OnePlus 8T

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
443
Surkea päivityshän se on. Valta osan noista ongelmista kyllä saa säätämällä kuntoon, mutta muutamat perusongelmat on vain ominaisuus jolle ei voi tehdä mitään. Kokonaisuutena moni asia on mennyt parempaan suuntaan, mutta ehkä jopa useampi mennyt huonompaan. Oma kokemus oli hieman nettonegatiivinen. Toivottavasti A13 tälle luurille kääntäisi kehityksen suunnan taas parempaan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
612
Itse olen kyllä tykännyt kovasti Android 12 -päivityksestä, en keksi omassa käytössä juuri mitään ongelmia. OnePlussan kellosovelluksen korvasin Googlen vastaavalla, kun OnePlussan sovelluksen ulkoasuun tehtiin huonoja muutoksia ja niinpä pelkkä hälytyksen laittaminen päälle oli ärsyttävän tarkkaa puuhaa.

Android 13:sta odotellessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 914
Pitkään tätä viivyttelin ja jos voisin palata ajassa eiliseen niin jäis tekemättä. Tässä nyt on niin muutamia asioita mitä jäi kaipaamaan.

Sovellusten piillotus entiseen tapaan esimerkiksi. Ennen tuossa sovellusvalikossa oli ne yleisimmät näkyvillä ja piilossa ne harvemmin käytetyt(itse sait piilottaa jne.). Tätä ei vissiin enää ole, tai en ainakaan ole mistään löytänyt.

Toinen asia, sovellusvalikossa ylhäällä oli ennen käytetyimmät sovellukset. Tai ne tuli siihen haun perusteella. Lihasmuisti oppi tuota käyttämään ja nyt sitä kaipaa.

Kolmas asia, ite tykästyny minimalistiseen näkymään ja olikin kaikki kuvakkeet B&W -teemalla pelkät reunaviivat. Siis niissä mitkä oli "työpöydällä". Nyt noita kuvakkeitakaan ei voi muuttaa vaan ne on tuommoset mitä ne on.

Neljäs asia, vasemmalla avautuu joku googlen oma sivu. Täysin turha.

Ja viimeisenä, miten tuon alhaalla keskellä olevan indikaattorin saa pois missä näkyy nuo kaikki työpöydät?

ps. Nuo mitkä itteä häirittee niin ei varmasti häiritse läheskään kaikkia ja ehkä noistakin jo lukija hoksaa, että tykkään mahdollisimman simppelistä näkymästä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
612
Ainakin nopeasti vilkaistuna tuota listaa, niin osa noista voisi olla korjattavissa launcherin ("kotinäkymän") vaihtamalla. Itse en ole koskaan OnePlussan launcherista välittänyt, syystä tai toisesta. Microsoft Launcherissa ainakin voi helposti piilottaa sovelluksia. :tup: Niin, ja kotinäkymää / sen sivuja voi melko hyvin muokkailla haluamakseen.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
588
Itellekkin jääny vähän sellanen kuva, että lähinnä niillä ongelmia jotka käyttää OP:n omaa launcheria. Itellä ollu Nova käytössä jo ekasta Android-puhelimesta saakka ja harvemmin ollut mitään ongelmia.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
42
Mikä kellosovellus googlelta?
Itse olen kyllä tykännyt kovasti Android 12 -päivityksestä, en keksi omassa käytössä juuri mitään ongelmia. OnePlussan kellosovelluksen korvasin Googlen vastaavalla, kun OnePlussan sovelluksen ulkoasuun tehtiin huonoja muutoksia ja niinpä pelkkä hälytyksen laittaminen päälle oli ärsyttävän tarkkaa puuhaa.

Android 13:sta odotellessa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
612
Mikä kellosovellus googlelta?
Taitaa olla puhelimessa muuten valmiina, kun en muista ladanneeni tuota Play-kaupasta. Näköjään "Kello"-nimellä löytyy, minulla käytössä olevassa kuvakepaketissa ikoni on sininen, mutta se nyt toki voi olla oletuksena aivan erilainen. On kuitenkin Googlen oma sovellus.

Tässä: Clock - Apps on Google Play
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 914
No niin.. Nyt aletaan olla siinä tilanteessa mitä hainkin. Kiitosta @ErrorFile muistin virkistämisestä :thumbsup: Oneplus6 lähtien ollu Oxygenin oma launcheri käytössä ja sitä ennen muissa puhelimissa Nova eikä käyny mielen vieressäkään tämä :facepalm:

Yks mikä vituttaa aika railakkaasti on tuo Nordean sovelluksen käyttöönotto, tuota ID-sovellusta otin käyttöön niin nehän lähettää perkele POSTIn kautta PIN-koodin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 914
Onkos tuota jossain demottu, että minkälainen tuo uus OxygenOS sitten olisi? Oneplussan sivuilla oli muutamia kuvia muttei muuta.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
644
Yks mikä vituttaa aika railakkaasti on tuo Nordean sovelluksen käyttöönotto, tuota ID-sovellusta otin käyttöön niin nehän lähettää perkele POSTIn kautta PIN-koodin.
Soittamalla tuon koodin saa samantien. Näin itsekkin piti tehdä, kun aiempi verkkopankin kautta pin koodin haku / aktivointi oli poistettu edellisen käyttöönoton jälkeen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
372
Kiireisille vinkki: nyt saa bulgarian VPN:ää käyttämällä ladattua EU malliinkin OTA päivityksen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 914
Taitaa tällä hetkellä nimenomaan tarjota Prolle tuota kun tuota toista ketjua lueskelin uutiset-alueelta. 8T:lle ei tarjoile vielä päivitystä.
 
Liittynyt
29.11.2016
Viestejä
178
Onko joku kerennyt perehtymään että uskaltaako tällä kertaa ottaa suoraan käyttöön?
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
134
Kiireisille vinkki: nyt saa bulgarian VPN:ää käyttämällä ladattua EU malliinkin OTA päivityksen.
Olen kokeillut TunnelBearilla ja VPN.latilla laittaa maan Bulgariaan (ja Irlanti/Romania/Italia, näistä on raportteja OTA-jakelun alkamisesta) mutta eipä vain tarjoa.

Raportteja on myös lähimaksun hajoamisesta Android 13:n kanssa, joten pitäisiköhän sitä vain malttaa odotella.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
443
Kuulostaa vähän siltä, että joutuu parilla viikolla lykkäämään päivitysnotskua.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
588
Olen kokeillut TunnelBearilla ja VPN.latilla laittaa maan Bulgariaan (ja Irlanti/Romania/Italia, näistä on raportteja OTA-jakelun alkamisesta) mutta eipä vain tarjoa.
Sama täällä, useammalla eri VPN:llä tuli kokeiltua viikonloppuna, eikä mitään tarjonnut.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
612
Sama täällä, useammalla eri VPN:llä tuli kokeiltua viikonloppuna, eikä mitään tarjonnut.
Joillakin ilmeisesti onnistui niin, että antoivat VPN:n olla yön yli päällä myös. Aamulla sitten näkyi päivitysilmoitus puhelimessa. Itse taidan odotella Oxygen Updaterin kautta lataamista, ellei sitten tule OTA:na ennen sitä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 914
Latasin tuon päivitystiedoston Updaterilla, pitääkö tuota tiedostonimeä vaihtaa? Ilmeisesti ainakin pääte pitää olla .apk? Mulla tuo tiedoston nimi numeroita/kirjaimia .zip
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
134
Oxygen Updater tosiaan tarjosi päivityksen, nätisti asentui kahteen puhelimeen. Lähimaksukin toimii. Wallet ei enää aukea virtanapista, mutta sen saa vaihdettua lukitusruudun pikavalintoihin Google Assistantin tilalle, tai avattua quick settingsistä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
612
Tuli asenneltua Oxygen Updaterista ladatulla paikallispäivityksellä. Nopealla testillä kaikki vaikuttaisi toimivan hienosti. :tup:
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Joo-o, tuli päivitettyä. Hyi helvetti miten ruma, launcher kaatuu tauotta, hukkasi kaikki kansiot ja "työpöydät" ja mitä muuta vielä.
Saako tätä downgradettua takaisin Android 11 aikaan jotenkin?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
443
Kait Nova launcher tai vastaava 3rd party launcher toimi lääkkeenä? Sillä ainakin itsellä pelastui A11 -> A12 siirtymä.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Kait Nova launcher tai vastaava 3rd party launcher toimi lääkkeenä? Sillä ainakin itsellä pelastui A11 -> A12 siirtymä.
Ei noi launcherit esimerkiksi tota quick launchia kai muuta? ei ainakaan microsoftin launcheri näytä muuttaneen
siis tästähän puuttuu jopa mahdollisuus muuttaa lukitusruudun taustakuvaa?!?!? ihan käsittämätöntä paskaa
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
443
Ei noi launcherit esimerkiksi tota quick launchia kai muuta? ei ainakaan microsoftin launcheri näytä muuttaneen
siis tästähän puuttuu jopa mahdollisuus muuttaa lukitusruudun taustakuvaa?!?!? ihan käsittämätöntä paskaa
Onko tuo taustakuvasysteemi muuttunut sitten A12 jälkeen? A11 -> A12 siirtymässä huomasin vastaavan ja se vaati kertaalleen taustakuvan vaihtamisen ja sen asettamisen myös lukitusnäytölle samassa yhteydessä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
612
Lukitusnäytön taustakuvanhan voi melko helposti valita, kun etsit kuvan galleriasta/"Valokuvat"-sovelluksesta minkä haluat ja kolmen pisteen valikosta "Aseta taustakuvaksi", sitten "Valitse kuva" - sitten "vain lukitusnäyttö" -vaihtoehto.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Onko tuo taustakuvasysteemi muuttunut sitten A12 jälkeen? A11 -> A12 siirtymässä huomasin vastaavan ja se vaati kertaalleen taustakuvan vaihtamisen ja sen asettamisen myös lukitusnäytölle samassa yhteydessä.
No onpahan idioottimainen systeemi. Kysyi kuitenkin ekalla käynnistyksellä haluanko käyttää vanhaa taustakuvaa (mikä oli vanhastaan sekä normi että lukitustaustakuva) ja missään ei edes vihjata että se olisi tuollaisen taakse kätketty
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Syteen tai saveen, pistin toivottavasti oikean version päivittämään takaisin Android 11 aikaan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
612
Mitä nyt on illan aikana tullut puhelinta räpellettyä, niin itseäni tämä päivitys miellyttää kovasti. En keksi ainakaan vielä syitä, miksi palaisin vanhempaan käyttöjärjestelmään. En muuten ollut suurin Oxygen OS 11:sen fani, sillä sen kanssa oli vähän yhtä sun toista ongelmaa monien versioiden kanssa (suurimmat ongelmat koskivat suorituskykyä ja akkukestoa).
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
Sellainen huomio sitten että näemmä tuo wipee kaiken downgradessa. Onneksi on alle vuorokauden vanha backup olemassa (se googlen oma vissiin), saa nähdä mitä kaikkea siinä on ja mitä hajosi
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
443
Nuo alku temppuilut kun sai aseteltua, niin en ainakana ite nähnyt syytä palata A12 -> A11. Ainoa ehkä selkä haitake tässä on fonttiongelma ja väriteeman asetus. Jotain pienempiä haitakkeita siellä ja tällä, mutta eipä niistä suoranaisesti ollut puutetta A11 kanssakaan. Mutta kyllä tässä nyt silti yhä kiinnostaisi onko A12 -> A13 päivitys järkevä, ettei siitä tule merkittävää toiminnallista takapakkia.
 
Liittynyt
18.06.2018
Viestejä
97
Tein sen virheen että päivitin puhelimen Android 13:ksi juuri ennen nukkumaanmenoa, aamulla herätys ei tietenkään herättänyt. Testailin myöhemmin päivällä niin herätys toimi, ja vasta sitten puhelin viitsi näyttää ilmoitukset missatuista herätyksistä. Käytössä oli Googlen kelloappi. :cautious:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
612
Tein sen virheen että päivitin puhelimen Android 13:ksi juuri ennen nukkumaanmenoa, aamulla herätys ei tietenkään herättänyt. Testailin myöhemmin päivällä niin herätys toimi, ja vasta sitten puhelin viitsi näyttää ilmoitukset missatuista herätyksistä. Käytössä oli Googlen kelloappi. :cautious:
Itse päivitin eilen illalla ja en käynyt kellosovellusta edes vilkaisemassa, ei tullut mieleen koko asia. Aamulla samat vanhat herätykset soivat kyllä. Mitä olen ehtinyt kohta päivän ajan räpeltämään puhelinta, niin vaikuttaa oikein hyvältä päivitykseltä edelleen. Ei valittamisen aihetta, mutta toki jos sellaista ilmenee, niin pitäähän se kirjoitella tähän ketjuun.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 521
Onkos muilla ollut Android 13:sta sitä, että vetovalikko päättää jossain välissä lopettaa toimintansa ja sitä ei saa vedettyä alas. Pitää lukita näyttö ja avata uudelleen, että saa vedettyä.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658
Menee hermo tuohon lukitusruudun näppäimistöön. Saako siihen vaihdettua perinteistä esim. Swiftkey tilalle?

Itsellä siis passu missä kirjaimia myös mukana... täytyykö vaihtaa pinniin että saa isommat näppäimet käyttöön? :sdarra:
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 313
Kiitos, auttoi myös minulla tuohon tuo muutos.

Mutta suurimpana ongelmana on tuo saatanan Google Materials, minun taustakuvassa minulla on punertava paita päällä ja googlen mielestä on ihan vitun loistava idea laittaa kaikki valikot pinkeiksi tuon takia :D

Löysin tämän How to customize Android 12's monet colors without root mutta en saanut itse tuota toimimaan - onko jollain muilla parempia kokemuksia tuon osalta?

PS. nyt taustakuvana ja lock screenissä on R-Kioskin kuitti jotta valikot pysyvät normaalin värisinä...

EDIT: Tätä Disable "Log in to your account" on Settings page ja tätä [Tutorial] How to remove pre-installed app without root ;) yhdistämällä saa pois sen myös erittäin ärsyttävän "Login to your account" asetuksissa, kesti noin viitisen minuuttia tehdä koko operaatio eikä tarvitse rootata puhelinta.
Android 13 versiossa se LWP+ - customized Monet colors - Apps on Google Play toimii eli saa sen vitun punaisen ykkösen pois kellonajoista sekä myös ne valikot normaalin väreisiksi. Voi toki olla että tein jotain viimeksi väärin, mutta nyt elämä hymyilee OnePlussan ja Androidin sekoilujen osalta jotka saa poistettua. Ja ei tarvitse rootata puhelinta.

EDIT: Olinkin väärässä, edelleen tuossa tuntien 1-numerot ovat punaisella. Jotenkin muistelisin että Android 12 olisi ollut myös minuuttien 1-numerot punaisella mutta ehkä vain muistan tuon väärin. Joka tapauksessa ainakin ne valikot (esim. kun menee katsomaan vaikka tekstiviestejä) ovat nyt normaalin värisiä tuolla sovelluksella.
 
Viimeksi muokattu:

latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 039
Lataaminen mennyt vähän tahmeaksi, ei meinaa alkaa ladata, johto pitää painaa kunnolla pohjaan ja saattaa katkaista latauksen jos liikahtaa. En ole myöskään Warp latausilmoitusta nähny vähään aikaan.

Lienee jotain likaa liittimen pohjassa, oliko puhdistusvinkkejä? Nuppineulalla rapsuttelua + paineilmaa ajattelin tarjoilla.
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
369
Lataaminen mennyt vähän tahmeaksi, ei meinaa alkaa ladata, johto pitää painaa kunnolla pohjaan ja saattaa katkaista latauksen jos liikahtaa. En ole myöskään Warp latausilmoitusta nähny vähään aikaan.

Lienee jotain likaa liittimen pohjassa, oliko puhdistusvinkkejä? Nuppineulalla rapsuttelua + paineilmaa ajattelin tarjoilla.
Mulla oli sama vajaa vuoden käytön jälkeen. Muovisella hammastikulla puhdistin latausliittimen pohjan pölystä ja hyvin toimi sen jälkeen.
 

latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 039
Mulla oli sama vajaa vuoden käytön jälkeen. Muovisella hammastikulla puhdistin latausliittimen pohjan pölystä ja hyvin toimi sen jälkeen.
Okei eli ihan tyypillistä jopa. Helpoin mahdollinen ongelma / syy siis.
 
Liittynyt
01.05.2019
Viestejä
425
Aamulla oli OxygenOS 13.0 tarjolla. Päivittelin ja äkkiseltään vaikuttaa hyvältä. Ei mitään kovin isoa eroa 12-versioon kuitenkaan. Herätyskello on sentään parempi kuin 12-versiossa, älyttömästä kellotaulusta on vihdoin päästy eroon.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 521
Herätyskello on sentään parempi kuin 12-versiossa, älyttömästä kellotaulusta on vihdoin päästy eroon.
Ainoo vaan, että se android 11 versio oli paras :)

Hyvästä menty umpisurkeaan ja siitä sitten vähemmän surkeaan. Mielenkiintoista resurssien käyttöä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 474
Viestejä
4 163 479
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom