• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Pariutumisen haasteet nykypäivänä ja sen vaikutukset

Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
448
Juttu on maksumuurin takana mutta referoin sitä tähän jokin verran. Toki yksittäistapaus mutta sinänsä mielenkiintoinen, koska jutussa oleva tyyppi täyttää kaikki naisten kliseiset vaatimukset, eli käy töissä, elämänhallinta vaikuttaisi olevan ok, harrastuksia löytyy ja hakee samassa elämäntilanteessa olevaa henkilöä eikä esim. 20v nuorempaa. Käynee kaiken lisäksi vielä suihkussakin. Lisäksi hän saa apua niin kuviin kuin profiiliinkin asiantuntijalta. Toki paljon dataa myös puuttuu, eli ei tiedetä millä frekvenssillä antaa tykkäyksiä, maksaako palvelusta tai muutakaan tarkempaa statistiikkaa jne. mutta muuten vaikuttaa olevan perusjatkumoa miesten vaikeuksista löytää seuraa netin kautta.

HS: Pyyhkäise oikealle

Joonas on 42-vuotias Investment management Director Espoosta, joka on ilmastosyistä vaihtanut sähköautoon ja vähentänyt lihansyöntiä. Hän liikkuu paljon ulkona ja harrastelee kahvilaatuja. Hänellä on kaksi lasta ja tahtoisi tavata naisen, jolla on myös lapsia. Eniten hän kaipaa aikuisen seuraa.

”Menestykseni Tinderissä on ollut vaihtelevaa, eikä mätsejä ole tullut kauhean paljoa. Arvioisin, että yhtä mätsiä varten pitää swaipata ainakin 50 naista oikealle. Eikä mätsikään riitä, sillä usein keskustelu tyrehtyy viestiin tai pariin. En missään nimessä tee pervoja avauksia, joista kuulee kauhutarinoita, vaan kyselen vaikkapa, miten viikko on sujunut.”

Avuksi pyydettiin Hesarin toimesta psykologian tohtori ja nettideittailusta kirjan kirjoittanut Angela Ahola, joka antoi vinkkejä ja niiden perusteella profiilitekstiä muutettiin hieman. Lisäksi otettiin uusia kuvia Helsingin Sanomien kuvaajan avustuksella mutta yksi vanha lasketteluharrastuksesta kertova kuva sai jäädä. Joonas testasi uutta profiilian muutaman viikon ja tulokset olivat laihoja. “Mätsejä ei tunnu tulevan sen enempää kuin ennenkään.”

Vanha profiili

Etsin: En tiedä vielä

Elämä mallillaan ja itsestään huolta pitävä mies etsii seuraa erilaisiin sporttisiin aktiviteetteihin. Kahvila- ja baarikierrokset ovat myös kivoja tai vaikka matkaseura kelpaisi.
Olen tällä hetkellä työssä, jossa viihdyn. Olen myös asunut ulkomailla töiden takia.
Pelaan jalkapalloa. Uinti, pyöräily, juokseminen ja laskettelu ovat myös lempilajeja.

Kaksi alakouluikäistä lasta 50/50

Uusi profiili

Etsin: Pitkää juttua, lyhytkin käy

Elämä mallillaan ja itsestään huolta pitävä mies etsii samanhenkistä seuraa. Olen tällä hetkellä työssä, jossa viihdyn.
Eronnut pitkästä suhteesta, joten olisi kiva aloittaa kevyesti. En sulje pois pidempää juttua, jos kemiat kohtaavat.

Jonkinlainen kahviharrastaja

Kaksi alakouluikäistä lasta 50/50
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 133

"Eronnut pitkästä suhteesta, joten olisi kiva aloittaa kevyesti. "

Tuo voi karkoittaa monia, kuulostaa että painolastia ja käsittelemättömiä asioita on yhä erosta.
 
Naisille on varmaan tarjontaa tuossa kategoriassa niin määrättömästi, että lyhyiden juttujen mainostaminen kannattaisi tulosten kannalta jättää kokonaan pois. Valtaosa jutuista jää kuitenkin lyhyiksi, niin on tehokkaampaa jättää maininnat kokonaisuudessaan pois jos on hakemassa myös pidempää suhdetta. Parisuhdesegmentti lienee miehille helpompi ja olisi ihan mielenkiintoista nähdä vertailu vanhan ja uuden profiilin kanssa juuri tuon osalta.
 
Viimeksi muokattu:

Eore

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
651
"Eronnut pitkästä suhteesta, joten olisi kiva aloittaa kevyesti. "

Tuo voi karkoittaa monia, kuulostaa että painolastia ja käsittelemättömiä asioita on yhä erosta.
Alkuperäisessä profiilissa tuota ei ollut ja tulokset oli yhtä paskoja. Alleviivaa sitä todellisuutta mikä nettitreffailussa on perseestä. Löytääkseen seuraa tinderistä(tai muusta deittipalvelusta) miehen on tehtävän ihan älytön määrä työtä saadakseen edes mahdollisuuden lähestyä naista. Siinä missä nainen voi käytännössä valita kenelle viestittää ja odottaa miehen viihdyttävän, sekä pitävän keskustelua yllä. Valinnanvaraa on yksinkertaisesti liikaa.
Edit: en tarkoita sitä, että kaikkien miesten pitäisi kelvata naisille. Tuo loputon valinnanvara on monella tutulla naisella johtanut siihen, että aina etsitään vielä parempaa ehdokasta. Ilmiönä jännä, koska useammat tuntemistani naisista deittailevat/treffailevat ”tavismiehiä”, jos tapaavat heidät ensimmäistä kertaa esim yhteisten tuttujen tai harrastusten kautta, mutta tinderissä sama tyyppi ei saisi edes tykkäystä saati sitten vastausta viestiin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.03.2023
Viestejä
511

Alkuperäisessä oli "en tiedä vielä" mikä karkoittaa ainakin meikäläisen :D
edit. siis molemmissa versioissa etsitään jotain kevyttä. Pass.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
511
Juttu on maksumuurin takana mutta referoin sitä tähän jokin verran. Toki yksittäistapaus mutta sinänsä mielenkiintoinen, koska jutussa oleva tyyppi täyttää kaikki naisten kliseiset vaatimukset, eli käy töissä, elämänhallinta vaikuttaisi olevan ok, harrastuksia löytyy ja hakee samassa elämäntilanteessa olevaa henkilöä eikä esim. 20v nuorempaa. Käynee kaiken lisäksi vielä suihkussakin. Lisäksi hän saa apua niin kuviin kuin profiiliinkin asiantuntijalta. Toki paljon dataa myös puuttuu, eli ei tiedetä millä frekvenssillä antaa tykkäyksiä, maksaako palvelusta tai muutakaan tarkempaa statistiikkaa jne. mutta muuten vaikuttaa olevan perusjatkumoa miesten vaikeuksista löytää seuraa netin kautta.

HS: Pyyhkäise oikealle

Joonas on 42-vuotias Investment management Director Espoosta, joka on ilmastosyistä vaihtanut sähköautoon ja vähentänyt lihansyöntiä. Hän liikkuu paljon ulkona ja harrastelee kahvilaatuja. Hänellä on kaksi lasta ja tahtoisi tavata naisen, jolla on myös lapsia. Eniten hän kaipaa aikuisen seuraa.

”Menestykseni Tinderissä on ollut vaihtelevaa, eikä mätsejä ole tullut kauhean paljoa. Arvioisin, että yhtä mätsiä varten pitää swaipata ainakin 50 naista oikealle. Eikä mätsikään riitä, sillä usein keskustelu tyrehtyy viestiin tai pariin. En missään nimessä tee pervoja avauksia, joista kuulee kauhutarinoita, vaan kyselen vaikkapa, miten viikko on sujunut.”

Avuksi pyydettiin Hesarin toimesta psykologian tohtori ja nettideittailusta kirjan kirjoittanut Angela Ahola, joka antoi vinkkejä ja niiden perusteella profiilitekstiä muutettiin hieman. Lisäksi otettiin uusia kuvia Helsingin Sanomien kuvaajan avustuksella mutta yksi vanha lasketteluharrastuksesta kertova kuva sai jäädä. Joonas testasi uutta profiilian muutaman viikon ja tulokset olivat laihoja. “Mätsejä ei tunnu tulevan sen enempää kuin ennenkään.”

Vanha profiili

Etsin: En tiedä vielä

Elämä mallillaan ja itsestään huolta pitävä mies etsii seuraa erilaisiin sporttisiin aktiviteetteihin. Kahvila- ja baarikierrokset ovat myös kivoja tai vaikka matkaseura kelpaisi.
Olen tällä hetkellä työssä, jossa viihdyn. Olen myös asunut ulkomailla töiden takia.
Pelaan jalkapalloa. Uinti, pyöräily, juokseminen ja laskettelu ovat myös lempilajeja.

Kaksi alakouluikäistä lasta 50/50

Uusi profiili

Etsin: Pitkää juttua, lyhytkin käy

Elämä mallillaan ja itsestään huolta pitävä mies etsii samanhenkistä seuraa. Olen tällä hetkellä työssä, jossa viihdyn.
Eronnut pitkästä suhteesta, joten olisi kiva aloittaa kevyesti. En sulje pois pidempää juttua, jos kemiat kohtaavat.
Pelaan jalkapalloa. Uinti, pyöräily, juokseminen ja laskettelu ovat myös lempilajeja.

Jonkinlainen kahviharrastaja

Kaksi alakouluikäistä lasta 50/50
Onhan nuo tekstit tosi onttoja, tasaisen harmaita & kuivia, jos minulta kysytään ja sen huomaa että tunteellinen nainen muokannut kakkosyrityksen.

Alkuperäinen on haahuilijateksti, ei tiedä mitä haluaa, vähän kaikki käy, ei särmää, ei tule vaikutelmaa että mikään kiinnostaa. Jonkun naisen kirjoittama tuo toinen, sporttiset aktiviteetit on liikaa (lihava nainen varmaan), otettu pois, työssä vain viihdytään, ei siinäkään intohimoa, eronnut pitkästä suhteesta joten olen rikki ja "kevyesti" pitää ottaa, mitä lie tarkoittaakaan. En sulje pois pidempäää juttua, jos kemiat kohtaavat, kuka muu kuin nainen kirjoittaa näin?

2 minuutin yrityksellä seuraava ála ChatGPT: (edit: nojaa, vähän yliampuvaa, mutta jos joku saa jutusta pointin niin tuosta ihminen pystyy muokkaamaan vähän paremman, sellaisen, joka paremmin heijastelee sitä kyseistä ihmistä tai ylipäänsä miten mies kirjoittaisi olematta tasaisen harmaa, kuiva ja intohimoton.)
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 542
Juttu on maksumuurin takana mutta referoin sitä tähän jokin verran. Toki yksittäistapaus mutta sinänsä mielenkiintoinen, koska jutussa oleva tyyppi täyttää kaikki naisten kliseiset vaatimukset, eli käy töissä, elämänhallinta vaikuttaisi olevan ok, harrastuksia löytyy ja hakee samassa elämäntilanteessa olevaa henkilöä eikä esim. 20v nuorempaa. Käynee kaiken lisäksi vielä suihkussakin. Lisäksi hän saa apua niin kuviin kuin profiiliinkin asiantuntijalta. Toki paljon dataa myös puuttuu, eli ei tiedetä millä frekvenssillä antaa tykkäyksiä, maksaako palvelusta tai muutakaan tarkempaa statistiikkaa jne. mutta muuten vaikuttaa olevan perusjatkumoa miesten vaikeuksista löytää seuraa netin kautta.

HS: Pyyhkäise oikealle

Joonas on 42-vuotias Investment management Director Espoosta, joka on ilmastosyistä vaihtanut sähköautoon ja vähentänyt lihansyöntiä. Hän liikkuu paljon ulkona ja harrastelee kahvilaatuja. Hänellä on kaksi lasta ja tahtoisi tavata naisen, jolla on myös lapsia. Eniten hän kaipaa aikuisen seuraa.

”Menestykseni Tinderissä on ollut vaihtelevaa, eikä mätsejä ole tullut kauhean paljoa. Arvioisin, että yhtä mätsiä varten pitää swaipata ainakin 50 naista oikealle. Eikä mätsikään riitä, sillä usein keskustelu tyrehtyy viestiin tai pariin. En missään nimessä tee pervoja avauksia, joista kuulee kauhutarinoita, vaan kyselen vaikkapa, miten viikko on sujunut.”

Avuksi pyydettiin Hesarin toimesta psykologian tohtori ja nettideittailusta kirjan kirjoittanut Angela Ahola, joka antoi vinkkejä ja niiden perusteella profiilitekstiä muutettiin hieman. Lisäksi otettiin uusia kuvia Helsingin Sanomien kuvaajan avustuksella mutta yksi vanha lasketteluharrastuksesta kertova kuva sai jäädä. Joonas testasi uutta profiilian muutaman viikon ja tulokset olivat laihoja. “Mätsejä ei tunnu tulevan sen enempää kuin ennenkään.”

Vanha profiili

Etsin: En tiedä vielä

Elämä mallillaan ja itsestään huolta pitävä mies etsii seuraa erilaisiin sporttisiin aktiviteetteihin. Kahvila- ja baarikierrokset ovat myös kivoja tai vaikka matkaseura kelpaisi.
Olen tällä hetkellä työssä, jossa viihdyn. Olen myös asunut ulkomailla töiden takia.
Pelaan jalkapalloa. Uinti, pyöräily, juokseminen ja laskettelu ovat myös lempilajeja.

Kaksi alakouluikäistä lasta 50/50

Uusi profiili

Etsin: Pitkää juttua, lyhytkin käy

Elämä mallillaan ja itsestään huolta pitävä mies etsii samanhenkistä seuraa. Olen tällä hetkellä työssä, jossa viihdyn.
Eronnut pitkästä suhteesta, joten olisi kiva aloittaa kevyesti. En sulje pois pidempää juttua, jos kemiat kohtaavat.
Pelaan jalkapalloa. Uinti, pyöräily, juokseminen ja laskettelu ovat myös lempilajeja.

Jonkinlainen kahviharrastaja

Kaksi alakouluikäistä lasta 50/50
Kuunteli naisen neuvoja deittailuun ja tulokset olivat laihoja, yllättyneitä olivat ... :D Ammattikuvaajan ottamat kuvatkaan eivät auttaneet.. onkohan kuvaajakin nainen :hmm:
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 927
Tuo loputon valinnanvara on monella tutulla naisella johtanut siihen, että aina etsitään vielä parempaa ehdokasta. Ilmiönä jännä, koska useammat tuntemistani naisista deittailevat/treffailevat ”tavismiehiä”, jos tapaavat heidät ensimmäistä kertaa esim yhteisten tuttujen tai harrastusten kautta, mutta tinderissä sama tyyppi ei saisi edes tykkäystä saati sitten vastausta viestiin.
Tuo on varmasti totta. Lisäksi se että yleensä (ei aina) mies ei ole erityisen hyvä ilmaisemaan itseään kirjallisesti ja tekemään "kaunistelevaa ja myyvää" kuvausta itsestään.

Jos oikeasti tekisi rehellisen ilmoituksen se taitaisi jakautua aika pitkälle kolmeen eri tyyppiin:
1) en oikeasti halua mitään seuraa, olen naimisissa / seurustelen mutta buustaan itsetuntoani katsomalla ketkä tykkäävät ja laittavat viestiä. En yleensä edes vastaa kenellekään mitään.
2) haluan vain seksiä ja jännitystä elämääni
3) haluan pitkällisen parisuhteen ja tutustua ihmiseen mutta se ei täällä onnistu joten kait me pannaan ensin ja katsotaan miten homma etenee... ..ethän ghoustaa minua mutta saatan kyllä tehdä sen sinulle.

Tuo siis koskee sekä miehiä että naisia.

EDIT: se että "etsitään jotain kevyttä" on varmaan siksi(kin) että ei pelästytettäisi toista pois. En edes rehellisesti tiedä miten voisi tehdä sopivan profiilin johonkin tuollaiseen jos olisi ns. oikeasti tosissaan ja haluaisi suhteen, varmaan jotain tyylillä "haluan lopun elämää kestävän suhteen, siksi haluaisin tutustua hitaasti ja aloittaa kaveripohjalta. En halua yhden illan suhdetta tai satunnaista seksiä. Kun tunnen sinut paremmin voimme yhdessä päättää etenemmekö syvempään suhteeseen vai jääkö tämä kaveripohjalle". Mikä olisi toki rehellistä mutta tuskin saisi kovin montaa vastaamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 542
Tuo on varmasti totta. Lisäksi se että yleensä (ei aina) mies ei ole erityisen hyvä ilmaisemaan itseään kirjallisesti ja tekemään "kaunistelevaa ja myyvää" kuvausta itsestään.

Jos oikeasti tekisi rehellisen ilmoituksen se taitaisi jakautua aika pitkälle kolmeen eri tyyppiin:
1) en oikeasti halua mitään seuraa, olen naimisissa / seurustelen mutta buustaan itsetuntoani katsomalla ketkä tykkäävät ja laittavat viestiä. En yleensä edes vastaa kenellekään mitään.
2) haluan vain seksiä ja jännitystä elämääni
3) haluan pitkällisen parisuhteen ja tutustua ihmiseen mutta se ei täällä onnistu joten kait me pannaan ensin ja katsotaan mtien homma etenee... ..ethän ghoustaa minua mutta saatan kyllä tehdä sen sinulle.

Tuo siis koskee sekä miehiä että naisia.
Muuten varmaan näin mutta ykköskohta taitaa koskea ainoastaan naisia. :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 307
Mä vähän luulen että kun laittaisi ton @Taneli- kirjoittaman lauseen " en oikeasti halua mitään seuraa, olen naimisissa / seurustelen mutta buustaan itsetuntoani katsomalla ketkä tykkäävät ja laittavat viestiä. En yleensä edes vastaa kenellekään mitään." -kuvatekstiksi ja hyvät kuvat, niin tulisi naista ovista ja ikkunoista.

Eikä tämä ole edes mikään vitsi.
 
Varsinkin jos laittaisin yhden sanan muokkauksella: "En oikeasti etsi mitään seuraa, olen naimisissa / seurustelen mutta buustaan itsetuntoani katsomalla ketkä tykkäävät ja laittavat viestiä. En yleensä edes vastaa kenellekään mitään"
 
Eore

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
651
Alkuperäisessä oli "en tiedä vielä" mikä karkoittaa ainakin meikäläisen :D
edit. siis molemmissa versioissa etsitään jotain kevyttä. Pass.
Totta tuokin. En kyllä ymmärrä ylipäätään miksi pitää erikseen kertoa millaista seuraa etsii(paitsi jos etsii pelkkää seksiseuraa tai kavereita). Harvemmin sitä kukaan tinderistä suoraan avioliittoon hyppää ja siinä tutustuessa sen sitten näkee onko mahdollisuutta johonkin vakavempaan.
 
Erkki_erikeepperi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 469
Juttu on maksumuurin takana mutta referoin sitä tähän jokin verran. Toki yksittäistapaus mutta sinänsä mielenkiintoinen, koska jutussa oleva tyyppi täyttää kaikki naisten kliseiset vaatimukset, eli käy töissä, elämänhallinta vaikuttaisi olevan ok, harrastuksia löytyy ja hakee samassa elämäntilanteessa olevaa henkilöä eikä esim. 20v nuorempaa. Käynee kaiken lisäksi vielä suihkussakin. Lisäksi hän saa apua niin kuviin kuin profiiliinkin asiantuntijalta. Toki paljon dataa myös puuttuu, eli ei tiedetä millä frekvenssillä antaa tykkäyksiä, maksaako palvelusta tai muutakaan tarkempaa statistiikkaa jne. mutta muuten vaikuttaa olevan perusjatkumoa miesten vaikeuksista löytää seuraa netin kautta.

HS: Pyyhkäise oikealle

Joonas on 42-vuotias Investment management Director Espoosta, joka on ilmastosyistä vaihtanut sähköautoon ja vähentänyt lihansyöntiä. Hän liikkuu paljon ulkona ja harrastelee kahvilaatuja. Hänellä on kaksi lasta ja tahtoisi tavata naisen, jolla on myös lapsia. Eniten hän kaipaa aikuisen seuraa.

”Menestykseni Tinderissä on ollut vaihtelevaa, eikä mätsejä ole tullut kauhean paljoa. Arvioisin, että yhtä mätsiä varten pitää swaipata ainakin 50 naista oikealle. Eikä mätsikään riitä, sillä usein keskustelu tyrehtyy viestiin tai pariin. En missään nimessä tee pervoja avauksia, joista kuulee kauhutarinoita, vaan kyselen vaikkapa, miten viikko on sujunut.”

Avuksi pyydettiin Hesarin toimesta psykologian tohtori ja nettideittailusta kirjan kirjoittanut Angela Ahola, joka antoi vinkkejä ja niiden perusteella profiilitekstiä muutettiin hieman. Lisäksi otettiin uusia kuvia Helsingin Sanomien kuvaajan avustuksella mutta yksi vanha lasketteluharrastuksesta kertova kuva sai jäädä. Joonas testasi uutta profiilian muutaman viikon ja tulokset olivat laihoja. “Mätsejä ei tunnu tulevan sen enempää kuin ennenkään.”

Vanha profiili

Etsin: En tiedä vielä

Elämä mallillaan ja itsestään huolta pitävä mies etsii seuraa erilaisiin sporttisiin aktiviteetteihin. Kahvila- ja baarikierrokset ovat myös kivoja tai vaikka matkaseura kelpaisi.
Olen tällä hetkellä työssä, jossa viihdyn. Olen myös asunut ulkomailla töiden takia.
Pelaan jalkapalloa. Uinti, pyöräily, juokseminen ja laskettelu ovat myös lempilajeja.

Kaksi alakouluikäistä lasta 50/50

Uusi profiili

Etsin: Pitkää juttua, lyhytkin käy

Elämä mallillaan ja itsestään huolta pitävä mies etsii samanhenkistä seuraa. Olen tällä hetkellä työssä, jossa viihdyn.
Eronnut pitkästä suhteesta, joten olisi kiva aloittaa kevyesti. En sulje pois pidempää juttua, jos kemiat kohtaavat.
Pelaan jalkapalloa. Uinti, pyöräily, juokseminen ja laskettelu ovat myös lempilajeja.

Jonkinlainen kahviharrastaja

Kaksi alakouluikäistä lasta 50/50
Ainoan kuvan perusteella ulkonäkö on keskiverto (suomalaisessa viitekehyksessä), eikä pituudesta ole tietoa. Lihavalta ei kyllä vaikuta.

Keskiverron näköisillä miehillä nyt vaan on nihkeää (etenkin jos ei ole pituutta), ellei osaa pelata hyvin. Karu tosiasia ja minkäs teet.

Mies asuu PK-seudulla, massia löytynee ja asiat on muutenkin hyvin. En siis sanoisi, että olisi varaa paljon valittaa. Ottaa peukalon keskelle kättä ja panee pelinsä kuntoon. Jonkun muun kuin Hesarin avulla. Tai vaihtoehtoisesti etsii seuraa merta edempää.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että mulle jaetut pelikortit on paljon huonommat, mutta kohtalaista menestystä on silti tullut, koska osaan pelata. Ei se taito ole ihan yhdessä yössä tullut, vaan on oikeastaan vuosikymmenien oppimisen tulos.

Naurettavaa paskaa tämä kaikki siltikin on. Ihan vitun ällöttävää hevonpaskaa koko parinhakuskene. Missään ole yhtään mitään järkeä.
 
  • Tykkää
Reactions: mol
Liittynyt
04.03.2023
Viestejä
511
Minusta toi kaveri oli kyllä oikeen hyvännäköinen. Mutta kun ei tiedä mitä etsii niin ei kiitos, seuraava. edit. plus ne penskat 50/50.
 
Viimeksi muokattu:

Erkki_erikeepperi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 469
Minusta toi kaveri oli kyllä oikeen hyvännäköinen. Mutta kun ei tiedä mitä etsii niin ei kiitos, seuraava. edit. plus ne penskat 50/50.
Hyvin keskiverto se on objektiivisesti ottaen. Mutta pituus on tuntematon, ja sekin voi vaikuttaa molempiin suuntiin. Vähän eri asia olla 170 cm tai 190 cm.

Oletus on tietenkin noin 180 cm, koska se on keskipituus Suomessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 968
Varmaan jonkinlainen kohtaanto ongelma tämä. Tai usein aasialaisia nuoria naisia näkee vanhemman länsimaalaisen miehen kanssa, joten heille ehkä suomalainen mies kelpaisi? En tiedä olisiko paljon tulijoita esim. Suomeen, mutta Thaimaa, Indonesia jne. maissa on ainakin todella paljon porukkaa ja melko kehnot elinolot, tai keskimäärin aika köyhää ainakin. Mutta jos tuolta raijaisi sellaisen 100 000 kappaletta ~20v naista suomeen niin olisi mielenkiintoista nähdä että saisiko tuolla tämän ongelman ratkaistua ja syntyvyyden raketoimaan? Luulisin että olisi varsin toimiva ratkaisu sekä suomalaisille miehille, että aasialaisille naisille ja suomen syntyvyydelle ja väestön vanhenemiselle?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 313
Minusta toi kaveri oli kyllä oikeen hyvännäköinen. Mutta kun ei tiedä mitä etsii niin ei kiitos, seuraava. edit. plus ne penskat 50/50.
Joo minun "jos olisin nainen Tinderissä" analyysissä niin tuo olisi suunnilleen oma reaktio.

" Etsin: Pitkää juttua, lyhytkin käy" --> liian haahuilevaa 42-vuotiaalle, ei tiedä mitä haluaa. Sinänsä sisältö ok mutta ei näitä noin voi muotoilla
" Elämä mallillaan ja itsestään huolta pitävä mies etsii samanhenkistä seuraa. " --> kielioppi päin persettä, seuraava profiili! (oikeasti, tällaisillakin on merkitystä)
" Olen tällä hetkellä työssä, jossa viihdyn. " --> no kiva mutta oliko siinä "tällä hetkellä" joku pointti?
" Eronnut pitkästä suhteesta, joten olisi kiva aloittaa kevyesti. " --> sisältö ok mutta ei näitä tällä tavalla kannata ääneen sanoa, hälytyskellot hieman soi
" Pelaan jalkapalloa. Uinti, pyöräily, juokseminen ja laskettelu ovat myös lempilajeja. " --> tämä varmaan ihan hyvä mutta toisaalta tässä kohtaa kai olisi hyvä olla jotain persoonasta kertovaa muutenkin kuin listaamalla urheilulajeja?
" Jonkinlainen kahviharrastaja " --> oliko tämä oma kappaleensa siinä profiilissa? Jos kyllä niin "next", liian teennäistä
" Kaksi alakouluikäistä lasta 50/50 " --> ilmeisesti pointti oli tavata joku joka on suunnilleen samanlaisessa tilanteessa, mutta todellisuudessa saattaa olla että ne 50/50 naiset ottaa itelleen jonkun 0/0 miehen "koska minä haluan!". Jälleen kerran itse sisältö ihan ok mutta kannattaako näitä tällä tavalla tuoda esille
 
Erkki_erikeepperi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 469
Tais olla 175 jos muistan jutusta oikein.
Eli pituuskin menee pakkasen puolelle, valitettavasti.

Mielestäni noin kuusi jalkaa pitää olla jottei pituus ole yleisen tason ongelma. Mitä alemmas siitä mennään niin sitä enemmän se on ongelma.

Ja nyt puhutaan miehestä, joka ei oikein pysty kompensoimaan pituuden puutteita muutoin. Olisi eri asia, jos muuten kaikki olisi priimaa, mutta tässä on nyt vähän liikaa näitä puutteita (suhteessa kilpailuun!). Ja nimenomaan suhteessa kilpailuun näitä on pakko ajatella. Ei auta yhtään, että mies on ihan jees-näköinen, mukava ja kaikkee. Sellaisia miehiä mahtuu tusinaan 15 ja joka kulman takana on 10 lisää. Ne miehet ei Suomesta kesken lopu. Maailma on karu paikka.
 
Liittynyt
04.03.2023
Viestejä
511
Tuolla kaverillahan on vissiin ihan rahakas ammatti, on ihan hyvännäköinen jne joten tasoteorian mukaan pitäs kuitenkin olla ihan menestystä? Miinuksina toki toi maltillinen pituus, ne penskat ja toi ettei tiedä mitä haluaa (tai ennemmin oikeastaan se, että ilmaisee avoimesti ettei tiedä mitä haluaa/haluaa lyhyttä, joka on instant turn off).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 307
Kyllähän tollasenkin kannattais ennemmin näytellä jotain viikonloppumiljonääriä niin helpottuisi homma selvästi. Rolexia ranteeseen ja jahdin kannelle makoilemaan kaviaarit ja sikari viereen. Johan on kyselijää. Siihen vielä yhdistää vähän ylimielinen, jopa mulkku asenne naisia kohtaan niin toimii.

En tiedä paljonko peli on muuttunut, mutta ainakin nuorempana menestys oli sitä parempaa mitä ruusuisemman kuvan maalailit, vaikka mikään todellisuudessa ei sitä tukisikaan.

Paljon näkyy näitä leveällä elämäntyylillä päteviä kavereita kauniiden naisten kanssa, vaikka sitten asutaankin kontulassa yksiössä ja syödään maksalaatikkoa. Mutta kunhan kulissit toimii niin aina jotain seuraa saa.
 
Liittynyt
08.04.2022
Viestejä
540

Onkohan se sitten juuri oma ongelma, että en oikein jaksa mitään kulisseja tai ylipäätään mitään teatteria. Toisaalta saako tuolla tavalla oikeasti kestävää parisuhdetta aikaan? Jos haluaa vain päästä panemaan niin siihen voi varmaan toimia ihan hyvin.
 
Liittynyt
30.04.2024
Viestejä
58

Ihan maksamalla pääsee panemaan. Huoria, seuralaisia, onlyfanseja on vaikka millä mitalla. Ei tarvitse esittää mitään.
 
Liittynyt
30.04.2024
Viestejä
58
Huorilla on aika vähän tekemistä normaalin pariutumisen kanssa.
Ei se normaalia pariutumista myöskään ole, jos pitää feikki rolex päällä poseerata vuokratun jahdin päällä, saadakseen naisen. Jos noin toimii niin on aika selvää, että pillun perässä vaan mies. Tällöin voi säästää kaikkien aikaa ja mennä vaan suoraan sinne huoriin.
 
Liittynyt
08.04.2022
Viestejä
540
Ei se normaalia pariutumista myöskään ole, jos pitää feikki rolex päällä poseerata vuokratun jahdin päällä, saadakseen naisen. Jos noin toimii niin on aika selvää, että pillun perässä vaan mies. Tällöin voi säästää kaikkien aikaa ja mennä vaan suoraan sinne huoriin.
Sitähän juuri tarkoitin, että saako tuolla tavalla mitään järkevää parisuhdetta aikaan.
 
Liittynyt
03.10.2023
Viestejä
800
Muuten varmaan näin mutta ykköskohta taitaa koskea ainoastaan naisia. :)
Miks? Netissähän on valtavasti salasuhdetya haluavia miehiä.

Mä vähän luulen että kun laittaisi ton @Taneli- kirjoittaman lauseen " en oikeasti halua mitään seuraa, olen naimisissa / seurustelen mutta buustaan itsetuntoani katsomalla ketkä tykkäävät ja laittavat viestiä. En yleensä edes vastaa kenellekään mitään." -kuvatekstiksi ja hyvät kuvat, niin tulisi naista ovista ja ikkunoista.

Eikä tämä ole edes mikään vitsi.
...ja oon kyl ite kuullut ettei niilläkään flaksi käy. Harva suhdetta haluava nainen haluaa pettävän miehen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
511
Miks? Netissähän on valtavasti salasuhdetya haluavia miehiä.

"mutta buustaan itsetuntoani katsomalla ketkä tykkäävät ja laittavat viestiä "
Kyllä tämä on pääosin naisten juttu. Valtaosa naisista noissa tinder tms. sovelluksissa on juuri tällä mentaliteetilla liikkeellä. Toki siellä on jokunen poikkeus mutta ei montaa.
 
Liittynyt
05.04.2022
Viestejä
259
Tuolla kaverillahan on vissiin ihan rahakas ammatti, on ihan hyvännäköinen jne joten tasoteorian mukaan pitäs kuitenkin olla ihan menestystä? Miinuksina toki toi maltillinen pituus, ne penskat ja toi ettei tiedä mitä haluaa (tai ennemmin oikeastaan se, että ilmaisee avoimesti ettei tiedä mitä haluaa/haluaa lyhyttä, joka on instant turn off).
Voihan se rima myös sit olla korkealla hänen puoleltaan? Jos pyyhkii oikealle vaan missitason profiileja, niin eihän se välttämättä mätsää ihan joka pyyhkäisyllä. Toisaalta jokainen saa pitää sen riman niin korkealla kuin haluaa, oma valintahan se on, mutta seurauksiakin siitä tulee.

Huvittaa kyllä miten edes "asiantuntijan" ja ammattivalokuvaajan avulla ei saatu mätsejä, tosin ainahan näissä testeissä käy näin. Paljonhan tämmöisiä testejä on tehty (Youtube täynnä vastaavia videoita esim) ja hieman surkuhupaisaa miten monesti profiilia muokkaavat naiset kuvittelevat, että vika on vaan ja ainoastaan siinä miehen tekemässä profiilissa ja ottamissa kuvissa. Kunhan he vähän muokkaavat niin jo alkaa mätsejä tulemaan. Sitten yllättyvät, kun mikään ei muutu vaikka mies on heidän mielestään mukava, livenä ihan hyvän näköinen, profiili on hyvä jne jne.

Se mikä noissa monesti unohtuu on se, että muokkaava nainen tietää miehen olevan hyvä tyyppi, mutta eihän ne Tinderiä selaavat naiset sitä tiedä. Tuo tieto on kuitenkin aika oleellinen tekijä ja vaikuttaa siihen miten ihmiseen suhtautuu. Ihan eri asiahan se olisi, jos vaikka kaveriporukassa tavattaisiin kavereiden kavereita ja joku kaverin kaveri herättäisi kiinnostuksen. Oli se alustavan kiinnostuksen herättävä tekijä sit vaikka ulkonäkö, sosiaalisten kemioiden kohtaaminen (juttu luistaa jne), yhteiset harrastukset tai kiinnostuksen kohteen yms yms, niin saahan siinä livenä kohdatessa paljon kokonaislaatuisemman vaikutelman ihmisestä. Lisäksi voisi kaverilta kysellä mikäs toinen on miehiään/naisiaan ja päättää sit mitä tehdä. Nettideittailussa on vaan ne epämääräiset kuvat ja lyhyt teksti mitä tuomita, niin ihan varmasti siellä menee paljon hyviä itselle sopivia tyyppejä vasuriin, kun ei profiilin perusteella tiedä ihmisestä juuri yhtään mitään. Summa summarum, Tinder ja nettideittailu on perseestä :D
 
Jos ajattelee naistakin, niin kyllä livenä moni on houkuttelevampi. Eleet, ilmeet ja käytös vaikuttaa. Tinderin mainospuheet eivät niin vaikuta, sen sijaan nettikirjoitusten perusteella voi jo ihastua. Niistä näkee jo mitä arvoja hällä on ja miten kohtelee muita (ainakin netissä).
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 542
Voihan se rima myös sit olla korkealla hänen puoleltaan?
On tämä elämä karua kun edes massimies insinööri Espoosta ei meinaa onnistua pariutumisessa. Pistää miettimään mitä tsäänssejä sitten on tuosta huonommilla "spekseillä".. Ilmeisesti Joonaksen pitää heittää rima menemään kun pituuttakin miehellä vain 175 cm. :) Jopa lapset löytyy nelikymppiseltä.. Luulisin kuitenkin että hän on haussaan tyyppiä jalat maassa mutta varmaksi ei voi tietenkään sanoa.
Se mikä noissa monesti unohtuu on se, että muokkaava nainen tietää miehen olevan hyvä tyyppi, mutta eihän ne Tinderiä selaavat naiset sitä tiedä. Tuo tieto on kuitenkin aika oleellinen tekijä ja vaikuttaa siihen miten ihmiseen suhtautuu.
Ehkä Tinderissä on sitten eduksi olla jotain muuta kuin mukava/hyvä tyyppi? Toimisiko ehkä röyhkeämpi, tylympi, räväkämpi tyyli. Toki niin että jotenkin sopii omaan luonteeseen. Ainakin sitä ilmoitusta pitäisi kai saada jollain jännällä/mielenkiintoisella tavalla persoonallisemmaksi. Jotain muuta kuin "olen Joonas ja tykkään pelata jalkapalloa", varmaan kannattaa joltain miespuoliselta kaverilta kysyä vinkkiä.

e. ehkä parempi kuitenkin positiivinen ja jollain tapaa hauskan omintakeinen profiili
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 307
Onkohan se sitten juuri oma ongelma, että en oikein jaksa mitään kulisseja tai ylipäätään mitään teatteria. Toisaalta saako tuolla tavalla oikeasti kestävää parisuhdetta aikaan? Jos haluaa vain päästä panemaan niin siihen voi varmaan toimia ihan hyvin.
Se paneminen on hyvä alku, voihan siitä joskus jotain kehittyäkin. Itse harrastin vähän lievempänä tuota silloin junnuaikoina kun kiima oli kova ja sitten erään kerran sieltä osui kuitenkin sitten niin mukava rouva eteen, että en vetänyt mitään "roolia" enää sitten kun treffit sovittiin vaan olin sitten livenä tavatessa ihan oma itseni ja sehän johti sitten silloin 5v kestäneeseen parisuhteeseen, joka tosin kariutui lopulta ehkä pohjimmiltaan siihen että hän halusi jälkikasvua ja itseä ei voinut vähempää kiinnostaa.
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 927
Ehkä Tinderissä on sitten eduksi olla jotain muuta kuin mukava/hyvä tyyppi?
Toisaalta tässä on sekin että pitäisi myös olla ns. "oma itsensä". Ainakin jos haluaa sen pidemmän suhteen ja siinä suhteessa olla myös se oma itsensä. En usko että kovin moni nainen (tai mies) ilahtuu siitä jos huomaa että toinen on käytännössä valehdellut monista asioista joten edes niitä toisia treffejä ei välttämättä tule. Toki jos laskee senkin bonukseksi että edes yhdet sai aikaan niin siitä sitten vaan.

Eli mitä olen kuullut oikeasti löytyy niin miehiä kuin naisiakin jotka käyttävät jopa kymmeniä vuosia vanhoja kuvia tai kuvia jotka eivät ole edes heistä itsestään. Myös tiedot voivat olla hyvin värittyneitä tai suoraan valehtelua ja sitten ihmettelevät jos toinen lähtee heti pois tai ei "lämpene" illallisen aikana.

Eli puheiden pitäisi näkyä myös käytännössä. Räikeimpiä mitä olen kuullut on ollut luokkaa:
saapunut (toki autolla) paikalle Reinot jalassa, noin 20v vanhempana kuin kuvassa ja kysellyt ei kait haittaa jos kutsuisin sinua nimellä X, mikä paljastui entisen seurustelukumppanin nimeksi ja koko illan (aika lyhyt ilta) puhui siitä entisestä... ihmetteli miksi ei saanut saattaa neitokaista tämän kotiin tai suudella, mieluiten siellä kotona. Hänen luokseen ei kuulema voisi mennä koska siellä oli lapset hoidossa koska hänen entisellään oli treffit parhaillaan.
 
Liittynyt
05.04.2022
Viestejä
259
On tämä elämä karua kun edes massimies insinööri Espoosta ei meinaa onnistua pariutumisessa. Pistää miettimään mitä tsäänssejä sitten on tuosta huonommilla "spekseillä".. Ilmeisesti Joonaksen pitää heittää rima menemään kun pituuttakin miehellä vain 175 cm. :) Jopa lapset löytyy nelikymppiseltä.. Luulisin kuitenkin että hän on haussaan tyyppiä jalat maassa mutta varmaksi ei voi tietenkään sanoa.
Noh, pariutuminen ≠ Tinder & nettideittailu, onneksi. Livenä tavatessa Joonaksella on varmasti paljon paremmat mahikset, olettaen ettei sosiaaliset taidot ole tasoa nolle, eikä ole aivan toivoton naisten seurassa. Haaste on toki sit päätyä niihin tilanteisiin, missä tapaa naisia ja vieläpä sinkkuja sellaisia. Siksihän sitä Tinderiä käytetään, kun se on helppo ja nopea tapa tavata paljon random ihmisiä.

Ei rimaa tarvi heittää pois kenenkään, mutta onhan se tietynlaisen pohtimisen paikka, että onko se oma rima liian korkealla jos ei mätsejä tule. Tai onko siinä omassa toiminnassa jotain mitä voisi muuttaa ja parantaa tilannetta. Jos nyt ylianalysoidaan vajaavaisilla tiedoilla, niin esimerkiksi lainattuna tuo "En missään nimessä tee pervoja avauksia, joista kuulee kauhutarinoita, vaan kyselen vaikkapa, miten viikko on sujunut." kommentti antaa kyllä vähän tylsän kuvan. Sen sijaan, että kysyy sen perinteisen "moi, mitä kuuluu?", niin miksei voisi vähän panostaa ja kysyä vaikka "Siisti tuo surffauskuva, onko mistä otettu? Tykkäät vissiin matkustaa?" jos toisella on se siisti surffauskuva profiilissa. Tai edes jotain vähän vähemmän geneeristä, plussaa jos keksii jotain hauskaa (tai ehkä jopa kevyen flirtin tapaista?). Erottuisi ehkä vähän paremmin joukosta, kun Tinderissä se nyt vaan on pakko.

Ei tietenkään tarvitse mitään sirkusta alkaa pyörittämään, mutta tiedostaa tilanteen Tinderissä ja yrittää edes vähän pitää keskustelua mielenkiintoisena alkuun. Vaikka se tuntuisi vähän turhauttavalta ja teennäiseltä, mutta se on se mahis tehdä hyvä ensivaikutelma. Samaan tapaanhan se on livenäkin tavatessa mahdollista vesittää tilanne täysin omalla käytöksellä. Harvoin sitä kiinnostavaa naista (miksei miestäkin!) mennä iskemään siten, että ensimmäisenä aletaan puhumaan säästä :)
Ehkä Tinderissä on sitten eduksi olla jotain muuta kuin mukava/hyvä tyyppi? Toimisiko ehkä röyhkeämpi, tylympi, räväkämpi tyyli. Toki niin että jotenkin sopii omaan luonteeseen. Ainakin sitä ilmoitusta pitäisi kai saada jollain jännällä/mielenkiintoisella tavalla persoonallisemmaksi. Jotain muuta kuin "olen Joonas ja tykkään pelata jalkapalloa", varmaan kannattaa joltain miespuoliselta kaverilta kysyä vinkkiä.
Hyvä toki miehenä mutuilla, mutta ainahan "jännämiehet" on naisia vetäneet puoleensa, varsinkin nuoria naisia. Semmoinen röyhkeä mysteerimieshän tuntuu monia naisia kiinnostavan, liekö sit se salamyhkäisyys ja itsevarmuus se juttu. Klassisestihan ne on sit ihan kusipäitä luonteeltaan ja pyörittävät montaa naista yhtä aikaa jne, mutta eipä se paljastu kuin vasta vähän myöhemmin :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.11.2018
Viestejä
302
Pätee melkein asiassa, kuin asiassa, myös pariutumisessa, että jos homma ei yksinkertaisesti luonnistu, niin lopettaa sen pään hakkaamisen seinään ja keskittyy ihan muihin asioihin
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 797

Itse oon mystisesti myös pariutunut parhaiten yleensä silloin kun olen keskittynyt elämässä ihan muihin asioihin täysillä.

Vastaavasti omassa lähipiirissä on yksi (naispuolinen) opettaja kuka on tehnyt pariutumisesta itselleen elämää suuremman tehtävän, ja nyt vuosien aikana turhautuneena lähestyy sitä jo liki raivon sekä pakkomielteen lailla. Hirveetä katottavaa on.
 
Liittynyt
25.11.2018
Viestejä
302
Sehän se siinä onkin, kun monet ihan tavalliset ihmiset haluaa pariutua niin palavasti, että ihan missä muussa yhteydessä se luokiteltaisiin jo pakkomielteeksi, ainakin jonkin asteiseksi sellaiseksi.
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 337
Pätee melkein asiassa, kuin asiassa, myös pariutumisessa, että jos homma ei yksinkertaisesti luonnistu, niin lopettaa sen pään hakkaamisen seinään ja keskittyy ihan muihin asioihin
Ite olen myös käyttänyt tätä strategiaa, jokasta kiinnostavaa olen pyytäny ulos. naisia ei vaan näe nykysin sitäkään vähää mitä joskus, niin odotusarvoisesti aika heikoilla olen jos halu panostaa on 0 eikä aikaakaan kyllä olisi.
 
Erkki_erikeepperi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 469
Itse oon mystisesti myös pariutunut parhaiten yleensä silloin kun olen keskittynyt elämässä ihan muihin asioihin täysillä.

Vastaavasti omassa lähipiirissä on yksi (naispuolinen) opettaja kuka on tehnyt pariutumisesta itselleen elämää suuremman tehtävän, ja nyt vuosien aikana turhautuneena lähestyy sitä jo liki raivon sekä pakkomielteen lailla. Hirveetä katottavaa on.
Sano sille että laihduttaa, niin eiköhän pariudu. [/inhorealistinen totuus]

Anyway, mä olen mystisesti pariutunut silloin kun olen kovasti yrittänyt ja panostanut ja sitten on käynyt tuuri.

Monien naisten elämään tuntuu tulevan "mukavia miehiä ihan puskista" (olen kuullut tämäntyylisen repliikin pariinkin kertaan tässä lähihistoriassa ja olen siis ollut se osapuoli, joka on jäänyt rannalle runk... ruikuttamaan).

Mulle ei ole koskaan tullut mitään naisia mistään puskista, tai jos nyt jollain tavalla vaivaa näkemättä on tullutkin, niin ehkä sitten baarissa joskus kauan, kauan sitten. Mutta noin muuten on kyllä saanut ihan otsa hiessä hommia tehdä että on saanut jalkaa mihinkään ovenväliin ja kyrpäparrua haaroväliin.

Nytkin on hommia paiskittu kovasti tänä keväänä, mutta kahteen kuukauteen en ole saanut. Viime viikonloppuna oli jo lähellä, mutta ei. Okei, jos nyt ollaan rehellisiä, niin ehkä olisin saattanut eräältä vanhemmalta naiselta saada, mutta ei ole jaksanut järjestää logistiikkaa.

Puskista ei ketään tule... Toki jos työskentelee tai opiskelee erityisen runsasnaisisella alalla, voi asia olla vaikka toisinkin.

Disclaimer: mun kirjoissani saaminen ja pariutuminen on käytännössä sama asia tässä kontekstissa. Jos saat, saatat pariutua. Jos pariudut, niin saat.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 313
Summa summarum, Tinder ja nettideittailu on perseestä :D
Ei nyt ihan noin, mutta Tinderin käyttö on varmasti perseestä sellaisille joille se ei sovi, ja perseestä on sekin että nykyinen deittailusukupolvi on ulkoistanut pariutumisen Tinderille joka tekee siitä todella yksiulotteista.

Olen itse onnellisessa parisuhteessa ja kumppanini tapasin Suomi24:n deiteistä. Kummallakin meistä oli erittäin pitkät ja perusteelliset tekstit, koska kumpikin tykkää kirjoittaa (ja kumpikin käytti sitä selaimella läppäriltä). Niistä sai varmaan aika hyvän toisesta henkilöstä, toki siinä läjä erilaisia kuviakin oli kummallakin. Sanotaanko niin, että kummallakin oli aika ideaalit profiit pariutumisen kannalta, ja löysimme luontavasti toisemme. Tuota ennen sillä minun hyvällä profiililla pääsi aika hyvällä prosentilla treffeille mielenkiintoisten naisten kanssa, mutta yleensä treffeissä oli jotain hieman kankeaa ja ne eivät yleensä johtaneet varsinaisiin parisuhteisiin. Tosin itseasiassa myös "exä" oli ihan samalla kaavalla Suomi24:stä bongattu vaikka hän pyörikin samoissa alakulttuureissa kuin minäkin.

En tiedä mitä sille Suomi24:lle kuuluu nykyään, veikkaan että se on joku paska mobiilisovellus muiden joukossa ja ei kai nykyjonne osaa edes kunnolla kirjoittaa. Toki siinä silloin vuosia sitten kun käytin niin erottui edukseen sillä, että osaa kirjoittaa kokonaisia lauseita joissa oli jotain täkyjä joihin tarttua (muutakin kuin "pistä viestiä jos kiinnostaa").

Hyvä toki miehenä mutuilla, mutta ainahan "jännämiehet" on naisia vetäneet puoleensa, varsinkin nuoria naisia. Semmoinen röyhkeä mysteerimieshän tuntuu monia naisia kiinnostavan, liekö sit se salamyhkäisyys ja itsevarmuus se juttu. Klassisestihan ne on sit ihan kusipäitä luonteeltaan ja pyörittävät montaa naista yhtä aikaa jne, mutta eipä se paljastu kuin vasta vähän myöhemmin :D
Joo-o. Sinkkuna Tinder oli aika vaikea minulle, liityin siihen silloin kun tuosta mainitusta Suomi24:stä alkoi naiset olennaisesti vähenemään ja kokeilin sitä missä massat pyörii. Aluksi se meni ihan ok ja jotain treffejä kai oli, sitten pikkuhiljaa huomasin että Tinder on laittanut minut sellaiseen ö-luokan mieskategoriaan jossa tarjolle tulee lähinnä ö-luokan naisprofiileja, feikkiprofiileja/testejä jne. No, asia oli varmaan jonkin aikaa hautumassa. Sitten satuin pistämään siihen sellaisen kuvan jossa olin ennen kuvan ottoa (selfie) ollut 8 yötä telttamajoituksella ulkomaisilla konemusiikkifestareilla, joten kuva oli lentokenttähotellista, ruskettunut wifebeater-look ja parta ajettu luultavasti sokkona muutama päivä aiemmin, normaalia suihkua ei ollut nähnyt 9 päivään, silmät tapittaa johonkin satunnaiseen suuntaan. No sen kun laittoi Tinderiin ja odotti pari viikkoa niin sitten Tinderin algoritmi oli nostanut minut ö-kategoriasta johonkin A-luokan jännämieskategoriaan ja kaikki tyrkylle tulevat naiset oli sen mukaisia ja matchejä tuli ihan hyvin. Ei se nyt kuitenkaan mitään pariutumista pahemmin edistänyt ja monet niistä oli jotain sellaisia missejä joita minua ei huvittanut edes yrittää koska olisimme oikeasti olleet liian erilaisia. Mutta panin kyllä merkille että miten helppoa naisia on ohjailla tuollaisissa Tinder-algoritmeissa jos tykkäisi panostaa sellaiseen.

Pätee melkein asiassa, kuin asiassa, myös pariutumisessa, että jos homma ei yksinkertaisesti luonnistu, niin lopettaa sen pään hakkaamisen seinään ja keskittyy ihan muihin asioihin
Tämä myös pantu merkille. Aina parempi keskittyä omaan elämään ja itsensä kehittämiseen kuin johonkin epätoivoiseen pariutumisen yrittämiseen. Pitää vaikka puolen vuoden taukoa nettideiteistä ja sitten haistelee uusia tuulia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 542
Joo, voihan sitä luottaa pelkästään tuuriin että jotain tapahtuu ja elellä vaan muuta puuhaillen mutta luulenpa että sillä hampaat irvessäkin vaikka Tinderiä grindatessa parantaa todennäköisyyksiään että jotain myöskin tapahtuu. Siis jos on mies, jonka nyt tässä pitää ehkä naista enemmän toimia (pyytää treffeille, tehdä vaikutusta jne). Naiselle kenties toimii paremmin se muu eleleminen ja odottaa lähestymisiä treffiaikeissa. Siitä toki samaa mieltä että jos alkaa olla epätoivon makua hommassa on hyvä pitää ainakin taukoa, miettiä asioita uudestaan jne. Ps. suhteessa olevan on aina helppo sanoa että hei tee vaan kaikkea muuta kivaa (bro), kyllä se kumppani sitten ilmaantuu jos on ilmaantuakseen. :)
 
Liittynyt
25.11.2018
Viestejä
302
Itse en ole eläessäni ollut ikinä suhteessa, mutta sitä haen takaa, että onko joku pakko ihmisen ylipäätään pariutua, kun tuntuu välillä siltä, että ihmisen elämä olisi jotenkin puutteellista, jos ei pariudu tai pääse vällyjen väliin.

Itse olen sen monesti kertonutkin (omalta osaltani), että en näe mitään järkeä parisuhteelle tai että se edes itselleni sopisi. Toki joskus itsekin aikoinaan haaveillut 15-24 vuotiaana, mutta kun sitä oikein rupeaa mietiskelemään, niin ei siitä tulisi yhtään mitään, enkä näkisi suhteessa ensimmäistäkään pointtia.
 
No, ihminen on sillälailla rakennettu, että se kaipaa ja tarvitsee läheisiä ja syviä ihmissuhteita, ja erityisesti rakkaussuhteita. Se nyt vaan on ihmisen psyykelle oleellisen tärkeää.

Toki voi olla ihmisiä, jotka ei sellaista halua tai kaipaa, mutta nää on kyllä vähemmistöä. Osalla syynä voi olla jokin trauma tai pettymys tai coping-keino tyyliin "happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista".
 
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 581
Parisuhdehan tutkitusti vaikuttaa myös henkisen hyvinvoinnin lisäksi myös fyysiseen terveyteen ja jopa elinajan odotteeseen. Tässä tietty oletus, että se on hyvä suhde. Mikään nyrkkisäkkinä tai yleisenä sylkykuppina oleminen tuskin näitä etuja tuo.

Suhteessa olevat ovat myös keskimäärin onnellisempia. Varmaan on yksittäistapauksia, joille ei mikään suhdemuodo sovi mitenkään.
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 542
Itse en ole eläessäni ollut ikinä suhteessa, mutta sitä haen takaa, että onko joku pakko ihmisen ylipäätään pariutua, kun tuntuu välillä siltä, että ihmisen elämä olisi jotenkin puutteellista, jos ei pariudu tai pääse vällyjen väliin.

Itse olen sen monesti kertonutkin (omalta osaltani), että en näe mitään järkeä parisuhteelle tai että se edes itselleni sopisi. Toki joskus itsekin aikoinaan haaveillut 15-24 vuotiaana, mutta kun sitä oikein rupeaa mietiskelemään, niin ei siitä tulisi yhtään mitään, enkä näkisi suhteessa ensimmäistäkään pointtia.
Olisinpa tämmöinen.. Jos nyt hieman lähden hiuksia halkomaan niin en itsekään suhteessä näe "järkeä" varsinaisesti. Tai ainakaan järkilähtökohdista en välttämättä haluaisi olla suhteessa vaikka kai niitä järkiliittojakin on. Tunteella suhteeseen ja järjellä sitten jotain näitä arjen askareita paskareita on oma näkemykseni asiaan. Tietynlaista peliähän tämä on, periaatteessa ei ehkä ole järkeä ottaa suurta riskiä kun miettii mille laittaa itsensä alttiiksi (rakastut, tuleekin ero ja olet palasina), toisaalta kaikki voi mennä hyvinkin ja toteat jälkeenpäin riskinoton kannattaneen (onnellisuus/suuri palkinto). Valintojen maailma, siis jos pääse siihen valintatilanteeseen ylipäätään.

Yleisesti ottaen kai tärkeintä itse tietää mitä haluaa/millainen on ym. eikä ainakaan liikaa kuuntele muita että kyllä nyt on vikaa jos et tunne/tee niin tai näin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 542
Vielä tuli mieleen tästä lehtijutun Joonaksesta, liekö hän tavannut eksänsä nuorenakin. Nuorena kai mennään enemmän (suuret) tunteet edellä, arki tulee sitten myöhemmin ja mahdolliset pettymykset jne. Sitten kun on ikää jo enemmän ja mikäli Joonas hakee ikäisiään naisia, on naisillakin ehkä eri tulokulma suhteeseen kokemusten/kyynistymisen ym. myötä. Tällöin kai Joonaksen tulisi vakuuttaa nainen siitä, että hänen kanssaan naisen kannattaa luopua sinkkuelämästä ja profiilia tulisi miettiä tuolta(kin) kantilta. Naisethan kuulemma monesti ovat tyytyväisiä/tyytyväisempiä sinkkuelämään kuin miehet.

Onko muuten paha, jos tulee huonolle tuulelle koko tätä kuviota miettiessä. Parisuhde/deittimaailma entistä enemmän pilalla, pelkkää :poop: tilalla (miehen kannalta) kaikenmaailman temppuiluineen :D
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 797
Sano sille että laihduttaa, niin eiköhän pariudu. [/inhorealistinen totuus]

Anyway, mä olen mystisesti pariutunut silloin kun olen kovasti yrittänyt ja panostanut ja sitten on käynyt tuuri.

Monien naisten elämään tuntuu tulevan "mukavia miehiä ihan puskista" (olen kuullut tämäntyylisen repliikin pariinkin kertaan tässä lähihistoriassa ja olen siis ollut se osapuoli, joka on jäänyt rannalle runk... ruikuttamaan).

Mulle ei ole koskaan tullut mitään naisia mistään puskista, tai jos nyt jollain tavalla vaivaa näkemättä on tullutkin, niin ehkä sitten baarissa joskus kauan, kauan sitten. Mutta noin muuten on kyllä saanut ihan otsa hiessä hommia tehdä että on saanut jalkaa mihinkään ovenväliin ja kyrpäparrua haaroväliin.

Nytkin on hommia paiskittu kovasti tänä keväänä, mutta kahteen kuukauteen en ole saanut. Viime viikonloppuna oli jo lähellä, mutta ei. Okei, jos nyt ollaan rehellisiä, niin ehkä olisin saattanut eräältä vanhemmalta naiselta saada, mutta ei ole jaksanut järjestää logistiikkaa.

Puskista ei ketään tule... Toki jos työskentelee tai opiskelee erityisen runsasnaisisella alalla, voi asia olla vaikka toisinkin.

Disclaimer: mun kirjoissani saaminen ja pariutuminen on käytännössä sama asia tässä kontekstissa. Jos saat, saatat pariutua. Jos pariudut, niin saat.
Vaikkei pitäisi edes vaivautua vastaamaan, niin kyseisen naisopettajan kohdalla ongelmat on kyllä ihan muualla kuin elopainossa - tai ulkonäössä muutenkaan.

ja mitä työn tai opiskelun kautta pariutumiseen tulee, niin itse oon pienyrittäjä Suomen ehkä äijävaltaisimmalla junttialalla, raksalla. Kummasti tuolla kollegat ja muu porukka pariutuu sekä perheellistyy. Oon kuullut huhuja että porukka jopa harrastaa kaikenlaista sosiaalista muutenkin kuin Tinder-profiilia satuillessaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 364
Se mikä noissa monesti unohtuu on se, että muokkaava nainen tietää miehen olevan hyvä tyyppi, mutta eihän ne Tinderiä selaavat naiset sitä tiedä. Tuo tieto on kuitenkin aika oleellinen tekijä ja vaikuttaa siihen miten ihmiseen suhtautuu. Ihan eri asiahan se olisi, jos vaikka kaveriporukassa tavattaisiin kavereiden kavereita ja joku kaverin kaveri herättäisi kiinnostuksen. Oli se alustavan kiinnostuksen herättävä tekijä sit vaikka ulkonäkö, sosiaalisten kemioiden kohtaaminen (juttu luistaa jne), yhteiset harrastukset tai kiinnostuksen kohteen yms yms, niin saahan siinä livenä kohdatessa paljon kokonaislaatuisemman vaikutelman ihmisestä. Lisäksi voisi kaverilta kysellä mikäs toinen on miehiään/naisiaan ja päättää sit mitä tehdä. Nettideittailussa on vaan ne epämääräiset kuvat ja lyhyt teksti mitä tuomita, niin ihan varmasti siellä menee paljon hyviä itselle sopivia tyyppejä vasuriin, kun ei profiilin perusteella tiedä ihmisestä juuri yhtään mitään. Summa summarum, Tinder ja nettideittailu on perseestä :D
Siksi toi onkin ensiarvoisen tärkeää että saat tuotua esille profiilissasi tämän ja lisäpojoja irtoaa jos se onnistuu luovalla tavalla. Toi Joonaksen profiiliteksti oli vaan sellainen perustylsä ilman oikein mitään koukkua mihin tarttua, joten en yhtään ihmettele että menestys on ollut Tinderin puolella heikkoa.
 
Erkki_erikeepperi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 469
ja mitä työn tai opiskelun kautta pariutumiseen tulee, niin itse oon pienyrittäjä Suomen ehkä äijävaltaisimmalla junttialalla, raksalla. Kummasti tuolla kollegat ja muu porukka pariutuu sekä perheellistyy. Oon kuullut huhuja että porukka jopa harrastaa kaikenlaista sosiaalista muutenkin kuin Tinder-profiilia satuillessaan.
Kyllähän moni pariutuu. Yhä useampi ei. Ihan alasta riippumatta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
511
Toi Joonaksen profiiliteksti oli vaan sellainen perustylsä ilman oikein mitään koukkua mihin tarttua, joten en yhtään ihmettele että menestys on ollut Tinderin puolella heikkoa.
Vähän tylsähän se on, mutta tulee kyllä myös muistaa se, että Tinderin ja vastaavien tarkoitus on saada maksavia asiakkaita joten se algoritmi siinä softassa on sellainen että mitään näkyvyyttä ei oikein saa jollei maksa. Se systeemi on myös sellainen että se suosii erittäin pientä osaa käyttäjistä ja valtaosa ei saa sieltä mitään näkyvyyttä ellei maksa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
244 813
Viestejä
4 272 097
Jäsenet
71 562
Uusin jäsen
lissaw96

Hinta.fi

Ylös Bottom