Painepesuri keskustelu

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja RHead
  • Aloitettu Aloitettu
Kuten olen aikaisemmin jo maininnut niin aina pesun jälkeen päästetään kaikki vedet ulos niin että pesuri on vielä päällä. ”Vesi poikki”. Muuten vettä ei saa ulos. Aina sinne jää hieman jolle ei voi mitään. Pesuri ei leikkaa kiinni tai ylikuumene siitä ajasta kun se käy ilman vettä. Paineletku on myös hyvä irroittaa koneesta jos se on mahdollista. Ei ihan heti ruostu/kalkkeudu kiinni pesurin pumppuun sekä samalla näkee missä kunnossa se tiiviste paineletkussa on. Myös jos pesurissa on paineletkukela niin se letku vedetään ulos ennen kuin pistetään vedet päälle. Näin ollen et hajoita heti sun kelan tiivisteitä + letku tulee helpommin pesurista ulos. #tipsi
 
Tämänkin teen itseasiassa kyllä, ja sen taas ihan senkin takia ettei lennä vedet naamalle vesiletkua irrottaessa eikä kastu kengät sitä keriessä:lol: Ja sen jälkeen vielä paineet pois paineletkusta kun pesurin on sammuttanut.
 
Pitäs varmaan tuommonen Kärcherin rotosuutin saada purettua ihan vaan kiertämällä se auki? Tuossa versiossa ei ole mitään viisteitä että saisi jollain kiintoavaimella tms. siitä kiinni, eikä siksi saa oikeen otetta eikä tuo halua millään aueta.
 
Liitteet

  • rotosuutin.png
    rotosuutin.png
    259,9 KB · Luettu: 25
Pitäs varmaan tuommonen Kärcherin rotosuutin saada purettua ihan vaan kiertämällä se auki? Tuossa versiossa ei ole mitään viisteitä että saisi jollain kiintoavaimella tms. siitä kiinni, eikä siksi saa oikeen otetta eikä tuo halua millään aueta.
Kuvssa oleva rotojetin suutin lähtee auki kiertämällä. Pallosta kiinni ja varsi vaikka kiinni ruustukkiin. Kun saat sen auki niin suuttimen sisällä oleva valkoinen lautanen jossa on tappi keskellä lähtee vetämällä ulos. Siellä sisällä on tappi jonka päässä suutin on. Voit putsata sen, mutta se ei välttämättä auta mitään jos se lautasen sisäosa on jo kulunut niin paljon että suutin ei enää pyöri kunnolla.
 
Kuten olen aikaisemmin jo maininnut niin aina pesun jälkeen päästetään kaikki vedet ulos niin että pesuri on vielä päällä. ”Vesi poikki”. Muuten vettä ei saa ulos. Aina sinne jää hieman jolle ei voi mitään. Pesuri ei leikkaa kiinni tai ylikuumene siitä ajasta kun se käy ilman vettä. Paineletku on myös hyvä irroittaa koneesta jos se on mahdollista. Ei ihan heti ruostu/kalkkeudu kiinni pesurin pumppuun sekä samalla näkee missä kunnossa se tiiviste paineletkussa on. Myös jos pesurissa on paineletkukela niin se letku vedetään ulos ennen kuin pistetään vedet päälle. Näin ollen et hajoita heti sun kelan tiivisteitä + letku tulee helpommin pesurista ulos. #tipsi
Juu nämä olleet hyviä neuvoja. Onko tuossa kelan kanssa niin että tosiaan pelkkä normi veden paine riittää tiivisteen nopeampaan kulumiseen? Itse kyllä ennen koneen käynnistystä vetänyt ulos ennen kun kunnon paine on sisällä.
 
Clenin G145 on alkanut hurahtelemaan noin minuutin välein kun sillä ei pese ja virrat päällä. Välillä jää myös jurisemaan tuon hurahduksen jälkeen, eli jostain välistä vuotaa paineet pois. Ekana tietysti muovien purku pois, mutta mikähän tuolta kannattaa tsekata?
 
Tiivisterenkaat. Jos vuotaa muualta, niin melkein roskalavalle ja uutta tilalle
 
Clenin G145 on alkanut hurahtelemaan noin minuutin välein kun sillä ei pese ja virrat päällä. Välillä jää myös jurisemaan tuon hurahduksen jälkeen, eli jostain välistä vuotaa paineet pois. Ekana tietysti muovien purku pois, mutta mikähän tuolta kannattaa tsekata?
Älä ny roskiin 300€ laitetta heitä. Sulla voi vaikka tulovesiletku vuotaa ja se aiheuttaa tuon että paineet ei pysy koneessa. Vaikea heittää lonkalta mistä vuotaa. Vuotaako kahva läpi jonka takia se käynnistelee itsekseen. Suihkuputki irti ja kahva maata kohti. Jos tiputtelee tasaseen sieltä ni vika on kahvassa. Mites paineletkun tiivisteet tai vuotaako kelan sisältä? Vedelly paineletkua paineet päällä? Seuraavaksi koneesta pumppu esille ja sitä ihmettelemään jne. Vika voi olla erittäin pieni tai suuri.
 
Vedelly paineletkua paineet päällä?
Taitaa yleensä käyttäjille olla itsestäänselvyys että näin saisi tehdä. Harva lukee edes käyttöohjetta.

Lisäksi ongelmana on että kela ei monessa alle tonnin halpiskoneessa lukitu, kun konetta on kolme kertaa käytetty ja väkivallalla tai normaalikäytöllä lukitus mysötty paskaksi.

Välillä jää myös jurisemaan
Onhan tulovesisuodatin puhdas? Millaisessa kunnossa tuloveden letku?
 
Clenin G145 on alkanut hurahtelemaan noin minuutin välein kun sillä ei pese ja virrat päällä. Välillä jää myös jurisemaan tuon hurahduksen jälkeen, eli jostain välistä vuotaa paineet pois. Ekana tietysti muovien purku pois, mutta mikähän tuolta kannattaa tsekata?
Itse epäilisin että painekytkin alkanut reistailemaan.
 
Makitan painepesurista alkoi paineet tippumaan muutaman minuutin käynnin jälkeen. Nyt ei sitten enää katkaise edes käyntiä, ilmeisesti ei jaksa nostaa painetta tarpeeksi. Onko se nyt niin, että pumppu on kaput, vai onko jotain vielä tehtävissä? Kannattaako edes avata, vai pitääkö laittaa kierrätykseen? Ja mikä tilalle hintaluokassa alle 300 euroa vai laitanko kränzlen, vaikka vähän kirpaisee kyllä pistää 500 euroa pesuriin.
 
Voi olla ihan vain joku tiiviste mennyt ja falskaa, joten voi saada vielä halvalla kuntoon, jos jaksaa lähteä purkamaan.

Uutta jos harkitsee, niin Puuilon Cleniä on vielä joissain myymälöissä, että jos sattuu olemaan lähellä saatavilla vielä.
Ensimmäinen pesu tuolla tehty ja on kyllä tarjoushinnalleen paljon vastinetta

Valmistaja on Norjalainen AVA, joka tarjoaa omalla brändillään myytäville Master -sarjan pesureille (tämä on siis Master P70) 20-vuoden takuun, kunhan varsin edullisilla korjauspaketeilla huoltaa 5-vuoden välein.
Eli pitäisi olla myös pitkäkestoinen ja korjattava laite.
 
Huojulevyn puolelle oli vedet päässyt. Öljyt oli ihan vaahtoa. Tilasin uudet tiivisteet, mutta paljon enempää en kyllä tähän satasen pesuriin sijoita. Männätkin oli hiukan naarmuille mennyt 12 vuodessa. Tarkoitus on kuitenkin laittaa uutta tilalle, koska tiivisteet tulee joskus elokuun puolessa välissä ja olis pesurille tarvetta. Tota Cleniä ei ollut paikallisessa puuilossa enää. Harmi.
 
Männät naarmuilla? Voit koittaa hiota niitä hieman karhunvillalla. En sit usko et ne uudet vesistefat kauaa pitää sitä veden menoa takaisin öljysäiliöön mikäli mäntien pinta on moro. Yleensä vaatii myös mäntien uusimisen. Toivotaan parasta että tulee niillä vesistefoilla kuntoon. Öljystefoja sun ei tarvi vaihtaa jollei öljyt ole tulleet ulos. Ne on meinaan vittumaista saada paikalleen ilman sellaista tappi työkalua.
 
Yhdessä männässä on sellaiset naarmut, jotka kynnellä tuntuu juuri ja juuri. Muuten ei vaikuta pahoilta. Saishan tuohon männät ja kannen jollain 30 eurolla, mutta en tiedä jaksaako ton hintaluokan laitteeseen enää sitä sijoittaa.
Pumppua purkaessa öljyt tuli pihalle sitä sylinteriosaa irrotettaessa, että onhan ne öljytiivisteet vaihdettava myös.
Aika moni noista painepesureista on aika tarkalla 10A sulakkeen kanssa, joissain maininta, että tarvii 16A. Pitäis kuitenkin uuden pesurin olla sellainen, että 10A riittää, niin pystyy käyttämään ympäri pihaa. On noita Stihl ja Husqvarna -merkeiltäkin tullut pesureita näköjään. Saakohan noihin tarvikkeita ja letkuja hyvin? Stihliin taitaa ainakin Kärkkäisellä olla, mutta mites Husqvarna?
 
Juuri vaihdoin viime viikonloppuna Kärcherin 520V painepesuriin ensimmäistä kertaa pesukahvan. Muuten edelleen alkuperäisillä osilla, vaikka kohta ikää alkaa olla 20 vuotta. Muutaman vuoden ollut nyt talvet pakkasessa säilytyksessä.

Erittäin hyvä hankinta aikoinaan, vaikkei ole kaikkein käytännöllisin pesuri. Ainakin vanhemmat kotikäyttöön tehdyt pesurit voi kestää todella hyvin. Katsotaan miten uudempi K7 malli kestää vuosia.
 
Yhdessä männässä on sellaiset naarmut, jotka kynnellä tuntuu juuri ja juuri. Muuten ei vaikuta pahoilta. Saishan tuohon männät ja kannen jollain 30 eurolla, mutta en tiedä jaksaako ton hintaluokan laitteeseen enää sitä sijoittaa.
Pumppua purkaessa öljyt tuli pihalle sitä sylinteriosaa irrotettaessa, että onhan ne öljytiivisteet vaihdettava myös.
Aika moni noista painepesureista on aika tarkalla 10A sulakkeen kanssa, joissain maininta, että tarvii 16A. Pitäis kuitenkin uuden pesurin olla sellainen, että 10A riittää, niin pystyy käyttämään ympäri pihaa. On noita Stihl ja Husqvarna -merkeiltäkin tullut pesureita näköjään. Saakohan noihin tarvikkeita ja letkuja hyvin? Stihliin taitaa ainakin Kärkkäisellä olla, mutta mites Husqvarna?
Itse korjasin noita vehkeitä 10v työkseni. Toki sieltä öljyt tulee ulos jos se öljysäiliö on puoliks täynnä vettä ja avaat sen. Öljystefat uusitaan vain silloin jos öljyt tulee ulos koneesta ilman että purat sitä. Vesistefat taas päällä pitävät vedet ulkona siitä öljysäiliöstä. Mikäli vesi pääsee öljyn joukkoon on vesistefat pettänyt. Voit toki uusia molemmat että ei siinä mitään. Jos männät on kuluneet tai ovat ns rosoiset niin ei ne uudet vesistefat pidä vaan se mäntä vetää aina vettä sisään kun se painaa niistä läpi. Tipsejä nämä vain ovat ja teet niinku teet.
 
Yli 15 v. vanha Clen 1800 painepesuri alkoi hurista jatkuvasti vaikka vettä ei laske, ja pesurin paine on pienentynyt huomattavasti. Itse en mitään painepesureista tiedä, kannattaako tuota alkaa itse tutkia tai viedä huoltoon vai ostaa uusi kone? Varmaan joskus laitettu päälle ilman vettä ja siitä hajonnut.

Vähän jo katselin uusia Nilfiskin pesureita, esim. puuilosta Nilfisk Core 130-6 Car 179€ tai motonetistä Nilfisk Core 140-6 PowerControl 199€. Satunnainen auton pesu on pääasiallinen käyttökohde, pesuainevaahdotin olisi hyvä olla. Ostin joku aikaa sitten tuohon Cleniin varustepaketin jossa oli pesuainevaahdotin, koska edellinen pesukahva hajosi. Nuo Clenin suuttimet ja vaahdotin tuskin sopii Nilfiskin malleihin. Nilfisk Core 140-8 In Hand Powercontrol Premium Car Wash 299€ voisi olla myös yksi vaihtoehto, saisi pari metriä pidemmän letkun ja vaahdottimen ja suuttimia, mutta alkaa olla budjetin yläpäässä tai jopa yli.

Tietääkö joku voiko noissa Nilfiskin viuhkasuuttimissa säätää viuhkan kulmaa?
 
Yllättäen K-Raudasta löytyy Core 150 + autonpesupakkaus 299 €. https://www.k-rauta.fi/tuote/painepesuri-nilfisk-core-150-10-power-control-luxury-car/5715492233854

Nilfiskissä on letkuliitin valmistettu ruostuvasta raudasta (tai ainakin pari vuotta sitten vielä oli), joten sen joutuu muutaman vuoden jälkeen vaihtamaan jos löytää jostain. Saa antaa ilmi, jos joku myy sellaista :)
 
Unohtakaa noi alle 500l/min vehkeet, pesemisessä tarvitaan vettä, ei painetta.
Core 150 vesimäärä on 468 l/h jää siis sen 32 l/h tai tuopillisen/min tuosta. Ei taida suurta käytännön merkitystä olla satunnaisessa auton pesussa, johon laite on tulossa.

Ruostuvat liittimet enemminkin syy katsella muita laitteita. Pelkkää liitintä en löytänyt mistään, mutta 10 m letku maksaa 40 € Letku Nilfisk Ultra Flex 10 m, Core 140/150 | Clas Ohlson

Pitäisikin käyttää letku irti pesurin päästä ja katsoa, onko ruoste siellä päässä levinnyt muihin osiin. Laadukkaasta ruostumattomasta teräksestä saa kyllä ruosteen irti pysyvästi, mutta ei ole suuret odotukset tuon pesurin suhteen.
 
Kun sanon että unohtakaa noi alle 500l/h pesurit, niin tarkoitan sillä sitä että sieltä pitää tulla se +600l/h jotta pesu on tehokasta.
 
Kun sanon että unohtakaa noi alle 500l/h pesurit, niin tarkoitan sillä sitä että sieltä pitää tulla se +600l/h jotta pesu on tehokasta.
Tämä on täysin totta. Itsellä pikku Kränzle, jossa painetta kyllä saa 125 bar, mutta vettä ei tule kuin 10l/min, niin kyllä sitä vettä saisi tulla enempikin.
 
Itelle reilusti alle 500 l/h on kelvannut tähän asti ja 468 l/h olisi parannus nykyiseen ja ihan riittävä omaan käyttöön. Jos tarvitsen enemmän vettä voin ottaa painepesurin pois välistä ja laskea suoraan letkusta minkä pumppu jaksaa pumpata kaivosta ;)
 
Tuo 10l/min on varmaan hyvä lähtökohta vaikka enemmänkin varmaan saisi tulla. Voin kertoa, että 8l/minuuttissa on aika turhauttava määrä, kun pesee leväytynyttä terassia, jonka pinta-ala on n.100m2. Tuossa meni noin 6 tuntia rankkaa työtä ja sormissa tuntuu, sillä kättä joutuu vaihtelemaan, halpapesurin kahvaa puristaessa :wtf:

Ehdottomasti tuollaiseen "oikeaan" työhön pitäisi olla parempi pesuri. Tuollaisella halpiksella sujuu kuitenkin juuri ja juuri autonpesu, pelkkää puutarhaletkua mukavammin
 
Ihan on riittänyt 360l/h terassin ja auton pesuun. Sitten kun jotain mattoja tai asfalttipihaa kun yrittää pestä, ni aika avutonta se on ollut, kun nyt vertaa uuteen 500l/h Nilfiskiin.
Vanha Makitakin heräsi henkiin. Epäilen, että TSS-venttiili on aiheuttanut sen, että vettä on mennyt öljyjen sekaan, kun moottori ei olekaan pysähtynyt, vaikka kahvasta päästää irti. Sitten pikkuhiljaa öljyjen seassa niin paljon vettä, että männät ei pääse enää liikkumaan. Uusi venttiili paikalleen ja tuntuis toimivan ihan ok.
 
Itsellä 14v vanha kovalla käytöllä ollut kränzle 799 mistä tulee litroja 780l/h ja ollut paras pesuri ostos varsinkin enne hintojen nousua. Silti tarkoitus päivittää pumppulautanen 899-malliin syyshuollon yhteydessä sillä huomannut että enemmän kaipaisin lisää vettä kuin näin kovaa painetta. 200bar pudotus 170bar ei itsellä ainakaan haittaisi kun tuotto lisääntyisi 900l/h luokkaan. Toki uudet suuttimet myös tarvii mutta muuten identtinen kone.

Ainoa huono puoli tuossa pesurissa on lyhyt virtajohto, mutta vaihdoin sen pidempään silikonijohtoon niin sen jälkeen ei ole tarvinu jatkoroikkien kanssa pelleillä. 20m johto + 20m letku on mukava yhdistelmä esim tiilikaton pesuun.
 
Taidan sittenkin säästyä toistaiseksi uuden pesurin ostamiselta. Avasin tuota Cleniä, kattelin että siellä on joku tuommoinen kytkin joka liikahtaa kun vesipistoolin sulkee, mutta moottori jää pyörimään. No säädin tuota mutteria siinä ja moottori pysähtyi kuten pitää. Liekkö tämän nyt sitten se painekytkin. Nyt pesuri tuntuu pelaavan normaalisti. Painekin tuntuu nyt samalta kuin ennen, en tiedä oliko aiempi paineen lasku vaan oman pään sisällä. Alkuun kyllä kesti pitkään että moottori lähti pyörimään kun testailin tuota, surisi vain paikallaan, en tiedä olisko ollut jotenkin jumissa.. Voi olla että vetelee viimeisiään mutta mennään nyt tällä niin kauan kuin toimii.

Huoltoliikkeeseen kun soitin niin arvioivat että vian selvitykseen mene jo satanen ja korjaus voi olla pari kolmesataa, joten ei varmaan kannata korjata. Kannatti näköjään itse availla.

photo_2024-08-23 10.08.53.jpeg
 
Tuossa aikaisemmassa viestissäni epäilin tuon painekytkimen vian aiheuttaneen sen, että vettä meni tiivisteistä läpi sinne huojulevyn öljyjen sekaan, mikä aiheuttaa taas sen, että männät ei pääse liikkumaan ja painetta ei tule. Eli voi tuo sinun havainto pitää paikkaansakin, jos mäntäpumppu tuossa. Ihan samanlainen havainto siis minulla.
 
Mitäs mieltä, 2024 syyskuu lukee että julkaistu OC4, mutta onko tuo siis "täysin uusi malli" vs OC3 tämä https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/karcher-oc-3-foldable-matalapainepesuri-matkapainepesuri ?

Eli onko tuo joku OC4 joku oikeasti uutuus, joka tulee vasta tammikuu 2025 myyntiin?

Tuollaista katselin, niin törmäsin tähän juttuun.
 
Kai tuo uusi malli on, mutta ei nyt ihan hirveästi näytä vanhasta mallista eroavan ominaisuuksien puolesta. Suurin ero ehkä tuo pidempi letku 2,8m vs vanhan 1,8m…
 
Tuli tässä ajankuluksi tutkittua tuota K5:sta (K 5 Premium Full Control Plus). Vehje ei kerännyt painetta, pistoolissa oli vuoto ja pesuaineen annostelija falskasi ilmaa pihalle.
Ensin vaihtui pistooli - ei vaikutusta paineeseen vaikka vuoto loppui. Sen jälkeen vaihtui annostelija. Ei vaikutusta. Sen jälkeen iski motivaatiopula.
Tässä syksyn tylsien iltojen kuluksi tullut googletettua asiaa ja katseltua videoita. Näistä innostuneena purin laitteen paloiksi ja tällä kertaa taisi syyllinen löytyä. Sylinterikannen sisältö oli käytännössä paloina, kaikki muovinen.
20241013_125208.jpg
Tuohon olisi saanut kaikki osat erikseen, mutta laiskana tilasin täydellisen kannen. Eipähän jää kiinni siitä, että olisin kasannut väärin.
20241013_125340.jpg
Screenshot_20241013_200331_Chrome.jpg
Niputin tuon tänään, testi jäi tekemättä kun bypassin jousi katosi tässä tohinassa. Uusi tulossa postissa.
Täytyy sanoa, että ei ole ihme jos noissa on ongelmia parin vuoden käytön jälkeen. Hintaa tuli reippa 60€ jousen kera. Ens viikolla sitten tietää miten kävi
 
Otin pari tarkempaa kuvaa tuosta "sylinterikannesta" . Käytännössä kaksi kolmesta venttiilistä oli saanut osumaa. Yhden venttiilin vastakappale oli kadonnut, samoin tuosta keskeltä kolmiosta puuttuu yksi jousi ja muovinen pala (tuon pitäisi olla yhtenäinen kolmio). Ei ole tähän mennessä tullut vastaan. Luultavasti tuho on syntynyt kun yksittäinen osa on irronnut ja elänyt omaa elämäänsä tuolla kannen sisällä. Eipä tuo uusi osakaan hirveästi vakuuta, mutta näyttää siinä jonkin verran olevan parannuksia tuohon alkuperäiseen verrattuna.
20241016_152158.jpg
20241016_152209.jpg
20241016_152204.jpg
 
Jousi saapui ja asennettu. Laite toimii täydellisesti. Ääni on omaan korvaan huomattavasti hiljaisempi kuin aiemmin ja painetta tulee ihan kiitettävästi. Toki ero tuohon K7:aan on huomattava.

No nyt on talousessa kaksi toimivaa Kärkkeriä. Tuli ostettua Kärcherin 35% alennuksesta K7:aan 10m flexi letku, pesuainetta ja parit tarvikkeet
 
Onko joku päivittänyt kärcherin k5 compactiin parempaa letkua? Mukana tullut letku on kyllä niin surkea ja masentava esitys...
Mietin pitääkö teettää letku tuohon vai onko valmiita letkuja olemassa suomessa jollain myytävänä?
Tätä itse mietin, mutta pelottavan saman näkönen kuin vanha: Letku Kärcher Anti-twist, 10 m kelaan | Clas Ohlson
 
Mulla on K5:ssa tullut alunperin flex (eli anti-twist) letku. Väri on harmaa. Uudessa K7:ssa oli tavallinen letku, väri musta. Kankea ja hankala käsitellä. Tilasin Kärcherin sivuilta tarjouksesta flex letkun, väri harmaa (sama kuin Clas Ohlson, varaosanumero 6.396-536.0). Ero on huomattava vrt alkuperäinen ei-flex.
 
Jokohan alkaa olemaan vaihtokunnossa tämä kränzlen 799 letku, huomasin tuossa että vuosi ja tuolta kelan sisältä mistä taittuu kelalle niin murtunuthan se oli? Kumipinta on kyllä muisto vain ja aika koppura. Toisaalta 20m uusi letku taitaa maksas mansikoita niin mistähän pirkanmaalta kävisi ottaa uuden prässätyn liittimen tuohon? Vai pystyisikö tuollaisen ite puristamaan uuden?
1000021347.jpg
1000021345.jpg
1000021346.jpg

Ja sitten, mitkäs olisi nykyään hyviä pikaliittimiä? Kiinalaiset vuotaa ja muutenkin aika heilureita niin vaihtaisi nekin nyt syksyllä huoltaessa?

Ja mikäs tuo juttu on että vaihtaisi pumppulautasen? Harvemmin kovia paineita edes pidän mutta ei sitä vettä koskaan liikaa tule! Tämän vaihtamalla saisi siis muutettua tuon paine/tuotto suhteen? Mielenkiintoinen ajatus kyllä kun nyt on pöydällä muutenkin kalut ja tiivisteitä vaihtumassa
 
Viimeksi muokattu:
Noniin, totesin sitten niin että vingutetaan visaa ja hytec hydraulikilta kaikki mahdolliset kumiosat ja uusi alkuperäinen letku tilalle. 130e tuo alkuperäinen letku ja samalla pikaliittimiksi kränzlen d12 setti.

Kaikki purettuna "kannen" puolelta (myös uudet öljytiivisteet), kaikki käytetty ultraäänipesurissa sitruunahapossa/öljynpoistossa. Alkaa näyttää siltä kuin tehtaalta tullessa :) samalla tuli huomattua että suomenkielisessä osaluettelossa on jonkin verran vääriä koodeja, hytecin saksankielisestä pdf:stä sentään löytyi oikea tavara.

Ainoa mitä jäin ihmettelemään niin olen kuvitellut että itselläni on 799tst mutta tuo lähtö itselläni aivan erilainen kuin netissä:Screenshot_2024-12-06-23-46-42-86_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
Itselläni tälläinen, mikä näiden käytännön ero oikein on?
17335217238508021536709759987365.jpg
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 244
Viestejä
4 549 764
Jäsenet
74 948
Uusin jäsen
Peltzi68

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom