Tällaisissa julkaisutilaisuuksissa media on kutsuttu paikalle, jotta kuluttajille voidaan kertoa ensituntumia välittömästi julkaisun jälkeen. Itse sisältöön sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä ainakaan io-techissä. Jos media hankkisi laitteet itse kaupasta, niin kaikki artikkelit julkaistaisiin siinä tapauksessa myöhässä, kun pitäisi odottaa myynnin alkamista.
Ilmaisia lounaita ei ole. Ihmisluonne on sellainen, että kyllä se jollakin tasolla tahtoo vaikuttaa siihen jutun sisältöön kun aparaatin julkaissut firma on kustantanut lennot sinne ulkomaille ja mahdollisesti kunnon hotellinkin yöpymistä varten ja ne tarjotut juomat ja ruuatkin olivat niin hyviä sai vielä jonkun älykellon muistolahjaksi matkalta.
Jos esimerkiksi Huawei tai vaikka Samsung julkaisee uusia puhelimia niin yhtä nopeasti ja halvemmalla ne saisi Suomenkin toimittajien käsiin kun emofirma Aasiasta toimittaisi valmiiksi näytekappaleita omille eri maiden pääkallopaikoille ja io-techin toimituskin pääsisi niihin tutustumaan ja niitä näpräämään Huawein tapauksessa Huawei Technologies Oy:n konttorille Läkkisepäntielle Helsinkiin. Samsungin samana päivänä julkaistuja uutuuksia pääsisi sitten näpräämään vaikka Samsung Electronics Nordic Aktiebolag Suomen sivuliikkeen konttoriin Vaisalantielle Espooseen jonkun työntekijän valvovan silmän alla. Jonkun Lontoon tai Barcelonan julkaisutilaisuuden fiiliksiä ja puheita voisi sitten katsella toimituksessa vaikka YouTube streamista.
Yritysten harrastama sponsorointi eri toimituksiin ja promootiomatkat ovat yleinen ongelma:
Kaunisteltua journalismia? - Journalisti
Sanna Ukkola: Kun media myi sielunsa