Mikä auto minulle?

Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Ihmiset helposti ostaa varalta hieman liian ison auton, jos vaikka tarvitsee johonkin sitä tilaa. Onhan se fakta että tuollainen Focus tuntuu jo autolta Fiestan jälkeen, hyviä autoja molemmat mutta Focuksen koko tuo sitä jämäkkyyttä ajoon. Itsekkin pärjäisin clion kokoisella autolla ja olin jo melkein ostanutkin, mutta kun vaihtoehdoksi lyötiin 2v vanha 8tkm ajettu Megane 10k€:lla niin ei siitä viitsinyt kieltäytyä.
Itsellä on aiemmin pikkuautoluokan auton hankintaa rajoittanut se, että päälaki keikkuu lähes 190 sentin korkeudella. Aiemmin noissa loppui järkiään penkin säädöt kesken, vaikka en erityisen pitkä olekaan. Nythän noissa alkaa olla sen verran kokoa suurimmassa osassa, että saa ajoasennon kohdalleen. Ibiza ja Polo ainakin. Fiesta tuntui jostain syystä ahtaammalle sivusuunnassa ja kyynärpäät kolisi B-pilariin ja naapurin penkkiin. En käynyt sitten edes ajamassa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894

Ainakin se edellinen Fiestan korimalli on kapea, tästä ihan uusimmasta en tiedä, näyttää silmään hieman leveämmältä ja matalemmalta.
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Ainakin se edellinen Fiestan korimalli on kapea, tästä ihan uusimmasta en tiedä, näyttää silmään hieman leveämmältä ja matalemmalta.
Juu siis tätä uusinta kävin testaamassa. Oli se Active-malli. Pituussuunnassa tila riitti kyllä hyvin. Tottumiskysymyksiä ja kyllä tuon kanssa varmasti eläisi, mutta kun on tottunut, että tilaa on ympärillä vähän enemmän.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 559
@Incredible Buff Ei tuo uusi Fiesta ole mikään ihmeauto leveyden suhteen. Leveämpi kuin ennen mutta se minkä voin taata että mahtuu on pää. Kaverilla Vignale ja sitä ennen MK7 Fiesta ja kuskilla mittaa reilusti yli 2m. Isoin ongelma on ainakin itsellä kyydissä tai ajaessa se että molemmat haluavat käyttää käsinojaa ja siinä on tilaa rajoitetusti vs esim oma Focus. Muuten ei ole ongemia tullut eteen vaikka paljon aikaa tulee vietettyä tuossakin autossa.
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
^juu kuten sanoin niin pituussuunnassa ei ollut mitään ongelmaa ja ei myöskään korkeuden suhteen. Tuolikin meni riittävän alas omaan makuun. Tuo leveyssuunta ahdisti. Kokeilemassani autossa ei ollut keskikyynernojaa joka tuntui kyllä todella ankealta, kun siihen on tottunut.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 194
Tuli sitten koeajettua Skoda Rapid 1.0 TSI 95 DSG. Leppoisa auto ajaa ja hintaisekseen tilava, mutta miinuksiakin löytyi: Rengasmelu oli vakiorengastuksellakin aika kova, eikä auto ei ollut erityisen vakaa maantieajossa nopeuksissa 100-120 km/h. Lähinnä taajamapörräilyyn varmasti hyvä valinta. Yllättävän hyvin teho riitti kyllä ajeluun maantielläkin.

Tuo DSG tuntui kyllä sen verran kivalta, että pitäisiköhän harkita vielä sitä Poloa...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 616

Polo tai Ibiza dsg:llä on kyllä näppäriä. Hinta ja ominsaisuudet ihan kohdallaan. Myös Toyota Yaris hybridin vaihteisto on mukava, mutta autona taitaa olla pikkasen huonompi. Itse en Rapidin dsg:ssä nykimistä huomannut ja vaihteisto tuntui tosi nopealta. Ihan hyvin kiihtyikin, kun ei itse tarvinnut vaihteita vaihtaa.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 073

Ymmärtääkseni nuo dsg:tkin ovat oppivia laatikoita, eli monet koeajokokemuksien nykivät vaihdot menevät varmasti osittain myös sen piikkiin. Olisikin hauska kuulla mielipide ihmiseltä, jonka mielestä dsg on koeajossa ollut nykivä, mutta on silti sellaisen autoonsa hankkinut? Lähinnä että onko se nykiminen hävinnyt, vai onko olemassa kuskiprofiileja, joita dsg ei voi koskaan miellyttää?
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Focus testattu. Oli kyllä ajoltaan kiva. Oikeinkin kiva. Melultaankaan ei paha vaikka 17" nakit, mutta edelleen 33-35 kiloo Focukseen tuntuu jotenkin paljolta.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 194
VW Polossa kuulemma tehdastilauksen toimitusaika tällä hetkellä 4 kk, Ford Fiestassa 3-4 kk. :dead:
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 113
Oman Foccarin ennakoitu toimitusaika tilauksesta noin 4 - 4,5 kk :sori:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 849
Saako parilla tonnilla mitään pikkasen sporttista pientä autoa jonka arvoo säilyy tai jopa nousee. (eli ei viittä vaille loppuunajettuja). Kilometrejä ei siis tulisi isommin.
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Oman Foccarin ennakoitu toimitusaika tilauksesta noin 4 - 4,5 kk :sori:
Myyjä lupaili eilen, että jos pannaan tilaus sisään niin auto on lokakuussa alla. Taisi lupailla liikoja. Taidan tilata, jos tilaan niin siten, että pannaan kilpiin 2019 ja haluan oikeastaan nähdä sen Wagoninkin vielä livenä.

1.5 A8 Titanium Wagon

Design Pack 4. Ledien takia.
Technology pack adaptiivisen vakkarin takia.
B&O ihan huvikseen
Polttoainelämmitin
Family pack suksiluukun takia :bored:

Tuleepa tuolle kyllä hintaa :mad:
 
MrB

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 222
Saako parilla tonnilla mitään pikkasen sporttista pientä autoa jonka arvoo säilyy tai jopa nousee. (eli ei viittä vaille loppuunajettuja). Kilometrejä ei siis tulisi isommin.
Ei varmaan pääse rikastumaan, mutta mx-5 tai joku muu pikkuavo vois pitää hintansa ja olla jotenkin sporttinenkin. S2000 ei taida mennä hintahaarukkaan, mutta niillä näyttäis hinnat käyneen pohjilla.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 194
Design Pack 4. Ledien takia.
Tuo on kyllä mielenkiintoinen varusteiden pakkoyhdistely, ja sitä on lehtien testeissäkin ihmetelty. Lieneekö sitten niin, että jossain Keski-Euroopassa otetaan LEDit vain sen takia, että ne näyttävät cooleilta, vaikka Suomessa niille on oikeasti käyttöä.
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Tuo on kyllä mielenkiintoinen varusteiden pakkoyhdistely, ja sitä on lehtien testeissäkin ihmetelty. Lieneekö sitten niin, että jossain Keski-Euroopassa otetaan LEDit vain sen takia, että ne näyttävät cooleilta, vaikka Suomessa niille on oikeasti käyttöä.
On aivan järjettömän typerää yhdistellä noin. En haluaisi noita 17" vanteita.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 559
Tuo on kyllä mielenkiintoinen varusteiden pakkoyhdistely, ja sitä on lehtien testeissäkin ihmetelty. Lieneekö sitten niin, että jossain Keski-Euroopassa otetaan LEDit vain sen takia, että ne näyttävät cooleilta, vaikka Suomessa niille on oikeasti käyttöä.
On juurikin näin. Esim moni britti ottaa ledit Fiesta ST:seen ulkonäön takia ei valon takia.
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Minusta kyllä ajettavuus koeajoautolla oli erinomainen niiden kanssa (ilman häiritsevää rengasmelua), mutta ymmärrän kyllä, jos joku ei halua maksaa niistä.
Juu ei niissä mitään ongelmaa sinänsä ollut, mutta pidän turhakkeina. En usko, että merkittävästi parantaa ajettavuutta normiajossa Suomen teillä ja uskoisin, että peruskoko olisi mukavampi ja vielä hiljaisempi. Pidempään jos aikoo pitää niin tuo 215/50R17 tossu on varsin suolaisen hintainen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
548
Tuo on kyllä mielenkiintoinen varusteiden pakkoyhdistely, ja sitä on lehtien testeissäkin ihmetelty. Lieneekö sitten niin, että jossain Keski-Euroopassa otetaan LEDit vain sen takia, että ne näyttävät cooleilta, vaikka Suomessa niille on oikeasti käyttöä.
Tossa on muuten noi Fiesta MK8 Led ajovalot..
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 849
Ei varmaan pääse rikastumaan, mutta mx-5 tai joku muu pikkuavo vois pitää hintansa ja olla jotenkin sporttinenkin. S2000 ei taida mennä hintahaarukkaan, mutta niillä näyttäis hinnat käyneen pohjilla.
No joo, itellä oli lähinnä mielessä esim mk5 Escort RS2000, VW Corrado, Audi Coupe/Cabriolet, Ja tietysti oltava ihan räpeltämätön ja siisti. Eli aika vaikea on löytää yleensäkin sellainen. Täytyy hankkia kun osuu silmiin joku..
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 559
No esim itse maksoin avo XR3i Escortista 900e. Se ei ainakaan enää laske. Koppa oli hyvä, katto uusi, tekniikka vaati alkoi levitä. Myin voitolla tekniikka osittain levinneenä. Toinen on sitten joku vanha kansanauto mikä kaikilla on ollut niin herättää sopivasti nostalgiaa. Esim ostin oman Datsun 100a:n tonnilla. Ja halvin vastaavan kuntoinen oli nettiautossa yli 3000e.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
788
Minusta kyllä ajettavuus koeajoautolla oli erinomainen niiden kanssa (ilman häiritsevää rengasmelua), mutta ymmärrän kyllä, jos joku ei halua maksaa niistä.
Yksi pointti on sekin, että ainakin omaan makuun suurin osa uusien autojen vanteista on yksinkertaisesti aivan järkyttävän rumia. Tuntuisi aika turhalta maksaa isommista vanteista täysin turhaan kun voisi ne perusvanteetkin kelpuuttaa ja ostaa sitten erikseen itseä miellyttävät vanteet kesävanteiksi.

No joo, itellä oli lähinnä mielessä esim mk5 Escort RS2000, VW Corrado, Audi Coupe/Cabriolet, Ja tietysti oltava ihan räpeltämätön ja siisti. Eli aika vaikea on löytää yleensäkin sellainen. Täytyy hankkia kun osuu silmiin joku..
Samaan sarjaan menee 16V mk3 Golf, arvostus aika pohjamudissa tällä hetkellä, mutta vaikea tuollainenkin siistinä on löytää. Mk4 Gti alkaa myös pikkuhiljaa olemaan pohjilla ja tuskin tulee kamalasti enää alaspäin kun ahdettu tekniikka lisää haluttavuutta. Corradossa juna meni jo hyvän aikaa sitten tuossa hintaluokassa. Gti pösöt myös, mutta ei sielläkään oikeastaan tuohon hintaluokkaan mene kuin 106 ja niissäkin tarjonta on aika nihkeää. Rellulta touhon hintaluokkaan löytyisi kanssa Clio II:sta 2.0 16V koneella oleva versio.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
763
Okei. Tässä on itelle etsinnässä uutta autoa meinaat, kun nykyin Punto Evo Sport rupee olemaan ensinnäkin 8-vuotias ja toiseksi 153tkm rullattu. Käynyt nyt koeajamassa kaikki Polot ja muut "hot hatchit", mutta Fiestaa kun on täällä hehkutettu, niin vetäisin ässän hihasta Länsiauton jälkeen Raision Laakkosen ja suuntasin sinne. Palveluhan siellä on tuttua Laakkosta, eli kaikki muu kiinnostaa paitsi kaupanteko ja myynti. Kovasti tyrkyttivät jotain hinnat alkaen -mallia ja tää vanhempi mies oli sitä mieltä että niilläkin kerkeää. Ymmärrän toki että kerkeää vaikka polkupyörällä, mutta nyt on hakusessa uusi Ford Fiest ST eikä mikään ST-line. Saman myyjän mielestä ei kuulemma "eroa ole juurikaan, sama moottorihan noissa". Taattua Laakkosta.

Kuitenkin siinä melkein jo asiaa kirjottaessani paperille, kysyin josko he näin suurimpana Varsinais-Suomen Ford -liikkeenä saisi tämän hetken halutuimman auton koeajoon, sain vastaukseksi että ensi viikolla pitäisi yksi tulla heille jostain muualta.

Kauppoja en helvetissä tuolla tekisi ikinä, mutta koeajo kiinnostaisi. Astrankaan ei saa juuri mitään varusteita etteikö se maksaisi jo Insignian verran ja nykyisestä lasikatosta, kattoluukusta ja kaksalue-automaatista ilmastoinnissa en kyllä luovu.
Koeajoitko koskaan STtä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 372
No niin, ajatus on kypsynyt Superb 1,8l manuaalifarkun hankkimisesta.

Vm suunnilleen 2010-2013, kilometrejä ~80 000.

Onko jotakin mitä pitäisi tietää/varoa? Muuta kuin se mahdollinen männänrengas/öljynsyönti?
Itse en ole ainakaan tuon kertomasi lisäksi kuullut mitään valitusta. Nelivetonahan tuollainen olisi aika herkku.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
151
No niin, ajatus on kypsynyt Superb 1,8l manuaalifarkun hankkimisesta.

Vm suunnilleen 2010-2013, kilometrejä ~80 000.

Onko jotakin mitä pitäisi tietää/varoa? Muuta kuin se mahdollinen männänrengas/öljynsyönti?
Eikö se ole jo riittävä syy jättää ostamatta, jos siis korjausta ei ole vielä tehty? Todennäköisyys, että se ei ala syömään öljyä, on häviävän pieni.

Toinen ongelma on jakoketju. Niitä on mennyt jo alle 50 tkm ajettuna, joskus kestää 150 tkm. Kulutustavaraa. Vaihto ei vaan ole ihan halpa, niin kuin hihnoissa yleensä olisi.

1.8 TSI lienee 1.4 tuplaturbo-TSI:n jälkeen kaikista pommein noina vuosina valmistettu henkilöautomoottori.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
152
Jatketaan farkkulinjalla ja kyselenkin tässä että mitäpä iobbs:n kansa ehdottaisi jos kriteerit on, että hinta siinä about 16k ja vuosimalli 2014 ja uudemmat?

VAG-konsernin autot pelottavat, mazda 6:n kääntösäde on ehkä vähän turhan iso (?)
Tällä hetkellä pyörinyt itsellä mielessä Ford Focus, Honda Civic ja Toyota Auris.

Onko kenties ehdottaa jotain parempaa tuohon hintaluokkan tai onko kommentteja antaa noista kyseisistä? Honda jostain syystä kutkuttaisi mieltä, mutta onko se sitten kovin kallis korjailla jos ja kun jotain hajoaa? Hondia ei kauheasti liikenteessä näy.
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Mazda 6 on kyllä ketterä kokoisekseen, mutta onhan se isomman luokan autokin kun nuo muut. Käy kokeilemassa niin sillähän se selviää. Enkä mä kyllä Civicciä tuon takia pelkäis. Hondien osahinnat voi olla vähän kalliimmat, mutta eipä niitä taida paljoa tarvia varsinkaan tuon ikäiseen ostella. Auris/Avensis on tietenkin se perusvarma ratkaisu, jos hyväksyy Toyotan vähän lussut moottorit ja heikon ohjaustuntuman.

Itsellä oli viimeksi autoa vaihtaessa kriteerinä vapaasti hengittävä luotettava japski, kun alle kolme vuotta vanha Opel vietti aikaansa korjaamolla 13 kertaa vuoden aikana ja sitä ei saatu sittenkään kuntoon. Kaikkea meni ahtimeen liittyvistä osista lähtien.

Päädyin sitten Mazdaan. Se oli tuosta Toyota, Honda, Mazda kolmikosta paras ajaa ja pirtein.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
412
Jatketaan farkkulinjalla ja kyselenkin tässä että mitäpä iobbs:n kansa ehdottaisi jos kriteerit on, että hinta siinä about 16k ja vuosimalli 2014 ja uudemmat?

VAG-konsernin autot pelottavat, mazda 6:n kääntösäde on ehkä vähän turhan iso (?)
Tällä hetkellä pyörinyt itsellä mielessä Ford Focus, Honda Civic ja Toyota Auris.

Onko kenties ehdottaa jotain parempaa tuohon hintaluokkan tai onko kommentteja antaa noista kyseisistä? Honda jostain syystä kutkuttaisi mieltä, mutta onko se sitten kovin kallis korjailla jos ja kun jotain hajoaa? Hondia ei kauheasti liikenteessä näy.
Itse olen aina laskenut Hondan samaan kastiin kuin Toyotankin eli perusvarmaa japskitekniikkaa. Nykyistä avensista valittaessa olikin vaihtoehtona juurikin Hondan tekeleet. Itselläni ei kuitenkaan ole henk.koht. kokemusta Honuista, joten voin olla aivan vitun väärässäkin :D
 
OD.

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 315
Ymmärtääkseni nuo dsg:tkin ovat oppivia laatikoita, eli monet koeajokokemuksien nykivät vaihdot menevät varmasti osittain myös sen piikkiin. Olisikin hauska kuulla mielipide ihmiseltä, jonka mielestä dsg on koeajossa ollut nykivä, mutta on silti sellaisen autoonsa hankkinut? Lähinnä että onko se nykiminen hävinnyt, vai onko olemassa kuskiprofiileja, joita dsg ei voi koskaan miellyttää?
Koeajossa ja alkuvaiheessa havaitsin nykimistä. En tiedä tottuuko siihen, mutta mielestäni se on kadonnut täysin. 20 tkm ajettu 1.0 TSI.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
151
MB CLA kiinnostelee. Kellään kokemuksia kyseisestä mallista? Ilmeisesti pitäisi olla A-sarjan mersut ihan luotettavia.

Nettiautosta bongasin Mercedes-Benz CLA 200 BE Premium Business Urban Coupé 2013 - Vaihtoauto - Nettiauto

Kannattaako lähteä kuusamoon asti kyseistä autoa testailemaan. Nihkeesti tuntuu olevan tarjontaa nettiautossa tällä hetkellä.
Ei omakohtaista, mutta kaveripiirissä on itse asiassa kolmekin. Kaksi niistä on juuri noita 200-mallisia bensoja (ostivat uutena) ja yksi on saksantuonti 250. Kaikki automaatteja.

Ilmeisesti mainittavia vikoja ei ole ollut. Kuten varmaan tiedät, niin tilavahan se ei ole.

Mä en edes harkitsisi manuaalia, 7g-tronic sopii siihen niin hyvin. Lisäksi ottaisin puolet vähemmän ajetun, hintaan se ei tällä hetkellä vaikuta kuin pari tonnia.
 
Bbs

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
174

Tilaihme se ei tosiaan ole mutta ei ole nykyinen Nissan Micranikaan. Kiitos vinkeistä pitääkin metsästää automaattia.

Millanen huoltoväli mersuilla on? Onko huollot suunnilleen minkä hintaisia? Yritin etsiä tuloksetta.
 
Suora copypaste Veholta.
Perushuollot
Assyst a huolto
Moottoriöljyn ja moottoriöljynsuodattimen vaihto sekä huolto-ohjelman mukaiset tarkastukset.
284 €
Assyst b huolto
Moottoriöljyn ja moottoriöljynsuodattimen vaihto sekä huolto-ohjelman mukaiset tarkastukset.
464 €
Valmistajan huolto-ohjelman mukaiset lisätyöt. Määritellään ajan tai ajomatkan mukaisesti suoritettavaksi.
Automaattivaihteiston öljyn vaihto (huollon a yhteydessä) 563 €
Automaattivaihteiston öljyn vaihto (huollon b yhteydessä) 533 €
Jarrunesteen vaihto (huollon a yhteydessä) 139 €
Jarrunesteen vaihto (huollon b yhteydessä) 103 €
Moottori ilmansuodattimen vaihto (huollon yhteydessä) 80 €
Panorama-kattoluukku: ohjausmekanismin puhdistus ja voitelu (huollon yhteydessä) 34 €
Polttonesteen suodattimen vaihto (huollon yhteydessä) 689 €
Vetokoukun tarkastus ja voitelu (huollon yhteydessä) 15 €
 
Bbs

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
174
Aika kovat hinnat huolloissa. Periaatteessa B-huollon yhteydessä tehtävä automaattivaihteiston öljyn vaihto nostaisi yksittäisen huollon hintaa yli tuhannen euron.

Atoylla oli hieman huokeammat hinnat:

Mercedes-Benz - Assyst A-huolto
Mercedes-Benz, A-sarja, B-sarja, C-sarja, CLA-sarja, E-sarja, G-sarja, GLA-sarja, GLK-sarja, M-sarja, ML-sarja, R-sarja, S-sarja
227 €

Mercedes-Benz - Assyst B-huolto
Mercedes-Benz, A-sarja, B-sarja, C-sarja, CLA-sarja, E-sarja, G-sarja, GLA-sarja, GLK-sarja, M-sarja, ML-sarja, R-sarja, S-sarja
320 €

Ei taida heillä olla pääsyä digitaaliseen huoltokirjaan.
 
MrB

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 222
Ei taida heillä olla pääsyä digitaaliseen huoltokirjaan.
Kyllähän nyt Mersun sähköiseen huoltokirjaan saa huoltamotunnarit ihan normaalisti. Ja muistaakseni ton peruskäyttö ei ole edes maksullista.
 
Bbs

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
174
Kiitos vastauksista. Ei tuo sitten niin korkeampia ylläpitö kustannuksia tuota mitä alunperin ajattelin. Vakuutukset saan n. 1000e vuosihintaan.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 194
Autojen koeajelu jatkuu... Nyt oli vuorossa Kia Stonic, B-segmentin crossover. 1,0 litran turbo, 120 hevosvoimaa, EX-varustelutaso. Tämä ei varustelun puolesta ollut ihan mun ykkösvaihtoehtoja, mutta tätä saa kivan värisenä, joten ajattelin piruuttani koeajaa. :geek:

Ei ollut ihan mun autoni kyllä. Ajotuntuma oli hyvä, ja moottori oli hyvin vääntävä ja riittävän tehokas, mutta moni muu asia oli pielessä. Autossa oli 15 tuuman vanteet, mutta siitä huolimatta rengasmelua oli aika paljon. Miten mahtaisi olla TX-varustelutasolla, jossa on 17 tuuman vanteet...

Käytettävyydessä oli outoja juttuja:
- Polttoaineenkulutukselle oli melko kapea vaakasuuntainen palkki, jossa oli merkittynä kohdat 0, 15 ja 30 litraa satasella. Käytännössä nopealla vilkaisulla ei esimerkiksi näe, että onko kulutus 6 vai 8 litraa satasella. Aivan järjetön ratkaisu. Digitaalinäytössä kyllä näkyi keskikulutus, mutta se nyt ei ole kovin usein sihdattavaa tietoa.
- Ohjauspyörä tuntui lähinnä polyuretaanilta. Lisävarustepaketissa olisi näköjään nahkaverhoiltu ohjauspyörä.
- En ajon aikana keksinyt, että miten vakionopeudensäätimen saa päälle. Sain kyllä nopeuslukeman näytölle, mutta vakionopeudensäädin ei itsessään kytkeytynyt päälle. En ole aiemmin tällaiseen ongelmaan törmännyt.
- Audiopuoli oli varsin vaatimaton. Näköjään neljä kaiutinta. Parempaa ei löydy lisävarusteena.

Edullinenhan tuo on, mutta ei oikein kolahtanut.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 007

Ihan uteliaisuudesta, mitä teet tiedolla hetkellisestä kulutuksesta? Keskikulutusnäkymän satunnaisen tiirailun ymmärrän, mutta hetkellisen kulutuksen tietämiselle en oikein hyötyä keksi.
 
No se on paras muistutus siitä, että onko oikea vaihde käytössä (nykyisen autoni vaihdeopastin on mielestäni välillä ylioptimistinen sen suhteen, että miten suurella vaihteella kannattaisi milloinkin ajaa), ja sen avulla on muutenkin kätevä harjoitella taloudellisen ajamisen taitoja.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
15
Autojen koeajelu jatkuu... Nyt oli vuorossa Kia Stonic, B-segmentin crossover. 1,0 litran turbo, 120 hevosvoimaa, EX-varustelutaso. Tämä ei varustelun puolesta ollut ihan mun ykkösvaihtoehtoja, mutta tätä saa kivan värisenä, joten ajattelin piruuttani koeajaa. :geek:

Ei ollut ihan mun autoni kyllä. Ajotuntuma oli hyvä, ja moottori oli hyvin vääntävä ja riittävän tehokas, mutta moni muu asia oli pielessä. Autossa oli 15 tuuman vanteet, mutta siitä huolimatta rengasmelua oli aika paljon. Miten mahtaisi olla TX-varustelutasolla, jossa on 17 tuuman vanteet...

Käytettävyydessä oli outoja juttuja:
- Polttoaineenkulutukselle oli melko kapea vaakasuuntainen palkki, jossa oli merkittynä kohdat 0, 15 ja 30 litraa satasella. Käytännössä nopealla vilkaisulla ei esimerkiksi näe, että onko kulutus 6 vai 8 litraa satasella. Aivan järjetön ratkaisu. Digitaalinäytössä kyllä näkyi keskikulutus, mutta se nyt ei ole kovin usein sihdattavaa tietoa.
- Ohjauspyörä tuntui lähinnä polyuretaanilta. Lisävarustepaketissa olisi näköjään nahkaverhoiltu ohjauspyörä.
- En ajon aikana keksinyt, että miten vakionopeudensäätimen saa päälle. Sain kyllä nopeuslukeman näytölle, mutta vakionopeudensäädin ei itsessään kytkeytynyt päälle. En ole aiemmin tällaiseen ongelmaan törmännyt.
- Audiopuoli oli varsin vaatimaton. Näköjään neljä kaiutinta. Parempaa ei löydy lisävarusteena.

Edullinenhan tuo on, mutta ei oikein kolahtanut.
Jos nuo pienet crossoverit kiinnostaa, niin kannattaa ehkä käydä koeajamassa Mazda CX-3. Jos et ole jo käynyt, en ole lukenut koko ketjua.

Itsellä on nyt juuri tuore sellainen alla ja ensimmäiset 1000 km kohta ajettu. Mukavan ketterä ja pirtsakka ajaa sekä kaupungissa että maantiellä ja hintakin on ihan OK varusteluun nähden (premium plus). Takapenkkitilaa ei hirveästi ole, eikä peräkonttia, mutta itse en sitä juuri tarvitse.
 
Mazda CX-3 olisi varsin kiinnostava, mutta meillä on työsuhdeautojen CO2-päästöraja 135 g/km, ja CX-3:ssa lukema on 137 g/km... Ajelin CX-3:lla ulkomailla kesäkuussa, ja se tuntui kyllä varsin mukavalta autolta.

Varsinaisesti en ole crossoveria etsimässä, eli todennäköisemmin päädyn johonkin ihan tavalliseen B-segmentin autoon.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 007
No se on paras muistutus siitä, että onko oikea vaihde käytössä (nykyisen autoni vaihdeopastin on mielestäni välillä ylioptimistinen sen suhteen, että miten suurella vaihteella kannattaisi milloinkin ajaa), ja sen avulla on muutenkin kätevä harjoitella taloudellisen ajamisen taitoja.
Noh, ensimmäisen syyn jokseenkin ymmärrän. Jälkimmäinen taas... Lähes aina ja lähes kaikki menee vipuun taloudellisen ajon opettelussa, mikäli seuraa hetkellisen kulutuksen mittaria. 25 l / 100 km säikäyttää ja sitten kiihdytetään 10-15 sekunnin ajan kulutuksella 15 l / 100 km.
Parempi kokeilla toistuvalla reitillä, esim. työmatkalla, kuinka erilainen ajotyyli vaikuttaa sen saman matkan keskikulutukseen.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 604
Viestejä
4 216 982
Jäsenet
71 080
Uusin jäsen
TonyR

Hinta.fi

Ylös Bottom