Miten kämppä viileämmäksi?

Alkaa taas oleen turhan lämmin. Onko ehdotuksia kun mulla on ikkunaan sellainen ylimääräinen hyttysverkko alumiinikarmilla mikä vaan painetaan ikkunaan paikalleen. Karmissahan on täydellinen istuvuus niin voisi käyttää sitä kehyksenä peitelevylle ilmastointilaitetta varten. Mutta mitä materiaalia liitän siihen alumiinikarmiin? Jotain maalattua puulevyä? Kenties jotain muovia? Ja miten se siinä pysyisi parhaiten kiinni + miten tiivistys?
 
Tässä tuunaukseni. Kone tuottaa mielettömiä määriä kondensiovettä, kun on 2 putkisena. Yleensä kondensiovettä alkaa siinä vaiheessa varsinkin tulemaan, kun tämän huoneen lämpö alkaa menemään alle +19C. Kone joutuu tekemään paljon töitä sen eteen, että tuosta pääsee alaspäin lämmöt.

Ostin eurolaatikon, johon sulatin kuparilla reijän keskelle siten, ettei muovi haljennut. Sen alle saa sopivasti pesuvadin, jonka voi aina vaihtaa. Sen päälle nostanut koneen, kun laskee vedet alleen. Kätevä systeemi veden keräykselle ja ei tarvitse tyhjentää kokoajan kun isompi vedenkeräysastia, joka on helppo vaihtaa.

Joka vuosi olen avannut koneen ja imuroinut pölyt. Hammasharjalla sai myös aika hyvin raaputettua pinttynyttä pölyä välistä. Olen myös huomannut että asunnon ilmanvaihdon teho kannattaa tiputtaa minimiin kun ilmastoi, että viileä ilma viipyisi asunnossa isomman ajan jäähdyttäen rakenteita. Oikeastaan samaan asiaan perustuu tuo 2 putkiseksi tuunauskin. 1 putkisena pigviinien kylmä ilma viettää asunnon rakenteissa lyhyemmän ajan, jolloin rakenteiden lämpö siirtyy heikommin pois.
Mikä järki jäähdyttää huone +19c lämpötilaan? Kovalla helteellä tulee jo kondensaatiota rakenteisiin.
 
Mikä järki jäähdyttää huone +19c lämpötilaan? Kovalla helteellä tulee jo kondensaatiota rakenteisiin.

Tätä minäkin ihmettelen. Kun noin yleisesti ottaen talvellakin suurin osa ihmisistä taitaa tavoitella jotain 20-21 huonelämpötilaa, niin miksi sen kesällä pitäisi olla alempi? Esim. 22 tuntuu jo varsin viileältä, jos pihalla on + 25 astetta.
 
Onko suositella laadukasta jalallista tuuletinta jossa teho- ja äänen miellyttävyys olisi tosissaan optimoitu? Mieluusti nopeussäädöllä, joista hiljaisinta sietää kuunnella ykköstasolla kun nukkuu tai katsoo elokuvaa mutta siten, että tarvittaessa puhaltaa vaikka läpi asunnon. Tällainen tuli ainakin vastaan; Charly Stand Lattiatuuletin, Stainless Steel - Stadler @ RoyalDesign.fi
Etsi semmonen jossa on mahdollisimman monta eri nopeusvaihtoehtoja. Niissä yleensä tuulettimen saa pyörimään myös todella hiljaa. Usein noissa, joissa on kolme nopeusvaihtoehtoa, ainoastaan pienin on on usein käyttökelpoinen ja sekin on liian äänekäs. Iteltä löytyy Powerista muutama vuosi sitten ostettu DC-moottorillinen tuuletin jossa 12 eri nopeusasetusta. Tuon voi laittaa vaikka sängynpäähän yöksi ilman että se häiritsee. Yleisesti ottaen kaikki nuo joissa on DC-moottori saa myös pyörimään todella hiljaa.

Jos tuulettimen ei tarvi olla kovin korkea, on käsitääkseni Xiaomin SmartFan:it vissiin melko hiljaisia. Tosin korkeutta tällä ei ole kuin noin metri
 
Jos arvostat pitkää takuuta (5 v), niin hommaa Wilfa cool 12.

Eipä taida Wilfaa saada enää mistään. Muistelen et Gree Shiny oli käytännössä sama laite eri nimellä ja sitä sais ilmeisesti tuolta ja tuolta. Takuuhommista en tiiä juuta tai jaata, mutta kylläpä nämä halpikset tuntuu roskiskamaa olevan heti kun ei saa itse purkkapatentilla kasaan. Huollon hinnalla saa melkein uuden. Sen 40kg moukun siirtely on aika perseestä niin ei tee edes mieli lähettää huoltoon.

Mikäs 12000 btu kone pitäs napata viilentämään kämppää? Esim Puuilon Wiima, motonetin, ströme tai joku muu? Onko noilla eroa, onko ehdotuksia?

Trotecilta sais vieläkin 399€ + 26€ rahdit.

Samanpa ne motonetin halvemmatkin laitteet taitaa viilentää, kunhan BTU lukema on sama 12000. Meteliä niistä lähtee kaikista imurin verran eli liikaa, mutta siellä 60db seudulla se 3 desibelinkin ero alkaa tuntumaan. Niissä on turvallista olettaa että se korkein ilmoitettu äänenvoimakkuus on samalla minimi. Ainoastaan hiljenee kun kompura sammuu, mutta kohtapa se pärähtää taas päälle. Tuulettimen nopeudella saa ihan vähän hiljaisemmaksi, mutta se hukkuu naapureiden kanssa kompuraan muutenkin. Lisäksi ykkösnopeudella saattaa jäädyttää kennon jolloin vehje alkaa elää omaa elämäänsä.
Siellä 500€ budjetissa saa sitä vähän hiljaisempaa kompuraa ja jotain kondenssiveden hävitystä poistoilman mukana, tehokkaampia tuulettimia, heilumis- ja yömoodeja, wifiä sun muuta enempi tai vähempi tärkeetä ominaisuutta. Nämä kantsii tarkistaa ennenku ostaa. Jotkut yksiköt rämisee ja resonoi tehtaalta liikaa ja niitä puuhapetet modailee millä lie painoliiveillä, remmeillä ja tiivisteillä. Omakin yksilö hiljenee selvästi kun puristaa reunoilta käsillä. Kaksiputkimodi kannattaa tehdä ihan jo sen takia ettei alipaine ime viemäristä hajuja tai paskaisista poistohormeista korvausilmaa. Vaihtoehtoisesti voi aukaista ikkunaa ja heittää puolet jäähdytystehosta harakoille. Joskus se puoletkin kyllä riittää, mutta onhan se maksettu jo.

Nuo halvimmat alumiiniputket sisältävät ilmeisesti pieniä reikiä. Kannattaa ostaa edes tuollainen muovipinnoitettu.
Kun pahimmat tuskahelteet tulevat, niin ajattelin eristää tuon lauhduttimen lämpöisen putken tällä :

Pitää olla alumiiniteippiä paljon, ettei ala pölisemään tuo. Tällä hetkellä pelkkä pyyhe putken päällä, tuollainen eristää paremmin. En usko että tuollaiset hatarat putket kestäisivät paksumman eristeen painoa. Nuo pigviinien kuumaputketkaan eivät ole ihan ilmatiivitä. Valskaavat hievan laitteen juurista useimmissa malleissa. Alumiiniteipillä kannattaa tiivistellä. 10v ajan käyttänyt itse tuplaputkisina näitä, kokeillut myös että laite olisi ulkona asunnosta partsilla eri putkivirityksillä . Tehokkaimmin minusta toimii kun olen vertaillut että kone on sisätiloissa ja 2 putkea.

Noin pienen hyödyn takia en alkais mitään kivivillaa tuomaan makkariin. Pari kertaa otat putken irti niin varmasti pölisee vaikka olis miten umpeen muurattu. Onko sulla edes se nykyisen eristeen pinta yli huonelämpötilan? Vaihda mieluummin pari paksumpaa fleecepeittoa tai avaruuspeitto.

Onko suositella laadukasta jalallista tuuletinta jossa teho- ja äänen miellyttävyys olisi tosissaan optimoitu? Mieluusti nopeussäädöllä, joista hiljaisinta sietää kuunnella ykköstasolla kun nukkuu tai katsoo elokuvaa mutta siten, että tarvittaessa puhaltaa vaikka läpi asunnon. Tällainen tuli ainakin vastaan; Charly Stand Lattiatuuletin, Stainless Steel - Stadler @ RoyalDesign.fi
Huutelen nyt kyllä kysymyksestä ohi mutta menköön. Kattotuuletin olis paras jos on mahdollisuus. Mitä enemmän pinta-alaa lavoilla sen parempi ja hiljaisempi. Omalla kohdalla en tätä hifimpää tuuletinta ole kokenut tarpeelliseksi. Jalan saa korvattua nyt melkeen millä vaan. Hiljainen ei ole, mutta ilma liikkuu kyllä toiselta puolelta kämppääkin. Vähän turhan iso 1. vaihde, mutta joku oli kuulemma himmentimellä rajoittanut.

Alkaa taas oleen turhan lämmin. Onko ehdotuksia kun mulla on ikkunaan sellainen ylimääräinen hyttysverkko alumiinikarmilla mikä vaan painetaan ikkunaan paikalleen. Karmissahan on täydellinen istuvuus niin voisi käyttää sitä kehyksenä peitelevylle ilmastointilaitetta varten. Mutta mitä materiaalia liitän siihen alumiinikarmiin? Jotain maalattua puulevyä? Kenties jotain muovia? Ja miten se siinä pysyisi parhaiten kiinni + miten tiivistys?
Finnfoam, vaneri tai pleksi. Jesarilla/kitkalla tiivistys. Tuossa nyt pari ratkaisua. Link ja link. Kannattaa miettiä miten sateen kanssa tekee. Koneeseenhan se valuu sisälle jos sataa suoraan putkeen. Joku kevyt muoviläppä, jonka koneen puhuri nostaa ylös, toimis ainakin poistolle. Varmaan pikku katos sitten tulolle.
 
Murtuuko polykarbonaatti jos siihen poraa itseporautuvilla ruuveilla?
 
Mikä järki jäähdyttää huone +19c lämpötilaan? Kovalla helteellä tulee jo kondensaatiota rakenteisiin.

Tuohon aikaan oli kastepiste ulkona +15C paikkeilla, joten huoneen lämpötila pitäisi olla alle +15C, että tulisi kondensaatiota rakenteisiin. Eli ongelmaa ei ole. Kun seuraa minkälainen kastepiste on ulkona. Kun sammuttaa tuon koneen, niin lämpötila lähtee huoneessa nousuun. Yleensä laitan makkarin +18C paremmalle puolelle aina illalla. Aamun mennessä lämmöt nousee +22C..+23C paikkeille. Pystyy nukkumaan normaalisti.

Ei seinän kondensoituva lämpötila koskaan ole edes +18C vaikka täällä huoneessa olisi +18C. Seinässä on lämpövastus ulospäin jos ulkopuolella taloa on +30C. kondensoituvan pinnan lämpötila on jotain +18C...+30C väliltä. Seinässä on kuitenkin lämpövastus. Huoneen pintalämpötilakin on varmasti lämpöisempi kuin +18C jos on tuollainen kuumuus ulkona. kts. Voiko liika ilmastointi helteellä pilata talosi? Asiantuntija vastaa
 
Viimeksi muokattu:
Noin pienen hyödyn takia en alkais mitään kivivillaa tuomaan makkariin. Pari kertaa otat putken irti niin varmasti pölisee vaikka olis miten umpeen muurattu. Onko sulla edes se nykyisen eristeen pinta yli huonelämpötilan? Vaihda mieluummin pari paksumpaa fleecepeittoa tai avaruuspeitto.

On varmasti lämpöisempi kuin huonelämpötila. Ajattelin pinnoittaa tuon eristeen jotenkin, katsotaan saako onnistumaan. Noikin hyviä vaihtoehtoja, jos tuosta ei saa hyvää rakennettua. Tuohon eristeeseen pitää liimata jokin tiivis pinta varmaankin.
 
Jos noihin jotain ihan oikeaa eristettä alkaa laittamaan, niin miksipä ei sitten laittaisi solukumia. Ei ainakaan pölise ja varmasti halvempikin kuin tuo Parocin matto. Saa ainakin Puuilosta, Prismasta ym. metritavarana.
 
Itsellä vanha Verkkokaupasta ostettu Domeston 18000BTU pigviini 2 putkiseksi tuunattuna 75 neliön rivarriasunnossa.
Naapurilla on 2000€ maksanut ilmalämpöpumppu identtisessä asunnossa, eikä hän saa niin kylmäksi asuntoa kuin minä.
Melkoinen monsteri tuo Domesto, 18 000 BTU vastaa ~ 5,3kW jäähdytystehoa. Oletko yhtään seurannut laitteen sähkönkulutusta ?

Onko käsitystä naapurin ILP:n tehosta ? Vaikka naapurisi ei kämppää yhtä kylmäksi saakaan, niin todennäköisesti kuitenkin riittävän viileäksi ja ennenkaikkea ilman melua :)

Itselläni 90m² rivaripäädyssä 2,5kW nimellistehoinen (max 3,5kW) ILP. Joskus kokeilin tuota maksimijäähdytyksellä, niin ~ 19 asteeseen sai koko kämpän kun antoi joitakin tunteja jauhaa, ehkä tuo vieläkin kylmemmäksi olisi mennyt, mutta en kokenut tarpeelliseksi jatkaa koetta pidemmälle. Pääsääntöisesti pidän pyynnin 23 asteessa ja pumpun päällä 24/7 koko jäähdytyskauden. Näin saa mukavan tasaisen viileyden koko kämppään.
 
Morjesta,

hankin juuri linkin mukaisen siirreltävän ilmastointilaitteen: Electrolux ChillFlex Pro EXP34U338CW -ilmastointilaite 12 000 BTU 549,90

Tarkoituksena on tehdä polykarbonaatista ja puurimasta väliaikainen ikkuna poistoletkua varten, mutta kyseisen laitteen mukana ei tullut sopivia liitos-osia mukana. Ainoastaan ovaalin mallinen kapea suulake.

Electroluxin sivuilta löytyi sopivan näköinen osa kannella varustettuna, jotta poistoletkun aukon voisi aina esim. reissujen ajaksi kätevästi sulkea:

Tietääkö kukaan, mistä löytäisin poistoletkun päähän sopivan suulakkeen, joka kävisi tuohon yllä linkattuun kannelliseen liitos-osaan?

Ajatuksena on myös siirrellä konetta välillä olohuoneeseen, ja laittaa silloin vain letku parvekkeen oven välistä pihalle. Tämän takia tuo kätevä uudelleen-liittäminen ikkunaan koneen pääasiallisessa sijainnissa olisi kova sana.

Harmittaa, kun aiemmassa masiinassa nämä kaikki osat tulivat mukana, ja näin ollen tuollaisen tilapäisikkunan rakentaminen oli helppo projekti.
 
Tämä voisi olla sinnepäin: Kanavan liitoskappale KO150-21 150mm kanavaan - K-Rauta K-rautaan voi kamat palauttaa jos ei sovikaan.
 
Kuinka paksu finnfoam levy ikkunaan kannattaa vähintään laittaa, jonka läpi sitten pingun putken vie?
Yksiputkinen nyt ainakin toistaiseksi.
30mm?
 
Melkoinen monsteri tuo Domesto, 18 000 BTU vastaa ~ 5,3kW jäähdytystehoa. Oletko yhtään seurannut laitteen sähkönkulutusta ?

Onko käsitystä naapurin ILP:n tehosta ? Vaikka naapurisi ei kämppää yhtä kylmäksi saakaan, niin todennäköisesti kuitenkin riittävän viileäksi ja ennenkaikkea ilman melua :)

Itselläni 90m² rivaripäädyssä 2,5kW nimellistehoinen (max 3,5kW) ILP. Joskus kokeilin tuota maksimijäähdytyksellä, niin ~ 19 asteeseen sai koko kämpän kun antoi joitakin tunteja jauhaa, ehkä tuo vieläkin kylmemmäksi olisi mennyt, mutta en kokenut tarpeelliseksi jatkaa koetta pidemmälle. Pääsääntöisesti pidän pyynnin 23 asteessa ja pumpun päällä 24/7 koko jäähdytyskauden. Näin saa mukavan tasaisen viileyden koko kämppään.

Veikkaan että naapurilla on jokin 9000BTU...10000BTU välissä jäähdytysteho.

Täällä tosiaan ei ole puita lainkaan, talot ovat avoimella alueella, jolloin aurinko pääsee paistamaan aamusta iltaan. Mutta olen havainnut, että jos täällä meinaa kesällä helteillä nukkua, niin kannattaa vetää huoneet viileäksi. Vasta silloin on pigviinillä sellainen vaikutus ettei paistu hengiltä kun sammuttaa koneen. Rakenteet ovat luovuttaneet sen verran paljon pois lämpöä tuossa kohtaa. +25C helteellä saan +16,5C tänne sisälle huoneeseen ja olkkariin +20C, mutta +31C helteellä alle +19C. Yhteen huoneeseen siis keskellä päivää ja olkkarissa on se +22C...+23C.
Kyllähän tuo sähköä viä ihan mukavasti. 2,3kW on otto teho. Kosteutta poistaa 70l/vrk koneen mallimerkinnän mukaan. +25C helteellä yleensä laitan vaan illalla tunniksi pariksi koneen päälle, mutta +30C helteillä aamusta iltaan on päällä kone. Muutaman kympin nousee kesällä sähkölasku. Mielellään kuitenkin sen maksan.

Seuraavaan kämppään ajattelin itse hommata maaviilennyksen ja ilmalämpöpumpun. Mutta tähän kämppään ei vielä viitsi kun ei ole lopullinen asunto. Kallis investointi. Maaviilennyksessä ilmeisesti hyötysuhde on aika hyvä, kun pelkkä vesipumppu kierrättää glygolia ja puhallin puhaltaa lämmönvaihtimen läpi. Maaviilennyksessä kannattaa olla kattoyksikkö seinäyksikön sijaan, jos haluaa hiljaisuutta ja tehoa :

Onhan ilmalämpöpumput paljon paremmin eristetty kuin pigviinit. Niissä on varmasti paljon parempi hyötysuhde. Ison teholuokan pigviinillä kuitenkin näyttäisi jäähytehoa jo jonkin verran olemaan. Minkähänlainen mahtaa olla se Woods 22000BTU pigviini 2 :lla putkella. Veikkaan että viilentää hyvin, mutta melukin sen mukaista.
 
  • Tykkää
Reactions: jad
Kuinka paksu finnfoam levy ikkunaan kannattaa vähintään laittaa, jonka läpi sitten pingun putken vie?
Yksiputkinen nyt ainakin toistaiseksi.
30mm?
Itselläni on 30mm ja sitä ohuempaa en kyllä laittaisi, tuokin tuntuu jo olevan aika heppoinen mutta tuuletusikkunan rakenteesta johtuen paksummasta levystä olisi joutunut saranoiden sun muiden rämmäleiden takia veistelemään kohtuuttoman paljon toisesta laidasta pois tai sitten olisi pitänyt nostaa ikkunaruudut pois paikoiltaan kesän ajaksi. Tuo 30mm on kestänyt kuitenkin ihan hyvin ja täksi kesäksi tein vielä pleksistä ulkopuolelle laipan putken ympärille ja foamin läpi pitkät pultit että sai tukevammin putken läpiviennin kiinni, viime vuonna letku oli omalla voimallaan ja kahdella nippusiteellä levyssä kiinni ja se tuntui vähän huteralta ja vuoti letkun juuresta.
 
Kuinka paksu finnfoam levy ikkunaan kannattaa vähintään laittaa, jonka läpi sitten pingun putken vie?
Yksiputkinen nyt ainakin toistaiseksi.
30mm?
20-30mm on ihan hyvä, ei kannata laittaa paksumpaa koska sitten joutuu kuitenki veistelemään esim. ikkunan saranan kohdat kuten edelläkin mainittiin. Mulla on 20mm finnfoam ja tuntuu ihan sopivalta. Saumoja on toki joutunut teippailemaan mutta niinhän ne joutuu muutenkin kun leikkelee vähän silmämääräisesti eikä mitatkaan ole ihan justiinsa.
 
Sama meillä, eli kun ekaa kertaa tehtiin tavan moralla niin mitat ei kyllä tullut ihan eikä justiinsa :D, mutta jesarilla teippailtiin saumat kuntoon. 30mm tuo finfoami täällä ja ainaki tavan moralla sai välillä ihan tosissaan pusertaa että meni läpi :D. Paksumman kanssa sit varmaan tuplasti vaikeampaa.
 
Puukolla viilto ja lyö palan irti.
 
Puukolla viilto ja lyö palan irti.
Itse suosiolla mittasin tarkasti, piirsin tussilla leikkuuviivat ja terävällä katkoteräveitsellä meni yllättävän helposti leikkaaminen. Kaikkeen pikkutuhertamiseen sitten menikin aikaa kun oli vähän pientä loveamista ja pitkän sivun hienosäätöä ja pari viistettä. Mutta tuli kyllä mukavan tiivis, pysyy ihan ilman mitään kiinnikkeitä tai teippejä paikallaan, tosin pikkusen olen varmistellut jos joku koittaa tönäistä levyä ulkoapäin sisään.
 
Jos tuulettimen ei tarvi olla kovin korkea, on käsitääkseni Xiaomin SmartFan:it vissiin melko hiljaisia. Tosin korkeutta tällä ei ole kuin noin metri

Ostin viimekesänä Xiaomi Mi Smart Standing Fan 1C:n Amazon.de:stä (55€) ja se on hiljainen, ei häiritse nukkumista. Lisäksi sitä saa komenneltua kotiautomaatiollakin menemään päälle ja pois tarvittaessa.
 
Tuli uusi ilmastointilaite Argon tilalle.
Jospa tämä toimisi. :hmm:
Ilmastointi.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Perustuuko tuo "paras" maininta johonkin laajaankin testiin vai omakohtaiseen yhden tuulettimen testiin?
Ei kovin suureen otantaan. Kolmeen lattiatuulettimeen. :) Yksi niistä kylläkin oli noin satasen tuuletin Saksasta. Silloin kun aikoinaan lattiatuulettimia ostin, niin tärkein kriteeri oli minulla hiljaisuus kun makuuhuoneeseen tuli. Tämän TM testin perusteella Bilteman ostin. TM-vertailu: Lattiatuulettimet – Suuri puhallus - Tekniikan Maailma

Edit. Eihän siitä mitään takeita ole, että tuon testin malli on enää Biltemassa myynnissä.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli uusi ilmastointilaite Argon tilalle.
Jospa tämä toimisi. :hmm:
Ilmastointi.jpg

Näistä kun ei käytännön arvosteluja juurikaan ole niin kerro ihmeessä kokemuksia kun saat vähän käyttöä alle. Sirompihan Ulisse on mutta kiinnostaa onko toi ohjelmistoltaan/käyttölogiikaltaan järkevämpi kuin Ulisse.
 
Tässä hyvä tuuletintesti Matthias Wandelilta (lähinnä siis eri tyyppisien tuulettimien vertailua):

Tuollainen peruspyöreä halpistuuletin kohtuu tehokas ilman liikuttaja, muttei välttämättä hiljaisin.
 
Kävin kiertelemässä kauppoja ja vähän vertailemassa tuulettimia. Lopulta puolisatunnaisella markettivertailulla lähti matkaan tämä: Lattiatuuletin | Clas Ohlson

Liikuttaa kyllä ilmaa suhteellisen tehokkaasti ja pienen tuulen vireen tuntee vielä toisessa päässä 70m2 kerrostaloasuntoa minimiasetuksella suht. järkevällä äänitasolla. Todennäköisesti aika samanmoinen muovivehje kuin tuo Bilteman. Itse hommasin tämän ampumaan ilpistä tulevaa kylmää ilmaa myös asunnon toiseen päätyyn. Pikaisella testillä tuntuu toimivan hyvin.
 
Jos jollakulla sattuu olemaan tiedossa tai tönäri niin oisin kiinnostunut argon split liitäntien halkaisijoista. Tiedän mennä töiden jälkeen työkalu kaupoille hakemaan oikean kokoiset lenkkiavaimet. Viimekesänä laitoin jakoavaimilla, mutta nekin hävinnyt tässä talven mittaan. Josko vaikka huomenna ehtisi työkiireiden ohessa hörppäämään kaksi olutta ja laitettua käyttökuntoon.

Nakataas samaan kysymys, kuinka olette asentaneet ulkoyksikön? Enkä tarkoita maahan, vaan seinään tai hieman ikkunan alapuolelle roikkumaan kuitenkaan tekemättä ulkoseinään reikiä.
Oma piha ikkunan toisella puolen että mietin myös tekeväni pattingista siihen telineen
 
Tässä tuunaukseni. Kone tuottaa mielettömiä määriä kondensiovettä, kun on 2 putkisena. Yleensä kondensiovettä alkaa siinä vaiheessa varsinkin tulemaan, kun tämän huoneen lämpö alkaa menemään alle +19C. Kone joutuu tekemään paljon töitä sen eteen, että tuosta pääsee alaspäin lämmöt.

Ostin eurolaatikon, johon sulatin kuparilla reijän keskelle siten, ettei muovi haljennut. Sen alle saa sopivasti pesuvadin, jonka voi aina vaihtaa. Sen päälle nostanut koneen, kun laskee vedet alleen. Kätevä systeemi veden keräykselle ja ei tarvitse tyhjentää kokoajan kun isompi vedenkeräysastia, joka on helppo vaihtaa.

Joka vuosi olen avannut koneen ja imuroinut pölyt. Hammasharjalla sai myös aika hyvin raaputettua pinttynyttä pölyä välistä. Olen myös huomannut että asunnon ilmanvaihdon teho kannattaa tiputtaa minimiin kun ilmastoi, että viileä ilma viipyisi asunnossa isomman ajan jäähdyttäen rakenteita. Oikeastaan samaan asiaan perustuu tuo 2 putkiseksi tuunauskin. 1 putkisena pigviinien kylmä ilma viettää asunnon rakenteissa lyhyemmän ajan, jolloin rakenteiden lämpö siirtyy heikommin pois.
Mulla on sama vehje kaksiputkisena. Oikein pätevä laite.

Jos se ei sulla poista kondenssivettä tarpeeksi nopeasti, niin sulla on todennäköisesti lauhduttimen ja höyrystimen välissä olevat vesikanavat tukossa. Se on yleinen ongelma näissä ja ne menee helposti tukkoon pölystä, jonka jälkeen laite valuttelee vettä lattialle. Itse olen puhdistanut ne aina kauden alussa ja sen jälkeen ei ole enää laskenut allensa.

Siellä höyrystimen alla (ylempi kenno) on muovikaukalo jossa on about 5-6 reikää. Tsekkaa, että mikään niistä ei ole tukkeutunut pölystä/muusta paskasta. Jos on, niin vesi jää seisomaan sinne kaukaloon ja ennen pitkää valuu ties mistä pihalle. Ne reiät on vähän hankalat puhdistaa mutta vedenpaineella ja esim. pinseteillä ne saa puhtaaksi.
 
Pitää katsoa tuo jossain kohtaa kun löytyy aikaa. Ainakin vesisäiliön täynnä oleva anturi on hajonnut jo. Koneen alaosista vesi putoaa. Tietysti hyötysuhdetta saisi ylöspäin, jos vesi putoaisi höyrystimen päälle. Veden haihtuminen sitoo niin paljon kuitenkin lämpöä. Saa nähdä mikä on tuon oman koneen elin ikä enään, kun on jo 8 vuotta vanha kone. Mahtaako nämä kestää 10 vuotta paljoa kauempaa.
 
Näistä kun ei käytännön arvosteluja juurikaan ole niin kerro ihmeessä kokemuksia kun saat vähän käyttöä alle. Sirompihan Ulisse on mutta kiinnostaa onko toi ohjelmistoltaan/käyttölogiikaltaan järkevämpi kuin Ulisse.
Ensituntumat takana.
Vedetään ihan plussat ja miinukset verrattuna Argo Ulisseen.

Trotec
+ Pyörät alla, ja muutenkin näppärämpi. Ulkoyksikön voi ripustaa kiinni sisäyksikköön ja rullailla vaikka varastoon yhtenä nippuna.
Mukana tuli myös erilaisia liitäntätarvikkeita jos ulkoyksikön haluaa vaikka ikkunasta roikkumaan.
+ Kylmäaineletku on pidempi ja sen haitarisuoja erittäin hyvä ja siisti.
+ Huomattavasti matalampi kun Agro, tosin muuten pulleampi.
+ Nätimmän näköinen
+ Etupaneelissa käyttönäppäimet ja näytöt yms.
+ Kun antaa komennon kaukosäätimellä tai etupaneelista niin vaste on samantien. Ei tarvitse miettiä menikö komento koneelle vai miettiikö jotain ja käynnistyy jos jaksaa.
+ Swing toiminto ilmasäleikössä. Eli voi halutessaan säätää ilmasäleikön liikkumaan automaattisesti ylös ja alas. Säleikkö ei tosin liiku sivusuunnassa.
+ Näppärä kaukosäädin.
- Käy enemmän on/ off kun Argo
- Valkoinen ulkoyksikkö kerää varmaan likaa nopeammin kun Argon harmaa.
- Kaukosäätimessä ei ilmeisesti ole termostaattia, ei "Ifeel toimintoa" Vissiin siis.

Argro
+ Metallinen rakenne, jämäkämmän tuntuinen.
+ Hiljaisempi, Trotechin kompura tuntuu äänekkäämmältä, samoin siinä tuntuu olevan vähemmän "pykäliä" kun Argossa.
Tuntuu yleisesti hiljaisemmalta kun tuo Trotec.

Kummallakin jäähtyy mallikkaasti.
Argolla tosin vaatii sen että lähtee ensin päälle...
Pyyntö oli 21 °C kun lähdin töihin ja 21 °C oli digitaalimittarin lämpö seinällä kun tulin himaan.
 
Nyt vasta huomasin, että omassa 12000BTU Nediksessä on oikealla stroksia.

Kuuluuko sen olla siinä, vai onko jäänyt tehtaalla kasaamisvaiheessa vahingossa siihen?

Jotenkin tuntuu, että se voisi estää tuulettimen ilmankiertoa tai sitten se on tarkoituksella siinä ohjaamassa sitä.

nedis.JPG
 
Kyllä toi styrox ihan oikeassa paikassa taitaa olla.
Sama homma oli yhdessä pingviinissä minkä aikanaan ostin.
 
Nyt vasta huomasin, että omassa 12000BTU Nediksessä on oikealla stroksia.

Kuuluuko sen olla siinä, vai onko jäänyt tehtaalla kasaamisvaiheessa vahingossa siihen?

Jotenkin tuntuu, että se voisi estää tuulettimen ilmankiertoa tai sitten se on tarkoituksella siinä ohjaamassa sitä.

nedis.JPG
Joo se styroksi kuuluu olla siellä. Omassa nediksessä sama juttu.
 
Onko kellään kokemuksia tästä? Olisi melko edullisesti saatavilla nyt, ja 12000 BTU.

Siirrettävä ilmastointilaite PAC 3500 E
Itselläni viime kesänä hankittu, spekseiltään liki vastaava, pl. vähäisempi kylmäaineenmäärä Siirrettävä ilmastointilaite PAC 3500 S

Hyvin pitää n. 35m2 avotilan viileänä. Kosteus poistunut ilman tarvetta säiliön tyhjennykseen. Ainoa puute - melun lisäksi, on lämpötila-anturin toiminta. Esim. pyynti näillä keleillä 22C --> todellinen lämpötila 19,8C. Eipä tuo ole haitannut, pyyntiä ylemmäs. Melu on luonteeltaan ainakin tässä yksilössä, vahvaa huminaa. Ei resonointiääniä tai muuta erityisen häiritsevää. Tyytyväinen olen ollut. Yllättävänkin tehokas laite, joka hankittua tuli kun en järkevällä aikataululla järeämpää ratkaisua hankituksi saanut (ilmalämpöpumppu).

Tarkennus; ilman modauksia käytössä. Korvausilma tulee samasta tilasta, asunnon mittainen lasitettu parveke, mihin lämpö johdetaan. Toki osa laseista auki. Eli kaikkea muuta kuin optimaalinen on asennus.
 
Viimeksi muokattu:
ChillFlexin omistajille tiedoksi. Jos on pääsy 3D-tulostimelle, niin löytyi netistä valmis malli kaksiputkiseksi muokkausta varten. Ihan Plug&Play, ei vaadi leikkelyä yms. Suosittelen vahvasti!
EB5DC169-6EA3-4715-8B56-5890732CB58A.jpeg

Löytyy Thingiversestä kaksiosaisena numerolla 4918875, ja yksiosaisena numerolla 4519681. Kaksiosaisen tulostaa Ender 3:n kokoisella tulostimella.
Mulla on tosiaan 9000btu pro-malli ja tuttavalla 11600btu(12000) pro-malli, kävi molempiin.
 
Viimeksi muokattu:
ChillFlexin omistajille tiedoksi. Jos on pääsy 3D-tulostimelle, niin löytyi netistä valmis malli kaksiputkiseksi muokkausta varten. Ihan Plug&Play, ei vaadi leikkelyä yms. Suosittelen vahvasti!
Löytyy Thingiversestä kaksiosaisena numerolla 4918875, ja yksiosaisena numerolla 4519681. Kaksiosaisen tulostaa Ender 3:n kokoisilla tulostimilla.

On kyllä fiksun näköinen :thumbsup:

Pitää katsella jos omaan Mideaan saisi jostain hommattua tuollaisen. Tulostinta ei kyllä löydy.
 
Miulla olis kysymys, ostin tällaisen Siirrettävä ilmastointilaite 7000 BTU | Motonet Oy viilentämään kämppää kun aurinko paistaa melkeinpä koko päivän ikkunoista sisään ja sisälämpötilat on olleet siellä +35 asteen paikkeilla. Masiina on toiminut vallan loistavasti ja minä sekä elukat voidaan paremmin, ainut mikä tässä mietityttää on makuuhuoneen viilennys. Tuo masiina on miulla olkkarissa ja viilentää olohuone, keittokomero, eteinen ja vessa alueen mutta makuuhuoneen ovea kun voi pitää vain raollaan niin mietin mikä olisi paras konsti saada viileä ilma kiertämään sinnekin? Oven auki pitäminen ei ole vaihtoehto sillä en halua että nuo karvaiset otukset pääsevät sänkyyn tai häiritsemään käärmettä. Mietin että voisiko olla apua jos laittaisin jonkun tuulettimen puhaltamaan tätä viileää ilmaa makkarin ovesta sisään tai makkarista sitä lämpöisempää ilmaa puhaltamaan tänne olohuoneen puolelle? Makuuhuoneen ovi on aina raollaan kun ilmanviilennin on päällä.
Sori en osaa neuvoa, mutta kun sanot että tuo toimii vallan loistavasti, millainen melutaso siinä on?

Mulla on monia vuosia sitten hankittu siirrettävä ilmastointilaite, mutta käytän sitä aniharvoin koska se pitää niin hervotonta METELIÄ. En pysty katsomaan edes televisiota (siten että kuulisinkin jotain) jos se mölisee samassa huoneessa, nukkumista se päällä on turha miettiäkään ellei pitäisi korvatulppia (ja ehkä ei sittenkään), ja veikkaan että naapuritkin alkaisivat valittaa jos sitä pitäisi yöllä päällä. Melutaso on kuin äänekkäällä vanhalla pölynimurilla, matalampi ääni tosin.

Kettumainen se on myös asennella paikalleen siten että ulosmenoputken saa väsättyä tiiviisti siten ettei avoimesta ikkunaräppänästä tule kuuma ilma samantein takaisin sisään. Kun syksyllä sen poistin, nyt en jaksaisi sitä enää viritellä takaisin; Prismasta ostin joskus jonkun tarroilla kiinnitettävän vetoketjupussukan jolla tuuletusräppänän saisi melko tiiviiksi poistoputkelle.

Lisäksi, ei se kyllä niin paljoa oikeasti viilennä huoneen lämpötilaa... ehkä asteen tai kaksi parhaimmillaan kesäkuumilla, luulisin. Hiostavalla kelillä se kuitenkin helpottaa oloa jos sen laittaa pöhöttämään suoraan itseään kohti, kyllä sieltä jonkinlainen normituuletinta viileämpi virtaus tulee ja auttanee sekin jos se poistaa kosteutta ilmasta.

Eli oikeastaan halusin kysyä, ovatko ns. siirreltävät ilmastointilaitteet kehittyneet viime vuosina hiljaisemmiksi ja tehokkaammiksi? Kodinkoneliikkeissä varsinkaan melutasoa on vaikea arvioida koska niissä on jo muutenkin niin meluisaa, kotona sitten yllättyy että oho olipas sittenkin meluisa...

Onneksi taloyhtiö on linjannut että oikeankin kiinteän viilennysilmalämpöpumpun saa asentaa parvekkeille, voi olla että joku talvi/kevät laitan tilaukseen...
 
Onko suositella laadukasta jalallista tuuletinta jossa teho- ja äänen miellyttävyys olisi tosissaan optimoitu? Mieluusti nopeussäädöllä, joista hiljaisinta sietää kuunnella ykköstasolla kun nukkuu tai katsoo elokuvaa mutta siten, että tarvittaessa puhaltaa vaikka läpi asunnon. Tällainen tuli ainakin vastaan; Charly Stand Lattiatuuletin, Stainless Steel - Stadler @ RoyalDesign.fi
Viime viikolla kiinnitin huomiota Vantaan Bauhausissa esillä olleeseen järkyttävän isoon lattiatuulettimeen, joka vaikutti hiljaiselta (tosin vaikea ehkä arvioida meluisassa liikkeessä). Mahdollisesti se oli tämä:

Noin muuten lattiatuulettimet ovat minulla boikotissa koska minulla niistä menee se jalkaosa AINA rikki parin vuoden jälkeen. Mieluummin iso pöytätuuletin jollekin korokkeelle.
 
Sori en osaa neuvoa, mutta kun sanot että tuo toimii vallan loistavasti, millainen melutaso siinä on?

Mulla on monia vuosia sitten hankittu siirrettävä ilmastointilaite, mutta käytän sitä aniharvoin koska se pitää niin hervotonta METELIÄ. En pysty katsomaan edes televisiota (siten että kuulisinkin jotain) jos se mölisee samassa huoneessa, nukkumista se päällä on turha miettiäkään ellei pitäisi korvatulppia (ja ehkä ei sittenkään), ja veikkaan että naapuritkin alkaisivat valittaa jos sitä pitäisi yöllä päällä. Melutaso on kuin äänekkäällä vanhalla pölynimurilla, matalampi ääni tosin.

Eli oikeastaan halusin kysyä, ovatko ns. siirreltävät ilmastointilaitteet kehittyneet viime vuosina hiljaisemmiksi ja tehokkaammiksi? Kodinkoneliikkeissä varsinkaan melutasoa on vaikea arvioida koska niissä on jo muutenkin niin meluisaa, kotona sitten yllättyy että oho olipas sittenkin meluisa...
Lyhyt ja ytimekäs vastaus kysymykseen: ei pätkääkään. Wifiä ja muita moderneja krumeluureja on lisäilty mutta muuten siirrettävien ilmastointilaitteiden perusrakenne ja melutaso on pysynyt täsmälleen samana.
 
Viime viikolla kiinnitin huomiota Vantaan Bauhausissa esillä olleeseen järkyttävän isoon lattiatuulettimeen, joka vaikutti hiljaiselta (tosin vaikea ehkä arvioida meluisassa liikkeessä). Mahdollisesti se oli tämä:

Noin muuten lattiatuulettimet ovat minulla boikotissa koska minulla niistä menee se jalkaosa AINA rikki parin vuoden jälkeen. Mieluummin iso pöytätuuletin jollekin korokkeelle.
Eiks kunnon tornituuletin olis paljon fiksumpi kun tommonen rohjake? Ei vie niin paljon tilaa ja puhaltaa isommalta pinta-alalta.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
276 577
Viestejä
4 763 166
Jäsenet
77 490
Uusin jäsen
Tomator1996

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom