NVIDIA GeForce RTX 30 -sarjan saatavuus- ja tilausseuranta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Rusna
  • Aloitettu Aloitettu
Jimmsiltä päivitys. +2kk taas lisää non-oc Tuffeihin.

1612350265506.png
OC TUFfin osalta 22.9. tilatun kortin ennuste pidentynyt kuukaudessa "4-6vko" -> "1-2kk", Eli palattiin takaisin siihen reilun kuukauden arvioon, minkä antoivat ensimmäisen kerran jo marraskuussa.
 
Toinen kismittävä pettymys on ollut tuo Jimssin toimitusaikaexceli. Ei siinä, mehän heidät siihen painostettiin ja ovat koko ajan sanoneet etteivät he tiedä tarkkoja aikoja mutta tämä ei mene ihan siihen "vähän epätarkkuutta" -haarukkaan.

Omalla kohdalla, tilauksessa siis 21.9 TUF OC 3080, eli tuon sarakkeen alkupäähän uskoin sijoittuneeni:
16. marraskuuta:
1610184857615.png


8.joulukuuta, ~1kk myöhemmin:
1610184969816.png


Ja nyt 7. tammikuuta, ~1kk myöhemmin:

1610185040170.png


On jumankauta pitkät kuukaudet Turun aikavyöhykkeellä.


Tietysti tuo annettu "Tilaus 19.-30.9" antaa sen verran sumuverhoa ettei voi tietää että kuuluuko mokoma tulkita niin, että viimeisinkin 30.9 kortti on toimitettu 4-6kk päästä vai että 19.pvä tilanneet ovat n. 1kk päässä omistaan ja 30.pvä tilanneet n. 1,5kk päässä omistaan. Mutta marraskuun 1-2kk olisi kyllä pitänyt olla heti alkuunsa 3-4kk


1612351669772.png


On tämä vähän surkuhupaisaa. Tilausaika palannut n.3kk:n jälkeen takaisin marraskuun arvioihin.

Ja "heikentynyt huomattavasti" - tainnut mennä negatiiviseen puolelle..

Erityisen kivuliaan tästä tietenkin tekee se, että kun sijoitus tällä hetkellä 15-20, aletaan olemaan niillä hoodeilla että jos ei olisi lukenut sitä arvostelua loppuun tai ei olisi hapuillut muiden verkkokauppojen hintoja vaan iskenyt tilauksen sisään kyselemättä niin kortti olisi onnellisesti jo kotona. Jos jos jos..
 
Sama täällä, 3070 Ventus 3X tulossa ja 27.1. Proshopilta tuli ilmoitus, että paketti lähetetty. Postin seurannassa näkyy, mutta ei ole vielä saapunut Postille.
Nyt äkkiä soittoa Proshopin suuntaan. Tolta päivältä useampi Suomeen tulossa ollut kortti kateissa. Pisti rekkulaa mutta ei uskaltanut luvata että löytyykö, pisti uuden tilauksen ja taas ollaan sitten jonon viimeisenä
 
Mikä jännä siinä on. Eikö se silloin osu juuri tuohon 1-2kk arvioituun aikaan? Ilmeisesti Ojalan laskuoppi mennyt hukkaan.:sleep:
Itsekin alkuun ajattelin että olisi hyvä laittaa todelliset toimitusajat noihin, eli syyskuun kortissa ei pitäisi lukea 1-2kk vaan 5-6kk (tai 5-7kk).
 
Nyt äkkiä soittoa Proshopin suuntaan. Tolta päivältä useampi Suomeen tulossa ollut kortti kateissa. Pisti rekkulaa mutta ei uskaltanut luvata että löytyykö, pisti uuden tilauksen ja taas ollaan sitten jonon viimeisenä
Aspan mukaan tosiaan todella paljon 27.1. lähetettyjä paketteja oli hukassa. Totesi kuitenkin, että eiköhän ne jostain vielä löydy ja teki varmuudeksi uuden tilauksen. Onneksi vain 5kpl jonossa, niin ei tarvitse kauaa odotella, vaikkei ekaa lähetystä löytyisikään.
 
Gigantista on taas tilattavissa PNY RTX 3070 8GB XLR8 Gaming EPIC-X RGB 3-FAN 2.7Slot - Näytönohjaimet
Näyttää että saatavuus olisi 22.2, mutta niin se taisi viimeksikin näyttää kun tilasin, mutta kortti on ollut viikon verran jo koneessa :) Hinta on kylläkin päivittynyt lähes tähän päivään->779 nyt

Kiitos vinkistä, piti pistää tilaukseen tuoltakin. Aikamoista lottoa taitaa olla, mietin jo, että pitääkö tässä tehdä muutama kymmenen Klarna-tilausta noista mistä ei ole toimitusajoista tietoa.
 
Jahas siel on verkkis nostanu yksittäiskappaleiden puolella olevien ventuksien (3090) hinnat satasella ylöspäin. Ensin oli 1999,90€ ->1949€ -> ja nyt 1949€ -> 2049€. :rofl:
 
Toimitusaika-arvio Gigabyten Gaming OC:n osalta muuttunut kuukauden aikana 4-8 viikosta... 1-2 kuukauteen? Cool Story, Bro :thumbsup:

Puhtaiden arvausten esittäminen toimitusaika-arvioina on mielestäni haitallisempaa kuin rehellisesti kertoa, että ei valitettavasti ole mitään vahvistettua tietoa.

Jimm'sin aikeet ovat eittämättä hyvät, mutta moniko tässä ketjussa korttia odottava kokee hyötyneensä tästä dokkarista?

1612357156576.png
 

Liitteet

  • 1612357156407.png
    1612357156407.png
    367,9 KB · Luettu: 30
Lähinnä vitutusta herättää ja on aktiivisesti haitallinen. Jos Jimmsin ensimmäinen aika arvio (nyt jo 4kk päin vittua) ollut lähelläkään realistista, olisin hommannut kortin jostain muualta. Kun Jimms ehdotti 1-2kk niin aattelin että sen vielä kestää odotella. Nyt se on venynyt jo 5-6kk, eikä mitään takeita, että tämäkään riittää.
 
Toimitusaika-arvio Gigabyten Gaming OC:n osalta muuttunut kuukauden aikana 4-8 viikosta... 1-2 kuukauteen? Cool Story, Bro :thumbsup:

Puhtaiden arvausten esittäminen toimitusaika-arvioina on mielestäni haitallisempaa kuin rehellisesti kertoa, että ei valitettavasti ole mitään vahvistettua tietoa.

Jimm'sin aikeet ovat eittämättä hyvät, mutta moniko tässä ketjussa korttia odottava kokee hyötyneensä tästä dokkarista?

1612357156576.png
ne vaa copy pastettaa saman listan joka kuukausi :rofl:
 
Ei voi pitää paikkaa, tai verkkiksen saldo heittää. Näytti 22.1 alle -25kpl. Muuten on paha virhe jossain.
Tästä kyllä samaa mieltä, muistaakseni joulukuun viimeisenä päivänä kun kyseisen kortin tilasin, tuotesivulla oli saldona noin -15 kun en ihan tarkkaan muista mutta joka tapauksessa alle tuon "yli -25". En ole jaksanut aspaa kiusata asialla, mutta omien laskujeni mukaan noista kahdesta edellisestä erästä (24kpl) olisi pitänyt tuohon tilaukseen kortti riittää mutta ei riittänyt ja liekö seuraavat erät sitten taas joskus kuukauden päästä. :shifty: Nythän noita varastosaldoja ei enää edes tuotesivulla näy.
 
Tässäpä oma graafi odotusajoista. Tuota luetaan siis niin, että kauanko on arvio kunkin kuukauden jonosijalta siihen että ohjaimen saisi, jos ohjaimia tulisi samaa vauhtia kuin edeltävänä kuukautena. Eli tällä hetkellä ehtii vielä monet 1-2 kk arviot tulla Jimm'siltä. Graafissa on oikeasti kaksi käppyrää, mutta koska jonosijainnin on pystynyt haarukoimaan 10 kpl sisään, niin käytännössä käppyrät menee päällekkäin.

1612360336513.png
 
Tästä kyllä samaa mieltä, muistaakseni joulukuun viimeisenä päivänä kun kyseisen kortin tilasin, tuotesivulla oli saldona noin -15 kun en ihan tarkkaan muista mutta joka tapauksessa alle tuon "yli -25". En ole jaksanut aspaa kiusata asialla, mutta omien laskujeni mukaan noista kahdesta edellisestä erästä (24kpl) olisi pitänyt tuohon tilaukseen kortti riittää mutta ei riittänyt ja liekö seuraavat erät sitten taas joskus kuukauden päästä. :shifty: Nythän noita varastosaldoja ei enää edes tuotesivulla näy.

Tämä totta, tosin 2 päivää sitten myyty käsistä pois viimeksi kortti. Mutta jos sykli toimitusten osalta jatkuu, helmikuun lopulla tulee lisää. Toivottavasti. Kyllä me varmaan huhtikuussa viimeistään kortit saamme käsiin.
 
Jos se oli Watch Dogs: Legion, niin se meni kaikkien lunastusajan pidennyksien jälkeen lopulta vanhaksi 31.1.2021, ainakin niin kertoo GeForce RTX Bundle Käyttöehdot
Itse en saanut Gigantista RTX 3080 TUF OC:n mukana pelikoodeja, mutta näytönohjaimen tiedoissa ei silloin mitään ollutkaan. Joissakin muissa korteissa kuitenkin oli. Tilasin 18.9., tuli 31.12.
EDIT: lisätty maininta Gigantista.

Saman kortin tilasin 17.9, eikä ollu mainintaa pelikoodista. Noh koodi tuli sähköpostiin kun kyselin aspasta mutta korttia ei oo kuulunu..
Eilen kävin chatista kyseleen, että osaako sanoa milloin kortti ois tulossa, kun kuullut juttua että täällä on myöhemmin tilanneet jo saanu omiaan ja vastauksena tuli perus. "Tuotteet toimitetaan aina tilausjärjestyksessä, kun tuote lähtee saat seurantakoodin"
 
Tämä totta, tosin 2 päivää sitten myyty käsistä pois viimeksi kortti. Mutta jos sykli toimitusten osalta jatkuu, helmikuun lopulla tulee lisää. Toivottavasti. Kyllä me varmaan huhtikuussa viimeistään kortit saamme käsiin.
Joo eiköhän tässä helmikuussa tule vielä yksi erä ainakin, niin katsoo sitten mikä on tuossa tilanne. Mutta toivotaan parasta, luulisi että tuon tosiaan vappuun mennessä saisi ellei noissa toimitukset lopu täysin. :srofl:
 
https://www.proshop.fi/RTX-30series-overview (Updated: 01.02.2021 at 11.30)

3060Ti tilauksia toimittamatta: 916
3060Ti tulossa olevat kortit: 55

3070 tilauksia toimittamatta: 564
3070 tulossa olevat kortit: 242

3080 tilauksia toimittamatta: 3018
3080 tulossa olevat kortit: 80

3090 tilauksia toimittamatta: 76
3090 tulossa olevat kortit: 26
 
Lähinnä vitutusta herättää ja on aktiivisesti haitallinen. Jos Jimmsin ensimmäinen aika arvio (nyt jo 4kk päin vittua) ollut lähelläkään realistista, olisin hommannut kortin jostain muualta. Kun Jimms ehdotti 1-2kk niin aattelin että sen vielä kestää odotella. Nyt se on venynyt jo 5-6kk, eikä mitään takeita, että tämäkään riittää.

Nyt on kyllä pakko olla non-oc tuffin tilaajana samaa mieltä. Se että odotellaan niin ei ole uutta mutta kun näissä ei ole enää mitään logiikkaa, eli hyötyarvo on tasan nolla.
 
Eli kevyt 1,5kk jono.



Ei voi pitää paikkaa, tai verkkiksen saldo heittää. Näytti 22.1 alle -25kpl. Muuten on paha virhe jossain.

Ainakin tällaista infoa olen itse saanut. Ainoastaan kerran on tullut aspaa kiusattua oman kortin osalta ja tästä on ehkä viikko. Sanoivat, että reilu 100 korttia jonossa ennen minun 12.01 tilattua korttia. Oli tosiaan sama homma itsellänikin korttia tilatessa, että saldo oli jotain luokkaa -10 tia -15.
 
Telian uusi arvio oli että heiltä tilatut 3080 tuf oc:t lähtee toimitukseen 8. tai 15. Helmikuuta. :hmm:
 
Viimeksi muokattu:
Ei kannata liikaa odottaa sitten Telialta. Viikko sitten tilasin kun näytti vihreää, no seuraavana päivänä kyselin onko tosiaan niin että sieltä on kortti tulossa. "Hups nyt on käynyt niin että ei riittänyt sinulle" ja pyysin suoraan rahojen palautusta. Vieläkin odotellaan rahoja.. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tuohon paskaan tungen kättäni. Kehtasi vielä alkaa kyselämään liittymäasioitani tuon jälkeen.

Samat kokemukset täälläkin. Viime ke tilausta sisään 3070 Tuffista ja korttia piti tulla varastoon 2.2. Eilen kyselin perään niin ei riittänytkään minulle toimituksesta ja seuraavasta ei mitään tietoa. Ja kovasti yritettiin samalla uutta liittymää myydä
 
Ei taida tietokonekauppa.fi pystyä toimittamaan MSI Rtx3070 Gaming X Trioa kuun puolivälissä, kun koko kortti on hävinnyt valikoimista.
 
Ei taida tietokonekauppa.fi pystyä toimittamaan MSI Rtx3070 Gaming X Trioa kuun puolivälissä, kun koko kortti on hävinnyt valikoimista.
Joo.. mullakin oli tulossa 15.2. sama kortti. Saapumiserä muuttui 8.3 joten peruin eilen tilauksen. Nyt on näköjään hävinnyt koko tuote! :oops: Mutta Proshopin GIGABYTE GeForce RTX 3070 AORUS Master on toimituksessa 11.2.2021 - 16.2.2021 (toivottavasti) . Varalla on vielä Dustinilta EVGA GeForce RTX 3070 XC3 ULTRA 8GB, jonka arvioitu toimitusaika 2.3.2021.
 
Onkohan kukaan saanut Gigantista ulos mitään kortteja vai onko kyseisen liikkeen taktiikka odotella, että korttien saatavuus normalisoituu, jonka jälkeen aletaan tilauksia toimittaman?
 
Onkohan kukaan saanut Gigantista ulos mitään kortteja vai onko kyseisen liikkeen taktiikka odotella, että korttien saatavuus normalisoituu, jonka jälkeen aletaan tilauksia toimittaman?
Pari jannua ainakin viimeviikolla ilmoitteli saaneensa Gaming x trio / Asus dual 3070 kortteja eteenpäin, ei muistaakseni kyllä kuitannut että kotiutui mutta ilmeisesti siis sillon tällön jotain valuu, ei kyllä järjestyksessä, täällä oli 6. ja oma 18.1. tilattu joita odotellaan edelleen ja nämä kortit saaneet oli muistaakseni 20.1. tilanneita
 
Onkohan kukaan saanut Gigantista ulos mitään kortteja vai onko kyseisen liikkeen taktiikka odotella, että korttien saatavuus normalisoituu, jonka jälkeen aletaan tilauksia toimittaman?
pny 3070 sain pojalle muutama päivä takaperin. Tilasin 14.1. (619€). Poistivat tuon kortin valikoimastaan kokonaan pian tilaukseni jälkeen, mutta kun sain kortin, niin sitten lisäsivät sen taas takaisin valikoimaan - n. 150€ hinnan korotuksella.
 
Onkohan kukaan saanut Gigantista ulos mitään kortteja...
Yllä olevien lisäksi muutama on raportoinut saaneensa RTX3080 TUF OC kortteja Gigantista vuoden vaihteen molemmin puolin. Tämän ketjun hakuun Gigantti, niin asia selviää parissa minuutissa.
 
Joku voisi kyllä oikeasti kovistella Gigantin aspaa pitkästä aikaa. Mun mielestä on aika hurja suoritus, että kohta viisi kuukautta makuuttaneet joidenkin tilauksia sisässä, eivätkä näe tarpeelliseksi missään vaiheessa edes olla yhteydessä ja muistuttaa, että ovat tietoisia täyttämättömistä tilauksista. Juuri tämän takia pidän esim. Jimm'sin (epätarkkaa) taulukkoa hyvänä asiana. Tulee sellainen fiilis, että ainakin ne yrittää jotain. Gigantin täydellinen hiljaisuus tuo lähinnä tunteen, että ovat siirtyneet takaisin pyykkikonebisnekseen ja katselevat sitten näitä näytönohjaimia taas vuonna 2022.
 
Onkohan kukaan saanut Gigantista ulos mitään kortteja vai onko kyseisen liikkeen taktiikka odotella, että korttien saatavuus normalisoituu, jonka jälkeen aletaan tilauksia toimittaman?

11.12. Gigantista tilattu EVGA 3080 XC3 Ultra haettu kotio 27.1.2021 ja muutama muu kommentoi tuolloin samoina päivinä muistaakseni 9.12. - 12.12. välisiä päiviä evgan kortteja. Aiemminkin Gigantti on tämän ketjun perusteella toimittanut evgaa (3080) hyvin verrattuna muihin ja yleiseen tilanteeseen.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
296 352
Viestejä
5 070 595
Jäsenet
81 067
Uusin jäsen
jamola76

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom