Musan tekijät, löytyykö ketään?

Noinhan se oikeastaan menee kunhan muistaa vain jokaisen osuuden tehdä omaan patterniinsa. Hetki siinä menee opetellessa varsinkin jos on tottunut eri systeemiin (esim impulse tracker/scream tracker). Samalla kun nimeää patternit niin homma helpottuisi huomattavasti, ainakin siinä vaiheessa kun niitä alkaa sen toista sataa olemaan :lol:

Toista sataa, itse käyttänyt vain kahta :lol: Onnistuin lopulta tekemään omia biisejä, se oli vain siitä kiinni että jaksoi ensin lukea tarkasti ohjeet ja sitten opetella. Mutta oli siinä vähän muutakin ongelmaa.
Olen tehnyt kahdelle patternille niin, että ensin kitara toiselle ja rummut toiselle.
Aluksi siinä kävi niin, että jos alkoi asio4all kanssa säätämään, niin ei kuulunut mistään mitään.
Nyt tein niin että kitara kiinni, ja mixeristä 1 in 2, ja omat vst pluginit päälle ja sitten one click recording, ja sitten uusi patterni johon rummut.
Kitaran joutuu vain soittamaan ensin, koska jos kokeilen jotenkin muuten niin ei onnistu.
Äärimmäisen surkea tapa tehdä biisejä mutta ei voi muutakaan :lol:
 
Ainakin toistaiseksi on itsellä pysynyt ns. oikeat soittimet vielä erossa tuosta puuhasta. Ehkä joku päivä kun saa paremman äänityslaitteiston (lue: focusrite scarlett 2i2 tai vastaava) + sitä kuuluisaa soittotaitoa.

Tosin jos on tarkoituksena vain soitella kitaraa + laittaa rummut taustalle niin FL studio ei ehkä se optimaalisin vaihtoehto ole tuohon. Ei ole juuri tullut tutustuttua muuhun softatarjontaan edellämainittujen puutteiden vuoksi niin joku asiansa paremmin osaava voinee kertoa lisää :D
 
Esitellääs uutta biisiä, kun vuoden tauon jälkeen tuli jotain ~valmiiksi :)

Varoituksena, että kyseessä on melko juustoista Liquid D&B:tä ;)
 
Esitellääs uutta biisiä, kun vuoden tauon jälkeen tuli jotain ~valmiiksi :)

Varoituksena, että kyseessä on melko juustoista Liquid D&B:tä ;)

Hyvältä kuulostaa, toki näin punkkarina haluaisin että jotain soitinta soitettaisiin oikeasti eikä kaikkea tehtäisi tietokoneella, mutta silti hyvää rauhoittumismusiikkia.
 
Hyvältä kuulostaa, toki näin punkkarina haluaisin että jotain soitinta soitettaisiin oikeasti eikä kaikkea tehtäisi tietokoneella, mutta silti hyvää rauhoittumismusiikkia.

Kyllä tuohonkin tuli soitettua suuta ;) Mutta olisihan se kivempi, jos osaisi soittaa jotain niin hyvin, että voisi käyttää sitä raitaa sellaisenaan ilman rajua muokkausta ja efektointia... Bassohan mulla on, mutta sekin joutuu nykyisessä kämpässä olemaan kaapissa turvassa tuhovoimaiselta bordercollielta, niin harvemmin tulee sitäkään käytettyä :(

Laitetaas sitten mainostellen, kun ekaa kertaa seitsemään vuoteen tuli osallistuttua Remix kisaankin: {{openGraph.title}}

EDIT:
Kylläpäs tuo linkki nyt tulee hassusti, mutta ihan oikein sen silti pitäs ohjautua...
 
Viimeksi muokattu:
Olen soittanut lapsuudessa pianoa ja rumpuja. Musan teosta innostuin vuonna 2002, ejay ohjelman avulla. Sen jälkeen ohjelmisto on vaihtunut acid pro 4 ja sen jälkeen tuli Reason. Reasonilla olen sit väsännyt jo pitempään sit.
Omaa musaa löytyy:
Antti Jarvinen/AIJ
 
Vuoden kestänyt Iisakin kirkon rakennus on viimein valmis. Päädyin siis pari vuotta sitten edustamaan erästä Puolalasta hevimetalliorkesteria ja sille tiellä vähän jäin. Nyt olis uusi pitkäsoitto valmis ja ennakkomyynnissä :)

Päätettiin samalla sanoa soronoo vanhalle levy-yhtiölle ja ottaa riski siltä ostin, että rahoitettiin koko paska omasta pussista. Toivottavasti tulee takas :)

Niin ja pointtinhana tässä oli pohjimmiltaan mainostaa, että tämmöistä siitä sitten tuli:

Videon budjetti oli aika tarkkaan 0e, koska eihän nuo kuitenkaan missään MTV:llä koskaan pyöri. Musiikillinen sisältö on tärkeämpää.

Jos tuntuu, että puhuttelee, niin täältä saa laittaa ennakkotilausta sisään. Levy tulee ulos 29.6. ja ennakkotilanneille se postitellaan hieman aiemmin: Shop | Exlibris
 
Mä en oo niinku mikään musan tekijä, mut hiffasin et vois kandee duunaa jotain niinku vaik pelimusakovereit tai jotain vanhoist peleist, et jengi vissiin väsää paljonkin internetis näitä.

Et mä siis niinku hankin DAWG:nin, jolla kai näitä sit pitäis duunaa, et tos on jotain matskuu niinku!

Vuoden kestänyt Iisakin kirkon rakennus on viimein valmis. Päädyin siis pari vuotta sitten edustamaan erästä Puolalasta hevimetalliorkesteria ja sille tiellä vähän jäin. Nyt olis uusi pitkäsoitto valmis ja ennakkomyynnissä :)

Päätettiin samalla sanoa soronoo vanhalle levy-yhtiölle ja ottaa riski siltä ostin, että rahoitettiin koko paska omasta pussista. Toivottavasti tulee takas :)

Niin ja pointtinhana tässä oli pohjimmiltaan mainostaa, että tämmöistä siitä sitten tuli:

Videon budjetti oli aika tarkkaan 0e, koska eihän nuo kuitenkaan missään MTV:llä koskaan pyöri. Musiikillinen sisältö on tärkeämpää.

Jos tuntuu, että puhuttelee, niin täältä saa laittaa ennakkotilausta sisään. Levy tulee ulos 29.6. ja ennakkotilanneille se postitellaan hieman aiemmin: Shop | Exlibris

Oli muuten yllättävän hyvä, en osannut odottaa, että jossain foorumilla mainostetaan ihan ammattilaisbändiä. Tai en minä tiedä, että oletteko ikinä saaneet tosta rahaa vai onko se vaan kallis harrastus.
 
Kyllä se enempi tohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon kaatuu :D Mut ainahan harrastukset maksaa, ja kieltämättä ollut varsin opettavaista tehdä koko julkaisu alusta loppuun itse. Yllättävän paljon kaikkea ulkomusiikillista säätöä tuohonkin liittyy, kuten fyysisten lättyjen jakelun kuntoon säätäminen, mitä jakelijaa käyttää digitaaliseen puoleen, mistä haalia arvosteluja / haastatteluja, minne sijoittaa markkinointirahaa jne.

Toistaiseksi ihan siedettävästi on mennyt. Asetettiin tavoite, et jos nyt ennakkomyynnillä saataisiin ekan painoksen painokulut katettua ja se tuli nyt just täyteet :) Vielä ois joku viitisen tonnia muita tuotantokuluja katettavana :D
 
Oli muuten yllättävän hyvä, en osannut odottaa, että jossain foorumilla mainostetaan ihan ammattilaisbändiä. Tai en minä tiedä, että oletteko ikinä saaneet tosta rahaa vai onko se vaan kallis harrastus.

Levy saateltiin ulos ja äskettäin myös toinen videosinkku. Tässä budjetti oli vähän isompi, about pari kymppiä meni bensoihin ja sen sellaiseen yleiseen säätöön :)

Ainakin näyttökertoja tämä on kerännyt heti paljon paremmin kuin edellinen!
 
Levy saateltiin ulos ja äskettäin myös toinen videosinkku. Tässä budjetti oli vähän isompi, about pari kymppiä meni bensoihin ja sen sellaiseen yleiseen säätöön
Bob Dylanko oli eka, joka teki tuollaisen "piisin sanat paperilapuilla"-videon? Paska idea Dylanista lähtien ja aina vituttaa kun näkee uuden version. :)
Mutta biisihän on hyvä. Minusta sitä on paskemmillakin piiseillä menty ihan maailmanmaineeseen. Laitoin soittolistalleni ja tulee siis kuunneltua joskus uudestaankin.
 
Dylan idean juu taisi ekana kierrättää (tai siis keksiä). Tuolla on tuo koko albumi, jos Spotify on käytettävissä:
Exlibris
 
Tulipahan tämmöinen tehtyä ajankuluks, kävin lataamassa alkuperäisen DOOM:in (1993) MIDI-tiedostot ja päätin ne uudelleenmiksata FL Studiolla uusilla instrumenteilla. Lopputulos ok, rummut voisi olla parempaa kittiä, käytin jotain vakiojuttuja mitä FL:ssä oli, ni ei ollu valinnanvaraa ja en saanu yksittäisiin rumpuinstrumentteihin kaikua lisättyä, ainoastaan kokonaisraitaan. Täytyy sama operaatio tehä vaikka DOOM:in ekan kentän biisille. Pyrkimyksenä oli kuiteskin tuoda vähän jytää ja rouheutta lisää ja koin siinä onnistuneen aika hyvin.

Tein pikaisen version alusta. Aika kökkö tuli virheineen kaikkineen mutta hyvää doomiriffiä :)
Dropbox - PikaDoom.mp3
 
Hyvää Doomiriffiä ja jos teit ton pikaisesti, ni ei tuo siihennähden huono ole. Tuosta vaan hioo noita riffejä tarkemmiks ja ajoituksia kohilleen, ni eipä se muuta vaatis. :tup:

Joo no siis ultimateguitarista hain tuon Intermissionin GP tiedoston ja lyttäsin perustemplateen sonariin ja ykkösellä kitarat sisään kun nuoteista kattelin, eli eipä ole montaa minuuttia panostettu.
 
Jatketaan videopelejä, eli paras pelimusa ikinä. C64 Commando. Hieman räpelöintiversio kun ei parempaan pysty mutta menkööt
 
Onko teille tullut ostopyyntöjä digitaalisten tai fyysisten levyjen muodossa, ja mitä niihin kannattaisi vastata? :lol:
Edes yhtä vuotta vielä ole ehtinyt biisejä tehdä, ja heti on kovasti seuraajia ja jopa ostokysely :)
 
Bandcampiin kannattanee tehdä tunnarit digikaupitteluja varten.
 
Aika heikostihan siinä kävi. Ostajaehdokas olikin niin kiinnostava vastakkaisen sukupuolen edustaja,
että sanoin että ei kai niistä biiseistä mitään tarvi maksaa...
No sitten hän alkoi kauppaamaan tauluja 350e kpl joka ei ole paljon hyvistä tauluista, mutta minulle se on.
Olisi sittenkin pitänyt itsekin pyytää 350e aina yhdestä kappaleesta :lol:
Siinä sen näkee että jos ei itse pyydä hintaa, niin muut sen kyllä osaavat.
 
Mä siirryin Sonarista Presonus Studio one 4 Prohon kun tuli taas black fridayna 50% alennus ja löytyi joku aiempi Artist versio niin oli edullinen päivitys. Pitkään olin tuota miettinyt ja demot koittanut. On kyllä hyvä setti Hivenen on opettelemista taas. Midi puolella ei niin venyvä kuin Sonar mutta on kyllä todella näppärä softa muuten.
 
Tulihenki

Vähän tässä nauhottelua opettelemassa niin tuli tuossa viskattua kaksi biisiä. Kotivehkeet rajoittaa vielä ja taidot toki myös, mutta mukavaa opettelua. Blue Yetillä nauhotettu ja Studio One 4 Prime käytössä. Pitää varmaan Scarlet 2i1 ostaa lähiaikoina. Shamaanirumpu samaten niin ei tarvitse pahvilaatikkoa. :D
 
Ei ihan hetkeen oo tullu kuukauden sisällä tehtyä kahta biisiä... Alkaiskohan 8-vuotta kestänyt osittainen writers block viimein hellittään :)

Eli Breakbeattia tuli tälläkertaa tehtyä:
 
Laitanpa tämän tänne. Tuli hommattua UA OX. Aivan mahtava vehje. Tällä sai vanhasta 100W nupista sulosoundit tietokoneelle, volume 8ssa!!!! Muutenkin todellä kätevä laite kun ipadin kautta toimii säätö ja äänenlaatu jopa kuulokkeilla soittaessa on todella hyvä. Tullut soitettua useita tunteja muutaman viikon aikana sen jälkeen kun tuon hommasin. Loppui Cubasen VST pelleilyt samantien, tuosta saa niin tasokasta ääntä pihalle että huhhuh. Maksaahan tuo mutta oli hintansa väärti.

Kyseessä siis ns. reaktiivinen vastus joka mallintaa kauttimen niin että kitaran putkivahvistimesta saa sen dynamiikan ja soundin pihalle kuin soittaisi sillä parhaalla volumealueella. Löytyy ihan conecry säätökin, nam!

OX | Amp Top Box | Universal Audio
 
Viimeksi muokattu:
Tosta tulee mieleen Tom Scholzin (Boston) tekemä Power Soak-vahvarivaruste. Senkin tehtävä oli vähän samansorttinen; vahvistimia pysty huudattaa kovilla voluumeilla, mutta toi rajoitti sitä outputin voluumia, mutta se korkeiden voluumien soundi ja ominaisuudet pysyivät ennallaan.

Rockman.fr - Tom Scholz's Power-Soak Review

Periaatteessa yksi ominaisuus on tuo. Noita löytyy Thomannilta joka lähtöön taitaa yksi halpa hyvä olla Two Notes Torpedo. Tosin tämä OX on samalla kaiutin simulaattori ja siitä saa oikeasti suoraan studiotasoista ääntä kuin mikittäisi vahvistimen. Kannattaa vilkaista youtube videoita aiheesta.
 
Kynnys omien tuotoksien julkaisemiseen on iso, koska biisit harvoin tuntuvat "valmiilta".
Mutta tämä sai lähipiirissä sen verran hyvää palautetta joten tökkäsin julki.

Löytyy myös Spotifystä:
Alpha

Kiitoksia jos kuuntelit :kippis:
 
Tämähän on kiinnostava! Avaatko vähän mistä aineksista tämä on tehty. Muutamassa illassa aika paljon tekemistä jos midillä hakkaa nuottia sisään.

Teen nämä Renoise-träkkerillä, johon olen tehnyt itselleni projektitiedoston, jossa on raidat valmiina kitaroille, bassolle, rummuille ja kiippareille. Kaikille raidoille on myös tehty EQ:t, efektit ja muut säädöt valmiiksi jotta biiseissä pysyy sama saundi. Projektissa on myös valmiiksi ladattuna eniten käyttämät VST- ja KONTAKT-instrumentit, joten kun projektitiedoston lataa kerran auki ei instrumentteja tarvitse haeskella erikseen.

Sitten se on oikeastaan vaan träkkeriin nuottien naputtamista sisään. Hyvässä flow'ssa menee helposti parissa illassa kun ei tarvitse käyttää aikaa pahemmin säätämiseen. Fyysinen piano ja kitara on vieressä, joilla saa haettua inspistä ja sitten ihan tylysti vaan näppäimistöllä matskut Renoiseen. Auttaa tietysti kun on tullut träkkereitä harrastettua jostain 90-luvun puolelta. :D

Ok. Tehokasta ja hyvää jälkeä! Mulla menis tuommosessa monta viikkoa normi daw:lla :)Onko noissa oikeita soittimia ollenkaan? Kuulee että olet tehnyt pitkään musaa: kulkee eteenpäin, balanssi ok, ja paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Instrumetal ei ole helppo laji, varsinkaan yksin koneella naputellen alusta loppuun. Snare on muuten noissa turhan vasemmalle kallellaan, jos rakentava kritiikki kelpaa. Mutta hienoa menoa!!
 
Ei yhtään oikeasti äänitettyä instrumenttia, kaikki joko mallinnettuja tai samplepohjaisia kirjastoja. Instrumentaalihommat lähti oikeastaan siitä, kun tuli alunperin demotettua omia biisejä silloiselle bändille. Jämäbiisit jäivät sitten pöytälaatikkoon, joita aloin hyödyntää tässä Dawn of Neptune -projektissa joskus 2011-2012. Bänditouhu jäi sittemmin sivulle ja "jämäbiiseistä" tuli se pääasiallinen projekti, kun ei aika enää riitä bänditouhuiluun. :)

Rakentava kritiikki kelpaa aina, on tuo snare kieltämättä aika vasemmalla. Pitääpä seuraavissa sessioissa katsoa miten pitkälle sitä on tullut pannattua :)
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
262 347
Viestejä
4 553 392
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom