- Liittynyt
- 08.12.2019
- Viestejä
- 670
Kiitos yhteisen eristäytymisen tukemisesta. TTUTänään käyty parturissa, Prismassa ja salilla. Ainakaan täällä lapissa ei vielä toistaiseksi näy koronavouhotus sen kummemmin katukuvassa.
Kiitos yhteisen eristäytymisen tukemisesta. TTUTänään käyty parturissa, Prismassa ja salilla. Ainakaan täällä lapissa ei vielä toistaiseksi näy koronavouhotus sen kummemmin katukuvassa.
Eikö ihmiset malta pysytellä kotonaan? Tällä menolla se on kohta totaali ulkonaliikkumiskielto päällä.Tänään käyty parturissa, Prismassa ja salilla. Ainakaan täällä lapissa ei vielä toistaiseksi näy koronavouhotus sen kummemmin katukuvassa.
Juuh hienoa, toivottavasti tosiaan valmiuslain mahdollistamia poikkeusvaltuuksia käytetään surutta kulloisenkin sitä hyödyntävän hallituksen mieliprojektien läpirunnomiseen. Fantastinen ajatusNiinkuin sanoin, kyseessä ajatusleikki siitä onko tälle olemassa mitään laillista perustetta.
Käsittääkseni eristäytymistä suositellaan vanhuksille ja riskiryhmille, muille sitten mahdollisuuksien mukaan lähikontaktien välttelyä, eli sillä mennään.Kiitos yhteisen eristäytymisen tukemisesta. TTU
Kyllä, pitkään backlogille kasattuja pelejä on pelailtu. Joko läpi asti tai todettu susipaskoiksi ja siirretty pinkan alimmaisiksi.Mites ihmiset kuluttaa aikaansa eristyksissä? Tuleeko tehtyä jotain pitkään lykättyjä puuhia nyt vihdoinkin?
No miten vältit lähikontaktia sen parturin kanssa joka leikkaa samassa tilassa 10 muutakin päivän aikana?Käsittääkseni eristäytymistä suositellaan vanhuksille ja riskiryhmille, muille sitten mahdollisuuksien mukaan lähikontaktien välttelyä, eli sillä mennään.
Käsittääkseni yleisellä eristäytymisellä pyritään myös ehkäisemään viruksen leviämistä ja suojelemaan riskiryhmiä sairastumiselta, koska oireetonkin ihminen voi olla viruksen kantaja.Käsittääkseni eristäytymistä suositellaan vanhuksille ja riskiryhmille, muille sitten mahdollisuuksien mukaan lähikontaktien välttelyä, eli sillä mennään.
Nojuu, tää ei siis liity koronaan mitenkään. Ei taida mikään puolue haluta konfiskoida sähköfirmoja, koronalla tai ilman. Jos hinnat ärsyttävät, on oikea työkalu reguloinnin kiristäminen. Eduskunta ja Energiavirasto päättävä, paljonko sinun hintasi saavat nousta.Vaikka siksi että saataisiin valtion perusinfra sellaisiin käsiin joka ei jokaisena vuotena nosta hintoja, rriippumatta siitä onko sille taloudellista (muutakuin voitto) perustetta
Aika riskaabeli homma monessakin mielessä.Jos haluais heittää foliohattua tästä keissistä Kiinan suhteen. Todella nopea ja täsmällinen reagointi verrattuna länkkäreihin vaikka olivatkin eturintamassa. Mikä olisikaan parempi keino aiheuttaa nwo kun päästää oman maan kautta virus liikkeelle ja itsellä olisi lääkkeet siihen tautiin. Nyt kun korona niittää satoa muualla ja pysäyttää maita niin kiina lähtee valmistelemaan tehdaskapasiteetin tuplaamista ja ottaa vetopaikan jenkeiltä. Jenkeissä ja euroopassa tämä ongelma ei ole noin nopeasti ohitettu ja jäkivaikutukset tulevat olemaan pitempiä ja syvempiä.
Toki voihan se olla, että homma vaan toimii paremmin kun yhden puolueen järjestelmä osalla kansasta on Mao:n kauheudet vielä muistissa. Joka tapauksessa näyttää siltä, että Kiina tulee olemaan tämän homman voittaja jos julkisuuteen annetut tiedot tartunnoista pitää paikkansa.
Sanoinkin mahdollisuuksien mukaan, parturissa tuohon ei ole liiemmin mahdollisuuksia muutoin kuin huolehtia käsihygieniasta ja toivoa ettei parturi kovin paljon pärski päin leikatessaan.No miten vältit lähikontaktia sen parturin kanssa joka leikkaa samassa tilassa 10 muutakin päivän aikana?
Vastuuton sali. Esim. UniSport sulki salinsa jo viime viikolla: UniSportin liikuntakeskukset suljettu 17.3.-13.4.2020Olikos tuosta kuntosalien sulkemisesta vielä hallituksen taholta mitään mainintaa?
Meinasin salisopparin paussille laittaa, niin ehdottivat, että jatkan sitä puoleen hintaan tämän koronan ylitse. Kyllähän tuolla vielä iltamyöhällä voi käydä touhuamassa jotain, jolloin ei juuri muita siellä pyöri ja varmaan on aika hiljaista jo muinakin aikoina.
Jos haluais heittää foliohattua tästä keissistä Kiinan suhteen. Todella nopea ja täsmällinen reagointi verrattuna länkkäreihin vaikka olivatkin eturintamassa. Mikä olisikaan parempi keino aiheuttaa nwo kun päästää oman maan kautta virus liikkeelle ja itsellä olisi lääkkeet siihen tautiin. Nyt kun korona niittää satoa muualla ja pysäyttää maita niin kiina lähtee valmistelemaan tehdaskapasiteetin tuplaamista ja ottaa vetopaikan jenkeiltä. Jenkeissä ja euroopassa tämä ongelma ei ole noin nopeasti ohitettu ja jäkivaikutukset tulevat olemaan pitempiä ja syvempiä.
Toki voihan se olla, että homma vaan toimii paremmin kun yhden puolueen järjestelmä osalla kansasta on Mao:n kauheudet vielä muistissa. Joka tapauksessa näyttää siltä, että Kiina tulee olemaan tämän homman voittaja jos julkisuuteen annetut tiedot tartunnoista pitää paikkansa.
Ei kai tuossa nyt Kiinan kannalta olisi mitään kovin riskaabelia. Koronavirushan tappaa suurimmilta osin vain vanhuksia tai muutoin heikkokuntoisia ei työelämässä olevia.Aika riskaabeli homma monessakin mielessä.
Fitness 247 lupasi, että saa sähköposti-ilmoituksella laittaa kuukaudeksi tauolle. Laitoin viestiä, mutta vielä ei ole kuulunut mitään ja laskukin tuli verkkopankkiin. Taitaa olla ruuhkaa ilmoitusten käsittelyssä.Vastuuton sali. Esim. UniSport sulki salinsa jo viime viikolla: UniSportin liikuntakeskukset suljettu 17.3.-13.4.2020
Eli kannattaa käydä lääppimässä kaikki pakkaukset läpi? Siinähän ei virus ollenkaan leviä.jos muovi tuntuu hiukankin tahmaiselta on suositeltavaa käyttää välittömästi käsidesiä ja vaihtaa ostos suunnitelmaa
Huomaa kuitenkin, että Turkkila ja Ukkola on pariskunta. Turkkila Perussuomalainen-lehden päätoimittaja.
Sen takia otinkin Jungnerin, jolla on noita kontakteja myös korkeimmassa johdossa tällä hetkellä, enkä vain noita, jotka jakanut juttua. Todennäköisesti Jungner tietää asiasta jo enemmän, kuin Tosentti ikinä.
Tehdään perustulo, jolla voi ostaa vain kotimaista.Helpoin maakohtainen talouskriisin hallintamekanismi on tässä:
Ruotsi auto-ohjautuu pienillä askelilla kohti kotimaista kulutusta kriisitilanteessa. Eurolla ei sama tehdäkään.
Tosin mä en edes tiennyt, että ovat olleetEivät ole enää pariskunta.- Ja jotain rajaa siihen offtopicciin nyt!
Toi olisi käytännössä rinnakkaisvaluutta, jonka laillisuus on vähän kyseenalaista...Tehdään perustulo, jolla voi ostaa vain kotimaista.
No poista nyt sit tämäkin tuolta ketjustaTämä artikkelia oli tainnut sisältää ihan käsittämättömiä asiavirheitä ja omien mielipiteiden esittämistä faktoina.
Mutta menee kuin kuumille kiville
Oikeasti on ihmisiä, jotka ei osaa tehdä terveellistä ruokaa. Parempi olisi näiden ihmisten lapset syödä koulussa.Ihmiset oikeasti stressaa järjestetäänkö lapsille ruokailua jos koulu lopetetaan, tai korvataanko ruoka? Kuinka tiukilla ihmiset elää vai eikö lapsille voi laittaa ruokaa valmiiksi? Ruokalat ne on pahimpia taudin leviämispaikkoja. Tuossa YLE:n infossa eka kysymys liittyi tuohon. Pienet on huolet.
No jauhelihakeiton väsää n. 30min alusta loppuun.Oikeasti on ihmisiä, jotka ei osaa tehdä terveellistä ruokaa. Parempi olisi näiden ihmisten lapset syödä koulussa.
--
Jos on kotona kaikki ja rahat lopussa, niin nyt juuri olisi aikaa opetella tekemään ruokaa alusta asti. Siinä menee pari tuntia vaikka tehdä jauhelihakeitto alusta asti, mutta siinä on esim. alle 10€ ruoka koko perheelle. Kasvisvaihtoehtojen tekeminen halvalla onkin sitten todella vaikeaa, jos pitää proteiinia saada. Ja sitä proteiinia kasvava lapsi tarvitsee.
Mites jos annettaisiin sille vielä raflaava nimi, "markka". Jos et tienaa niin markoilla voit silti maksaa katon pään päälle ja (kotimaassa tuotetut)ruuat. Toimisi aika kivasti nykytilanteessa koronan kanssa.Toi olisi käytännössä rinnakkaisvaluutta, jonka laillisuus on vähän kyseenalaista...
Mutta ehkä joku "lahjakortti" tms. ostokuponki ajaisi saman asian.
Puhelimessa on GPS. Voisi softa vaikka kertomattaan myös lähettää GPS-lokia eteenpäin..Puolassa pitää lähettää valvojalle säännöllisesti selfie todistaakseen, että on kotona karanteenissa
Puhelimen voi jättää kotiin lähttelemään GPS-koordinaatteja.Puhelimessa on GPS. Voisi softa vaikka kertomattaan myös lähettää GPS-lokia eteenpäin..
Paras tapa seurata karanteenia olisi laittaa karanteenin rikkojalle 2000€ sakko ja karanteenin rikkojan käräyttäjälle 1000€ palkkio. Ja julkinen rekisteri ihmisistä, jotka on karanteenissa. Erityisesti se rekisteri vaatisi poikkeuslakia, mutta aivan varmasti olisi noita käräyttäjiä tuolla rahalla.
Olen kovasti samaa mieltä.Onko sun mielestä korona, joka aiheuttaa koko maailman täydellisen sulkemisen joku hyvä keino erotella hyvät firmat paskoista?? Onko firmojen normaaliolosuhteissa syytä saada itsensä sellaiseen kuntoon, että selviävät helposti ulkonaliikkumiskielloista, useiden kuukausien täydellisestä matkustuskiellosta, koulujen sulkemisista, joukkoliikenteen pysäyttämisestä? Ihan absurdia.
Toi nyt on sama, että vain kivijalkaliikkeet, jotka kestävät kuun kokoisen taivaankappaleen iskeytymisen maahan ovat firmoja, joiden pitäisi jäädä eloon. Anteeksi vaan, mutta ei tuossa ole mitään järkeä. Firmat tarvitsevat nyt tukea, sillä olosuhteet ovat niin kaukana normaalista, kuin vain voi olla.
Ovatko sossun maksusitoumukset, joilla voi ostaa vain pakastimen tai joilla voi ostaa ruokakaupan tuotteita paitsi alkoholia, rinnakkaisvaluuttaa jonka laillisuus on vähän kyseenalaista eli jotka ovat laittomia?Toi olisi käytännössä rinnakkaisvaluutta, jonka laillisuus on vähän kyseenalaista...
Mutta ehkä joku "lahjakortti" tms. ostokuponki ajaisi saman asian.
Seiska-lehdestä päivää: palasivat viikon eron jälkeen takas yhteen!1Eivät ole enää pariskunta.- Ja jotain rajaa siihen offtopicciin nyt!
Tähän asti poliisi käynyt kerran päivässä tarkistamassa karanteenissa olevat että olet varmasti kotona. Pari puolalaista kaveria ihmetellyt että miten ihmeessä niillä riittää aika moiseen. Softa toki helpottaa valvontaa.Puolassa pitää lähettää valvojalle säännöllisesti selfie todistaakseen, että on kotona karanteenissa
No, Darwin Awardseja on jaossa tuhansittain tämän myötä.Kaveri jako tuossa tälläsen hyvän esimerkin Briteistä siitä miksi tuo viirus leviää niin helvetisti:
Joku eläkelläinen soittaa radioon ja kysyy miksi juontaja on niin peloissaan Koronasta. Sitten kun juontaja kysyy siltä että mitä se on tehnyt viikonloppuna niin kertoilee miten kävi vaikka missä ja vieraili eläkeikäisen ystänsä luona jne.
Ongelma tuon palkinnon kannalta on että nämä eläkeläiset ovat jo ehtineet antamaan pikantin lisänsä geenipooliin...No, Darwin Awardseja on jaossa tuhansittain tämän myötä.
Eiks koronaviruksesta keksi kaikenlaista kirjoitettavaa kuitenkin? Ekstrapaksu ennemmin.Olympialaiset siirrettiin ensi vuodelle...
Mietin tässä, että mahtaa loppuvuonna ilmestyvä Mitä Missä Milloin 2021 -kirja olla vähän yksipuolista luettavaa... Ja esimerkiksi Urheilu -osio harvinaisen ohut.
Paljon merkkihenkilöitä tulee kuolemaan jne. että kyllä siihen materiaalia saa, mutta aika yksipuolinen opus tulee olemaan.Eiks koronaviruksesta keksi kaikenlaista kirjoitettavaa kuitenkin? Ekstrapaksu ennemmin.
En lukenut kunnolla! My bad
eSports-osio varmaan kasvaa samassa suhteessa.Olympialaiset siirrettiin ensi vuodelle...
Mietin tässä, että mahtaa loppuvuonna ilmestyvä Mitä Missä Milloin 2021 -kirja olla vähän yksipuolista luettavaa... Ja esimerkiksi Urheilu -osio harvinaisen ohut.
En nyt tiedä, moni saattaa keräillä noita ihan keräilyn ilosta.. Itsellekin on kertynyt MMM-kirjoja iso rivi, joten "pakkohan" se on aina loppuvuodesta hankkia.(Sinänsä kyllä mielenkiintoista, että tuota vielä tehdään. Ei VOI olla mitkään kovin suuret myyntiluvut.)