Parisuhteen kiemurat

Tuosta ei ole kyse. Hän juo yleensä hyvin maltillisesti. Eilen varmaan tavallista enemmän. Töissä hän stressaantuu koska ottaa jatkuvasti lisää vastuita ja tekee kaiken liian tunnollisesti. Kokee myös että muut eivät tee työtään riittävän hyvin ja käyttäytyvät usein huonosti häntä kohtaan.
Kuulostaa perus-ylitunnolliselta. Sisäinen vaatimustaso on korkeampi kuin ympäristön vaatimustaso joten hän pyrkii kompensoimaan sitä ympäristön "huonoa suoritusta" tekemällä itse enemmän ja paremmin. Sisäisesti hän kokee että työn laatu on kytköksissä hänen arvoonsa ihmisenä. Säätelykykyä ei ole, ja kykyä sanoa itselle tai muille "ei", ei ole.

Kun tästä tarpeeksi väsyy hän alkaa peilata omaa uhrautumistaan muihin. Ja kun muut eivät tee täydellisesti kaikkea arvostuksen tunne muita kohtaan katoaa. Tästä syntyy marttyyriasetelma ja katkeruutta.

Tässä kohtaa sitten lähdetään parisuhteesta. Työpaikasta lähdetään kävelemään jos hyvin käy, toisena vaihtoehtona sitten kunnon burnout.
 
et sinä voi elämänkumppanilta tai sielunveljeltä yöpaikkaa viedä. Korkeintaan joku menetin toisen keuhkon selitys kelpaa.
Komppaan.. äärimmäisen tärkeää että on aina olemassa toista varten, silloin kun tarve on. Jälkikäteen voi sitten keskustella menikö homma ihan oikein vai ei. En voi edes kuvitella tilannetta missä puoliso ei voisi puoliin ja toisiin tulla toisen luo jos tarve tai halu on. Asuttiin joskus yhdessä monen monta vuotta, mutta nyt ollut jo vuosia omat asunnot ja hyvin pelittää kun nähdään paljon ja puuhaillaan arkijuttujakin yhdessä.

Jos mä olisin viikon kipeänä, niin muija kävisi satavarmasti tuomassa yhtä sun toista huoltopakettia, ja sama toisinpäin. Jos kämpän kunto yhtään missään tilanteessa aiheuttaa nolostumista tai ihmetystä noin pitkän parisuhteen jälkeen, niin on kyllä jotenkin erikoista.

Elämässä tulee kaikenlaisia vaiheita milloin on hankalaa, ja ne voi helposti heijastua parisuhteeseenkin. Pitäisi kuitenkin pyrkiä tilanteeseen mistä toiselta saa hyväksyntää, voimia ja jaksamista, sekä mielenrauhaa silloin kun on rauhaton mieli. Tähän ikään mennessä hoksannut sellaisenkin asian, että aika iso osa naisen huolista ja epävarmuuksista poistuu säännöllisellä seksillä, miksei omistakin.

Toki jos mennään ihan eri kiertoradoilla tarpeiden ja toiveiden kanssa, niin se on sitten oikeasti kestämätön yhtälö. Jos ei toiveet elämänrytmistä osapuilleen kohtaa niin toinen tulee olemaan aina onneton ja siitä ei oikein pääse ohi mitenkään.
 
Komppaan.. äärimmäisen tärkeää että on aina olemassa toista varten, silloin kun tarve on. Jälkikäteen voi sitten keskustella menikö homma ihan oikein vai ei. En voi edes kuvitella tilannetta missä puoliso ei voisi puoliin ja toisiin tulla toisen luo jos tarve tai halu on. Asuttiin joskus yhdessä monen monta vuotta, mutta nyt ollut jo vuosia omat asunnot ja hyvin pelittää kun nähdään paljon ja puuhaillaan arkijuttujakin yhdessä.

Jos mä olisin viikon kipeänä, niin muija kävisi satavarmasti tuomassa yhtä sun toista huoltopakettia, ja sama toisinpäin. Jos kämpän kunto yhtään missään tilanteessa aiheuttaa nolostumista tai ihmetystä noin pitkän parisuhteen jälkeen, niin on kyllä jotenkin erikoista.

Elämässä tulee kaikenlaisia vaiheita milloin on hankalaa, ja ne voi helposti heijastua parisuhteeseenkin. Pitäisi kuitenkin pyrkiä tilanteeseen mistä toiselta saa hyväksyntää, voimia ja jaksamista, sekä mielenrauhaa silloin kun on rauhaton mieli. Tähän ikään mennessä hoksannut sellaisenkin asian, että aika iso osa naisen huolista ja epävarmuuksista poistuu säännöllisellä seksillä, miksei omistakin.

Toki jos mennään ihan eri kiertoradoilla tarpeiden ja toiveiden kanssa, niin se on sitten oikeasti kestämätön yhtälö. Jos ei toiveet elämänrytmistä osapuilleen kohtaa niin toinen tulee olemaan aina onneton ja siitä ei oikein pääse ohi mitenkään.
Kiitos viestistä. Olen kyllä samaa mieltä näistä asioista. Jätin tiettyjä asioita avaamatta ensimmäisessä viestissä jotka myös vaikuttavat tähän tapaukseen. Olen kärsinyt itse viimeisten parin vuoden aikana pahoista ahdistuskohtauksista. Ne eivät liity parisuhteeseeni vaan ihan muihin asioihin.

Olen myös tehnyt työtä asioiden eteen ja viimeisen vuoden aikana minulla on ollut vain kaksi pahaa kohtausta. Valitettavasti se toinen oli torstaina, varmaankin väsymyksen, sairastamisen ja työstressin yhdistelmän laukaisemana. Näissä tilanteissa ei ajatus kulje ihan normaalisti, ja siinä vaiheessa kun tyttöystäväni alkoi kysellä että haluanko oikeasti hänen tulevan yöksi niin en saanut heti vastattua myöntävästi vaan aloin epäröidä. Sen jälkeen hän katkaisi heti puhelun eikä antanut mahdollisuutta mihinkään selityksiin.

Se toinen viimeisen vuoden ahdistuskohtaus tapahtui kun oltiin pitkällä ulkomaanmatkalla viime vuonna. Silloinkin hän valitettavasti otti tämän kohtauksen henkilökohtaisena loukkauksena. Merkkinä siitä että en halua olla hänen kanssaan enää. Käytännössä se pilasi pari päivää kolmen viikon reissusta, mutta ei hän ole vieläkään päässyt siitä täysin ylitse. Viimeksi pari viikkoa sitten hän sanoi että on yhä hieman huolissaan uuden pidemmän reissun varaamisesta.

Ulospäin nämä kohtaukset näkyvät yleensä niin että olen hyvin sulkeutunut, enkä pysty kunnolla ajattelemaan tai tekemään mitään. Vähän kuin olisin zombi. Itse olen tosi tyytyväinen siihen jos näitä tulee vain kahdesti vuodessa, mutta olen huolissani siitä että tyttöystäväni tuntuu aina ottavan sen henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka asialla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan. Mutta jutellaan tänään tästäkin asiasta ja katsotaan mihin päädytään.
 
Tsempit sinne. Se on kyllä välillä vaikeaa sanoittaa sitä miltä itsestä tuntuu, niin että osapuilleen saisi toisen ymmärtämään asian todellisen laidan. Eikä niitä sanoja kai aina ole olemassakaan millä tämän saavuttaa.
 
Tsempit sinne. Se on kyllä välillä vaikeaa sanoittaa sitä miltä itsestä tuntuu, niin että osapuilleen saisi toisen ymmärtämään asian todellisen laidan. Eikä niitä sanoja kai aina ole olemassakaan millä tämän saavuttaa.
Onhan. Voi ihan avoimesti kertoa, että kyseessä on paniikkikohtaus. Ei mikään ihme juttu.
 
Onhan. Voi ihan avoimesti kertoa, että kyseessä on paniikkikohtaus. Ei mikään ihme juttu.
Olen toki näistä kertonutkin ja hän tietää ahdistuksestani. Mutta näitä kohtauksia on myös erilaisia. Jotkut ovat vähemmän intensiivisiä, mutta pidempikestoisia, ja niiden aikana voi olla vaikeaa saada sanotuksi että nyt on ahdistunut. Jälkeenpäin niistä on helppo puhua, mutta silloin kun tilanne on päällä niin kommunikointi voi olla vaikeaa.
 
Onhan. Voi ihan avoimesti kertoa, että kyseessä on paniikkikohtaus. Ei mikään ihme juttu.
Se riippuu niin toisen ihmisen kokemuspohjasta, empatiakyvystä ja millä mielellä kuuntelija on, ts. miten selvästi ajatus kulkee vaikkapa tunnekuohujen alla.. ei tosiaan ole aina noin yksinkertaista, ei lähellekään. Paniikkikohtauskin vaikka kuulostaa yksinkertaiselta voi olla joillekin todella hankala pureksittava. :)
 

Statistiikka

Viestiketjuista
304 499
Viestejä
5 162 441
Jäsenet
82 491
Uusin jäsen
tume116

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom