NVIDIA nousi maailman arvokkaimmaksi yritykseksi

Liittynyt
19.04.2023
Viestejä
328
Jep. Aiemmin tänä vuonna kun olisi sijoittanut niin olisi jo mukavasti voitolla. Noh, eiköhän se AI-boomi vielä kestä jonkin aikaa...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 259
Jep. Aiemmin tänä vuonna kun olisi sijoittanut niin olisi jo mukavasti voitolla. Noh, eiköhän se AI-boomi vielä kestä jonkin aikaa...
Jälkiviisaus paras viisaus. Kanttia on vaatinut sijoittajalta kun ollaan menty jo ohi 500$ / osake. Itse hyppäsin jo 400$ kohdalla pois. Noh pieni sijoitus oli muutenkin (1,5k) että ei tässä elämä olisi muuttunut miksikään vaikka olisi tonniin asti ollut mukana.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 812
Yllätyin, että Microsoft noin korkeella.. jossain vaiheessa oli aika kaukana kärjestä.
 

hik

Liittynyt
06.04.2017
Viestejä
1 977
Vaikeaa on tulevaisuuden ennustaminen. Enpä olisi koronan näyttispulan aikaan arvannut, minkälainen tekoälyboomi kulman takana silloin jo odotti.

Veikkaan että tekoälyyn sijoittaminen kannattaa edelleen, vuosien ajan, ja boomi ei ole kupla vaan aitoa lisäarvoa. Mutta, saatan toki olla väärässäkin ja voihan olla että markkinajohtaja ei ole muihin verrattuna paras kohde juuri nyt.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 332
Jep. Aiemmin tänä vuonna kun olisi sijoittanut niin olisi jo mukavasti voitolla. Noh, eiköhän se AI-boomi vielä kestä jonkin aikaa...
Itse ostin keskikurssilla 6,22 USD (splitit huomioiden) joitakin vuosia sitten silloisen hypen huipulla. Myöhemmin harmittelin, kun tuli ostettua kalliilla, kun kurssi laski alle 4 USD:n. Nyt kurssi 135 USD.
 

finWeazel

Chief Karpfen - ruoKalan C&R
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 230
Lisa Su ennustaa AI-sirumarkkinan kooksi 400miljardia 2027. Tänä vuonna ehkä karvan alle 100 miljardia markkinan koko. Jos toi ennustus pitää paikkansa niin vielä on kasvua jäljellä.

Sijoittajana kannattaisi alkaa katsomaan kuka ai palveluista ja softista hyötyy. Piirit ensimmäinen hyötyjä, konesalinpyörittäjät toinen aalto ja kolmas aalto softa+palvelupuolelta.
“I’m so excited to be in this space. AI in particular, $400 billion TAM in 2027 is about changing the way we do everything,” said Su, before adding that the transformative potential of AI as “the most important technology that has come over the last 50 years.”
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 552
Tuskin ainakaan tuon Nvidian tuoreen Nemotron-4 340B julkaisun jälkeen siellä suunnalla meno hyytyy, sillä hyvin tuo petaa markkinaa hankkimaan vain lisää Nvidian rautaa:

In conclusion, NVIDIA’s Nemotron-4 340B represents a leap forward in generating synthetic data for training LLMs. Its open model license, advanced instruct and reward models, and seamless integration with NVIDIA’s NeMo and TensorRT-LLM frameworks provide developers with powerful tools to create high-quality training data.
This innovation is set to drive advancements in AI across many industries, from healthcare to finance and beyond, enabling the development of more accurate and effective language models.

 

finWeazel

Chief Karpfen - ruoKalan C&R
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 230
Biljoonaa vai miljardia? Aika iso ero...
Varmaankin 340miljardia. Uusin tuotannossa oleva openai:n gpt huhuttu olevan yli biljoona parametria. Altman puhunut, että seuraava openai malli vois olla 10x kokoinen versus nykyinen.
 

jos

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
583
Nykyinen AI on vielä lapsenkengissä ja esilämmittelyä sille mitä tulossa. Bill Gates ennusti että lähitulevaisuudessa "kaikilla" on kotirobotit ja AI on tietysti osana näitä. Kyllähän se siltä näyttää kun nyt jo monella on robotti-imurit ja ruohonleikkurit. Jatkossa on täysin mahdollista että se lähibaarin baarimikkokin on robotti.
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
733
Onhan tuo nyt ihan törkeä kupla.

Itse ostin pari osaketta about vuosi sitten, ja tänään lähti myyntiin 150% voitolla.

Nvidian osakehinta on ihan sika korkealla vs, mitä koko firma on oikeasti arvoltaan.

P/E 80

Microsoftillakin pe < 40, joka myös korkea, mutta ei nyt sentään ihan out of this world korkea.

=> jos sijoitat firmaan rahaa, niin kestäisi todellisuudessa 80 vuotta saada omansa pois liikevaihtoa tekemällä...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
244 853
Viestejä
4 270 169
Jäsenet
71 576
Uusin jäsen
Mechthild

Hinta.fi

Ylös Bottom