OLED-TV

Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 819
Itse noita kokeilin kanssa - ei kyllä mielestäni 17 välkkynyt itsellä (jos oli tarkoitus?), 18 hädin tuskin, brightness 51 asetuksella, minkä joskus aikoinaan silmämääräisesti olin asettanut. Huonetta en tosin saanut täysin pilkkopimeäksi, ei mitään valoja tms päällä siis mutta ulkoa hohkaa valoa jonkin verran vaikka kaihtimet ja verhot olivatkin kiinni.
Pitäisi 17 välkkyä ihan oletus 50:lla, jos ei ole esim. valkotasapainoa käsin säädelty.

e: tuollahan oli AVS forumeilla jotkut sanoneet, että tuo toimii välillä oikein ja välillä ei, joku töpselin tuuletus välistä oli korjannut ongelman hetkellisesti ja jollakin vähän pidemmäksikin aikaa.. pitää varmaan testailla vielä uudemman kerran myöhemmin.
Juuri noin. Sehän oli hyvin tarkkaan kuvailtu miten esiintyy.
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 855
Isällä on B9S, ja syksyllä kun kävin kuvaa säätämässä, kaikki vaikutti toimivan hyvin. Nyt jouluna huomasin, että HDR moodeissa mustan taso on oikein, mutta SDR kuvatilassa tuota kirkkautta piti nostaa 60 asti, että sai 17-palkin näkymään. Eli täsmälleen sama vika kuin mikä firmwareissa aikanaan tuli B8-malleille.
 
Jaa, onko tuossa mallissa sitten ryssity ihan perusteellisesti? Tuo Avs:n tyyppikin kertoili, että 54 riittäisi.
"Fake news" tai ei, mutta tyyppi vaikuttaisi kertomansa perusteella hommailevansa kalibrointien kanssa:
2019 C9–E9 Owner's Thread (No Price Talk)

Mutta hänen valitus LG:lle tuottanut kommenttia tyyliin, että suurin osa ei tuollaisia huomaa, että ei taida olla kovin korkealla prioriteeteissa josko sille jotain tehdään:
"OFFICIAL" 2019 LG C9 Consolidated Info, FAQ...

Mielenkiitoista olisi tietää missä firmiksessä tuo homma lopullisesti meni noin? Ainakaan toistaiseksi en tikullakaan koske 05-alkuisiin mutta oma havainto oli, että jo tuo 04.80 heikensi kuvanlaatua, eritysesti televisiokuva omalla virittimellä heikkeni selkeästi mutta muutenkin kuvassa on jotain outoa entiseen verrattuna. Jotenkin tuo mustan pään toisto seilaa oudosti ja tuo ABL on agressiivisempi kuin ennen. Plus käyttöliittymä lagaa ihan selvästi entiseen verrattuna ja ne ongelmat HDMI:n vakauden kanssa, joka tuntuu kyllä ihan sään mukaan vaihtelevan, nyt taas tosiaan 2-3 viikkoa ilman mitään outoa...
 
Liittynyt
12.04.2017
Viestejä
470
17ko on siis se mihin asti pitäisi näkyä? En ole itse mitään muutosta omassa B9S:ssä huomannut uusin .10 firmis sisässä. Pitää testata kuis välkkyy omassa töllössä.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 681
17ko on siis se mihin asti pitäisi näkyä? En ole itse mitään muutosta omassa B9S:ssä huomannut uusin .10 firmis sisässä. Pitää testata kuis välkkyy omassa töllössä.
Juu, mutta nimenomaan pilkkopimeässä huoneessa. Jos on vähänkin hajavaloa niin se 17 välkyntä voi olla OLEDilla vaikea havaita.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 819
Pimeässä pitää testata mutta kannattaa kokeilla myös testejä, joissa kirkkaita elementtejä mukana. Voi nimittäin seilata aika hauskasti vaikka olisikin tuolla pimeällä testikuvalla ok.
Saa myös kohdalleen ihan mustalla 16 tason kokoruudun kuvalla, kun menee viereen ja etsii kohdan jossa kirkastuu ja alkaa ditheröinti, siitä sitten pykälä alas mutta edelleen voi seilata, jos on kirkasta kuvassa samalla vaikkei pitäisi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 830
...kannattaa kokeilla myös testejä, joissa kirkkaita elementtejä mukana. Voi nimittäin seilata aika hauskasti vaikka olisikin tuolla pimeällä testikuvalla ok...
Laita tuollainen testikuva/video tänne, niin testaan tuota "seilaamista".
Mun testikuvilla ei ole havaittavissa vaikka on 235 tason valkoista joukossa.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 819
Olen katsonut tikulta telkussa, jos katsoo PC:llä niin syytä olla varma ettei siellä ole jotain joka muuttaa kuvaa.
Ihan turhaa sitä miltään tikulta suoraan telkkarin persuuksiin on testata, ne telkkarin omat softat käsittelee tuota vähän eri tavalla muutenkin.
Koko juttuhan koskee nimenomaan HDMI:tä käsittääkseni. Paras testailla jollain oikella soittimella joka ei mulkkaa signaalia miten sattuu.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 830
Ihan turhaa sitä miltään tikulta suoraan telkkarin persuuksiin on testata, ne telkkarin omat softat käsittelee tuota vähän eri tavalla muutenkin.
Koko juttuhan koskee nimenomaan HDMI:tä käsittääkseni. Paras testailla jollain oikella soittimella joka ei mulkkaa signaalia miten sattuu.
Ainakin LG C9:ssä tikulla olevaa kuvaa ei käsitellä mitenkään eli ihan samaa tulosta saa sillä kuin testilevyltä blu-ray pyörittimellä ilman kuvan muokkausta, olen mittarilla ja kalibrointisoftalla testannut.

Mutta pistä nyt niitä testikuvia tulemaan missä tuota mainitsemaasi seilaamista esiintyy, mielenkiinnolla odotan.
Jos perustat havaintosi TV signaalin muutoksilla, niin...
Mutta josko jätän Sun mutuilut taas omaan arvoon ja jatkan elämää :)
 
lpa

Liittynyt
08.03.2019
Viestejä
46
Itse taas ajattelin niin päin, että nimenomaan tikulta/ulkoiselta kovolta suoraan kiinni televisioon on parempi, sillä eliminoi mahdolliset muut vääristymät mitä vetelisit HDMI -piuhaa koneelta TV:hen. Voi joillakin olla PC:ssä näytönohjaimen asetukset ihan päin prinkkalaa kun kuvaa työnnetään ulos, jolloin täysin turhaa mitään testikuvia katsella. Tuo LG:n sisäinen softa kyllä näyttää käsittääkseni aivan niin kuin pitääkin.

Koskaan en siis testejä ole katsellut HDMI:n kautta.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 830
Joo ei ole LG:n mediasoittimessa ongelmia.
Mulla oli joskus aiemmin Samsungin 75":nen LCD jossa mediasoittimeen ei voinut luottaa, se kun käsitteli kuvaa jostain syystä.

Löytyy myös PGenerator jota käytän joko verkon yli tai HDMI:llä ColorSpace:n kanssa.
Kaapissa on kalibrointikäyttöön blu-ray, mutta ei ole ollut enää käyttöä pariin kolmeen vuoteen.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 819
Ainakin LG C9:ssä tikulla olevaa kuvaa ei käsitellä mitenkään eli ihan samaa tulosta saa sillä kuin testilevyltä blu-ray pyörittimellä ilman kuvan muokkausta, olen mittarilla ja kalibrointisoftalla testannut.

Mutta pistä nyt niitä testikuvia tulemaan missä tuota mainitsemaasi seilaamista esiintyy, mielenkiinnolla odotan.
Jos perustat havaintosi TV signaalin muutoksilla, niin...
Mutta josko jätän Sun mutuilut taas omaan arvoon ja jatkan elämää :)
Ainakin jotkut apit käsittelevät kuvasta aika erilaista mitä ulkoiselta laitteelta tulee (vaikka Netflix appi vs erillinen ATV Netflix) mutta hienoa, jos tikulta tulee samaa.

Mulle ei nyt avaudu mikä kiire sinulla oli tämä juttu lytätä "fake newsiksi"...? Tämähän ei ole minun raportoima juttu, joka varmaankin olisi automaattisesti "fake news".... ;)
Jos luet tuota Avs:n juttua niin näet, että aika perustellisesti asiaa on testattu ja paikannettu osia vaihtamalla sekä useampi sen on nähnyt. Ja tälläkin foorumilla ongelmia mustan toistossa on näköjään havaittu, mutta aivan sama itselleni ja hyvä, että sinulla toimii edelleen! Jospa ongelma ei koske "yksisarvislaitteita". :D

En ala täällä mitään testilevyjä warettamaan ja koska olet omasi testannut ja todennut toimivaksi niin mitäpä sitä tutkimaan, eli vika ei ole telkkarissa vaan käyttäjissä tai huonoissa laiteyksilöissä (?).

Ps. olipa kivaa henkilökohtaisuuksiin menevää kuittailua taas tuossa viestissäsi...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 819
Itse taas ajattelin niin päin, että nimenomaan tikulta/ulkoiselta kovolta suoraan kiinni televisioon on parempi, sillä eliminoi mahdolliset muut vääristymät mitä vetelisit HDMI -piuhaa koneelta TV:hen. Voi joillakin olla PC:ssä näytönohjaimen asetukset ihan päin prinkkalaa kun kuvaa työnnetään ulos, jolloin täysin turhaa mitään testikuvia katsella. Tuo LG:n sisäinen softa kyllä näyttää käsittääkseni aivan niin kuin pitääkin.

Koskaan en siis testejä ole katsellut HDMI:n kautta.
Tarkoitin nimenomaan oikeata soitinta (HDMI), jonka tiedetään toistavan oikein. PC:ltä voi olla mitä tahansa joskus.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 272
PC:llä jos mitä tahansa kokeilee, niin kannattaa ainakin tuoreet 461.09 ajurit asentaa esiksi:
Fixed Issues in this Release - [HDR]: With HDR enabled, black levels are incorrect, notably on LG OLED TVs.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 830
Mulle ei nyt avaudu mikä kiire sinulla oli tämä juttu lytätä "fake newsiksi"...? Tämähän ei ole minun raportoima juttu, joka varmaankin olisi automaattisesti "fake news".... ;)
Ehkä se johtuu siitä että en edes tarkoittanut sillä tuota AVS:llä raportoitua juttua.

Luin kyllä että emoja on vaihdeltu, se vaan että kun emoja vaihdellaan niin pitäisi huoltomanuskan (linkattu AVS:n kalibroitniosioon, en jaksa kaivaa, voi tätäkin kysyä Ted Aspiotikselta jos tarve) mukaan tehdä aina tehdaskalibrointi mutta mitä AVS:llä on lukenut niin eipä sitä tehdä emon tai paneelin vaihdossa kuin harvoin, paikoissa joissa oikeasti on ammattilaisia huoltoja tekemässä.

Vähemmän löytyy luottoa siis tälle tapaukselle jossa osia on vaihdeltu.

Kuten todettu, niin nämä ovat yksilöitä aina mustan tasoa myöden.
Siksi jokaisen syytä tehdä ainakin perusasetukset televisiolleen.
Aiemmin 8 sarjalla esiintynyttä "near black flashing" ongelmaakaan ei kaikilla esiintynyt silti saivat LG:tä firmwaren joka pilasi gamman...jonka kuitenkin sai kalibroimalla korjattua.

Mutta ihan sama on minullekin, en katsele kuin omaa televisiotani ja tietääkseni yksisarviset on taruolentoja ja kuten tässäkin tapauksessa, ei sellaisia ole olemassa.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 819
Ehkä se johtuu siitä että en edes tarkoittanut sillä tuota AVS:llä raportoitua juttua.
Ahah, no kiitos, kun selvensit tämänkin. Sittenhän se kuittailu täytyi olla paikallaan, kun tilaisuus ojentaa alempiarvoista tuli eteen. :sclap:

Luin kyllä että emoja on vaihdeltu, se vaan että kun emoja vaihdellaan niin pitäisi huoltomanuskan (linkattu AVS:n kalibroitniosioon, en jaksa kaivaa, voi tätäkin kysyä Ted Aspiotikselta jos tarve) mukaan tehdä aina tehdaskalibrointi mutta mitä AVS:llä on lukenut niin eipä sitä tehdä emon tai paneelin vaihdossa kuin harvoin, paikoissa joissa oikeasti on ammattilaisia huoltoja tekemässä.

Vähemmän löytyy luottoa siis tälle tapaukselle jossa osia on vaihdeltu.
Edelleenkin kannattaa vain lukea ne jutut läpi siellä avs:n puolella. Sehän oli havaittu muissakin mutta tuohon yhteen oli kokeiltu sitä emohommaa...

Kuten todettu, niin nämä ovat yksilöitä aina mustan tasoa myöden.
Jos tehtassäädöt on tehty oikein alun perin, se asetus 50 mustalle pitäisi toimia ja olihan se tuossakin linkin tapauksessa toiminut.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 830
Jos tehtassäädöt on tehty oikein alun perin, se asetus 50 mustalle pitäisi toimia ja olihan se tuossakin linkin tapauksessa toiminut.
Jokaisessa paneelissa ne on yksilölliset ja ne tallentuvat emolle ei paneeliin.

Mutta josko lopetetaan tämä, ei jaksa :)
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 819
Jokaisessa paneelissa ne on yksilölliset ja ne tallentuvat emolle ei paneeliin.
Tietysti emolle tallennetaan joo, mutta tuo nyt oli kuitenkin tässä jutussa todennettu tuolla joka niitä emoja vaihteli, kun se oli sen jälkeen ollut normaalissa 50:ssä oikein, kunnes firmis oli taas päivitetty. Ne tehdassäädöt kuitenkin pyritään laittamaan niin. että 50 oletus on oikein testikuvillakin.

Mutta josko lopetetaan tämä, ei jaksa :)
Juu sopii loistavasti. Minähän en tätä aloittanutkaan. ;)
 
lpa

Liittynyt
08.03.2019
Viestejä
46
Vielä tuossa uudemman kerran kokeilen tuota mustaa testailla. Ei tule 17 palkkiin mitään eloa, ellen nosta brightness asetusta 53-54 tasolle, 2.4 gammalla. 50 asetuksella sai hädin tuskin näkymään 1.9 gammalla, OLED valo 100. Testailin myös täysin mustalla kuvalla, eli nostin pykälän kerralla tuota kirkkaus-asetusta ja tuntuu kyllä, että sitä "hohkamis" -efektiä ja välähdyksiä ei enää tapahdu yhtä matalilla tasoilla, kun aikaisemmin. Kun aikoinaan tuon silmämääräisesti asetin 51 tasolle sillä perusteella, että 52 pykällä tapahtui ensimmäinen välähdys mustassa. En mielestäni saanut tuota toistettua enää 52-tasolla, vaan piti muutama pykälä ottaa vielä ylemmäksi.

Mutuilua on, mutta omaan silmään siis vaikuttaisi että kyllä tässä jotain hämärää on tapahtunut. HDR-tasoissa ei ollut ongelmia, mitä noita vanhempia testikuvia kattelin.

e: samaan hengenvetoon totean, että mitään muuta kuvan huonontumista en ole koskaan huomannut 04.x - 05.x välisissä firmiksissä.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
462
LG OLED77C9 fw 05.00.10
Kirkkaus 50
Kalibroitu ColorSpace softalla viimeksi joskus viime kesänä (~5000 pisteen 3D LUT)

Ei muutosta mustan tasossa, Ted:n testivideolla W vilkkuu 17 (väreissä klippiä enemmän ja vähemmän, oli jo ennen), sekä RGB 1-15 testissä näkyy 2:2:2 kuten ennenkin.
(testit liitteenä)

Kuten paneeleissa muutenkin, niin näissä on yksilöittäin eroa myös siinä kuinka tukossa musta on oletuksena.
Luin kyllä nuo AVS:n kommentit.

En yhdy kommentteihin joissa sanotaan että uudemmissa fw-versioissa olisi jotenkin huonompi kuva.
Sama töllö, sama firmis, ei kalibroitu ja samat tulokset :thumbsup: Testattu PC:llä Nvidian 461.09 ajureilla ja nollattu calibration testerillä ennen tarkastelua.
 
lpa

Liittynyt
08.03.2019
Viestejä
46
"RGB 1-15 testissä näkyy 2:2:2"

Tietämättömille - mitä tuo meinaa? Mutta järkeilin kuitenkin, että luultavasti nuo kaikki boksit tulisi erottua tuosta testistä.
 
Liittynyt
12.04.2017
Viestejä
470
Kalibroimaton B9S perstuntumalla säädetty ja PC:llä HDMI:n kautta 18 näkyy nippa nappa. Firmis uusin .10

OLED valo 50
Kontrasti 85
Kirkkaus 50
Gamma BT.1886
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 830
"RGB 1-15 testissä näkyy 2:2:2"

Tietämättömille - mitä tuo meinaa? Mutta järkeilin kuitenkin, että luultavasti nuo kaikki boksit tulisi erottua tuosta testistä.
RGB 222.jpg

Parempi kuitenkin käyttää noita videotason (16-235) testejä ja katsoa että mikä on siinä omalle paneelille oikea kirkkauden arvo.
 
Liittynyt
12.04.2017
Viestejä
470
Kalibroimaton B9S perstuntumalla säädetty ja PC:llä HDMI:n kautta 18 näkyy nippa nappa. Firmis uusin .10

OLED valo 50
Kontrasti 85
Kirkkaus 50
Gamma BT.1886
Tikulta testattuna näyttää ihan samalta. 18 näkyy nippa nappa. Ja 1-15 testissä näkyy 2:2:2
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 200
Olisiko antaa jakoon noita testikuvia mitä voisi tunkea tikulle että saisi itsekkin testattua?
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
462
Olisiko antaa jakoon noita testikuvia mitä voisi tunkea tikulle että saisi itsekkin testattua?
Alla olevan viestin liitteenä.
LG OLED77C9 fw 05.00.10
Kirkkaus 50
Kalibroitu ColorSpace softalla viimeksi joskus viime kesänä (~5000 pisteen 3D LUT)

Ei muutosta mustan tasossa, Ted:n testivideolla W vilkkuu 17 (väreissä klippiä enemmän ja vähemmän, oli jo ennen), sekä RGB 1-15 testissä näkyy 2:2:2 kuten ennenkin.
(testit liitteenä)

Kuten paneeleissa muutenkin, niin näissä on yksilöittäin eroa myös siinä kuinka tukossa musta on oletuksena.
Luin kyllä nuo AVS:n kommentit.

En yhdy kommentteihin joissa sanotaan että uudemmissa fw-versioissa olisi jotenkin huonompi kuva.
 
Liittynyt
07.03.2020
Viestejä
124
Vakuutusyhtiöltä tuli myönteinen korvauspäätös, joten onneksi nyt edes sitä kautta saa tuosta jotain takaisin.

Mietin vaan, että kun lähen viemään tuota Gigantin asiaa eteenpäin kuluttajariitalautakuntaan, niin joudun säilömään tuota vanhaa tv:ä koko sen ajan ennen kun ratkaisu tulee caseen. Se vuosi noissa kuulema tosiaan käsittelyaika. Olisin mielelläni tuon jollekkin myynyt nyt kun siitä vielä jotain saisi.
 
Liittynyt
04.01.2021
Viestejä
213
Tuo 03.21.16 tuli ainakin omaan viime keskiviikkona. Kun ei nyt LG enää tekisi uusia päivityksiä, nyt alkaa olla softa kohdillaan. Perusteellinen kaveri kyllä tuossa kun viitsii tehdä uuden videon joka päivityksestä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
95
Tulipahan tarpeeseen tuo päivitys, oli itseä häirinnyt kovasti tuo ja olin vaikka minkälaisia säätöjä kokeillut. Nyt pimeässä huoneessa katsoessa ei tuo kuva ole enää niin pestyn (washed out) näköinen. Hienoa LG!
 
mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793

Mikä malli?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 706
Ei omakaan antanut edellistä tai tätä uutta. Päivitin nyt sitten uusimpaan tikulla ja toimii hyvin. Tuntuu että olisi nopeampikin.
 
mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793
Katselin tossa X-Filesiä Blu-rayltä ja yhtäkkiä CX sanoo että televisio sammuu viiden minuutin kuluttua. Jota se tekikin. Onneksi jakso ehti juuri sitä ennen loppua.
 
Liittynyt
27.06.2020
Viestejä
631
Katselin tossa X-Filesiä Blu-rayltä ja yhtäkkiä CX sanoo että televisio sammuu viiden minuutin kuluttua. Jota se tekikin. Onneksi jakso ehti juuri sitä ennen loppua.
Oisko sieltä Eco-asetuksien alta automaattinen sammutus. Jos ei tuon asetuksen mukaisesti "käytä" TV:tä niin sammuttaa. Joskus itselleenkin tullut tuo.
 
Liittynyt
27.06.2020
Viestejä
631
Vois käydä kokeileen. Mutta miksi niin ehdottomasti. Mitä se parantaa?
Tuossahan se videolla kerrotaan eli 03.21.09 tiputti HDR Game -kuvatilassa maksimikirkkautta ja se on palautettu takaisin oikealle tasolle. 03.21.x yleisesti korjasi myös pelien kanssa välkkymistä ja Dolby vision -materiaalilla mustan tasoa kohdalleen. Pelkästään hyvää olen lukenut tästä 03.21.16 firmiksestä, joten päivitin myös itsekin USB:n kautta.
 
mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793
Oisko sieltä Eco-asetuksien alta automaattinen sammutus. Jos ei tuon asetuksen mukaisesti "käytä" TV:tä niin sammuttaa. Joskus itselleenkin tullut tuo.
Mitäs järkeä tuossa on kun kuitenki katselin koko ajan. PItäisi käydä katsomassa tuo ECO-juttu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 272
Mitäs järkeä tuossa on kun kuitenki katselin koko ajan. PItäisi käydä katsomassa tuo ECO-juttu.
Ei nuo televisiot tunnista käytätko sitä, jos materiaali tulee ulkoisesta (HDMI) lähteestä, ellet sitten ohjaa soitinta television säätimellä HDMI-CEC kautta.
Itse jo edellisen television kanssa totuin aina välillä painamaan Koti -> Paluu jos katselen ulkoisia lähteitä, sillä en halua tuota virransäästötilaa (ja OLEDilla ehkä myös hieman suojaa paneelia) pois ottaa, jos sen sattuu unohtamaan päälle.
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 855
Mitäs järkeä tuossa on kun kuitenki katselin koko ajan. PItäisi käydä katsomassa tuo ECO-juttu.
Jos katsot blu-rayta, ei TV tiedä mistään, tuleeko käyttäjältä inputtia vai pyöriikö ruudulla vaikkapa pelin pausevalikko. Tekee tuota jos et ole telkkarin omissa applikaatioissa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 384
Viestejä
4 159 393
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom