• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

NATO ja Suomi

Niin, että droonien kultakaudella tehdyssä puolustusasemassa kattokin on vain ohjaamassa vettä? Jo Salpalinjassakin about 10 kertaa vakuuttavampia suojia kuin tämä. Jos siis oikeasti ihmisille tarkoitetusta taisteluasemasta puhutaan.
Nii tarkoitin, että oisko siinä alla kuitenki betonilaatta kattona.. hiekkasäkeistä kans puhuttiin

e: eiku ei ollu laatta, mut kuite varmaa iha betonikatto kolmesta leveästä palkista, kuten kjns mainitsi.
 
Mikähän näiden tein-itse ja säästin/linnoitettujen ulkohuusien funktio nyt sitten mahtaa olla? :hmm: Kattokin näyttää joltain rautakaupan aaltopelliltä, eli siihen kun vihollisen drone kuormansa/itsensä iskee voi tehdä huussille höpöä. No kaippa noita jonain varastokoppeina/vihollisen valemaaleina voisi ehkä käyttää.

Mieluummin mä tuollaisen betonimörskän sisällä olisin dronea vastaan kuin puunjuuressa.

Eikös aaltopeltikaton alla ole paksusta betonipalkista tehty rakenne, näyttää olevan kolme kappaletta leveää yhtämittaista palkkia pinon päälimmäisinä osina.
 
Omaan silmään taas näyttää että aaltopellin alla korkeintaan kolme pinottua puuparrua. Mutta vaikea tosiaan sanoa, että mitä materiaalia tarkemmin ovat.

Ja itse taas mieluummin olisin siellä puun/puiden alla piilossa, kuin kyseisen kaltaisessa tein itse ja säästin kuolemanluokussa.
 
Omaan silmään taas näyttää että aaltopellin alla korkeintaan kolme pinottua puuparrua.
Ja niiden alla betonikatto.

1777457418 (kopio).png
 
Sekin on kyllä ihan mahdollista, että puolustusvoimat tietävät mitä tekevät ja mitä vastaan rakentavat suojaa.

Tämä mies ennusti panssarivaunujen tuhon: Nyt hän varoittaa uudesta uhasta

Ja sekin on ihan madollista, että Puolustuvoimien entinen tutkimusjohtaja on jo vuosikausia puhunut droonien hyödyistä ja kyvyistä:

"– Kirjoitin vuonna 2003 kirjaani Digitaalinen taistelukenttä droonien syrjäyttävän panssarivaunut. Vuonna 2004 ennustin kömpelöiden ja raskaiden yhdistettyjen sensori-aselavettien tulevan kustannustehottomiksi. Vuodesta 2008 alkaen olen ohjannut erilaisia drooneihin liittyviä tutkimushankkeita ja saarnannut – joidenkin kuulijoiden kyllästymiseen asti – droonien mullistavasta vaikutuksesta ja sen ennakoinnin tärkeydestä."

Mutta laajemmin asia ei ole Puolustusvoimia ennen Ukrainan sodan näyttöjä kiinnostanut, eikä mielestäni kiinnosta vieläkään riittävästi. Vähän tulee Nokia sekä kosketusnäytöt sekä Maaemo ja Meego mieleen, jotka olivat Nokialle pelkkää puuhastelua kunnes kilpailijat ajoivat vasemmalta ja oikealta ohi. Tosin lisättäköön ettei Puolustuvoimilla toki läheskään Nokian resursseja. Mutta toki jokainen saa pitää sen lapsenuskonsa Suomen viranomaisten kaikkivoipaisuuteen jos haluaa.
 
Kuvasta vaikea sanoa onko kyseessä yhtenäinen katto vai ei, vai pelkästään betonipalkkeja rakennelman reunoilla, mutta todella toivon näin olevan, sillä muuten rakennelma on kyllä kuin suoraan naapurin tein itse ja säästin vajasta.

No olis kyllä melko legendaarisen fiksua laittaa reunoille 2 palkkia jotka kattaa 2/3 koko katosta ja jättää keskelle palkin mittainen aukko?

Eiköhän toi pelti ole vain sitä varten ettei vesi valu palkkien raosta sisään ja puut vain sitä varten että saadaan tehtyä kaato. Ja tosiaan näyttää enemmän vartiokopilta kuin miltään taisteluasemalta.
 
Ja tosiaan näyttää enemmän vartiokopilta kuin miltään taisteluasemalta.

Näin on. Vartio/varastokoppi itselleni tulee tuosta ensimmäisenä korkeintaan mieleen mutta taisteluasemasta puhutaan kuvatekstissä. Toki voi olla vain ns. "kuvituskuva", josta niin super vastuullinen Yle ei ole toki jaksanut jutussaan mainita. Mutta vähän tulee kyllä tästäkin itärajan koirapuistoaita fiilikset ensimmäisenä, eikä siten luotto ole tekemiseen kovin korkealla.
 
Tämä mies ennusti panssarivaunujen tuhon: Nyt hän varoittaa uudesta uhasta

Ja sekin on ihan madollista, että Puolustuvoimien entinen tutkimusjohtaja on jo vuosikausia puhunut droonien hyödyistä ja kyvyistä:

"– Kirjoitin vuonna 2003 kirjaani Digitaalinen taistelukenttä droonien syrjäyttävän panssarivaunut. Vuonna 2004 ennustin kömpelöiden ja raskaiden yhdistettyjen sensori-aselavettien tulevan kustannustehottomiksi. Vuodesta 2008 alkaen olen ohjannut erilaisia drooneihin liittyviä tutkimushankkeita ja saarnannut – joidenkin kuulijoiden kyllästymiseen asti – droonien mullistavasta vaikutuksesta ja sen ennakoinnin tärkeydestä."

Mutta laajemmin asia ei ole Puolustusvoimia ennen Ukrainan sodan näyttöjä kiinnostanut, eikä mielestäni kiinnosta vieläkään riittävästi. Vähän tulee Nokia sekä kosketusnäytöt sekä Maaemo ja Meego mieleen, jotka olivat Nokialle pelkkää puuhastelua kunnes kilpailijat ajoivat vasemmalta ja oikealta ohi. Tosin lisättäköön ettei Puolustuvoimilla toki läheskään Nokian resursseja. Mutta toki jokainen saa pitää sen lapsenuskonsa Suomen viranomaisten kaikkivoipaisuuteen jos haluaa.
Muistelen lukeneeni alkuvuodesta, että Venäjä on jälleen alkanut käyttää panssarivaunuja pienissä ryhmissä droonien tukemana hyökkäyksissä. Eli ilmeisesti panssarivaunut ovat edelleen käytössä, mutta rooli on muuttunut.
 
Ja niiden alla betonikatto.

1777457418 (kopio).png
Tuo on jokin vartiokoppi, noita näkyy ainakin ampuma-aluetten laidoilla.

Oikeaa linnoittamistakin kokeillaan ja harjoitellaan ja rakennetaan:
Uutinen vuodelta 2024:

Tuoretta harjoittelua rakennusliikkeitten kanssa:
 
Sillä (syyllä) ei ole mitään väliä, mitä länsimaiden kansalaiset uskoo, jos Venäjä johdossa olevat henkilöt saavat (uskossaan Naton huonoon vaikutukseen, mitä tahansa se sitten onkin) omat kansalaisensa sen tai muun asia varjolla sotimaan naapurimaitansa vastaan.
...

Venäjällä , sen johdossa luotetaan Natomaihin, siihen ettei Nato maat ole uhka venäjälle, siis siinä mielessä että Nato maa hyökkäisi venäjälle ja varsinkaan siihen että koko liittouma hyökkäisi.

Ei se ole sattumaa että Venäjä Ukrainan sodassa resrussipulassa rahtaa resursseja Nato rajoilta Ukrainan sotaan. Siis tilanteessa missä Nato maat ovat tuomitsenneet putin hyökkäysodan, missä joukko Nato maita tukee Ukrainaa.

mitä tahansa se sitten onkin) omat kansalaisensa sen tai muun asia varjolla sotimaan naapurimaitansa vastaan.
...

Juju on nimenomaan siinä miksi pitävät Nato uhkana, venäjä, sen putinin kaltaiset johtajat ovat valloitushaluisia, jos resursseja on niin ovat naapureita valtaamassa, siis "ystävät" mukaan lukien. Ei se nyt ole sattumaa että Neuvostoliiton romahdettua entiset Neovostoliiton ja Varsovan liiton maat halusivat Naton puolustusliittoon, siis aikana milloin ikuinen rauha. Tänäpäivänä jos katsoo, entisiä "neuvostomaita", niin kaikki saaneet putinin askaa niskaan, mutta eniten ne jotka jäiväit yksiomaan venäjän "ystäväksi".

Ei tarvi mennä kysyyn Ukrainasta onko putinin venäjä kiva kameri, olihan heillä soppari missä venäjän luvannut olematta uhkailmetta, saati sotilaalisesti rajoja ylittää.
 
@tietokonerikki
Kuinka monta kertaa Nato on hyökännyt Venäjälle?
Kuinka monta kertaa Venäjä tai Neuvostoliitto on historiansa aikana hyökännyt tai yrittänyt valloittaa naapureitaan?
Kuinka monta kertaa Venäjä on yrittänyt valloittaa Nato-maan?

Ei ole epäselvää, miksi Naton kuulutaan. Nyky-Venäjään voi luottaa vielä vähemmän kuin koskaan, meidän ystävällisyys tai vihamielisyys ei muuta mitään siitä, että vieressä on vakava uhka. Tämä "ollaan enemmän ystävällisiä" on omituista jorgania, kun vieressä on yhteiskunta jonka johto haistelee heikkouksia. Kun vieressä on Venäjän kaltainen maa, parasta on olla puolustukykyinen ja harjoitella Naton kanssa ja ylläpitää myös sitä kuvaa, että puolustamme aina maatamme. Putin ja Kremli arvostamassa "ystävällisyyttä"? Eikö historia ole jo näyttänyt ettei näillä kohteliaisuuksilla ole arvoa, Venäjän kanssa?

Mielummin siis pihaani vartioi äkäinen koira, kuin häntää heiluttava kiltti puudeli. Ja tämä ei ole sotahulluutta tai verenhimoa naapuria kohtaan, vaan tervettä itsesuojeluvaistoa. Niiden seuraavienkin sukupolvien takia, joista olet olevinasi huolissasi.
 
Olen siinä käsityksessä Venäjällä monet uskovat USA:n olevan heidän vakavin sotilaallinen uhka, ja NATO on monen mielestä pitkälti sama asia kuin USA sotilaallisessa merkityksessä. Eivät halunne haastaa.
Perusteina epäilen Venäläisillä olevan toisenmaailmansodan jälkeisen USA:ssa tapahtunee kommunistien "vainon", mitä se sitten
tarkoittaneekin? Sitä ollee sitten Venäjällä muisteltu milloin milläkin tarkoitusperillä?
Jos et usko ,mieti itseäsi (vain siis oletukseni) pidät? Venäjää pahana vaikka yli 80-vuotta kun ovat tänne viimeksi hyökkäsivät.
-Itsekin olen mieltänyt (virheellisesti) Naton tarkoittavan USA:n sotilaallista voimaa.

Venäjä ei ole hyökännyt Suomeen Putinin elinaikana, vaikka Neuvostoliitto on hyökännyt useisiin maihin.
USA uhkasi ottaa Grönlannin vaikka se on Natomaa Tanskan. Kiinalla omat tarpeensa.
Suurvallat tekevät mitä haluavat, pienenä valtiona voimme vaan yrittää pysyä poissa kahnausten keskipisteestä.
Stuppikin valitsee sotansa.

Mielenkiintoista keskuudessamme on netin kautta telepaattisia kykyjä omaava henkilö? tai hän näin uskonee?

Monet vanhemmat henkilöt tajuavat taloutemme todellisen kunnon ja ovat huolissaa seuraavien sukupolvien kyvystä selvitä edelleen heikkenevän talouden aiheuttamista haasteisa. Tietysti ne koskevat ehtoopuolella eläviäkin. Mutta pitempään nuorempia, en siis usko että saamme velkaa nykyisillä ehdoilla kauan. EU:lta tulee kovemmat ohjeet mitä miltään maalta olemme 1960-luvun jälkeen saaneet.
Olemme jo nyt nähneet, että euroja ei riitä kaikkeen mihin "hyvinvointivaltiossa" olemme tottuneet.
=> Natoonkin laitettavia euroja tullaan arvioimaan. Meidän on tyydyttävä niihin uskottaviin puolustusvoimiin, parempiin ei euromme riitä ja tuskin riittää rauhanaikana poliittista tahtoakaan niitä valtavasti lisätä (koska muitakin tarpeita on).

Meidän on saatava taloutemme parempaan kuntoon ja siihen tarvitsemme myös Venäjän kanssa käytävää kauppaa heti kun se on poliittisesti mahdollista. Minulle talous on se isoin ongelmamme, sitä ei Venäjän kaupan lisäänyminenkään enää pelastane, mutta
toteutuessaan lievittää vahinkoja.
 
Jos et usko ,mieti itseäsi (vain siis oletukseni) pidät? Venäjää pahana vaikka yli 80-vuotta kun ovat tänne viimeksi hyökkäsivät.
Venäjä on hyökännyt naapurimaihin käytännössä aina nykypäivään saakka. Meillä on puolustusvoimat (ja nykyään lisäksi NATO ja JEF) rajoittamassa tota halua hyökätä tänne.

e: ja Suomen kohdalla mm:
- jatkuvat ilmatila loukkaukset vuosien varrella
- mahdolliset sabotaasit itämerellä
- pakolaisten marssittaminen rajan yli
- hämärät tonttikaupat

Puhumattakaa kaikesta muusta kiusaamisesta ja uhkailusta, josta suomettuminenki johtui.
 
Viimeksi muokattu:

En edelleenkään ymmärrä tuota kiimaa venäjän kanssa mahdollisesti käymään kauppaan jota mainostat useassa kommentissa.
Heillä ei ole enää mitään mitä sieltä tarvitsemme eikä suomen talous ole siitä millään tavalla riippuvainen nyt eikä tulevaisuussa. Öljyt ja kaasut ostetaan luotettavilta mailta.
Mikään hallitus ei tule arvioimaan NATOoon laitettavia euroja.
 
pidät? Venäjää pahana vaikka yli 80-vuotta kun ovat tänne viimeksi hyökkäsivät.

Satoja tuhansia kuolleita, sekä Venäläisiä että Ukrainalaisia. Itsenäiseen maahan hyökkääminen ja sen infastruktuurin tuhoamista, ilmatilaloukkauksia eli ei toisen rajojen kunnioittamista, poliitikkojen murhia, sananvapaiden rajoittamista, omien kansalaisten systemaattista aivopesua.

Kukaan täysjärkinen ei pidä Venäjää hyvänä.

Olen siinä käsityksessä Venäjällä monet uskovat USA:n olevan heidän vakavin sotilaallinen uhka, ja NATO on monen mielestä pitkälti sama asia kuin USA
Tätä kutsutaan aivopesun tulokseksi. Antaa siis oikeuden tappaa Ukrainalaisia, sitäkö tässä koitat vakuutella? Olisiko aika kenties päivittää sitä pohjatonta venäläisten ymmärtämistä viimeinkin, tappamista, valloitushalua ja ryöstöretkeä Ukrainassa ei ikuisesti voi puolustella sillä, mitä tapahtui 100 tai 10vuotta sitten?

Meidän on saatava taloutemme parempaan kuntoon ja siihen tarvitsemme myös Venäjän kanssa käytävää kauppaa heti kun se on poliittisesti mahdollista.

En ole tätä vastaan. Mutta ennen sitä Venäjän pitää vetäytyä Ukrainasta, maksaa sotarikoksistaan, tuomita sotarikoksiin syyllistyneet ja osallistua Ukrainan jälleenrakentamiseen, sekä korvattava aiheuttamansa tuhot. Varmasti tätä kautta poliittista maaperää yhteystyöhön voi ajan saatossa syntyä.

Mikä muuten siinä Putinissa ja venäläisyydessä on niin vetoavaa, että laitonta hyökkäyssotaakin pitää täällä foorumeilla vakuutella päivästä toiseen oikeutetuksi? Väität olevasi taloudestamme huolissasi, mutta aina se vahva kaalisopan haju viimein tulee läpi. Usa sitä ja Venäjä siksi tätä, blaa blaa blaa....
 
Viimeksi muokattu:
Venäjä on hyökännyt naapurimaihin käytännössä aina nykypäivään saakka. Meillä on puolustusvoimat (ja nykyään lisäksi NATO ja JEF) rajoittamassa tota halua hyökätä tänne.

e: ja Suomen kohdalla mm:
- jatkuvat ilmatila loukkaukset vuosien varrella
- mahdolliset sabotaasit itämerellä
- pakolaisten marssittaminen rajan yli
Yritän yleensä (kuten tässäkin) tarkistella asioita monelta kannalta.
En siis usko Venäjän Suomee hyökkäävän, vahingossa voi jotain tapahtua, kun Ukrainan ja Venäjän välinen sota loppuu ja Venäjä lisää joukkojaan itärajamme tuntumaan.

-Julkisuudeessa olleita ilmatilaloukkauksia pidän "sotilaiden pelinä" tarkistavat onko ilmavalvontamme hereillä. Osa varmasti ihan vahinkojakin/ lentäjien huolimattomuutta.
Ukrainan troonit näyttivät ettei ilmavalvonta kunnossa ollut. Onneksi meillä on ilmavoimien komentajana tervettä järkeä käyttävä
henkilö joka uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne on. Eikä lähdetä koneita tiputtamaan pienistä rajan ylityksistä.
Tekevät varmasti parhaansa parantaakseen valvontaa. Tänään taisi Ylellä olla juttua, että trooneja olis pudotettu ( toimittaja kuuli 2-pamahdusta). Joten opiksi on jo otettu, hyvä niin.
Miellä kävi tuuri, kun Ukrainan aiemmat troonit pudonneet esim. Kouvolan ratapihalle, jossa usein seisoo vaarallisia kemikaaleja.

-Itämerestä en tiedä, mutta Suomenlahdella, en ole havainnut tällä vuosikymmellä ole yhtään julkisuudessa Venäjän tekemiksi todistettua sapotaasia.
Suomenlahdella Kaasuputken räjäytyksessä Saksalaiset yrittivät saada Ukrainalaista oikeuteen muistaakseni Italiasta, eli Saksalainen syyttäjä on varma, että teko on Ukrainalaisen tekemä. Eakle-S tutkittiin ja mitään tahallisuutta ei löydetty.
Venäläiset tarvitsevat Suomenlahtea siinä missä Suomikin.

Ei Venäjän etu ole tehdä toimenpiteitä, jotka edesaiheuttavat Suomenlahden sulkemista.

- pakolaiset marssitettiin 2015 yli, näin minäkin uskon. En kylläkään sitä ihmettele, pidän sitä Venäläisten "vastatoimena"
2014 taloudellisten pakotteiden asettamisesta. Presidentti Sauli Niinistö sai sen neuvoteltua aika nopeasti pois.
Meidän yhteiskunta on niin avoin, että mahdollisuuksia tehdä vahinkoa olisi. Selkeästi haluvat pitää suhteet kunnossa huolimatta
valtavasta EU:n johdolla tapahtuvasta taloudellisesta painostuksestamme.

@Juhanator Kaikki sotilaat ovat pahoja, kun tappavat. Se ei tee kuitenkaan venäläisten enemmistöstä pahoja, älä viitsi leikkiä, tyhmenpää kuin olet. Enempää en viestistäsi tarvitse/viitsi nyt lukea. Haluat vain provota.
 
Viimeksi muokattu:
En edelleenkään ymmärrä tuota kiimaa venäjän kanssa mahdollisesti käymään kauppaan jota mainostat useassa kommentissa.
Heillä ei ole enää mitään mitä sieltä tarvitsemme eikä suomen talous ole siitä millään tavalla riippuvainen nyt eikä tulevaisuussa. Öljyt ja kaasut ostetaan luotettavilta mailta.
Mikään hallitus ei tule arvioimaan NATOoon laitettavia euroja.
Sä et halua? tajuta (vaikka uskon, että olet sinäkin huolissasi) mitä n. 200miljardin velka tarkoitaa, jonka ennustetaan kasvavan lähivuosina useilla kymmenillä miljardeilla oli seuraava hallitus mikä tahansa. Veikkaan, että se lisävelan saanti tulee vaikeammaksi, ja korot nousee.

Suomen talous vaatii sen, että viemme joka suuntaan mihin se on poliittisesti/ taloudellisesti kannattavaa. Tarvitsemme työtä ja paljon lisää. Talous on vaan niin merkittävä asia, että se menee ohi polittiikan varsinkin jos se on huonossa kunnossa, kuten Suomella on.
Tarvitsisimme Venäjältä Karjalan mäntyä, lannoitteita, joitain kaivostuotteita. Ural-öljyäkin osaamme hyvin jalostaa.
Maakaasu on halvempaa kuin LNG, jos sitä on meillä saatavissa parantaa se yritystemme kilpailukykyä.
=> aivan varmasti sieltä tuodaan joskus (enemmän kuin nyt) ja pyrimme jatkojalostamaan sitä myös vientiin saadaksemme työtä ja toimeen tuloa. Sodat lopuu aikanaan. (Viemme ja tuomme paljon sotaa käyvistä maista.)

Olisi todella tyhmää olla käymättä kauppa heti kun se on poliittisesti mahdollista. Ostaa on helppoa (jos olisi rahaa), mutta viennissä pitää olla hinta-laatu-kilpailukykyinen. Venäjän suuntaan olemme kuljetuskuluissa kilpailukykyisiä.
Monet liikemiehet unohtavat politiikan, ne eurot ratkaisevat. Myydä voi jos saa eurot käteen enennen tavaran toimitusta jne...
Toivottavasti nyt ymmärrät, tarvitsemme myös sitä Venäjän kauppaa.
Olet parantanut viestintääsi, peukut sulle siitä ja siksi vastasin.

Minusta on rehellistä myöntää tosiat, taisi Viron presidenttikin oliko eilen kommentoida jotain. Emme varmasti anna Natolle
enempää kuin mitä kulloinkin vallassa olevat politikot uskovat olevan mahdollista antaa. Eli aivan varmasti Natonkin kuluja tullaan arvioimaan.
 
Mikä muuten siinä Putinissa ja venäläisyydessä on niin vetoavaa, että laitonta hyökkäyssotaakin pitää täällä foorumeilla vakuutella päivästä toiseen oikeutetuksi? Väität olevasi taloudestamme huolissasi, mutta aina se vahva kaalisopan haju viimein tulee läpi. Usa sitä ja Venäjä siksi tätä, blaa blaa blaa....
Tuo yksi tunnus on tuputtanut kremlin valheellista ilosanomaa täällä vuosikausia. Ensin vastustamalla Natoa ja nyt on näköjään uusi aalto menossa tällä kaupankäyntispammilla. Ihan sama, vaikka olisi millaisia asiantuntijoiden kommentteja tarjolla, niin niitä ei kuunnella. Jos ei ymmärrä mitä Venäjä tekee, miksi sen ei saa antaa vahvistua ja miksi se on aina ollut ja on jatkossakin loputon uhka Suomelle ja koko muulle Euroopalle, niin sitten ei ymmärrä. Tai sitten ymmärtää ja yrittää muuttaa paskaa kullaksi, mutta oli miten oli, ei se tuolla jankkaamisella miksikään muutu.
 
@Juhanator Kaikki sotilaat ovat pahoja, kun tappavat. Se ei tee kuitenkaan venäläisten enemmistöstä pahoja, älä viitsi leikkiä, tyhmenpää kuin olet. Enempää en viestistäsi tarvitse/viitsi nyt lukea. Haluat vain provota.
Ihan turhaa kiemurrella sen ulkopuolelle, ettei Venäjän takia kannata olla varuissaan. Tämä ei ollut väittelyä siitä onko KAIKKI tappajia, ei tietenkään ole. Venäjä kuitenkin toimii tällä hetkellä siten, että se lähettää miehiään sekä kuoleman että tappamaan. Niitä tulee RIITTÄVÄSTI, se on SELKEÄ syy varuilla oloon, olkoon siellä vaikka puolet tai mitälie niitä "hyviä". Se että sinulla on ilmeisesti ryssä-vaimo, tai kaipaat tankkaamista sen mukavan venäjänbensamyyjän luokse, ei ole mikään perustelu rauhalliseen mieleen hyökkäyssotaa käyvän maan vieressä. Putin halutessaan lähettää vaikka viimeisen saakka jokaisen hampaattomankin maajussin sotimaan.

Kauanko jaksat jankata täällä selvää kremlinhajuista vaikuttamistasi?
 
Viimeksi muokattu:
Olen siinä käsityksessä Venäjällä monet uskovat USA:n olevan heidän vakavin sotilaallinen uhka, ja NATO on monen mielestä pitkälti sama asia kuin USA sotilaallisessa merkityksessä. Eivät halunne haastaa.
Perusteina epäilen Venäläisillä olevan toisenmaailmansodan jälkeisen USA:ssa tapahtunee kommunistien "vainon", mitä se sitten
tarkoittaneekin? Sitä ollee sitten Venäjällä muisteltu milloin milläkin tarkoitusperillä?
Jos et usko ,mieti itseäsi (vain siis oletukseni) pidät? Venäjää pahana vaikka yli 80-vuotta kun ovat tänne viimeksi hyökkäsivät.
-Itsekin olen mieltänyt (virheellisesti) Naton tarkoittavan USA:n sotilaallista voimaa.

Venäjä ei ole hyökännyt Suomeen Putinin elinaikana, vaikka Neuvostoliitto on hyökännyt useisiin maihin.
USA uhkasi ottaa Grönlannin vaikka se on Natomaa Tanskan. Kiinalla omat tarpeensa.
Suurvallat tekevät mitä haluavat, pienenä valtiona voimme vaan yrittää pysyä poissa kahnausten keskipisteestä.
Stuppikin valitsee sotansa.

Mielenkiintoista keskuudessamme on netin kautta telepaattisia kykyjä omaava henkilö? tai hän näin uskonee?

Monet vanhemmat henkilöt tajuavat taloutemme todellisen kunnon ja ovat huolissaa seuraavien sukupolvien kyvystä selvitä edelleen heikkenevän talouden aiheuttamista haasteisa. Tietysti ne koskevat ehtoopuolella eläviäkin. Mutta pitempään nuorempia, en siis usko että saamme velkaa nykyisillä ehdoilla kauan. EU:lta tulee kovemmat ohjeet mitä miltään maalta olemme 1960-luvun jälkeen saaneet.
Olemme jo nyt nähneet, että euroja ei riitä kaikkeen mihin "hyvinvointivaltiossa" olemme tottuneet.
=> Natoonkin laitettavia euroja tullaan arvioimaan. Meidän on tyydyttävä niihin uskottaviin puolustusvoimiin, parempiin ei euromme riitä ja tuskin riittää rauhanaikana poliittista tahtoakaan niitä valtavasti lisätä (koska muitakin tarpeita on).

Meidän on saatava taloutemme parempaan kuntoon ja siihen tarvitsemme myös Venäjän kanssa käytävää kauppaa heti kun se on poliittisesti mahdollista. Minulle talous on se isoin ongelmamme, sitä ei Venäjän kaupan lisäänyminenkään enää pelastane, mutta
toteutuessaan lievittää vahinkoja.
Aikamoista scheibaa.

Venäjä on hyökkäillyt jatkuvasti putinin aikana niiden naapurien kimppuun jotka ei ole puolustusliitoissa. Pienenä maana ainut ratkaisu olla olematta kohteena on kuulua natoon tai sijaita kaukana venäjästä.

Jos venäjää ei olisi, niin puolustusmenoista olisi varaa tiputtaa suurin osa, koska kukaan muu ei meitä uhkaa. Parasta on jos tehdään jokaikinen toimi kumppanien kanssa, jotka pystyy auttamaan venäjän kaatumista. Kun venäjä kaatuu niin talous nousee vauhdilla melkein kaikissa maissa, jotka epäonnekseen ovat venäjän rajojen läheistöllä.
 
Tuo yksi tunnus on tuputtanut kremlin valheellista ilosanomaa täällä vuosikausia. Ensin vastustamalla Natoa ja nyt on näköjään uusi aalto menossa tällä kaupankäyntispammilla. Ihan sama, vaikka olisi millaisia asiantuntijoiden kommentteja tarjolla, niin niitä ei kuunnella.

No tämä. Tuo on puhdasta putinistipropagandaa ja sama virsi jatkunut pitkään. Onneksi tuo on pienessä äänekkäässä vähemmistössä, eikä päätöksissä tuollainen tule näkymään millään tavalla. Suomen ja Naton integraatio syvenee, Suomi pysyy vahvasti Venäjän-vastaisessa liittoumassa mukana ja pitää jatkossakin huolta maamme turvallisuudesta ja edusta - ja satsaa rahallisesti puolustukseen nimenomaan Venäjää vastaan. Putinistit saavat seurata sivusta tämän junan etenemistä.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo yksi tunnus on tuputtanut kremlin valheellista ilosanomaa täällä vuosikausia. Ensin vastustamalla Natoa ja nyt on näköjään uusi aalto menossa tällä kaupankäyntispammilla. Ihan sama, vaikka olisi millaisia asiantuntijoiden kommentteja tarjolla, niin niitä ei kuunnella. Jos ei ymmärrä mitä Venäjä tekee, miksi sen ei saa antaa vahvistua ja miksi se on aina ollut ja on jatkossakin loputon uhka Suomelle ja koko muulle Euroopalle, niin sitten ei ymmärrä. Tai sitten ymmärtää ja yrittää muuttaa paskaa kullaksi, mutta oli miten oli, ei se tuolla jankkaamisella miksikään muutu.
Eikös sitä saa vastata kun kysytään. Luuletko tosissasi, että Suomi on taloudellisesti niin vahva, että voimme ohittaa kaupankäynnin. Ei tarvitse vastata.
Sulla on ikävä tapa alkaa puhua potaskaa kun oikea argumentit loppuvat. Viittaat asiantuntijoihin kuitenkaan mainitsematta niitä. Toi " tuputtanut kremli valheellista ilosanomaa" on samaa potaskaa. Mitä olet tässäkin ketjussa jauhanut.
Valitettavan monta asia on jo käynyt toteen mitä aikoinaan arvelin.
Muille on turha vastata. Jokaisella on omat mielipiteensä.
 
Miksi haluat tukea Venäjän sotataloutta?
 
Sulla on ikävä tapa alkaa puhua potaskaa kun oikea argumentit loppuvat. Viittaat asiantuntijoihin kuitenkaan mainitsematta niitä.
Laitoin juuri edelliseen viestiin linkin artikkeliin tästä samasta aiheesta. En kokenut, että sitä samaa pitäisi postata uudestaan pelkästään sen vuoksi, että halusit sivuuttaa edellisen.

Toi " tuputtanut kremli valheellista ilosanomaa" on samaa potaskaa. Mitä olet tässäkin ketjussa jauhanut.
Jaa mitä potaskaa? Sinulla on ollut täällä vuosikausien ajan kaksi selvää agendaa, joita toistelet sivuuttaen kaikki muut. Vastustit Natoa ja nyt yrität edistää Venäjän elinvoimaa. Jälkimmäisen yrität naamioida joksikin huoleksi Suomen kaupankäynnin tulevaisuudesta. Joo, talous on ongelmissa, mutta ei se sillä parane, että annetaan naapurin vihamieliselle ja alkukantaiselle valloittajamaalle avaimet käteen seuraavaa sotaa varten, joka voi hyvinkin kohdistua meihin.

Jokaisella on omat mielipiteensä.
Niin sinullakin. Täällä kutakuinkin kaikki toivovat, että pitäisit ne itselläsi, tai etsisit niille paremman kohderyhmän joltakin ryssäfoorumilta.
 
Miksi haluat tukea Venäjän sotataloutta?
En tiedä itsekkään miksi tähän vielä vastaan. Olen realisti, maailmassa soditaan niin paljon, että sotiin turtuu. Kuten Stuppikin näyttäisi tekevän (valitsee sotansa).
Olen huolissani Suomen taloudesta. En Venäjän sotataloudesta. Sen pitäisi olla sullekin jo selvinnyt. Venäläiset tekevät sen minkä tekevät, pienenä maana emme mahda sille mitään.
Enkä usko, että me voimme Venäjänja Ukrainan väliseen sotaankaan olleellisesti vaikuttaa. Siihen ei euromme riitä.

@Kautium yrität provota, Se on täällä kuitenkin niin, että sun kanssa erimieltä olevatkin saavat kirjoittaa. Kerranhan yritit sen estää
ja ylläpito sinua taisi siitä huomauttaakin. (viestit poistettiin).
 
Viimeksi muokattu:
Enkä usko, että me voimme Venäjänja Ukrainan väliseen sotaankaan olleellisesti vaikuttaa. Siihen ei euromme riitä.
Kaikki eurot ja dollarit mitä sijoitetaan ukrainan puolustukseen, on halvin mahdollinen tapa kuluttaa venäjän hyökkäyskykyä muualle.

Erittäin kannattavaa toimintaa siis. Paitsi ryssien mielestä, mutta niitä ei lasketa.
 
Luuletko tosissasi, että Suomi on taloudellisesti niin vahva, että voimme ohittaa kaupankäynnin.
Ryssän kanssa? Heittämällä. Venäjä sen sijaan on nyt ja ennustettavassa tulevaisuudessa taloudellisesti kuralla.

Venäläiset tekevät sen minkä tekevät, pienenä maana emme mahda sille mitään.
Totta kai voimme osana Venäjän vastustajien liittoumaa vaikuttaa hyvinkin murskaavasti yhden kuppaisen kaalimaan kykyyn tehdä jatkossa pahaa. Suomi ei ole mikään pieni vaan keskikokoinen maa ja lisäksi kuulumme kehittyneimpiin maihin. Venäjä taas on kyllä iso, mutta laadullisesti toiseksi alimmalla portaalla eli vain joitakin Somaliaa ja Burkina Fasoa tehokkaampi.
Enkä usko, että me voimme Venäjänja Ukrainan väliseen sotaankaan olleellisesti vaikuttaa. Siihen ei euromme riitä.
Kyllähän siihen on ryssän harmiksi jo vaikutettu. Eivät ole saaneet kolmen päivän operaatiotaan edes neljässä vuodessa toteutettua loppuun ja tulevat häviämään sodan jota eivät käy.

Nämä ovat niitä puoliksi tyhjän ja puoliksi täyden lasin tulkintoja. Sinusta me emme pysty vaikuttamaan, ja joku toinen sanoisi että me olemme jo nyt itsepuolustuksena varmistaneet Venäjän tappion.
 
Venäjän trollit nyt odotettavasti on käsketty hakemaan uutta unkaria avuksi. Tarvitsee löytää joku "pieni maa" jonka pitäisi laittaa kapuloita liittouman rattaisiin ja jollain tekosyillä yrittää perustella sellaista toimintaa foorumeilla.
 
Se on täällä kuitenkin niin, että sun kanssa erimieltä olevatkin saavat kirjoittaa.
Saat sinä toki kirjoittaa, ei siinä mitään. Minähän tuossa vain tiivistin sen mitä kaikki muut tässä ovat yrittäneet tuoda ilmi.

Jos jokainen sinun viesti on pelkkää saman venäjän propagandan tuputtamista ja muiden perusteltujen kommenttien sivuuttamista laput silmillä rallatellen, eli siis käytännössä suoranaista trollausta, niin myös siihen moderaattorit puuttuvat lopulta sääntöjen vastaisena.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
306 606
Viestejä
5 195 695
Jäsenet
82 892
Uusin jäsen
Ventt1

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom