Onko autoista hävinnyt latausrele?

Hävisi n. 50 vuotta sitten vaihtovirtalatureihin siirryttäessä.
Vaikee kuvitella että tuokin on lähempänä 80-lukua kuin 60-lukua. Eka auto oli kasarilta ja hyvä olikin, siinä oli kolme päärelettä joita pystyi vaihtaa tarpeen mukaan. Eli kahdellakin pärjäsi. Piti vain valita tarvitseeko pitkiä valoja, mittaristoa vai takavalaistusta. Saattoi siinä muitakin lieveilmiöitä olla, mutta tuohon aikaan asiat toimi jos ei täydellisesti, niin ainakin sinne päin. Nykyautot piippaa joka asiasta, eikä pelkästään omasta autosta johtuen vaan myös ympärillä olevista.

Muita relevantteja tarinoita kerron lisää Esson ravintolassa. Kunhan löydän henkselit.
 
Tasavirtalatureissa oli aina erillinen latausrele. Ihan ensimmäisissä vaihtovirtalatureissakin oli ulkoinen jännitteensäädin, mutta se ei varsinaisesti ollut latausrele. Ainakin 60-luvun lopulta on ollut sisäisellä jännitteensäätimellä varustettuja vaihtovirtalatureita.
 
Jossainkohtaahan se jännitteensäädin integroitiin samaan palikkaan missä on diodisilta, säädin ja hiilet samassa.. sanoisin että kasarilla tuo on tapahtunut yleisesti.

Toki itäautot olivat aina kehityksessä perässä siinämäärin että vielä 80-luvullakin on varmaan ollut tasasähkölatureita latausreleineen.

Vaihtovirtalatureiden lataustehoa säädetään portaattomasti magnetointijännitteellä, jonka nyt tietysti voi toteuttaa myös releillä portaittain, joka voisi jonkun DIY propelihatun ratkaisu olla, mutta kyllä ne autoissa alunperin ovat aina olleet puolijohtein toteutettuja, se ei kuitenkaan ole mitenkään tavattoman monimutkainen tai kallis kytkentä edes sen aikaisella teknologialla.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
295 795
Viestejä
5 051 697
Jäsenet
80 982
Uusin jäsen
kevin123

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom