PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Tämä on kyllä hyvä pointti. Mietin että johtuukohan siitä että Wii:ssä ei ollut kiintolevyä, jolloin koko peli pyöritettiin pelilevyltä. Ei mahdollista patchata myöhemmin, eli bugi launchissa olisi tarkoittanut pysyvää bugia pelissä. Samaan aikaan PS3 ja Xbox 360 peleissä oli mahdollisuus patchata myöhemmin. Nintendolle jäi päälle periaate että pelin pitää olla kerralla kunnossa, nämä toiset kaksi alkoivat enenevissä määrin luottamaan siihen että patchataan se sitten myöhemmin. Ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Tämä pelien hyvä julkaisulaatu on ollut kyllä Nintendon juttu ihan vuosikymmenien ajan ja sama jatkuu Switchilläkin.
 
Halo infinite ilmeisesti kuoli jo pois? Mikäs seuraava GaaS peli putkessa? Steamin charteissa 5000 pelaajaa aktiivisena... On kuitenkin free to play.

Screenshot 2022-02-10 at 11.54.47.png

Ite tykkäsin tosi paljon Halosta ja Forzasta jne... Nyt kuitenkin niin paljon kaikkee muutakin kiinnostavaa Passissa että pakko niitä pelata. Veikkaan että tämä on sama monella muullakin jotka Game Passin kautta pelinsä pelaavat. Joitain harvoja pelejä löytyy kirjastosta erittäin halvalla ostettuna odottamassa next-gen patchia, esim Witcher 3 ja Cyberpunk. Onneksi ei tosiaan tarvitse Mäsän pelejä ostaa. Säästää pitkän pennin.
 
Halo infinite ilmeisesti kuoli jo pois? Mikäs seuraava GaaS peli putkessa? Steamin charteissa 5000 pelaajaa aktiivisena... On kuitenkin free to play.

Screenshot 2022-02-10 at 11.54.47.png
Mikä on kaikkien alustojen yhteenlaskettu pelaajamäärä steamissakin kuitenkin 24h peak tuo reilu 18000 ja peli tukee crossplayta...

Pelikin leimataan tätä nykyä kovin nopeasti kuolleeksi. Mikä pitää olla pelaajamäärä, että peliä voi pelata?
 
Mutta ethän sinä maksa kk-maksua vain yhdestä pelistä, vaan koko pelikirjastosta?

Ei Netflixiäkään tilaa kukaan kestona siksi, että katsoo sieltä Gladiatorin kerran puolessa vuodessa.
Kirjaston laajuudesta huolimatta et kuitenkaan pelaa kuin yhtä peliä kerrallaan. Sillä hetkellä se on ihan sama onko siellä taustalla 100 vai 1000 muuta peliä. Kuukausimaksu hyödyttää sellaista pelaajaprofiilia, joka hyppii pelistä toiseen, nyt tunti sitä, sitten tunti tätä, kokeilen hetken tuotakin... Mutta jos profiili on että pelaa ne AAA-pelit eikä juuri muuta, hyöty jää vähäisemmäksi.

Kuukausimaksu hyödyttää jos sinulla on runsaasti aikaa pelaamiseen. Aika kun maksaa siinä tapauksessa, pelasit tai et. Jos voit käyttää pelaamiseen tunnin silloin tällöin, tulee yhdelle pelitunnille jo hintaa. Ja veikkaanpa että suurin osa kuuluu tähän kategoriaan, jossa esim. yli 10h pelaamista viikossa ei niin vaan onnistukaan.
 
Mikä on kaikkien alustojen yhteenlaskettu pelaajamäärä steamissakin kuitenkin 24h peak tuo reilu 18000 ja peli tukee crossplayta...

Pelikin leimataan tätä nykyä kovin nopeasti kuolleeksi. Mikä pitää olla pelaajamäärä, että peliä voi pelata?
Jotta yleensäkkään missään ranked pyssyhipassa olisi mitään mieltä niin kyllä muutaman tuhannen pelaajapooli on aivan liian pieni. Joku 100k pelaajaa tasaisesti olisi varmasti hyvä. Dota2 sanotaan olevan tosin kuollut kun concurrent pelaajat ovat noin 700k.

Paha sanoa mikä on kokonaispelaajamäärä. Jos 150Miljoonan Steam pelaajasta piikkiaikaan on 18k pelaajaa linjoilla niin olisiko samassa suhteessa gamepass pelaajia eli 20M pooli niin 3000 pelaajaa? Vai olisiko gamepass pelaajat huomattavasti aktiivisempia ja siellä olisi triplamäärä suhteessa pelaajapooliin eli 9000 pelaajaa?
 
Mitä nyt itse olen lukenut Halon subredditistä niin peli on ilmeisesti ihan ok mutta sisällön puute vaivaa pahasti muiden pienien ongelmien lisäksi.

Joo 343 ei vielä valmis ollut live service -peliä julkaisemaan. Mutta peli itsessään elää ja voi hyvin Xboxin puolella ja tokenee entisestään kunhan sisältöä alkaa sataa. Valitettavasti siinä näköjään vaan kestää..
 
Kirjaston laajuudesta huolimatta et kuitenkaan pelaa kuin yhtä peliä kerrallaan. Sillä hetkellä se on ihan sama onko siellä taustalla 100 vai 1000 muuta peliä. Kuukausimaksu hyödyttää sellaista pelaajaprofiilia, joka hyppii pelistä toiseen, nyt tunti sitä, sitten tunti tätä, kokeilen hetken tuotakin... Mutta jos profiili on että pelaa ne AAA-pelit eikä juuri muuta, hyöty jää vähäisemmäksi.

Kuukausimaksu hyödyttää jos sinulla on runsaasti aikaa pelaamiseen. Aika kun maksaa siinä tapauksessa, pelasit tai et. Jos voit käyttää pelaamiseen tunnin silloin tällöin, tulee yhdelle pelitunnille jo hintaa. Ja veikkaanpa että suurin osa kuuluu tähän kategoriaan, jossa esim. yli 10h pelaamista viikossa ei niin vaan onnistukaan.
Elokuvat kestävät vain pari tuntia, pelejä voi verrata ennemmin pitkiin sarjoihin (joiden takia on tullut otettua streaming palveluita, kuten Ajan Pyörä taikka Game of Thrones). MSFS taikka Skyrim ovat taas sellaisia joita pelaa niin paljon että on parempi ostaa omaksi. Joku peli jota tulee pelaamaan noin 20 tuntia on jo eri asia.
 
Kirjaston laajuudesta huolimatta et kuitenkaan pelaa kuin yhtä peliä kerrallaan. Sillä hetkellä se on ihan sama onko siellä taustalla 100 vai 1000 muuta peliä. Kuukausimaksu hyödyttää sellaista pelaajaprofiilia, joka hyppii pelistä toiseen, nyt tunti sitä, sitten tunti tätä, kokeilen hetken tuotakin... Mutta jos profiili on että pelaa ne AAA-pelit eikä juuri muuta, hyöty jää vähäisemmäksi.

Kuukausimaksu hyödyttää jos sinulla on runsaasti aikaa pelaamiseen. Aika kun maksaa siinä tapauksessa, pelasit tai et. Jos voit käyttää pelaamiseen tunnin silloin tällöin, tulee yhdelle pelitunnille jo hintaa. Ja veikkaanpa että suurin osa kuuluu tähän kategoriaan, jossa esim. yli 10h pelaamista viikossa ei niin vaan onnistukaan.
Harvemmin tosiaan aikuisella työssäkäyvällä on aikaa pelata päivät pitkät hyppien pelien välillä. Todelliset pelitunnit lienee siellä 10-20h viikkomäärissä joten se kannattaa hyödyntää a) kunnollisiin peleihin b) ostettuihin sellaisiin.
 
20h taitaa olla enemmänkin työssäkäyvä mutta yksin asuva. Tarkoittaa 2h pelaamista arki-iltaisin ja La-Su päivinä 5h rypistykset kummallekkin päivälle. Ei ihan toteudu kieltämättä kun puoliso, lapsi, koirat pyytää huomiota vaikka selvästi näkevät että istun olohuoneessa pyssypelin ääressä ja geneleceistä napsahtelee realistisilla äänenpaineilla kiväärin laukaukset. :geek:
 
Ilman gamepassia olisi itsellä jäänyt useita kunnollisia pelejä pelaamatta ja se jokaisen henkilökohtainen asia haluaako ostaa vai "vuokrata" peli(t).

Toisille ne muovikotelot hyllyssä on maailman paras asia ja toisille ongelma jätettä.
 
Mielestäni gamepass on sinänsä varmasti ihan hyvä palvelu sellaisille jotka eivät halua omistaa mitään ja tietävät että eivät tule vuosien päästä pelejä enää koskaan pelaamaan. Itse olen sen verran vanhan kaartin jäärä että ne pelit jotka kiinnostaa, omistetaan ja toisaalta jos ei riittävästi kiinnosta että voisi niistä maksaa niin ei ne ole sen ajankaan arvoisia. Tämä yksi syy miksi vähän harmittaa ettei esim. Switchin online subin pelejä ole saatavana helposti laillisesti ja pelikirjasto on muutenkin suppea niin ne on sitten tullut hankittua muita reittejä pitkin. Onneksi esim. FF sarjan nes ja snes peleistä on nyt tullut pixel remastereita niin ne ovat oikeasti taas saatavana ja oikeasti hyvinä versioina. On kuitenkin iso liuta pelejä joissa asia ei ole näin, harmi kyllä. Palvelussa toki myös negatiivisena sekin että pelit pyörivät Nintendon tapauksessa emulaattorilla eikä ne oikein toimi ihan samalla tapaa kuin alkuperäiset joten se jo on aika hyvä syy olla maksamatta palvelusta kun tuote ei vain vastaa sitä mitä pitäisi.
 
20h taitaa olla enemmänkin työssäkäyvä mutta yksin asuva. Tarkoittaa 2h pelaamista arki-iltaisin ja La-Su päivinä 5h rypistykset kummallekkin päivälle. Ei ihan toteudu kieltämättä kun puoliso, lapsi, koirat pyytää huomiota vaikka selvästi näkevät että istun olohuoneessa pyssypelin ääressä ja geneleceistä napsahtelee realistisilla äänenpaineilla kiväärin laukaukset. :geek:
Siksi laitoin vähän suurempaa haarukkaa tuntimääriin kun yksin asuvat ja perheet eroaa niin paljon. Yksin asuvalla on se 2h ehkä illassa aikaa ja viikonloppuna vähän enemmän jos vähänkään on muuta elämää. 20h voi siis irrota kokonaisaikaa ja se kannattaa käyttää laadukkaiden omistettujen pelien parissa.
 
Harvemmin tosiaan aikuisella työssäkäyvällä on aikaa pelata päivät pitkät hyppien pelien välillä. Todelliset pelitunnit lienee siellä 10-20h viikkomäärissä joten se kannattaa hyödyntää a) kunnollisiin peleihin b) ostettuihin sellaisiin.
Game Pass maksaa kympin kuussa joten jos pelaa vaikka 10 tuntia viikossa (mikä onnistuu perheelliseltä) kirjaston pelejä niin tunnille ei jää paljoakaan hintaa. PS Now on puolet tuosta. Lisäksi monella on perheessä useampi pelaaja.

Kyse on vain siitä onko kirjaston tarjonta perheelle sopiva, ihan kuin muissakin palveluissa. Apple Music maksaa esimerkiksi kympin kanssa (perhe 15e) joten on kyse vain valinnoista. Meillä on vain PS plus ja Now mutta sen lisäksi taitaa olla 4-5 elokuvapalvelua perheen käytössä. Sitten puolisolla on spotify, itse kuuntelen ilmaisesta youtubesta ne vähät mitä kuuntelen. Henkilökohtaisesti pelien puolella minulla on sama juttu kuin kirjoissa. On niin paljon varastossa valmiina että riittää yli vuodeksi eteenpäin. PS Nowssakin on paljon pelejä joita ei ole vain ehtinyt pelaamaan, se on enemmän pojan käytössä. Taisi olla 30e vuoden tilaus siinä eli alle yhden pelin hinta. Sen osalta raha on tullut jo takaisin. Monesti olen miettinyt PC-puolella tuollaisen hankintaa mutta ei vain ehdi käyttämään. Epic on antanut ilmaisena liudan pelejä jotka jotkut voisi olla kokeilemisen arvoisia.

Muutenkin noita kannattaa käyttää siten että ottaa kuukaudeksi taikka pariksi ja pelaa haluamansa pelin läpi (mikäli tulee halvemmaksi). Tarinavetoisissa peleissä aika hyvä juttu. Jos taas pelaa samaa peliä kuukaudesta toiseen niin se on jo eri asia. Itse pelaan codeista ja battlefieldeistä vain yksinpelikampanjat jotka on lyhyitä. RE7:n ostin omaksi ja pelasin sitä 15 tuntia. Tuo olisi ollut hyvä vuokralle, nyt löytyy jo game passista. Harmi ettei Villagea taikka noita muita löydy.
 
Muutenkin noita kannattaa käyttää siten että ottaa kuukaudeksi taikka pariksi ja pelaa haluamansa pelin läpi (mikäli tulee halvemmaksi). Tarinavetoisissa peleissä aika hyvä juttu. Jos taas pelaa samaa peliä kuukaudesta toiseen niin se on jo eri asia. Itse pelaan codeista ja battlefieldeistä vain yksinpelikampanjat jotka on lyhyitä.
Game Pass ja PS Now ovat toimivia palveluita kokeiluun kunhan kuukausimaksu on riittävän halpa. Tilasin Game Passin alennuskampanjasta kokeillakseni Forza Horizon 5 ja Halo Infinite pelejä. Totesin molemmat pelit sellaisiksi joihin en aio aikaani haaskata joten pelit pois koneelta ja palvelu jäi taka-alalle. Hintaa oli 1€ joten harmittamaan ei jäänyt.
 
Erittäinkin hyviä työkaluja juuri tuommoiseen kokeiluun jos palvelussa löytyy peli jota haluaa kokeilla. Jos hyvän tarskan saa esim 1e/3kk niin siinä pelaa kyllästymiseen asti esim nyt sitä ennakkoon hypetettyä starfieldiä bethesdalta 10h viikossa 12vko ajan. Henkilökohtaisesti en tainnut tuota enempää pelata skyrimiäkään vaikka kolusin joka paikan.
 
Kirjaston laajuudesta huolimatta et kuitenkaan pelaa kuin yhtä peliä kerrallaan. Sillä hetkellä se on ihan sama onko siellä taustalla 100 vai 1000 muuta peliä. Kuukausimaksu hyödyttää sellaista pelaajaprofiilia, joka hyppii pelistä toiseen, nyt tunti sitä, sitten tunti tätä, kokeilen hetken tuotakin... Mutta jos profiili on että pelaa ne AAA-pelit eikä juuri muuta, hyöty jää vähäisemmäksi.

Kuukausimaksu hyödyttää jos sinulla on runsaasti aikaa pelaamiseen. Aika kun maksaa siinä tapauksessa, pelasit tai et. Jos voit käyttää pelaamiseen tunnin silloin tällöin, tulee yhdelle pelitunnille jo hintaa. Ja veikkaanpa että suurin osa kuuluu tähän kategoriaan, jossa esim. yli 10h pelaamista viikossa ei niin vaan onnistukaan.
Voit puhua ihan omasta puolestasi pelien pelaamisen suhteen. Itse esimerkiksi pelaan useampaa peliä kerrallaan ja vielä useammalla eri alustalla, joten ei kannata yleistää. Jos Game Pass on niin huono vaihtoehto kuin annat ymmärtää, niin miksi sen tilaajamäärä kasvaa koko ajan? :think:

Nuo nykyiset AAA-pelit on omasta mielestä sellaista elokuvamaista putkijuoksupaskaa, että ei oikeastaan kiinnosta. Indie-pelit, online multiplayerit ja co-opit on itselle paljon kiinnostavampia.
 
Mikä on kaikkien alustojen yhteenlaskettu pelaajamäärä steamissakin kuitenkin 24h peak tuo reilu 18000 ja peli tukee crossplayta...

Pelikin leimataan tätä nykyä kovin nopeasti kuolleeksi. Mikä pitää olla pelaajamäärä, että peliä voi pelata?

Destiny2:sta 2021 aikana pelannut keskimäärin 1.5miljoonaa pelaajaa per päivä. Ei kai peli ole kuollut ennen kuin siellä on 0 pelaajaa per päivä. Loppu on eri harmaansävyjä skaalalla mustasta valkoiseen.

.
 
Kaikki joilla on lapsia tietävät että varsin monessa perheessä pelistä toiseen hypitään jatkuvasti, esim. meillä vaihdetaan kovalla syklillä FIFAn, Änärin, Forzan jne välillä ja aina kun tulee jotain uutta kiinnostavaa GamePassiin niin sitä hakataan kunnolla vähän aikaa.

Tulisi aika kalliiksi ostella kaikki noi pelit eikä tarvitse kuunnella vinkumista kun tietävät että saavat ladata GP:stä kaikki ne pelit jotka on mahdollista (ikäraja-asetus päällä).

On täysin käsittätöntä vinkumista täällä GP:stä kun kukaan ei pakota sitä ostamaan vaikka olisi PC ja Xbox, sieltä voi edelleen ostaa ihan samalla tavalla ne pelit kuin ilman GP:täkin. En ymmärrä tätä. Tai siis ymmärrän koska vinkuminen tulee aina tietystä suunnasta.
 
20h taitaa olla enemmänkin työssäkäyvä mutta yksin asuva. Tarkoittaa 2h pelaamista arki-iltaisin ja La-Su päivinä 5h rypistykset kummallekkin päivälle. Ei ihan toteudu kieltämättä kun puoliso, lapsi, koirat pyytää huomiota vaikka selvästi näkevät että istun olohuoneessa pyssypelin ääressä ja geneleceistä napsahtelee realistisilla äänenpaineilla kiväärin laukaukset. :geek:
Äijä on hoitanu liian hyvin hommat :D
 
Ps Nowlla taitaa olla hieman yli 3 miljoonaa tilaajaa (Ps plussalla noin 50 miljoonaa) joten kasvun varaa olisi. Sen sijaan Game Passilla on yli 25 miljoonaa tilaajaa joten selvästi suosittu palvelu kyseessä. Tietty matkaa vielä YouTuben maksullisiin tilaajin (50 miljoonaa) taikka netflixiin (222 miljoonaa) mutta pelien suhteen Game Pass taitaa olla suosituin? Alle kahden uutuuspelin hinnalla saa Game Passia vuoden joten ymmärrän hyvin suosion vaikka en itse sitä käytäkään PC-pelaajana. Jos lapsella olisi boksi niin tulisi varmasti hankittua.
 
Erikoista, että musiikki ja elokuvat koetaan jotenkin luonnolliseksi stramauspalvelu tuotteeksi tänä päivänä mutta pelit ovat sitten jostain syystä tuotteita joita on jotenkin parempi pelata kun ne "omistaa". Ihan samanlaista viihdettä nuo monet yksinpelit ainakin omasta mielestäni on kuin vaikkapa elokuvat jotka voi aivan hyvin pelata läpi tuollaisen palvelun kautta, vai mitä lisäarvoa se ostaminen varsinaisesti tuo.

Videopalveluissa taas tuo streamauksen "edullisuus", kätevyys ja suosio tuntuu ainakin omasta mielestäni kääntyvän itseään vastaan siinä mielessä, että palveluita on nykyään ihan helvetisti johon eri sisältö sitten pirstoutuu niin homma ei enää olekkaan kovin helppoa eikä ainakaan halpaa, siksi suurinosa kiinnostavista elokuvista tulee hankittua taas suuremmissa määrin omaksi. Mikäli pelaaminen välttää tämän pirstoutumisen voisin hyvin kuvitella käyttäväni tällaista palvelua.
 
En vaan oikein osaa päättää miksi toinen olisi parempi vaihtoehto kuin toinen. Toinen maksaa kuukausimaksua, toinen ostaa kertamaksulla. Ostaako peli "as a service" jolloin sitä saa pelata sen aikaa kun se palvelussa on ja sillä sisällöllä kuin se palvelussa on, vai ostaako kerralla omaksi. Se nyt on ehkä huonoin vaihtoehto, että ensin maksat kuukausimaksua ja lopulta ostat sen omaksi. Tuo "Day 1" on mielestäni kyllä yliarvostettua nykyään. Pelit on niin keskeneräisiä ja bugisia launchissa, että paljon paremman pelikokemuksen saa kun odottaa hetken että se on patchattu toimivaksi. Se pelihän on ihan yhtä hyvä vaikka "Day 150", monesti jopa parempikin.
Sehän on jokaisen oma valinta, itselle ja 25milj. muulle tuo on hyvä systeemi. MS alkaa olla niin paljon studioita, että pysyvästi palvelussa majailevia pelejä alkaa olla melkoisesti.
 
Voihan Game Passin ajattella niinkin että jos tykkää monipelejä pelata verkossa Cod, Fallout 76 ja muita, tilaus voimassa ja sitten kun ilmestyy jotain pelejä palveluun kokeilee niitä ja sitten ostelee omalle tilille tai fyyisenä jos tykkäilee niistä.

Minä pelasin Gears 4 läpi Game passin kautta ja ostin sitten sen tilille(Hyvällä alennuksella) jos tekee mieli pelata.
Samalla tavalla taisi käydä myös Forza 7 kanssa.
 
Erikoista, että musiikki ja elokuvat koetaan jotenkin luonnolliseksi stramauspalvelu tuotteeksi tänä päivänä mutta pelit ovat sitten jostain syystä tuotteita joita on jotenkin parempi pelata kun ne "omistaa". Ihan samanlaista viihdettä nuo monet yksinpelit ainakin omasta mielestäni on kuin vaikkapa elokuvat jotka voi aivan hyvin pelata läpi tuollaisen palvelun kautta, vai mitä lisäarvoa se ostaminen varsinaisesti tuo.

Tämä. Täytyy toki tajuta että olemme konsolifoorumilla mihin fanaattisimmatkin yksilöt kirjoittavat. Siinä temmellyksessä monesti unohdetaan mikä se nyt olikaan tärkeintä; itse pelin pelaaminen vaiko kultareunuksinen pelikotelo alttarin päällä.

Ostin tuossa pari päivää sitten 6e digitaalisen version Mad Max pelistä. Yllättävän viihdyttävä. Eipä tuolle lopulta käy muuta kuin että jää cinemaattisen rallinsa jälkeen pölyttymään digitaaliseen kirjastoonsa ikuisiksi ajoiksi...
 
Viimeksi muokattu:
Voihan Game Passin ajattella niinkin että jos tykkää monipelejä pelata verkossa Cod, Fallout 76 ja muita, tilaus voimassa ja sitten kun ilmestyy jotain pelejä palveluun kokeilee niitä ja sitten ostelee omalle tilille tai fyyisenä jos tykkäilee niistä.

Minä pelasin Gears 4 läpi Game passin kautta ja ostin sitten sen tilille(Hyvällä alennuksella) jos tekee mieli pelata.
Samalla tavalla taisi käydä myös Forza 7 kanssa.
Game Pass-tilausta voi ajatella myös siltä kantilta, että tilaamalla säästää jopa satoja euroja vuodessa. Mitenkö? Voit kokeilla Game Passin kautta kymmeniä tai jopa satoja erilaisia pelejä, ja testata pidätkö kiinnostavan oloisesta pelistä. Jos et pitänyt, niin eipä siinä mitään -> uninstall ja seuraava peli kokeiluun.

Entä jos ostat omaksi 10 peliä ale-myynneistä hintaan 10€/kpl, ja mikään niistä ei oikein iskenyt? 100€ kankkulan kaivoon. Entä jos ostit 10 peliä hintaan 20€/kpl, ja kaksi niistä oli todella hyviä, mutta 8 jäi kesken? 160€ hukkaan. Jne.

Ainakin omalla kohdalla Game Pass on toiminut niin, että olen kokeillut enemmän erilaisia genrejä ja sellaisia pelisarjoja, joita en välttämättä koskaan omaksi ostaisi. Huippu palvelu :kahvi:
 
Kalliiksi se lopunpelein käy subata gamepass, psnow, UBisoft+, EAPlay (taitaa kyllä EA kuulua PSNow ja gamepass vissiin en tiedä) ja pitää niitä pelidemopalveluina. Pyöritäänkö jo 50 taalaa kuukausi pelkistä demoista ja sormet ristissä odottaa että sinne tulee peli joka kiinnostaisi? Tietenkin jos yhden palvelun parisataa peliä riittää kattaukseksi koska "mikään muu ei koskaan kiinnosta" niin ihan varmaan jees. Shovelwarea päivät pääskyten pelaten ei vissiin ole minun juttu.

Lähtökohtaisesti kaikki pelit (missä tahansa palvelussa) pitäisi olla ilmaiseksi pelattavissa ensimmäiset 2h ilman että laitat palveluun edes maksutietoja. Tämän jälkeen teet päätöksen ostaa peli. Mutta ei. Lampaat määkii kuukausimaksun perään palveluihin joissa ei ole mitään kanavaa edes vaikuttaa mitä pelejä sinne annetaan kuukausimaksulle pelattavaksi.
 
Sehän riippuu siitä kuinka paljon kukin hyödyntää omaa tilaustansa, paljonhan noissa on hyödynnettävää jos nauttii paljon viihteestä, ei se kaikille sovi. Joillekin riittää se yksi 60e peli puolessa vuodessa. Mulle ei esimerkiksi riitä. Pelaan kymmeniä eri pelejä ja extraa päälle tuon 6kk aikana, se on about sama kun ostais sen yhen pelin. Eli Game Pass tarjoaa mulle lähes tulkoon ilmaiseksi viihdettä contentin määrään nähden, Toki joskus raaskii sitten muitaki pelejä ostamaan kovan harkinnan jälkeen. Mulla esimerkiksi jäänyt Farcry 6, Dying Light 2...yms hyviä pelejä ostamatta mitä ennen GP:tä ois sokkona ostanu. Paljon hienompaa saada halvalla pätchättynä pelit jälkeenpäin. Parasta on se että on kokoajan jotain kiinnostavaa pelattavaa pienellä, hyvin pienellä panostuksella, aikaisemmin kalliiksi tullut gaming omalla kohdalla on muuttunut lähes tulkoon ilmaiseksi tavaran määrään nähden niin kuin sanoin, en valita. Ja pelimausta tuskin voi kiistellä mutta oon aina valmis keskustelemaan siitä kuinka se "sinun ketä lie" 60-80e maksavassa putkijuoksussa on sitä vallankumouksellista elämän eliksiiriä.
 
Viimeksi muokattu:
Kalliiksi se lopunpelein käy subata gamepass, psnow, UBisoft+, EAPlay (taitaa kyllä EA kuulua PSNow ja gamepass vissiin en tiedä) ja pitää niitä pelidemopalveluina. Pyöritäänkö jo 50 taalaa kuukausi pelkistä demoista ja sormet ristissä odottaa että sinne tulee peli joka kiinnostaisi? Tietenkin jos yhden palvelun parisataa peliä riittää kattaukseksi koska "mikään muu ei koskaan kiinnosta" niin ihan varmaan jees. Shovelwarea päivät pääskyten pelaten ei vissiin ole minun juttu.

Lähtökohtaisesti kaikki pelit (missä tahansa palvelussa) pitäisi olla ilmaiseksi pelattavissa ensimmäiset 2h ilman että laitat palveluun edes maksutietoja. Tämän jälkeen teet päätöksen ostaa peli. Mutta ei. Lampaat määkii kuukausimaksun perään palveluihin joissa ei ole mitään kanavaa edes vaikuttaa mitä pelejä sinne annetaan kuukausimaksulle pelattavaksi.
Kyllähän ne kaikki kalliiksi käy, siksi itse maksan vaan gamepassista. Zenimaxin ja Activisionin ostaminen tuo meille GP käyttäjille ihan älyttömän pelikirjaston. Silti voin halutessani ostaa vaikka kaikki pelit fyysisinä, valinnan vapaus on se juttu.
 
Tätä ei haluta uskoa. :asif: Järjetöntä on myös se että ei muka tajuta että subipalveluita voi ottaa yhden kuukauden kerralla. Game Passiin saa jopa ostettua 1 viikon edestä peliaikaa jos haluaa. Elämä ottanu nyt kunnon takapakin ja kaikki konkkaan. Mutta tää 60-80 euron kertamaksu ei tunnu missään!:hmm: Nämä on muuten ne samat tyypit ketä me saadaan kiittää siitä että pelien hinnat on mitä on :D
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän ne kaikki kalliiksi käy, siksi itse maksan vaan gamepassista. Zenimaxin ja Activisionin ostaminen tuo meille GP käyttäjille ihan älyttömän pelikirjaston. Silti voin halutessani ostaa vaikka kaikki pelit fyysisinä, valinnan vapaus on se juttu.
Kyllä juu, se sallittakoon että jokainen tekee rahallaan mitä haluaa. Gamepassin halpana 3v subaajana vain kokemuksia jaan. Oppiläksynä maksan tuon 3v/120e joka ei onneksi ole paljoa (suhteellisesti). Olisin vain saanut pelattua kaiken saman 1e tarskakuukaudella. Olisiko ollut parempi jos olisin saanut PSNow esim satasella? Vielä älyttömämpi pelikirjasto... tuskin. Vuokra nakuttaa, pelit katoaa bittitaivaaseen eikä käteen jäänyt mitään mihin palata.

Jatkossa järki mukana onneksi ei maksanut paljoa.
 
Tuohan on ihan täyttä idiotismia ottaa palvelu 3 vuodeksi jos sitä ei hyödynnä. Ymmärrän vitutuksen mutta saat syyttää ihan ittees, niin kuin varmaan teetkin.
 
Tuohan on ihan täyttä idiotismia ottaa palvelu 3. vuodeksi jos sitä ei hyödynnä. Ymmärrän vitutuksen mutta saat syyttää ihan ittees, niin kuin varmaan teetkin.
Näinpä juuri. Sitä lähti juuri tuohon haippiin mukaan että nyt on joka päivälle uusi peli ja aivan älytön pelikirjasto. Kunnes huomasin että en halua pelata joka päivä uutta paskaa peliä pienestä poolista.

Oma syy. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
 
Nyt voitanne sanoa että siellä alttarilla makaavasta sinetöidystä muovikannestakin olisi enemmän hyötyä tässä tilanteessa :D
 
Kalliiksi se lopunpelein käy subata gamepass, psnow, UBisoft+, EAPlay (taitaa kyllä EA kuulua PSNow ja gamepass vissiin en tiedä) ja pitää niitä pelidemopalveluina. Pyöritäänkö jo 50 taalaa kuukausi pelkistä demoista ja sormet ristissä odottaa että sinne tulee peli joka kiinnostaisi?

Aivan uskomatonta, en tajua tällaista tekstiä yhtään.

Mikään ei pakota ketään maksamaan sitä 50 taalaa kuukausi, ei tarvitse maksaa mitään jos ei halua, senkus jatkaa nykymallilla ostaen täydellä hinnalla ne pelit jotka kiinnostaa.

Jos omaa Pleikan, PC:n ja Xboxin ja haluaa kaiken niin sitten varmaan joutuu maksamaan enemmän mutta pc/xbox käyttäjänä riittää kun ottaa sen GP:n niin saa EAPlayn mukana, siinä tulee reilulla kympillä aika pirusti pelattavaa. Ja jos ei ne matskut palvelussa kiinnosta niin mitä ihmettä sitten valittaa, jatkaa samalla mallilla kuin nykyään ja ostaa vain ne jotka haluaa?

Aivan käsittämätöntä mutta toisaalta aika vahva tunne siitä että oikea ongelma on siinä että "väärä" leiri hallitsee tätä puolta suvereneesti.
 
You are preaching to the choir. Minä olen kanssasi siinä samassa veneessä joka lähti kohti tuntematonta lupausten perässä ilman että tein kylmää faktapohjaista analyysiä tilanteesta ja poltin näppini. Ei siitä tarvi suuttua. Pitää vain ottaa henkilökohtaisella tasolla opiksi. Rahoja en saa takaisin joten odotetaan että Starfield pitää lupaukset ja on paras peli koskaan. Siitä vuoden päästä sitten Elder Scrolls 6. Siinä on riittävästi contenttia tuohon hintaan.
 
Itse olen GP:n katalogista noiden tripla-A pelien lisäksi löytänyt sellasta shovelware-paskaa ku Frostpunk, Desperados III, Death's Door jne.. näistä ainoata ei välttämättä olisi muutoin tullut pelattua, mutta nyt ovat yksiä suosikkejani.

Edelleen tulee pelejä ostettua GP tarjonnan ulkopuolelta toki. Mutta rahaa on säästynyt ja laatupelaamista riittää. Tulevaisuudessa vielä enemmän.
 
Näinpä juuri. Sitä lähti juuri tuohon haippiin mukaan että nyt on joka päivälle uusi peli ja aivan älytön pelikirjasto. Kunnes huomasin että en halua pelata joka päivä uutta paskaa peliä pienestä poolista.

Oma syy. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Näin se menee. Itsekkin hypen takia ostin täyteen hintaan tlou & god of war vain tajutakseni että paskaahan ne oli ja pelkästään 20e early acces dayz tarjoaa itselle enemmän.

Toki itse arvostan että pelissä saat itse päättä minne menet, mitä teet ja joudut hieman käyttämään omaa päätä. Tuollainen mene tuonne (tätä suoraa linjaa pitkin), paina x että etenet ja suurin haaste on kierrätkö hirviön oikealta vai heitätkö tiiliskiven on surullinen ilmiö videopeleissä.
 
Viimeksi muokattu:
Kuinka yllättävää, että palkintoja ennätystahtiin napanneet Sonyn menestykset on game pass fanikunnan mielestä paskaa :think:
 
Sinun tilanteesi on vielä pahempi mitä minulla. Olet antanut vihollisellesi Sonylle kahden täyden pelin hinnan etkä saa niitä ikinä takaisin. Minulla on sentään vielä toivoa että Gamepassiin tulisi hyvä peli... Olettaen että Phil setä ei valehdellut kun sanoi että Starfield tulee olemaan hyvä.
 
Moni pelaajista haluaa vain "kokea tarinan". Siksi pelit muuttunut sellaisiksi nykypäivänä mitä voi apinallekin opettaa.

882.jpeg
 
Huomautus - jätä tällaiset nollapostaus-provot kirjoittamatta
Kuinka yllättävää, että palkintoja ennätystahtiin napanneet Sonyn menestykset on game pass fanikunnan mielestä paskaa :think:

Sony tekee oman käyttäjäryhmänsä näköisiä pelejä, uskoisin että Hugokin olisi kova sana Plösö-leirissä jos vaan saisi lankapuhelimen liitettyä Pleikkaan, ideat ei ole paljon muuttunut vuosien saatossa.
 
Sinun tilanteesi on vielä pahempi mitä minulla. Olet antanut vihollisellesi Sonylle kahden täyden pelin hinnan etkä saa niitä ikinä takaisin. Minulla on sentään vielä toivoa että Gamepassiin tulisi hyvä peli... Olettaen että Phil setä ei valehdellut kun sanoi että Starfield tulee olemaan hyvä.
Tämä juuri kertoo sen todellisuuden, että pelit joudutaan kuitenkin ostamaan sieltä palvelun ulkopuolelta. Toivotaan sinne passiin joku hyvä Microsoftin tuote, vaikkapa tuo Starfield jonka spenkkusetä on kertonut olevan parempi kuin TES VI niin voi itsekin euron tilauksella tukea asiaa. Huippupelejä kun tykkään fanitella niin siksi Nintendolta ja Sonylta niitä tulee rahalla hankittua omaksi.
 
Tätä ei haluta uskoa. :asif: Järjetöntä on myös se että ei muka tajuta että subipalveluita voi ottaa yhden kuukauden kerralla. Game Passiin saa jopa ostettua 1 viikon edestä peliaikaa jos haluaa. Elämä ottanu nyt kunnon takapakin ja kaikki konkkaan. Mutta tää 60-80 eur
Kyllä juu, se sallittakoon että jokainen tekee rahallaan mitä haluaa. Gamepassin halpana 3v subaajana vain kokemuksia jaan. Oppiläksynä maksan tuon 3v/120e joka ei onneksi ole paljoa (suhteellisesti). Olisin vain saanut pelattua kaiken saman 1e tarskakuukaudella. Olisiko ollut parempi jos olisin saanut PSNow esim satasella? Vielä älyttömämpi pelikirjasto... tuskin. Vuokra nakuttaa, pelit katoaa bittitaivaaseen eikä käteen jäänyt mitään mihin palata.

Jatkossa järki mukana onneksi ei maksanut paljoa.
Jos GP palvelu puhuttelisi kaikkien tarpeita, niin tilaajia olisi todella huimasti. Jos Pleikka julkaisisi minusta mielenkiintoisia pelejä, ostaisin pleikkarin. Yksi mielenkiintoinen tuleva peli ei omalla kohdalla riitä konsolin hankkimiseen.
Hyvin moni asia puhuu sen puolesta, että MS strategia on hyvinkin onnistunut. Varsinkin kauhean edellis genin jälkeen.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 200
Viestejä
4 547 697
Jäsenet
74 943
Uusin jäsen
jesse86

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom