Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Liittynyt
03.07.2018
Viestejä
1 884
Siis ihan pysähdyit? Eikö tuossa olisi voinut nostaa kaasu pois ja hidastaa niin, että vastaantuleva ehtii alta pois.

Aikamoinen riski pysähtyä maantielle tuosta noin vaan varoittamatta.
kyllä yleensä tuollainen tilanne pitää mennä sopivalla nopeudella eikä pysähtyä. Sama kuin oikealle kääntyjän taakse pysähtyminen maantiellä jossa on hyvä näkyvyys, minusta on sujuvampi ohittaa varovasti vasemmalta. Sitten on näitä, jotka näkee, että yrität ohittaa pysähtyneen kun he tulee vastaan ja ajavat tahallaan ihan keskiviivan tuntumaan. Viime aikoina tuntuu lisääntyneen tällainen pelisilmän puute tai vääränlainen pelisilmä ja itsekkyys liikenteessä.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 114
Tuli pienen mutkan ja mäen takaa, niin ei voinut tuolla tavalla ennakoida. Ihan maltillinen pysähdys oli.

Edit: Ja tosiaan sieltä tuli useamman auton letka vastaan, ei vain yksi.
Ensin vähän että miten se oli pysköity, mutta seututeita on leveitä missä keskiviivan oikealle mahkuu pysäköityä ohittaessa, ja kapeita, missä voi olla vaikea pysäköidä niin ettei häiritsisi , tosin voi miettiä miksi silloin pysäköidä, jos ei ollut varoituskolmiota laitettu. Asiallisia syitä voi olla monenlaisia.

Lukijat ovat kuvitelleet tilannetta varmaan monella tavallaa, toinen nähnyt että yleensäkkin kolmerinnan hitaastikkin ajaen turhaa tunkemista, toinen taasen kuvitellut että leveyttä ja vastaantuelian siirtyessä reunaan, rengas keskiviivalla ei ole riski vs ajansäästö.

kyllä yleensä tuollainen tilanne pitää mennä sopivalla nopeudella eikä pysähtyä. Sama kuin oikealle kääntyjän taakse pysähtyminen maantiellä jossa on hyvä näkyvyys, minusta on sujuvampi ohittaa varovasti vasemmalta. Sitten on näitä, jotka näkee, että yrität ohittaa pysähtyneen kun he tulee vastaan ja ajavat tahallaan ihan keskiviivan tuntumaan. Viime aikoina tuntuu lisääntyneen tällainen pelisilmän puute tai vääränlainen pelisilmä ja itsekkyys liikenteessä.
Itsekkyyttä tuossa kai Volvolla ja pienesti pysäköijällä riippuen syistä.

Nokkakolari riski on herkästi senverran iso ettei sitä kannatta ottaa itsekkään pienen edun takia. Vastaantulevan puolelle siirtyminen kun vastaan tulee ajoneuvo vaatii sen että voi olla satavarma että vastaantulia on arvioinut tilanteen oikein ja antaa oikeasti tilaa. ettei ole kyse väärinkäsityksestä, tai jopa siitä että siellä joku finlex googlettaja, vastaantulia väistää , ei saa ylittää keskiviivaa, joten ajan "Loogisesti" keskiviivan tuntumassa.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 859
kyllä yleensä tuollainen tilanne pitää mennä sopivalla nopeudella eikä pysähtyä. Sama kuin oikealle kääntyjän taakse pysähtyminen maantiellä jossa on hyvä näkyvyys, minusta on sujuvampi ohittaa varovasti vasemmalta. Sitten on näitä, jotka näkee, että yrität ohittaa pysähtyneen kun he tulee vastaan ja ajavat tahallaan ihan keskiviivan tuntumaan. Viime aikoina tuntuu lisääntyneen tällainen pelisilmän puute tai vääränlainen pelisilmä ja itsekkyys liikenteessä.
No ehkä joo, mutta toisaalta jos joku haluaa ajaa lain mukaisesti niin ei siitä pitäisi torvikonserttia pistää pystyyn.
 
kolistelija

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.02.2018
Viestejä
1 074
Ei kyllä tulisi mieleenkään lainata vastaantulijan kaistaa jos siellä on liikennettä. Torvensoittaja oli ihan täysi pelle.

Eilen oli ehkä joku tämän sukulainen liikkeellä Espoon Velskolantiellä. Jäin pyöräilijän taakse odottamaan ohituspaikkaa uimarannan lähellä, jossa näkyvyyttä ei käytännössä ole ollenkaan. Valkoinen bemari tuli aivan takakonttiin kiinni väläyttelemään valoja.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
394
Parempi pysyä omalla kaistalla jos joku tulee vastaan tai paikassa näkemäestettä. Turhaa riskiä olemalla muka joustava takana oleville tai ehtiä kääntyvän ohi säästääkseen 3 sekuntia. Itseäni vastaan tuli pimeässä mutkassa hevoskärryä vetävä auto puoli metriä minun kaistalla (kaistan leveys ehkä 3m tai että yhdistelmät ajelee aika likellä viivaa), miksi ei vaan ajelisi omalla kaistalla mieluummin siellä oikeassa reunassa. Ei se auto ojaan mene. Vai onko se se maailman nopeimman kansan seurausta että mutkan apexiin hinnalla millä hyvänsä? Ratti kuitenkin kääntyy autossa sen verran yleensä, että voi ajella mutkat omalla kaistalla. Tätä oikomista v³$$& tekee 80% autoilijoista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 333
Tuo mutkissa oikominen on kyllä täysin järkyttävää. Harrastanhan minäkin sitä jos mutkan taakse näkee ettei sieltä ketään tule, mutta kun suurin osa oikoo pimeitäkin mutkia. Viimeksi meinasin tulla täysperän keilaamaksi kun sieltä tultiin yksikkö n. 0.5m minun kaistan puolella vastaan, vähän alkoi tulemaan ahdas olo. Toinen on sitten nämä kylämuorit jotka pitää metrin rakoa ojan puolelle eikä väistä yhtään vaikka tullaan vastaan, jokupäivä varmaan kajahtaa vielä.
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 783
Negatiivinen ryhmittyminen ja vilkkukrittiset. Tosin ne yleensä sitä samaa, "no kun kädessä on jo kännykkä ja karkkitupakka ni ei se oo niin helpoo ton ratinki kans pelleily" -porukkaa.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 648
Tuo mutkissa oikominen on kyllä täysin järkyttävää. Harrastanhan minäkin sitä jos mutkan taakse näkee ettei sieltä ketään tule, mutta kun suurin osa oikoo pimeitäkin mutkia. Viimeksi meinasin tulla täysperän keilaamaksi kun sieltä tultiin yksikkö n. 0.5m minun kaistan puolella vastaan, vähän alkoi tulemaan ahdas olo. Toinen on sitten nämä kylämuorit jotka pitää metrin rakoa ojan puolelle eikä väistä yhtään vaikka tullaan vastaan, jokupäivä varmaan kajahtaa vielä.
Voin sanoa että on ollut enemmän kuin pari kertaa tässä lomien aikana todella paljon hauskoja pikkuteitä kolunneena iloinen että oma auto on pieni kuin mikä. Ajelin Nuuksiossa rauhallista vauhtia katsellen maisemia kun sokean mutkan takaa vastaan tuli amisbemari kierrokset tapissa yli puolet meikäläisen kaistalla. Mahduin ohi puoliksi kaistalla ja puoliksi ojan reunalla väistäen, muttei siinä paljoa jäänyt toleranssia. Isompi auto niin veikkaan että vähintään peilit olisivat ottaneet osumaa. Peilistä katsoin kun bemari lähti heittelemään kuskin paniikkireaktion seurauksena, mutta sai ihme kyllä napattua perän ennen ojaan menoa. Sai kyllä pulssin aika korkealle.

Itse oion vain jos kaistaviivoja ei ole tai tie on perus hiekkatie ja silloinkin niin että näen koko mutkan ja jonkinlaista ylinopeuttakaan ajava ei pääse yllättämään.
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 783
Oisko australialainen? ;-) ja mites me päästään muuten väärälle puolelle parkkiin, jos ei ajeta väärää puolta? ;-D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 333
Joo kyllä tossa on jo väistäjälläkin tuuria ja taitoa mukana että sai kammettua auton vielä takaisin tielle, ja vaikkei olisi saanutkaan niin vähemmänhän se olisi sattunut penkalle päätyä kun tuon keulaan. Toivonmukaan videolla esiintyvän harhailijan toiminta on raportoitu poliisille ja poliisi voisi jopa harkita asian tutkimista vaikkei kuski tietenkään ole tiedossa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 316
Viime viikon ärsyyntymisiä liikenteessä:

1) Yksi taksi joka körötteli ensin kuuttakymppiä moottoritien rampissa ja sitten kahdeksaakymppiä itse moottoritiellä.

Kun ajoin siitä ohi, vilkaisin miltä kuski näyttää, ratissa oli joku maahanmuuttajalta näyttävä nuorehko henkilö jonka kädet eivät olleet ratissa vaan hosui käsillään ympäriinsä jutellessaan kyydissä olevan henkilön kanssa. IMHO noin paljon ajamiseen keskittyvillä kuskeilla ei pitäisi olla mitään asiaa taksin rattiin.

2) Mummo, jolle turvavälit oli ihan tuntematon käsite.

Mummo ajoi ihan kohtalaista vauhtia, mutta tuntui todella pelkäävän moottoritien nopeaa kaistaa. ajeli pitkiä matkoja ihan edessämenevän perseessä kiinni, ja kun molemmat yhdessä ohittivat jonkun hitamman auton, mummo palasi aina ihan ohittamansa auton eteen melkein kiilaten, ja aiheutti myös sille edessämenevälle autolle härön tilanteen sen suhteen, että voiko se palata takaisin oikealle kaistalle kun se mummo oli siellä melkein tulossa oikealta ohi.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 114
ummo palasi aina ihan ohittamansa auton eteen melkein kiilaten, ja aiheutti myös sille edessämenevälle autolle härön tilanteen sen suhteen, että voiko se palata takaisin oikealle kaistalle kun se mummo oli siellä melkein tulossa oikealta ohi.
Tätä aina silloin tällön tapahtuu, joillain tapana koukkia ohittavasta kahden jonosta ohitetun eteen, se nyt vielä häiritsisi vain ohitettua, mutta sitten ei hiljennetä, vaan melkein päinvastoin, kiritään vauhtia, jolla sitten estetään kuvailemallasi tavalla sen edellä menneen paluu oikealle kaistalle. No pienellä lisävaivalla voi kiusata kahta kuskia.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
4 111
Autoilija aiheutti vaaratilanteita 9-tiellä Jämsässä – oikeudessa kuultiin erikoinen selitys apukuskin jalkatilassa matkustamisesta

Nyt on kyllä taas sankari ollut liikenteessä. Uutinen on maksumuurin takana, mutta lyhyesti kerrottuna kuljettaja ohitteli vaarallisesti, vaikka vastaan tuli muita ja lisäksi teki äkkijarrutuksia ilman syytä. Sekä vastaantulijat että takana ajavat joutuivat tekemään tuon takia väistöjä.

Poliisille ja oikeudelle oli mielenkiintoiset selitykset:

Aiemmin poliisikuulusteluissa mies myönsi ajaneensa autoa, mutta oikeudessa hän kiisti olleensa ratissa.

Mies kertoi valehdelleensa poliisille, koska ei ollut halunnut paljastaa, missä oli viettänyt edellisen yön. Hän selvitti halunneensa salata auton luovuttamisen myös puolisoltaan, koska tämä oli ilmoittanut, ettei miehellä ole mitään asiaa kotiin, mikäli hän antaa autoaan muiden käyttöön.

Auton kuljettajaksi hän nimesi tuttavansa, jonka mies kertoi ennättäneen poistua autolta ennen poliisien tuloa paikalle. Mies itse kertoi istuneensa matkan ajan apukuskin paikalla jalkatilassa kyyryssä. Tuttava ei pystynyt todistamaan ajamisesta, koska miehellä ei kertomansa mukaan ole tämän yhteystietoja.

Ei pahemmin halunnut ottaa vastuuta teoistaan. Onneksi oikeus ei uskonut mitään noista väitteistä. Tuollaiset kuljettajat varmaan perseilevät liikenteessä jatkuvasti, mutta selviävät yleensä ilman seurauksia. Mennään minäminä-asenteella ja hermot ovat olemattoman pienet. Brake checkin tekijöistä tulee silloin tällöin videoita vastaan.
 
Liittynyt
18.04.2024
Viestejä
209
Nelikaistainen moottoritie, olen vasemmalla kaistalla ohittamssa noin 5m päässä edellä menevää joka ajaa siis oikealla kaistalla, kunnes hän laittaa vilkun päälle vasemmalle ja tulee heti suoraan alle ohittaakseen hänen edessä ajavan. Vain täysi jarrutus pelastaa kolarilta ja luonnollisesti annan torven soida, kun menen hänestä lopulta ohi, niin seniilillä ukolla keskisormi pystyssä ja lähtee kiihdyttämään rinnalla.

Harvoin oikeasti suutun liikenteessä, mutta tuo oli sellainen tilanne kun olisi tehnyt mieli tappaa jos ihan rehellisiä ollaan, kun ei edes ymmärrä liikennesääntöjä sen vertaa että ymmärtäisi mitä teki väärin, vaan ruvetaan vielä mieltä osoittamaan ja pelleilemään!
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
37
Yllä kuvataan sen ihmisryhmän edustaja jota saamme kiittää siitä että suoralle moottoritiellekin saadaan ruuhka aikaiseksi:

Ajelet rauhassa motaria pitkin, ja jossain horisontissa siintää raskas ajoneuvoyhdistelmä. Ei aiheuta toimenpiteitä.

Seuraavien minuuttien aikana on pääteltävissä että yhdistelmän nopeuden täytyy olla omaa pienempi, koska saavutat sitä hiljakseen. Ei tarvetta toimenpiteisiin.

Yhtäkkiä huomaat olevasi ikävän lähellä yhdistelmän perää, ja turvaudut moottorijarrutuksen lisäksi ehkä jopa jarruihin, ettet törmää yhdistelmään. Tämän johdosta havaitset nopeutesi pudonneen kahdeksaankymppiin. Sehän on aivan liian vähän motarilla! Pakkohan tuosta yhdistelmästä on päästä ohi.

Nyt ensimmäistä kertaa havaitset sivupeilistä että ohitsesi suhahtelee autoja tasaisena virtana. Nopeuksien suhteellisuuden arviointi ei ole ikinä ollut vahvuutesi, joten et sitä edes mieti; onhan ohituskaistan autoilla selkeästi yli sadan metrin välit, joten voit huoletta heilauttaa itsesi sinne. Ja muutaman kilometrin päästä oletkin jo ohittanut yhdistelmän näppärästi!

Koska et selvästikään osaa katsoa edes eteesi, vältyt näkemästä peileistäsi taaksesi kertyvää jonoa, jossa ei myöskään vältytä haitari-ilmiöltä, koska osa vähemmän kaltaisiisi tutustuneista kuljettajista yllättyy suoralla suoritettavasta jarrutestistä.
 
Liittynyt
21.11.2017
Viestejä
85
Nelikaistainen moottoritie, olen vasemmalla kaistalla ohittamssa noin 5m päässä edellä menevää joka ajaa siis oikealla kaistalla, kunnes hän laittaa vilkun päälle vasemmalle ja tulee heti suoraan alle ohittaakseen hänen edessä ajavan. Vain täysi jarrutus pelastaa kolarilta ja luonnollisesti annan torven soida, kun menen hänestä lopulta ohi, niin seniilillä ukolla keskisormi pystyssä ja lähtee kiihdyttämään rinnalla.

Harvoin oikeasti suutun liikenteessä, mutta tuo oli sellainen tilanne kun olisi tehnyt mieli tappaa jos ihan rehellisiä ollaan, kun ei edes ymmärrä liikennesääntöjä sen vertaa että ymmärtäisi mitä teki väärin, vaan ruvetaan vielä mieltä osoittamaan ja pelleilemään!
Parikertaa liittynyt pappa eteen jotain 80kmh vauhtia (itellä se 120) sulkuviivan yli, kunnolla joutuu jarrutteleen ja vaihtaan kaistaa jos pystyy. Pitäs saada pois liikenteestä tuollaset

1718868588700.png

En ymmärrä kun kiihdytyskaistaakin olisi kilometrikaupal
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 783
Motarille tunkee kyllä ihan kaikenikäisiä omituisilla nopeuksilla. Olisin sinänsä yllättynyt, jos motarille tuleva raskas yhdistelmä saisi vauhdikseen yli 80km/h, vaikka siis olisikin kuskilla lippis, led-valaistu vaihdekeppi ja karvanopat. Toki tiedän että kaikki haluaisivat raskaan likenteen pois likenteestä ;-D
 
80km/h liittyvät ei iso ongelma , jos liittyvät sen rinnalla nopeammin menevän perään, eikä eteen. (samaa havainnut että pieni osa haluaisi kaikki hitaammat pois, raskasta liikenenttä myöten)

Sulkuviivan yli liittyjät (aiempi postaus) on liki järjestäin ongelma, jos ei heti aiheuta vaaraa, niin tulevan vaaranmerkin.

Rekan osalta tietää ettei se siitä 80 jälkeen vauhtia lisää keri, joten sen ohittamisen voi aloittaa ajoissa, jos ohituskaistalla tilaa. (Jos ny puhe motarin 120 kesärajoituksista ja omasta vauhdista). Oma mutu ettei raskaliikenne ei kovin rajusti sulkuviivoja ylitä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 114
Pyräiliät ärsyttää ketjussa autoilijat ärsyttää :)

Riemurasian kuvaaja-auton toiminta on malliesimerkki autoilijoiden toiminnasta tultaessa risteykseen kolmion takaa.

Autoilija näkee, että ajoradalla on väistettäviä eli ei voi ajaa risteykseen. Silti hän ajaa kolmion ohi suojatielle/pyörätielle ja pysähtyy siihen eli poikittain pyörätielle. Tämä ei voi tapahtua vahingossa, koska suojatie on niin hyvin merkitty. Oikea tapa on pysyä kolmion takana niin kauan, että voi ajaa risteyksen läpi.
Tämä video?
Video ei kerro mitä hyvin näkee, mitä kuvan ulkopuolella. lähestymis nopeutta voi kritisoida.
Tuosta perunavideosta näky se oikealta tuleva auto, joka ilmeisesti ei vilkuttannut, eli suoraan menossa, mutta kääntyi yllättäen ja ilman onnettomuutta kuvaajan ei olisi sitä tarvinnut odotella.

Pyöräiliä ilmeisty huonolle videolle jälkeen päin, mutta kuvaaja joutu sentakia pysähtyyn, kun se pyräiliä jäi tielle makaamaan (onnettomuus). jos ne ainoita mitä risteävällä tiellä, niin pysähtymispaikkaa en kritisoisi, nopeudesta voi arvuutella, olisko hitaampi ollut asiallisempi.

kuva_2024-06-20_201538779.png
 
Liittynyt
15.09.2020
Viestejä
385
Eilen tuli ajeltua Oulusta pohjoiseen, ja mystinen ilmiö nosti taas päätään. Mikähän siinä on, että ohituskaistaosuudella (tai motarilla) ajellaan tyytyväisenä kilometri-pari auton perässä, mutta kun takaa lähestyy auto joka olisi ohittamassa molemmat, pitääkin yhtäkkiä ohittaa se edellä ajava, jolloin se takaa tuleva, molempia ohittava, saa hypätä jarrulle? Eilen useampaan otteeseen kävi niin, että kaksi autoa ajaa peräkkäin, tasanopeudella, mutta kun olen juuri siinä molempia ohittamassa, taaempi auto keksii että nyt juuri tällä hetkellä pitääkin päästä siitä edessä olevasta autosta ohi. En siis pysty käsittämään tuollaista liikenneturvallisuuden vaarantamista. Jotenkin vielä ymmärtäisin jos tämä kuski olisi saavuttamassa sitä autoa, eikä haluta jarruttaa ja lähdetään ohi, mutta kun nykyään lähes poikkeuksetta ne lähtevät siitä hitaammasta nopeudesta kiihdyttämään ja itse joutuu polkemaan reilustikin jarrua että vältetään onnettomuus. Onkohan siinä jotain uhmaa, että miksei minulle kelpaa ajaa hänen valitsemaansa nopeutta, eikä suostuta siihen että joku ohittaa? Joo siitä toki on helppo polkaista tämän episodin jälkeen ohi, mutta aivan älytöntä touhua.

Toinen mitä sai taas todistaa oli motarille liittymisen ihanuudet. Edessäni tilaa, takanani tilaa, ajan vakionopeudensäätimellä, ja sieltä silti yritetään liittyä kylkeen. Mulkoillaan kun en väistä. Huoh.
 
Ana

Tukijäsen
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
128

Veikkaan, että joku jännä huoli, ettei sitten pääsekkään vasemmalle kaistalle. En muista nähneeni tyhjällä vasemmalla kaistalla tuota käytöstä ainakaan usein, mutta enemmän kuin normi jos horisontissa näkyy rekka, niin vasemmalla on oltava ja sinne on päästävä.

Toinen vaihtoehto ilmiölle voi olla kanssa, että tyhjällä motarilla kesänopeuksilla on ainakin itselleni hieman vaikea arvioida pieniä nopeuseroja pidemmältä matkalta. Ensinnäkin voi näyttää sinulle, että ajavat samaa nopeutta ja toisekseen peiliin mulkkaava ei hahmotakkaan sinun nopeutta. Mutta en ole edes varma, että onko tosiaan nopeuden hahmotus hankalaa vai sotkeeko hahmotusta osan ihmisten tarve lisätä vauhtia, kun joku on vieressä ja rauhoittaa taas normiin matkanopeuteensa kun se joku on pidemmällä ohi.

Motarilla hyvin harvoin ärsyttää mikään, hyvin harvoin on tullut itselle tilanteita, joissa muut haittaisi merkittävästi sujuvuutta tai turvallisuutta. Liittymät ärsyttää usein, ajoin joskus täydellä tuhnulla jolla ei aina pärjänny yhdistelmille ja silti liittymiin sai riittävät nopeudet, että pystyi muuhun liikenteeseen jouhevasti liittymään. Auton teho ei siis ole juuri ikinä peruste, osaamattomuus jatai asenneongelma. Ja kummatkin vituttaa, toi on sen verran helppoa hommaa että joku kyrpyys täytyy ihmisessä olla.
 
Niin, paha sanoa mikä siinä taustalla. Yksi tällainen parivaljakko ajoi peräkkäin kilometrikaupalla kun itse olin muutaman auton päässä takana. Ohituskaista kun tuli, lähdin siinä kohta ohittamaan rauhallisesti edessä olevia autoja, ja vasta kun olin juuri parivaljakon kohdalla, piti tämän toisena ajavan sankarin pompata eteeni (tässä kohtaa ohituskaistaa oli mennyt jo ~1,5km). Että ei voinu heti ohituskaistan alettua ohittaa, eikä sitten minun jälkeenkään? En minä silti tuota ymmärrä vaikka miten päin kääntelisi. Joo en minä tästä raivoa puuskuen ärsyyntynyt, vaan lähinnä pyörittelin päätä että mikä ihme voi olla että pitää tarpeettomasti liikennettä vaarantaa.

Toki ihan eri juttu jos joku rekka menee horisontissa, niiden kanssa jo oletettu nopeusero on selviö. Tässä kuitenkin ihan tavan henkilöautoja jotka peräkkäin ajoivat. Ja toki meillä kaikilla on omat tapamme toimia motarilla, mutta vaikka kuinka olisin kuutamolla nopeuteni hahmottamisen kanssa (nopeusmittari kuitenkin kuuluu autoni premiumluokan lisävarusteisiin), niin jos sieltä takaa on joku tulossa ohi, niin en koskaan siihen eteen pomppaa. Vaikka nopeutemme olisi about sama, niin silti odotan että ohituskaistalla on reilusti tilaa. Ja jos ei peiliin osaa katsoa niin ei mielestäni kuulu tien päälle. Enkä tästäkään ole naama punaisena, mutta ihmettelen vaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Ana

Juu en epäile etteikö olisi ollut omituisia hyppäämisiä, turhan kärkäs viestini tyyli ehkäpä.

Ton kanssa-autoilijoiden innon vaihtaa nopeutta huomaa maanteillä, 70-75 nopeus oli 60 tai 80 alue, mutta 90-100 heti kun tulee ohituskaista.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 320
Eilen tuli ajeltua Oulusta pohjoiseen, ja mystinen ilmiö nosti taas päätään. Mikähän siinä on, että ohituskaistaosuudella (tai motarilla) ajellaan tyytyväisenä kilometri-pari auton perässä, mutta kun takaa lähestyy auto joka olisi ohittamassa molemmat, pitääkin yhtäkkiä ohittaa se edellä ajava, jolloin se takaa tuleva, molempia ohittava, saa hypätä jarrulle? Eilen useampaan otteeseen kävi niin, että kaksi autoa ajaa peräkkäin, tasanopeudella, mutta kun olen juuri siinä molempia ohittamassa, taaempi auto keksii että nyt juuri tällä hetkellä pitääkin päästä siitä edessä olevasta autosta ohi. En siis pysty käsittämään tuollaista liikenneturvallisuuden vaarantamista. Jotenkin vielä ymmärtäisin jos tämä kuski olisi saavuttamassa sitä autoa, eikä haluta jarruttaa ja lähdetään ohi, mutta kun nykyään lähes poikkeuksetta ne lähtevät siitä hitaammasta nopeudesta kiihdyttämään ja itse joutuu polkemaan reilustikin jarrua että vältetään onnettomuus. Onkohan siinä jotain uhmaa, että miksei minulle kelpaa ajaa hänen valitsemaansa nopeutta, eikä suostuta siihen että joku ohittaa? Joo siitä toki on helppo polkaista tämän episodin jälkeen ohi, mutta aivan älytöntä touhua.

Toinen mitä sai taas todistaa oli motarille liittymisen ihanuudet. Edessäni tilaa, takanani tilaa, ajan vakionopeudensäätimellä, ja sieltä silti yritetään liittyä kylkeen. Mulkoillaan kun en väistä. Huoh.
Ketjun perinteitä kunnioittaen, aina pitää löytää korjattavaa itse viestin lähettäjän ajosta. ;)

Minkälaiset nopeuserot tuossa tilanteessa oli? Jos jarrun käytön määrä ei ollut liioittelua niin tuosta tulee oletus että ajoit jotain 40km/h kovempaa kuin ohitettavat, joka voisi helposti yllättää harvemmin taakse havainnoivan kuskin.
 
kolistelija

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.02.2018
Viestejä
1 074
Eilen tuli ajeltua Oulusta pohjoiseen, ja mystinen ilmiö nosti taas päätään. Mikähän siinä on, että ohituskaistaosuudella (tai motarilla) ajellaan tyytyväisenä kilometri-pari auton perässä, mutta kun takaa lähestyy auto joka olisi ohittamassa molemmat, pitääkin yhtäkkiä ohittaa se edellä ajava, jolloin se takaa tuleva, molempia ohittava, saa hypätä jarrulle? Eilen useampaan otteeseen kävi niin, että kaksi autoa ajaa peräkkäin, tasanopeudella, mutta kun olen juuri siinä molempia ohittamassa, taaempi auto keksii että nyt juuri tällä hetkellä pitääkin päästä siitä edessä olevasta autosta ohi. En siis pysty käsittämään tuollaista liikenneturvallisuuden vaarantamista. Jotenkin vielä ymmärtäisin jos tämä kuski olisi saavuttamassa sitä autoa, eikä haluta jarruttaa ja lähdetään ohi, mutta kun nykyään lähes poikkeuksetta ne lähtevät siitä hitaammasta nopeudesta kiihdyttämään ja itse joutuu polkemaan reilustikin jarrua että vältetään onnettomuus. Onkohan siinä jotain uhmaa, että miksei minulle kelpaa ajaa hänen valitsemaansa nopeutta, eikä suostuta siihen että joku ohittaa? Joo siitä toki on helppo polkaista tämän episodin jälkeen ohi, mutta aivan älytöntä touhua.

Toinen mitä sai taas todistaa oli motarille liittymisen ihanuudet. Edessäni tilaa, takanani tilaa, ajan vakionopeudensäätimellä, ja sieltä silti yritetään liittyä kylkeen. Mulkoillaan kun en väistä. Huoh.
Tuskin noissa on siitä kyse että sinun nopeudestasi tai ohittamisesta pahastutaan. Useimmiten ihmiset ajattelevat ihan itseään vain ja todennäköisempää onkin että siinä takana ajava tajuaa katsoa nopeusmittaria kun näkee peilistä kovaa lähestyvän auton ja toteaa että tässähän voi ajaa kovempaakin..

Suuri osa kuitenkin ajaa tuolla ihan nollat taulussa miettien esim. parisuhdeongelmiaan tai päivän kauppalistaa, keskittymättä liikenteeseen lähes ollenkaan. (puhumatta kännykän räplääjistä..)
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
11
Motarille tunkee kyllä ihan kaikenikäisiä omituisilla nopeuksilla. Olisin sinänsä yllättynyt, jos motarille tuleva raskas yhdistelmä saisi vauhdikseen yli 80km/h, vaikka siis olisikin kuskilla lippis, led-valaistu vaihdekeppi ja karvanopat. Toki tiedän että kaikki haluaisivat raskaan likenteen pois likenteestä ;-D
Nyt ihan vilpittömästi kysyn että kai tiedät ajoneuvokohtaisen nopeusrajoituksen? Ei se raskasliikenne saa lain mukaan ajaa yli 80km/h. Siihen kun lisäämme liityntäkaistan mallin, kuormanpainot ja moottorin tehot(tomuuden) niin se kiihtyminen on työn ja tuskan takana välillä. Itte en aja kun jakaria mutta kyl näilläkin täyteen kuormattuina rupee tulemaan "ongelmia" kiihtyvyyden kanssa, oli sitten käyttövoimana diesel, kaasu tai sähkö.
 
Liitteet

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 531
Näköjään minä. Tai ainakin kanssa autoilija ilmoitti vihaavansa minua. Launeen citarin pihalla Lahdessa odettelin eukkoa parkkipaikailla ja parin ruudun päässä oli punainen focus, jossa oli outoja tarroja ikkunassa, joissa ilmoitetettiin ettei olla netissä. Siihen sittä saapui mummu lierihatussa ja liivissä ja kiinnitti huomioni, missä jengissä mummu on. No, liivissä luki no young people ym.. Mummu meni focukseen ja nosti mulle a4,jossa ilmoitti vihaavansa minua,koska tuijotan häntä. Sain naurukohtauksen, niin mummu pakitti autoni eteeni ja nosti saman a nelkun ikkunaan, johon päätin vastata kansainvälisellä käsimerkillä. Mummu päätti poistua. Olikohan tämä sitä paljonpuhuttua vihapuhetta?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
245 263
Viestejä
4 287 399
Jäsenet
71 612
Uusin jäsen
MBlondie

Hinta.fi

Ylös Bottom