Multitronic kokemuksia?

Viikkotolkulla saa odottaa kyllä tavaraa ja sähköposteihin vastataan vasta useamman päivän päästä, puhelimella ei tuonne nähtävästi saa yhteyttä ollenkaan.

Yep, täälläkin tilausta ei ole edes käsitelty vaikka tavaraa piti olla hyllyssä, muistaakseni sama juttu joskus kolme vuotta sitten milloin purin tilauksen.

Ei jatkoon!
 
Itsellä kävi myös sama, eli tilaus ei päivittynyt, vaikka piti olla varastotuote. Todellisuudessa varastotuote tarkoitti sitä, että tuotetta oli tukkurin varastossa jossain päin Eurooppaa. Tilaus päivittyi vasta, kun tavara päätyi Suomeen. Tuon jälkeen en ole uskaltanut tilata mitään, kun en ole hirveän kärsivällinen toimitusaikojen suhteen. Ainoastaan kivijalkamyymälässä olevia tuotteita uskaltaa noutaa. Niiden kanssa ei ole ollut ongelmia.
 
Oli varastossa tavara vihreänä, päiviä kului eikä kuulunut mitään, lopulta sitten kyselin tavarasta sähköpostilla (johon vastaamiseen heiltä meni 3 arkipäivää!), niin totesivat että tavarantoimittajalla ongelmia tavaran toimituksessa, mutta niin herää kysymys että miksi sitten ensin väittivät että tavara oli heidän varastossa, mutta lopulta sitten tukusta olisivat lähettäneet, luonnollisesti peruin tilaukseni ja tilasin muualta, ei hyvä Multitronic :tdown:
 
Varastosaldo tarkoittaa satavarmasti tukkurin saldoa, ei myymälässä olevia tavaroita. He näkevät tukkurin saldot omalta koneeltaan ja tilaavat tuotteen vasta kun joku on sen ostanut, siksi toimitus kestää. Reilua olisi laittaa saldot tyyliin myymälässä 3, tukkurilla 23. Joskus takavuosina satunnaisostot toimivat ok, viimeksi kun tilasin, sekä viestintä, että toimitus oli tod. Hidasta. Ei ihan 1 ostopaikka tästä syystä.
 
Varastosaldo tarkoittaa satavarmasti tukkurin saldoa, ei myymälässä olevia tavaroita. He näkevät tukkurin saldot omalta koneeltaan ja tilaavat tuotteen vasta kun joku on sen ostanut, siksi toimitus kestää. Reilua olisi laittaa saldot tyyliin myymälässä 3, tukkurilla 23. Joskus takavuosina satunnaisostot toimivat ok, viimeksi kun tilasin, sekä viestintä, että toimitus oli tod. Hidasta. Ei ihan 1 ostopaikka tästä syystä.
Kyllähän heiltä tuo myymäläsaldo välilehti löytyy, eli voi tehdä johtopäätelmiä onko tuotetta myymälän, tukkurin vai molempien varastossa.
Esimerkkinä tämä SSD, myymälöissä 2kpl ja saatavilla 18kpl, joten voidaan olettaa tukkurilla olevan saatavissa 16kpl:

Screenshot 2024-01-30 110332.png
 
Kyllähän heiltä tuo myymäläsaldo välilehti löytyy, eli voi tehdä johtopäätelmiä onko tuotetta myymälän, tukkurin vai molempien varastossa.
Esimerkkinä tämä SSD, myymälöissä 2kpl ja saatavilla 18kpl, joten voidaan olettaa tukkurilla olevan saatavissa 16kpl:

Screenshot 2024-01-30 110332.png
Ongelmahan on siinä että noihin saldoihin ei voi luottaa. Vaikka kuinka lukee, että myymälöissä tavaraa, niin ei välttämättä pidä paikkansa.
 
Ongelmahan on siinä että noihin saldoihin ei voi luottaa. Vaikka kuinka lukee, että myymälöissä tavaraa, niin ei välttämättä pidä paikkansa.
No se on sitten varastonhallintaohjelmiston, inventoinnin tai inhimillisen virheen aiheuttama ongelma, lähinnä otin kantaa tuohon esitystapaan myymälä- / tukkurisaldoista mitä ilmeisesti kaivattiin (?).
 
No se on sitten varastonhallintaohjelmiston, inventoinnin tai inhimillisen virheen aiheuttama ongelma, lähinnä otin kantaa tuohon esitystapaan myymälä- / tukkurisaldoista mitä ilmeisesti kaivattiin (?).
Juu, samaa mieltä. Pointti vaan siinä että nykyaikana ei paljoa voi luottaa noihin saldoihin. Ja tuntuu olevan sama ongelma kaikissa puljuissa.
 
No se on sitten varastonhallintaohjelmiston, inventoinnin tai inhimillisen virheen aiheuttama ongelma, lähinnä otin kantaa tuohon esitystapaan myymälä- / tukkurisaldoista mitä ilmeisesti kaivattiin (?).

Tässä malliesimerkki miten noi saldot olisi hyvä merkitä, että asiakkaalla olisi joku kuva, kauanko toimitus ehkä kestää: 63,90 € | Kingston Technology NV2 M.2 1000 GB PCI Express 4.0 NVMe Liikkeessä 18 kpl, jotka pystytään suht nopeasti toimittamaan asiakkaalle. Itse arvioivat 1-2 päivää. Lisäksi tukussa 11 kpl, jotka pystytään tilaamaan, mutta joiden toimittaminen voi vähän kestää.

Kun haet jotain tiettyä tuotemerkkiä Multitronicin sivuilta, niin ensimmäisenä törmäät pirun isoon vihreällä olevaan lukemaan, jolloin oletat kaikkea olevan pirusti tarjolla. Kuitenkin tuotekohtaisella sivulla selviää, ettei varastomyymälässä (josta "hyllyssä" oleva tavara kai lähetetään) ole tavaraa vältt. Yhtään. Eli tilauksesi ja maksusi kyllä otetaan vastaan, mutta mistä tilauksesi lähetetään tai kauan se kestää ei ole tiedossa. Samasta syystä he pystyvät antamaan lähetysajasta ainoastaan arvion toimituspäivästä. Tässä hyvä esimerkki: AMD Ryzen 7 5800X3D BOX AM4 8C/16T 105W 3.4/4.5GHz 100MB - Without Cooler 40+ saatavilla. Ainoastaan 1 Lappeenrannan myymälässä, jota tuskin sinulle lähettävät esim. Turkuun. Kaikki loput ovat tukun saldolla.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä malliesimerkki miten noi saldot olisi hyvä merkitä, että asiakkaalla olisi joku kuva, kauanko toimitus ehkä kestää: 63,90 € | Kingston Technology NV2 M.2 1000 GB PCI Express 4.0 NVMe Liikkeessä 18 kpl, jotka pystytään suht nopeasti toimittamaan asiakkaalle. Itse arvioivat 1-2 päivää. Lisäksi tukussa 11 kpl, jotka pystytään tilaamaan, mutta joiden toimittaminen voi vähän kestää.

Kun haet jotain tiettyä tuotemerkkiä Multitronicin sivuilta, niin ensimmäisenä törmäät pirun isoon vihreällä olevaan lukemaan, jolloin oletat kaikkea olevan pirusti tarjolla. Kuitenkin tuotekohtaisella sivulla selviää, ettei varastomyymälässä (josta "hyllyssä" oleva tavara kai lähetetään) ole tavaraa vältt. Yhtään. Eli tilauksesi ja maksusi kyllä otetaan vastaan, mutta mistä tilauksesi lähetetään tai kauan se kestää ei ole tiedossa. Samasta syystä he pystyvät antamaan lähetysajasta ainoastaan arvion toimituspäivästä.
Jos tuo Multitronicin kokonaissaldo tosiaan on myymäläsaldot + tukkurisaldo, kuten kuvitella voisi, niin tällöin heillä tuo tieto on ja ei liene suuri haaste sivuille lisätä.
Kannattanee siis kehitysehdotus laittaa asiasta, että erittelisivät nämä heti tuotesivulla, kun eivät tietääkseni ainakaan täällä IO:n foorumeilla päivystä keräämässä palautetta. Monia Datatronicinkin parannuksia on palautteen perusteella tehty (en muista oliko nämä eritellyt saldot yksi niistä).
 
Onhan toi tosiaan helvetin typerää isolla mainostaa asiakkaille 40+ kpl saatavilla ja arvioitu toimitus muutama päivä, kun todellisuudessa koko maasta löytyy 1 kpl mahdollisesti (jos ei ole saldovirhe).
 
@Emmätiiä postaus nyt lukotetussa Jimm's -ketjussa. Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä on tämä Multitronicin systeemin omituisuus?

Itse symppaan tuota firmaa, joka siis on vaasalainen, kun Vaasassa/välittömässä läheisyydessä vietin elämäni ensimmäiset 29 vuotta. Monesti on itsellä tai kaverilla joku hiiri tai headsetti sanonut sopimuksen irti epäotolliseen aikaan ja siinä tilanteessa on ollut kyllä ilo, että tuollakin kuolleessa kylässä joku jaksaa pyörittää kivijalka-ATK -myymälää. Nykyäänkin tilaan mieluummin heiltä kuin kilpailijoilta jos tuote löytyy ja hinta on suurinpiirtein sama, koska haluan tukea tuon toiminnan jatkuvuutta vaikka itse olenkin muuttanut jo vuosia sitten muualle.
Ei nyt varsinaisesti itsellä ole vielä ollut ongelmia, mutta lueskelin muilla käyttäjillä olleen jotain probleemaa. Multitronic kokemuksia? joten nuo sai ainakin minut karttamaan puljua.
Itellä multitronicista ok kokemukset. Tilasin psu:n ja kopan tarjouksesta. Olin maksanut kotiinkuljetuksesta. Psu tuli, kotiovelle, koppa oli loppu. Sain kopan vaihdettua toisen väriseen ja vaadin sitä heidän piikkiin kotiin kuljetuksella ja he suostuivat ja sain kopan ehkä kuukausi tai puolitoista myöhemmin kotiovelle kannettuna ilman lisäkuluja.

Kokeillut myös onnea muutaman euron näytöllä, eikä tärpännyt ja peruivat tilauksen.

Tilannut aiemmin toisen virtalähteen ja muistia. Muisti oli epäyhteensopiva (rdimm) ja palautus onnistui hyvin.

Lisäksi välillä on hyviä hintoja mutta useammin datatronicilta saa halvemmalla, joten katsoisin ensisijaisesti sieltä tai hinta.fi sivustolta. Myös fi.partpicker.com on hyvä sivusto, tosin multitroniccia et löydä sieltä.

Yhteen vetona sanoisin että ok kauppa, mutta jos tilaat kattele saldoja. Jos ei ole saldoilla, tuotteen saanti voi kestää, mutta se kyllä tulee.
 
Nyt kun mietin niin on tuolta joku omakin tilaus josku odottanut komponenttia, jota kyllä tilatessa mielestäni piti olla varastossa. Tämän ketjun luettuani ymmärrän mitä omituisuuksilla tarkoitettiin mutta itse en ole niihin erityisemmin kiinnittänyt huomiota - ei ne toimitukset muualtakaan aina arvion mukaan tule. Kuten mainittu niin mulle Multitronic on "oman kylän kauppa", jota varmasti jatkossakin tuen jos mahdollista.
 
Omat kokemukset multitronicista on ihan ok, vuosien varrella useampi tilaus sieltä ja yksi takuukeissi myös. Sivuilla ennustettuun toimitusaikaan voi kyllä päässään suoraa lisätä viikon.
 
Muutama tilaus tullut tehtyä ja ihan positiivinen kokemus jäänyt.
 
Viime vuosina ei ongelmia, mutta joskus vajaat parikymmentä vuotta sitten AMK-opiskeluja varten tilasin läppärin joka oli DOA, ja uutta sain odotella kuukausia eivätkä suostuneet edes palauttamaan rahoja. Vasta kuluttaja-asiamiehen väliintulon jälkeen alkoi tapahtua ja silloinkin palautus meni väärälle tilille... :)
 
Ennen heillä oli pikatoimitus yhtenä toimitusvaihtoehtona. En ikinä käyttänyt, mutta se "pikatoimitus mahdollinen" kuvake oli aika luotettava mittari tulisiko tavarat parissa päivässä tavallisella toimituksella vai tulisiko aasikuljetuksella. Näköjään nykyään ei en tee pikatoimituksia.
 
Paketti kuljetuksessa reilu tunti tilaamisen jälkeen ja perillä parissa päivässä. :thumbsup:
 
Tein vikailmoituksen/tukipyynnön viallisesta tuotteesta (tuote oli hajonnut kuljetuksessa) perjantaina noin 17:00 maissa ja hoitivat tukipyynnön maaliin tässä ennen kymmentä aamusta seuraavana maanantaina. Hämmentävän loistavaa asiakaspalvelua :D
 
Itsekin ilmoittelin viikko, pari sitten asiakaspalveluun virheellisistä tuotetiedoista. Tuli saman päivän aikana vastaus ja korjatut tiedot verkkokauppaan.
 
Hyviä kokemuksia yli 5 vuoden takaa. Tarvitsin eri komponentteja kun kasasin muutaman uuden tietokoneen, niin marssin heidän silloiseen toimipisteeseen Vaasassa ja keskustelin myyjien kanssa. Voin sanoa että tuli olo että on tullut kotiin, kun kaksi innokasta tietokonenörttiä puhuivat samaa kieltä ja kyllähän sieltä koppa komponentteineen lähti kantoon.

Muutaman kerran olen tilannut myös osia, mutta en mitään arvokkaampaa ja kaikki on toiminut hyvin.
 
Vähä nihkeä kokemus nyt noiden epäselvien toimitusaikojen ja saatavuuden kannalta. Tilasin 2.6 Samsungin laturin ja tänään 11.6 laitoin aspaan viestiä kun tila on edelleen "Tilattu tukkurilta", johon vastauksena sain, että toimitusaika maahantuojalta on vielä tässäkin vaiheessa n. kaksi viikkoa.. Täytyypä perua tuo ja maksaa vähän enemmän, että tilaa muualta tai käy hakemassa jostain kivijalasta...

EDIT: Saatavuus on vaihdellut 30-40 kpl välillä tämän reilun viikon ajan
 
Sama homma täälläkin eli katsoin että saldoja eräälle hiirelle olisi 40+ kappaletta joten laitoin tilauksen sisään, toimitusaikaa lupailtiin 13.-16. päivä tätä kuuta mutta nyt tilauksen tilana lukee että "Tilattu tukkurilta". Ensi viikon loppupuolella olisi muutto joten saapa nähdä ehtiikö saapua siihen mennessä.
Jos olisin tiennyt että myyvät jälleen kerran ilmaa niin olisin hakenut tuotteen kivijalasta muutaman euron kalliimmalla. Eipä tarvitse täältäkään jatkossa enää mitään tilata.
 
Joo ihan vaan tulin komppaamaan fiiliksiä.

Black week mikälie tarjouksesta tilasin hiiren, jolle toimitusaika arviota näytettiin vajaalle viikolle. Tilauksen jälkeen meni seuraavana päivänä tilausvahvistus/seuranta sivuilla tilaan "lähetetty tukkurilta varastoon" ja säilynyt samana ilman mitään aika-arviota sitten sen koomin. Tilauksen laitoin sisään kaksi viikkoa sitten.

Eiköhän se joskus tule mut kyllähän tää vähän ihmetyttää kun ei tiedä mitä missä millonka. Kokemus muilta verkkokaupoilta on ollut, että tilaustiedot päivittyy päivittäin tai lähes päivittäin toimitusaika-arvion osalta tai jos ei ole mitä myydä ja odotusaika pitkä niin perään tulee sähköpostia et haluatko perua tilauksen vai odotella tuotetta saatavilla xx.xx.xxxx päivämäärällä.

Liekkö joskus lukisivat multitronicilla tätä ketjua ja vähän kehittäisivät tilauksiin liittyvää aspaa.
 
Kysymys onko toi Saldo mitä nätte tukkurilla saldo vai ihan jossain niiden pisteissä?
Aivan täysi mysteeri, ei kannata luottaa mihinkään saldoon tai toimitus aika arvioon. Olen useamman tuotteen tilannut paikkakunnalle kivijalkaliikkeeseen kun ei ole ollut kiire ja toimitukset vaihtelee viikosta neljään, luki siellä sivulla sitten mitä tahansa.
 
Mun havaintojen mukaan Multitronicilta tilatessa kannattaa tarkistaa tuo "Myymäläsaatavuus" välilehti tuotteen sivulla. Jos on jossain myymälässä varastossa niin on ainakin itselle tullut ihan nopeasti kaikki. Jos myymäläsaldot näyttää nollaa niin sitten tulee joskus jostain tukkurilta ja siinä menee sitten sen pari viikkoa helposti.

Screenshot 2024-12-03 224840.jpg
 
Mun havaintojen mukaan Multitronicilta tilatessa kannattaa tarkistaa tuo "Myymäläsaatavuus" välilehti tuotteen sivulla. Jos on jossain myymälässä varastossa niin on ainakin itselle tullut ihan nopeasti kaikki. Jos myymäläsaldot näyttää nollaa niin sitten tulee joskus jostain tukkurilta ja siinä menee sitten sen pari viikkoa helposti.

Screenshot 2024-12-03 224840.jpg
Se ei vaan valitettavasti tuokaan toimi. Olen näin tilannut useamman tuotteen ja silti voi mennä 3viikkoa ennenkuin tuoteon tullut, sekä useamman kerran käynyt itse kivijalassa jossa kyseinen tuote pitäisi olla ja myyjä haahuilee pitkin hyllyjä löytämättä, sekä toteaa, että valitettavasti tätä ei löydy meiltä hyllystä.
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
260 390
Viestejä
4 519 854
Jäsenet
74 619
Uusin jäsen
k(n)fidens

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom