Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
No voihan.Aspalta:
Varmasti jollain tapaa järjestelmä laittanut tuohon automaattisen päivämäärän kun on taas lisää meille tilattu, korjattu sitten pikapuolin manuaalisesti tuohon ei vahvistettu tilaan
Emme ole vielä saaneet tietoa seuraavan erän koosta tai tarkempaa päivämäärää sen paremmin
Eipä oikeastaan. EVGA on vaan vähän sellanen lafka et erittäin iso valtaosa sen valmistamista korteista jää jenkkeihin, ja jämät sitten tulee eurooppaan. Ja nekin vähän sellasella aikataululla et tulee sillonku tulee. En siis välttämättä odottelis et EVGA:n kortteja olis ihan heti tyrkyllä, mut haluaisin uskoa et ens kuussa niitäkin tulis.Onko muita Multitronicilla jonottelemassa? Itsellä sieltä EVGA:n kortti ja kertoman mukaan olen jonossa neljäntenä. Hyvällä säkällä voisin siis saada jo ensimmäisestä erästä itselleni paketin. Toki ensimmäisen erän saapumisesta ei ole kyllä mitään hajuja. Vai onko?
Molemmista TUFfeista 16.01 ja 16.02 tehdyt tilaukset. Eilen kyselin tilanteesta, niin sanoivat vaan että kova kysyntä ja huono saatavuus ja toimitusaika täysin auki.Onko muita Multitronicilla jonottelemassa?
Samantien meni kaikkiJos jollain y-tunnus niin täältä mahdollisesti voi napata tälläsen:
![]()
10GB Gigabyte GeForce RTX 3080 Gaming OC 3xDP 2x HDMI (Retail) - RTX 3080 | Mindfactory.de
GeForce RTX für Gaming von Gigabyte | 10GB Gigabyte GeForce RTX 3080 Gaming OC 3xDP 2x HDMI (Retail) :: Lagernd :: über 10 verkauft :: 23 Jahre Kompetenz | Hier bestellenwww.mindfactory.de
Yli hintaa kylläkin on...
Edit: Äkkiä ne kortit katos kun linkkasin![]()
Toivottavasti ei sentään niinSamantien meni kaikkiTais joku botti täältä ostaa kaikki ja kohta torissa.
Minusta mindfactoryssä se kori on varaava kaiketi.
Missäs vaiheessa muuten Jimmsiltä poistui tuo watch dogs legion bundle rtx 3080 korteilta? Ei näytä olevan kuin 3090 korteilla tuo enää... Verkkokaupassa tuon sai mukaan tilaukseen.
Pelikooditarjous on voimassa 17.9.2020–29.10.2020 tai niin kauan kuin varastoa riittää.
Paha sanoo, varmaan loppuunmyyty, tai sit otettiin pois ihan vaan sen takia kun tiedettiin ettei nykyset tilaukset kerkee kuitenkaan lähteä ennenku toi koko kamppis on jo ohi. Joskus ens kuun lopullahan se jo loppuu, ei kovin pitkäaikanen setti siis kyseessä.Missäs vaiheessa muuten Jimmsiltä poistui tuo watch dogs legion bundle rtx 3080 korteilta? Ei näytä olevan kuin 3090 korteilla tuo enää... Verkkokaupassa tuon sai mukaan tilaukseen.
nvidia.fi:
Pelikooditarjous on voimassa 17.9.2020–29.10.2020 tai niin kauan kuin varastoa riittää.
Olisiko koodit lopussa 3080-korttien osalta, jonkun verranhan noita on pakko korvamerkitä 90-korteillekin.
Jimmsillä ainakin bundle varautuu tilaukseen vaikkei korttia olisi vielä
Kyllä sen ymmärtää jos vielä koneessa kiinni gtx 1080 tai 970, siinä vaiheessa on kiire joo. Datatronicilla sanottiin että 9.10 saapuu ehkä ensimmäinen erä asus strix 3080 oc mallia, voi olla että todellisuudessa menee marras-joulukuulle, hyvin todennäköisesti.Kyllä on sakilla kova metsästys päällä
...maltti on valttia.
![]()
Itse juuri viime viikolla vaihdoin 1080p näytön > 1440p, ja koneessa hyrrää 1070.Kyllä sen ymmärtää jos vielä koneessa kiinni gtx 1080 tai 970, siinä vaiheessa on kiire joo.
Oli jopa 4kpl mutta samantien katosi kun klikkasin ostoskoriinMindfactorystä löytyis yks kortti taas
Kannattaa silti kokeilla vielä. Ehkä siellä on joku joka koittaa pitää sitä korissa varattuna mutta ei kuitenkaan pysty syystä tai toisesta tilaamaanOli jopa 4kpl mutta samantien katosi kun klikkasin ostoskoriin
Edit: 10kpl myyty, ~1700 seuraajaa
Hiukan ehkä ot:na mut laitan tän tähän silti. Aikoinaan ostin ekojen joukossa 2080ti joka makso 1229e ja moni on vissiin maksanu sen vuoden loppupuolella ko kortista jopa 300e enemmän eli ehkä tässäkin voi käydä niin että uusi 739e tuffin hinta onkin 839e... you never knowItse en usko että nuo hinnat tulee pysymään noin halpoina, kuin mitä noita muutamia malleja on nyt saanut. Käsittääkseni Jimms saa korttinsa Casekingin kautta ja esim. heillä normi-TUF on 819€ ja OC 839€.
Itse en tätä mailboxia tiennyt. Kiitokset infosta.Mitä y-tunnuksella tekee? Jos postitus on ongelma niin www.mailboxde.com
Tilaan lailliset tuotteet aina tuota kautta jos teutoni sanoo että ei kykene postittaa.
oof....970, se oli itelläki -sit 980ti, 1080ti, 2080ti...nyt tilauksessa tuf oc , jota saakin odotella...mutta nou hätä.Olen itse vahvasti työelämässä ja on myös muita harrastuksia. Eksistentiaalinen kriisi aina aika ajoin näyttää päätään, sillä aika menee niin älyttömän nopeasti.
Tää RTX 3080-experiment on kyllä mielenkiintoinen aikakone - yhtäkkiä päivät matelevatkin kovin hitaasti
Onneksi ei ole kiire, ehtiihän Zen 3:kin tulla julkistetuksi! Wanha sotaratsuni GTX 970 kehrännee luotettavasti vielä kuukauden pari.
io-techin suomipojat tulee ja vie kortitItse en tätä mailboxia tiennyt. Kiitokset infosta.
Voisko joku kysyä sieltä Jimmssin, Proshopin jne aspoista, että kuinka kypsiä ne on tähän jatkuvaan kyselyyn?
for real, kiva kuulla lisätietoa ja monesti omaakin tilannetta selventää kun joku kertoo tänne tilaus- ja jonotietonsa.
Viimeksi saapuneet |
|
Yritin kysyä , mutta sanoivat ei mitään tietoa. Sitten kysyin datatroniclta samaa asiaa, niin sanoivat et ensimmäisen erän arvioitu saapumisaika olisi 9.10.2020. 50kpl Asus strix 3080 oc mallia.Itseä kiinnostas mikä on Jimms:n 1. STRIX OC erän koko, ilmoittivat vaan myyneensä sen loppuun![]()
Itsellä tilausvahvistus tuli tuosta gaming x triosta 16.06 sähköpostiin. Olisiko käynyt niin hyvä tuuri, että tuosta erästä saisin? Olivat kuitenkin niin piilossa.Verkkokauppahan näyttää lisätiedoissa sivuilla viimeksi saapuneet ja myydyt, ja esim. gaming-x trion statsit on tälläiset:
Myyntihistoria
Viimeksi saapuneet
- Tänään 10 kpl
- Tänään 2 kpl
- Tänään 1 kpl
Vaihdoin suosiolla oman jimmsin tuf oc tilauksen palitiin, kun ekwb sivuilla lupailtiin yhteensopivuutta blokille, ja kortti menee vesille kuitenkin, niin sikäli aivan sama mikä jäähy siinä tulee olemaan.
Ilmoittele tähän jos sait, minulla on tilausvahvistus samasta kortista klo 16:07Itsellä tilausvahvistus tuli tuosta gaming x triosta 16.06 sähköpostiin. Olisiko käynyt niin hyvä tuuri, että tuosta erästä saisin? Olivat kuitenkin niin piilossa.![]()
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää oma tilanne kun 16.09 tuli vahvistus. Eivät vastanneet jonotilanteesta mulle mitään.Itse tiedustelin Proshopilta oman TUF (non-oc) tilauksen jonotilannetta, ei osata sano tarkkaan kun niin monta tilausta, mutta kuulemma jossain 300-400 paikkeilla.
Tilausvahvistus 17.09. klo 16:46
Yritin kysyä , mutta sanoivat ei mitään tietoa. Sitten kysyin datatroniclta samaa asiaa, niin sanoivat et ensimmäisen erän arvioitu saapumisaika olisi 9.10.2020. 50kpl Asus strix 3080 oc mallia.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.