PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
@Hammer Schultz @Maniac tämä sama turha jankkaaminen jatkuu teidän kesken vähän väliä ja kumpikin voisi katsoa hetken peiliin. Tässäkin jälleen toistuva kaava ihan selvä: Toinen esittää asioita epäselvästi ja toinen jää jumittamaan epäolennaisuuksiin sen sijaan että kysyisi simppelin rakentavaa keskustelua edistävän kysymyksen. Tähän päälle asenne, jossa lähtökohtaisesti hyökätään jatkuvasti toisen kirjoituksiin ja takerrutaan semantiikkaan, sen sijaan että yritettäisiin oikeasti ymmärtää mitä toinen tarkoittaa. Tästä samasta asiasta en jaksaisi enää hirveän montaa kertaa huomautella.

Laitan nyt vielä käytännön esimerkin avattuna:
Kukaan kun ei ala franchisesta maksamaan MS:n siitä maksamaa summaa, joten he ovat sarjan kanssa "jumissa" hamaan tappiin asti.
Mielipide esitettynä hieman epäselvässä muodossa - ihan inhimillistä ja tapahtuu useinkin keskusteluissa. Ei sinällään mitään väärää, mutta toki ilmaisuun voi aina kiinnittää huomiota jos samat tilanteet toistuu usein.
Oliko tälle väitteelle jotain lähteitä?
Tarpeettoman hyökkäävä sävy ja oletetaan että kyse on faktapohjaisesta tiedosta, keskustelu lähtee heti tarpeettomasti väärille raiteille. Tässä kohtaa voisi vaan asiallisesti kysyä, esim. että onko kyse mielipiteestä vai perustuuko johonkin faktaan?
Onko sinulla tiedossa että MS:lle olisi esitetty franchisen ostoa? Ei ole ainakaan minun silmiin osunut. Eikä olisi ensimmäinen kerta kun pulju maksaa ostoksistaan järjettömän ison preemion.

Olikos siitä 2,5 miljardin nettotuotosta nyt jotain kättä pidempää? Kumma kun et @Pingviini n esittämälle väitteelle kaivannut lisälähteitä, sillä esitettyä väitettähän lähde ei tukenut.
Vastauksessa sitten keskustelua viedään taas vaan lisää väärille urille ja ylikierroksille. Vastakysymysten sijaan tässä voisi vastata asiallisesti aiempaan ja jos edellinen kysymys olisi ollu rakentava, voisi nyt vastata että mielipide oli kyseessä (jonka käyttäjä sitten lopulta myöhemmin keskustelussa sanookin).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 316
Kena löytyy PC:lle Epicistä heti, tuli vaan just mainos niin huomasin. Vai ymmärsinkö jotain väärin...

Olet aivan oikeassa, kyseessä on siis multiplattari, kiitos tarkennuksesta.

Ei, en pahoittanut mieltäni mistään ja tuo "jumissa" on täysin irrelevantti, voit käyttää mitä tahansa sen synomyymiä tms.

Lähinnä kyse on siitä että sinä heittelet täällä kovasti väitteitä joita et suostu perustelemaan tai laittamaan mitään lähteitä/faktoja tueksi.

Mutta hyvä että tämä tuli selväksi, kyse oli siis sinun omasta mutuilusta taas kerran kuten varmaan kaikki arvasivat.

Ja osaltani tämä päättyy tähän.
Voin toki avata käyttämääni termiä "jumissa" kun se kerran noin paljon porua taas aiheutti. Eli pointtinahan on se, että Minecraftin hankkimiseen käytettyä rahamäärää, siihen käytettyä lisäpanostusta (mm. jatkokehitys & markkinointi) ja tästä saadun tuoton suhdettahan emme voi varmuudella tietää koska asiasta ei ole faktaa. Tuossa otettiinkin toinen pelisarja keskusteluun mukaan, joten käytän sitä samalla esimerkkinä pointtini terävöittämiseksi. DMA Design, nykyinen Rockstar North siirtyi Take Twon alle vuonna 1999 11 miljoonalla dollarilla. Take Twolla ollaan varmasti tyytyväisiä tuolla hinnalla saatuun kultakimpaleeseen, vrt. 2,5 miljardia dollaria franchisesta josta edes breakeven on tässä vaiheessa epäselvää. Ja kuten todettua, ei olisi ensimmäinen kerta kun MS:llä menee hankinnat vihkoon.

Mitäs jos vaan sovitaan että kaikki väittämät ovat mielipiteitä ellei niille ole esitetty lähdettä. Säästytään jatkuvalta jankkaamiselta.
Tämähän se yleinen netiketti on, en tiedä miksi se vaikuttaa tässä ketjussa ihmisiltä unohtuvan toistuvasti. En minä ainakaan pidä kenenkään kirjoituksia faktana suoriltaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 230
Asiaton käytös
@Hammer Schultz @Maniac tämä sama turha jankkaaminen jatkuu teidän kesken vähän väliä ja kumpikin voisi katsoa hetken peiliin. Tässäkin jälleen toistuva kaava ihan selvä: Toinen esittää asioita epäselvästi ja toinen jää jumittamaan epäolennaisuuksiin sen sijaan että kysyisi simppelin rakentavaa keskustelua edistävän kysymyksen. Tähän päälle asenne, jossa lähtökohtaisesti hyökätään jatkuvasti toisen kirjoituksiin ja takerrutaan semantiikkaan, sen sijaan että yritettäisiin oikeasti ymmärtää mitä toinen tarkoittaa. Tästä samasta asiasta en jaksaisi enää hirveän montaa kertaa huomautella.
Tämä on täysin totta, tarkoitukseni oli saada ko. vastapuoli ymmärtämään että hänellä on täysin väärä käsitys valuaatioista yms mutta ehkä asian olisi tosiaan voinut tuoda esiin paremmin. Pidetään tämä mielessä jatkossa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 316
Asiaton käytös
Tämä on täysin totta, tarkoitukseni oli saada ko. vastapuoli ymmärtämään että hänellä on täysin väärä käsitys valuaatioista yms mutta ehkä asian olisi tosiaan voinut tuoda esiin paremmin. Pidetään tämä mielessä jatkossa.
No sinähän fiksumpana voit sitten kertoa kaupan oikean valuaation kun selvästikin mielestäsi asian tiedät paremmin? Vai pitäisiköhän vain pidättäytyä epäsuoristakin piikittelyistä?
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 230
Eli pointtinahan on se, että Minecraftin hankkimiseen käytettyä rahamäärää, siihen käytettyä lisäpanostusta (mm. jatkokehitys & markkinointi) ja tästä saadun tuoton suhdettahan emme voi varmuudella tietää koska asiasta ei ole faktaa.
Otetaan pieni laskuharjoitus.

Microsoft osti Mojangin muistaakseni 2.5 miljardilla joskus 2015 tms. Tällä hetkellä tuon viimeisimmän tiedon mukaan Minecraft tekee luokkaa 1 miljardi revenueta per vuosi. Jos otamme varsin konservatiivisen 10% net profit arvauksen niin Minecraft tekee vuodessa sellaisen 100m voittoa, ottaen huomioon että kyseinen franchise kasvaa ilmeisen hyvää tahtia niin arvostukseksi muodostuva PE25 ei ole ollenkaan paha nykymarkkinoilla ja siten voidaan olettaa että halutessaan Microsoft saisi varmasti omansa takaisin helpostikin, vaikka huomioitaisiin ostohinta diskontattuna nykyhetkeen. Vaikka ostohetkellä hinta oli lukuihin nähden varsin korkea, tällä hetkellä kauppa näyttäytyy suorastaan halpana.

Toisaalta Microsoftilla ei liene yhtään mitään tarvetta eikä halua myydä tätä brändiä mihinkään, sillä on selvät synergiat moneen eri alueeseen alkaen koulutus-sektorista Azureen ja Xboxiin.

Eli toisinsanoen voidaan tehdä suhteellisen luotettava arvaus että halutessaan Microsoft pääsisi Minecrafista eroon varsin helposti ilman että ottaisi takkiin rahallisesti, ei siis mitenkään "jumissa" kuten väitit.

EDIT:

No sinähän fiksumpana voit sitten kertoa kaupan oikean valuaation kun selvästikin mielestäsi asian tiedät paremmin? Vai pitäisiköhän vain pidättäytyä epäsuoristakin piikittelyistä?
Olin tekemässä tätä kirjoitusta juuri sillä aikaa, kiitos kysymästä.
 
Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 416
SDF on aina hokenut, että Pleikkari ostetaan yksinoikeuspelien takia ja tehnyt hyvin selväksi, että yksinoikeuspeleillä tarkoitetaan ainoastaan pelejä, jotka ovat pelattavissa tietyllä laitteella. Nykyään PS5:lle taitaa olla jo kaksi yksinoikeuspeliä eli Ratchet & Clank ja Returnal. PS5 julkaistiin 12.11.2020 eli kohta on vuosi mennyt ja nuo kaksi peliä vasta saatu aikaan. Aika köyhältä vaikuttaa PS5:n yksinoikeuspelitarjonta edelleen. Joudun odottelemaan edelleen syytä vaihtaa PS4 PS5:een.
Eipä sillä väliä olekkaan ja hyvä vain ettei ole paljoa yksinoikeuksia tullut koska mikä laite pula on tällä hetkellä niin eihän kaikki halukkaat edes pääsisi pelailemaan pelejä.

Kun tuotantolinjat alkaa olemaan kunnossa niin sitten alkaa paukuttelemaan yksinoikeuksia ulos.
Seuraava taitaa olla Horizonin jatko-osa ellen ihan väärässä ole(?)
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 383
Tämä on täysin totta, tarkoitukseni oli saada ko. vastapuoli ymmärtämään että hänellä on täysin väärä käsitys valuaatioista yms mutta ehkä asian olisi tosiaan voinut tuoda esiin paremmin. Pidetään tämä mielessä jatkossa.
No sinähän fiksumpana voit sitten kertoa kaupan oikean valuaation kun selvästikin mielestäsi asian tiedät paremmin? Vai pitäisiköhän vain pidättäytyä epäsuoristakin piikittelyistä?
Ei selvästikään nyt mennyt ystävällinen ohjeistus rakentavasta ja piikittelemättömästä keskustelusta perille, joten pieni huili ei ainakaan tee huonoa.
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 528
Eipä sillä väliä olekkaan ja hyvä vain ettei ole paljoa yksinoikeuksia tullut koska mikä laite pula on tällä hetkellä niin eihän kaikki halukkaat edes pääsisi pelailemaan pelejä.

Kun tuotantolinjat alkaa olemaan kunnossa niin sitten alkaa paukuttelemaan yksinoikeuksia ulos.
Seuraava taitaa olla Horizonin jatko-osa ellen ihan väärässä ole(?)
Kyllä tuosta Horizonistakin on tulossa PS4 versio myös:

Mutta todellakin, koska konsoleita on niin niukasti saatavilla, niin se ei hirveästi innosta pelin julkaisijaa tekemään PS5 exclua. Siinähän menettää ison osan asiakkaista, ne joilla on vielä PS4. Launchissa tehdään iso osa myyntiä ja pre-orderit siihen päälle, niin jos ei ole PS5:sta vielä saanut niin ei ole ostamassa heti eikä varsinkaan ennakkotilaamassa.

Sitten kun kaikilla halukkailla on mahdollisuus hommata PS5, niin sitten niitä exclujakin alkaa tulla. Sitten ei tarvitse roikottaa vanhaa generaatiota mukana.
 
napsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.08.2019
Viestejä
1 676
Saisi Naughty Dog ruveta jo tiedottamaan seuraavasta julkaisustaan. The Last of Us 3 veikkaillaan. Tosin voisivat minun puolestani jättää sen tekemättä. Jotain Uncharted spinoffia ollaan tekemässä, mutta ei Naughty Dogin toimesta. Sucker Punch saisi väsätä Ghost of Tsushima 2:n, mutta siitä pitäisi tehdä tarpeeksi erilainen ykköseen verrattuna. Vaikka ykkönen varmaan paras pelaamani Pleikkari-peli olikin, niin se oli silti niin pitkä, että ajatus saman aloittamisesta uudestaan uuvuttaa jo nyt.

Horizonin jatko ei kiinnosta. Olen pelannut ykkösen ja jonkun verran lisäriä, joka jäänee kesken. Ghost of Tsushiman sujuvuuden jälkeen ei vaan pysty sitä valikko ja tavara helvettiä. Ei vaan pysty enää.
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
SDF on aina hokenut, että Pleikkari ostetaan yksinoikeuspelien takia ja tehnyt hyvin selväksi, että yksinoikeuspeleillä tarkoitetaan ainoastaan pelejä, jotka ovat pelattavissa tietyllä laitteella. Nykyään PS5:lle taitaa olla jo kaksi yksinoikeuspeliä eli Ratchet & Clank ja Returnal. PS5 julkaistiin 12.11.2020 eli kohta on vuosi mennyt ja nuo kaksi peliä vasta saatu aikaan. Aika köyhältä vaikuttaa PS5:n yksinoikeuspelitarjonta edelleen. Joudun odottelemaan edelleen syytä vaihtaa PS4 PS5:een.
Demon's Souls Remake unohtui listasta. ;)

Kyllähän PS5 kannattaa ostaa jo ihan pelkästään suorituskyvyn parantumisen takia PS4-peleihin verrattuna. Kymmenet pelit toimivat epävakaan 30fps sijaan 60fps. Ja esimerkiksi Miles Moralesissa tai Metro Exoduksessa pääsee säteenseurannasta nauttimaan jos se on juttu joka kiinnostaa. DualSensen ominaisuudet myös tekevät useasta pelistä paremman kuin ihan perus Xbox/PS4-kapulalla.

Pitäisiköhän tässä alkaa kysymään pääosin PC:llä pelaavilta miksi he ovat sijoittaneet 2000/3000-sarjan näyttiksiin kun jollakin GTX 970 varmaan pyörisi Cyberpunkit myös. Jotkut vain haluavat paremman pelikokemuksen, joten siihen nähden 400-500€ on kyllä sen verran pieni hinta sijoittaa PS5. Jos nyt siis välittää yhtään siitä pyöriikö peli 30fps vai 60fps. Veikkaan, että aika moni tällä elitistifoorumilla tuosta kyllä peleissään välittää.
 
Pleikka vitosen omistava kaverini on kertonut, että pelit pyörivät edelleen 30 fps.
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 528
Pleikka vitosen omistava kaverini on kertonut, että pelit pyörivät edelleen 30 fps.
No sehän riippuu pelistä. Jotkut pelit kun eivät pysty pitämään edes sitä tasaista 30fps tahtia PS4 Pro:lla.

Tässä jonkinlainen lista, aika monta 60fps peliä on tuossa mainittu:

Lista on muutaman kuukauden vanha. Tuon jälkeen on tullut lisääkin, kuten vaikka Horizon Zero Dawn ja AC Odyssey jotain nyt mainitakseni, että ihan ajan tasalla ei lista enää ole.
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 528
Eli PS5 kannattaa ostaa vanhoja pelejä varten:confused2:
Mitä täällä tapahtuu?
Tässä on pleikkarikansa jännän äärellä kun on sellainen ihme tapahtunut kuin taaksepäin yhteensopivuus. Ei ollut PS4 julkaisun aikaan sitä ongelmaa, vaan PS3 pelit sai heittää roskikseen ja ostaa uudelleen PS4 remastereina.

Kyllä mä ostan PC:llekin uuden näytönohjaimen ja vanhoissa peleissä voi laitta asetukset ultra-kaakkoon ja edelleen pyörii tosi hyvin. En ymmärrä miksi sitä pitäisi hävetä.

Ja jos sattuu olemaan vaikka PS4 Pro, ja aikeissa joskus vaihtaa se PS5:seen, niin nyt siitä PS4 Pro:sta saa ihan oikeaa rahaa myydessä. Nyt on hyvä aika vaihtaa kun väliraha on pienempi. Kun aikaa kuluu niin se PS4 Pro ei kelpaa kenellekään eikä siitä saa myydessä juuri mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
Eli PS5 kannattaa ostaa vanhoja pelejä varten:confused2:
Mitä täällä tapahtuu?
Kyllä. Pieni hintahan konsolin osto on verrattuna PC-päivityksiin jos haluaa nauttia hieman paremmasta pelattavuudesta kymmenissä peleissä. Esimerkiksi pari viikkoa sitten saapunut 60fps patch AC Odysseyhin tekee pelistä ihan erilaisen pelattavan tuolla 60fps.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
201
Konsoleilla 60fps meinaa yleensä 1080p + low asetukset mutta jokainen tyylillään jos pc on liian kallis.
 
DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 175
Itse pelaan pääasiassa BF V:tä ja se on nyt vitosella rock solid 60fps. Paljon nautinnollisempaa. PS4 Prolla isommissa kahakoissa fps takkusi oikein kunnolla. PS4 Pro:n myin pois 280€ ja PS5 Digitalin ostin 430€ helmikuussa. Mielestäni erinomainen diili/vaihdos.
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
Konsoleilla 60fps meinaa yleensä 1080p + low asetukset mutta jokainen tyylillään jos pc on liian kallis.
Parempi tuo silti on kuin 30fps low asetuksilla. En tässä nyt mitään vertailua PC:n välille tarkoittanut vaan ainoastaan sitä, että tuo 400-500€ on aika pieni hinta maksaa jos haluaa käytännössä tuplata suorituskyvyn. Lähinnä tässä yritän todistella, että PS5 on kyllä järkevää hommata ihan vanhojen pelien paremman suorituskyvyn vuoksi. Kyllä ne pelaajalle mieluiset PS5 pelit sieltä aikanaan tulee eikä konsolikaan tuohon mennessä ole yhtään halventunut joten en näe oikein syytä venaillakaan PS5:n ostoa tuohon asti.
 
Se pointti olikin että rahalla saa ja ei tarvitse tyytyä rupu resoon ja rupu asetuksiin jos haluaa esim 60fps. Konsolit on aina low end koneita joita saa halvalla
 
roystered

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.05.2021
Viestejä
519
Tulee myytyä vasta rakennettu PC pois. Töissä ”saa” istua niin paljon koneella, että ei vaan maistu enää vapaa-ajalla.
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
Se pointti olikin että rahalla saa ja ei tarvitse tyytyä rupu resoon ja rupu asetuksiin jos haluaa esim 60fps. Konsolit on aina low end koneita joita saa halvalla
On aika monta huippupeliä pleikkarilla ainoastaan saatavilla jotka tuplaavat sen FPS:n eli ei se PC:kään ole vastaus kaikkeen. Eikä kyllä nykyiset konsolit mitään rupukoneita ole low asetuksilla. Steamin tilastoja kun katselee niin harvalla on siellä tehokkaampaa myllyä kuin PS5/Series X. Iso oli hyppäys performanssissa viime genistä tähän geniin.

Uusin hyvä esimerkki on Death Stranding joka pyörii käytännössä maksimi PC:n grafiikka-asetuksilla natiivi 4k:na lähes tasaisena 60 PS5:llä, ainoastaan BT-encounterissa ja cutsceneissa dippaillaan. Hieman kun laskee resoa ja pelaa performance modella natiivilla 1800p niin se FPS onkin jo tasainen 60. Ja se image quality ei laske ollenkaan tuossa jos sitä joku epäilee.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
201
Tulee myytyä vasta rakennettu PC pois. Töissä ”saa” istua niin paljon koneella, että ei vaan maistu enää vapaa-ajalla.
Itse ainakin pelannut sohvalta about 10v pcllä

On aika monta huippupeliä pleikkarilla ainoastaan saatavilla jotka tuplaavat sen FPS:n eli ei se PC:kään ole vastaus kaikkeen. Eikä kyllä nykyiset konsolit mitään rupukoneita ole low asetuksilla. Steamin tilastoja kun katselee niin harvalla on siellä tehokkaampaa myllyä kuin PS5/Series X. Iso oli hyppäys performanssissa viime genistä tähän geniin.

Uusin hyvä esimerkki on Death Stranding joka pyörii käytännössä maksimi PC:n grafiikka-asetuksilla natiivi 4k:na lähes tasaisena 60 PS5:llä, ainoastaan BT-encounterissa ja cutsceneissa dippaillaan. Hieman kun laskee resoa ja pelaa performance modella natiivilla 1800p niin se FPS onkin jo tasainen 60. Ja se image quality ei laske ollenkaan tuossa jos sitä joku epäilee.
Far Cry kutosesta (Joka suunniteltu myös vanhan genin ehdoilla) kosoleilla jätettiin jo pois RT tuki että pyörii sen 60fps ja jos muista oikein niin Unreal 5 demo konsoleilla 30fps joka ei kovin hyvää lupaile. Hintaansa nähden kovia myllyjä jota kompensoi tosin kalliimat pelit ja maksullinen nettipelaaminen.
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 528
Itse ainakin pelannut sohvalta about 10v pcllä
Harkitsen itsekin tällaista siirtymää. Aikaisemmin ei ongelmaa, ja tykkään ultrawide monitorista yms, mutta nyt etänä työkone ja pelikone on samassa näytössä. Eli kun työt loppuu niin työkone kiinni ja pelikone päälle eikä tarvitse edes persettä nostaa penkistä. Menee kätevästi koko päivä samassa paikassa istuskellessa. Pitemmän päälle ei niin kivaa. :D
 
Suosittelen lämpimästi iskemään pcn olkkarin telkkuun:thumbsup: Pelaamisen lisäksi windowsin joustavuus\käytettävyys pehmeltä sohvalta ja isolta ruudulta on iso +. Tosin miinusta siitä että jos tykkää pelata räiskinnät k+m combolla niin ei ole yhtä sujuvaa kuin pöydän äärellä. Voi unohtaa CeeÄssän tosissaan vetämisen sohvalta käsin:lol:
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
1 166
Kyllä. Pieni hintahan konsolin osto on verrattuna PC-päivityksiin jos haluaa nauttia hieman paremmasta pelattavuudesta kymmenissä peleissä. Esimerkiksi pari viikkoa sitten saapunut 60fps patch AC Odysseyhin tekee pelistä ihan erilaisen pelattavan tuolla 60fps.
Piti vaan varmistaa, koska osa porukkaa on sitä mieltä että kukaan ei pelaa vanhoja pelejä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 922
Piti vaan varmistaa, koska osa porukkaa on sitä mieltä että kukaan ei pelaa vanhoja pelejä.
Tuo on ihan omaa tulkintaasi. Siinä on melkoinen ero joutuuko pelaamaan vain vanhoja pelejä vai haluaako pelata myös vanhoja. Erityisesti ne laitteen X ostoon vaikuttavat yksinoikeudet. PC on tässä mielessä edistyksellisin valinta koska sillä on aina onnistunut pelamaan niin uudet kuin vanhimmatkin.
 
Ei kai kukaan enää joudu pelaamaan vanhoja pelejä, kuulostaa huonolta provolta.
Joo pc on se ykkös juttu, mutta kun katsoo uuden genin konsoleiden lyövän jatkuvasti myyntiennätyksiä, niin huomaa että konsoleilla on koko ajan enemmän kysyntää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 099
Death Stranding Directors Cutissa loistavaa parodiaa savegamen siirtämisen hankaluudesta PS4 versiosta PS5 versioon. :D

Ajatella. Jos se olisi vaan "start the game on PS5" niin tätäkään ei olisi ehkä nähty. :D
Luulin ensin, että siellä on Samilla oikeasti odottava tilaus savefilupaketin viemiseksi jonnekin, mutta Kojimalla ei kuitenkaan ihan niin paljon ollut pokkaa. Olisi ollut ihan hauska viedä viimeinen paketti jonnekin, jotta voi lähettää saven PS5:lle, mutta viimeisin tallennus oli privaattibunkkerissa, joten ei tarvinnut kuin nousta hissillä ylös tuohon terminaalille ja asia hoidettu.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 099

Merkkipaalu. Ensimmäinen native 8k locked 60fps konsoli peli? Onko suurin ero resoluutiossa tehokonsolien välillä koskaan? Digital Foundry epäilee että peliengine jolla tämä peli pyörii rakastaa korkeita kellotaajuuksia ja sitä kautta muun muassa fill-ratea mitä PS5:ssa on reilusti enemmän.
  • PS5 7680 x 4320, 32MPixel
  • SeriesX 5568 x 3132, 17MPixel
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Hieno art style pelissä mutta toi muutenkin pyörii vaikka perunalla.
Äläpä ala väheksyä toisten tekemiä huimia teknisiä saavutuksia. 8K-telkkareita alkaa kuitenkin olla jo melkein kaikilla, joten tärkeää että tällaiset nostetaan isosti esiin.

Esim. VRR sitten taas on tunnetusti täysin turha ja tarpeeton ominaisuus televisioissa, eikä VRR-telkkareitakaan ole kuin ehkä yhdellä tyypillä ja sillä sen mulkulla kaverilla. Eli 8K >>> VRR jos näistä kahdesta pitäisi valita. :tup:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
165

Kyllä olisi eri ääni, kun mäsä olisi julkaisut kyseisen pelin.
 
Liittynyt
09.03.2021
Viestejä
616
Esim. VRR sitten taas on tunnetusti täysin turha ja tarpeeton ominaisuus televisioissa, eikä VRR-telkkareitakaan ole kuin ehkä yhdellä tyypillä ja sillä sen mulkulla kaverilla. Eli 8K >>> VRR jos näistä kahdesta pitäisi valita. :tup:
Eipä tuon puute onneksi niin hirveästi pääse haittaamaan kun PS5 löytyy genin tasaisin 60fps framerate peleihin jo muutenkin. Xboxilla tuo VRR on enemmän tarpeeseen kun tahtoo niin useasti kyykkäillä pelit.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 922
Hauska huomata miten ne pikselit ei enää olekaan merkityksellisiä kun noin suureksi erot meni PS5 eduksi :)
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 230
Hauska huomata miten ne pikselit ei enää olekaan merkityksellisiä kun noin suureksi erot meni PS5 eduksi :)
Lienee aika laaja konsensus siitä että 8K resosta ei ole mainittavaa hyötyä kuin vasta todella isoissa ruuduissa mutta tämä on tietenkin taas aika käyttäjäkohtaista eli subjektiivinen näkemys. Normipulliainen jollain 65" ruudulla 2-3m katseluetäisyydellä ei huomaa eroa.

Mutta hyvä että kehitys menee eteenpäin, mietin vaan että jos saa 8K 60fps niin eikö 4K:lla pitäisi olla älyttömät fps:t?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 099
Jätit sen olannaisen mainitsematta eli pleikalla käyttää huonompia laatu asetuksia.
Nuita Johnin ja Alexin side by side comparisoneja kun katsoo 4k näytöltä full screen niin voi vain ihmetellä että oliko Ray traced ambient oclusion sen väärti että peli kompastelee alle fullHD:n? RT-AO poistaa käytännössä vain hahmon ympäriltä artifaktat joita SSAO luo. Esimerkki skeneissäPS5 minimit 4,5Mpixel kun SeriesX:llä 1,8Mpixel. Sanoisin että tässä tapauksessa huono valinta.
 
Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 416
Xboxilla peli latautuu 13 sekunnissa ja PS5:llä 21 sekunnissa. Numerot puhuu puolestaan. Kiitos Phil Spencer teho-SSD:stä :tup:
Kun olisi ajattelut että PS5 tarjoo nopeammat latausajat ja Xbox korkeamman reson mutta homma menikin ihan päinvastoin, numeroilla ei taida olla paljoa väliä mitä konsolissa lukee.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 316
Suutarit pysyköön lestissään, RT on tässä pelissä aivan turha konsoleilla:

Liittynyt
15.07.2020
Viestejä
416
Lienee aika laaja konsensus siitä että 8K resosta ei ole mainittavaa hyötyä kuin vasta todella isoissa ruuduissa mutta tämä on tietenkin taas aika käyttäjäkohtaista eli subjektiivinen näkemys. Normipulliainen jollain 65" ruudulla 2-3m katseluetäisyydellä ei huomaa eroa.

Mutta hyvä että kehitys menee eteenpäin, mietin vaan että jos saa 8K 60fps niin eikö 4K:lla pitäisi olla älyttömät fps:t?
Peli pyörii PS5:lla ja Series X:llä 4k tilassa 120fps eli juu.
Tuo pelihän siis sisäisesti pyörii PS5:lla 8k 60fps ja Series X:lla 6k 60fps ja antaa ulos molemmilla konsoleilla supersamplattua 6k- 8k kuvaa 4k resoluutiolla (koska kummatkaan konsolit eivät tällä hetkellä anna ulos kuin max 4k signaalia). Tuon supersamplatun 6K-8K kuvan ja natiivi 4k kuvan ero on niin minimaalinen tuossa pelissä että en ymmärrä miksi kukaan valitsisi supersamplattua 60fps tilaa natiivi 4k 120fps tilan sijasta. Erittäin hieno saavutus kuitenkin studiolta molemmilla konsoleilla vaikka jääkin vähän akateemiselle tasolle tuo hyöty.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.08.2021
Viestejä
43
Ei nyt väittelyyn liity, mutta näkeekö PlayStation Storessa jostain paljonko peli vie tilaa kovalevyltä? Siis ennen ostamista ja lataamista. Oonk mä vammanen vai miksi en vuosien saatossa ole löytänyt, vaikka silloin tällöin etsinyt tätä arvokasta ja salaista tietoa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 197 282
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom