tilaajamäärä tulisi esiin.

Seuraava peli tulossa palveluun 2023 ja milloin tuli viimeksi peli... 2021. Jos tämä on tahti niillä kuuluisilla "Day One" niin sanotaanko että Clown Spencer "vetäisi vähän höplästä" porukkaa. Onko tuo kaveri koskaan eläissään puhunut muuta kuin potaskaa? Tuntuu että xbox leirissä aina odotetaan jotain suurta mutta sitä ei ikinä tule. FutureOfXbox.jpg... waiting game is the best game.
 
  • Tykkää
Reactions: Jha

Kaikella muulla toitotetaan oman palvelun paremmuutta, paitsi niillä peleillä, ellei kyseessä ole julkaisematon tai Halo.
 
Ratkiriemukasta miten tilaajamäärät, myynnit, day one-pelit yms... ignoorataan täysillä nyt kun ne on kääntynyt Xboxin puolelle :D
 
Onko tämä otantasi kenties Suomesta, joka on maailman konsolimarkkinoiden merkittävin mittapuu ja suunnannäyttäjä? :think:
Amazonissa on myös hyvä jatkuva saatavuus euroopassa, ja jenkeissä saa MS:n omasta storesta jopa series X konsolia, kaikista ovh:lla.

Ehkä oikea suunnannäyttäjä on mielestäsi uganda tai iran?
 
Hauska kuinka osat kääntyvät aina tälläisissä keisseissä, molemmin puolin. Sitähän tässä pian luulee, että ihmiset ovat jotenkin kyllästyneitä tilauspalveluihin reaktioiden perusteella. Ilmeisesti taitaa vain olla kyse siitä, että on vaikea innostua asioista joihin ei itse pääse käsiksi. Sitten alkaa ilkkuminen kuinka day one pelit puuttuu ja puhutaan kuinka pelkistä vanhoista peleistä on typerää maksaa tilauspalvelussa vaikka pelit olisivat pari 6kk-24kk vanhoja laadukkaita tekeleitä jotka monella on vielä pelaamatta kun on odoteltu alea jne.

On se ihmismieli jännä. :hmm:
Pleikan palvelu on selkeä raakile vielä, aikanaan ihmettelin ihan ääneen miksi PS ei Passin kaltaista palvelua ole laittanut pystyyn. Vastaukset täällä tais olla luokkaa "miksi moinen palvelu kun pelit myy niin hyvin":redface:
Siinä vaiheessa kun D1 pelit tulee pleikan palveluun, niin se saa varmasti monen varauksettoman hyväksynnän.
 
Etkö lue uutisia? Sonylta on kerrottu, että pelien tuonti day 1 ei kannata ja niiden laatu laskisi. Mäsä voi upottaa muista bisneksistä saatuja voittojaan mielin määrin ja tehdä niinkuin haluaa mutta Sonyn ratkaisu on myydä pelit ja tuoda vasta viiveellä ne vuokrapelipalveluunsa. Multiplattarien osalta me emme tiedä onko sieltä tulossa day 1 ja miten paljon. Hyvin todennäköisesti tulee pelejä koska jo ps+ on niitä toisinaan saanut.
 
  • Tykkää
Reactions: M_M
Sonylta on kerrottu, että pelien tuonti day 1 ei kannata ja niiden laatu laskisi.

Nyt on kyllä pajunköyttä syötetty oikein urakalla pelaajille :rofl:

Koittakaa nyt rakkaat kanssapelaajat herätä todellisuuteen, tää on vaan Sonyn strategia imeä kaikki mehut ulos pelaajista ulos ennenkun PS brändi menee myyntiin kun ei pärjää enää alalla.... Nintendolla menee liian hyvin ja Sonyllä ei ole läheskään samanlaisia resursseja kun Mäsällä, surullistahan se on että näin on vaikka toivoisin kyllä kilpailun pysyvän tasaisena. Sitä en tiedä kauan tässä menee mutta rahastuksen makua on Sonyn toiminnassa kyllä nähtävissä.
 
Kyllähän täällä pajunköyttä syötetään ihan huolella foorumitietäjien toimesta.

Avaatko samalla millä logiikalla PS brändi on menossa alas kun siihen investoidaan juuri nyt mm. satsaamalla 1st party pelien kehitykseen lisää rahaa, jota nyt väittämäsi mukaan ainoastaan nyhdetään pelaajilta ilman mitään vastinetta?

Ei nyt kuulosta siltä alaspäin oltaisiin menossa, ennemminkin aivan päinvastaiseen suuntaan.

Kovasti näyttää siltä että ämpärin pohjat alkavat olla argumenttien osalta saavutettu, kun Jim Ryanin täysin ketjuun liittymättömät kommentitkin pitää kaivaa esiin lyömäaseen toivossa, voi elämä. Kaikki tämä muovilaatikon vuoksi. :facepalm:
 
Ratkiriemukasta miten tilaajamäärät, myynnit, day one-pelit yms... ignoorataan täysillä nyt kun ne on kääntynyt Xboxin puolelle :D

Ratkiriemukasta kuinka MS ei vieläkään saa aikaiseksi konsoliensa myyntimääriensä säännöllistä julkista raportointia kilpailjoidensa tapaan, vaan foorumitietäjien on turvautuminen tarkkuudeltaan lähinnä surkuhupaisaan VGChartziin.
 
Tuossa olisi kova juttu, jos meinaavat pistää "tuotantoon"...
Microsoft files a patent for a method of externally validating ownership of game discs, which could let Xbox Series S players access physical games.
 
Vaatimuksena että taloudessa löytyy toinen xbox? SeriesS voi pelata peliä A jos pelin A levy on SeriesX:n levyasemassa joka on samassa verkossa? Tai ehkä USB:llä liitettävä blu-ray add-on.

Screenshot 2022-05-17 at 13.13.49.png
 
Amazonissa on myös hyvä jatkuva saatavuus euroopassa, ja jenkeissä saa MS:n omasta storesta jopa series X konsolia, kaikista ovh:lla.

Ehkä oikea suunnannäyttäjä on mielestäsi uganda tai iran?
Eli jos konsolia alkaa vihdoin saamaan kaupasta, niin se on jotenkin huono asia? :think:

USAssa Xbox on Switchin perässä kakkosena vuoden 2022 myynneissä:

Eli jos konsolia alkaa vihdoin saamaan kaupasta, niin se on jotenkin huono asia? :think:
En ole moista missään vaiheessa väittänyt.

Olen vain esittänyt kysymyksen, että millä hintalla arvioisit että nuo loppuisivat hyllystä samalla intensiteetillä kuin pleikkarit. Oma arvaus on että 100 eurolla.
 
No jos bisnestä haluaa tehdä, niin silloin ei ole järkevää että tuote olisi missään vaiheessa täysin loppuunmyyty. Kauppa käy kun tuotetta on saatavilla, ja jos ei ole, niin ihmiset käyttää rahansa johonkin muuhun.

Hienoa että Xboxin osalta tuotanto-ongelmat alkaa olla takana päin ja konsolit lentää hyllystä tasaiseen tahtiin. Toivotaan että myös Sony saisi pakettinsa kasaan joskus lähivuosien aikana. :tup:
 
Sopivien lasien lävitse tämänkin saa käännettyä Sonyn ongelmaksi, kun kysyntä konsolille ylittää edelleen tarjonnan lisätystä kapasiteetista huolimatta. Ehkä myös MS saa joskus ekosysteeminsä siihen iskuun että konsolit lentävät jälleen hyllyiltä.
 
Etkö lue uutisia? Sonylta on kerrottu, että pelien tuonti day 1 ei kannata ja niiden laatu laskisi. Mäsä voi upottaa muista bisneksistä saatuja voittojaan mielin määrin ja tehdä niinkuin haluaa mutta Sonyn ratkaisu on myydä pelit ja tuoda vasta viiveellä ne vuokrapelipalveluunsa. Multiplattarien osalta me emme tiedä onko sieltä tulossa day 1 ja miten paljon. Hyvin todennäköisesti tulee pelejä koska jo ps+ on niitä toisinaan saanut.
Mitenkä tuo gamepassiin julkkarissa ilmestyminen on näkynyt Xboxin suosituimmissa exclu sarjoissa?

Asiaton käytös - toistuva provosointi, flametus ja toisiin käyttäjiin kohdistuva väheksyvä käytös
Uskoako numeroita vaiko vai yksittäisiä henkilöitä ?

Kyllä mä sanoisin että numerot sen totuuden kertoo eikä mikään hömpänpömppä "minun muovilaatikkoa ei saa kaupan hyllyltä mutta sinunpas saa" :thumbsup:

PS5 vs Xbox Series X|S vs Switch 2022 Sales Comparison Charts Through April 23 - Sales

wmu-april-23-2022-4.png
 
Eli sulle menee läpi mitkä tahansa numerot Intterwebzissä, jos sattuu tukemaan omaa mielipidettä asiasta? No jos lähdekritiikki on tasoa Gandalf Gaming (tunnettu die-hard xboxin kannattaja) niin eipä varmastikaan tuota ongelmia katsoa lävitse VGChartzin puutteellisesti kerättyä dataa.

Kovasti tuntuu kiinnostavan Starfieldin ja Redfallin viivästyminen myös sinistä leiriä. Studioiden aiemmat pelit on kuulemma myös ihan surkeita ja yliarvostettuja.

Saakos näistä väittämistä suorat quotet? Vähän kuulostaa siltä että tässä ollaan kovasti karrikoimassa asiaa, mutta toiminnan tarkoitusperä jää ainakin itselleni vähintäänkin hämäräksi.
 
Viimeksi muokattu:
Vastaa kyllä tai ei: Onko PS5 myynyt miljoonia enemmän mitä Series-konsolit yhteensä?
Samalla voi kysyä montako ladaa on myyty enemmän kun ferrareita?

Aivan! Tajusit varmaan pointin.

Onko se nyt ihme että PS4:en suosion jälkeen Sony saa nauttia sen tuomasta Hypestä next-genissä.

Paljon ihmeellisempää on Xboxi joka ryvettynyt pohjamudassa oikein huolella, pistää kovempia myyntilukuja eri mittapuissa ja rikkoo omia ennätyksiä.

Luulisi että porukka on tyytyväisiä kilpailuun mutta taitaa se oma muovilaatikko olla jo sokeuttavan pahasti juurtunut omaan sydämeen :hmm:
 
En ole ihan varma miten vastauksesi liittyin minun lainaukseen, mutta voitko vastata kysymykseeni? Lainaa tuota edellistä viestiäni ja vastaa siihen yhdellä sanalla joko Kyllä tai Ei. Kiitos.
 
Nyt alkaa olla taas sen tason flamettamista, provoamista ja piikittelyä tämän ketjun meno viimeisten sivujen ajan, että jokaisella on nyt sopiva hetki tarkistaa se oma keskusteluasenne ja pitää huoli, että edellämainitut jätetään pois. Väitellä voi myös rakentavasti ja asiallisesti, jos ei onnistu niin sitten ei kannata kirjoittaa mitään. Kiitos.
 
Koittakaa nyt päättää onko luvuilla väliä vai ei.
Varsinaisista myyntiluvuista ollaan siirrytty teoreettisten myyntien miettimiseen ja vertailuun. "Mitä PS5 myisi JOS sitä saisi kaupoista", "Mitä Xbox myisi JOS se olisi halvempi", "Mitä Xbox myisi JOS ei olisi S-mallia", "Mitä JOS peli X olisi julkaistu" ja skenaarioita voi miettiä loputtomiin.
Itse kysymykseen. Ei luvuilla ole väliä, varsinkaan kun ne kuitenkin perustuvat jälleenmyyjien tilastointeihin, joissa ei kaikkia jälleenmyyjiä edes ole mukana. Järkevintä olisi vertailla kuinka monta aktiivista käyttäjää alustalla on kuukaudessa. Yhtiölle on aina parempi asiakas se joka ostaa laitteen ja myös käyttää sitä aktiivisesti, kuin se joka ostaa laitteen ja käyttää sitä kerran puolessa vuodessa.
 
Vastaa kyllä tai ei: Onko PS5 myynyt miljoonia enemmän mitä Series-konsolit yhteensä?
Varmaan tällä hetkellä enemmän, koska Sony aloitti PS5:n tuotannon aikaisemmin kuin MS pääsi aloittamaan Series-konsolien tuotannon.

Tuoreimman datan mukaan PS5:n myynnit ovat laskeneet vuoden takaiseen verrattuna, myyntitavoitteista on jääty ja myyntitavoitetta myös tulevan osalta on laskettu. Ja myös tilaajamäärät ovat laskeneet, ja tämä kaikki johti siihen että Sony päätti ostaa omia osakkeita takaisin 1,5 miljardilla dollarilla (2% osakkeista).

  • PS5-myynnit Q4 2020 4 milj. VS Q4 2021 2 milj.
  • PS5-myyntitavoite FY 2021 14,8 milj. VS toteutuma 11,5 milj.
  • PS5 alkuperäinen myyntitavoite FY 2022 22,8 milj. VS laskettu myyntitavoite 18 milj.

Tilaajamäärän laskeminen voi kertoa esim. siitä, että PS4-pelaajat ovat päivittäneet seuraavaksi konsolikseen ennemmin Xboxin tai Switchin ja hypänneet ekosysteemistä toiseen.
 
Käsittääkseni Series-konsoleita on myyty yhteensä enemmän kuin PS5, mutta PS5 hieman enemmän kuin Series X. Jos vaikka Eurogamerin (PS5 stock: latest updates on where to buy the PlayStation 5) saatavuustietoja seuraa, niin Microsoft vaan pystyy vastaamaan paremmin kysyntään. XSX on hieman paremmin saatavilla kuin PS5. Series S saa hyvin ja PS5 Digital Edt löytyy levyasemallista paremmin. Toimitusvaikeudet satavat kilpailijoiden laariin, mutta ei niillä hyvää myyntiä perustella. Mielenkiintoista nähdä mikä on tilanne sitten joskus, kun voi kaupasta käydä minkä vaan konsolin nappaamassa.
 
Käsittääkseni Series-konsoleita on myyty yhteensä enemmän kuin PS5, mutta PS5 hieman enemmän kuin Series X.
Käsittääkseni ps5 on myynyt hieman enemmän kuin series s ja x yhteensä. Ja käsittääkseni series x vain noin kolmanneksen ps5:n myynnistä.
 
Käsittääkseni Series-konsoleita on myyty yhteensä enemmän kuin PS5, mutta PS5 hieman enemmän kuin Series X. Jos vaikka Eurogamerin (PS5 stock: latest updates on where to buy the PlayStation 5) saatavuustietoja seuraa, niin Microsoft vaan pystyy vastaamaan paremmin kysyntään. XSX on hieman paremmin saatavilla kuin PS5. Series S saa hyvin ja PS5 Digital Edt löytyy levyasemallista paremmin. Toimitusvaikeudet satavat kilpailijoiden laariin, mutta ei niillä hyvää myyntiä perustella. Mielenkiintoista nähdä mikä on tilanne sitten joskus, kun voi kaupasta käydä minkä vaan konsolin nappaamassa.
Microsoft latoi huhujen mukaan rahaa tiskiin, jotta saisi valmistettua enemmän Series-konsoleja ja tämä panostus näkyy nyt kauppojen hyllyillä.

Sony puolestaan teki saman PS5:n julkaisun alla, jotta saivat lentävän lähdön, mutta taitaa Jimbolla sen verran kiilua dollarin kuvat silmissä tällä hetkellä, että eivät moiseen halua tuhlata rahaa enää. Siksi ovat jääneet omista myyntitavoitteistaan ja laskivat myyntiennustetta myös alkaneelle tilikaudelle. Kuluttajat kärvistelkööt ilman PS5-konsoleja tai ostakoon sitten Switchejä tai Xboxeja. :kahvi:

Lähde: Xbox Series X stock shortages to end as Microsoft pay to increase production
 
Foorumin eka viesti. :giggle:
Kyllä se tosi pleikkaristi kiltisti odotteleepi sitä uutta konsolia tulevaksi nimimerkillä pleikka 2,3,4,5 löytyypi hyllystä.. :p
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
262 004
Viestejä
4 542 993
Jäsenet
74 914
Uusin jäsen
FINiceman

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom