PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
666

Vaikka foorumilla välillä törmääkin hieman kyseenalaisiin mielipiteisiin täysin itsestään selvissä asioissa, niin onneksi suuri yleisö tuntuu vielä tiedostavan mitä muovilaatikkoa kannattaa edelleen tukea.

Oikeasti pistää miettimään miten helvetissä Xbox on kaiken poltetun rahan jälkeen onnistunut siinä, että on jääty Xbox Onen myynneissä jalkoihin.

Jossain kohtaa on kyllä helppo nähdä, että koko Xbox brändi kuopataan ja aletaan markkinoida nykyisiä tuotteita Microsoftin tuotteina. Tuntuu ettei tuota brändiä voi tässä kohtaa enää mikään pelastaa. Rebrändäyksen jälkeen on sitten helppo tarjota koko menu kaikilla mausteilla kaikille mahdollisille asiakkaille ja tahkota maksimimäärän rahaa.
 
Liittynyt
03.02.2021
Viestejä
588
niin onneksi suuri yleisö tuntuu vielä tiedostavan mitä muovilaatikkoa kannattaa edelleen tukea.
Jos fanilaseja yhtään raottaa niin parhaintahan olisi tukea juuri monenlaista alustaa että kilpailukyky säilyy. Varmaan olisi mahtavaa jos Nintendo ja Sony olisi pelkästään päättämässä kaikesta. :facepalm:

Mutta eihän täällä ketjussa ymmärretä kuin että "minun muovilaatikko paras, minun muovilaatikko myy eniten" :geek:.
 
Liittynyt
10.09.2021
Viestejä
515
Ei Switchissä, mutta muistaakseni jossain käsikonsolissa myytiin kuulokeliitäntä erikseen eli kuuluu kyllä perinteisesti Nintendon repertuaariin tuon tyylinenkin kusetusrahastus.
3,5mm kuulokeliitäntä puuttui 2003 julkaistusta Gameboy Advance SP:sta. Jokaisessa sitä edeltävässä, sekä sen jälkeen julkaistussa Game Boyssa tuo liitäntä on ollut. Että sellainen "perinteinen" kusetusrahastus.
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
666
Jos fanilaseja yhtään raottaa niin parhaintahan olisi tukea juuri monenlaista alustaa että kilpailukyky säilyy. Varmaan olisi mahtavaa jos Nintendo ja Sony olisi pelkästään päättämässä kaikesta. :facepalm:

Mutta eihän täällä ketjussa ymmärretä kuin että "minun muovilaatikko paras, minun muovilaatikko myy eniten" :geek:.
Paskanlotinaa ja turhaa sinisilmäistä fantasiointia kun kyseinen kolmas yhtiö on Microsoft.

Siinä kohtaa kun Mikkisofta saisi samanlaista markkinaosuutta kuin Sony ja Nintendo, lähtisi kymmenkertaiset rahavarastot mitä Sonylla ja Nintendolla on yhteenlaskettuna niin aggressiiviseen käyttöön että siinä tahdissa ei Sony ja Nintendo mahtaisi mitään vaan joutuisivat tyytymään jämiin ja luottamaan täysin yksinoikeusstudioihinsa sillä välin kun koko 3rd party homma olisi markkinointidiilejä ja muita sopimuksia myöten Microsoftin hallussa.

Se on jo nyt nähty kuinka Microsoft pystyy huomattavasti ahneampaan toimintaan konsolisodan peränpitäjänä mihin Sony ja Nintendo ovat syyllistyneet. Luuletko sinä oikeasti, että Microsoft yhtäkkiä alkaisi enemmän hyvää tekemään pelaajille jos sillä olisi vaikka Sonyn ja Nintendon MAU luvut?

Kyllä se on kuule niin, että meidän kaikkien kannalta on parempi, että Xbox on tukevasti peränpitäjä konsolisodassa. Näin säästyy iso osa pelejä meidän kaikkien saataville ja teille jotka vielä Xbox-konsolin ekosysteemissä olette saatte palvelunne halvemmalla. Kaikki voittavat.
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
1 522
Se on ainakin selvä asia että yks entinen Nokian työntekijä täällä vaikuttaa:rolleyes: sen verran katkeraa tekstiä tulee. Tästä hintojen korotuksesta taidettiin keskustella jo silloin kuin A&B kauppa saatiin maaliin. Yhden viikon vichy pullopantit menee nyt sit kohenneeseen gamepass hintaan:confused2:
 
Kokeile sanaa turhautunut.

Nää kaikki merkit Microsoftin ja Spencerin kaksinaamaisuudesta ollut jo vuosia tapetilla joista täällä minä ja muut kirjoitellut ja vastauksena saa ainoastaan silmien ummistelua kaiken sen vänkäämisen ohella ja nyt viimeisenä tuollaista ihmeellistä määkimistä siitä kuinka oikein innolla otetaan vastaan tämä hinnankorotus Microsofilta... syystä että?

Vai onko nyt vain käynyt niin, että ihmisen rajallisuus on tullut vastaan ja enää ei yksinkertaisesti energia riitä valittaa Microsoftin hinnankorotuksista kun on jo useamman viestin verran Sonyn hinnankorotuksia kritisoinut? On se jännä miten nää menee.
 
Liittynyt
03.02.2021
Viestejä
588
Mutuilua mutuilun perään. En itse ainakaan jaksaisi jatkuvasti menettää yöunia sen takia mitä isot firmat tekee. Olkoot ne hyviä tai huonoja päätöksiä.

Ehkä tässäkin on nyt tehty hieman isohko numero jostain parin euron noususta. Varmasti voi vaikuttaa joihinkin tilaajiin mutta täällä eniten äänessä ovat selvästi ne jotka eivät edes kyseistä palvelua tilaa...

Selatessani myös ketjua taaksepäin niin ainakaan Sonyn vastaavia hinnan nostatuksia ei ole kommentoitu mitenkään niin kertoo siitä jo vähän että sinisilmäisyys on vahvana mielipiteissä täällä. Harmi sinänsä.
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
1 522
Kokeile sanaa turhautunut.

Nää kaikki merkit Microsoftin ja Spencerin kaksinaamaisuudesta ollut jo vuosia tapetilla joista täällä minä ja muut kirjoitellut ja vastauksena saa ainoastaan silmien ummistelua kaiken sen vänkäämisen ohella ja nyt viimeisenä tuollaista ihmeellistä määkimistä siitä kuinka oikein innolla otetaan vastaan tämä hinnankorotus Microsofilta... syystä että?

Vai onko nyt vain käynyt niin, että ihmisen rajallisuus on tullut vastaan ja enää ei yksinkertaisesti energia riitä valittaa Microsoftin hinnankorotuksista kun on jo useamman viestin verran Sonyn hinnankorotuksia kritisoinut? On se jännä miten nää menee.
Minusta 2€/kk on kohtuullinen korotus kun ottaa huomioon että kaikki A&B pelit tulee day 1 passiin. Saan siis rahalleni vastinetta, enhän muuten palvelusta maksaisi. Sen sijaan minua vituttaa maksaa sähkönsiirron kk maksua 58€/kk, puhumattakaan alv korotuksesta tai Yle verosta. Gamepassilla olen säästänyt melko pitkän pennin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 066

Mäsä voi siis jatkossakin nostella hintoja ja otat aina tyytyväisenä vastaan? Nyt jo toinen kerta vuoden aikana kun hintoja nostetaan ja ei takuulla jää tähän koska näillä on paha tapa ruokkia ongelmaa ja tilaajia lähtee. Ei ainakaan kannata arvostella muiden tietokoneen päivityksiin meneviä rahoja kun niistä saa välitöntä hyötyä toisinkuin ahneen firman hinnankorotuksista joissa maksat kaikenaikaa tyhjästä.
Itse en Sonyn hintojen nostoa katsele hyvällä vaan kyse on ison firman ahneudesta eikä mistään muusta. Maksaa nyt moninpelaamisesta kun herrarodulla se on aina ollut ilmaista.

Alv korotus on pakollinen juttu kiitos edellisen tuhlari hallituksen. Nyt kaikki saadaan nauttia tästä tasaverosta kun velat on maksettava. Yle veroa minäkään en halua maksaa mutta eroon siitä ei näytä pääsevän. Maksukortin taakse vaan yle niin kaikki sitä tärkeänä pitävät saavat ilomielin maksaa kuten pelipuolen palveluista.
 
Eli sinä taas sinisilmäisesti uskot kaiken minkä hallitus sinulle kertoo, mutta samaan aikaan dissaat meitä joita 2€ kk korotus ei hetkauta, koska lisäsisältö:hmm:
Mitä Sonyn palveluun tuli sen korotuksen myötä? Day 1 pelit? Kuten joku jo mainitsi, niin eniten asiasta on meteliä pitänyt ihmiset jotka ei edes käytä palvelua:notworthy: sama porukka laittelee niitä +1k€ näytönohjaimia tietokoneeseen jolla pelaa sit ilmaiseksi moninpelejä:rofl: näkyy pc:eellekkin bo6 maksavan sen 80€.
 
Liitteet

Mitä lisäsisältöä sait tässä nykyisessä korotuksessa? Day 1 pelit vietiin pois (myös se sinulle rakas skini CoD) ja siirrettiin uuteen hintaluokkaan josta nyt saat maksaa 3€ enemmän (14,99€ -> 17,99€) etkä saanut mitään lisää. Ja mitä tulee hallitukseen niin enemmän minä uskon nykyistä hallitusta kuin tuota valehtelevaa, ihmisoikeuksia rikkonutta tuhlaaja jallitusta. Velat on joskus maksettava ja sen aika on nyt piti siitä tai ei.

En ole perehtynyt mitä Sony teki palveluidensa sisältöön hintojen korotuksen aikaan mutta kuten jo sanoin kaikki hintojen korotukset ovat suurfirmojen ahneutta. Kummallakaan ei ole ollut mitään pakkoa hintoja nostella, etenkään mäsän koska sitä rahaa näyttää olevan heitellä miljardikaupalla mihin tahansa kunhan kaverilta saataisiin vähän niistettyä pois. Silti mäsä kairaa fanejaan jo toista kertaa vuodessa. Mutta lampaat maksaa mielissään ja perustelee korotuksen olemattomuutta mitä kummallisimmilla tavoilla kuten vissy pullojen panteilla.

Edelleenkö kuvittelet, että kaikki pc pelaajat ostelee 1000€ ohjaimia :D Ymmärrätkö, että jo puolella tuosta saa reilusti kovemman ohjaimen mitä yksikään konsoli sisältää? Moninpelaamisen ilmaisuus tuntuu olevan konsolipelaajien, erityisesti vihreän leirin pakkotilaajille kova pala purtavaksi ja ymmärrän sen täysin. Järjettömältähän se tuntuukin kun ajattelee, että pelaat kymmeniä vuosia elämäsi aikana ja kokoajan raksuttaa pakkomaksut. Niistä kertyy valtavat summat. Melkein kuin tupakointi joka on älytöntä touhua ja kulut isot pitkässä juoksussa.

Joko CoD skinipäivitys 2024 on julkaistu kun hinnat on jo lukkoon lyöty?
 
Ensimmäinen korotus A&B kaupan lukkoon lyömisen jälkeen. Niistä peleistä maksetaan nyt. toinen hinnan korotus 7v sisällä, joten ihan kohtuullista. Edelleen ylivoimaisesti paras pelipalvelu, palataan sit asiaan kun hinta on sama kuin kehumallasi geforcella.
 
nonnzz98

Mini-ITX ❤️
Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2017
Viestejä
792
Otit heti gamepass pc:een esille kun pistin Codin hinnan esille, joten oletan että sinusta onkin ihan hyvä kun sen pystyy pelaamaan gamepassin kautta?
Tietenkin on hyvä, että on enemmän kuin yksi tapa päästä peliä pelaamaan, ikinä en ole muuta väittänyt :kahvi:
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 639
Minusta 2€/kk on kohtuullinen korotus kun ottaa huomioon että kaikki A&B pelit tulee day 1 passiin. Saan siis rahalleni vastinetta, enhän muuten palvelusta maksaisi. Sen sijaan minua vituttaa maksaa sähkönsiirron kk maksua 58€/kk, puhumattakaan alv korotuksesta tai Yle verosta. Gamepassilla olen säästänyt melko pitkän pennin.
No se PC passin hinnankorotus olikin juuri se ainoa kohtuullinen. Konsolipelaajilla se Day one pelien hinta nousee sinne 20€ kuussa...

Enää ei näy sitä vanhaa game pass consolea tuolla sivustolla enkä löytänyt sen kuukausihintaa, mutta nousu on todennäköisesti aika raju, kun joutuu jatkossa ottamaan ultimaten jonka hinta nousee vielä kaiken lisäksi sen 3€/kk.

Kohtuullista olisi ollut se, että myös consolen ja ultimaten hinta olisi noussut myös sen 2-3€/kkja palveluiden sisältöön ei olisi puututtu.
 
nonnzz98

Mini-ITX ❤️
Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2017
Viestejä
792
Enää ei näy sitä vanhaa game pass consolea tuolla sivustolla enkä löytänyt sen kuukausihintaa, mutta nousu on todennäköisesti aika raju, kun joutuu jatkossa ottamaan ultimaten jonka hinta nousee vielä kaiken lisäksi sen 3€/kk.
Game Pass Console poistettiin uusille käyttäjille, tilalle Game Pass Standard
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
1 522
No se PC passin hinnankorotus olikin juuri se ainoa kohtuullinen. Konsolipelaajilla se Day one pelien hinta nousee sinne 20€ kuussa...

Enää ei näy sitä vanhaa game pass consolea tuolla sivustolla enkä löytänyt sen kuukausihintaa, mutta nousu on todennäköisesti aika raju, kun joutuu jatkossa ottamaan ultimaten jonka hinta nousee vielä kaiken lisäksi sen 3€/kk.

Kohtuullista olisi ollut se, että myös consolen ja ultimaten hinta olisi noussut myös sen 2-3€/kkja palveluiden sisältöön ei olisi puututtu.
Siis missä tuo 20€/kk on ilmoitettu? Mikä on kellekkin kohtuullista, mulle pelkästään Indiana Jones, BO6 ja stalker 2 on yhden vuoden maksujen arvoinen. Edelleen peräänkuulutan sitä että tämä oli kaikkien tiedossa, ja nyt palvelu on 64€ kalliimpi kuin sonyn vastaava joka ei yllä laadussa lähelleekkään game passia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 066
Kohtuullista olisi ollut se, että myös consolen ja ultimaten hinta olisi noussut myös sen 2-3€/kkja palveluiden sisältöön ei olisi puututtu.
Näinhän se olisi mutta Good Guy Phil tekikin kunnon korotuksia ja palvelun muutoksia. Ja miksi ei tekisi kun tietty lammaslauma maksaa mitä pyydetään.
Ensimmäinen korotus A&B kaupan lukkoon lyömisen jälkeen. Niistä peleistä maksetaan nyt. toinen hinnan korotus 7v sisällä, joten ihan kohtuullista. Edelleen ylivoimaisesti paras pelipalvelu, palataan sit asiaan kun hinta on sama kuin kehumallasi geforcella.
2 hintojen korotusta vuodessa on paljon. Näistä kertyy mukava potti lisämaksettavaa mutta tehän maksatte mielihyvin mitä vain suuri MS ilkiää pyytää. Niin se Geforce Now palvelu maksaa muuten saman verran kuin GPU joten palataan samantien asiaan.

Siis missä tuo 20€/kk on ilmoitettu? Mikä on kellekkin kohtuullista, mulle pelkästään Indiana Jones, BO6 ja stalker 2 on yhden vuoden maksujen arvoinen. Edelleen peräänkuulutan sitä että tämä oli kaikkien tiedossa, ja nyt palvelu on 64€ kalliimpi kuin sonyn vastaava joka ei yllä laadussa lähelleekkään game passia.
Kalliita pelejä jos maksat 18€x12kk = 216€ tuosta kolmikosta pelaaksesi Day 1. Halvemmaksi tulee ostaa ne ihan omaksi jos välttämättä haluaa. Tai odottelee hetken ja alelaarista pilkkahinnalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
1 522
Näinhän se olisi mutta Good Guy Phil tekikin kunnon korotuksia ja palvelun muutoksia. Ja miksi ei tekisi kun tietty lammaslauma maksaa mitä pyydetään.

2 hintojen korotusta vuodessa on paljon. Näistä kertyy mukava potti lisämaksettavaa mutta tehän maksatte mielihyvin mitä vain suuri MS ilkiää pyytää. Niin se Geforce Now palvelu maksaa muuten saman verran kuin GPU joten palataan samantien asiaan.

Kalliita pelejä jos maksat 18€x12kk = 216€ tuosta kolmikosta pelaaksesi Day 1. Halvemmaksi tulee ostaa ne ihan omaksi jos välttämättä haluaa. Tai odottelee hetken ja alelaarista pilkkahinnalla.
72€ per peli, toki aika monta peliä tulee tuolta pelattua. Mutta Elä huoli, sulla ei tartte nuita maksuja maksaa:)
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
1 522
Se siitä "kaksinaismoralismista" :kahvi: toki PC Game Passilla on saanut ja tulee saamaan enemmän vastinetta rahalle, mutta sen varmaankin osaa kaikki nähdä
Eli se gamepass on hyvä palvelu ja hintansa väärti? Toki jos säästäisi 5 vuoden gamepassit, ja ostaisi sen 1k€ tietokoneen et pääsis pelaamaan 6€/kk halvemmalla:hmm: se maksaisi itsensä takaisin jo 13 vuoden aikana:kahvi: siinäpä oivallinen 18 vuoden suunnitelma.
 
nonnzz98

Mini-ITX ❤️
Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2017
Viestejä
792
Eli se gamepass on hyvä palvelu ja hintansa väärti?
Onhan se, toki hinnankorotuksen ja edullisemman tierin nerffauksen jälkeen vähemmän hintansa väärti. Edelleen en ole muuta väittänyt, niin en ymmärrä miksi pitää jankkaa uudestaan samalla kysymyksellä.
Etenkin tuo PC Game Pass on hyvä, mikäli nyt Mikkiksen bangerit rupee sieltä tulemaan.
Toki jos säästäisi 5 vuoden gamepassit, ja ostaisi sen 1k€ tietokoneen et pääsis pelaamaan 6€/kk halvemmalla:hmm: se maksaisi itsensä takaisin jo 13 vuoden aikana:kahvi: siinäpä oivallinen 18 vuoden suunnitelma.
Konsoligenin (7v) aikanahan säästät sen 500€ ja kaupan päälle saat paremman sekä monipuolisemman pelikokemuksen. En tiedä mitä matikkaa tuohon 13/18 vuoteen käytit, mutta varmasti voit avata? :think:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 066
72€ per peli, toki aika monta peliä tulee tuolta pelattua. Mutta Elä huoli, sulla ei tartte nuita maksuja maksaa:)
En huolikaan. Nytkin kokeilin Game Passissa muutamaa peliä ilman kuluja kun nvidia näin tarjosi joten ei mennyt rahaa eikä menetä jatkossakaan mitään kun pelitarjonta on tuo :) Palataan sitten asiaan kun Elden Ringin ja Alan Wake 2 tasoiset laadukkaat pelit ovat siellä Day 1.
Eli se gamepass on hyvä palvelu ja hintansa väärti? Toki jos säästäisi 5 vuoden gamepassit, ja ostaisi sen 1k€ tietokoneen et pääsis pelaamaan 6€/kk halvemmalla:hmm: se maksaisi itsensä takaisin jo 13 vuoden aikana:kahvi: siinäpä oivallinen 18 vuoden suunnitelma.
Ja koko sen ajan saat tietokoneella pelata aivan eri levelillä mitä laatutasoon tulee :psmoke:
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
1 522
Onhan se, toki hinnankorotuksen ja edullisemman tierin nerffauksen jälkeen vähemmän hintansa väärti. Edelleen en ole muuta väittänyt, niin en ymmärrä miksi pitää jankkaa uudestaan samalla kysymyksellä.
Etenkin tuo PC Game Pass on hyvä, mikäli nyt Mikkiksen bangerit rupee sieltä tulemaan.

Konsoligenin (7v) aikanahan säästät sen 500€ ja kaupan päälle saat paremman sekä monipuolisemman pelikokemuksen. En tiedä mitä matikkaa tuohon 13/18 vuoteen käytit, mutta varmasti voit avata? :think:
Vähän toisenlainen kuva jäänyt, mutta mukava kuin tarkensit asian.
Ensin säästän sen 5 vuotta koneeseen, gamepass 5v=1080€ ja sit pc gamepass on sen 6€/kk halvempi joka tekee 72€ vuodessa. Tosin 1080€ jaettuna 72€ on 15 vuotta, joten pc:ee ja gamepass siihen maksaa itsensä takaisin 20 vuoden aikana :)
 
nonnzz98

Mini-ITX ❤️
Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2017
Viestejä
792
Vähän toisenlainen kuva jäänyt, mutta mukava kuin tarkensit asian.
Luetun ymmärtäminen jne
Ensin säästän sen 5 vuotta koneeseen, gamepass 5v=1080€ ja sit pc gamepass on sen 6€/kk halvempi joka tekee 72€ vuodessa. Tosin 1080€ jaettuna 72€ on 15 vuotta, joten pc:ee ja gamepass siihen maksaa itsensä takaisin 20 vuoden aikana :)
Samalla logiikalla siis säästät sen 2.5 vuotta boksiin, vai onko se maagisesti ilmainen? :hmm:
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
1 522
En huolikaan. Nytkin kokeilin Game Passissa muutamaa peliä ilman kuluja kun nvidia näin tarjosi joten ei mennyt rahaa eikä menetä jatkossakaan mitään kun pelitarjonta on tuo :) Palataan sitten asiaan kun Elden Ringin ja Alan Wake 2 tasoiset laadukkaat pelit ovat siellä Day 1.

Ja koko sen ajan saat tietokoneella pelata aivan eri levelillä mitä laatutasoon tulee :psmoke:
Katso kun Makuja on monia, vielä kun sisäistää sen että se oma maku ei ole kaikkien mieleen:)
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
1 522
Luetun ymmärtäminen jne

Samalla logiikalla siis säästät sen 2.5 vuotta boksiin, vai onko se maagisesti ilmainen? :hmm:
Se artikulointi jne.
Tuolla esimerkilläni toin esille miten järjetöntä on tuoda esille 6€/kk hintaeroa. Pc:een ilmainen nettipeli on paljon parempi argumentti, koska nettipeli maksaa xboxilla.
 
nonnzz98

Mini-ITX ❤️
Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2017
Viestejä
792
Tuolla esimerkilläni toin esille miten järjetöntä on tuoda esille 6€/kk hintaeroa. Pc:een ilmainen nettipeli on paljon parempi argumentti, koska nettipeli maksaa xboxilla.
Niin ja joka ikinen kerta kun se on tuotu esille alkaa defenssit kuinka "Ei ole pakko maksaa jos pelaat näitä tiettyjä f2p niin ei ole hyväksyttävä argumentti". Se 6€/kk nyt vain sattuu olemaan uusi mukava bonus tähän keskusteluun :kahvi: jos konsolipelaajilla olisi korkeammat standardit niin eivät välttämättä joutuisi maksamaan turhaa lisää /s
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 639
Siis missä tuo 20€/kk on ilmoitettu? Mikä on kellekkin kohtuullista, mulle pelkästään Indiana Jones, BO6 ja stalker 2 on yhden vuoden maksujen arvoinen. Edelleen peräänkuulutan sitä että tämä oli kaikkien tiedossa, ja nyt palvelu on 64€ kalliimpi kuin sonyn vastaava joka ei yllä laadussa lähelleekkään game passia.
No console katoaa ja tulevaan standard tieriin ei kuulu Day one pelit. Konsolipelaajilla jää siis ultimaten ainoaksi vaihtoehdoksi, jos haluaa Day one pelejä pelailla ja ultimaten hinta nousee syyskuussa 19,90€:n

Aika kovaa peliä, jos tähän asti on voinut ostaa 11€:llä console tason tilauksen, mihin kuuluu Day one pelit.

On toki varmasti vielä parempi kun Sonyn palvelu, mutta siutä nyt onkin vaikea huonommaksi pistää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 275
Kieltämättä aika rajusti tippui game passin value näiden muutosten myötä. Selvästi rivien välistä on luettavissa ettei palvelu oikein kannata varsinkaan Day1 uutuuksilla alemmilla tiereillä. Pelaajana pitää olla aika kova kuluttamaan pelejä että tuo vuokraaminen tulee ns. "kannattavaksi". Itse olen vanhaa polvea ja ajattelen vuokraamisesta aina niin että kun asia vuokrataan niin sitä pitää käyttää tehokkaasti että saa rahalle vastinetta koska end-of-the-day mitään ei jää käteen siitä vuokratusta asiasta koska tavara pitää palauttaa. Ei sitä ennen vanhaan R-kioskilta nintendoakaan haettu vuosisubauksella vaan otettiin nintendo perjantaina kainaloon ja yksi peli ja sitä peliä pelattiin 24/7 se kaksi päivää ja vietiin rensselit takaisin.

Siksi olen itse palannut takaisin pelien ostajaksi. Ostan pelin 60e ja pelaan sitä pari kuukautta "platinaan". Sitten siinä ajassa toinen kiinnostava peli on tullut jo hinnassa alas 30e. Ostan sen ja pelaan. Siinä ajassa kolmas kiinnostava peli on jo steamin alessa 5e vaikka se oli silloin "day1" 60e. Nyt on jo kolme peliä pelattu 60 + 30 + 5 hintaan ja voin palata näihin milloin vain (kuten nyt palasin Batman Arkham Asylum peliin koska why-not).
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
246 671
Viestejä
4 312 243
Jäsenet
71 882
Uusin jäsen
Markkula

Hinta.fi

Ylös Bottom