Miten tuo mp3 :ien lisääminen on tehty vaikeaksi? Jotenkin muistelen että silloin kun olen itse jotain puhelimiin siirtänyt, niin musiikkisoittimet kyllä osanneet kaivella muistikortilta tiedostot ihan helposti. Sitten kun vaan "miljoonan" apsin joukosta löytää itseä miellyttävän jolla kuuntelee..
Alkuun, pahoittelut pitkään kestäneestä vastaamisesta. Tässä nyt on ollut kaikenlaista juttua enkä niitä sen enenmpiä ala tässä nyt purkailemaan. Mutta Moto G5:ssä ainakin alkuunsa (olisko vielä tuolloin ollut Android 6:nen laitteessa?) piti asentaa kolmannen osapuolen sovellustenhallinta ohjelma, ja sieltä monen mutkan kautta sain kuin sainkin luurin käyttämään muistikortille tallennettuja MP3:sia. Musiikkisoittimena käytin Motorolassa VLC:tä, mikä toimii nykyisessäkin luurissa mediantoisto ohjelmana. Eli melko lailla sai selailla foorumeita maailmalta sekä vielä tsekkailla Youtubesta rautalanka videoita ennenkuin sain biisit kuulokkeista soimaan haluamallani tavalla. Voisin kuvitella että jollakin muulla, hieman vähemmän ohjelmistoihin perehtyneellä hepulla olisi hermot menneet jo hyvissä ajoin ennenkuin olisi musiikit toimineet... En nyt kirveelläkään saa mieleeni että olisiko noiden ämppäreiden lisääminen android 8:ssa Moto G5:llä ollut helpompaa kuin aiemmassa versiossa.
Sitten aivan alkuperäiseen kysymykseeni puhelimesta. Kiitokset vain kaikille ehdotuksista ja vinkeistä. Osittain niiden pohjalta löysin viimeinkin itselleni sopivan hintaisen tekoälykeskustelimen itselleni. Eli laittteeksi valikoitui Xiaomi Redmi Note 8 PRO, 6/64 malli. Luuri oli ihan suht.hyvässä tarjouksessa DNA:n liikkessä, ja kävin sen sieltä noutamassa 199€:n hintaan.
Vanhaan Motorolaan tottuneella on käytössä ollut hieman opettelua, ja vieläkin joutuu opettelemaan.
Luurissa on paljon hyviä ominaisuuksia, hintaluokan huomioon ottaen esimerkiksi ihan pätevä kamera. Tosin puhelimen oman kamera sovelluksen korvasin viikon ihmettelyiden jälkeen Play kaupasta löytyvällä Open Camera softalla, joka toimii ainakin omiin tarpeisiini nähden paremmin.
Jonkun verran olen myös yrittänyt "puukottaa" laitetta, eli saada karsittua turhia Xiaomin omia bloatware ohjelmia sekä mainoksia, mutta ainakaan vielä se ei ole onnistunut riittävän hyvin. Motorolan käyttöliittymään tottuneelle, sekä mainoksettomuuteen tottuneella tuo hyppäys on ollut melko raju. Toisaalta puhelin on nyt vasta ollut käytössä muutaman viikon, enkä sitä nyt aina päivittäin ole edes jaksanut rusikoida, joten puhelimen käyttöliittymä muotoutuu tässä vielä ajankuluessa hyvinkin. Ja voihan sitä olla, että mikäli en pääse yhteisymmärrykseen järjestelmän kanssa, niin asennan jonkin toisen Android distron laitteeseen. Mutta sen aika ei ole vielä.
Tästä siis jollekulle oiva luuri, siis sellaiselle joita ei kaikki mainokset häiritse (niitä löytyy luurista, mutta niitä pystyy myös karsimaan eikä niiden olemassa olo aina edes ärsytä) ja joka on valmis hieman perehtymään laitteen sielunmaisemaan. Eli, mikäli olet siirtymässä esimerkiksi iPhonesta androidiin, niin suosittelen kyllä vaikkapa jotakin muuta laitetta mahdollisimman puhtaalla androidilla, tämä se ei ole. Mutta mikäli olet liikkeellä tiukalla budjetilla sekä omaat aikaa sekä jaksamista tutustua laitteisiin ja niiden ominaisuuksiin niin siinä kohdin Redmi Note 8 Pro on tutustumisen arvoinen. Luuriin on muuten ladattavissa android 10, eli vaikkei sitä välttämättä ole paketista otettaessa, niin sen asentaminen on kuitenkin mahdollista ihan puhelimen omista päivitys valikoista. Tulevasta android 11:sta ei ole vielä varmuutta, että tuleeko se tälle laitteelle.
Eli juuh, tuossa pieni revikka laitteesta ja vielä kertaalleen iso kiitos ja syvä kumarrus kaikille jeesanneille. Sekä anteeksipyyntö siitä että vastaaminen viesteihin on kestänyt näinkin kauan.