Miten säilyttää henkilökohtaisia papereita?

Luultavasti 99,9999% niistä kolmesta miljoonasta menee vanhalla mutulla, arvauksella tai tiedolla, ja hilloaa papereita aikansa. Kahta jäljellejäävästä ei voisi vähempää kiinnostaa, ja viimeinen 1 kpl tekee turhanpäiväisen kyselyketjun keskustelupalstalle.
 
Väärää tietoa? Eli siis mitä?
...
Tähän "ongelmaan" ei ole mahdollista vastata tämän tarkemmin ja siksi siitä ei ole mitään ohjettakaan. Oliko tämä nyt riittävän selvä ja asiallinen vastaus?
Tarkoitin tosiaan sitä, että vastasit lähes kaiken löytyvän jo sähköisenä ja että siksi paperit voisi heittää pois. Kaikkea ei löydy sähköisenä ja vaikka löytyisi, sähköinen ei välttämättä aina korvaa paperiversiota.

Kukaanhan ei ole kuvannut tätä jotenkin suurena ongelmana vaan OP kysyi (ymmärtääkseni), onko olemassa jotain paikkaa, johon nämä asiat on virallisesti koottu. Sellainen ei minusta olisi lainkaan huono palvelu sen sijaan, että joutuu kaivamaan eri viranomaisten ohjeita, lakeja tai blogeja. Mutta tuskin tosiaan löytyy.

Nämä sun skenaariot ovat kyllä koko ajan vaan hölmömpiä ja hölmömpiä.
Tuskin OP tätä ansaitsee. Ei olla ala-asteella (eikä sovi sinnekään).
 
Mitä nykyään PITÄÄ säilyttää paperisena?
Ainakin testamentti. Ei mennyt lainhuuto läpi maamittauslaitokselle kun ei löytynyt alkuperäistä testamenttia 80-luvun alusta. Ei vaikka verottajalta sain kopion (perukirjan liitteenä oli ko. testamentti) verottajan leimoilla ym. varustettuna. Ei kelvannut sinne vaan lainhuutoa piti odottaa se 6 kuukautta kun oli ilmoitus Virallisessa lehdessä
 
Tarkoitin tosiaan sitä, että vastasit lähes kaiken löytyvän jo sähköisenä ja että siksi paperit voisi heittää pois. Kaikkea ei löydy sähköisenä ja vaikka löytyisi, sähköinen ei välttämättä aina korvaa paperiversiota.
Niin tarkoitit, eli puhuit tunnekuohussasi paskaa.

Alla viesti josta väitit, että annoin siinä väärää tietoa. Lukaise se uudestaan ja kiinnitä tällä kerralla huomiota sanoihin "ainakin omalla kohdalla", kun sillä on tarkoitus ilmaista, ettei tilanne välttämättä ole kaikilla aivan samanlainen. Osaltaan siksi samassa viestissä oli myös maininta muista fyysisistä lippulappusista mitä voi olla tarvetta säilyttää.

Nykyään käytännössä kaikki paperit ovat ainakin omalla kohdalla osakekirjoista lähtien sähköisenä, joten eipä noita säilytettäviä lippulappusia kovin paljoa ole meidän talouteen kertynyt. Tyypillisesti ne ovat omalla kohdalla lähinnä jotain vakuutusyhtiötä varten 1-2v säilytettäviä lääkärintodistuksia ja laskuja jne, jotka voi hyvin säilöä sen aikaa vaikka tavallisessa mapissa.

Sitten taas ne vähät mitkä on säilytettävä pidemmän aikaa (eli ehkä joku 1 mapillinen), ovat ainakin omalla kohdalla samalla sellaisia, että ne olisi hyvä säilyttää edes jonkin tason paloturvakaapissa tms. Ei niitä tosiaan paljon ole, mutta pienikokoiset, edulliset paloturvakaapit tuppaavat olemaan heikkotasoisia ja laadukkaat vastaavasti isoja, painavia ja julmetun kalliita.

Kukaanhan ei ole kuvannut tätä jotenkin suurena ongelmana vaan OP kysyi (ymmärtääkseni), onko olemassa jotain paikkaa, johon nämä asiat on virallisesti koottu. Sellainen ei minusta olisi lainkaan huono palvelu sen sijaan, että joutuu kaivamaan eri viranomaisten ohjeita, lakeja tai blogeja. Mutta tuskin tosiaan löytyy.
No jaa, kyllä tässä topicissa on aika vahva uusavuttomuuden leima ja sille yritetään väkisin löytää syyllistä kaikkialta muualta kuin peilistä.

Tuohonkin on vastattu useampaan otteeseen, ettei mitään kaikenkattavaa ohjeistusta voi olla olemassa. Mutuilen, ettei sillä olisi kovin monelle edes mitään merkitystä. Pahimmillaan se aiheuttaisi lisäksi sen, että siellä olisi vanhentunutta tai väärää tietoa, kun ei ole realistista kuvitella, että sen ohjesivun tekijöille kohdistettaisiin vastuu selvittää ja päivittää sinne jatkuvasti kaikkien mahdollisten eri dokumenttien ja kuittien säilytystarpeisiin liittyvät aikamääreet eri tilanteissa.

Ihan käytännön esimerkkinä vaikkapa joku vakuutuslaitos voi sanoa, että heidän korvausvaateisiin liittyvät dokumentit pitää säilyttää 6kk ja toinen pulju taas vaatii 2 vuotta. Ja nämä voivat muuttua milloin tahansa vakuutusehtojen päivityksen myötä. Lisäksi voi ihan hyvin olla, että eri asiakkailla on eri tyyppisissä ja eri aikaan tehdyissä sopimuksissa toisistaan poikkeavia vaatimuksia. Tuo oli vain yksi esimerkki ja siihen sitten kaikki muut mahdolliset menneet ja tulevat organisaatiot päälle. Olisi täysin kohtuutonta ja suoraan sanottuna puhdasta rahanhaaskausta valjastaa joku viranomainen selvittelemään ja listaamaan tällaisia jollekin 10 ihmisen kaipaamalle sivustolle.

Tuskin OP tätä ansaitsee. Ei olla ala-asteella (eikä sovi sinnekään).
Totta, ei olla ala-asteella ja siksi olisikin suotavaa, että jokainen...
a.) pyrkisi luomaan foorumille kysymykset kunnolla alustettuna ja oikealle alueelle
b.) kuuntelisi annettuja ohjeita, eikä sivuuttaisi niitä olankohtautuksella ja alkaisi jankkaamaan vastaan
c.) kiinnittäisi huomiota luetunymmärtämiseen
d.) yrittäisi sisäistää viestien sanoman, eikä kyselisi jo käsiteltyjä asioita moneen kertaan uudestaan.
 
Itse säilytän ja tulostan kaikki tärkeät paperit.
Eli esim. vuokrasopimus, sähkö/vesi/vakuutukset, kiinteistön paperit ja siihen tehdyt remontit jne.
Työtodistukset, työsopimukset, koulutodistukset, yms.
Kaikki on järjestetty kansioihin, on asuntokansio, sopimuskansio, autokansio yms.
Ei ole edes kummoinen vaiva, kun kerran tehnyt.
Tulostan tosin kyllä kaikki laskut ja niittaan niihin vielä maksukuititkin...
Muutaman vuoden välein vedän sitten vanhemmasta päästä silppuriin.
Olisiko joku 6-7 kansiota tuolla kaapissa.
Toki kaikista sähköiset kopiot Onedrivessä. Ei tosin maksukuiteista. :vihellys:
Eipä näissä sähköisissä kuiteissa yms. ole mitään vikaa, ainakaan niin kauan kun sähköä piisaa ja yhteydet toimii...
 
Miettinyt tätä jo 1 tai 2 Vuosikymmentä (Kotona oli, muistan kyllä mihin oblikaakito paperit meni) , nyky-elektro aika Kaitsitsi vaan pitää Kaappi, paloturva. Murtovarmaa ei olemassakaan.

Sotkin Ensin Sako:n. Toki Turvallisuutta sekin tuo
 
Viimeksi muokattu:
Niin tarkoitit, eli puhuit tunnekuohussasi paskaa.

Alla viesti josta väitit, että annoin siinä väärää tietoa. Lukaise se uudestaan ja kiinnitä tällä kerralla huomiota sanoihin "ainakin omalla kohdalla", kun sillä on tarkoitus ilmaista, ettei tilanne välttämättä ole kaikilla aivan samanlainen. Osaltaan siksi samassa viestissä oli myös maininta muista fyysisistä lippulappusista mitä voi olla tarvetta säilyttää.

No jaa, kyllä tässä topicissa on aika vahva uusavuttomuuden leima ja sille yritetään väkisin löytää syyllistä kaikkialta muualta kuin peilistä.

Tuohonkin on vastattu useampaan otteeseen, ettei mitään kaikenkattavaa ohjeistusta voi olla olemassa. Mutuilen, ettei sillä olisi kovin monelle edes mitään merkitystä. Pahimmillaan se aiheuttaisi lisäksi sen, että siellä olisi vanhentunutta tai väärää tietoa, kun ei ole realistista kuvitella, että sen ohjesivun tekijöille kohdistettaisiin vastuu selvittää ja päivittää sinne jatkuvasti kaikkien mahdollisten eri dokumenttien ja kuittien säilytystarpeisiin liittyvät aikamääreet eri tilanteissa.

Ihan käytännön esimerkkinä vaikkapa joku vakuutuslaitos voi sanoa, että heidän korvausvaateisiin liittyvät dokumentit pitää säilyttää 6kk ja toinen pulju taas vaatii 2 vuotta. Ja nämä voivat muuttua milloin tahansa vakuutusehtojen päivityksen myötä. Lisäksi voi ihan hyvin olla, että eri asiakkailla on eri tyyppisissä ja eri aikaan tehdyissä sopimuksissa toisistaan poikkeavia vaatimuksia. Tuo oli vain yksi esimerkki ja siihen sitten kaikki muut mahdolliset menneet ja tulevat organisaatiot päälle. Olisi täysin kohtuutonta ja suoraan sanottuna puhdasta rahanhaaskausta valjastaa joku viranomainen selvittelemään ja listaamaan tällaisia jollekin 10 ihmisen kaipaamalle sivustolle.

Totta, ei olla ala-asteella ja siksi olisikin suotavaa, että jokainen...
a.) pyrkisi luomaan foorumille kysymykset kunnolla alustettuna ja oikealle alueelle
b.) kuuntelisi annettuja ohjeita, eikä sivuuttaisi niitä olankohtautuksella ja alkaisi jankkaamaan vastaan
c.) kiinnittäisi huomiota luetunymmärtämiseen
d.) yrittäisi sisäistää viestien sanoman, eikä kyselisi jo käsiteltyjä asioita moneen kertaan uudestaan.
Ei tämä minulla mitään tunnekuohuja aiheuttanut, harmitti vain OP:n asiaton kohtelu. Taitaa sinulla mennyt enemmän ihon alle tämä, mitä en sinänsä ymmärrä kun ainahan voi siirtyä seuraavaan ketjuun ja jättää omasta mielestä turhat seuraamatta. Ellei enempää asiaa, riittää tämä minulle tästä.
 
OP sai kyllä just sen huomatuksen minkä ansaitsi. One liner kysymykset jo käsitellyistä asioista ja uusavuttoman esittäminen ei tuo keskusteluun yhtään mitään hyötyä. Varsinkaan kun ”ongelma” ei koske pelkästään tätä ketjua.

Itse aihehan on sinänsä hyvä ja kaikkien tulisi asiaa pohtia.
 
Aiheeton tai aiheellinen ketju, en tiedä, mutta mielestäni silti relevantti kysymys...

Riippuu tosiaan paljon asiakirjan laadusta, että olisiko se hyvä säilyttää paperisena. Todennäköisyys suositukselle kasvaa, jos se on alkuperäistä laatua, eikä jo valmiiksi kopio jostakin sähköisestä, jos sellainenkin löytyy.

Sitten on meitä eri ikäisiä ihmisiä. Osa meistä on saattanut käydä kouluja ja/tai saanut joitakin muita todistuksia, virallisia papereita tms., joita ei nyt ihan noin vain välttämättä teetetä uusia, vaan on ihan aiheellista säilyttää alkuperäiset paperit tallessa. Jos nykyään dokumentit saa sähköisenä, niin hyvä, ei niitä ole pakko välttämättä printata ulos.

Tositeaineiston kanssa suosittelen tutustumaan lain vaatimiin säilytysaikoihin, ainakin jos harjoittaa yritystoimintaa. Olikohan niin, että täydellinen tositeaineisto viiteen vuoteen asti ja tilinpäätökset sekä tulokset taseet yms. kymmeneen vuoteen asti.

Sitten on vielä ns. erityiskategoria, eli kaikenlaiset ainutlaatuiset dokumentit, kuten esim. testamentti, jakokirja, osakekirjat tms., jotka ovat kuranttia tavaraa vielä vuosikymmenienkin päästä ja niitä ei välttämättä voida enää mitenkään toisintaa rahasta huolimatta.

Useimmat meistä kouluja käyneistä lienee ehkä jossain mielenhäiriössä säilyttänyt myös vanhat koulukuvat ja muut päättötodistukset, joista ainakaan ensimmäistä ei palauta millään rahalla.

Takuukuitit yms. dokumentit alkavat nykyään olla aika hyvin sähköisenä, mutta kannattaa kuitenkin aina varmistaa, ettei myyjä ole epähuomiossa jättänyt tietojasi kirjaamatta tai olet astunut liikkeestä ulos ns. käteisasiakkaana, jolloin ainoa tosite tuotteen hankinnasta on vain se saamasi paperikuitti. Ilman sitä minkäänlaisten takuuasioiden hoitaminen voi olla hyvin haastavaa.

Ihan oikeita arkistointitarpeita siis varmasti meillä jokaisella on ja sellainen historian riippakivi ainakin varttuneemmalla väestöllä on, että osa aineistosta on väkisinkin fyysisessä paperisessa muodossa. Mutta vaikka aineisto olisi sähköisenäkin, miettisin silti huolellisesti, miten se on säilötty. Toivottavasti ei ainakaan yhdelle varmuuskopiolevylle, vaan mieluummin useammalle ja vielä siten, että ainakin yksi kappale niistä on ns. off-site, eli tulipalonkaan sattuessa ei data mene hukkaan. Joskus itse harrastin tärkeimpien asioiden dokumentointia ihan DVD- ja Bluray-levyille, mutta olen sittemmin niistä luopunut. Nykyään data on tallessa useammalla perinteisellä kovalevyllä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
264 113
Viestejä
4 571 665
Jäsenet
75 380
Uusin jäsen
Petskuh

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom