Mobiilimaksaminen kaupan kassalla

Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
439
Mulla kesti melkein kuukauden ennen kuin sain Curven kortin aktivoitua. Tänään tuli sitten viesti Curvelta, että nyt toimii.
 
Liittynyt
31.12.2018
Viestejä
476
Ei vaikuta mihinkään. Se bt logo sattuu olemaan vaan siinä napin kohdalla.

Tässä on nyt kaksi viikkoa odoteltu Curven korttia että pääsisi Gpaytä kokeilemaan..
Itse kun tilasin aiemmin tänä viikkona, sanoi että tulee 12. päivä. Taitaa olla vähän optimistinen arviointi...
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
576
Huomasin pari päivää sitten kaupassa unohtaneeni lompakon kotiin. Onneksi muistin, että onhan minulla luurissa Mobile Pay ja kun kerran olin Prismassa, niin sen pitäisi myös toimia. Vaan kuinkas kävikään kassalla, eihän se paska tunnistanut yhteyttä lainkaan. Myyjä boottaili päätettä muutamaan otteeseen samalla kiroillen, että tällaista tämä on vähän väliä. En yllättynyt, kun näitä ongelmia on tullut vastaan niin monesti aiemminkin. Ostokset jäivät sitten siihen siksi aikaa, kun ajelin hakemaan lompakkoa kotoa.

Ei ole maailma edelleenkään valmis näiltä osin. Ihan turha kuvitella, että uskaltaisi jättää lompakon kotiin tarkoituksella.
Mobile Payn toimivuus on kiinni puhelinmallista, joissakin laitteissa toimii moitteetta, toisissa ei. Itselläni on käynyt sama, unohdin lompakon kotiin ja jouduin maksamaan puhelimella. Maksusuoritus kesti kirjaimellisesti 10 minuuttia, ja perässäni olleet jonottajat vaihtoivat kassaa. Laite ei siis tahtonut löytää päätettä, mutta periksi antamaton yrittäminen ja useat boottaukset auttoivat lopulta.

Mutta aika hankala on etukäteen tietää, että toimiiko Mobile Pay moitteetta uudessa puhelimessa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
30.4 ennakoivat Curven tulevan, mutta tänään napsahti. Parin päivän lagi näyttäisi olevan ja Saksasta / deutsche postilla tulee kirje.

Google payhin lisääminen onnistui, mutta varmistustekstaria ei lähetä. Yhden testiostom suoritin Lidlistä ja upeat 2 cashback pistettä talteen. Pitää lisätä kaikki kortit tuohon niin voi jättää muut sitten kämpille. Vielä kun saisi bonuskortit puhelimeen ilman kauppaketjujen omia haistavittu systeemeitä.

Edit: vika oli Curven päässä ja vastasivat/ korjasivat ongelman muutamassa hetkessä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.10.2019
Viestejä
310
Jaahas. Pivo ja Mobile Pay ei suostu yhteistyöhön samassa puhelimessa. Jos käytän Mobile Pay:tä maksu yritykseen Pivo:n pitää tunnistautua uudestaan. Tällä hetkellä vaakakuppi kaatuu Pivoon:n päin. Toimii useammassa kuin Mobile Pay:n. Jos käytät vierästä Wlania ilman omaa internet yhteyttäsi niin sama ongelma toistuu.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
30.4 ennakoivat Curven tulevan, mutta tänään napsahti. Parin päivän lagi näyttäisi olevan ja Saksasta / deutsche postilla tulee kirje.

Google payhin lisääminen onnistui, mutta varmistustekstaria ei lähetä. Yhden testiostom suoritin Lidlistä ja upeat 2 cashback pistettä talteen. Pitää lisätä kaikki kortit tuohon niin voi jättää muut sitten kämpille. Vielä kun saisi bonuskortit puhelimeen ilman kauppaketjujen omia haistavittu systeemeitä.

Edit: vika oli Curven päässä ja vastasivat/ korjasivat ongelman muutamassa hetkessä.
Sama täällä, eli kortti tuli tänään ja lisäsin sen saman tien Google Payhin, mutta eipä rokkaa, kun vahvistustekstiviestiä ei koskaan tule. Laitoin viestiä Curven tukeen sovelluksesta itsestään, mutta vielä ei ole kuulunut mitään.

Edit.
Aika pian edellisen kirjoittamisen jälkeen vastasivat, että tekivät jotain muutoksia ja pyysivät poistamaan kortin Google Paysta ja lisäämään sen sinne uudestaan. Tein näin ja vahvistusviesti tuli saman tien.

Pitää varmaan lähteä heti testaamaan. Olisikohan tässä vihdoinkin mahdollisuus luopua lompakon raahaamisesta joka paikkaan? Bonuskorttien ja ajokortin vuoksi lompakosta ei pääse kokonaan eroon, mutta jos nyt ei ihan joka fillarilenkillä tartteis enää raahata sitä mukana.

Buginen ja muutenkin surkuhupaisa Pivo-bloatti lähtee saman tien luurista.
 
Itseäni kuumottaa randomit siru testit maksupäätteissä. Jos ei kanna korttii miten käy niiden kanssa
Pitikö käyttää curvea kaupassa ennen kun voi lisätä gpayhin?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 369

Turha kuumotella, ei niitä "testailla" kun puhelimen pääsykoodi/nakkiskanneri/vahva face unlock toimii tunnuslukuna.

Alle 50€ maksut hoituu ilman lukituksen avaamista, ite oon kyllä aina avannut kun siinä nyt ei montaa hetkeä mene.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Ensimmäinen Google Pay -maksuyritys Curven kanssa päätyi sitten virheilmoitukseen. Luuri tunnisti Prisman lukijan saman tien värinän kanssa, mutta näytölle tuli vain "That did not work, would you like to send feedback" -ilmoitus. Takana oli jonoa, niin en jäänyt arpomaan enempää, vaan kaivoin taskusta vanhan kunnon muovikortin ja poistuin epävarmaa tekniikkaa huokaillen. Olisikohan sitä Curven fyysistä korttia pitänyt käyttää ensin kertaalleen, vai mikä tuossa mahtoi kusta?
 
EAN

Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
160

Sattaa hyvin olla. Ymmärtääkseni ainakin korttien lähimaksua ei voi käyttää ennen kuin on kerran maksanut sirulla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 707
En ole itse korttia kertaakaan käyttänyt. Heti laitoin vaan luuriin ja toiminut siitä asti.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
En ole itse korttia kertaakaan käyttänyt. Heti laitoin vaan luuriin ja toiminut siitä asti.
Ok, hyvä tietää. Olisihan tuo vaatimus aika erikoinen, kun ei sellaista ole missään kerrottu, mutta mahdollista se silti olisi.

Kortti tuli tosiaan tänään ja liitin sen saman tien Google Payhin ja muutama tunti myöhemmin testasin sitä huonolla menestyksellä. Pitää kokeilla huomenna uudestaan ja katsoa josko aika parantaisi haavat. Sen kummemmin Google Payn kuin Curvenkaan sovelluksissa ei näy minkäänlaista merkintää tapahtumasta. Se on varmaan ihan ok, kun ei se maksu kerran mennyt läpi, mutta en pahastuisi jos siellä olisi jokin logi josta voisi arvailla syytä.
 
Aika vähän nyt tullut koronan aikaan käytettyä mutta ne vähät toimineet. Harvemmin sitä mobiilimakaua käyttää kun kumminkin se kantiskortti pitää ottaa esiin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Aika vähän nyt tullut koronan aikaan käytettyä mutta ne vähät toimineet. Harvemmin sitä mobiilimakaua käyttää kun kumminkin se kantiskortti pitää ottaa esiin.
Mjooh, mutta mm. lenkillä ollessa ei viitsi pitää mukana mitään ylimääräistä, mutta silti on kiva jos voi tarvittaessa ostaa vaikka vesipullon tai jäätelön tms. Niissä summissa ei bonuksilla ole mitään merkitystä. Luuri on joka tapauksessa mukana aina, jos ei muusta syystä niin vähintään musiikkilähteenä.

Onhan tuo jotenkin surkuhupaisaa, että meikäläisiä bonuskortteja ei ole mahdollista liittää esim. juuri Google Payhin, mutta minkäs teet.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Ensimmäinen Google Pay -maksuyritys Curven kanssa päätyi sitten virheilmoitukseen. Luuri tunnisti Prisman lukijan saman tien värinän kanssa, mutta näytölle tuli vain "That did not work, would you like to send feedback" -ilmoitus. Takana oli jonoa, niin en jäänyt arpomaan enempää, vaan kaivoin taskusta vanhan kunnon muovikortin ja poistuin epävarmaa tekniikkaa huokaillen. Olisikohan sitä Curven fyysistä korttia pitänyt käyttää ensin kertaalleen, vai mikä tuossa mahtoi kusta?
Tuo on maksupäätteessä tapahtunut virhe. Pääte yrittänyt lukea korttia mutta sen luku NFC kautta ei ole onnistunut.

Noita saattaa joskus tulla. Muutaman kerran meni viikko että meidän lähikaupassa tietyllä kassa toimi lähimmäksi GPayllä oli mikä kortti tahansa siellä käytössä.
Tänään tuli, arvio oli tuonne 30.4 annettu.

Varmistustekstari ei tullut, mutta support korjasi tiliasetukset muutamassa minuutissa ja rupesi pelittämään GPayssä.

Mietin itsekin tuota että vaatiiko Curve samalla tavalla ensimmäisen maksun pinnillä ennenkuin voi lähimaksulla/Gpayllä maksaa? Täytyy huomenna töissä testailla.
Ei tuon pitäisi vaatia sirumaksua, elleivät nyt sitten uusien korttien kanssa ole jotain muuttaneet.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tuo on maksupäätteessä tapahtunut virhe. Pääte yrittänyt lukea korttia mutta sen luku NFC kautta ei ole onnistunut.

Noita saattaa joskus tulla. Muutaman kerran meni viikko että meidän lähikaupassa tietyllä kassa toimi lähimmäksi GPayllä oli mikä kortti tahansa siellä käytössä.
Hmm. Onkohan tuo kuinka yleistä? Ei muuten, mutta kun täälläkin joku kertoi maksaneensa kaiken jo ties kuinka pitkään pelkästään Google Paylla ja minulle pukkasi tällaista ongelmaa ensimmäisellä käyttökerralla. Jäi yhtä hyvä maku suuhun kuin noista muista surkuhupaisista mobiilimaksuvirityksistä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 161
Sama täällä, eli kortti tuli tänään ja lisäsin sen saman tien Google Payhin, mutta eipä rokkaa, kun vahvistustekstiviestiä ei koskaan tule. Laitoin viestiä Curven tukeen sovelluksesta itsestään, mutta vielä ei ole kuulunut mitään.
Tämä ratkesi omalla kohdalla syöttämällä puhelinnumero asetuksiin 0-alkuisena.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Hmm. Onkohan tuo kuinka yleistä? Ei muuten, mutta kun täälläkin joku kertoi maksaneensa kaiken jo ties kuinka pitkään pelkästään Google Paylla ja minulle pukkasi tällaista ongelmaa ensimmäisellä käyttökerralla. Jäi yhtä hyvä maku suuhun kuin noista muista surkuhupaisista mobiilimaksuvirityksistä.
Välillä tulee virheitä, mutta sitten näyttää puhelinta vaan uudestaan. Itselläni ehkä 95% kerroista toimii heti ja välillä googlepayssa vaan tulee joku tommonen, mutta sitten laittaa uusiksi ja toimii. En pidä enää kortteja mukana ollenkaan vaan s paikoissa maksan mobilepaylla ja Lidlissä Google paylla jossa curve kortti.

Sitten on jotain pienempiä liikkeitä joissa on vanha huono maksupääte joissa ei vaan toimi, mutta harvoin on niin tähdellistä ostettavaa ettenkö voisi sitten olla ilman jos ei toimi. Kannustanee kauppiastakin päivittämään järjestelmänsä jos moni jättää ostokset kassalle huonon maksupäätteen takia.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Hmm. Onkohan tuo kuinka yleistä? Ei muuten, mutta kun täälläkin joku kertoi maksaneensa kaiken jo ties kuinka pitkään pelkästään Google Paylla ja minulle pukkasi tällaista ongelmaa ensimmäisellä käyttökerralla. Jäi yhtä hyvä maku suuhun kuin noista muista surkuhupaisista mobiilimaksuvirityksistä.
Noh se on enemmän kiinni miten se pääte toimii. Niissä nyt saattaa tulla vikoja softassa tai sitten se itse päätteen nfc puoli on vaan jumissa/kuralla.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Välillä tulee virheitä, mutta sitten näyttää puhelinta vaan uudestaan.
Kahdesti eilen kokeilin samalla lopputuloksella.

En pidä enää kortteja mukana ollenkaan vaan s paikoissa maksan mobilepaylla ja Lidlissä Google paylla jossa curve kortti.
Mikäs järki tässä on? Eikö olisi helpompaa maksaa kaikkialla samalla menetelmällä, niin ei tarvitse säätää luurin kanssa siinä päätteellä?

Sitten on jotain pienempiä liikkeitä joissa on vanha huono maksupääte joissa ei vaan toimi, mutta harvoin on niin tähdellistä ostettavaa ettenkö voisi sitten olla ilman jos ei toimi.
Vähän arvelinkin, että ne aiemmat kommentit siitä, kuinka Google Pay toimii aina ja kaikkialla missä korttikin, olivat kakkapuhetta.

Noissa on se ikävä puoli, että toimimattomuus selviää vasta kassalla.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Mikäs järki tässä on? Eikö olisi helpompaa maksaa kaikkialla samalla menetelmällä, niin ei tarvitse säätää luurin kanssa siinä päätteellä?
Jos ne bonukset haluaa S-kaupassa niin pitää käyttää sitä MobilePay:tä, tai sitten kantaa sitä vihreetä korttia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Mikäs järki tässä on? Eikö olisi helpompaa maksaa kaikkialla samalla menetelmällä, niin ei tarvitse säätää luurin kanssa siinä päätteellä?

Vähän arvelinkin, että ne aiemmat kommentit siitä, kuinka Google Pay toimii aina ja kaikkialla missä korttikin, olivat kakkapuhetta.
Haluan bonukset ja s kortti on kotona. Ei ole iso vaiva kuitenkaan minusta. Normaalisti on NFC kuitenkin pois päältä ja jos maksan Google paylla niin näppään sen siksi aikaa vaan päälle.

Ei toimi aina ja kaikkialla, mutta ei toimi muovikorttikaan aina ja kaikkialla. Omasta mielestäni kuitenkin toimii riittävän usein jotta olen voinut luopua kokonaan korttien mukana pitämisestä ns. normaalioloissa. Jos lähden johonkin reissuun niin tulee kyllä otettua korttiin mukaan ainakin ulkomaille.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Jos ne bonukset haluaa S-kaupassa niin pitää käyttää sitä MobilePay:tä, tai sitten kantaa sitä vihreetä korttia.
Aah, tosiaan. En muistanutkaan että Mobilepayhin on mahdollista lisätä S-Kortti bonuksia varten. Mikähän siinä mättää, että sama ei ole mahdollista muissa palveluissa? Jotain periaatteellisia kysymyksiä siinä varmaan on taustalla, sillä teknologia sitä tuskin estää.

Ei toimi aina ja kaikkialla, mutta ei toimi muovikorttikaan aina ja kaikkialla.
En muista viimeisen 20v ajalta yhtään tilannetta, jossa muovikortti ei olisi toiminut. Tai no, yhden kerran katkesi sähköt koko paikkakunnalta ja toisen kerran oli kerran oli kyse jostakin mansikkakauppiaasta kadulla.

Samaan varmuuteen on vielä valovuosia näiden sähköisten maksumenetelmien kohdalla.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Aah, tosiaan. En muistanutkaan että Mobilepayhin on mahdollista lisätä S-Kortti bonuksia varten. Mikähän siinä mättää, että sama ei ole mahdollista muissa palveluissa? Jotain periaatteellisia kysymyksiä siinä varmaan on taustalla, sillä teknologia sitä tuskin estää.
S-Pankki/SOK hyppäsi täysin MobilePayn kyytiin näissä mobiilimaksuissa. Keskolla sentään on Androidille tuo oma plussa-sovellus johon voi aktivoida tuon NFC:llä toimivan plussakortin (toimii rinnakkain Google Pay:n kanssa). iOS:llä joutuu sitten turvautumaan MobilePayhin myös K-kaupoissa.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
S-Pankki/SOK hyppäsi täysin MobilePayn kyytiin näissä mobiilimaksuissa. Keskolla sentään on Androidille tuo oma plussa-sovellus johon voi aktivoida tuon NFC:llä toimivan plussakortin (toimii rinnakkain Google Pay:n kanssa). iOS:llä joutuu sitten turvautumaan MobilePayhin myös K-kaupoissa.
Joo, tiedän kyllä, mutta luulisi olevan kaikkien etu, että asiakas voisi valita mitä maksupalvelua käyttää ja että kortin saa myös sinne. Jos tuo Google Pay alkaa pelittämään kunnolla, niin on ihan mahdollista, että jätän bonukset kuittaamatta, kun en viitsi kuljetella erillistä korttia mukana luurin lisäksi. Silloin kärsii sekä kauppias, että asiakas.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 145
Mjooh, mutta mm. lenkillä ollessa ei viitsi pitää mukana mitään ylimääräistä, mutta silti on kiva jos voi tarvittaessa ostaa vaikka vesipullon tai jäätelön tms. Niissä summissa ei bonuksilla ole mitään merkitystä. Luuri on joka tapauksessa mukana aina, jos ei muusta syystä niin vähintään musiikkilähteenä.

Onhan tuo jotenkin surkuhupaisaa, että meikäläisiä bonuskortteja ei ole mahdollista liittää esim. juuri Google Payhin, mutta minkäs teet.
K-Plussan saa kun asentaa K-plussa mobiilisovelluksen. Ei tarvi käynnistää ensimmäisen kerran jälkeen kun syöttää korttinumeron, toimii tämän jälkeen taustalla täysin automaattisesti.
Google Paylla maksaminen ei kyllä ole itsellänikään epäonnistunut kertaakaan.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
304
Tännekin tuli eilen kortti ja testasin juuri ensimmäistä kertaa kellolla (apple watch 4) maksua ja toimi kyllä todella hyvin. Yleensä tulee s-bonus paikoissa asioitua niin varmaan tulee jatkettua kortin käyttöä, kuitenkin köyhälle ne muutamat kympit kuussa ovat tärkeitä. Harmittaa kyllä todella paljon että ei bonuksia saa ilman korttia tai vammaista sovellusta. Varmasti tulee käytettyä kellolla maksua aina kun asioi muualla.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
K-Plussan saa kun asentaa K-plussa mobiilisovelluksen. Ei tarvi käynnistää ensimmäisen kerran jälkeen kun syöttää korttinumeron, toimii tämän jälkeen taustalla täysin automaattisesti.
Google Paylla maksaminen ei kyllä ole itsellänikään epäonnistunut kertaakaan.
Ok, enpä tiennyt tuollaista sovelluksesta. Ikävä kyllä S-bonuksille ei taida löytyä vastaavaa?

Toimiiko tuo kuinka hyvin yhdessä juuri sen Google Payn kanssa, eli kuittaako se bonukset suoraan ilman lisätoimenpiteitä samalla kun piippaa maksun Google Paylla? Jos siinä pitää alkaa arpomaan manuaalisesti eri sovellusten välillä, niin se vähän niinkuin vie hyödyn koko ominaisuudelta.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Ok, enpä tiennyt tuollaista sovelluksesta. Ikävä kyllä S-bonuksille ei taida löytyä vastaavaa?

Toimiiko tuo kuinka hyvin yhdessä juuri sen Google Payn kanssa, eli kuittaako se bonukset suoraan ilman lisätoimenpiteitä samalla kun piippaa maksun Google Paylla? Jos siinä pitää alkaa arpomaan manuaalisesti eri sovellusten välillä, niin se vähän niinkuin vie hyödyn koko ominaisuudelta.
Ei tarvitse arpoa sovellusten välillä. Kun pääte pyytää plussa korttia niin näytät puhelinta laitteelle niin ottaa plussat, ja voit sen jälkeen pitää luuria siinä päätteelle niin nappaa sitten maksun GPayllä
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 145
Ok, enpä tiennyt tuollaista sovelluksesta. Ikävä kyllä S-bonuksille ei taida löytyä vastaavaa?

Toimiiko tuo kuinka hyvin yhdessä juuri sen Google Payn kanssa, eli kuittaako se bonukset suoraan ilman lisätoimenpiteitä samalla kun piippaa maksun Google Paylla? Jos siinä pitää alkaa arpomaan manuaalisesti eri sovellusten välillä, niin se vähän niinkuin vie hyödyn koko ominaisuudelta.
Kuten mainitsin, niin toimii täysin automaattisesti taustalla. Eli tyyppiä asenna ja unohda.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Kuten mainitsin, niin toimii täysin automaattisesti taustalla. Eli tyyppiä asenna ja unohda.
Jep ja kyllä minä sen ymmärsin jo aiemmin että tuo toimii taustalla, mutta noissa ei kuitenkaan ole aina ihan itsestäänselvää, että toimivatko ne siltikään samaan aikaan kun joku toinen sovellus, joka kommunikoi samaan aikaan ja samalla tavalla. Mutta hyvä jos pelittää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
385
En osaa sanoa mikä Kautiumin ongelma on, mutta itsellä ei aikanaan lähtenyt myöskään GPay toimimaan ongelmitta. Käytössä oli Sonyn puhelin ja DNA:n liittymä ja täältä bongasin ohjeen että kannattaa päivittä SIM-kortti siihen puhelimeen. Näin tein ja alkoi toimimaan. On joku Sonyn puhelimien ominaisuus, että pitää olla viimeisintä mallia SIM-kortti että toimii mobiilimaksu (en ole bongannut että muilla valmistajilla olisi ollu moista). Eivät meinanneet uskoa DNA:n myymälässä, mutta kun kokeiltiin niin kyllä se vaan auttoi kun vaihtoi simmin. Korkeintaan hieman yli vuoden vanha se alkuperäinenkin oli.
Eli jos on Sonyn puhelin, niin kannattaa käydä vaihtamassa tuoreempi SIM.
 
Liittynyt
31.12.2018
Viestejä
476
Kannattaa kokeilla vaihtaa puhelimen asetuksista
Screenshot_2020-05-05-14-27-15-336_com.android.settings.jpg
HCE Walletille
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
106
Täällä myös Google Pay ollut käytössä jo useamman vuoden Nordean kortilla. Alkuunhan Nordeakin yritti omaa lähimaksuviritelmää wallet sovelluksella. Toimi vaan aikoinaan turhan epävarmasti varsinkin custom romin kanssa ( :D ). Toisaalta kannatti käyttää kun myyjien reaktiot oli hyviä kun olivat tottuneet 25€ lähimaksurajaan.

Siirryin Google Payhin heti kun ottivat sen rinnalle käyttöön enkä ole koskaan joutunut turvautumaan muovikorttiin. Tyttöystävällä pivo ja lopettanut sen käytön kokonaan epävarmuuden vuoksi. Saisivat OP:lla uudistua käyttäjän ehdoilla ja siirtyä hekin Googlen leiriin, toisaalta mitä voi odottaa nettisivujen farssin jälkeen.

K-Plussa toimii muuten hyvin paitsi että pitää muistaa näyttää puhelinta maksupäätteelle ennen kuin pääte saa hinnan. Muuten ei ota kortilla saatavia alennuksia. Itse yleensä näytän heti kun kassa on piipannut ensimmäisen tuotteen.
 
Kyllähän se hinta päivittyy siinä "välissä" kun otetaan alennukset kortilta.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Jaahans, taas uusi mielenkiintoinen kokemus. Ostin Prismasta ruokatarvikkeita 39 eurolla ja maksoin luurilla (Google Pay, johon liitetty se aiemmin mainittu Curve ja siinä sitten valittu kortiksi OP Debit). En käyttänyt S-korttia lainkaan. Yllätys oli melkoinen, kun pääte pyysi luurin päräytyksen jälkeen sirukorttia. Eikös sen pitänyt mennä niin, ettei noita siruvarmennuksia pyydetä lainkaan, jos maksaa Google Paylla? Olenko käsittänyt jotain väärin?

Onneksi oli sentään kortti mukana, niin ei tarvinnut jättää ostoksia kassalle ja poistua nolona paikalta.
 
Ei pitäisi pyytää, eikä minulla ole koskaan pyytänyt.
 
Liittynyt
01.01.2020
Viestejä
176
Joo, tiedän kyllä, mutta luulisi olevan kaikkien etu, että asiakas voisi valita mitä maksupalvelua käyttää ja että kortin saa myös sinne.
Niinpä. S-ryhmässä - tai liiketoiminnassa ylipäätään - ajatellaan kuitenkin yksinomaan omaa napaa. Voisi kuvitella että heidän puolenvalintansa on ajanut mobiilimaksavia bonushaukkoja K-ryhmän käyttäjiksi mutta taloudellinen hyöty Mobile Pay-yhteistyöstä on ainakin etukäteen arvioitu haittoja suuremmaksi. Ja mikäli yhteistyösopimus on määräaikainen tms. kurssia ei niin vaan muuteta.
 
Viimeksi muokattu:

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
mistä tolla pystyy ostamaan?.eli lasku menee puhelinlaskuun.
 
EAN

Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
160
mistä tolla pystyy ostamaan?.eli lasku menee puhelinlaskuun.
Google Pay / Apple Pay?
Liität korttisi sovellukseen ja näytät puhelinta maksupäätteelle. Maksu menee kortille, ihan niin kuin maksaisit kortilla.

Toimii kaikkialla missä on lähimaksut tuetttuna.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
mistä tolla pystyy ostamaan?.eli lasku menee puhelinlaskuun.
Häh? En nyt tiedä mistä puhut, mutta jos tarkoitat Google Paytä, niin sillä ostetaan sieltä mistä muutenkin kortilla. Se kortti on vain liitettynä sinne palveluun ja sitä käytetään puhelimen avulla. Ideana on siis, että ei tarvitse pitää korttia aina mukana. Puhelinlaskulta ei lähde mitään.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
kyse on siis mobiilimaksamisesta niin että maksat ostokset puhelinlaskussa
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 485
Viestejä
4 163 957
Jäsenet
70 415
Uusin jäsen
Toivokipina

Hinta.fi

Ylös Bottom