Onko Helsingin poliisi puolueeton maahanänkeämisasiassa?

Minä kuitenkin mielelläni keskustelen niistä teorioista, enkä nimim. Shadilayn tapaan julista, että todisteet kyllä ovat olemassa, mutta voitte etsiä ne itse kun olette tyhmiä.

Alkuun kannattaa lukaista tämä juttu viime viikonlopulta:
Lapsikaappaus teki valtioneuvoston Markku Mantilasta infosoturin – "Toteutan pitkäaikaisen haaveeni"

Venäjän informaatiovaikuttamisen tavoite on lisätä länsimaiden sisäistä poliittista eripuraa ja heikentää sen kansalaisten varsin vahvaa luottamusta kansalliseen mediaansa ja valtiollisiin instituutioihin.

Konkreettisia todisteita tästä on esimerkiksi Ranskan Front Nationalin ja Putinin hallinnon media- ja nettivastaavan välinen hakkeroitu tekstiviestittely ja siihen liittyvä kymmenien miljoonien "laina" moskovalaisesta yksityispankista. Vastineeksi rahasta Le Pen tosin joutui vähän lauleskelemaan venäjän laulua ja vaatimaan Ranskaa tunnustamaan Krim osaksi Venäjää, jota Front National tuskin olisi muuten tehnyt.
Crimée et finances du FN: les textos secrets du Kremlin

Sattumoisin Kakka-Marcokin on käynyt juttelemassa Donbassin leikkitasavallassa suomalaisten kärkiputinistien Janus Putkosen ja Johan Bäckmanin kanssa, ja on nyt puolen vuoden ajan viettänyt arkipäivänsä vaahtoamalla pääosin keksityistä mamuongelmista (vaikka perusajatus kakkamaidanissa olikin mielestäni ok, käytännön päivittäinen retoriikka läikkyi koko ajan yli) ja Suomen viranomaistoiminnan keksityistä epäkohdista.


CtDON9jWYAE6Jqr.jpg

Niin ja tämä järkyttävä pötkö siis liittyy miten siihen mistä minulle ja Shadille vastasit eli suomalaiseen lastensuojeluun?

Siis suomalainen lastensuojelu toimii kyseiseessä asiassa oikein, koska vain MV-Lehti julkaisee väärinkäytöksen, sekä koska MV-Lehti julkaisee myös venäläisestä lastensuojeluasiasta ja koska MV-Lehti kirjoittelee myös Maidanista, joka liitty dimwittiin, joka liittyy Backmaniin, joka liittyy venäjälle. Eli suomalainen lastensuojelu toimii, koska venäjä. OK.
 
Tämä ketju koski alunperin poliisin mahdollista puolueettomuutta Marco de Witin mielenosoituksen kohteluun liittyen. Nyt kun mielenosoitukset on purettu, niin Marco de Witin papatus on kohdistunut enemmän Suomen viranomaisten, poliisin ja sossun, keksittyihin virkavirheisiin.

Shadilay toi sitten nekin Marcon itkut tähän ketjuun, koska kokee itse ne poliittisesti tärkeinä.

Ja minusta Kakka-Marcon sossuitku taas on mielenkiintoinen teema, koska Suomen kohdalla juuri lastensuojeluasiat ovat olleet Venäjän informaatiovaikuttamisen kärkihanke, ja de Witillä on mahdollisesti jotain tekemistä tämän infovaikuttamisen kanssa.
Eli se meni siis juuri kuten sanoin, eli suomalaista suomalaisiin kohdistuvaa lastensuojelua ei saa arvostella, koska jonkin salaliittoteorian mukaan sellaiset puheet ovat vain venäjän propagandaa.

Vaan kun eivät ole, suomalaisen lastensuojelun taso on ollut niin naurettava jo vuosia ja sen on nähnyt omilla silmilläänkin. Näissä tapauksisakin joihin olen viittaillut, niin ainoastaan tämä uusin on venäjän tapauksen jälkeen tapahtunut ja se on ainoa asia miksi se on julkisuudessa. Aikaisemmin kun ei vain ollut ketään joka olisi edes julkaissut, tehtiin miten väärin tahansa.

Niin se vain on, että rantaruotsalaisen kakarat saavat rauhassa tilailla huumeita postimyynnistä jääden kiinni, sekakäyttää itsensä sairaalaan ja ajaella alaikäisenä mopolla kännissä, sossua ei kiinnosta. Sen sijaan jos suomalainen 17-vuotias jää kaljoittelusta kolmesti kiinni, niin toiseen pitäjään ehdottomaan vankeuteen koulukotiin, koulunkäynnistä viis. Näin se menee, suomalaista rankaistakoon, mutta ulkomaalaiselle täydet tuet perusteettakin.

Jos tämä tosiaan on Venäläisten kärkihanke niin hyvin ovat sen valinneet.... tai itseasiassa eivät ne pässit sitä valinneet, meidän touhumme on siinä jamassa, että me itse se annettiin niille kultalautasella. Paljon pehmeämpää kohtaa ei suomesta taida edes löytyä. Sossun touhu kun aina on ollut sellaista, että lailla pyyhittäköön perse ja virkailijan mielipide pärstävärkistä ratkaisee.
 
Venäjän informaatiovaikuttamisen tavoite on lisätä länsimaiden sisäistä poliittista eripuraa ja heikentää sen kansalaisten varsin vahvaa luottamusta kansalliseen mediaansa ja valtiollisiin instituutioihin.

Kyllä länsimaiden päättäjät itse lisää sisäistä poliittista eripuraa mm. järjettömällä maahanmuuttopolitiikalla ja korruptoituneisuudellaan. Media on heikentänyt luottamuksensa samoin ihan itse suojelemalla näitä kotimaisia paskaläjiä.
 
Tämä ketju koski alunperin poliisin mahdollista puolueettomuutta Marco de Witin mielenosoituksen kohteluun liittyen. Nyt kun mielenosoitukset on purettu, niin Marco de Witin papatus on kohdistunut enemmän Suomen viranomaisten, poliisin ja sossun, keksittyihin virkavirheisiin.

Shadilay toi sitten nekin Marcon itkut tähän ketjuun, koska kokee itse ne poliittisesti tärkeinä.

Ja minusta Kakka-Marcon sossuitku taas on mielenkiintoinen teema, koska Suomen kohdalla juuri lastensuojeluasiat ovat olleet Venäjän informaatiovaikuttamisen kärkihanke, ja de Witillä on mahdollisesti jotain tekemistä tämän infovaikuttamisen kanssa.
Nyt ihan oikeasti moderaatio. Täällä ei saa takaisin sanoa joten puuttukaa. Marxin venäjäjutut voisi muuten jättää omaan arvoonsa, mutta ei ole venäjästä nyt kyse. Vanha ruotsalaisten juttu tuo venäjä jos ei heille alistu, ei mitään uutta.
 
Onhan se selvä asia, että jos De Witt ottaa penskansa mukaan osoittamaan mieltään, niin aivan varmasti tulee se 100 lastensuojeluilmoitusta ja saa niskaansa jonkin Rasmus-sossutädin...

Selkeästi tarkoituksella haettu. Kohta Make varmaan lähtee turhikseksi Donetskin kansantasavaltaan.... Vähä niinku tää meidän "tuleva" pressa...

E: itselle ei vastaavassa tilanteessa tulis mieleenkään ottaa muksua mukaan tollaseen, vaikka haluaisi tulla itsekkin.
 
Miksei lapsi saisi olla mukana poliittisessa toiminnassa? Väärä poliittinen mielipide sinun mielestäsi?

Eiköhän kaiken maailman pridet ja rasismin vastaiset mielenosoitukset ja nämä muut suvaitsevaiston miekkarit joihin he saavat kymmeniä tuhansia ihmisiä (eikä vain muutamia syrjäytyneitä) ole täynnä lapsia. Lapsilla on oikeus vanhempiinsa vaikka nämä olisivat tärähtäneitä poliittisia aktiiveja.

Käyttää omaa lasta ajamaan omaa poliittista näkökantaa on mun mielestä väärin, oli se poliittinen aatemaailma mikä tahansa.

Aikanaan tämän "15 vee yläkoululaistyttö ja ramadan ulina" casen aikaan rasmus jo räjähti ja siellä tehtailtiin tästä tytöstä lastensuojeluimoituksia sossuun, niin De Witt aivan varmasti tiesi mitä tuleman pitää. De Witillä oli vaan aika valita jääkö kiertelevän kylähullun asemaan Hesaan, vai pistääkö jotain tosi draamaa pystyyn, niin että ainakin oma pieni kannattaja kunta pysyisi kasassa. Puhumattakaan, et Iso J, Pikku B ja Keskari P pysyis frendi listalla...
 
Miksei Witti voisi ohjata lastaan poliittiselle uralle, jos se on sen juttu myöskin aikuisena?
Mielestäni Witti välittää lapsestaan tuohon perustuen.
 
Eihän lastensuojelun arvosteleminen mitenkään kiellettyä ole. Et kai nyt vaan yritä jotenkin uhriutua siinä? Koko ketjun aihehan on käsittääkseni nyt siirtynyt käsittelemään kysymystä, onko poliisin sijaan/ohella nyt myös lastensuojelukin puolueelinen isänmaallisia suomalaisia vastaan. Eikös tämä olekin esim. nimim. @Shadilayn teesi tällä hetkellä?
Eikö se teesi lukenut siellä lopussa aika hyvin. Vaan ei kyseinen ole valjastettu pelkkiä isänmaallisia vastaan, vaan kaikkia valtavirran vastaisia ajatuksia omaavia kohtaan, olivat nämä valtavirran virtaukset miten idioottimaisia tahansa. Saa nähdä milloin ensimäinen lapsi huostaanotetaan sen takia, että se kertoi koulussa muille lapsille salaliittokäytännön WTC-teatterista.

Käyttää omaa lasta ajamaan omaa poliittista näkökantaa on mun mielestä väärin, oli se poliittinen aatemaailma mikä tahansa.

Aikanaan tämän "15 vee yläkoululaistyttö ja ramadan ulina" casen aikaan rasmus jo räjähti ja siellä tehtailtiin tästä tytöstä lastensuojeluimoituksia sossuun, niin De Witt aivan varmasti tiesi mitä tuleman pitää. De Witillä oli vaan aika valita jääkö kiertelevän kylähullun asemaan Hesaan, vai pistääkö jotain tosi draamaa pystyyn, niin että ainakin oma pieni kannattaja kunta pysyisi kasassa. Puhumattakaan, et Iso J, Pikku B ja Keskari P pysyis frendi listalla...
Tämä paljastaa vain sen suuren ongelman yhteiskunnassa, että lastensuojeluilmoituksia voi tehdä kuka pelle tahansa. Niitä voi tehdä myös nimettömästi sossulle, vaikka ne tällöin eivät olisikkaan lain mukaan päteviä, mutta riittävän päteviä yli-innokkaalle sossutädille se riittää. Aivan sama ongelma siis, kuin yleisesti flägäämisessäkin. Jos tulee 100 ilmoitusta julkkikselle päivään, nopeasti lukien läpi kuuluuko kukaan edes lähipiiriin ja jos ei, niin kaikki ilmoitukset roskiin ja ilmoittajien nimet ignorelistalle.

Siellä pitäisi olla rauhallinen ja järkevä ihminen tulkitsemassa niitä ja tekemässä näin, vaan onko. Ei taida olla. Normaali nyky-yliopistosta valmistunut sossutäti on todennäköisesti samanlainen rahmusryhmäläinen ja kadulla vaahtosuussa huutava suvakki, kuin valittajatkin.
 
Omat kokemukset lastensuojelusta Helsingissä: :dead:

Kaksi sossutätiä + lastenpsykologi huokailemassa, joojoottelemassa ja niiniittelemässä. Alunperinkin turha käynti ja käynnin anti olematon. Voi olla, että se silloin tuore Eerika-tapaus vaikutti ja tädeillä oli pientä ylilyöntiä päällä... Melkoista tuherrusta kuitenkin.
 
Yksittäisistä poliiseista, tekevät vain ylemmän tahon käskyllä töitä. Samoin armeija jne. Sitten kun kyseissä porukoissa on hajaannusta, niin alkaa ollakin Suomi 100 -lässtyksen resetointi lähellä, eli ei ihan heti.

Mutta ymmärrän toki harmituksen, poliisit näkyvänä osana toteuttavat ylempänä olevien, parempien ihmisten käskyjä.
 
Pride ym. festifaalit ohi.
Varmaan aatelleet että kielteisempää huomiota itselleen viranomaiset saavat jatkamalla putkaan viemisiä ja samalla myönteisempää ja enempi itselleen mielenosoittajat. Tosin torstaina pidättivät taas yhden.

Huomenna tekevät maakuntakierroksen keräten kannatuskorttejaan:
Suomi Ensin! -keskustelupalsta
Kotka Kauppatori klo 11-12.30
Kouvola Kauppatori klo 14-15.30
Lahti Kauppatori klo 17-18.30
 
Ihan oikeinhan tuo viimeisin pidätys meni. Mamma ei suostunut siirtymään sallitulle alueelle useista ohjeista/käskyistä huolimatta, vaan vänkkäsi vastaan viimeiseen saakka ja lopputulos oli yö poliisin tiloissa. Ärsyttävää porukkaa, kun eivät muulla tavalla osaa tuoda asiaansa esille.
 
Eli siinä protestoivat sitä että matuja eivät siirrelleet samalla tapaa sekä jotain saamiaan potkuja kait se joka vietiin.

Kevyempi mielenosoitus matuilla ollut tänään.
 
Mielenosoitus jonka aiheena oli raiskausten vastustaminen kiellettiin.

Viime vaalien alla huomasin ohi kävellessäni että Vihreiden vaalikojulla jaetaan linssikeittoa. Ajattelin että mikäs siinä pitää tuotakin maistaa. Seisoskelin siinä kojun edessä sen vajaan viisi minuuttia odotellen tuleeko sitä keittoa mutta ilmeisesti "profiilini" oli vääränlainen koska olin kuin ilmaa. Nauratti kun samaan aikaan soppatykkiläiset mm oikein juoksivat erään somppu äidin ja lapsiensa perään tulemaan keitolle ja propagandalle. Muutenkin tämän pikaisen seuraamisen aikana harjoittivat hyvinkin tarkkaa sekä sukupuolista että etnistä profilointia. Melkein kuulin kuinka uuninluukut paukkuvat ;)

Niin, näin sitten myöhemmin kun nuo videolla esiintyvät herrasmiehet olivat kuvanneet sillä samalla kojulla ja suhtautuminen heihin oli vähintäänkin torjuvaa. Profilointi taisi kertoa että ovat jos ei nyt natseja niin ainakin lihansyöjiä..
 
Yhäti ovat Lahdessa, kaksi striimiä käynnissä.



Luettelo striimeistä:


Jos on rekannut googleen, voi sieltä valita ilmoituksen päälle kun jokin alkaa mikäli tilaa striimit.
Hegesippus ja Heikkilä lähettävät yleensä hyvätasoista kuvaa.
 
Viimeksi muokattu:
Katsoin maakuntakierroksen, erittäin tapahtumarikas ja vauhdikas. Kiitos linkkauksesta @Shadilay! (Siihen yhteen hankalaan kysymykseen voit muuten jättää vastaamatta, en enää odota.)

Hienoa että tästä ollaan nyt saatu upean kansanliikkeen seurantaketju, vaikka se aluksi moderaattorien toimesta kiellettiinkin.

"Suomi Ensin"

20108102_10155079850683778_3055794870152368296_n.jpg

Milloin putin tulee puolustamaan kaltoin kohdeltuja maamiehiään suomee?Mihin perustetaan suomen donetskin kansantasavalta?
 
Katsoin maakuntakierroksen, erittäin tapahtumarikas ja vauhdikas. Kiitos linkkauksesta @Shadilay! (Siihen yhteen hankalaan kysymykseen voit muuten jättää vastaamatta, en enää odota.)

Hienoa että tästä ollaan nyt saatu upean kansanliikkeen seurantaketju, vaikka se aluksi moderaattorien toimesta kiellettiinkin.

"Suomi Ensin"

20108102_10155079850683778_3055794870152368296_n.jpg

Huvittavaa oli kattella MV-lehden uutisointia, kun ilkeä matu bussikuski oli jättäny 9-vuotiaan puhelittoman tytön pakkaseen, ku oli ollu väärä lippu. Sitten vähä uutisointi muuttu ku selvis kuka oli jättäjä... Lokan Glebin haastattelussahan se selvis (about 14 min kohdilta, en muista tarkalleen aivan täsmällistä aikaa).

Mutta offtopikiksi menee, mutta alkaa jo tuo Suo... . Venäjä Ensin spämmäys jo ketuttamaan. Kovin koittavat esittää isänmaallisilta, mutta kenen lauluja laulavat?
 
^30 minuutin kohdalta löytyy.


Kommenttioisiosta löytyy mielenkiintoinen pointti joka asettaa tämän Glebinkin motivaatiot kyseenalaiseen valoon. Häneltäkin nimittäin löytyy yhteyksiä Donetskin suuntaan ja muutakin "perinteistä" Venäjän Suomen valta-aseman pönkittämiseen tähtäävää toimintaa. Mitä yhteyksiä tai tekemistä tavallisella kansalaisella voi ylipäänsä olla sinne? Poliittisesti ainakin pitää olla suuntautunut ellei suorastaan Venäjän paleveluksessa informaatiovaikuttajana.

Tunnollinen kuski Gleb Simanov: uhri vai syötti?
 
^30 minuutin kohdalta löytyy.


Kommenttioisiosta löytyy mielenkiintoinen pointti joka asettaa tämän Glebinkin motivaatiot kyseenalaiseen valoon. Häneltäkin nimittäin löytyy yhteyksiä Donetskin suuntaan ja muutakin "perinteistä" Venäjän Suomen valta-aseman pönkittämiseen tähtäävää toimintaa. Mitä yhteyksiä tai tekemistä tavallisella kansalaisella voi ylipäänsä olla sinne? Poliittisesti ainakin pitää olla suuntautunut ellei suorastaan Venäjän paleveluksessa informaatiovaikuttajana.

Tunnollinen kuski Gleb Simanov: uhri vai syötti?

Aivan selvää että tämä venäjä ensin porukka hakee hakemalla konfikliktia. Varmaa suunniteltu juttu tuo somalien kuvaaminen. Ei varmaan tosin kaun tarvitse olla kamera valmiina että saa pummilla matkustavan somalin tähtäimeen :rolleyes:.
 
Omituista että takut ja suvakit jotka yleensä huutavat poliisia natsisiaksi, nyt ovatkin vastaan niitä joita poliisi kaltoinkohtelee, tällä kertaa oikeasti. Kauankohan kestää että tämäkin palsta on kokonaan vallattu?

Väkivalta toimii erinomaisen hyvin, kansa pelkää eikä uskalla vastustaa maan valloitusta, suomalaisilla ei paljoa aikaa enää ole kehitystä kääntää myönteiseksi.
http://mvlehti.net/2017/07/17/video...i-poliisi-syyttaa-elakelaista-provokaatiosta/
 
Omituista että takut ja suvakit jotka yleensä huutavat poliisia natsisiaksi, nyt ovatkin vastaan niitä joita poliisi kaltoinkohtelee, tällä kertaa oikeasti. Kauankohan kestää että tämäkin palsta on kokonaan vallattu?

Väkivalta toimii erinomaisen hyvin, kansa pelkää eikä uskalla vastustaa maan valloitusta, suomalaisilla ei paljoa aikaa enää ole kehitystä kääntää myönteiseksi.
http://mvlehti.net/2017/07/17/video...i-poliisi-syyttaa-elakelaista-provokaatiosta/
Asia hoituu heti kun Halla-aho saa seuraavissa vaaleissa jytkyn,ja tulee pääministeriksi ja samalla mestari vie suomen natoon ja potkii venäjä-ensin porukan venäjälle.
 
Omituista että takut ja suvakit jotka yleensä huutavat poliisia natsisiaksi, nyt ovatkin vastaan niitä joita poliisi kaltoinkohtelee, tällä kertaa oikeasti. Kauankohan kestää että tämäkin palsta on kokonaan vallattu?

Jos viittaat tähän edellisen viestisi jälkeen käytyyn keskusteluun niin ymmärrä nyt hyvä ihminen, että käyttämällä putinistien propagandaa maahanmuuttokritiikin tukena et aiheuta muuta kuin hallaa itse aiheelle ja pelaat Putinin pussiin. Onhan se julkituomisen arvoinen asia, kun MV-lehti uutisoi "mamusta" joka osoittautuukin suomenvenäläiseksi putinistiksi ja joka vielä mustamaalaa suomalaista yhteiskuntaa. Ei se kenestäkään "takkua" eikä liioin suvakkia. Kieltäymällä hyväksymästä päivänselvää tosiasiaa teet itsestäsi vain hyödyllisen idiootin Suomen vastaiselle agendalle.
 
Samaiset joitten mielestä apinajoukossa raiskailevaa tai ryöstelevää ei saa kutsua neekeriksi, ovat sanomassa innokkaasti suomalaisia ryssiksi. Neekeri ei ole halventava, vihamielinen ilmaisu "käykää kiinni!" kuten ryssä.

Oppikirjan mukaanhan tuo menee.
Propaganda – Wikipedia
Nimittelyn avulla vastustettava henkilö tai ajatus yhdistetään kielteiseen symboliin

Suomalaiseen kulttuuriin ei ole joukkoraiskailut saati ryöstelyt kuuluneet, nyt niitä pitäisi hyväksyä, arvostaa, unelmoida niiden lisäämisestä.

Nämä ryssittelyt saattavat hyvinkin kohdistua viranomaisiin. Eivät ole liiasta ajattelusta ja pohdinnasta tunnettuja.
Aloitusviestistä:
- poliisi saattoi mennä rasmuslaisten varisverkostojen virittämään ansaan, vihervasikka median antaessa tykistötukea taustalta
Antamalla viholliskuvaa, joka yksinkertaisille menee toistamattakin läpi, tarpeeksi toistamalla antavat pelokkaat periksi, varmistavat maan valloituksen.
Onko se valloittaja ryssä vaiko jokin muu on epäolennaista. Mutta jos onnistuvat kuvaamaan ryssältä puolustavat ryssän lakeijoiksi, aika hyvin onnistuvat ryssän agentit.

Tässä kuitenkin taitaa olla kyse ihan "oman," kansaa vastaan olevan valtion toimista. Toistan 87. viestistä:
https://ylilauta.org/maahanmuutto/43156397
Olettekko muut huomanneet kuinka Ylilaudalla ja muuallakin netissä on käynnissä tämä sisäministeriön "valtaisa myrsky"?
Itse olen ainakin huomannut täällä aivan selkeästi muuttuneen tämän keskustelun. Tietynlaista vastausta tulee joka lankaan jne..
Suositan lukemaan koko ketjun ed. linkistä. Kyseessä siis todella on valtion alkuunpanema propagandaoperaatio. Linkissä kerrotaan että vastustusta sen julkituomiseen oli. Paljonko vastaavia tai kansan kannalta julmempia operaatioita on muita ja minne kaikkialle ne kohdistuvat? Puolueet noita tehneet aina, mutta tuossa nimenomaan kyseessä valtion operaatio.

Uutisointi rajan yli tulevista on vaiennut vaikkei se ole mitenkään vähäistä saati haitatonta.
Nyt valtio on tuomassa tällä hetkellä noin 7000 rikastajaa vuodessa. Mikä jo nykypolitiikalla riittää suomalaisten muuttumiseksi vähemmistöksi noin 60 vuodessa koska perheen (eli suvun ja tuttujen myös) yhdistämiset sekä hyvin korkea syntyvyys tuotavien keskuudessa. Tuotavien toiminta muissa maissa on tuttua tuojilleen.

Lisäksi vallassa olevat puolueet kilvan esittävät suurempia määriä, ehkä tiedossa jo on suurempi määrä tulijoita joita varten kansaa valmistellaan innolla.
”Täysin epäinhimillistä” – Suomeen vaaditaan 10 000 pakolaisen kiintiötä nykyisen 750:n sijaan
Keskustanuoret ja Keskustan Opiskelijaliitto vaativat pamfletissa Suomen pakolaiskiintiön nostamista nykyisestä 750:stä peräti 10 000:een.
 
Jo ensimmäisessä viestissä linkki Ylen uutiseen.

Toivoisin moderaation huomioivan röllien vääristelyt. Täällä kun ei sovi takaisin sanoa. Jos sallitaan röllääminen, vaikkakin ilmeisen poliittisista syistä, tulee sallia myös takaisin sanominen. Mikäli siis tahtoo keskustelun toimivan.
 
Näyttää siltä että olin alusta asti oikeassa tästä putinin trollista, vaikka sain banaania siitä,viestintuoja ns. ammuttiin.
 
Tuollainen nimittely on syytä kieltää.
Olen hyvin paljonkin eri linjoilla kuin mitä Suomi Ensin vaikuttaa olevan.
Otan henkilökohtaisena loukkauksena trollinimitykset ja naamaa vasten tuollaista ei toki kukaan kellekään sano, eikä ainakaan toista kertaa. Nyt moderaatio ottaa selkeän linjan mitä sopii sanoa, ehdottaisin. Joko kaikki saa sanoa mitä mieltä on mistäkin viestistä tai sitten ei kukaan.

Arvostan Suomi Ensin - liikettä erityisesti tapahtumien raportoijana, kuten myös MV-lehteä.

Näitten röllien tarkoitus on lopettaa keskustelu käymällä jokaisen kimppuun joka on eri mieltä heidän kanssaan. En muuten välittäisi mutta tässä asia ei ole merkityksetön, vaan jokaisen, jolla lapsia on, kannalta erityisen merkityksellinen. Maassa tulee olemaan kovin erilainen hallinto tätä menoa. Röllit ovat asiasta perillä vaikka muuta esittävät.

Kehitys mennyt taaksepäin. Keskiaika ei kuvaa tulevaa vaikka jossain vaiheessa jotkut sitä käyttivät.

Ensimmäisen kerran missään painan raportointinappia kohta. Samalla lopetan täällä käymisen. Maa on jo mennyt vaikkei kaikki sitä ole vielä huomanneetkaan.
 
Noniin, eiköhän kinastelu ja asia ole tältä erää sitten loppuun käsitelty.
 
Tämän ketjun perustajana huomautan, että tämä ei ole mikään Suomi Ensin-liikkeestä keskusteluketju - vaikka ajoittain siltä on vaikuttanutkin. Ketjua ei mitään lukkoon ja palataanpa otsikon mukaisille linjoille eli kuinka poliisi onnistuu toimissaan. Siitäkin on tullut uutta materiaalia mm. MV-lehti on kärjekkäästi kommentoinut asiaa.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
261 664
Viestejä
4 538 242
Jäsenet
74 859
Uusin jäsen
Jakezu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom