Tuo taikasieniesimerkki on erittäin hyvä. Itse en tohdi käyttää kahvia vahvempaa, mutta ajattelisin, että esimerkiksi psilosybiinien aiheuttama "autenttiselta" tuntuva kokemus tiivistää erittäin hyvin ihmisen ajatusmaailman arkielämän paradigmaksi asetetun valuvirheen: "Uskon vasta kun näen". Todellisuudessa näkeminen ei riitä. Vastaavasti vaikkapa ahdistus- ja/tai paniikkikohtauksessa ihmiset kuvaavaa kuolemanpelkoa tai olemisen "värin"/tunnun muutosta. Kaikki on jotenkin tuttua, mutta oleminen itsessään on muuttunut ja vääristynyt. Muutos ei ole kuitenkaan ympäröivässä maailmassa, vaan aistijassa itsessään. Minulle tulee toisinaan mieleeni Heideggerin puhe ahdistuksesta (angst), jota ehkä tulkitsen väärin tai ainakin hyvin pelkistetysti. Joka tapauksessa ahdistus auttaa osoittamaan sen, kuinka aiempi aistikokemus maailmasta on pohjimmiltaan vain yksi tulkinta. Ahdistus auttaa ymmärtämään tämän. Keskustelin äskettäin 11-vuotiaan kummituksista ja kummituskokemuksista kiinnostuneen poikani kanssa, ja päädyimme muokkaamaan "uskon vasta kun näen" ajatuksen huomattavasti realistisempaan muotoon: "En usko, vaikka näen". Ihmisen kokemusmaailman häilyvyys (aistihavaintojen epävarmuus, aistielinten häiriöt, mielenterveyden häiriöt yms.) ja ihmisen alkukantainen vaikeus hyväksyä elämän rajallisuutta (toiveet kuolemanjälkeisestä elämästä, vaikeus hyväksyä rakkaiden kuolemaa, kokemukset sietämättömästä epäoikeudenmukaisuudesta yms.) muodostavat yhdessä sellaisen keitoksen, että on suorastaan ihmeellistä, että ihmisillä ei ole tämän enempää yliluonnollisia kokemuksia. Huolimatta siis siitä, että mitään yliluonnollista tai tuonpuolista ei ole olemassa.