Aikaisempaa osaa en ole juuri pelannut, poislukien pariin otteeseen helpoimman vaikeusasteen kampanjan vuosia sitten. Tämän pelin julkaisu sattui sopivaan hetkeen kun ei ole itselläni juuri muuta pelattavaa nyt ollut ja joulun seuduille oli varattuna pitkät lomat. Matka alkoi minion witchilla ilman mitään ideaa buildista tai ennakkotietoja pelistä. Suunnitelmana oli ottaa passive treesta kaikki skillit jossa lukee "Minion" ja katsoa miten pitkälle sillä pääsee. Act 1 meni suhteellisen helposti, peli kaatui viimeisellä bossilla ja sen takia se täytyi juosta kahteen kertaan. Tämä oli toisaalta onni, sillä toisella runilla sain droppina uniikin chestin jossa oli +100 spiritia.
Dropista huolimatta act 2 oli älytöntä kyntämistä ja muita droppeja ei tullut. Minionit kuolivat välittömästi ja buildikin oli varmasti pielessä, tämä oli osaltani vaikein osuus koko pelissä. Jouduin juoksemaan alueita uudelleen kun jumitin useassakin bossissa. Otin vähän selvää mitä buildeja muut on witchilla pelannut ja vaihdoin buildiin minioneille lisää kestävyyttä + raging spirits + firewall. Tässä vaiheessa peli muuttui täydeksi ylijuoksuksi ja oikeastaan jatkuikin aina cruel kampanjan loppuun. Suurin osa etenkin cruelin bosseista kuoli muutamassa sekunnissa Arsonist armeija + firewall comboon.
Endgame lähti käyntiin hitaasti atlas questeja tekemällä. Tradesin pari 1-3 exaltedin arvoista tavaraa itselleni. Tästä huolimatta pelaaminen alkoi muuttumaan todella puuduttavaksi jossain map lvl ~10 tienoilla. Kuolin kohtuu usein 1 after death effekteihin joita ei minion + firewall spammin alta juuri näkynyt. Witch jäi tasolle 78 ja lähdin hakemaan uutta vauhtia Deadeye Rangerin avulla.
Deadeyelle iskettiin pari stashista löytyvää uniikkia päälle ja witchilla kerättyä kultaa käytettiin gamblaamiseen jotta geari pysyi suunnilleen perässä. Parissa päivässä kampanja oli valmis ja endgamea varten tradeilin enemmän gearia. Nytkyttelin hiljalleen kohti lvl 15 mappeja. Vähän ajan päästä 15lvl mapitkin clearaantuivat erittäin helposti käyttäen Fubgunin Lightning Arrow + Cold damage buildia joka triggeraa Herald of Ice / Herald of Thunderit. Toistuvat 1 shottautumiset after death effekteihin nakersivat edelleen vaikka vaihdoin tankimpaan buildiin. Sorceress alkoi tässä vaiheessa näyttävän erittäin houkuttelevalta Mind Over Matter (= Mana on healthia) + Chaos Inoculation (immunity chaos damagelle & max life on 1) + Energy shield combolla.
Sorsalla kampanja meni suhteellisen vauhdikkaasti myöskin, ostelin välillä gearia vauhdittamaan prosessia. Cruelilla meno hidastui jo melko paljon, pelkällä sparkin spammauksella damage junnasi melko paljon perässä. Hitaasti mutta varmasti cruelin act 3 dingattiin lvl 58 ja saatiin Archmage jolloin peli lähti ensimmäistä kertaa vauhtiin. Damage oli tässä vaiheessa todella kova + ostettu flat mana gear + em. MoM + CI combo tarkoitti että hahmo kesti todella hyvin ja myös damage oli todella kova.
Vauhti pysyi suhteellisen hyvin yllä aina lvl 15 mappeihin asti. Täällä kuolemia tuli välillä, enimmäkseen tilanteissa jossa joutui monen kestävän / nopean vihun piirittämäksi ja stunlockautui kuoliaaksi. Tämä ei kuitenkaan samalla tavalla harmittanut, ainakin tiesi mihin kuoli. Vaihdoin tankimmasta buildista Captainlance9:n crit buildiin ja tässä vaiheessa damage nousi sen verran että peli alkoi helpottua. Mappien clearaus sujui ja kuolemia tuli todella harvoin, tosin niitä tuli. Currencya kertyi hiljalleen tradeamalla + league mekaniikoista ja satunnaisista divine orb dropeista.
Löysin ritualista kaksi Audience witht the Kingia putkeen jotka myin ~7 divine orbia kappale. Ostin 76% ingenuity hintaan 22 divine orbia ja tämän jälkeen uskaltauduin ensimmäistä kertaa kokeilemaan Pinnacle bosseja. Ensimmäisenä kohteeksi Xesht eli Breachin boss. +1 ja +2 bossit menivät alas rimaa hipoen, palkinnoksi saatiin Atlas pointeja breachiin ja Hand of Wisdom and action joka myytiin pois 8 divine orbilla. +3 Xeshtilta tuli turpaan ja tästä masentuneena palailin mappeja kyntämään ja keräämään voimia. Pienen ajan jälkeen päätin vaihtaa pois crit buildista - ostin 10 divine orbilla Everlasting Gaze amuletin jossa oli 30% mana shield sekä valmiiksi anointattu Lightning Rod. Tässä vaiheessa Lightning Rodin yksinään tarvitsemat essence olivat reilun 8 divine orbia. Peliin tuli tässä vaiheessa taas täysin uusi vaihde silmään - breachien clearaus Lightning Rodin avulla muuttui erittäin triviaaliksi. Spammasinkin tässä vaiheessa Atlaksen täyteen breach tabletteja joissa oli item quantitya mahdollisimman paljon. Parhaimmillaan yksittäisille ruuduille sai yli 130% increased item quantity, tähän päälle karttojen mehustelut ja parhaimmillaan yhdestä hyvästä kartasta sai 1-2 divine orbin edestä raakaa currencya. Gearia tuli päiviteltyä tiuhaan tahtiin ja samalla Xeshtin +3 ja +4 versiot tuli lyötyä suhteellisen helposti.
Muutama päivä sitten uskaltauduin ensimmäistä kertaa kokeilemaan Simulacrumia. Tämä oli pitkästä aikaa vaikeinta contenttia mitä olin pelisse tehnyt. Yksi kerrallaan simulacrumit menivät läpi +1 - +4 välillä enkä kuollut kertaakaan. Muutaman päivityksen jälkeen Sparkin unbuffed dps oli hieman alle 100k. Simulacrumista ei tullut muutoin hyviä droppeja, mutta essencet ja pari 20lvl skill gemia maksoi näistä reissuista aiheutuneet kulut.
Täydet Delirium + Breach pointit yhdistettynä täysillä boostattuihin karttoihin takasivat helpot runit ja paljon currencya. Tähän heti perään satuin saamaan myös yhden Audience with the Kingin ja päätin kokeilla sitä itse. Bossi tipahti käytännössä välittömästi ja droppina tuli uusi Ingenuity umpisurkealla rollilla. Ajattelin että juoksen tämänkin muutaman kerran läpi joten ostin 3 avainta lisää ja tapoin kolmesti - muita hyviä droppeja ei sitten näkynytkään. Käytin pari divine orbia ja rollasin Ingenuitylle 77% rollin -> Perään corrupt jolla saatiin + 24% lightning resistancea.
Tänä aamuna viimeinkin sain tarvittavat "Rahat" kasaan ja ostin paskalla rollilla varustetun Dream Fragmentsin hintaan 73 divine orbia. Tähän pari orbia rollie korjaamaan + vähän resistancejan fixailuja ja nyt tuntui että alkaa buildi olemaan viimein valmis kokeilemaan pelin "suurinta" haastetta eli Arbiter of Ashia. Olin aikaisemmin löytänyt muutaman citadelin mutta avaimet oli myyty. Ostin avainsetin ja kävin kokeilemassa bossia joka tosiaan kuolikin käytännössä välittömästi. Droppina tuli Morior Invictus, rollina All elemental resistances + Increased attributes. Tästä pääsin eroon hintaan 36 divine orbia joilla ostettiin 3 avainsettiä lisää ja Arbiter käytiin pieksämässä kolme kertaa lisää. +2 ja +3 meni myöskin alas ilman että mitään mekaniikkoja tarvitsi tehdä. +4 Arbiter kerkesi aloittaa phase 2:nsa normaalisti mutta sekin lenteli muutaman sekunnin ympäri areenaa ja kuoli tämän jälkeen, ilman että mitään erikoista kerkesi kuitenkaan tapahtua.
Hahmolla on tällä hetkellä päällä geari jonka arvo on n. 140-160 divine orbia ja stashissa lienee ~40 divine orbin edestä currencya ja muuta roskaa. Arbiterin kuolema kuitenkin tuntui tarjoavan itselleni tässä vaiheessa tarvittavan closure ja en keksi mitään tekosyytä itselleni jatkaa peliä.
Hahmojen statsit:
Witch Infernalist (lvl 78)
Played: 2d 10h
Deaths: 76
Ranger Deadeye (lvl 92)
Played: 3d 4h
Deaths: 77
Sorceress Stormweaver (lvl 96)
Played: 5d 2h
Deaths: 41
Sorceressilla kuolin 92lvl jälkeen kolmesti - yksi näistä oli Pinnacle boss Xeshtille, yksi after death effektiin (jäinen "ruusu" joka räjähtää monta kertaa ja josta en jaksanut liikkua, map modifierit taisivat alentaa resistanceja) ja yksi kerta johonkin omaan typeryyteen, en muista mihinkä. Hahmolla tosiaan lopussa 107k spark dps (paljon suurempi oikeasti, peli ei osaa laskea Lightning Rodin vaikutusta tuohon) ja käytännössä kaikki kuolee ennenkuin ne ehtii ruudulle ilmaantua. Resistancet on maxed pl. chaos jolle ollaan immuuneja. Energy shield + mana oli yhteensä 13k joten mihinkään tavalliseen mekaniikkaan oli todella vaikea kuolla 1 shottina.
Lopuksi plussat ja miinukset:
+ Skillit & support gemit on streamlinettu ykkösen jälkeen, näihin oli suhteellisen helppo päästä sisään ja pääosin tykkäsin näistä
+ Skillien käyttö, grafiikat, efektit ym. todella hienoja ja tyydyttäviä
+ Pelin yleinen ilme ja ulkoasu timanttia
+ Kampanja - tykkäsin overall vaikeusasteesta normalin osalta
+ Vahvat Diablo 2 vibat monesta mekaniikasta
+ Mekaniikkoihin liittyvät tooltipit
- Puutteelliset tooltipit mm. joitenkin "league mekaniikoiten" osalta, wikit ja muut kunnolliset lähteet joitenkin mekaniikoiten toimintaan liittyen hyvin puutteellisia.
- Loot RNG kampanjan aikana - loottia tuli todella vähän ja tämän takia vaikeusasteessa oli suurta vaihtelua
- 99% uniikeista täyttä roskis kamaa
- Endgame todella rankaiseva ja selviytyminen classien välillä epätasapainossa.
- Energy Shield on OP
- Kahden edellisen kohdan johdosta jos pelaa classilla jolla on < 6k health/energy shield, one shotteja tulee ja ne tosiaan rankaisevat todella paljon. Expa penalty 90lvl jälkeen on todella iso, waystonen + kaikkien modifierien (ml. tornit / tabletit) + maassa olevan lootin tuhoutuminen koska kuoli johonkin after death efektiin jolla on olemattomat visuaaliset indikaattorit tuntuu todella pahalta.
- Pelin kaatavat bugit. Itselläni tuli vastaan kaksi eri bugia, erityisesti pelin jäätyminen breachien aikana tilttasi todella rankasti ja meinasi peli mennä niiten takia poistoon. Molempiin bugeihin löytyi lopulta korjaukset ja pelaaminen jatkui.
- Tradeaminen -> Trade site jumissa joka toinen päivä + botit + scammerit & spammerit + pelin jatkuva keskeytyminen tradeamisen vuoksi. Auction House tyyppinen ratkaisu olisi erittäin kova juttu joka ratkaisisi melkein kaikki tähän liittyvät ongelmat.