Nyrkkeily threadi

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 419
Eikös nyrkkeillyssä ole tapana laskea kymmeneen? Surkea lopetus ottelulle. Olis todellakin voinu antaa taistella niin kauan kuin pystyssä pysyy. Onhan se nyt kumma kun koko ottelu lopetetaan saman tien, vaikkei toinen käy edes kentässä. Sama kuin monta iskua tulee. Mikäs siinä jos niitä pystyy ottamaan vastaan. Toki lopputulos olis vaan ollu pahempi Conorin kannalta, mutta kyllä ottelut pitäis lopettaa vasta kun siihen on kunnolla aihetta. Olis ny alkanu edes laskemaan ja antanu sitten jatkaa.
Jotenkin semmoinen olo, että nykyään noissa ollaan paljon varovaisempia kuin ennenwanhaan.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Jotenkin semmoinen olo, että nykyään noissa ollaan paljon varovaisempia kuin ennenwanhaan.
Jep, en tiedä onko siellä viimeaikoina tapahtunut jotain, mutta jo esiotteluissa keskeytettiin tilanteessa, jossa ei olisi 90-luvulla edes harkittu.
Mutta laitetaas tähän nyt mun räbäviesti, niin pysyy tallessa.

Kun ilmaiseksi katselee, niin ei harmita yhtään show. Oli kyllä varmaan kohtuullisen suosittu tapahtuma, kun siinä striimilinkkien listauspalvelussa piti jo ennen matsia laittaa joku kymmenes striimi listasta, että tuli jotain ja sitten piti illan aikaa vielä vaihtaa varmaan viisi kertaa. Itse pääottelun aikana ei onneksi tarvinnut kuin kerta vaihtaa ja sekin sattui erätauolle. Tietääkös joku, että miten noi oikein tappaa noita streemejä? Sekin on tietenkin mahdollista, että kun tulee tarpeeksi katsojia lisää, niin kuolee jo siihen. Yksi striimi kyllä hackattiin varmasti, kun siinä alkoi tulemaan luupilla jo näytettyä matskua.

Mutta siis minua yllätti, että ekan neljän erän aikana Conor oli ihan kilpailukykyisen näköinen. Väisti muutaman lyönnin aika hyvin, jalkatyö oli nopeaa ja löi rohkeasti vastaan. Oli siinä ehkä yksi tilanne, josta olisi voinut hyvällä tuurilla saada vastalyönnin suoraan leuan kärkeen, mutta sitä tuuria ei nyt ollut matkalla.

Viimeistään viidennessä erässä alkoi piiputtaa ja otteluasento hajosi. Siitä eteenpäin se oli kyllä käytännössä sen odottelua, että milloin Floyd katsoo ajan olevan kypsä. Olikos se nyt 9 erä, kun Conor löi munille ja jostain syystä tuomari ei nähnyt sitä. Connor koitti törkeästi hyödyntää sen ja se pikku spurtti taisi viedä viimeisetkin mehut. Sitten se oli niin selvä tapaus, että oli vain kyse siitä milloin Floyd viitsii tiputtaa.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 520
Kyl tossa sen verran pommia tuli, että voi olla pää kipee Conorilla. Terveysriski jo sinäänsä, miksi antaa tämmösessä showmatsissa sitten syntyä enempää vahinkoa (Floyd oli just lataamassa ja lyönti lähössä kun tuomari pelasti, Conor köysissä katse muualle, kädet melkeen selän takana).
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 624

Onhan nämä tosiaan terveysriskejä silloin tällöin :) Kyllä se pitäis antaa jatkua tyrmäykseen asti tuommosenki "showmatsin". Tulkoon iskuja miten paljo hyvänsä, mutta jos jalat kantaa niin mukana ollaan vielä. Conorkin kummasteli aikaista keskeytystä. Ei oo aikasemmin tullut tuollasta vastaan näissä mielenkiintosimmissa nyrkkeily- tai MMA-matseissa. Eniten ihmetyttää, että miksi se piti kerralla keskeyttää...
 
Nebu

Kaivaja
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
138

Miksi riskeerata aivovammoja vielä enemmän, kun kyse on kuitenkin urheilusta ei katutappelusta.

Hyvä ammattimainen show kummaltakin. Ei tullut farssia mitä monet pelkäsi.
 
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
322
Ammatinvalinta kysymys minusta. Aivan naurettavaa että vihellellään peliä poikki vaikka toisella jalat kantaa, ja menihän siinä lopussa isompi osa lyönneistä ohikin vielä.
Vaihtakoot alaa jos ei lyöntejä saa osua päähän
 
Täysin samaa mieltä. Kummallista touhua. Ei näitä otteluita ole tarkoitus lopettaa siihen, kun alkamaan näyttämään siltä, että toinen mahdollisesti tyrmätään kohta. Todellinen antikliimaksi tälle ottelulle.

Keskeytyksen puoltajilta (tai tuomarilta) olisi kiva kuulla miksei Conor saanut kympin laskua ja mahdollisuutta jatkaa ottelua? Rajansa se on tuolla ottelijoiden suojelemisellakin.

Olin ehdottomasti Floydin puolella, mutta olihan tuo surkea päätös ottelulle kun ei saanut lopulta edes tyrmättyä. Conorille kunnia siitä, että pysyi tolpillaan loppuun asti. Ei olisi uskonut.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
Täällä muutama puusilmä luulee että oikea nyrkkeily on sama kuin Rocky elokuvat.
Pommia päähän ja polvet notkuu, mutta tauolla sitten jakkaralla tulee vaari vainaa mieleen ja tästä saaduilla voimilla tyrmätään vastustaja.
Dumarilla on vastuu lopettaa ottelu jos tilanne hänestä sitä vaatii ja nyt tilanne selkeästi sellaiseksi meni.
Jonnet on katellu liikaa elokuvia, alkaa rajat tosielämän kanssa katoamaan.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 624
Niin tai sitten elokuvien sijaan MMA:ta niin on päässyt muodostumaan sellainen käsitys, että ottelut käydään loppuun asti. On kyllä surkeaa jos tuo on ihan normaalia nyrkkeilyssä. Onhan niitä nähty monesti, että kaveri lyödään kunnolla lattiaan ja tuomari alkaa laskemaan lukua. Siitä noustaan ylös ja parhaimmassa tapauksessa voittajaksi. Nyt ei ilmeisesti ollut luvun laskentaan mitään perusteita vaan ottelu piti päättää tuohon. Jäi vähä sama fiilis ku olis lopetettu jääkiekko-ottelussa jatkoaika siihen ku toinen saa 5vs3 ylivoiman ja pyörittää vaarallisesti :D
 
Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Kieltämättä hiukan hätäinen väliintulo reffiltä, mutta käytännössä ottelu oli ratkennut jo sitäkin aiemmin, kun MacNugget piiputti niin ettei enää jaksanut pitää käsiään ylhäällä. Makaronikäsillä ei ketään enää voiteta :dead:
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
8
Luvunlaskentaan ei ollut perusteita koska säännöissä "no standing eight count"
 
Liittynyt
26.07.2017
Viestejä
84
Täällä muutama puusilmä luulee että oikea nyrkkeily on sama kuin Rocky elokuvat.
Pommia päähän ja polvet notkuu, mutta tauolla sitten jakkaralla tulee vaari vainaa mieleen ja tästä saaduilla voimilla tyrmätään vastustaja.
Dumarilla on vastuu lopettaa ottelu jos tilanne hänestä sitä vaatii ja nyt tilanne selkeästi sellaiseksi meni.
Jonnet on katellu liikaa elokuvia, alkaa rajat tosielämän kanssa katoamaan.
Et oo vissii MMA'ta kattonu koskaan?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 875
MMA <> nyrkkeily. Siinä voi vielä esim. taitava mattomies subittaa vaikka on aika kuutamolla kun tulee paukku päähän.
Nyrkkeilyssä ei voi tarttua jalasta kiini ja klintsata häkkiä vasten jne. jne.
Olen muuten tainnu vähän enemmän ja kauemman katsella MMA:ta ja nyrkkeilyä kuin esim. sinä.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Mitäköhän toi Adalaide Byrd mietti antaessaan pisteet 118-110 Canelolle??
Teddy Atlas menettää hermonsa.
Toisaalta mä en kyllä nähnyt GGG:tä millään voittajana, mutta ainakin jotkut ovat kovasti sitä mieltä, että se voitti. Omasta mielestäni se vaan yritti koko ajan, mutta Canelo otti joka erässä parhaat osumat ja se kyllä yleensä riittää.

Periaatteessa olisi itse voinut antaa nuo Byrdin pisteet, koska näin Canelon voittavan lähes joka erän. Tosin tuomarina ei kantti olisi varmaan riittänyt ja olisin varmaan antanut tyhjästä parit hyvityserät.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
842
En kyllä nähny et Canelo ois mitenkään erityisen paljon parempia osumia saanu perille. GGG löi ja osu enempi, Canelo löi ja osu vähempi, mut vähän laadukaammin. Ei kumpikaan mitään killereitä osunu, ite laitoin GGG:lle pari erää enempi. Ei Canelo ny mikään Floyd tuossa puolustuspelissä ole, osumaa kyl tuli perille. Vaik toki hyvin anto takasinkin.

Miksei ne laita nyrkkeilyssä niinku MMA:ssakin vaan sen 5 tai 7 tuomaria sinne. Etenkin tittelimatseissa.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Jaaha, Robben ei uskaltanut otella Whytea vastaan. Taitaa olla niin, että Robbea ei enää ikinä tulla näkemään ketään tekijämiestä vastaan, koska luonto on mennyt ja otetaan nyt pummeilta ne rahat mitkä on otettavissa. Tosin niistä ei kyllä kauheasti pitäisi tulla ja jos aikoo saada edes jonkinsortin eläkerahat, niin pitäisi uskaltaa ottaa jokin tuollainen Whyte-matsi.

Varma tieto (ilkeä juoru) on olemassa, että Joshuan sparraajana Robbe huomasi niin konkreettisesti oman huonoutensa, että siitä ei enää toivuta. Kaukana on ne ajat, kun muka luultiin olevansa samaa tasoa Klitschkon kanssa, kun kymmenen erän jälkeen Robbe tuli tuoreena vetämään yhden erän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 491
Tuleepahan ainakin kunnon ratkaisu uralle. Tulos tai ulos. Hanskat naulaan, jos tappio tulee, mitä pahoin pelkään.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Kappas vaan. Taisi ymmärtää, että mitä jos tämä oli viimeinen kunnon tarjous mitä se saa ja olisi sitten saanut jossitella lopun ikäänsä.

Järki sanoo, että Robbe on katollaan viimeistään kuudennessa erässä, kun kädet ei enää pysy ylhäällä ja liikkuminen on pelkkää löntystelyä. Kuitenkin sitä toivoo, että mitä jos sittenkin Robbe pystyisi jostain kaivamaan sen vanhan tatsin.
 
Veikkaan, että 5 ensimmäisessä erässä on vielä mahdollisuuksia voittaa(nukuttaa toinen). Noutaja tulee myöhemmissä erissä. En tiedä kannattaako muuta taktiikkaa edes yrittää, kuin kovaa vastapalloon ja alkuun kaikki voima käyttöön. Jos ei laita heti kaikkea likoon, niin hänelle jää ikuisen paskanjauhajan viitta päälle.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Veikkaan, että 5 ensimmäisessä erässä on vielä mahdollisuuksia voittaa(nukuttaa toinen). Noutaja tulee myöhemmissä erissä. En tiedä kannattaako muuta taktiikkaa edes yrittää, kuin kovaa vastapalloon ja alkuun kaikki voima käyttöön. Jos ei laita heti kaikkea likoon, niin hänelle jää ikuisen paskanjauhajan viitta päälle.
Mutta kun sillä ei ole enää edes sitä nukutusvoimaa. Vaikka kuinka väittäisi että iskuissa on voimaa enemmän kuin ikinä ennen, niin loppujen lopuksi nyrkkeilyssä nopeus on voimaa ja hitaalla yhdellä lyönnillä ei tee mitään. Vaikka se saisi sen yhden hyvän sisään, niin onko sillä muka kanttia tai kuntoa lopettaa se matsi siihen? Eihän se ole edes noita jämämiehiä vastaan uskaltanut laittaa isoa vaihdetta silmään, kun on yksi lyönti osunut.

Koittihan se Duhauppasia vastaan laittaa heti alussa jauhot suuhon ja lopputuloksen tiedämme.

Mutta kuten sanottu, en luota yhtään Robben kykyihin, mutta olen silti oikein iloinen, jos se todistaa mun epäilyni vääräksi ja pyyhkii Whytellä kanveesin puhtaaksi.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
202
Samoin nykyään minä olen epäileväinen Robben suhteen. Ennen tuota Saksan komennustaan hän oli iskussa ja uskoin hänen kykyihinsä. Liian vaikeata on Heleniuksella ollut pitkän aikaa. Hänen taustajoukkonsa on ollut amatöörimäistä kaikesta päätellen. Vaikuttaa, että Helenius on tullut hitaammaksi ja usein sortuu tuohon hänen perusongelmaansa-jäätyy jaloilleen, kun vastustaja hyökkää so.odottaa vain, että koska vastustajan lyöntisarja loppuu.
Vaikuttaa, että tuon ranskiksen tyrmäämäksi tulon jälkeen jotain on sammunut, se oli kova kolaus itsetunnolle. Ei ihme, onhan se kova opetus kenelle tahansa. Whyte oli kovilla Chikoraa vastaan ja Heleniuksen ottelu Chikoraa vastaan olisi pitänyt tuomita Chikoran hyväksi, tuomiossa puhui raha Saksalaisen suurtallin muodossa.

Robben ura on ollut pitkään laskusuunnassa, siksi on vaikeaa uskoa voittoa häneltä.
Toivottavasti Robbella kestävyyskin riittää, tuo ranskalainen kypsytti kyllä Robben ajan kanssa, Robbe ei ollut tottunut noin pitkiin otteluihin. Vaikutti siltä, että Helenius oli laiskasti valmistautunut matsiin.
Toista kertaa ei tuollaista saa tulla. Onnea Heleniukselle matsiin!!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 491
Jos nyt Robbe ei ole iskussa, niin on täysin vajakki tyyppi. Parit helpot säkit(vastustajat) käynyt hakkaamassa ja pelkästään aikaa ollut valmistautua kunnon vastustajaa varten. Turha tuossa on moittia valmennusta ja taustajoukkoja, jos itsellä ei ole paloa treenata ottelukuntoon.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 843

Katoin vähän painoja. Robbe painoi 108 kg otellessaan Chisoraa ja Samuel Peteriä vastaan. Edellisessä matsissa painoi 118 ja Duhaupasta vastaan 115. Nyt painoa 113, eli on ainakin vähän laihtunut.

Veikkaus että huomenna todennäköisesti kaatuu saappaat jalassa uran viimeisessä ottelussa. Mutta toivotaan voittoa.

Anthony Joshua oli sitten taas läskistynyt. Voi tulla yllätys kun AJ ei selvästikään ota vastustajaansa vakavasti.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
202
Katsoin Whyten matsin Joshuaa vastaan. Whyte nyrkkeili todella hyvin nykyistä maailmanmestaria vastaan. Vaikka Whyte sitten hävisikin tyrmäyksellä, niin Robbea vastaan tulee todella kovan luokan iskijä.
Jos Robbe tosiaan voittaa Whyten, niin hänessä on ainesta todella huipulle, mutta silloin hänellä pitää onnistua tuo hänen helpon näköinen tyrmäysiskunsa. Se taas tuntuu olleen kadoksissa.
Heleniuksen huono liikkuvuus ja paikoilleen jäätyminen taas on ollu leimaa antavaa, eikä kadonnut mihinkään...
Yhtälö on hyvin vaikea.
Ei oikein voi veikata täysikäistä ottelua, voittaa sitten kumpi tahansa.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746
Tuossa on noiden huomisten matsien televisioinnit:

Lähde *** LJs LiveOnSat Sports Fighting on TV

Saksan RTL kanavalta näkyy satelliitin kautta maksutta Joshua vs. Takam matsi suorana. HD-versio RTL kanavasta on maksullinen. Kaapelissa Suomessa RTL kanava on vain sd-versiona ja on maksullinen.

Heleniuksen ottelu ei tuon mukaan tule muuta kuin Sky Sportin Englannin "Box Office" pay-per-view-kanavalta. Vaatii todella ison satelliittiantennin että kyseinen kanava näkyy Suomessa ja lisäksi Skyn alkuperäisen satelliittiboksin ja Skyn virallisen tilauksen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Eiköhän tuo 3. osapuolen streaminä löydy kun muutkin ottelut tulee samasta ja USA:ssa näyttää Showtime ilmeisesti.

Ja ilmeisesti Viaplay myös.
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Vaihda tuonne Suomen aika niin näet otteluajat.

Klo 22 on Heleniuksen ottelu.
Näin minäkin asian järkeilin mutta suomalaiset mediat on toista mieltä :confused:
Robert Helenius ja hänen kannattajansa toivovat, että lauantaina noin kello 23 jälkeen Suomeen aikaa Cardiffissa nähdään yksi urheilun ihmeistä.
Heleniuksen ja Whyten ottelu alkaa noin kello 23 Suomen aikaa.
Onko aikatauluun tullu jotain muutoksia?
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
1 624
*** LJs LiveOnSat Sports Fighting on TV

Vaihda tuonne Suomen aika niin näet otteluajat.

Klo 22 on Heleniuksen ottelu.

Joshua vs. Takam on merkitty alkamaan 00.00 Suomen aikaan. RTL kanavalla lähetys alkaa 00:10 eli kongi kilahtanee siinä 00:15.
Ihan miten sattuun nuo ajat silti näkyy. Tapahtuma alkaa kello 21.00 ja siinä pitäis olla yks matsi ennen Roben ottelua. Eikös se ala sitten kun ensimmäinen päättyy. Jos tulee tyrmäys ekassa erässä niin sitten vähän aikasemmin. Näin ainakin muistelisin, ettei näissä turhaan odotella...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 491
Tuleeko tänne linkityksiä striimiin, kun löytyy? Kiitoksia etukäteen. viaplayn ppv-hinta aivan liikaa(kamppailulajeista jo on paketti, mutta paskat siinä tätä näkyy...).
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
192

Tapahtumassa on Heleniuksen ja Joshuan matsien lisäksi seitsemän muuta ottelua. Ensimmäisiä matseja vedetään yleensä putkeen, sitten päätapahtuma alkaa tiettyyn aikaan (voi olla esim neljä matsia jäljellä tässä vaiheessa), ja pääottelu tai kaksi myös ennalta määrättyyn kellonaikaan. Ts. yleisölle ei tule pitkää, yhtäjaksoista odotusta vaikka suuri osa matseista loppuisi ennen aikojaan.
 
Juuri näin. Anthony Joshua v Carlos Takam: Fight schedule and undercard Tämän mukaan Heleniuksen ottelu onkin viimeinen "esiottelu" eli saa sitä sitten jonkin aikaa odotella. Pitääköhän tuo järjestys paikkaansa?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 055
Tuleeko tänne linkityksiä striimiin, kun löytyy? Kiitoksia etukäteen. viaplayn ppv-hinta aivan liikaa(kamppailulajeista jo on paketti, mutta paskat siinä tätä näkyy...).
Toivottavasti ei kukaan jakele, pidetään topikki aiheen sisällä. Striimit muualta.

edit: ja tietty, jos hinta on liikaa, niin et sit katso. Ei se tulevaisuudessa halpenekkaan katsomalla hämäristä lähteistä, eipä sillä, katson itsekin jostain, mikä löytyy :D Mut tää topikki ei vaa mielestäni ole oikea tälle kyselylle. formulalähetyksetkin hiljentynyt, kun löytyy parempiki mesta niille...

edi2: MUT, mikä tähän kuuluu on se, että nyrkkeily tappaa itsensä, jos ei ala kilpailla hinnoittelulla.
 
Kuuluuko nyrkkeilystriimit pesäpalloketjuun vai minne?

Käsittämätöntä rahastustahan nämä ovat. Nyt on sentään Joshuan matsi samassa niin ei ole yhtä pahaa ryöstöä kuin Robbe vs Nobody- pelleilyt. Viaplay:lla on mahdollisuus ostaa fighting-paketti hintaan 19,95e/kk, eikä tuokaan suolainen hinta sisällä PPV-tapahtumia. Eikös UFC:n päätapahtumat ole myös PPV-osastoa? Varsin köykäiseksi jää tuonkin paketin sisältö kun ainoat mielenkiintoset tapahtumat joutuu maksamaan erikseen. Kaiken kukkuraksi fighting (ja sarjat) kuuluu Viaplayn Sport-pakettiin eli maksat siitäkin paketista täysin turhasta jos kiinnostaa pelkkä futis ja jääkiekko. Kyllä nuo hinnoittelut ja paketit on sitä luokkaa, että mieluummin katsellaan sitten ilmaisena vähän vaikeamman kautta...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 491
Toivottavasti ei kukaan jakele, pidetään topikki aiheen sisällä. Striimit muualta.

edit: ja tietty, jos hinta on liikaa, niin et sit katso. Ei se tulevaisuudessa halpenekkaan katsomalla hämäristä lähteistä, eipä sillä, katson itsekin jostain, mikä löytyy :D Mut tää topikki ei vaa mielestäni ole oikea tälle kyselylle. formulalähetyksetkin hiljentynyt, kun löytyy parempiki mesta niille...

edi2: MUT, mikä tähän kuuluu on se, että nyrkkeily tappaa itsensä, jos ei ala kilpailla hinnoittelulla.
No onko sinusta kohtuullista, että maksat kamppailu-urheilusta sen 20€/kk ja näet sen 1-2 main cardia UFC:sta?(about 5 ottelua), lisäksi ostat sen fight pass:n, että näet myös prelit. Oikeasti noita otteluita ei ole edes kauhean paljon, että saisi vastinetta kunnolla rahoillensa. Sitten näistä nyrkkeilyilloista rahastetaan vielä täysi hinta PPV-katseluista, vaikka maksat palvelusta jo säännöllisesti kelvollisen summan(ihan ok olisi, jos saisi lunastettua PPV-illan puoleen hintaan, kun on pysyvä asiakas).
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 054
Todellakaan en koe mitään tarvetta tukea kamppailulajien ylihintaista PPV-kulttuuria. Kyllä toiminnalle keksisi terveempiäkin rahoitusmalleja, ja vasta viime vuosina tuota on alettu väkisin tuputtamaan tänne.

Hämystriimejä aion tänään katsella.
 
Saksan RTL kanavalta pääottelu onneksi näkyy maksutta ilmaiseksi sd-laadulla. Mainoksia tosin erätauot on täynnä ja kieli saksa, mutta väliäkö tuolla millä kielellä selostavat kun nyrkki puhuu kuvassa.

Äkkiseltään laskien kyseinen ottelu näkyy vajaalta kymmeneltä eri tv-kanavalta itselläni ilman mitään PPV maksuja. Tunkekoot PPV:t sinne minne ei aurinko paista. :lol:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 671
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom