Netflix

Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
453
Katsoinpa tuon Leave the World Behindin, kun kehuitte eikä kyllä itselleni napannut juuri ollenkaan. Tyylillisesti ei sopinut ollenkaan mun makuun ja koko soppaa oli sotkettu kaikenlaisilla turhilla mysteeri-/kauhuelementeillä.
Se lentokonekohtaus oli naurettavuudessaan huippuluokkaa. Siis se biitsi. Oli se toinenkin typerä.
Kestosta olisi voinut helposti leikata vähintään puoli tuntia pois. Epäuskottava sotku 2/5.

Täsmälleen samaa mieltä. Juuri mm. tuo mainitsemasi kohtaus oli mielestäni sellaista ripulia, että melkein hymähdin.
Ihmisetkin olivat kadonneet koko maailmasta sähkökatkon takia. Siihen lisäksi henkilöhahmoista täysin urpo professori, joka ei onnistu löytämään mitään asutusta, ilmeisesti enkkua osaamaton, uliseva laiton maahantunkeutuja ja ylimielinen tytär saivat silmäni pyörimään. Teslakohtaus toi näin bensalenkkarina pientä tyydytystä sentään :)
Myös elokuvan loppu oli melkoisen naurettava. Hidastempoinen, tylsä ja mitäänsanomaton tekele.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 604
Netflix vaikuttaa kaatuneen maailmanlaajuisesti. Muilla sama?
Valikot toimivat, mutta streamaus ei.

1702336440935.png

Downdetectorissa on raportteja viimeisen tunnin ajalta noin 12 000, eli aika laajasti on nurin.

Netflixin oma statuspalvelu sanoo kuitenkin että "kaikki ok".

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 340
Juu Vantaalla oli eilen sama, tänään kai alkanut toimimaan. En siis kokeillut mutta noin netissä sanotaan.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 604
Juu Vantaalla oli eilen sama, tänään kai alkanut toimimaan. En siis kokeillut mutta noin netissä sanotaan.
Pari tuntia kesti ja joskus klo 2 aikaan yöllä on näköjään ongelma korjaantunut.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.08.2018
Viestejä
1 229
Obliterated eli Nollausryhmä on ihan hyvä omassa genressään (alatyylinen toimintakomedia). Ei heti tule mieleen miksi sen IMDB on 6,6 ja Blue Montain State on 8,3. Mielestäni on likimain yhtä viihdyttävä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 629
Mä lämpenin tuolle Leave the World Behindille. Kokonaisuutena ehdottomasi ainakin 7/10, tai 7.5/10. Pidin tunnelman rakentamisesta, henkilökemioista, epämääräisyydestä ja siitä, ettei koskaan selvinnyt kunnolla, mistä on kyse. Näin on parempi, sillä 99% leffoista lässähtää siinä vaiheessa kun tuntematon muuttuu tunnetuksi. Tällä tämän ongelman voi hyvin kiertää.

Tämä olisi voinut olla pitkä Black Mirror -jakso. Ja tämä olisi voinut olla pidempi sarjakin. Mutta piristävä leffa joka tapauksessa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 340
Tavallaan voi verrata How it endsiin. Jossa tosin myös ärsytti kun ei saatu selvyyttä että mitä hittoa lopulta tapahtui tai oli tapahtumassa.
 
Liittynyt
06.01.2022
Viestejä
956
Täältäkin kehut Blue Eye Samuraille. Se meni heittämällä Netflixin laatuanimaatioiden joukkoon. Sarja oli parhaimmillaan hulppeaa ilotulitusta ja olin täpinöissäni toiseksi viimeiseen jakson loppuun asti. Valitettavasti viimeinen jakso ei lunastanut odotuksia ja oli todella kehno päätös kaudelle.

Tavallaan toivon tälle jatkoa, mutta en ole yhtään tyytyväinen, mihin suuntaan tarinalangat johdettiin. Lisäksi lopun lässähdys herättää suuria epäilyksiä, onko tekijöiden parhaat paukut jo kulutettu. Kannattaa silti vilkaista. Kyllä tämä katselun ansaitsee. Jos haluaa säilyttää paremman mielen, voi viimeisen jakso jättää suosiolla väliin.
Toinen kausi tulossa:
“When we started this project, we made a commitment to take this very personal story set in Edo-period Japan and bring it to life in the most authentic and beautiful way possible. Our animators, historians, musicians, martial artists and voice cast made this a reality beyond our expectations.

We are thankful to our entire team and to our viewers from all over the world who have shown such passion for Mizu and her path of revenge. Mizu has a lot more blood to spill! We are deeply grateful to our incredible partners at Netflix for letting the journey continue.”
 
Liittynyt
16.01.2019
Viestejä
716
Tässä nyt hieman kypsytellyt Netflixin kanssa kun sitä on perheen kanssa aiemmin jaettu ja enää ei onnistu. "Olen matkoilla" toimi yhden kerran eikä anna uudestaan lähteä matkoille.

Käytössä ollut telkkarin sovellus ja olen ymmärtänyt että ainakin chromecast kiertää nuo esteet. Onko ainoa mahdollisuus siis hankkia joku striimivehje tai oma tilaus?

Edit. Yllättävän vähän löysin samassa tilanteessa olevia. Jaetaan siis perheen kesken Netflixiä. Itselläni TV:n sovellus alkuun valitti ettei laite ole kotitaloudessa. Antoi mahdollisuuden valita "Olen matkoilla", josta lähti spostilla koodi tunnareiden haltijan spostiin. Tämän jälkeen netflix toimi kaksi viikkoa kunnes valittaa jälleen ettei laite kuulu kotitalouteen mutta nyt ei edes anna vaihtoehdoksi olla matkoilla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.01.2019
Viestejä
716
Eli siis maksaja on joku muu kuin sinä ja maksaja asuu jossain muualla? Sinä siis käytät muun perheen Netflixiä toisessa osoitteessa?
Juuri näin. Sisarusten kesken jaetaan ja asumme kaikki eri osoitteissa. Pääkäyttäjällä Netflix toimii normaalisti, sisko käyttää chromecastiä eli hänellä ei ole ongelmia mutta itse käytän pelkästään telkkarin omaa sovellusta.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 604
Juuri näin. Sisarusten kesken jaetaan ja asumme kaikki eri osoitteissa. Pääkäyttäjällä Netflix toimii normaalisti, sisko käyttää chromecastiä eli hänellä ei ole ongelmia mutta itse käytän pelkästään telkkarin omaa sovellusta.
Tämähän se on juuri se rajoitus, jota Netflix on viimeisen vuoden aikana aktiivisesti mainostanut. Perhe ei riitä, pitää asua saman katon alla (samassa verkossa).

What is a Netflix Household?

A Netflix account is meant to be shared by people who live together in one household. People who are not in your household will need to sign up for their own account to watch Netflix.

You can manage who uses your account by setting a Netflix Household.

A Netflix Household is a collection of the devices connected to the internet at the main place you watch Netflix. A Netflix Household can be set using a TV device. All other devices that use your Netflix account on the same internet connection as this TV will automatically be part of your Netflix Household.
---
How Netflix detects devices within a Netflix Household

We use information such as IP addresses, device IDs, and account activity to determine whether a device signed into your account is part of your Netflix Household.

We do not collect GPS data to try to determine the precise physical location of your devices.
Tuon Netflix householdin määrittelemisestä löytyy tarkempaa ohjetta tämän linkin kautta, mutta eipä se taida auttaa, jos se sinun TV tosiaan on jossakin muussa verkossa jatkuvasti.
 
Liittynyt
16.01.2019
Viestejä
716
Joo näin olen päätellyt. Ajattelin, jos täällä techissä joku olisi keksinyt keinon näppärästi kiertää tämän rajoituksen. Pitänee luopua omasta osuudesta tai sitten ostaa jokin chromecast-striimivehje
 
Liittynyt
11.11.2023
Viestejä
63
Netflixin kuvanlaadusta. Käytän Apple TV 4k:n kautta tuota FullHD tilausta ja usein sarjan jakson vaihtuessa kuvanlaatu menee puuroksi joka korjautuu käynnistämällä jakson toisto uudelleen tai hyppimällä muutaman kerran eteenpäin. Mikään muu streampalvelu ei tee näin ja 4k laadutkin toimii hyvin. Kotinettinä on 100Mbit/s VDSL joka toimii Apple TV:n speedtestillä noin 80Mbit/s nopeudella, muut langattomat 90Mbit/s nopeudella, eli nopeus ei ongelma. Onko jotain kikkakolmosia mitä yrittää tilanteen korjaamiseksi?
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
814
Joo näin olen päätellyt. Ajattelin, jos täällä techissä joku olisi keksinyt keinon näppärästi kiertää tämän rajoituksen. Pitänee luopua omasta osuudesta tai sitten ostaa jokin chromecast-striimivehje
Yksi vaihtoehto perheen kesken on myös käyttää (päätilillä) yhteistä sähköpostitiliä johon kaikilla on pääsy, jolloin koodiposti tulee samantien kaikkien saataville.
Tuo striimi-tikku jostain syystä tuntuisi olevan tällä hetkellä toimiva yhdistelmä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 340
Hauskaa kun Reinhold oli Magnum PI:n jossain jaksossa, kun skysta sitäkin katsonut.
(plus näytti olevan yksi sama näikkonen joka oli sitten Ritari Ässänkin ekoissa).
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
275
Täällä ei taida olla yleistä suoratoistopalvelukeskustelua? Ainakaan en sellaista löytänyt, niin kysynpä täältä.

Mulla on ollut Netflix jo varmaan yli viisi vuotta ja nyt tuntuu että vois kokeilla välillä jotain toista suoratoistopalvelua. Mutta minkä ihmeen sitä valitsisi? Sarjoja en katso oikeastaan ikinä, vain leffoja. Netflixilläkin on ollut ihan OK omatuotantoleffoja kun niille antoi mahdollisuuden, mutta eniten kiinnostaa tuollaiset ns. "klassikkoleffat" ja ylipäätään elokuvateatterilevityksen saaneet leffat 70-luvulta tähänpäivään. Netflixin mieluiset alkaa olla jo kahlattu läpi.

Marvelit tms. supersankarileffat ei ole mun juttu, eikä myöskään animaatiot joten Disney plus on ainakin pois laskuista.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
1 129

Täältä löytyy Netflixin tarjonnan ohella myös Amazon Prime, Disney+ ja Max.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 776
Täällä ei taida olla yleistä suoratoistopalvelukeskustelua? Ainakaan en sellaista löytänyt, niin kysynpä täältä.

Mulla on ollut Netflix jo varmaan yli viisi vuotta ja nyt tuntuu että vois kokeilla välillä jotain toista suoratoistopalvelua. Mutta minkä ihmeen sitä valitsisi? Sarjoja en katso oikeastaan ikinä, vain leffoja. Netflixilläkin on ollut ihan OK omatuotantoleffoja kun niille antoi mahdollisuuden, mutta eniten kiinnostaa tuollaiset ns. "klassikkoleffat" ja ylipäätään elokuvateatterilevityksen saaneet leffat 70-luvulta tähänpäivään. Netflixin mieluiset alkaa olla jo kahlattu läpi.

Marvelit tms. supersankarileffat ei ole mun juttu, eikä myöskään animaatiot joten Disney plus on ainakin pois laskuista.
Nyt on. Ole hyvä :)
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 306
Ei kannata katsoa. Tuli katsottua part 1 tänään ja en keksi mitää hyvää siitä. Varsinkin tuo todella ärsyttävä kuvaustyyli missä ala- ja/tai yläreuna on pehmennetty. Näyttelijät oli varmaan haettu snakarin jonosta pitäen silmiä kiinni.
 
Liittynyt
31.08.2017
Viestejä
1 088
Oli kyllä melko perus 2/5 osastoa tuo Rebel Moon. Ehkä vähän allekin. Ei hirveästi muuta hyvää kuin visuaalisuus, paitsi siinäkin liikaa noita hidastusefektejä. Niin ja onhan se sci-fiä.
Tarina oli melkoinen tilkkutäkki. Planeetalta toiselle pompittiin ”keräämään armeijaa” eli yksittäisiä sotureita. Näyttelijäsuoritukset lähinnä koomisia. Ehkä se K-16(?) / director’s cut tms versio pelastaa edes jotain. No niin tai näin, ei paljoo tartte toista osaa venttailla. :D
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 571
Rebel Moonin kattelin eilen itsekkin. Alku oli ihan jees siihen asti, kun lähti kokoamaan sotajoukkoa. Sen jälkeen oli aikamoista hyppimistä sinne tänne ja hahmot/paikat ja niiden tarinat jäi aika olemattomiksi.

Tämä olisi toiminut varmasti paljon paremmin sarjana, missä olisi voinut olla oma jakso aina eri lokaatiolle ja hahmoille yms. Nyt tuntui että oli pikakelaus päällä ja lopputulos on aika meh.

Ihan viihdyttävä leffa silti ja oli tässä omasta mielestä pari onnistunutta mielenkiintoista hahmoakin. Hidastuksia tosiaan olisi voinut olla vähemmän. :D

Annan 2/5
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 390
Tuli katseltua tuo Leave the World Behind. Alkoi lupaavasti, mutta muuttui vähitellen melko pitkästyttäväksi ja epäloogiseksi.
Maailmalla ja lähistöllä itsekin todistavat melkoisen suuria tapahtumia ja silti istua jäpittävät kotona? Nyky maailmassa ihan netin toimimattomuus yhdistettynä TV-lähetysten katkeamiseen herättää sen verran paljon kysymyksiä, että itse tulisi kyllä tutkittua ympäristöä ja etsittyä muitakin ihmisiä tiedon toivossa. Ja valitettavasti olisi varmaan jokin kättäpidempikin mukana, luulisi että varsinkin Jenkeissä ihan defaulttina joku aseen virkaa toimittava olisi heti matkassa. Karkuun liikkuvat eläimet ymmärtää, mutta se peurojen käytös oli omituista, eikä oikein selvinnyt mitä sillä haettiin. Tuskinpa mitään "ihmiset on pulassa, nyt on aika iskeä" :rofl:
Teki tiukkaa että jaksoin katsella loppuun. Itselle menee leffat laidasta laitaan, eikä leffojen pidä olla mitään pikakelattua Marvel räjähtelyä (itse asiassa vihaan tuota jatkuvaa isompaa ja enemmän räjähdyksiä), mutta tämä leffa oli huonolla tavalla hidas ja jätti huonolla tavalla juttuja auki. Näyttelijäsuoritukset olivat ihan ok, muttei mitään mieleenjäävää.

Katselin eilen Rebel Moonin. En tunne tuon taustoja, onko pohjana joku sarjakuva tai muu materiaali, mutta ei ollut aiemmin tuttu. Kuten muutama jo maininut, oli aikamoista hyppelyä paikasta toiseen. Jossain kohdin tuli hivenen W40k fiilis tällaiselle, kuka ei sitäkään maailmaa tunne muuten kuin hyvin hyvin ohuelti pelien ja netin kautta. Audiovisuaalisesti Rebel oli ihan ok, näyttely melko mitäänsanomatonta ja juoni heikohko. Kyllä tuon katsoi, muttei ole kyllä mitään odotuksia jatkosta.

Itseltä suositus Nathan Fillionin tähdittämälle The Rookie sarjalle. Ei niin synkän poliisisarjan ystäville.

Itsellä on kallein ultra subaus Netflixistä. Se oli jaettuna siskolle ja porukoille ja toki katkesi Netflixin uusien rajoitusten myötä. Joulun aikaan linkkasin puhelimesta porukoiden Chromecastin Netflixin auki, saas nähdä kuinka kauan se pysyy auki. Ainakin vielä eilen molemmissa talouksissa toimi ok.
 
Cuthalu

Tukijäsen
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 406
Itseltä suositus Nathan Fillionin tähdittämälle The Rookie sarjalle. Ei niin synkän poliisisarjan ystäville.
Tuo näkyy olevan taas hyvä esimerkki siitä, miksi IMDB:ssä pitäisi olla pisteet erikseen jokaiselle seasonille. Ilmeisesti ykkönen oli kultaa, kakkonen hyvä ja sen jälkeen laatu on tippunut jyrkänteeltä alas. Sarjassa on kyllä mielenkiintoinen premissi ja Nathan Fillion, mutta jaksaako noin vahvasti laskusuuntaista sarjan katsomista edes aloittaa.
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
288
Barbaarit-sarjan ykköskausi oli kultaa, mutta kakkonen taas hyvin keskinkertainen, johon tottakai oli saatava wokekliseet mukaan. Pitänee taas laittaa tilaus jäihin muutamaksi kuukaudeksi, että ehtii ilmestyä jotain katsottavan arvoista :rolleyes:
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
153
Tulipa tuossa hommattua ensimmäinen 4K tv, 65". Mitä hyötyä koette Netflixin kalleimmasta 4K versiosta, kun en yleensä sarjoja katso (ei löydy itselleni sopivaa)?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 604
Tulipa tuossa hommattua ensimmäinen 4K tv, 65". Mitä hyötyä koette Netflixin kalleimmasta 4K versiosta, kun en yleensä sarjoja katso (ei löydy itselleni sopivaa)?
Hassu kysymys. 4K = parempi kuvanlaatu niissä leffoissa/sarjoissa missä se on saatavilla. Jos ei siitä välitä, niin ei siitä myöskään kannata maksaa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 604
Varmaan ajatuksena taustalla: löytyykö paljon 4k-elokuvia... ?
Ei kai sitä leffasisältöä ihan hirveästi ole, mutta tilanne elää koko ajan, eikä määrä ole kaikille edes se juttu, vaan että saa edes ne itselle tärkeät tittelit paremmalla laadulla. Lisäksi sillä paremmalla tilaustasolla taitaa saada 4 samanaikaista toistoa, joka on isommissa talouksissa monesti tarpeellinen ominaisuus itsessään.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
1 129
4K-tilauksessa oleellisinta ei ole ehkäpä se itse resoluutio vaan Dolbyt Vision & Atmos. Vision on Dolbyn oma HDR-toteutus, joka siis parantaa värimaailmaa ja kirkkautta. Atmos taas on äänitoteutus, joka parhaimmillaan hyödyntää surround-kaiuttimia (myös taka) sekä yläkaiuttimia, jos sellaisia löytyy. Uudet Netflixin tuotoksista löytyy lähes järjestään DV & DA, vanhemmat voivat olla perus HD & 5.1. Kannattaa myös huomioida, että Netflix voi mainostaa sarjaa DV & DA, mutta nämä kyseiset ominaisuudet voi löytyä vasta uudemmilta kausilta. TV:n appi näyttää parhaan laadun mitä tilaukselta löytyy, eli tämän tiedon kaivaakseen pitää ottaa se kallein tilaus. Jos ottaa HD-tilauksen niin lähes kaikissa lukee "HD", koska se on silloin korkein mahdollinen laatu. Ymmärtänette yskän.

Kannattaako sitten ottaa se 4K-tilaus? Ero HD-tilaukseen on siis 4 €, eli valtaosalla tuskin talous kaatuu, vaikka sen kuukaudeksi ottaisikin. Samalla voi vähän tsekata, mitä kaikkea kiinnostavaa sieltä löytyy ja millä laadulla. Itse otan välillä HD-tilauksen, vaikka multa 4K-töllö ja Atmos-kykenevä äänentoistosysteemi löytyykin, jos katsomani sarjat on HD:tä kuten tällä hetkellä menossa oleva The Last Kingdom. Kyllä se HD:kin ihan hyvältä näyttää 4K-telkkarissa, skaalaus pitää siitä huolen. Ja vielä voisi mainita, että jos on HD-tilaus niin sen voi korottaa 4K-tilaukseksi, voimassaoloaika vaan lyhenee hiukan kompensoimaan hintaeroa. Mutta (ainakin aiemmin) jos tämän korotuksen teki tarpeeksi myöhään tilauskuukauden aikana (tyyliin alle viikko jäljellä), ei voimassaoloaika lyhentynyt... ;)
 
Liittynyt
23.08.2019
Viestejä
45
Leave the World Behind takana ja mieli apea. Tuota taidettiin verrata Black Mirroriin mutta omasta mielestä lähin yhtymäkohta on Lost. Silkkaa red herringiä toisensa perään. Itse tosin pidin elokuvan rytmistä ja paikoin myös tunnelmasta mutta kokonaisuutena aika läjä sitä itseään.

Rebel Moon myös käynnistetty mutta puhti loppui puolessa välissä. Omaperäisyys lähellä nollaa ja ei ole onnistunut herättämään niin minkälaista mielenkiintoa muillakaan osa-alueilla.

Surkea elokuvavuosi ei pettänyt. Ehkä ensi vuonna paremmin.
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
153
4K-tilauksessa oleellisinta ei ole ehkäpä se itse resoluutio vaan Dolbyt Vision & Atmos. Vision on Dolbyn oma HDR-toteutus, joka siis parantaa värimaailmaa ja kirkkautta. Atmos taas on äänitoteutus, joka parhaimmillaan hyödyntää surround-kaiuttimia (myös taka) sekä yläkaiuttimia, jos sellaisia löytyy. Uudet Netflixin tuotoksista löytyy lähes järjestään DV & DA, vanhemmat voivat olla perus HD & 5.1. Kannattaa myös huomioida, että Netflix voi mainostaa sarjaa DV & DA, mutta nämä kyseiset ominaisuudet voi löytyä vasta uudemmilta kausilta. TV:n appi näyttää parhaan laadun mitä tilaukselta löytyy, eli tämän tiedon kaivaakseen pitää ottaa se kallein tilaus. Jos ottaa HD-tilauksen niin lähes kaikissa lukee "HD", koska se on silloin korkein mahdollinen laatu. Ymmärtänette yskän.

Kannattaako sitten ottaa se 4K-tilaus? Ero HD-tilaukseen on siis 4 €, eli valtaosalla tuskin talous kaatuu, vaikka sen kuukaudeksi ottaisikin. Samalla voi vähän tsekata, mitä kaikkea kiinnostavaa sieltä löytyy ja millä laadulla.
Hyvä pointti tuo äänet. Nekin varmaan kiinnostaa kun saan uudet audio laitteet ostettua.
Näköjään justwatchin kautta pystyykin näkemään mitä on 4K ja mitä ei. Esim Top Gun Maverick tai The Batman eivät ole Netflixissä 4K. Ilmeisesti voi olettaa ettei löydy Dolby Visionia ja Atmosta.
Eihän tuo 4€ hirveästi ole, mutta vastaavasti voin ajatella että vuokraan tai mahdollisesti jopa ostan yhden 4K elokuvan tuolla rahalla Apple Storesta per kuukausi. En kuitenkaan saa hirveästi irti sarjoista, luultavasti viimes katsonut Ozarkin, josta tykkäsin. Vois välillä laittaa melkein koko Netflixin tauolle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 349

Top gunista ainakin Atmos löytyy. DV ja Atmos muutenkin löytyvät todella monesta 1080p leffasta.
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
153
Leave the World Behind takana ja mieli apea. Tuota taidettiin verrata Black Mirroriin mutta omasta mielestä lähin yhtymäkohta on Lost. Silkkaa red herringiä toisensa perään. Itse tosin pidin elokuvan rytmistä ja paikoin myös tunnelmasta mutta kokonaisuutena aika läjä sitä itseään.
Miksi vertaa tv-sarjoja elokuvaan?
Itse näen että tuo elokuva voisi olla ikäänkuin esim. Terminatoria edeltävä aika. Supertekoäly voisi olla tuon kaiken takana.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 163
Miksi vertaa tv-sarjoja elokuvaan?
Kyl minä vertauksen ymmärsin. On se tv-sarja tai leffa, nii niillä on kuite yhteiset tyylit. Rautalangasta väännettynä molemmissa voidaan vaikkapa komediaa tehdä ja vieläpä tietynlaista komediaa. Näin ollen voi sanoa, että sarja x on samantyylinen kuin leffa x. Toki sit ovat tarinankerronnaltaan eri tapauksia, ku toisessa on tyyliin max ~2h ja toisessa 10-20h ja jaksot ei välttis ole edes samaa tarinaa. Tyyliä voi silti kuvailla ja verrata.
 
Viimeksi muokattu:

Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 080
Miksi vertaa tv-sarjoja elokuvaan?
Itse näen että tuo elokuva voisi olla ikäänkuin esim. Terminatoria edeltävä aika. Supertekoäly voisi olla tuon kaiken takana.
Juuri Black Mirrorin jaksot nyt on muutenkin (enimmäkseen) itsenäisiä tarinoita, joista monia voi pitää käytännössä elokuvina - myös kestoltaan ja tuotantoarvoiltaan (esim "USS Callister" ja "Beyond the Sea").

Sikälikin on tuttu se fiilis että jokin elokuva tuntuu Black Mirrorin jaksolta, ehkä isoimmin se tuli leffoista Palm Springs ja Upgrade.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 365
Mitä siinä tapahtuu? Tai ei tapahdu. Kuvaile nyt vähän.
Ei viittis spoilata hirveästi mutta virallinen kuvaus on tämä:
" Tohtori Paolo Macchiarini tunnetaan mullistavista kantasoluissa uitetuista muovisista henkitorvistaan. Hänen potilaansa kuitenkin kuolevat yksi toisensa jälkeen. "

Kaverin teot on kuin Mengelen käsikirjasta ja rinnakkais tarinana on rakkaus keissi toimittajan kanssa. Hääsuunnitelmat lähtee "hiukan" lapasesta.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 139
Viestejä
4 193 429
Jäsenet
70 685
Uusin jäsen
Danxku

Hinta.fi

Ylös Bottom