Netin kauppapaikat(Tori, huuto, ebay, ...)

Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 880
Tämä nykypäivänä ihmetyttää. Osalla tavaroista vaan ei ole käytettynä juuri minkäänlaista rahallista arvoa, silti osa ihmisistä on valmiita näkemään suurtakin vaivaa että hävittävät tuotteen ennemmin kuin laskisivat hintaa tai lahjoittasivat sen pois.
Tavaran lahjoittaminen ilmaiseksi tahtoo olla ajoittain myös hyvin vaikeaa jossain Torissa. Sinne on pesiytynyt runsaasti jotain älyllisesti vaikeasti vammaisia tapauksia. Jos on esimerkiksi lahjoittamassa siellä vaikka ilmaiseksi jotain sohvaa, niin joku retardi soittelee että voisiko sen tuoda ilmaiseksi tänne 100 kilometrin päähän. Sitten joku toinen retardi soittelee että hän ottaa sen mielellään ja hakee loppuviikossa kun on reissu samaan kaupunkiin muutenkin ja kyselee mihin aikaan sopii hakea. Siihen kun vastaa että että on arkisin kotona milloin tahansa 17-21 välillä ja päivisin on töissä niin se kuulostaa sopivan ok. Sitten retardi soittelee klo 14 että on nyt 10 minuutin kuluttua menossa ohi siitä ja voisi tulla sen heti hakemaan. Sitten retardi suuttuu kun sanoo ettei ole kotona siihen aikaan.

Sitten on kokonaan ne "oman elämän huutokauppakeisarit" jotka hölmöyksissään luulevat että joku ilmaiseksi annettava huonekalu tms. on joku erittäin arvokas keräilykohde vaikka ilmoituksen valokuvista ja tekstistä selviää kyllä taatusti lukutaitoiselle asia ettei ole jos vielä silmätkin omistaa. Soittelevat turhaan ja varailevat turhaan ilmaiseksi annettavaa tavaraa. En tiedä mitä liikkuu ihmisen päässä joka kuvittelee, että Torissa löytyy annetaan ilmaiseksi osastoilta jotain Paavo Tynellin suunnittelmia Oy Taito Ab:n leimalla olevia valaisimia joiden käypä hinta on hyvinkin vähintään viisinumeroinen. Varsinkaan en ymmärrä miten näin joku jaksaa kuvitella jos annetaan ilmoituksen jättäjä kertoo vielä erikseen ilmoituksessa että kyseessä ei ole mikään anttiikkivalaisin vaan muutaman vuoden vanha kiinalaisen hikipajan tuotos.

Sitten on kokonaan oma lukunsa ne turhaan varailevat jotka aikovat ja sopivat tulevansa hakemaan ilmaisen tavaran silloin ja silloin eivätkä vaivaudu edes ilmoittamaan etteivät haekkaan.

Tuollaisten älyllisesti vaikeasti vammaisten takia se tavaran hävittäminen vaikka suoraan roskiin voi olla paljon järkevämpää kuin alkaa lahjoittamaan käyttökelpoista tavaraa ilmaiseksi Torin kautta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846

Kuulemma näihin auttaa vähäsen, kun laittaa antamalleen tavaralle jonkun euron nimellisen maksun. Nämä kuvailemasi ihmistyypit ilmeisesti hakevat juurikin sitä ilmaistavaraa ja pienikin hinta suodattaa sen pois heidän hakutuloksistaan.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
424
Isompien huonekalujen kanssa olen muutaman kerran kysynt onnistuuko sen tuonti pientä lisämaksua vastaan, kun itsellä ei ole tarpeeksi isoa autoa / ei viitsi lähteä sen takia pakua vuokraamaan. Monesti onnistunut jollain ~5-10€ lisähinnalla tuonti minkä maksaa ihan mielellään. Tietysti tuossakin riippuu se asenne millä kysyy ja ei ala vänkäämään mikäli toisellakaan ei tarvittavaa autoa ole / ei ole kiinnostusta lähteä kuskaamaan.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
986
Laitoin asunnosta vuokrailmoituksen Toriin. Se on pienellä paikkakunnalla, joten ehdin hetken olla tyytyväinen siihen, että sain lähes kymmenkunta yhteydenottoa lyhyessä ajassa.

Monenlaisia kysymyksiä riitti, mutta kukaan ei koskaan tullut katsomaan asuntoa.

Vuokravälittäjien elämän täytyy olla aivan hirveää. Epäilen, että erilaisten ilmoitusten perään soittelu on joidenkin joutilaiden harrastus.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943

Varmaan riippuu aika monesta asiasta. En tästä hirveästi omaa kokemusta mutta sen ainoan kerran kun pari vuotta sitten asuntoa laitoin vuokralle niin tori.fi laitoin ja tuli 3-4 yhteydenottoa, jotka oli kaikki ihan tosissaan ja noista yksi sitten asunnon vuokrasi.
 
Ihime

Team SER
Liittynyt
20.05.2018
Viestejä
3 300
Tavaran lahjoittaminen ilmaiseksi tahtoo olla ajoittain myös hyvin vaikeaa jossain Torissa. Sinne on pesiytynyt runsaasti jotain älyllisesti vaikeasti vammaisia tapauksia. Jos on esimerkiksi lahjoittamassa siellä vaikka ilmaiseksi jotain sohvaa, niin joku retardi soittelee että voisiko sen tuoda ilmaiseksi tänne 100 kilometrin päähän. Sitten joku toinen retardi soittelee että hän ottaa sen mielellään ja hakee loppuviikossa kun on reissu samaan kaupunkiin muutenkin ja kyselee mihin aikaan sopii hakea. Siihen kun vastaa että että on arkisin kotona milloin tahansa 17-21 välillä ja päivisin on töissä niin se kuulostaa sopivan ok. Sitten retardi soittelee klo 14 että on nyt 10 minuutin kuluttua menossa ohi siitä ja voisi tulla sen heti hakemaan. Sitten retardi suuttuu kun sanoo ettei ole kotona siihen aikaan.

Sitten on kokonaan ne "oman elämän huutokauppakeisarit" jotka hölmöyksissään luulevat että joku ilmaiseksi annettava huonekalu tms. on joku erittäin arvokas keräilykohde vaikka ilmoituksen valokuvista ja tekstistä selviää kyllä taatusti lukutaitoiselle asia ettei ole jos vielä silmätkin omistaa. Soittelevat turhaan ja varailevat turhaan ilmaiseksi annettavaa tavaraa. En tiedä mitä liikkuu ihmisen päässä joka kuvittelee, että Torissa löytyy annetaan ilmaiseksi osastoilta jotain Paavo Tynellin suunnittelmia Oy Taito Ab:n leimalla olevia valaisimia joiden käypä hinta on hyvinkin vähintään viisinumeroinen. Varsinkaan en ymmärrä miten näin joku jaksaa kuvitella jos annetaan ilmoituksen jättäjä kertoo vielä erikseen ilmoituksessa että kyseessä ei ole mikään anttiikkivalaisin vaan muutaman vuoden vanha kiinalaisen hikipajan tuotos.

Sitten on kokonaan oma lukunsa ne turhaan varailevat jotka aikovat ja sopivat tulevansa hakemaan ilmaisen tavaran silloin ja silloin eivätkä vaivaudu edes ilmoittamaan etteivät haekkaan.

Tuollaisten älyllisesti vaikeasti vammaisten takia se tavaran hävittäminen vaikka suoraan roskiin voi olla paljon järkevämpää kuin alkaa lahjoittamaan käyttökelpoista tavaraa ilmaiseksi Torin kautta.
Puoliso pitkään halusi kaiken kierrättää mikä vaan mahdollista ja antaa eteenpäin ilmaseksi, pikkuhiljaa silläkin alko vaan vituttamaan liikaa tuo kuinka vaikeaa voi välillä olla jonkun pienenki tavaran antaminen ilmaseksi. Parhaillaanhan se on hyvin helppoa, hakia sanoo tulevansa tunnin päästä ja pyytää jättämään oven ulkopuolelle niin ei sinänsä ole isompaa vaivaa, mutta sitte on näitä venkslaajia joille ei mikään käy ja perutaan ja siirretään ja voi v... Lopulta silläki palo käämi ja jos kukaan tuttu ei tarvi niin roskiin suoraan.
 
  • Tykkää
Reactions: ie1

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Tämä nykypäivänä ihmetyttää. Osalla tavaroista vaan ei ole käytettynä juuri minkäänlaista rahallista arvoa, silti osa ihmisistä on valmiita näkemään suurtakin vaivaa että hävittävät tuotteen ennemmin kuin laskisivat hintaa tai lahjoittasivat sen pois.
Mä ymmärtäisin jos kyseessä olisi pieni vanha rikkinäinen lastulevy paska, mutta muutaman vuoden vanha täysin ehjä kokopuu pöytä millä kokoa reilusti, kaksi vetolaatikkoa ja kaappi niin en mä päivän myynnin jälkeen ala hintaa pudottamaan puoleen pyynnistä.

Vaikka kuinka olisi arvoton pöytä niin jos pöydälle on tarvetta niin menkööt hakemaan sitten kaupasta uuden sillä 25€, onnea metsästykseen kun 50€ ei vielä kunnon pöytää saa!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 928
Onko kukaan muu saanut tällaista

Tuotteeni ostettiin huudossa, nimen ja tietojen perusteella ajattelin että joku jonne mutta sitten tuli tällainen sähköposti

"Hei, Huutonet Käyttäjä
Tämä on Automaattinen viesti kansainväliseltä hakkeri ryhmältä Anonymous Finland.

Olemme ostaneet myymäsi kohteen ja tällä tavoin saanet sinun henkilötiedot.
Nimi, Osoite, PuhelinNumero, Sähköposti on tallennettu Tietokantaan
Identiteetti Varkaus Haittaohjelma on aktivoitu sinun tiedoillasi.

Ohjelman toiminnot:
*Päivittäiset Pizzatilaukset(Kotipizza/Pizza-online)
*Rekisteröi Deitti/Seksinhaku sivustoille (Nimi,Osoite,Puh numer julkista tietoa.)
*Tekee tilaukset yli 200 verkkokaupasta joissa maksutapana on lasku/postiennakko.
*Viimeinen funktio on yllätys joka selviää mikäli ohjelma aktivoituu.

Jos haluat poistaa kerätyt tiedot ohjelmasta, lähetä 300Euron arvosta Bitoineja. (kryptovaluutta).
Tämä on minun Bitcoin-lompakko: 1EZ1qht42J2i4fxHFzw2qNsvxq9g1ozCYw

Sinulla on 18tuntia aikaa tämän kirjeen lähettämisen jälkeen.
Jos aikaraja menee umpeen ohjelma aktivoituu automaattisesti ja suorittaa toiminnot.

Voit ostaa Bitcoineja helpoiten käteisellä automaatista katso sijainnit: Bittimaatti Bitcoin-automaattien sijainnit
Verkkopankilla voit ostaa https://bittiraha.fi

Määräajan umpeutuessa haittaohjelma käynnistyy automaattisesti!!!
Jos maksu on suoritettu ohjelma poistaa tietosi automaattisesti tietokannasta 5minuutin sisällä maksun saapumisesta.

Vain maksamalla vältyt ohjelman aiheuttamalta haitalta sinulle.
Jodut selvittämään pizzatilauksia, satoja postitoimituksia ja vaihtamaan puhelinnumerosi deitti/seksi ilmoitusten takia.
Voit myös mahdollisesti saada maksuhäiriömerkinnän ja menettää luottotietosi."

Tässä tili

No, valitettavasti "anonymous finlandille" en ole laittanut kaikkia tietojani huutoon ja numero on prepaid ja sähköposti on sellainen mitä käytän vain myymistä ja muuta krääsää varten joten vaikka uhka olisi oikea niin se ei tuota mulle mitään ongelmia.

Suosittelen kuitenkin että laitatte vain osan tiedoistanne esim vain etunimi ja kadun nimi mutta ei asunnon numeroa ja teette kuten minä eli hankkikaa prepaid numero ja sähköposti vain myyntiä varten.
Noooooh, mites tässä kävi? Alkoiko pizzaa ja piparia puskea sisään ovista ja ikkunoista?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
696
Yrittänyt koko viikon ostaa yhtä 10e arvoista tuotetta Torin kautta, myyjä on saanut kerrottua hinnan postikuluineen, mutta muuta ei ole saanut aikaiseksi. Vielä en ole saanut tilinumeroa mihin voisin tuotteen maksaa, ehkä parempikin kun tuskin se tuotekaan myyjältä lähtisi kovin nopeasti. Harmittaa vaan kun kyseessä harvinaisempi tuote jota ei kauheasti ole liikkeellä ja tarve olisi.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
590
Tuo myynnin hitaus on välillä erikoista. Kyllä nyt muutaman tunnin viiveen ymmärtää viestittelyssä mutta yhtäkin kauppaa piti tehdä useita päiviä kun viesteihin vastaaminen kesti myyjällä 2-4 päivää. :confused:
 
Ihime

Team SER
Liittynyt
20.05.2018
Viestejä
3 300
Tuo myynnin hitaus on välillä erikoista. Kyllä nyt muutaman tunnin viiveen ymmärtää viestittelyssä mutta yhtäkin kauppaa piti tehdä useita päiviä kun viesteihin vastaaminen kesti myyjällä 2-4 päivää. :confused:
Tämä tosiaan oudonki yleistä. Luulisi että kiinostaa saada myytyä, varsinkin jos vähänkään enemmä tavaralla hintaa. Monet kaupat menny ohi että olen tehnyt tarjouksen ja kun päivään pariin ei kuulu mitään ostan muualta. Sitten tulee sen 2-4 päivä jälkee vastaus että hinta käy... Itse ainakin laitan vähintään sposti ilmotukset päälle kun joku ottaa yhteyttä ja vastaan mahd nopeasti jos tosi ostaja kyseessä. Luulisi että ne myynti ilmoitukset/sposti ny kerran päivässä käydään katsomassa vähintään, varsinkin kun nykypäivänä suurimmalta osalta ihmisistä löytyy se älykännkykkä taskusta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 065
Yrittänyt koko viikon ostaa yhtä 10e arvoista tuotetta Torin kautta, myyjä on saanut kerrottua hinnan postikuluineen, mutta muuta ei ole saanut aikaiseksi. Vielä en ole saanut tilinumeroa mihin voisin tuotteen maksaa, ehkä parempikin kun tuskin se tuotekaan myyjältä lähtisi kovin nopeasti. Harmittaa vaan kun kyseessä harvinaisempi tuote jota ei kauheasti ole liikkeellä ja tarve olisi.
Kannattaa ehkä jatkaa yrittämistä, voihan olla että myyjällä on ollut kiireitä yms. Sitten jos lopulta onnistut, niin varmasti olet sitä mieltä että kyllä kannatti.
Ei tästä kauaa ole kun piti kirjoitella kymmeniä viestejä, ja viikon parin kirjoittelun jälkeen jo alkoi kummasti tuntumaan että kylläpä tämä kaupanteko on monimutkaista.
Lopulta kaupat kuitenkin onnistuivat, ja kyllä kärsivällisyys kannatti :)
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 625
Tavaran lahjoittaminen torissa on kyllä monimutkaista. Miljoona kyselijää, joista kukaan ei tulekaan hakemaan sitä tavaraa. Olen antanut erilaisia perittyjä vähäarvoisia astioita tai jopa astiastoja, kukkamaljakkoja jne perussettiä ihan laatikoittainkin eli esim sellanen perus säilytyslaatikollinen lasi/posliiniesineitä jne. Nyttemmin tekisi mielummin mieli heittää kamat roskiin, mutta ihan suht toimivaksi keinoksi ensinnäkin jättämällä ainoaksi yhteydenottotavaksi sähköpostin ja toiseksi kirjoittamalla ilmoitukseen, että ensimmäiseksi tuleva noutaja saa tavaran. Ehkä yhden kerran oli kaksi noutajaa tulossa samaan aikaan ja soitin sitten sille jälkimmäiselle, että sori, tavara meni jo. Kirosi sitten että lähti turhaan liikenteeseen johon vastasin, että ei sinänsä oo mun ongelma vaan sen, koska ei ollut riittävän nopea.
 
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
885

SPR:n kanssa ollaan aika eri linjoilla, mutta tämä on osoittautunut hyväksi kadottaa vanhat tavarat; SPR Kontti. Tuo ilmaiseksi lahjoittaminen torin tms. kautta on käytännössä mahdotonta.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
590
Aina jos joku kysyy ilmaiselle tavaralle kuljetusta niin suostun aina 50€ korvausta vastaan. Yhden kerran on onnistunutkin. :lol:
 
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
885
Tuota kuljetuspyyntöä tulee jos yleensäkin vaan myy jotain huonekalua. Ilmoittaa hinnan kuljetukselle niin sen jälkeen onkin hiljaista :D Mutta juu, ei kyllä enää mitään yleismyyntiä eri asia sitten spesifistiset foorumit ja yli 100€ (myyntihinnaltaan) tavarat.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kuljetuksen hinta määrittyy Paku Ovelle -palvelun puolen päivän vuokran ja kuskaukseen käytettyjen työtuntien määrän ylityökorvauksineen perusteella. Kyllä ilmaiseksi ottajan, jonka tarvitsee vain avata ovensa, luulisi ymmärtävän :)
 
  • Tykkää
Reactions: ie1
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
986
Oon koittanut Torin kautta löytää vuokralaista taloon. Kyselijöitä on ollut kymmenkunta, mutta yksikään ei ole ilmestynyt paikan päälle katsomaan taloa.

Todennäköisesti teen jotain väärin eikä talo ole kovin kiinnostava. Kuitenkin ihmettelen, että mikä saa ihmiset ottamaan yhteyttä ja kyselemään mitä oudoimpia kysymyksiä, vaikka eivät ole vielä edes aikeissa tulla katsomaan. Olen varmaan tosi mukavaa chatti- ja puhelinseuraa.
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
mikä saa ihmiset ottamaan yhteyttä ja kyselemään mitä oudoimpia kysymyksiä, vaikka eivät ole vielä edes aikeissa tulla katsomaan. Olen varmaan tosi mukavaa chatti- ja puhelinseuraa.
Joutomiehillä on aikaa aamukasista alkaen soitella ja kysellä kaikenmaailman juttuja jopa muutaman kympin tavarasta. Vaikka olisi se viisi-kuusi kuvaa ja tarkka kuvailu myytävästä kohteesta, niin silti. Voin kuvitella tuskan määrän asuntoa vuokrattaessa.

Jos jotain laitan tässä toriin myyntiin, niin yksi kämänen kuva, väärä numero ja epämääräinen kuvaus, niin jovain on pussihousua* kohta ovella jonoksi asti setelituppo kourassa.

*(pussihousulla en viittaa tässä mihinkään etniseen ryhmään, tai kansallisuuteen).
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 147
Oon koittanut Torin kautta löytää vuokralaista taloon. Kyselijöitä on ollut kymmenkunta, mutta yksikään ei ole ilmestynyt paikan päälle katsomaan taloa.

Todennäköisesti teen jotain väärin eikä talo ole kovin kiinnostava. Kuitenkin ihmettelen, että mikä saa ihmiset ottamaan yhteyttä ja kyselemään mitä oudoimpia kysymyksiä, vaikka eivät ole vielä edes aikeissa tulla katsomaan. Olen varmaan tosi mukavaa chatti- ja puhelinseuraa.
Ovat ehkä huolissaan siitä että taloasi ei lukita yöksi.
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
Katselin tuohon liittyen okt vuokrahintoja ja olihan ne tähtitieteellisiä. Vanhoista kämpistä parhaimmillaan 1500€/kk ja vuokra-ajaksi ilmoitettu joku puoli vuotta. Kuka noita vuokraa..?
Omistajan lyhennys pankille voi olla sen 1100-1500, niin ei siinä voitolle jää. Vaikka vuokralainen ottaisi oman sähkön, veden ja pihan huollon kesät talvet. Tontinvuokra, kiinteistövero, jätemaksu, lämmityspuut.. mitä näitä pikkukuluja nyt on. Asuisin itekkin kerrostalossa, ellei vituttaisi asua kerrostalossa. Oma piha ja omat touhut vielä voittaa betonikuution, vaikka kaikki on kallista köyhälle.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
590
Sehän nyt on selvä mutta ihmetyttää jos joku tuollaisen vuokraa vaikka pystyisi maksamaan kaikesta päätellen sitä lainaakin.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
590
Hyvin todennäköistä. Tosin millaisella ihmisellä on vuokramaksukykyä 1,5k€/kk mutta ei mahdollisuutta lainaan? Ei nuo sossun asiakkaita voi olla.. Tai jos voi niin siirryn sossun asiakkaaksi itsekin. :D

Ja ettei mene ihan OT:n puolelle niin tori näköjään vaatii nykyään kirjautumisen, että voi jättää ilmoituksen. Lienee jo mainittukin täällä. Kaiken lisäksi pitää kirjautua, että voi edes lähettää kysymyksen myyjälle sähköpostiin.:shifty:
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
Ei jaksa käydä kaikkia läpi, mutta on kuitenkin viitsinyt hinnoitella boksien mukaan, ja halvallahan saa aina priimaa. Ei tässä kyllä nyt näytä mitään epäilyttävää olevan

Juu-uh, seems legit :smoke:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 159
Minkähänlaisessa työssä saa ilmaista elektroniikkaa? Yllättäen ilmoitus hävinnyt.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 360
Minkähänlaisessa työssä saa ilmaista elektroniikkaa? Yllättäen ilmoitus hävinnyt.
Jos mä tuon tietäisin, ryhtyisin toki samaa työtä tekemään. En keksi muuta kuin joku testaus, mutta siinäkään eivät tavarat varmaan ole testaajan henkilökohtaisia esineitä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 728
Jos mä tuon tietäisin, ryhtyisin toki samaa työtä tekemään. En keksi muuta kuin joku testaus, mutta siinäkään eivät tavarat varmaan ole testaajan henkilökohtaisia esineitä.
Ja vaikka olisikin, niin ei ne olisi täysin käyttämättömiä, avaamattomissa paketeissa olevia.

Voihan tässä olla ihan laillinenkin homma. Eli tyyppi on hoardannu paskaa tarjouksista tarkoituksena myydä ne kalliimmalla eteenpäin. Ja sitten romut jääny omiin käsiin kun kaikki jotka on noita kaivannut niin on itsekin saanut samoista tarjouksista rojunsa hankittua. Nyt siellä on sitten black fridaynä ostettua vanhentunutta paskaa ylihintaan "mysteerillä" höystettynä. Lähinnä tuo "elektroniikkaa jota ei enään kaupoissa myydä" viittaisi mielestäni tähän suuntaan.
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
Voihan tässä olla ihan laillinenkin homma. Eli tyyppi on hoardannu paskaa tarjouksista tarkoituksena myydä ne kalliimmalla eteenpäin...Nyt siellä on sitten black fridaynä ostettua vanhentunutta paskaa ylihintaan "mysteerillä" höystettynä. Lähinnä tuo "elektroniikkaa jota ei enään kaupoissa myydä" viittaisi mielestäni tähän suuntaan.
Joku on jättänyt tori-tilinsä auki, ja kaveri tehny hauskaa jäynää. Tai sitten Jorma-Mehmed yritti jotain vedätystä. Tai 14v. Jonne kokeili onneaan.

Nyt olisi muuten myynnissä mullakin erinäistä elektroniikkaa, pränikkää telkkua ja uudehkoja puhelimia, tulostimia ja emolevyjä. Kaikki avaamattomia ja paketissa. Kaupanpäälle yllätyslahja, arvoltaan 50-100 euroa. Myyn koska ei itelle käyttöä, koska liikaa tavaraa. YV:llä tavoittaa

upload_2019-3-18_22-11-3.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 880
Jos se hinta onkin mysteerin mukaan laitettu. Mitä suurempi hinta sen suurempi mysteeri. Eli tässä maksetaan kokemuksesta, ei tavarasta.
Joskus aiemminkin olen nähnyt jossakin Suomessa myynnissä vastaavia "mysteeribokseja".

Ainakaan aiemmin niitä ei kukaan näyttänyt ostavan tai huutavan.

Kyllähän se voi melkoinen mysteeri olla kun uutta iPhonea ja GTX 1050 ti näytönohjainta himoitseva jonne saa 250 euron hinnalla mysteeriboksin jonka sisältä paljastuukin Doro senioripuhelin ja joku keittiön vatkain.

:rofl:
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
En tätä tuotetta välttämättä ole ostamassa, mutta kiinnostaa palana historiaa.

Nokia 6700 slide - Täysin koskematon, Joensuu

Jos on koskematon ja avaamaton, niin eikö voisi laittaa enempää kuvia, esim. siitä pakkauksen "sinetistä". Pikkusen rispaantunut paketti, ei suojamuoveja tms. kortonkia siinä ympärillä epäilyttää myös.

Kuinka vaikeaa on siitä omasta aarteesta ottaa kunnon kuvia? Tuo oli nyt vielä hyvä, mutta usein on se yksi kuva jonkun lehmäsuodattimen läpi otettuna, ja siinä sitten arvailee, että onko tuo myytävä nyt sitten ahven vai akkuporakone.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 265

Ei noissa ole koskaan mitään muoveja ollut paketin päällä, kun Nokia oli vielä oikea itsensä eikä mikään vinkuintiassa valmistettu lisenssituote.
 
atomi

tieteen hypoteesi
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
1 895
ontuo tori.fi välillä hauska paikka. myyt käytetyn kissan raapimispuun 5e jonka itse olet ostanu vuosia sitten eläinkaupasta uutena 5e, mutta silti joku soittaa että voikosenvarata hänelle ettei kukaan muu kerkeä ostaa sitä altapois, kaiken lisäksi tuli vielä sen hakureissulle 15km suuntaansa.

lie joku kierrätys vietti tai jotain ,kun lyhyempi matka ois hälläkin ollu kauppaan
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
Helpostihan se passi ja paprut katoaa, kun muutenkin vähän huonomuistinen "kasvattaja". Noh, koira tai gerbiili, vai miten se oli :D
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Kuljetuksen hinta määrittyy Paku Ovelle -palvelun puolen päivän vuokran ja kuskaukseen käytettyjen työtuntien määrän ylityökorvauksineen perusteella. Kyllä ilmaiseksi ottajan, jonka tarvitsee vain avata ovensa, luulisi ymmärtävän :)
Juuri näin, viime kerralla ilmoitin että sänky maksaa 0€ kun se noudetaan itse, jos minä tuon sen, se maksaa 200€, olin kuulemma yh-äidin mukaan huijari!:rofl::facepalm:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 552
Viestejä
4 214 858
Jäsenet
71 080
Uusin jäsen
Gunjack

Hinta.fi

Ylös Bottom