OnePlus 6

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
305
Päivitys asentui kun hain manuaalisesti sitä tänään.
Älä häiritse -tilaan on viimein lisätty ajastusmahdollisuus (ja tämä siis vakiona ollut Androidissa jo vuosia). Ei tarvitse enää pelleillä tuon liukukytkimen kanssa.
Virtanapista saa otettua näyttökaappauksen. Ennen piti laittaa asetuksista ensin päälle "kolmen sormen kuvankaappaus" -ele ja vielä muistaa se siinä vaiheessa kun halusi ottaa kuvankaappauksen.
Lukitusnäytössä lukee seuraava herätys. Ennen ei lukenut.
Ihan hyvä päivitys ainakin vielä :tup:.

En tiedä mitä uutta tuo Android Pie elenavigointi toi vanhaan OnePlus elenavigointiin? Nimi vain muuttui?
Uusista väreistä ja kuvakkeista voi olla montaa mieltä. Googlen tuntien kaikki muutetaan aivan erityylikseksi seuraavassa Android-versiossa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 416
Eilen asentui joku isohko päivitys, nyt mobiiliyhteys on paljon hitaampi syystä X, sivut latautuu hitaammin, kuvat jne. jakautuvat hitaammin WhatsAppiin jne. Liekkö sattumaa vaan vai oikeasti joku uuden firmiksen "ominaisuus"?
 
Liittynyt
26.09.2017
Viestejä
113
Jahans pie asentui ja chrome kiertää näköjään dns66 mainoseston ja näyttää mainoksia siitä huolimatta. Ja tuo huonomuistisen hyvä apu puheluiden nauhoituskin vaikeutuu.
Takapakkia siis tuli taas. Saako jotenkin 8.1 takas?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
223
Koittakaas kellä netti takkuaa "Asetukset -> wifi ja internet -> yksityinen DNS -> pois päältä"

Itselläni ainakin noputui huomattavasti
 
Liittynyt
28.09.2017
Viestejä
73
Jahans pie asentui ja chrome kiertää näköjään dns66 mainoseston ja näyttää mainoksia siitä huolimatta. Ja tuo huonomuistisen hyvä apu puheluiden nauhoituskin vaikeutuu.
Takapakkia siis tuli taas. Saako jotenkin 8.1 takas?
Taitaa tuo puheluiden tallentaminen olla laitonta (varsinkin ilman muiden osapuolien suostumusta) niin monessa maassa että siksi tuo vakio-ominaisuus poistettiin.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
9
Minulla taas WiFi hotspot päivityksen johdosta lakkasi toimimasta. Hotspot menee päälle, mutta läppäri sekä tablet ei enää löydä yhteyttä. Asetukset käyty läpi, network connection asetukset resetoitu, puhelin käynnistetty uudelleen.
Todella ikävä bugi minulle, koska hotspot on ainoa nettiyhteys minulla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 387
https://play.google.com/store/apps/details?id=com.appstar.callrecorder

Tuo ollut itsellä käytössä useamman vuoden. Vanhan näköinen UI mutta toimii.
Kiitoksia, otin käyttöön.

Sama on ollut itsellänikin, mutta se sanoi sopimuksen irti Pie-päivityksen jälkeen. Tekijöiden selostus asiasta: copluk / ACR / issues / #2418 - [KB] Android 9 (P) Call recording issues — Bitbucket
 
Inehmo|

#73
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
672
Mainitaan nyt täälläkin, että ei tieto häviä maanantain Räpellyksen tyhjäyksessä, että tuon Pie-päivityksen jälkeen tuosta vakiokellosoftan herätyskellosta alkoi tulla tuntia paria ennen itseherätystä ilmoitus, että "tunnin päästä herätys", mikä ei välttämättä ihan kaikkien mielestä ole kovin mielekäs ominaisuus herätyskellossa. :rolleyes:

Tämän saa pois seuraavasti:

Settings -> Apps and Notifications -> Etsi Clock-sovellus -> Notifications -> avautuu lista eri notifikaatio-kategorioista ko. sovellukselle (?!) -> Paina jokaista niiden nimen kohdalta, ei checkboxin kohdalta ja pitäisi avautua uusi valikko -> Behaviour -> Show silently, toista tämä sekä Clock että Alarm -valintoihin.

Nyt herätyskellon pitäisi toimia kuten kuuluukin eli vasta hälytykseen merkittynä aikana pärähtää kello soimaan. Jonkin sortin aivovamma on pitänyt tämän suunnittelijalla olla. :dead:

EDIT: 02.10.2018: Näillä ohjeilla ei tule enää tuota ilmoitusta mutta herätyskellon sammuttaminen muutuu hankalaksi, koska puhelin ei enää näytä herätysruutua vaan puhelin pitää erikseen avata ja käydä ilmoitusvalikon kautta sulkemassa herätys.

Helpoimmalla pääsee kun käy poistamassa (Disable) koko OP:n Clock-sovelluksen ja lataamassa Play Storesta Googlen Clock -sovelluksen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Mainitaan nyt täälläkin, että ei tieto häviä maanantain Räpellyksen tyhjäyksessä, että tuon Pie-päivityksen jälkeen tuosta vakiokellosoftan herätyskellosta alkoi tulla tuntia paria ennen itseherätystä ilmoitus, että "tunnin päästä herätys", mikä ei välttämättä ihan kaikkien mielestä ole kovin mielekäs ominaisuus herätyskellossa. :rolleyes:

Tämän saa pois seuraavasti:

Settings -> Apps and Notifications -> Etsi Clock-sovellus -> Notifications -> avautuu lista eri notifikaatio-kategorioista ko. sovellukselle (?!) -> Paina jokaista niiden nimen kohdalta, ei checkboxin kohdalta ja pitäisi avautua uusi valikko -> Behaviour -> Show silently, toista tämä sekä Clock että Alarm -valintoihin.

Nyt herätyskellon pitäisi toimia kuten kuuluukin eli vasta hälytykseen merkittynä aikana pärähtää kello soimaan. Jonkin sortin aivovamma on pitänyt tämän suunnittelijalla olla. :dead:
Siis onko toi ihan värinällinen/äänellinen ilmotus :D Ite en oo tota vielä huomannu ainakaan, johtuen siitä ettei tuu pompattua ihan heti muutenkaan hereille kun herätys soi, vaan se kerkee jokusen minuutin siinä päristä
 
Semmonen kertalaaki pilipom se on. Varmaan sais erikseen päätettyä minkä äänen päästää ja riippuu mille tasolle hälytysäänet on asetettu. Kuka sit herää mitenkin helposti.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Päivityksen jälkeen itsellä lopetti garmin connect toimimasta forerunner 235:n kanssa. Piti poistaa paritus Androidin asetuksista ja poistaa appi et lähti toimiaan. Garminin foorumeiden perusteella aika yleinen ongelma.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
130
Päivityksen jälkee bluetoothin kanssa ongelma. Ei kuulu enää musiikki autossa. Ennen päivitystä toimi hienosti. Parittuu kyllä ihan ongelmitta, mutta mitään ei kaijuttimista kuulu. Rouvan Huaweilla toimii.

Tämmönen kikkare autossa.
https://m.ebay.com/itm/Bluetooth4-2-Audio-Receiver-Stereo-Hi-Fi-Box-Adapter-RCA-Output-Support-APTX-H5/263899716009?hash=item3d71a619a9:m:mfJK6_5MqDwfYuTECg0Hn2Q&var=563316240745&_rdt=1
En saanut toimimaan mitenkään. Palasin Oreoon, ootellaan seuraavaa päivitystä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
110
Mainitaan nyt täälläkin, että ei tieto häviä maanantain Räpellyksen tyhjäyksessä, että tuon Pie-päivityksen jälkeen tuosta vakiokellosoftan herätyskellosta alkoi tulla tuntia paria ennen itseherätystä ilmoitus, että "tunnin päästä herätys", mikä ei välttämättä ihan kaikkien mielestä ole kovin mielekäs ominaisuus herätyskellossa. :rolleyes:

Tämän saa pois seuraavasti:

Settings -> Apps and Notifications -> Etsi Clock-sovellus -> Notifications -> avautuu lista eri notifikaatio-kategorioista ko. sovellukselle (?!) -> Paina jokaista niiden nimen kohdalta, ei checkboxin kohdalta ja pitäisi avautua uusi valikko -> Behaviour -> Show silently, toista tämä sekä Clock että Alarm -valintoihin.

Nyt herätyskellon pitäisi toimia kuten kuuluukin eli vasta hälytykseen merkittynä aikana pärähtää kello soimaan. Jonkin sortin aivovamma on pitänyt tämän suunnittelijalla olla. :dead:
Kiitos, tää oli ihan järjettömyyden multihuippu jota ihmettelin pari aamua sitten kun nukuin ilman tulppia :rage:
 
Testostenori

Filter Coffee, Not People
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
351
Mainitaan nyt täälläkin, että ei tieto häviä maanantain Räpellyksen tyhjäyksessä, että tuon Pie-päivityksen jälkeen tuosta vakiokellosoftan herätyskellosta alkoi tulla tuntia paria ennen itseherätystä ilmoitus, että "tunnin päästä herätys", mikä ei välttämättä ihan kaikkien mielestä ole kovin mielekäs ominaisuus herätyskellossa. :rolleyes:

Tämän saa pois seuraavasti:

Settings -> Apps and Notifications -> Etsi Clock-sovellus -> Notifications -> avautuu lista eri notifikaatio-kategorioista ko. sovellukselle (?!) -> Paina jokaista niiden nimen kohdalta, ei checkboxin kohdalta ja pitäisi avautua uusi valikko -> Behaviour -> Show silently, toista tämä sekä Clock että Alarm -valintoihin.

Nyt herätyskellon pitäisi toimia kuten kuuluukin eli vasta hälytykseen merkittynä aikana pärähtää kello soimaan. Jonkin sortin aivovamma on pitänyt tämän suunnittelijalla olla. :dead:
Joo kiitokset. Todella ärsyttävää herätä ennem herätystä siihen ilmoitukseen. Soi jopa älä häiritse --tilassa mielestäni.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Nyt oli kyllä softasuunnittelija menny full retard. Kiitos ohjeista.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 023
Ei sitä oneplussan omaa kelloa ole pakko käyttää. Suosittelen käyttämään vaikka Googlen omaa kelloa mieluummin niin ei turhaan kuulu ylimääräsiä ääniä. Hyvin lähellä toisiaan ovat kuitenkin toteutukseltaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
278
HavocOS lopetti Oreon kehittämisen kuin seinään Pie-julkaisun valmistuttua. Onko suosituksia suht samanlaisesta ROMista, jolle voisi vielä jonkin aikaa päivitystukea? Syy, miksi ei voi vaihtaa Pieen on puheluiden nauhoitustuen häviäminen.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
HavocOS lopetti Oreon kehittämisen kuin seinään Pie-julkaisun valmistuttua. Onko suosituksia suht samanlaisesta ROMista, jolle voisi vielä jonkin aikaa päivitystukea? Syy, miksi ei voi vaihtaa Pieen on puheluiden nauhoitustuen häviäminen.
Tuskinpa kovin moni jaksaa alkaa jatkaa Oreo kehittämistä enää nyt kun 9.0 on julkaistu. Eihän tuossa ole sinällään järkeä kun mitään uutta ei Googleltakaan tuohon puoleen enää tule.
 
Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 681
Meneekö teillä herätyskello piiloon hälyttäessä? Ei saa herätystä pois päältä.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
70
Meneekö teillä herätyskello piiloon hälyttäessä? Ei saa herätystä pois päältä.
Menee jos on tehnyt tuon hiljennys jutun. Siksi itse otin käyttöön googlen kello softan.
Mainitaan nyt täälläkin, että ei tieto häviä maanantain Räpellyksen tyhjäyksessä, että tuon Pie-päivityksen jälkeen tuosta vakiokellosoftan herätyskellosta alkoi tulla tuntia paria ennen itseherätystä ilmoitus, että "tunnin päästä herätys", mikä ei välttämättä ihan kaikkien mielestä ole kovin mielekäs ominaisuus herätyskellossa. :rolleyes:

Tämän saa pois seuraavasti:

Settings -> Apps and Notifications -> Etsi Clock-sovellus -> Notifications -> avautuu lista eri notifikaatio-kategorioista ko. sovellukselle (?!) -> Paina jokaista niiden nimen kohdalta, ei checkboxin kohdalta ja pitäisi avautua uusi valikko -> Behaviour -> Show silently, toista tämä sekä Clock että Alarm -valintoihin.

Nyt herätyskellon pitäisi toimia kuten kuuluukin eli vasta hälytykseen merkittynä aikana pärähtää kello soimaan. Jonkin sortin aivovamma on pitänyt tämän suunnittelijalla olla. :dead:
 
Inehmo|

#73
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
672
Joo o. Sen verran tuuhealta vaikuttaa, että luovutin myös ja Disabloin tuon OP:n Clock-sovelluksen ja hain Play Storesta Googlen vastaavan. Ei jaksa tapella.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
56
Samaa ongelmaa Pioneer stereokuulokkeiden ja Nokia 8 kanssa. LG G6 tekee samaa. Syyttäisin Spotify äppiä....
On ollut samaa ongelmaa jo jonkun aikaa. Toisinaan alkaa pelaamaan Spotifyn välimuistin ja tietojen poistolla, toisinaan vaatii clean installin. Näkyy olevan yleinen ongelma
 
trema

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
176
Täällä tuli kanssa pieni aamu-wtf kun herätys soi kyllä mutta mitään ei näkynyt ruudulla. Ilmoitusasetusten tarkistamisen jälkeen vaihdoin Googlen kelloon...
 
Inehmo|

#73
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
672
En kyllä ymmärrä miksi OP on edes tehnyt "oman" kellon kun tuo näyttää ihan samalta kuin tuo Googlenkin. Joutuuko valmistajat maksamaan noista jotenkin per appi Googlelle?

Itse jouduin Revolut-softan asentamaan uusiksi päivityksen jälkeen mutta sen jälkeen on toiminut ongelmitta.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Huomasin itsekin että kun ilmoitusasetukset "korjasi" niin ettei tule notifikaatioita herätyksestä ennen herätystä niin sitten ei tule myöskään popuppia, joten pitää silmät vielä kiinni muurautuneena räpeltää puhelimesta ilmoitusikkuna auki ja koittaa tähdätä siihen pieneen nappiin.
 
Inehmo|

#73
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
672
Lisäsin tuohon aiempaan viestiini varoituksen tuosta herätysruudun puuttumisesta. Paska mikä paska.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
211
Onko muilla Pie -päivityksen tehneillä Fonecta Caller lopettanut toimintansa? Kun joku soittaa niin Callerin info ei nouse näytölle, oli näyttö sitten päällä tai pois päältä kun puhelu tulee. Mitähän jippoa tähän voisi kokeilla? Sovellus on asennettu kertaalleen uudelleen ja mielestäni olen katsonut kaikki käyttöoikeudet ja akun käytön optimoinnit kuntoon.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741

On
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 387
Onko muilla Pie -päivityksen tehneillä Fonecta Caller lopettanut toimintansa?
Kyllä. Mutta Fonectan kanssa oli sen verran ongelmia jo Oreossa, että en ole enää välittänyt. Kiva juttu, jos se päivittyisi toimivaksi, mutta pärjään ilmankin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 707
Ottaa kyllä aikansa mutta eiköhän ne joskus sen saa kasaan.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
211
Odotellaan siis. Akun kesto muuten näyttää myös huonontuneen päivityksen jälkeen. Oreolla saattoi SOT olla yli 5 tuntia ja nyt ei mene vastaavalla käytöllä edes neljää.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 183
Sormenjälkitunnistin ei Pie-päivityksen jälkeen aina reagoi kosketukseen mitenkään vaan puhelin pitää avata virtanapista. Muilla samaa ongelmaa?
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
762
Kaikilla keillä on jotain häröilyjä/toimimattomuuksia ollut päivityksen jälkeen, muistakaahan tyhjentää cache recoveryn kautta.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
176
Omalla kohdalla päivityksen jälkeen musiikki pätkii bluetoothin kautta kuunnellessa. Ei jatkuvasti, mutta kuitenkin häiritsevän usein. Jonkin aikaa toimii hienosti ja sitten yhtäkkiä ilman syytä pätkii. Kuulokkeina Bosen QuietComfort 35. Ongelmaa ei iPadin kanssa ilmene. Olen tehnyt recoveryn kautta cachen tyhjennyksen, mutta se ei auttanut.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
332

Kokeile ottaa wifi pois päältä.
 
Liittynyt
05.10.2018
Viestejä
60

Itsellä ei samoilla kuulokkeilla ole mitään ongelmaa kun kuuntelee musaa deezerin kautta tai play musiikin kautta. Onko kuulokkeissa viimeisin päivitys kuulokkeissa?
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
176
Kokeile ottaa wifi pois päältä.
Ei ole wifi päällä, eikä ole ollutkaan.

Itsellä ei samoilla kuulokkeilla ole mitään ongelmaa kun kuuntelee musaa deezerin kautta tai play musiikin kautta. Onko kuulokkeissa viimeisin päivitys kuulokkeissa?
Kuulokkeissa on viimeisin päivitys.

EDIT: Kokeilin parittaa uudelleen kuulokkeet ja ainakaan näin pikaisella testaamisella ei aivan vastaavaa pätkimistä ilmennyt. Pienempiä nopeita pätkäyksiä tuli jokunen. Täytyy testata vielä liikkeellä miten toimii.

Edit2: Täytyy testata vielä spotifylla. Vika voinee olla myös Powerampissa (uusin beta käytössä), joten joku toinen paikallisen musiikin soittamisohjelma voinee olla paikallaan.

Edit3: Pätkii myös spotifylla. Jonkin aikaa ei pätki ja sitten välillä tulee pieniä pätkimisiä. Muita bluetoothia käyttäviä laitteitta ei ole päällä. Kyllä tässä puhelimessa jotain kummallista on tekeillä.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 413
Viestejä
4 160 305
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom