• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Pariutumisen haasteet nykypäivänä ja sen vaikutukset

Siis pariutuminen on käytännössä aina muuttunut 15 vuoden sisään niin paljon että siinä on joko pysyttävä mukana, annettava olla tai luotettava vain puhtaaseen säkään "jämädaamien" kohdalla. :)

Tuossa on vaan elettävä mukana - sama kuin missä tahansa muutoksessa elämässä. :thumbsup:
Ei ole ihan hirveän suuri salaisuus, että some, Tinder, woke, mamut jne. ovat muuttaneet asioita lähihistoriassa hyvin perustavalla tavalla, eikä tämän mittakaavan muutoksia ole aiemmin ihan samalla tavalla tapahtunut (sitten 1960-luvun seksuaalisen vapautumisen). Ikäluokatkin pienenee ja kansa ikääntyy.

"On pysyttävä mukana". Mutta kun ei pysytä mukana, vaan peli on siis kaikille miehille ja kaikille miesten ikäluokille nyt huonompaa kuin ennen. Yksilötasolla voi toki yrittää parannella asemiaan ja tehdä sen mitä on tehtävissä, mutta ei se itse asiaa miksikään muuta.
 
peli on siis kaikille miehille ja kaikille miesten ikäluokille nyt huonompaa kuin ennen.
Komeille miehille peli varmaan helpompaa kuin koskaan aiemmin. Voit sopia liukuhihnalta treffejä vaikka paskalla istuessa. Ei tarvitse poistua edes kotoaan.

Vähemmän komeille tietysti täysin eri tarina. Irtoseksiä ja treffejä hekin saavat itseään rumemmilta kotimaisilta naisilta jos sosiaalisia taitoja ja pelisilmää löytyy. Maksullisilta ja ulkomaiden naisilta on mahdollista saada omaa tasoa sekä parempaakin. Onko parisuhteiden määrä yleisesti vähentynyt muuten 15vuoden takaisesta? Ainakin omin silmin siellä Prismassa käydessä yhtä rumia tavispareja tulee vastaan jatkuvasti kuin aina ennenkin, vaikka se ei isossa kuvassa tietysti mitään todistakaan..
 
Huoh, eli pitäis kaikki olla mikko leppilampeja ja viivi pumpasia vai mitä tämä nyt tarkoittaa? Instagram filtterimallit antaa vähän väärää kuvaa…
Some selittää tuonkin. Miehille ei enää kelpaa normaali nainen, vaan täytyy olla top 10 vähintään tai enemmän. Luonnollisia naisia näkyi ennen enemmän.
 
Komeille miehille peli varmaan helpompaa kuin koskaan aiemmin. Voit sopia liukuhihnalta treffejä vaikka paskalla istuessa. Ei tarvitse poistua edes kotoaan.
Voi olla, jos puhutaan erityisen komeista miehistä (top 5% tms.), mutta niilläkin oli helpompaa 2010-luvun lopussa kuin nyt.

Onko parisuhteiden määrä yleisesti vähentynyt muuten 15vuoden takaisesta? Ainakin omin silmin siellä Prismassa käydessä yhtä rumia tavispareja tulee vastaan jatkuvasti kuin aina ennenkin, vaikka se ei isossa kuvassa tietysti mitään todistakaan..
Ihan varmasti on esimerkiksi sillä perusteella että sinkkutalouksien määrä on ollut jatkuvassa nosteessa.

Tällaisen löysin pikaisesti.

Screenshot 2025-01-29 at 17-23-04 Yksinasumisen kasvu hidastui vuonna 2021 Tilastokeskus.png

Some selittää tuonkin. Miehille ei enää kelpaa normaali nainen, vaan täytyy olla top 10 vähintään tai enemmän. Luonnollisia naisia näkyi ennen enemmän.
Pariutumisen ongelmat ei todellakaan ole siitä kiinni, mitä miehet haluaa ja mikä miehille kelpaa. Nämä on NAISTEN MARKKINAT, kuten kaikki mahdolliset muuttujat osoittaa.

Jos joku mies on nirso, eikä sille kelpaa pläskit tms. naiset (kuten minä), niin sitten runkkaa ronkelina. Kulman takana on kymmenen muuta miestä, joille kyllä kelpaa sellainenkin nainen. Seuraavan kulman takana kymmenen lisää.
 
Huoh, eli pitäis kaikki olla mikko leppilampeja ja viivi pumpasia vai mitä tämä nyt tarkoittaa? Instagram filtterimallit antaa vähän väärää kuvaa…
Pointti oli että "ulkonäöltään samantasoiset" miehet ja naiset näyttävät pariutuvan keskenään, vaikka "peli on kaikille miehille ja kaikille miesten ikäluokille nyt huonompaa kuin ennen."
 
Some selittää tuonkin. Miehille ei enää kelpaa normaali nainen, vaan täytyy olla top 10 vähintään tai enemmän. Luonnollisia naisia näkyi ennen enemmän.

Ei kuulosta uskottavalta. Eikös viime vuonna ollut uutisartikkeli, jossa kerrottiin kuinka nelikymppinen YH-äiti sai Tinderissä kasapäin treffipyyntöjä myös nuorilta miehiltä. Sanoisin että erittäin kaikkiruokaisilta miehet kuulostaa, kaikki käy mikä on tarjolla. :hmm:

Paremminkin niin päin että naiset kilpailee keskenään somessa.
 
Pointti oli että "ulkonäöltään samantasoiset" miehet ja naiset näyttävät pariutuvan keskenään, vaikka "peli on kaikille miehille ja kaikille miesten ikäluokille nyt huonompaa kuin ennen."
All right ymmärrän pointin mutta toikin vähän makuasia kun et pysty kuin subjektiivisesti arvioimaan naisen ulkonäköä (oletan että olet (hetero) mies). Kun naiset saattavat kovastikin tykätä jostain Dannysta tai Big Edista…
 
Pointti oli että "ulkonäöltään samantasoiset" miehet ja naiset näyttävät pariutuvan keskenään, vaikka "peli on kaikille miehille ja kaikille miesten ikäluokille nyt huonompaa kuin ennen."
Itse asiassa vaikuttaa siltä että aika paljon on yleistynyt 8-10 miesten ja 5-7 naisten parisuhteet. Siis ihan siellä Prismassa käydessä tämän huomaa...
 
Ei kuulosta uskottavalta. Eikös viime vuonna ollut uutisartikkeli, jossa kerrottiin kuinka nelikymppinen YH-äiti sai Tinderissä kasapäin treffipyyntöjä myös nuorilta miehiltä. Sanoisin että erittäin kaikkiruokaisilta miehet kuulostaa, kaikki käy mikä on tarjolla. :hmm:

Paremminkin niin päin että naiset kilpailee keskenään somessa.
Tuskin ne nuoret miehet haluavat mitää parisuhdetta nelikymppisen YH-äidin kanssa. Ihan mielenkiinnosta seuraan näitä treffipalstoja facebookissa. Siellä on feministimiehiä, joilla ei flaksi käy ja sitten kauhean näköisiä melkein viisikymppisiä naisia, joiden ikähaarukka miesten suhteen on oma ikä miinus 20v :)
 
Itse asiassa vaikuttaa siltä että aika paljon on yleistynyt 8-10 miesten ja 5-7 naisten parisuhteet. Siis ihan siellä Prismassa käydessä tämän huomaa...
Hmm. Oletko bi-seksuaali vai millä perusteella arvioit tuota? Vai käytätkö kenties pelkkää ruumiillista kokoa määrittelyyn?
 
Itse asiassa vaikuttaa siltä että aika paljon on yleistynyt 8-10 miesten ja 5-7 naisten parisuhteet. Siis ihan siellä Prismassa käydessä tämän huomaa...
Itse olen tehnyt saman huomion. Olenkin miettinyt aina, että niiden naisien täytyy olla tosi tosi mukavia tai rikkaita.
 
Todennäköisesti tuo on sulle paras ikä saada laajasti naisten huomiota. Kakskymppisenä 30+ naiset tuskin kiinnostuivat susta (joitain poikkeuksia voi olla) mutta tuossa iässä skaala on luokkaa 20-60+ vuotta.
Yhdyn tähän mielipiteeseen. Kaksikymppisenä kollina tunsin oloni aika inceliksi (osa tosin varmaan omaa passiivisuuttakin, ja että itsekin kiinnitti huomiota liikaa vain niihin kuumimpiin kissoihin), päälle kolmikymppisenä alkoi kummasti tulla piparia, ainakin kun hyväksyi listalle myös niitä viihteellä olevia yh-mammoja joiden ikä monesti alkoi myös 3:lla ja joskus olivat jopa itseäni hieman vanhempia (ei sitä ulospäin välttämättä nähnyt, itseäni useamman vuoden vanhempi 40 täyttänyt yhden lapsen yh näytti nuorelta Vera Farmigalta, namsk!)

Farmiga.jpg

Ehkä tämä piparin yllättävä lisääntyminen lisäsi omaakin itsetuntoa ja zegzuaalizta hehkua sen verran että muutaman kerran skoretti sitten lapsettomiakin, jopa pari itseään 10 v nuorempaa. Suuri syy varmasti myös se että hieman ikää saatuaan monet naiset olivat karsineet vaatimuslistojaan, varsinkin biologisen kellonsa kanssa kamppailevat lapsettomat.
 
Viimeksi muokattu:
Yhdyn tähän mielipiteeseen. Kaksikymppisenä kollina tunsin oloni aika inceliksi (osa tosin varmaan omaa passiivisuuttakin, ja että itsekin kiinnitti huomiota liikaa vain niihin kuumimpiin kissoihin), päälle kolmikymppisenä alkoi kummasti tulla piparia, ainakin kun hyväksyi listalle myös niitä viihteellä olevia yh-mammoja joiden ikä monesti alkoi myös 3:lla ja joskus olivat jopa itseäni hieman vanhempia (ei sitä ulospäin välttämättä nähnyt, itseäni useamman vuoden vanhempi 40 täyttänyt yhden lapsen yh näytti nuorelta Vera Farmigalta, namsk!)

Farmiga.jpg

Ehkä tämä piparin yllättävä lisääntyminen lisäsi omaakin itsetuntoa ja zegzuaalizta hehkua sen verran että muutaman kerran skoretti sitten lapsettomiakin, jopa pari itseään 10 v nuorempaa. Suuri syy varmasti myös se että hieman ikää saatuaan monet naiset olivat karsineet vaatimuslistojaan, varsinkin biologisen kellonsa kamppailevat lapsettomat.
Eiköhän miehelle optimi-ikä ole noin 30(+) v., ja sen jälkeen alkaa loiva alamäki, joka voi olla hyvinkin loiva.

Mutta vielä enemmän optimia oli olla 30v. joskus aiemmin kuin nyt, jos filosofisiksi äidytään...
 
30-40 lienee sinänsä optimi-ikä miehelle että silloin markkinoilla on sekä viihdykettä (ja joskus harvoin myös uutta parisuhdetta) etsiviä nuorekkaita yh-mammoja, että myös kolmikymppisiä parisuhdetta ja siittäjää etsiviä biologisen kellon kanssa taistelevia lapsettomia naisia.

Siitä eteenpäin en osaa varmaksi sanoa, ei ole enää kokemusta kun olen ollut liian kauan naimisissa ja perheellistynyt. Kuvittelin että miehen arvo parisuhdemarkkinoilla vain lisääntyy iän myötä, kunhan mies korjaa samalla kohderyhmänsäkin ikää ylöspäin, mutta toki saatan olla väärässä ja menopaussin jälkeen monet naiset menettävät kiinnostuksensa seksiin, miehiin ja varsinkaan parisuhteisiin (oli sitten lapsia tai ei, siinä vaiheessa myöhäistä joka tapauksessa).

Sinänsä ymmärtäisin sen, jos itsekin olisin ns. aikuinen nainen, miksi välttämättä siihen jotain vanhaa jäärää haluaisin ainakaan samaan huusholliin. Joutuisin kohta varmaan tiskaamaan senkin astiat ja pesemään sen jarruraita-alushousut. Hirvittääkin ajatus jostain karvaperseapinasta kuorsaamassa vieressäni samassa vuoteessa, hyi! Melkein käy sääliksi vaimoani, melkein.
 
Vastoin yleistä luuloa naisten seksihalut kyllä pienenee iän myötä, ja toisaalta jos niitä haluja on, voi Tinderistä tilata nuorenkin kollin niitä tyydyttämään..

Taloudellisen turvan kontekstissa nykynainen ei tarvitse miestä oikein mihinkään.

Vaikka paperilla naistarjonta vain laajenee kun miehelle tulee ikää lisää niin käytännössä se tuskin laajenee ainakaan mitenkään mielekkäällä tavalla.
 
Hyvä että Erkki tietää taas tämänkin paremmin. Omat anekdootit kertovat kyllä aivan päinvastaista, nelikymppiset naiset ovat olleet hyvinkin halukkaita. :love:
 
Ei kuulosta uskottavalta. Eikös viime vuonna ollut uutisartikkeli, jossa kerrottiin kuinka nelikymppinen YH-äiti sai Tinderissä kasapäin treffipyyntöjä myös nuorilta miehiltä. Sanoisin että erittäin kaikkiruokaisilta miehet kuulostaa, kaikki käy mikä on tarjolla. :hmm:

Paremminkin niin päin että naiset kilpailee keskenään somessa.
Mulla on tuttu nelikymppinen (hyvännäköinen) yh-äiti jolla on tinderissä enemmän mätsejä kuin ehtii vastaamaan. Suurin ongelma on löytää ne oikeasti hyvä joukosta. Laadutonta kamaa on todella paljon.
Tykkää nuoremmista miehistä eikä jaksa ottaa mitään 50v jormaa. Mutta tosiaan 25-30-miehet eivät halua sitoutua nelikymppiseen naiseen, eli suhteet eivät kestä kuin muutaman kuukauden.
 
Itse oon ”saanut” eniten naisia (tai heidän huomiotaan) +20, +30 ja +40 vuotiaana. Ihan muut asiat siihen on enemmän vaikuttanut kuin oma ikäni, ennenkaikkea elämäntilanne eli paljonko on ollut aikaa, voimavaroja ja mielenkiintoa deittailuun.

Ja yleistävät puheet naisten libidon laskemisesta iän myötä on kyllä yksilötasolla ihan paskapuhetta, eniten ja parasta seksiä on tullut harrastettua 19-45 vuotiaiden naisten kanssa. Ja jostain tinderistä pääsi vielä pari vuotta sitten ihan sujuvasti jutulle sekä pitkille treffeillekin alle kolmekymppisten kanssa, jos sellaista halusi. Nykyinen puolisonikin on 7 vuotta itseäni nuorempi, häntä ennen tuli deittailtua muutamaa itseäni vähän vanhempaakin.
 
Naisten poliittisista mielipiteistä ei kannata suurta stressiä ottaa. Suurin osa naisista vaihtaa polittiista kantaa kuin sukkiaan sen mukaan mitä mieltä mies on. Ja ne, jotka eivät vaihda ovat toivottomia tapauksia muutenkin.

Toisaalta tälläiset miehet ovat syynä siihen että enempi naisia huomioon ottavat miehet saavat niitä toimivia parisuhteita. Eikä vaan "jännämiehet".

Eli jos mies on hyvinkin jyrkkä "minä olen oikeassa, naisen paikka on keittiössä, nainen on hiljaa ja myöntelee mitä mies sanoo" tyyppiä se voi toimia hetken mutta monikin nainen vanhemmiten oppii (ei tietysti kaikki) että se elämä voikin yllättäen olla mielyttävämpää henkilön (miehen) kanssa joka oikeasti pystyy keskustelemaan, perustelemaan mielipiteensä, kuuntelemaan ja tarvittaessa jopa vaihtamaan mielipidettään jos huomaa olevansa väärässä.

Puhumattakaan siitä jos joskus asioita voidaan tehdä yhdessä, myös niitä arjen asioita eikä vaan asioita mitä mies päättää ja sanoo että nyt tehdään. Ehkä olen väärässä mutta uskallan väittää vuosikymmenten kokemuksella että tälläinen ns. "tasa-arvoinen" seurustelusuhde toimii (ainakin osan) naisten kanssa.
 
Mulla on tuttu nelikymppinen (hyvännäköinen) yh-äiti jolla on tinderissä enemmän mätsejä kuin ehtii vastaamaan. Suurin ongelma on löytää ne oikeasti hyvä joukosta. Laadutonta kamaa on todella paljon.
Tykkää nuoremmista miehistä eikä jaksa ottaa mitään 50v jormaa. Mutta tosiaan 25-30-miehet eivät halua sitoutua nelikymppiseen naiseen, eli suhteet eivät kestä kuin muutaman kuukauden.
Eihän kukaan nuorempi mies halua tuollaiselta naiselta muuta kuin pillua. Iso yllätys? Huvikseen seuraan muutamia sinkkupalstoja facessa ja tämä sama kaava toistuu joka kerta. Ei niin hyvännäköinen ja ei niin hoikka melkein 50v nainen laittaa ilmoituksen, hakee 30-50-vuotiasta miesta parisuhteeseen :psmoke:

Näillä naisilla ei ole mitään hajua omasta arvostaan. Se että joku panee, ei tarkoita, että se mies on valmis parisuhteeseen. Miehet nyt vaan panee vähän heikompaakin ainesta ja naiset kuvittelevat jotain ihan muuta.
 
Toisaalta tälläiset miehet ovat syynä siihen että enempi naisia huomioon ottavat miehet saavat niitä toimivia parisuhteita. Eikä vaan "jännämiehet".

Eli jos mies on hyvinkin jyrkkä "minä olen oikeassa, naisen paikka on keittiössä, nainen on hiljaa ja myöntelee mitä mies sanoo" tyyppiä se voi toimia hetken mutta monikin nainen vanhemmiten oppii (ei tietysti kaikki) että se elämä voikin yllättäen olla mielyttävämpää henkilön (miehen) kanssa joka oikeasti pystyy keskustelemaan, perustelemaan mielipiteensä, kuuntelemaan ja tarvittaessa jopa vaihtamaan mielipidettään jos huomaa olevansa väärässä.

Puhumattakaan siitä jos joskus asioita voidaan tehdä yhdessä, myös niitä arjen asioita eikä vaan asioita mitä mies päättää ja sanoo että nyt tehdään. Ehkä olen väärässä mutta uskallan väittää vuosikymmenten kokemuksella että tälläinen ns. "tasa-arvoinen" seurustelusuhde toimii (ainakin osan) naisten kanssa.
Ehkä noin, toisaalta jos monessakin asiassa pitää alkaa perustelemaan että miksi tehdään näin tai noin, kuvittelisi ajan mittaan käyvän raskaaksi. Esim. sinä tiedät ehkä vaimoa enemmän tekniikasta ja tämmöisestä ja sanot varmaan että "tää auto on hyvä, otetaan se", "tämä johto menee tuonne" ja mitä lie. Vaimo ehkä tietää enemmän vaikka jostain sisustuksesta, mitkä värit sopii yhteen tms ja sinulle nuo asiat kenties ovat vähemmän merkityksellisiä kunhan ei nyt sohvan kuosi suorastaan kuvota jne. Ehkä joku lomamatka on sitten semmoinen yhteinen asia mistä voidaan neuvotella.
Miehet nyt vaan panee vähän heikompaakin ainesta ja naiset kuvittelevat jotain ihan muuta.
Nyt varovasti, joku taisi täällä saada varoituksen "heikompi aines"-kuvailusta toisessa yhteydessä. :)
 
Ehkä noin, toisaalta jos monessakin asiassa pitää alkaa perustelemaan että miksi tehdään näin tai noin, kuvittelisi ajan mittaan käyvän raskaaksi. Esim. sinä tiedät ehkä vaimoa enemmän tekniikasta ja tämmöisestä ja sanot varmaan että "tää auto on hyvä, otetaan se", "tämä johto menee tuonne" ja mitä lie. Vaimo ehkä tietää enemmän vaikka jostain sisustuksesta, mitkä värit sopii yhteen tms ja sinulle nuo asiat kenties ovat vähemmän merkityksellisiä kunhan ei nyt sohvan kuosi suorastaan kuvota jne. Ehkä joku lomamatka on sitten semmoinen yhteinen asia mistä voidaan neuvotella.

Tuo olikin kommentti siihen miten toinen vaihtaa "kantaa kuin sukkiaan sen mukaan mitä mieltä mies on. Ja ne, jotka eivät vaihda ovat toivottomia tapauksia muutenkin".
Eli suurin osa asioista on toiselle osapuolelle aika sama tai luotetaan toiseen.
Esim. kun tänne muutin niin toinen sai vapaasti suunnitella nuo värisävyt mitä tuli seiniin koska esim. itselleni tieto siitä että on kymmeniä vaikkapa mustan sävyjä on pikemminkin uusi tieto kuin faktaa ja toinen on opiskellut kuvataidetta kun omalla kohdallani ns. taiteellinen puoli jää jonnekin peruskoulun kuvaamataitoon.
Toisaalta kun pitää korjata tai koota uutta konetta hoidin sen. Tai vaikka ihan sähköisen kirjan siirtäminen kirjanlukijaan jne.

Eli yleensähän tietysti parisuhteesta rakentuu lähes automaattisesti toimiva kutakuinkin symbioottinen suhde missä toinen hoitaa tietyt asiat ja toinen tietyt ja osa tehdään yhdessä. Mutta jos jo alunperin mielide on että kaikki tehdään kuten mies sanoo ja jos nainen omaa yhtään mielipidettä (mikä eriää miehen mielipiteestä) se joko vaihtuu tai sitten nainen vaihtuu en kutsuisi sitä onnelliseksi tai pitkäksi parisuhteeksi.
 
Dilemmahan on siinä, että kumpi on sittenkään sitä heikompaa ainesta; se nuori kolli, joka joutuu tyytymään vanhempaan naiseen, kun ei muutakaan saa, vai se vanhempi nainen? Kuulostaa siltä, että nuorempi mies saa vain vanhempaa naista ja sitäkin kenties säälistä.
 
Puhutko nyt jostain lyhyestä parisuhteesta vai yhden yön jutusta vai pitkästä parisuhteesta? Eikös se paljolti riipu siitä että mitä hakee ja mitä saa?

Löytyy hyväkuntoisia naisia yli 40v jotka on paljon seksikkäämpiä kuin moni 20-40 vuotias nainen, mutta jos aikoo perustaa perhettä niin eipä se yli ~35v ole silloin enää fiksu veto miehelle. Hyväkuntoinen & kaunis nainen sängyssä, vaikka olisikin ikää yli 35 tai yli 40v, voi olla lyhyessä jutussa paljon mielenkiintoisempi kuin joku nuorempi rasvoittunut nainen. Valitettavasti niitä ylipainoisia miehiä ja naisia vaan on niin helvetisti nykyään, että jos ei halua sellaista vaikka vaan lyhyeen juttuun niin lienee kohtuullista katsoa vähän vanhempaakin. Joskaan itsellä ei ole kokemusta, mutta ajatuksen tasolla...

Tosin tämä lienee nyt ketjuun liittyen offtopicia, jos/kun puhutaan pariutumisesta.
 
Luultavasti tuossa pari viestiä ylempää puhuttiin yhden yön jutuista. Siihen siis oli vastauksena tuo viestini.
 
Dilemmahan on siinä, että kumpi on sittenkään sitä heikompaa ainesta; se nuori kolli, joka joutuu tyytymään vanhempaan naiseen, kun ei muutakaan saa, vai se vanhempi nainen? Kuulostaa siltä, että nuorempi mies saa vain vanhempaa naista ja sitäkin kenties säälistä.

Eiköhän tuossa asiassa parempaa ainesta ole silloin jos housuista löytyy ns. oikeat värkit, ja huonompaa jos väärät. :smoke:
 
Statistiikka

Viestiketjuista
266 538
Viestejä
4 612 899
Jäsenet
75 863
Uusin jäsen
Parpador

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom