NVIDIA GeForce RTX 30 -sarjan saatavuus- ja tilausseuranta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Rusna
  • Aloitettu Aloitettu
Sellainen viesti kaikille trokareille, GAME OVER. Peli on pelattu, tekään ette saa kuin 1kortin kerrallaan. (paitsi jos nyt useammasta kaupasta ostaa)
Ja kun joku saa 3D-kortin, muutaman kuukauden päästä. Veikkaan että saatavuusongelmat ovat ratkenneet siinä vaiheessa.
Ja pää jää vetävän käteen. Toisaalta, jos se joka jää omaan käyttöön, on se joka ei mene myydyksi.

Muistakaa kuitenkin avata se paketti ja pelailla sillä sen aikaa ennenkuin se menee kaupaksi, muuten se on veropetos.
Yksityiskäytössä ollutta tavaraa saa myidä vuodessa 5000 eli 4999 euroon asti käytettyä tavaraa. Eli kovin montaa korttia ette pysty myimään.
Tuo euroraja tarkoittaa kaikkea kiinteistössä/asunnossa olleen irtaimen omaisuuden myyntimäärää vuosittain. (esim autot ei taida kuulua mukaan tähän.)

Verottajan sivultta lainattua:
Oman ja perheesi käytössä olleen tavanomaisen koti-irtaimiston myynnistä saatu voitto on myyntivuoden verotuksessa verovapaata, jos myynnistä saadut voitot ovat enintään 5 000 euroa verovuoden (= kalenterivuoden) aikana. Tavanomaista koti-irtaimistoa ovat esimerkiksi vaatteet, astiat, korut, huonekalut, kodin elektroniikka ja harrastusvälineet. Myydyn tavaran tulee olla sinun tai perheesi omaa koti-irtaimistoa.
Saa tuohon 5t voittoon myydä 250€ katteella 20kpl korttia, siinä on jo työmaata, ja nuon pienellä katteella palaa jo tuntia mukavasti.
 
Pääpointti taisikin olla se, että on sallittua myydä ainoastaan omassa käytössä ollutta tavaraa. Trokareiden kohdalla tavara ei yleensä ole käytössä ollut.
 
Jeps, trokarien pitää myydä väärän tyyppistä korttia, niin silloin on ollut käytössä.

Miettinykkin nuossa kirpparimyynnissä että millä määrittää ostohinta vanhalle romulle kun verotettava on voitto. Ei verotettava myynti.
 
Pidin kyllä niin urpona sitä että porukka tekee useampia tilauksia saadakseen ohjaimen. Noh niinpä vaan itsekkin tuli tehtyä lopulta 3 tilausta ja kannatti.

17.9 tilattu Proshopista Eagle RTX 3080 OC
-Eivät ole saaneet vieläkään yhtään ohjainta

30.9 tilattu Multitronicista RTX 3080 Ventus 3X OC
-hyvin hiljaista on ollut

2.11 tilattu Jimmssiltä Zotac Eagle 3080 OC
-3päivää tilaamisesta tuli viesti että tänään lähetetty. Wuhuuuu
:sclap::sbeer:

Täytyykin siirtyä tonne seuraavaan ketjuun lukemaan kokemuksia. Ehkä täälläkin tulee vielä käytyä katsomassa mikä on meininki. Hikeä, tuskaa ja kärsimystä.. :rolleyes:

Seuraavaksi olisikin saatava Xbox series X ja PS5 jostakin nopiasti. Siinä riittääkin taas kyttäämistä. On kyllä tilattu jo VPD:stä, mutta toimitus vasta ensivuonna..
Zotac Eagle 3080 OC? Tarkoititko Gigabyten Eaglea?
 
Voit myydä kerran vuodessa muumimukin 4999€ jos olet juonut siittä vähintään yhden kerran vettä.
yli menevä arvo, siittä joudut maksamaan veroa. Et saa saman vuoden aikana myöskään myydä mitään muutakaan irtaimistoa sitten, verottomana.
Jes eli kokonaismyynti olisi oikea termi. Kuinkas jos muumimuki menee koriste-esineenä? Ollut kuusessa yhden joulun koristeena?
Ja perkule jos myin genelecin kaiutinsarjan 5500€ käytettynä, niin veroilmoitusta tekemään, vaikka olisi ovh ollut 10000€
 
Voit myydä kerran vuodessa muumimukin 4999€ jos olet juonut siittä vähintään yhden kerran vettä.
yli menevä arvo, siittä joudut maksamaan veroa. Et saa saman vuoden aikana myöskään myydä mitään muutakaan irtaimistoa sitten, verottomana.

Tämä säädös on sitä varten että tavallisilla kansalaisilla olisi oikeus myidä irtainta omaisuuttaan, ilman että se verotetaan uudestaan.
Kaikestahan on jo maksettu arvonlisävero ja tulovero.
Ongelmahan on siinä, että tuon valvominen on pirun vaikeaa, jonka vuoksi trokaamista niin laajalti harrastellaan.

Muistan erään tapauksen aikoinaan muron foorumeilta, kun kaveri kävi lähes päivittäin tyhjentämässä näyttikset (ja välillä muutakin tavaraa) verkkiksen kivijalkakaupan outletista ja möi niitä sitten murossa eteenpäin. En tiedä onko tuota toimintaa enää jatkanut - ja jos ei ole, niin miksi lopetti.
 
Voi muna, ite tilasin 1.11 mutta non-oc:n.. olisin saanut tästä erästä jollen olisi pihistellyt viittä kymppiä:mad:
Tätä ketjua seuranneena on viisastunut sen verran, että non-oc korttien toimitus on paljon verkkaisempaa kuin oc korttien. Johtuen ilmeisesti ihan siitä, että oc korteilla valmistajat tekevät enemmän voittoa.
 
Sellainen viesti kaikille trokareille, GAME OVER. Peli on pelattu, tekään ette saa kuin 1kortin kerrallaan. (paitsi jos nyt useammasta kaupasta ostaa)
Ja kun joku saa 3D-kortin, muutaman kuukauden päästä. Veikkaan että saatavuusongelmat ovat ratkenneet siinä vaiheessa.
Ja pää jää vetävän käteen. Toisaalta, jos se joka jää omaan käyttöön, on se joka ei mene myydyksi.

Muistakaa kuitenkin avata se paketti ja pelailla sillä sen aikaa ennenkuin se menee kaupaksi, muuten se on veropetos.
Yksityiskäytössä ollutta tavaraa saa myidä vuodessa 5000 eli 4999 euroon asti käytettyä tavaraa. Eli kovin montaa korttia ette pysty myimään.
Tuo euroraja tarkoittaa kaikkea kiinteistössä/asunnossa olleen irtaimen omaisuuden myyntimäärää vuosittain. (esim autot ei taida kuulua mukaan tähän.)

Verottajan sivultta lainattua:
Oman ja perheesi käytössä olleen tavanomaisen koti-irtaimiston myynnistä saatu voitto on myyntivuoden verotuksessa verovapaata, jos myynnistä saadut voitot ovat enintään 5 000 euroa verovuoden (= kalenterivuoden) aikana. Tavanomaista koti-irtaimistoa ovat esimerkiksi vaatteet, astiat, korut, huonekalut, kodin elektroniikka ja harrastusvälineet. Myydyn tavaran tulee olla sinun tai perheesi omaa koti-irtaimistoa.
Tässä mä ilmoittamassa käteiskaupasta tullutta rahaa verottajalle. :psmoke:
 
Jeps, trokarien pitää myydä väärän tyyppistä korttia, niin silloin on ollut käytössä.

Miettinykkin nuossa kirpparimyynnissä että millä määrittää ostohinta vanhalle romulle kun verotettava on voitto. Ei verotettava myynti.
Kun olet vuoden aikana myynyt 5000 eurolla irtainta omaisuuttasi, joudut yli menevästä osuudesta maksamaan veroa.
Tai huonolla tuurilla koko summasta. Neuvo onkin että älä ylitä tuota summaa.
 
Onnea uuden kortin johdosta. Jos jaksat niin laitahan 3070 ketjuun mietteesi kyseisestä mallista. Ei tunnu vielä oikein mistään löytyvän asiaa kyseisestä kortista niin olisi kiva lukea millainen tekele kyseessä :tup:
Erittäin asiallinen kortti järeällä hiljaisella jäähyllä. Jossain vaiheessa kun monitori vaihtuu isompaa ei 8GB enää riittäne, mutta nyt menee hyvänä päivityksenä 1080 GTX:n jälkeen.
 
Kun olet vuoden aikana myynyt 5000 eurolla irtainta omaisuuttasi, joudut yli menevästä osuudesta maksamaan veroa.
Tai huonolla tuurilla koko summasta. Neuvo onkin että älä ylitä tuota summaa.
Kiitos, haaveillut käytetyistä kaiuttimista, mutta ei sovi ostaa. Puhumattakaan 77" oledistä.
 
Tässä mä ilmoittamassa käteiskaupasta tullutta rahaa verottajalle. :psmoke:
Oikein toimittu, ja jos joku kysyy minne se näytönohjain meni? Niin hajosi tietenkin käyttäjän oman virheen takia. Tippui lattialle ja hajosi.
Vesiblokki asennettu väärinpäin väärälle puolelle korttia. Vedet tuli vesiblokista ulos. Ja niin edelleen.

Eli alle 4999€ on karkkirahoja joista verottaja ei ole kiinnostunut näissä krääsän kaupoissa.
 
Sellainen viesti kaikille trokareille, GAME OVER. Peli on pelattu, tekään ette saa kuin 1kortin kerrallaan. (paitsi jos nyt useammasta kaupasta ostaa)
Ja kun joku saa 3D-kortin, muutaman kuukauden päästä. Veikkaan että saatavuusongelmat ovat ratkenneet siinä vaiheessa.
Ja pää jää vetävän käteen. Toisaalta, jos se joka jää omaan käyttöön, on se joka ei mene myydyksi.

Muistakaa kuitenkin avata se paketti ja pelailla sillä sen aikaa ennenkuin se menee kaupaksi, muuten se on veropetos.
Yksityiskäytössä ollutta tavaraa saa myidä vuodessa 5000 eli 4999 euroon asti käytettyä tavaraa. Eli kovin montaa korttia ette pysty myimään.
Tuo euroraja tarkoittaa kaikkea kiinteistössä/asunnossa olleen irtaimen omaisuuden myyntimäärää vuosittain. (esim autot ei taida kuulua mukaan tähän.)

Verottajan sivultta lainattua:
Oman ja perheesi käytössä olleen tavanomaisen koti-irtaimiston myynnistä saatu voitto on myyntivuoden verotuksessa verovapaata, jos myynnistä saadut voitot ovat enintään 5 000 euroa verovuoden (= kalenterivuoden) aikana. Tavanomaista koti-irtaimistoa ovat esimerkiksi vaatteet, astiat, korut, huonekalut, kodin elektroniikka ja harrastusvälineet. Myydyn tavaran tulee olla sinun tai perheesi omaa koti-irtaimistoa.

Ai että tähän farssiin saa lisää mausteita, kuvitelkaa jos tämän ylläpito alkaisi vaikka seuraamaan myytyä tavaraa eri nimimerkeillä.
Ja on aivan täysin mahdollista että tulevaisuudessa tulee jokin vammainen laki joka velvoittaa myyntiosto-sivuston ylläpitäjän seuraamaan näitä rajoja
automaattisesti.

Asiasta toiseen,
Minulla on kaksi 3D-korttia hajonnut omassa käytössä. Eräs golden sample simahti, laittoi tyypilliset oksennukset kuvaruudulle 2viikon käytön jälkeen.
Nyt viimeisin joka on käytössä edelleen, suhahti posahti kuin sädetikku. Project carssia pelatessa, voitaisiinko sanoa että kisa piti keskeyttää konerikon takia?
Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa että nämä näytönohjaimet ovat juuri se osa mikä tietokoneessa posahtaa jos posahtaa.
(myin yleensä kavereille kaikki käytetyt osat, ja yksi näytönohjain simahti kaverilla kanssa.)

Huvittavaa olisikin kun joku trokari pelaa jotain peliä, ja yhtäkkiä kauppatavara räjähtää silmien edessä !!!
Ja takuupalautus kestää vaikka 2-3 kuukautta jonka jälkeen pääsee omilleen tai tekee tappiota.

Voit myydä kerran vuodessa muumimukin 4999€ jos olet juonut siittä vähintään yhden kerran vettä.
yli menevä arvo, siittä joudut maksamaan veroa. Et saa saman vuoden aikana myöskään myydä mitään muutakaan irtaimistoa sitten, verottomana.

Tämä säädös on sitä varten että tavallisilla kansalaisilla olisi oikeus myidä irtainta omaisuuttaan, ilman että se verotetaan uudestaan.
Kaikestahan on jo maksettu arvonlisävero ja tulovero.

Ei nämä nyt oikein tähän ketjuun kuulu. Ei tässä ketjussa ole trokareita. Sen sijaan trokareista itkua on joka toinen viesti. Voitaisko nyt keskittyä korttien saamisen seuraamiseen?
 
Muistakaa kuitenkin avata se paketti ja pelailla sillä sen aikaa ennenkuin se menee kaupaksi, muuten se on veropetos.
Yksityiskäytössä ollutta tavaraa saa myidä vuodessa 5000 eli 4999 euroon asti käytettyä tavaraa. Eli kovin montaa korttia ette pysty myimään.
Tuo euroraja tarkoittaa kaikkea kiinteistössä/asunnossa olleen irtaimen omaisuuden myyntimäärää vuosittain. (esim autot ei taida kuulua mukaan tähän.)

Verottajan sivultta lainattua:
Oman ja perheesi käytössä olleen tavanomaisen koti-irtaimiston myynnistä saatu voitto on myyntivuoden verotuksessa verovapaata, jos myynnistä saadut voitot ovat enintään 5 000 euroa verovuoden (= kalenterivuoden) aikana. Tavanomaista koti-irtaimistoa ovat esimerkiksi vaatteet, astiat, korut, huonekalut, kodin elektroniikka ja harrastusvälineet. Myydyn tavaran tulee olla sinun tai perheesi omaa koti-irtaimistoa.
Ei, vaan saa ottaa verottomana myyntivoittoa, eli jos on ostanut jotain 4999€ hinnalla ja myy 9999€ hinnalla, niin menee veroitta, jos nuo hinnat pystyy luotettavasti osoittamaan. Tässä tuon yllä verottajan sivulta lainaamasi perässä oleva kappale;
"Luovutusvoittoa laskettaessa myyntihinnasta vähennetään ostohinta. Sekä myyntihinta että ostohinta on pystyttävä selvittämään luotettavasti. Jos verovuonna saamasi myyntihinnat ovat yhteensä alle 5 000 euroa, on selvää, että kyse on verovapaasta myynnistä, vaikka et pystyisi luotettavasti selvittämään hankintahintoja. Verovapauden piiriin kuuluvan irtaimiston myynnistä aiheutuvaa tappiota ei voi vähentää verotuksessa."
 
Ehkä tässä on plot twist, ja EVGA:n jacobsi oli pisänyt ne "thousands and thousands" EVGA:näyttistä heti sillon ekalla vai tokalla viikolla kun se niistä twiittaili mutta Gigantti on kahminut ne kaikki mutta sössinyt ne varastoon vasta nyt :P

Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja kiva se on että sitä EVGA:takin alkaa saamaan edes jostain, vaikka sitten rotta-Gigulista.
 
KFA2 RTX 3070 EX lähtenyt itsellekkin aamusta postiin. Pitää toivoa jos vaikka kerrankin posti olisi supernopea ja kerkeisi tulla huomiseksi.
 
Onko uusi malli kun ei ole OC merkintää. GIGABYTE GeForce RTX 3080 Eagle. Tuosta voisi joku saada hyvällä lykyllä. Tukkurilla, 6-12 arkipäivää toimitukseen (ETA oma varasto 10.11.2020)
 
jimssiltä kyselin Zotac GeForce RTX 3080 Trinity OC tilauksestani ja jos ensiviikon 15 kpl / 11.11 saapuu kokonaisuudessaan, niin minunkin 3080 saapuu tuossa erässä. Aika nopeasti kun peruin non-oc tilauksen samassa kun laitoin tämän oc tilauksen 3.11 sisään :D
 
Onko kellään mitään tietoa 3080 Zotac Amp Extreme Holosta? Verkkokauppa ainoa joka myy, mutta onkohan tuota korttia edes valmistettu vielä...
Zotacista hyvät kokemukset ja 5v takuu.
 
Proshopin tuotesivu sanoo, että loppui jo varastosta tuo Eagle. Mutta sain sähköpostiin toimitusarvion 13.-23.11. Sormet ristiin!

Vision OC olisi ehkä hienompi ulkonäöltään, mutta on tuo Eaglekin hieno. Ei auta nirsoilla tässä vaiheessa enää. :D Jimm'sistä julkkaripäivänä tilattuun MSI Gaming X Trioon olen jo menettänyt toivoni.
 
Proshopin tuotesivu sanoo, että loppui jo varastosta tuo Eagle. Mutta sain sähköpostiin toimitusarvion 13.-23.11. Sormet ristiin!
Minullekin olisi tämä Eagle tulossa. Vähän ristiriitainen tunne kyllä, kun on myös saman kortin OC-versio tilauksessa Proshopista satasta halvemmalla, mutta sen suhteen pitää jo varmaan luovuttaa.
 
MIkähän olisi paras kanava laittaa Asukselle palautetta että tuuttaisivat tehtaalta joskus noita non-OC Tuffejakin?
Sivuilta löyty vain puhelinnumeroita.
 
Onko uusi malli kun ei ole OC merkintää. GIGABYTE GeForce RTX 3080 Eagle. Tuosta voisi joku saada hyvällä lykyllä. Tukkurilla, 6-12 arkipäivää toimitukseen (ETA oma varasto 10.11.2020)
On uusi malli, ja on kalliimpi kuin lanseerauksen Eagle OC.
Lähiaikoina Eagle OC:n tilanneet saanevat sähköpostia, että 'Gigabyte RTX 3080 Eagle OC on poistunut valmistajan valikoimasta. Tämä vuoksi olemme valitettavasti joutuneet perumaan tilauksesi. Uusi korvaava malli on Gigabyte RTX 3080 Eagle. Jos haluat tehdä muutoksia tilauksellesi, ole hyvä ja ota yhteyttä asiakaspalveluumme".
:poop::poop::rolleyes::poop::poop:
 
Heipä hei! Tehdääs vihdoin tunnus tännekin ja liitytään Odottajiin!

Elikkäs Verkkokaupasta tilattu 29.10 MSI 3070 Ventus 3x oc. Tilaus lähti matkaan kait 15:05 ja vahvistus mailiin 15:09. Eilen ehti nousta jo syke kun tullut verkkokaupalta mailia mutta se olikin automaattiviesti joka pahoitteli että "odotamme vielä osaa tilauksesta" jossa on siis tasan yksi tuote. :rofl:

Näin äkkiseltään ainakin yhden perumisen täältä bongasin joka olisi ollut edessäni jonossa oliko muita tai ketään Verkkokaupasta tuon jo saaneita?

Offtopiccina täytyy sanoa että voi perkule millaiseen aikaan tuli päätös että päivitänpä 7 vuotta vanhan buildini uuteen Vr kelpoiseen että saadaan vähän syvyyttä simuiluun! Näyttismarkkinat menivätkin juuri näppärästi ihan sekaisin :woot: Kone olisi nyt muuten valmiina paitsi näyttis uupuu... Ja toki myös se reverb g2.
 
MIkähän olisi paras kanava laittaa Asukselle palautetta että tuuttaisivat tehtaalta joskus noita non-OC Tuffejakin?
Sivuilta löyty vain puhelinnumeroita.
Tämä kiinnostaisi itseäkin. Tajuavatkohan edes että ajavat kaikki non-oc-tilaajat kilpailijan kelkkaan, vaikka tekevätkin tässä nyt muutaman euron lisävoiton. Jos tekisivät tasaisesti noita kortteja, ei tulisi niin mulkun leimaa, eikä tuntuisi sille kuin läimäistäisiin päin naamaa.
Jos tosiaan 6800XT tulee ennen kuin pari minuuttia julkaisun jälkeen tilattu 3080 non-oc, niin Asus menee boikottiin omalta osaltani.
 
Totta kai Asus tekee ensin kortteja joista saa parhaat katteet. Rahaa ne haluaa tehdä, eikä toimia hyväntekeväisyyslaitoksena. Ja sillä ei ole kauheasti väliä pitääkö niitä joku jossain mulkkuna vai ei, koska seuraavan hypetuotteen kohdalla samat ihmiset on kuitenkin into piukeena tilaamassa juuri sitä Asuksen korttia jonka hinta sattui olemaan muutaman euron halvempi kuin kilpailevan valmistajan.

Ihan samalla tavoin saatavuuden parantuessa on hiljentyny puheet MSI:n kyseenalaisista toimintatavoista. Ihmisiä ketuttaa tasan niin kauan kun se oma tärkeä tilaus on keskeneräinen, sitten kun se tulee, nämä asiat unohtuu.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 739
Viestejä
4 890 320
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom