Omat autot -keskusteluketju! Yleinen ja offtopic keskustelu omiin autoihin liittyen

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 667
Oman kokemukseni mukaan renkailla on yllättävän suuri merkitys sisämeteliin.
Kolme vuotta sitten jouduin kesken pidempää matkaa vaihtamaan E500-farkusta melkein loppuun kuluneet kesä-Continentalit Nokian Blackeihin (törmäsimme tiellä lojuneeseen romuun ja kaksi rengasta meni korjauskelvottomiksi, eikä rengasliikkeestä löytynyt varastosta kuin Nokian-renkaita oikeassa koossa).
Sisämelu kasvoi sisämelu kasvoi valtavasti, ja pysähdyimme matkalla useampaankin kertaan tarkistamaan, asennettiinko renkaat väärin päin tai muuten pieleen (oikein oli asennettu).
Muita hiljaiseksi havaitsemiani renkaita ovat Pirelli Cinturato P7 Blue, Falken Azenis FK510

Tosin eipä uuden auton kohdalla noita renkaita varmaan saa valikoida. Seuraavalla rengasvaihtokerralla kannattaa olla tarkkana.
Uudessa autossa tulee tosiaan joltain tietyltä valmistajalta kesärenkaat. Uudessa Ford Fiestassa tuli Michelin Primacy 3 renkaat, jotka nekin kuulostaa minusta aika hyviltä. Primacy 4 näköjään uusin. Uusia renkaita ostettaessa tuo rengasmelu onkin yksi tärkeimmistä kriteereistä.
Rengas Michelin Primacy 3 195/55 R16 87V FSL - 1001Renkaat.com

Iäkkäät Michelin Enercy Saver renkaat on taas tosi äänekkäät. Kumi kovettuu vanhana ja rengasmelu suurenee.
 
Liittynyt
01.11.2017
Viestejä
15
Kuukausi sitten ostettu autoliikkeestä auto (Mazda 6 vm. 2011) ja nyt viikonloppuna pesin ensimmäistä kertaa. Takaoven ovenkahvan viereen ilmestyi tällästä jälkeä :mad:

Huomenna autokauppaan vääntämään aiheesta...
 
Dr. Who

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 239
Vähän veikkaan etteivät tule vastaan. Vanha auto jo...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 667
Kuukausi sitten ostettu autoliikkeestä auto (Mazda 6 vm. 2011) ja nyt viikonloppuna pesin ensimmäistä kertaa. Takaoven ovenkahvan viereen ilmestyi tällästä jälkeä :mad:

Huomenna autokauppaan vääntämään aiheesta...
Kuva muotoon https -> http, niin näkyy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 667
Veli hyvä, jopa rengasavain on ostettava erikseen nykyään :confused2:
Luulisi rengasavaimen tulevan mukana, jos ruksii vararenkaan mukaan.
No joo, silloin tulee. Mutta ensimmäisen renkaanvaihdon jälkikiristykseen sitten piti itse ostaa, koska nykyisessä on pelkkä paikkasarja.
Tästä puuttui se ehdotettu "kuvien kera"
Meinaat että keskustelun avauksessa tai otsikossa pitää se erikseen mainita tai muuten ketjuun ei kuvia saa postata? :confused:
Nämä voisi keskustella tässä ketjussa? :)
 
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
1 311
Mites jengillä joilla led valoja autoissa on muuten pysyneet valot auki talvisin? Itsellä kun on ensimmäinen led valollinen auto ja bonuksena vielä ledit joita monta eikä yhtä linssiä joten valo tulee hajautetusti. Tänä aamuna jaksoi nätisti sulattaa mutta mitenkäs kovemmilla pakkasilla ja sohjossa yms?

Ja koska kuvat on kivoja niin pistetään yksi otos kipon keulastakin :p

InkedIMG-20181007-WA0004_LI.jpg
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
516
Bemarissa ainaski erittäin harvoin mutta pari kertaa 2 talven aikana sohjokelissä siihen pintaan jääny sellanen ohut jääkalvo, mut toki pesurilla lähteny veks ku on lämmitetty litku ja suuttimet. Eli sanosin että nou probleemos. Vaimon Nissan Pulsarissa ei myöskään mitään, tosin viime talvi oli eka.
 
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
1 311
Hyvä tietää, eipä sillä etteikö se itsellekin selviäisi kohta mutta hyvä jo hiukan ennakoida.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
516
Hyvin pysyny itellä. Jos siihen yöllä kasaantuu jääkerros niin ei oikein kunnolla sula mutta ajossa ei oo jäätynyt.
Tosiaan kun bmw:ssä tehokas letkulämppäri, niin jos lumimyräkässä liian monta tuntii päällä ja konepelliltä sulaa lumet ja vesi valuu sitten umpioiden päälle ja jäätyy ne norot siihen, niin ne ei kyllä siitä sula ennen autotallia, pysäköintihallia tai suojakeliä tai vetää monta lampunpesua peräkkäin. Pari kertaa tosiaan ollu koko päivän roikan nokassa niin aika jääpuikkoiset etuhelmat ja kyljet.
 
Eli pitänee tarkkailla. Noissa kun ei lumeneja ole niin paljoa että pesureita olisi joten ei voi silläkään sulatella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 667
Joo siltä näyttää. Vakiona tulee jotain 45 tai 35 kumeja ainakin niissä edellisen korin Fiestoissa. Aina eka homma semmosen hankkiessa oli tinkiä renkaat pois ja ostaa itse uudet. Juurikin 195/55R16 laitettu sit kesät ja talvet.
Testailin muitakin autoja ja tuo uusimman Fiestan vakiokoko 195/55R16 tuntui kaikkein parhaimmalta. Riittävän tukeva, mutta silti sopivasti mukavuutta. Renkaan leveyskin on ihan sopiva 100 hv moottorille. Michelin Primacy 3 renkaat ja nyt tilatessa tulisi varmaan 4. Nastarenkaillakin auto on ihan hyvä, kun vajaa vuosi sitten koeajoin talvella. Pitäisi olla ihan hyvät continental ice contact 2.
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
1 244
Käsittääkseni pulsaria ei enää tehdä. Liian hyvä oli. :)
Olen samaa mieltä Pulsarista. Mielenkiinnolla odottaen mitä se ensivuonna mahdollisesti tuleva Pulsarin Nismo malli tarjoaa.

Minulla oli tällainen rapian alle 400hv(@1,5bar) Pulsar vuosia takaperin.

Focus0

System Specialist
Make ATK Great Again
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 740
Käsittääkseni pulsaria ei enää tehdä. Liian hyvä oli. :)
Pulsaria tehdään kyllä tänä päivänä ja siitä on se uusi Nismo malli tulossa viimeisen tiedon mukaan ensi vuonna.
Mutta tuota vanhaa "oikeaa" neliveto Pulsaria(Minä siis omistin sellaisen) ei ole tehtaalta 1994 vuoden jälkeen tullut.
 
Focus0

System Specialist
Make ATK Great Again
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 740
Kyllä se on loppunut. Nissan Pulsar (Eurooppa) – Wikipedia eikä näy missään nissanin sivuillakaan jos kahtoo.
Nisaan Pulsarista tulee ensi vuonna Nismo malli niin en kyllä keksi miten se on päättynyt. :bored:
Se että automallia ei ole Tällä hetkellä saatavilla ei liity siihen onko se lopetettu vai ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 667
Pulsaria on saanut ostettua, mutta ei näköjään enää. Ei varmaan myynyt riittävästi? Aika lyhytaikaiseksi tuon mallin myyminen siis jäi taas.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 618
Käsittääkseni pulsaria ei enää tehdä. Liian hyvä oli. :)
Ei se nimi autoa tee (tai: "mikä nyt pahan tappaisi").

Onhan tuota "Pulsaria" saanut jostain 80-luvulta saakka täälläkin, pienillä tauoilla. On vain uutuudenkiilto silmissä nimetty aina välillä uudelleen Euroopan markkinoille. Sellaiset nimet saattavat olla meikäläisille tutumpia kuin Cherry, Sunny tai vaikka Almera - samaa p*skaa eri nimillä (itselläkin joskus aikoinaan Sunny Coupe GTI CA18DE -motilla).

Ihmettelin kun ekaa kertaa alettiin myymään JAP/US nimellä täälläkin... :rolleyes:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
292
Kiva herätys aamulla, rekkarikilvet lähteny yön aikana kävelemään.... :mad:
Onneks oli alle 20€ uudet kilvet mutta vituttaa vaiva ja se että sai taas opetella uudet rekkarit... :rage:
 
Mites vanha kippo oli kyseessä?
 
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
1 311
Elokuussa ostin/ rekisteriin ja nyt 1500km mittarissa eli uusi peli.
Oli onneks ammattimiehet ollu asialla eli erittäin siististi oli kilvet lähteneet....
Jotain hyvää sitten. Sopiiko kysyä että mikä auto?
 
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
1 311
Fiesta Titanium 125hp/M6, joskus hehkutinkin sitä täällä...
Sähköinen rikosilmoitus tehty, saa nähdä monta litraa tankattu ex-kilvillä...
Prkl. toivottavasti ei tänne tule laajene sama kuin briteissä aka keyless autojen nyysiminen etenkin Fordin erikoismalleissa (ja oikeastaan missä tahansa keyless erikoisemmassa kipossa). Koska siellä noita voi käyttää myös kivasti noiden yhteydessä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 667
Fiesta Titanium 125hp/M6, joskus hehkutinkin sitä täällä...
Sähköinen rikosilmoitus tehty, saa nähdä monta litraa tankattu ex-kilvillä...
Tuli tilattua samoihin aikoihin Titanium 100hv/A6. Omasta mielestä ihan kiva tuo automaatti ja vaihtaa siististi. Parkkitutkat tuli lisävarusteena ja peruutuskamera. Kulutukseksi näyttää ajotietokoneen mukaan 5.9l/100km ja autolla ei ole vielä kovin paljon ajettu. Tuo automaattihan lisää valitettavasti kulutusta.

Nyt Continentalin 195/55R16 nastat. Paineeksi laitoin eteen 2.5 ja taakse 2.0 bar. Voisi olla myös ne suosituspaineet 2.3 ja 1.8 bar. Millaiset renkaat sulla ja mitkä paineet? Kesärenkaiden painetta en huomannut mitata. Kesärenkaat Michelin Primacy 3 ja sama koko. Molemmat renkaat on ihan hyvät ja nastarenkaat on suht hiljaiset. Kitkat olisi tietysti vielä hiljaisemmat, mutta pikkasen huonompi pito.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
292
Jeps, erittäin tyytyväinen olen ollut omaan autooni.
En ottanut tuota avaimetonta käynnistystä ihan tarkoituksella, luin lehdistä että kyseinen auto on aika helposti nyysittävissä.
Muutenkin näihin "pikku"autoihin saa niin hyvät varusteet että senkään puolesta ei ollut tarvetta ostaa isompaa kulkupeliä.
Omassa mm. lämmitettävä tuulilasi, lämmitettävä ohjauspyörä, B&O stereot, autom. ilmastointi, Blis, aktiivinen pysäköintiapu,aktiivinen hätäjarrutus, mäkilähtöapu, peruutuskamera + tutkat edessä ja takana, adaptiivinen vakkari, Led ajovalot, yms.
Muutama vuosi sitten ei tullut kuuloonkaan että tämän kokoluokan autoihin saa tuollaisia varusteita.
 
Näinhän se. Ei itsellä ainakaan ole enää mitään tekosyytä väkisin pitää yli-isoa kippoa väkisin pihassa vain koska pienempään ei muka saa sitä tätä ja tota. Itsellä siis käytännössä kaikki varusteet paitsi BLIS, hälyt, cd-soitin ja öööööö mikähän muu oli mitä en kokenut itselle tarpeelliseksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 240
Kiva herätys aamulla, rekkarikilvet lähteny yön aikana kävelemään.... :mad:
Onneks oli alle 20€ uudet kilvet mutta vituttaa vaiva ja se että sai taas opetella uudet rekkarit... :rage:
Eikö tuollaisessa tilanteessa saa kilpiä vanhalla tunnuksella kadonneiden tilalle?

Hyvä kysymys, enpä ollut tullut aiemmin ajatelleeksi, kun ei ole tarvinnut renkaita vaihtaa. Manuaalissa sanotaan:
"If your vehicle has a steel wheel with a wheel cover, the center hub cap must be removed first by using the flat end of the wheel wrench to pry it off. Once the center hub cap has been removed, loosen the plastic nut caps with the wheel wrench. Once the plastic nut caps have been loosened, remove the wheel cover by hand."

Tuo on mun ensimmäinen amerikkalainen auto ja onhan tuossa jotkut asiat vähän erikoisia. Esim. 3-pistevyöt joiden solki on "kiinteä" eli sitä vyötä pitää vetää yhtä aikaa alhaalta ja ylhäältä kun sitä laittaa kiinni. Column shifteri on aika pahasti tiellä jos haluaa koskea ilmasointilaitteen säätimiin. Toisaalta kolmen hengen etupenkki on kyllä tosi mukava pidemmillä matkoilla cruise päällä kun oikealle jalalle on tilaa vaikka kuinka paljon. Sähköpenkki on vakiovaruste mutta kierroslukumittaria ei ole lainkaan. Huollettavuus on vähän niin ja näin kun esim. mittariston polttimoita ei käytännössä voi vaihtaa.

Sitten on tietysti erikoisuudet jotka on täällä kaikissa autoissa, ei pelkästään amerikkalaisissa. Esim. "suurentava" kuskin puolen peili jonka ansiosta kuolleeseen kulmaan mahtuu vaikka kuorma-auto. Ja kaukosäätimen tuplapainallus jos haluaa avata muutakin kuin pelkän kuskin oven.
Esimerkiksi Volkswagen Phaetonin vanhemmassa mallissa on myös edessä kiinteäsoljellisen turvavyöt. Vähän oudot ne alkuun on, mutta ihan kätevät.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
292
Eikö tuollaisessa tilanteessa saa kilpiä vanhalla tunnuksella kadonneiden tilalle?
Saishan ne, menee n. 2 viikkoa kun tekevät.
Ja poliisit pysäyttää niin kauan kun kilvet on löytymättä.
Helpommalla pääsee kun ottaa kokonaan uudet kilvet. Tietysti jos olisi ollut laseissa syövytettynä rekkarit niin asia olis toinen....
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 240
Saishan ne, menee n. 2 viikkoa kun tekevät.
Ja poliisit pysäyttää niin kauan kun kilvet on löytymättä.
Helpommalla pääsee kun ottaa kokonaan uudet kilvet. Tietysti jos olisi ollut laseissa syövytettynä rekkarit niin asia olis toinen....
Hyvä tietää.
Uusilla kilvillä autoa myydessä täytyy vaan selitellä, ettei autoa ole kolaroitu ja parsittu kasaan jossain nyrkkipajalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
292
Hyvä tietää.
Uusilla kilvillä autoa myydessä täytyy vaan selitellä, ettei autoa ole kolaroitu ja parsittu kasaan jossain nyrkkipajalla.
Pitää tietysti säästää rikosilmoitusote mistä asia selviää.
Oli muuten 16.90€ uusien kilpien hinta eli onneks ei ollu ton kalliimpi.
Vituttaa tietysti toi vaiva yms.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 240
Pitää tietysti säästää rikosilmoitusote mistä asia selviää.
Oli muuten 16.90€ uusien kilpien hinta eli onneks ei ollu ton kalliimpi.
Vituttaa tietysti toi vaiva yms.
Itseltä on siis kerran myös lähtenyt kilvet varkaiden matkaan. Asia tuli ilmi siinä vaiheessa, kun kilvet löytänyt henkilö soitteli tulenko hakemaan kilvet. Kustannuksia tuli uuden kilvenpohjan verran, kun varas oli väkisin repinyt kilven siitä irti.

Tapauksen jälkeen olen pysäköinyt auton aina niin lähelle parkki"hallin" seinää, ettei kilven lähelle pääse helposti eli mahdollinen seuraava varas nappaa kilvet viereisestä autosta.
 
vvk

Lumihiutale
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
181
Joo enkä nyt meinannutkaan että noin hyväkuntosen näköstä vehjettä kannatta johonkin oikealta ajettavaan alkaa vaihtelemaan kun tuollainen kerta jo on omistuksessa. Tuo oli nyt lähinnä omalta kantilta "ääneen ajateltuna" kun kauheasti himottaisi joku veetekkihonda kesävehkeeksi.
Pitkään tommosta Euro-R:ää harkitsin kun autoa en tarvii kuin satunnaisesti, mut semmosen hankkiminen on kyl oma hässäkkä; tän ostin liikkeestä mis kuulemma sokea mummo ajo kirkkoon joka sunnuntai mut silti kilometrejä on se neljännesmiljoona. Se et rekkari on symmetrinen on kans sattumaa, täs samas pitäjässä on samaa sarjaa oleva kosla mis numero on seuraava tai edeltävä.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
280
Duoda... joku lukija varmasti jakaa ajatukseni...

Että semmoista

Olipa tässä taannoin autokorjaamolla sellainen päivä kun olin jo lopettelemassa työpäivää, niin ovesta pamahti asiakas ja ilmoitti silmiin katsoen että hänelläpä onkin sorsa auton moottorissa.

Nostin siinä Toyotan etupyörää paikalleen ja tuumailin ääneen että niinpä niin, kaikkihan on periaatteessa mahdollista, että yksikö sorsa vain? Asiakas siihen että yksi kuullostaisi olevan mutta kyllä siitäkin ääntä lähtee. Hmm, joopasen joo... Hilkulla oli että kysäisen että miten se muuten menee tässä elämässä, mitäpä muuta kuuluu? Sain kuitenkin nielaistua kysymyksen.

Pitihän sitäkin ihmettä sitten oikein lähteä katsomaan kun eipä se ole ihan jokapäiväistä että sorsa on mennyt auton moottoriin. Sen verran myönnän että uteliaisuus vei voiton. Eipä siellä kuitenkaan mitään vesilintua ollut mutta toden totta, ääni oli edellä mainitun kaltainen. Moottorin käydessä muutaman sekunnin välein kuului kvaak.... kvaak... kvaak.

Tässä vaiheessa asiakas iski silmää että mitäs minä sanoin ja sie häntä jo kattelit kummallisesti. Syylliseksi paljastui kampikammion huohotusventtiili jonka viallinen kalvo moottorin käydessä piti sorsamaisen äänen.

Että semmoista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 618
Meillä on ollut kyllä kettu, ja jänis, puskurissa ja lukuisia lintuja muualla (paras oli vanhan tyylisessä Defan pistokkeessa lävistettynä), muttei sorsaa sentään... ;)
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
280
Hahhah.

Kyllä maalla ja maantiellä on mukavaa jos ei satu mitään kopsahduksia. Joku supikettu oli kerran puoliksi syylärin sisällä ja lintta alkoikin jo kohta keittämään. Vedet pihalla.

Datsunissa sylinterin kansi meni oiottavaksi. (<- kumma sana)
 
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
1 311
Duoda... joku lukija varmasti jakaa ajatukseni...

Että semmoista

Olipa tässä taannoin autokorjaamolla sellainen päivä kun olin jo lopettelemassa työpäivää, niin ovesta pamahti asiakas ja ilmoitti silmiin katsoen että hänelläpä onkin sorsa auton moottorissa.

Nostin siinä Toyotan etupyörää paikalleen ja tuumailin ääneen että niinpä niin, kaikkihan on periaatteessa mahdollista, että yksikö sorsa vain? Asiakas siihen että yksi kuullostaisi olevan mutta kyllä siitäkin ääntä lähtee. Hmm, joopasen joo... Hilkulla oli että kysäisen että miten se muuten menee tässä elämässä, mitäpä muuta kuuluu? Sain kuitenkin nielaistua kysymyksen.

Pitihän sitäkin ihmettä sitten oikein lähteä katsomaan kun eipä se ole ihan jokapäiväistä että sorsa on mennyt auton moottoriin. Sen verran myönnän että uteliaisuus vei voiton. Eipä siellä kuitenkaan mitään vesilintua ollut mutta toden totta, ääni oli edellä mainitun kaltainen. Moottorin käydessä muutaman sekunnin välein kuului kvaak.... kvaak... kvaak.

Tässä vaiheessa asiakas iski silmää että mitäs minä sanoin ja sie häntä jo kattelit kummallisesti. Syylliseksi paljastui kampikammion huohotusventtiili jonka viallinen kalvo moottorin käydessä piti sorsamaisen äänen.

Että semmoista.
Onhan noita. Aikanaan tuli jokunen jyrsijävaurio, 1kpl kissoja pakosarjan sisälle paistuneena (mennyt lämpimään ja jäänyt jumiin ja paistunut elävältä), oravia jne on konehuoneilsta löytynyt. Lämpö se taitaa olla mikä noita houkuttelee noihin ja tulokset voivat olla välillä mukavia. Itseltä vei joku elukka Ibiza Cuprasta äänieristeistä pinnat konepellin alta muttei onneksi syönyt johtosarjoja.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
280
kiitti jutusta. ^

Semmoinenkin vielä kun aikuisiällä jollain adhd...

... niin pitikin mennä sanomaan että uudella päällystetyllä tiellä nappaa sellaisia pikijuttuja pellin pintaan.

Noh hyöri ja pyöri katsellen muutaman ajan tärkää peltilehmäänsä siinä. Työkaverin kanssa tuumattiin että niin eikun se taisikin olla viime vuonna....

Tuumasi isäntä siinä että haistakaa "kukkanen". :vihellys::D

lisäys

Ei uutta heti perään vaan muokataan jo olemassa olevaa.

Termostaatti

Vanha isäntä tulee korjaamolle Opel Recordin (vm.-70) kanssa. Kysyy onko talvitermostaattia myytävänä. Nooh ei ole kun kyseessä on autokorjaamo. No asia selviää kun kysäisee netistä löytyykös autoon enää moisia osia erikseen.

Isäntä tuumaa että noh tokikin ja juurikin näin. Kurvaa pihalta maantielle.

Aika fiksu äijä, kattelee itte netistä varaosat...

Kurvaa takaisin korjaamon pihalle ja tulee kysymään että mikä se netin puhelinnumero onkaan?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
138
Olikohan @Pyrres tänään Lahdessa? No jokatapauksessa näin kärkkäisen risteyksessä jonon kärjessä saman värisen sinisen ST fiestan ja piti ihan uteliaisuudesta raottaa ikkunaa että miltä se kuulostaa kun vihreät vaihtuu. Sehän kuulosti melkein ralliautolta, pörisee ja paukkuu vaihdettaessa. Hieno peli! Oli ensimmäinen minkä näin livenä, ei taida paljon olla liikenteessä
 
En ole Lahden suunnalla nyt pyörinyt toviin. Auton PITÄISI olla kotipihalla vielä :D. Mutta kuten huomaat niin aika öööö ei Fiestamaiset äänet kipossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
641
Itsekin käytän ajohanskoja omassa halpisfiiatissani. Ei siinä muuten, mut tuntuu paremmalta ja itse tykkään kun ei kädet hikoa. Tosta on kuitenkin tyylit ja kaikki ihan helvetin kaukana, mutta oma ajonautinto (sikäli kun 1.4 isolohkovapari sitä tarjoaa) paranee hanskojen myötä. Eikä kiinnosta kyllä helvettiäkään mitä muut ajattelee.

Italopower. Huomatkaa pintaruoste lokarissa. 155tkm ja vieläki kaikki sähkökilkkeet toimii. Renkainakin aina luotettavat LingLongit. Siinä teille halppiskyytiä perhana :D
Mites tuollainen Punto toimii noin muuten? Kakkosautoa olen hankkimassa harrastuksiin siirtymisiksi ja Punto voisi olla yksi vaihtoehto muiden joukossa.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 520
Mites tuollainen Punto toimii noin muuten? Kakkosautoa olen hankkimassa harrastuksiin siirtymisiksi ja Punto voisi olla yksi vaihtoehto muiden joukossa.
Hyvin ja hienosti. Itsellä nyt Puntoilua takana sen ~8 vuotta ja tuo nimenomainen yksilö ollut 1½ vuotta jokapäiväisenä kakkosautona. Tuo Evo "Sport" eroaa muista malleista siten, että siinä on MultiAir moottori, joka on hieman erilainen, kuin ne perusmotit. Mutta joo, ei siinä mitään. Ennen tätä ollut vm. 2000 Punto ~4 vuotta ja välissä myös vm. 2009 Grande Punto 1.4 8v koneella.

Mitään raketteja nämä ei ole missään nimessä, mutta kierrättämällä moottoria pärjännyt hyvin. Omallani vedän aika säännöllisesti maantie ja motarisiirtymää, koska olen masokismiin taipuvainen. Se mikä näissä on parasta, on tekniikan julmettu yksinkertaisuus. Kaikki on helppo korjata mikäli tarve vaatii ja varaosien hinta on olematon. Nuo Grande Punto / Punto Evo / Punto (eli tämän koppaiset kuin omani) on perusvarmoja kulkineita. 90% kaikista myytävistä on aivan älytöntä karvalakkivarustetasoa. Omassani on sporttipenkit, lasikatto, kattoluukku, 2-alueautomaatti-ilmastointi, kyynärnojaa, perus HF valmius, start & stoppia jne. eli vähän on enemmän blingiä, mikä tekee tuosta omistamisesta helpompaa.

Kolmen vuoden ja 60tkm välein noin keskimäärin vaihdetaan jahkohihna hilppeineen. Tämä on teetettynä about 300€. Enempää ei voi eikä kannata maksaa. Tilaa on konehuoneessa paljon. Varaosia saa kaikkealta. Jos haluaa spartalaista kyytiä, sitä nämä tarjoavat ja hinnoillahan eivät ole mitenkään pilattuja. Jos taas haluaa jotain pikkukivaa, niin melkein katsoisin Fiat 500 suuntaan, niissä kun on sitä söpöyttä josta naisväkikin tykkää.

Itselleni tämä valikoitui aiempien Fiatien kokemuksen pohjalta, halvan ylläpidon, pienen kulutuksen ja vaivattomuuden vuoksi. Tiedän kyllä, että omakotitaloalueella asuvana on varmaan jotenkin mielivikaisen tai pihin maine, kun Fiateilla ajaa, mutta toisaalta en jaksa hirveästi välittää. Itsellenihän autot olen ostanut, enkä naapureiden vuoksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 804
Mikä tavoite luovutuksen siirrossa tammikuulle on jos auto kerran on jo rekisteröity kauan sitten?
Käytännössä siitä tulee 2019-vuosimallia rekisteröintipäivästä riippumatta. En oikein itsekään ymmärrä logiikkaa tuon takana mutta näin suositteli myyjäkin että tehdään. Ja takuuhan alkaa juoksemaan vasta käyttöönottopäivästä.
Käyttöönottovuosihan se tuossa varmaan on se ratkaiseva asia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 804
No joo Trafissa rekisteröinti ja käyttöönotto on tosiaan erikseen. Itse en ole juuri huomannut hintaeroja noissa siinä että onko kikkailtu vai ei. Ainoastaan ihan 1-2 vuotta vanhoissa on merkitystä ja 3v ylöspäin se on jo ihan sama ja pääasia on se että onko auto esim. facelift tai uusi malli vai ei.
Jep, eipä tuolla nyt tosiaan sinänsä ole merkitystä koska tarkoitus oli tosiaan pitää tuota nyt ainakin se 10 vuotta, ellei enemmänkin. :)
Mutta koska vuodenvaihteeseen on tosiaan noin lyhyt aika niin samapa tuo sitten on siirtää luovutusta muutamalla viikolla, joulun alla on muitakin kiireitä.. :shifty:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 285
Ei tuota varmaan ole rekisteröity, mutta ennakkoilmoitus rekisteröinnistä on tehty joten vanhoilla päästöillä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 804
Ei tuota varmaan ole rekisteröity, mutta ennakkoilmoitus rekisteröinnistä on tehty joten vanhoilla päästöillä.
Niin, tuota en tiedä mutta rekkarinumero seisoo kuitenkin kauppakirjassa. Ja myyjä mainitsi tosiaan että "vanhoilla" päästöillä menee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 667
Ei tuossa minusta ole edes mitään kikkailua. Autosta tulee 2019 ja takuu ja huollot alkaa siitä. Jos siis sattuukin myymään autoa aikaisemmin pois.

Myös Ford myyjä saa vähän paremmin myyntiä 2019 puolelle, kun tuo uusi Focus varmaan myy aika hyvin. On ainakin hyvä auto ajaa ja mukavan hiljainen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 667
Niin, tuota en tiedä mutta rekkarinumero seisoo kuitenkin kauppakirjassa. Ja myyjä mainitsi tosiaan että "vanhoilla" päästöillä menee.
Ennakkoilmoituksella saa rekkarinumeron ja kun kaupat on tehty jo syksyllä, niin sai vielä verotuksen pienempien päästöjen mukaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjuja
80 747
Viestejä
1 645 149
Jäsenet
36 243
Uusin jäsen
attEE

Hinta.fi

Ylös Bottom