Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Jatketaan tuonne ajotapa ketjuun
Jatkoa tämäkin
Aika harva tuon testin tekijä on niin pilkunnussija, että alkaa tuijottaa muuta kuin selvimmät asiat. Esim. ehkä se liikennemerkki on just siinä auton sivulla ja ei näy kuvassa.
Selvin asia liikennemerkki just niin ettei näy kuvassa, ei kuullosta selvältä ja johtaa mahdottomaan tehtävään.

Veikkaan, että tuo kuva on lisäksi ajalta jolloin väärinpäin pysäköinti -häröily ei ollut vielä sallittua.
Kysymys sarjassa oli nimenomaan kysymys vastakarvaan pysäköinnistä, jossa tekijän mielestä oikeavastaus oli että niin saa pysäköidä.

Tuossa keskustelun aiheena olevassa kuvassa jos se olisi yksisuuntainen, niin siinä olisi virheitä, jos se on kaksisuuntainen, niin se on ihan mahdollinen.
 
Liittynyt
23.02.2020
Viestejä
772
Uskomattoman paljon ajetaan surutta punaisten valojen läpi.

Olin jalan liikenteessä ylittämässä autotietä jossa itselle paloi vihreä valo, noh, sieltä tulee Audi kovaa ja jarruttaa vasta kun olen jo keskellä tietä, antaa sentään minun ylittää tien ja sitten jatkaa suoraan päin punaisia melkein kantapäideni yli kiihdyttäen. Ei ollut kyseessä "vanhat vihreät" tai kohta vaihtuvat.

Seuraavassa risteyksessä katsoin että Skoda kyttäsi liittymistä punaisen valon takaa. Ei aikomustakaan odottaa että hänelle vaihtuisi vihreä, vaan katsoi välin minne työntää oma rotisko punaista päin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
49
Mikä ihme siinä on, että pitää kiusaa tehdä kun lähtee ohittamaan? Tänään taas XC60 Volvolla joku edessä ajeli 75-77 nopeutta. Ohi kun lähdin niin huomasin pienen mustan tupsahduksen kun varmaan laittoi kaasu pohjaan ja nopeus alkoi Volvossa nousta. Nopeusrajoitus siis oli 80km/h
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 273
Mikä ihme siinä on, että pitää kiusaa tehdä kun lähtee ohittamaan? Tänään taas XC60 Volvolla joku edessä ajeli 75-77 nopeutta. Ohi kun lähdin niin huomasin pienen mustan tupsahduksen kun varmaan laittoi kaasu pohjaan ja nopeus alkoi Volvossa nousta. Nopeusrajoitus siis oli 80km/h
Top tip. Kun mulle käy noin niin perun ohituksen ja palaan nöyränä takaisin taakse. Yleensä siinä vaiheessa blokkaaja ei enää kehtaa ajaa alle rajoitusten.
 
No joo tuo varmaan toimii mutta ihmetyttää edelleen miksi tehdä kiusaa. Tuli tunne, että tahallaan hidasteli edessä, että varmasti lähden ohi ja saa näyttää mitenkä Volvo kiihtyy.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 790
Kiihdytyskaista tuntuu olevan monelle tuntematon käsite, muutoin ei suurempia ärsytyksiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
175
Mikä ihme siinä on, että pitää kiusaa tehdä kun lähtee ohittamaan? Tänään taas XC60 Volvolla joku edessä ajeli 75-77 nopeutta. Ohi kun lähdin niin huomasin pienen mustan tupsahduksen kun varmaan laittoi kaasu pohjaan ja nopeus alkoi Volvossa nousta. Nopeusrajoitus siis oli 80km/h
Näitä kotipoliiseja tuntuu taas enemmän olevan liikenteessä, kun ilmat lämpeni. Tänään saavutin iäkkään papan ajamassa Skodallaan 15km/h alle rajoituksen. Huomasin, että papalla pää pyöri kokoajan peileissä, kun odotin takana ohituspaikkaa. Ohitin turvallisesti rajoituksen mukaan ja palasin omalle kaistalle niin pappa vilkutteli pitkiä valoja takana. Jäin ajamaan papan eteen ja katsoin, kun takana taas ohitettiin niin sama pitkien valojen vilkutus toistui taas. Tuntui, että tarkoituksella ajoi hitaammin jotta pääsisi vilkuttelemaan pitkiä valoja ohittajille.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 078
Pari päivää sitten 8-tiellä nauratti kun takana ollut autoilija ajoi jatkuvasti 100-80 vauhdeissa noin 5-10 metrin turvavälillä ja jossain Rauman kohdilla tuulilasiin tuli pari perhosta jotka pesin pois, niin tämä kontissa matkustaja alkoi välkyttelemään valoja kun siltäkin kastui tuulilasi.

Turvaväli ei siitä kasvanut, mutta jonkun kilometrin päästä meni ohi noin 500 metriä ennenkuin kääntyi pois edestä.

Arviolta joku 35v naiskuski opelin ratissa, mutta hyvin "miehekäs tyyli" ajella.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
999
Mikä ihme siinä on, että pitää kiusaa tehdä kun lähtee ohittamaan? Tänään taas XC60 Volvolla joku edessä ajeli 75-77 nopeutta. Ohi kun lähdin niin huomasin pienen mustan tupsahduksen kun varmaan laittoi kaasu pohjaan ja nopeus alkoi Volvossa nousta. Nopeusrajoitus siis oli 80km/h
Tämä on kyllä yksi suuri vitsaus tuolla tien päällä. Saatoin joskus tännekin kirjoittaa, että kun olet rinnalla/hieman ohi ja toinen kiihdyttää mukana, niin kylmästi alat vaihtamaan kaistaa takaisin. Sama tyyli noihin kiihdyttelijöihin motarille/vastaavaa paitsi niiden vehkeiden kanssa, mitkä eivät yksin kertaisesti pysty liittymään tien maksiminopeudella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
175
Pari päivää sitten 8-tiellä nauratti kun takana ollut autoilija ajoi jatkuvasti 100-80 vauhdeissa noin 5-10 metrin turvavälillä ja jossain Rauman kohdilla tuulilasiin tuli pari perhosta jotka pesin pois, niin tämä kontissa matkustaja alkoi välkyttelemään valoja kun siltäkin kastui tuulilasi.

Turvaväli ei siitä kasvanut, mutta jonkun kilometrin päästä meni ohi noin 500 metriä ennenkuin kääntyi pois edestä.

Arviolta joku 35v naiskuski opelin ratissa, mutta hyvin "miehekäs tyyli" ajella.
Naiskuskeista avauduttava vielä sen verran, että paikallisen pienen kylän facebook ryhmässä mammat säännöllisesti valittaa, kun muutama nuori kaahailee keskustassa iltaisin mopoilla ja autoilla. Asun päiväkodin ja koulun vieressä ja tontin vieressä on nopeusnäyttö. Samat mammat itse kaahaavat aamuisin lapsiaan kouluun/päiväkotiin 40 alueella yli 60km/h vauhtia ja oikovat mutkassa huolella vastaantulijoiden kaistalla eivätkä varmasti pysähdy vaikka lapsia odottaa suojatien vieressä tien ylittämistä.
Tuntuu, että ajellaan ns. nollat taulussa eikä kyetä arvioimaan sitä omaa ajamista.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 008
Mikä ihme siinä on, että pitää kiusaa tehdä kun lähtee ohittamaan? Tänään taas XC60 Volvolla joku edessä ajeli 75-77 nopeutta. Ohi kun lähdin niin huomasin pienen mustan tupsahduksen kun varmaan laittoi kaasu pohjaan ja nopeus alkoi Volvossa nousta. Nopeusrajoitus siis oli 80km/h
Joskus aikanaan kun ajelin mönkijällä syyllistyin itse typeryyksiin. Ajelin Uunon perässä joka 10km/h alle rajoituksen edessäni noin 5kilometriä. 60km/h rajoituksella sitten lähdin ohi. Tuo jäärä kiihdytti rinnalla, joten ajoimme 80km/h rinnakkain jonkin aikaa, kunnes tuo kääntyi pois. Heitin u-käännöksen ja ajoin perässä kysymään mikä on ongelma, setä vähän raotti ikkunaa, ja mutisi jotain, että mitä tuollaisilla täällä tienpäällä kaahataan.

Kehotin vahvasti välttämään moista toimintaa, koska saattaa aiheuttaa nenän kipeytymistä. Setämies avasi kaukosäädöllä tallin oven, ja ajoi sisään ja pysyi tiukasti autossaan kunnes ovi oli taas kiinni.

Kohtasimme myöhemminkin liikenteessä, ja ajokäytös oli hänen kohdaltaan huomattavasti asiallisempaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Uskomattoman paljon ajetaan surutta punaisten valojen läpi.

Olin jalan liikenteessä ylittämässä autotietä jossa itselle paloi vihreä valo, noh, sieltä tulee Audi kovaa ja jarruttaa vasta kun olen jo keskellä tietä, antaa sentään minun ylittää tien ja sitten jatkaa suoraan päin punaisia melkein kantapäideni yli kiihdyttäen. Ei ollut kyseessä "vanhat vihreät" tai kohta vaihtuvat.

Seuraavassa risteyksessä katsoin että Skoda kyttäsi liittymistä punaisen valon takaa. Ei aikomustakaan odottaa että hänelle vaihtuisi vihreä, vaan katsoi välin minne työntää oma rotisko punaista päin.
Ei ihme. Sun keissiin asiaa yhdistämättä suurin osa ajasta punaisissa on täysin turhaa seisoskelua ja etenkin niihin pysähtely. 2.5e bensanhinnoilla kasvaa intressit ajaa vanhoilla vihreillä läpi tai öisin jopa törkeästi suoraan päin punasia jos vaan näkymää riittää.
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
278
Taas eilen kohtasin kehä 1:llä varsinaisen teiden kunin eiku k**ipään. Tuli todella vauhdilla autoni taakse melkeen aiheutti siinä ajamalla perääni ja jatkoi vilkuttelemalla pitkiä valoja kun en ohittanut autoletkaa tarpeeksi nopeasti hänen mielestään tai antanut hänelle tietä. Ajoin 82 kun hän varmaan olisi ajanut 100km/h jos en olisi ollut edessä. Heti kun oli mahdollista niin lähti ohittamaan oikealta puolelta kun olin vaihtamassa juuri kaistaa ja ikkuna auki nosti keskarin ylös ja lähti vielä jarruttamaan edessäni vaikka hänen edessään ei ollut ketään.

Sama meno jatkuu hänellä ohituksen jälkeen. Vaihtoi kaistaa kuin mikäkin mielipuoli. Olisi vaan tosta pitänyt soittaa häkeen. Jos olisi ollut joku vanhempi tai nuorempi kuski niin olisi tuosta voinut tulla pahempaakin jälkeä kuskin hätääntyessä.

Eipä yllätä että kuskilla oli alla vähän isompi kokoinen bemari. Toivottavasti kuski ajaa ojaan tota menoa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894

Ajoitko mittarissa 82?
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Et oo tainnut kehä 1:llä ennen ajaa. Siellä on 80 kilvet :facepalm:
Et ole tainnut ikinä tarkistaa mittarivirhettä :facepalm:

Se että sulla on mittarissa 82, on todellisuudessa 75km/h:facepalm:

Eli mikä oli se syy ajaa alinoputta muiden edessä? Oliko ilma huono, liukasta, näkyvyys rajoittunut?

Älä ajele alinoputta muiden edessä, se ärsyttää muita.
 
Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 631

No ihan tarpeetonta se valojen vilkuttelu ja keskarin heiluttelu silti on. Etenkin jossain kehä I:llä jossa seuraava hitaampi auto on taas viimeistään 100m päässä edessä. :facepalm:
 
Itse asiassa oon kuullut että se on noin 3km/h. Taidat olla juuri näitä bemari tai muu vastaava k**ipäiden merkkien ajaja jotka luulee olevansa teiden kuninkaita.
Erittäin harvoin tulee kyseisten merkkien kuskeja vastaan jotka osaa käyttäytyä liikenteessä ja lisäksi käyttää suunta vilkkuja kun ajaa.

Jos ei tiedä todellista mittarivirhettä niin ei se mun vika oo. Koska nopeus näyttöön olen ajanut ennenkin 82/83km/h ja se on näyttänyt nopeudeksi 79/80. Joten :facepalm: vaan itsellesi.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
No ihan tarpeetonta se valojen vilkuttelu ja keskarin heiluttelu silti on. Etenkin jossain kehä I:llä jossa seuraava hitaampi auto on taas viimeistään 100m päässä edessä. :facepalm:
Sitä en kiistä, mutta kehällä 90% ihmisistä ajaa suurinta sallittua ja yksi alinoputta jonoa keräävä saa nopeasti vihat niskaansa
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
278
Sitä en kiistä, mutta kehällä 90% ihmisistä ajaa suurinta sallittua ja yksi alinoputta jonoa keräävä saa nopeasti vihat niskaansa
Jos kehällä jatkossa lisään nopeutta sen +5-6km ja tolppa väläyttää mulle sakot, niin maksatko sä mun puolesta ne sitten?
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Itse asiassa oon kuullut että se on noin 3km/h. Taidat olla juuri näitä bemari tai muu vastaava k**ipäiden merkkien ajaja jotka luulee olevansa teiden kuninkaita.

Jos ei tiedä todellista mittarivirhettä niin ei se mun vika oo. Koska nopeus näyttöön olen ajanut ennenkin 82/83km/h ja se on näyttänyt nopeudeksi 79/80. Joten :facepalm: vaan itsellesi.
Olet kuullut, mutta et ole tarkistanut, esson baaristako kuulit? :facepalm:

:srofl:

Mä olen ihminen joka asunut 40v Helsingissä ja koskaan ei ole bemarit vilkutellut valoja kehällä, toki en ajele sillä alinopeutta keräten jonoa taakse
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 240
Kehällä on niin normaalia, että joku ajaa vähän hitaampaa ja toinen nopeampaa, etten näe oikein järkeä noin pienestä väläytellä valoja. Eikö siellä usein kuitenkin pääse ohi? Pääosin kolme kaistaa kuitenkin käytössä. Ja mittarivirhe vaihtelee autosta riippuen, se voi hyvin olla sen 3 tai 8 km/h.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Jos kehällä jatkossa lisään nopeutta sen +5-6km ja tolppa väläyttää mulle sakot, niin maksatko sä mun puolesta ne sitten?
Sitten sellainen vinkki että kamera välähtää kun todellinen nopeus on 86km/h ja siitäkään ei sakkoa vielä ole tullut, korkeintaan kirjallinen huomautus.
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
278
Sitten sellainen vinkki että kamera välähtää kun todellinen nopeus on 86km/h ja siitäkään ei sakkoa vielä ole tullut, korkeintaan kirjallinen huomautus.
Tässä taidettiin nyt turhaan jämähtää miten "hitaasti" muka mä vaan ajan kun ajan mittarin mukaan eikä ton idiootin liikenne käyttäytymiseen.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Kehällä on niin normaalia, että joku ajaa vähän hitaampaa ja toinen nopeampaa, etten näe oikein järkeä noin pienestä väläytellä valoja. Eikö siellä usein kuitenkin pääse ohi? Pääosin kolme kaistaa kuitenkin käytössä. Ja mittarivirhe vaihtelee autosta riippuen, se voi hyvin olla sen 3 tai 8 km/h.
Tyhmäähän se valojen vilkuttelu ja keskarin näyttäminen on, kritisoin vain sitä että kun valitetaan muista vaikka itse on se ongelman aloittaja.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Tässä taidettiin nyt turhaan jämähtää miten "hitaasti" muka mä vaan ajan kun ajan mittarin mukaan eikä ton idiootin liikenne käyttäytymiseen.
Koska sä ajat alinopeutta:facepalm:

Jos joku on idiootti, älä itse ole. Alinopeutta ajaminen on idioottia varsinkin jos sille ei ole syytä
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 879
Juu ei ole kuskin vika jos ei tiedä kuinka lujaa oikeasti ajaa. Eikun hitto miten se menikään... :smoke:
Itse ajelen 80 rajoitusalueella useimmiten tasan tarkkaan 86km/h (GPS-nopeutta) kameroista riippumatta. Jos joku tulee eteen matelemaan niin ärsyttäähän se mutta en silti ala jarruttelemaan eteen päästyäni.
 
Kuten olen jo varmaa neljä kertaa sanonut, ohittaja oli mulkku ja sietäisi saada karttakepistä sormille, mutta silti alinopeutta ajaminen on yhtä tyhmää, varsinkin siellä kehällä missä paljon autoja
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
984

Ei nyt selvinnyt nopeasti lukemalla, mutta siis missä vaiheessa olet käynyt testaamassa paljonko @broz auton mittarivirhe on. :confused: Ja vaikka se todellinen nopeus olisikin 75, niin se ei ole millään tavalla laitonta tai edes tyhmää, liikennetilateesta riippuen voi olla jopa fiksua.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Ei nyt selvinnyt nopeasti lukemalla, mutta siis missä vaiheessa olet käynyt testaamassa paljonko @broz auton mittarivirhe on. :confused: Ja vaikka se todellinen nopeus olisikin 75, niin se ei ole millään tavalla laitonta tai edes tyhmää, liikennetilateesta riippuen voi olla jopa fiksua.
Ei alinopeudessa mitään laitonta ole ja kehällä saa ajaa vasenta kaistaa vaikka päästä päähän, mutta jos kritisoi toisen käytöstä ja itse aiheuttaa sitä ärsytystä muille niin kannattaa ensin katsoa peiliin.
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
984
Ei alinopeudessa mitään laitonta ole ja kehällä saa ajaa vasenta kaistaa vaikka päästä päähän, mutta jos kritisoi toisen käytöstä ja itse aiheuttaa sitä ärsytystä muille niin kannattaa ensin katsoa peiliin.
Tavallisesta liikenteestä ärsyyntyminen menee kyllä satakymmenenprosenttisesti ärsyyntyjän piikkiin. :sdarra: Ymmärtäisin pointtisi jos ajaa huvikseen vasemmalla kaistalla tai reilua alinopeutta.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Tavallisesta liikenteestä ärsyyntyminen menee kyllä satakymmenenprosenttisesti ärsyyntyjän piikkiin. :sdarra: Ymmärtäisin pointtisi jos ajaa huvikseen vasemmalla kaistalla tai reilua alinopeutta.
Ymmärrän sun pointin ja vika on ärsyyntyjässä ainakin tässä tapauksessa ja bemarin käytös ei ole millään tapaa perusteltua.

Silti fakta on se että nämä mittarin mukaan 80 ajavat ovat kehällä teiden tukkona kun suurin osa ajaa sitä suurinta sallittua.

Itse pyrin aina ajattelemaan muita ja liikkumaan liikennevirran mukana ja jos mä sinne vasemmalle kaistalle menen niin ajan samaa vauhtia kuin muutkin ja jos se vasen kaista menee mittarissa 90km/h, niin menen minäkin enkä rupea yksin änkyröimään ja keräämään jonoa perääni ajamalla mittarin mukaan 80.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.06.2019
Viestejä
202
Minulle tämä oli täysin uutta tietoa, että kaikissa autoissa olisi tismalleen vastaavat mittavirheet.

Joo välillä vähän kyrsii, jos joku maleksii ohituskaistalla tai vaikka kehien vasemmilla kaistoilla, mutta jotenkin huvittaa kuinka kovasti tästä jaksetaan jankata. Eri asia tietty ne, jotka oikeasti tukkivat sen kaistan, eivätkä vain ohita "liian hitaasti".
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 233
Tyhmäähän se valojen vilkuttelu ja keskarin näyttäminen on, kritisoin vain sitä että kun valitetaan muista vaikka itse on se ongelman aloittaja.
Mun muistaakseni 80 rajoitus tarkoittaa sitä, että suurin sallittu nopeus on 80km/h :bored: todellisen nopeuden siis pitäisikin olla tasan, tai alle 80km/h. Alinopeudesta voi puhua ehkä silloin, jos joku köröyyelee alta viittäkymmentä. Tämän asian ääneen lausuminen aiheuttaa joissain aika merkittävää kireyden tunnetta pään ympärillä.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 240
Minulle tämä oli täysin uutta tietoa, että kaikissa autoissa olisi tismalleen vastaavat mittavirheet.

Joo välillä vähän kyrsii, jos joku maleksii ohituskaistalla tai vaikka kehien vasemmilla kaistoilla, mutta jotenkin huvittaa kuinka kovasti tästä jaksetaan jankata. Eri asia tietty ne, jotka oikeasti tukkivat sen kaistan, eivätkä vain ohita "liian hitaasti".
Eikä siis sillä ole väliä, jos Kehällä vasen kaista matelee, kun voi ja pitääkin mennä sitten toista kaistaa ohi, jos siltä tuntuu. Nopeusrajoitusten puitteissa siis.
 
Liittynyt
19.01.2021
Viestejä
347
Fakta on että monikaan ei tiedä autonsa mittarivirhettä ja vaikka tietäisikin niin eivät huomioi mahdollisesti erikokoisten kesä/talvirenkaiden vaikutusta siihen. Muistelisin että E9 corollan mittarivirhe lähenteli tai saattoi olla jopa yli 10km/h mutta vastaavasti esim nykyisessä digimittarilla varustetussa volvossa on mittarivirhettä vain 2-3km/h. Muutenkin tuolla digimittarilla on helpompi seurata vauhtia kuin vanhoilla analogimittareilla, olettaen tietysti että ei käytä vakkaria, silloinhan sillä ei ole väliä.
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
278
Tyhmäähän se valojen vilkuttelu ja keskarin näyttäminen on, kritisoin vain sitä että kun valitetaan muista vaikka itse on se ongelman aloittaja.
Hetkinen, miten edelleenkään minä olen se ongelma. Kyllä se ongelma oli se takana kaahaavat auto. En siis hidastellut, ajoin mittarin näyttämää nopeutta joka oli nopeuskilvestä 2km yli. Jotta pääsin ohi oikean kaistan hidastelijoista, mutta en niin ylinopeutta aja.
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
278
Olet kuullut, mutta et ole tarkistanut, esson baaristako kuulit? :facepalm:

:srofl:

Mä olen ihminen joka asunut 40v Helsingissä ja koskaan ei ole bemarit vilkutellut valoja kehällä, toki en ajele sillä alinoputta keräten jonoa taakse

40v ja ei osaa lukea kirjoittamaani tekstiä loppuun asti :facepalm: mainitsin samassa viestissä että olen testannut sen nopeusnäytöön ajamalla. Millä muullakaan normi kansalainen sen saa tietoon? Poliisiltako kysyn vai joltain täältä kun jokainen ihminen sanoo eri asiaa.

Niinkuin yllä sanottiin digimittareissa on vähemmän virhettä ja itsellä autossa on digimittaristo. Jos mä ajan vasenta kaistaa kehällä hieman yli sallitun ja samalla ohitan oikealla kaistalla meneviä niin miten mä hidastelen? Ymmärtäisin asian silloin jos takana ollut auto olisi ollut hälytysajoneuvo, mutta kuin se oli joku k**ipää bmw kuski jolla aivojen kapasiteetti on korvattu jollain muulla kuin tiedolla ja ymmärryksellä miten liikenteessä ajetaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Tämä kyllä aina jaksaa ihmetyttää ja vielä kummallisempaa on tuo sama toiminta moottoritiellä jossa ei ole edes vastaantulevien autojen riskiä
Jännä etteivät itse kuitenkaan pidä tuosta, kun eteen tulee auto pöllyttämään kivet ja loskat tuulilasille?
 
Liittynyt
06.01.2022
Viestejä
962
Tyhmäähän se valojen vilkuttelu ja keskarin näyttäminen on, kritisoin vain sitä että kun valitetaan muista vaikka itse on se ongelman aloittaja.
Kyllä tekstistä kuitenkin jäi se mutu, että Broz oli seurannut peilistä pidemmän aikaa, mitä siellä takana tapahtui, kun tiesi Bemarin ottaneen sen nopeasti kiinni. Ei antanut tilaa, vaan jatkoit, koska hänellä on oikeus ja lopulta vielä se oikealle siirtyminenkin meni niin hitaasti, että Bemari ohitti sen sieltä.
Varmasti oli mullku Bemarissa, mutta jotenkin paistaa, että tiesi tasan tarkkaan mitä teki ja minkälaisia seurauksia sillä voisi olla. Kuski Bemarissa varmasti kiehui ihan kybällä. Heitetään ajatuksena, että jos se Bemari olisi mällännyt parin auton kanssa siinä Brozin edessä ja tappanut kolme ihmistä, niin kuinka hyvin Broz nukkuisi yönsä?
 
Se että siitä välistä mahtuu, ei tarkoita, että se olisi jotenkin erityisen hidasta. Nyt kun noista toisen sanomisista lähdetään vetämään omia tulkintoja, niin tuon bemarikuskin toiminta vaikutti olevan sitä vaarallista kehäkaahailua, jossa sinkoillaan pienistä väleistä, kunhan ei vain herran jumala jouduttaisi ajamaan mittarin mukaan alinopeutta ruuhka-aikanakaan.

Ja siis miten se, että joku urpoilee liikenteessä olis ollut jotenkin tuon käyttäjän syytä, voitko selventää?
 
Liittynyt
06.01.2022
Viestejä
962
Joku urpoilee liikenteessä. Se on hän vikansa.

Se, että itse huomaat ja tunnistat tämän urpon käytöksen ja tahallasi ärsytät häntä ottamaan vielä suurempia riskejä ja aiheuttamaan vaara sinulle ja muille tiellä liikkuville?

Ehkä olen väärässä, mutta itse olisi toiminut toisin. Kun itse huomaan peilistä jonkun saavuttavan minut nopeasti, siirryn sivuun ja annan tietä. Jos olemme yksikaistaisella ja näen hänen vilkun tai siirtyvän vasemmalle kaistalle, lasken vielä omaa nopeuttani, että ohitus olisi mahdollisimman helppo ja nopea. Itse olen mielummin elossa kuin oikeassa.
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
862
Kyllä tekstistä kuitenkin jäi se mutu, että Broz oli seurannut peilistä pidemmän aikaa, mitä siellä takana tapahtui, kun tiesi Bemarin ottaneen sen nopeasti kiinni. Ei antanut tilaa, vaan jatkoit, koska hänellä on oikeus ja lopulta vielä se oikealle siirtyminenkin meni niin hitaasti, että Bemari ohitti sen sieltä.
Varmasti oli mullku Bemarissa, mutta jotenkin paistaa, että tiesi tasan tarkkaan mitä teki ja minkälaisia seurauksia sillä voisi olla. Kuski Bemarissa varmasti kiehui ihan kybällä. Heitetään ajatuksena, että jos se Bemari olisi mällännyt parin auton kanssa siinä Brozin edessä ja tappanut kolme ihmistä, niin kuinka hyvin Broz nukkuisi yönsä?
Jos on ohitus kesken niin ei sillon ole mitään velvollisuutta keskeyttää ohitusta antaakseen takaa ylinopeutta tulevalle tilaa, vaikka sen kuinka näkisi taustapeilistä lähestyvän.

Eri asia on jos ohitettavien autojen välillä on 200m ja ohitus tapahtuu 2km/h nopeuserolla, niin sillon tulisi jo antaa tilaa takaa tulevalle. Kehällä en usko tuon 200m välin toteutuneen, ja vaikka olisikin toteutunut niin takaa tuleva on hyvä ja menee sitten oikealta ohi.
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
862
Ehkä olen väärässä, mutta itse olisi toiminut toisin. Kun itse huomaan peilistä jonkun saavuttavan minut nopeasti, siirryn sivuun ja annan tietä.
Jos kehällä olet koskaan ajanut, niin 90% turvaväleistä on luokkaa 3 auton mittaa. Et tee tilanteesta yhtään turvallisempaa jos tunget semmoseen antaaksesi tilaa jollekin mulkulle, että tämä pääsisi jonossa 50m eteenpäin seuraavan auton puskuriin hiillostamaan.
 
Liittynyt
06.01.2022
Viestejä
962
Jos on ohitus kesken niin ei sillon ole mitään velvollisuutta keskeyttää ohitusta antaakseen takaa ylinopeutta tulevalle tilaa, vaikka sen kuinka näkisi taustapeilistä lähestyvän.

Eri asia on jos ohitettavien autojen välillä on 200m ja ohitus tapahtuu 2km/h nopeuserolla, niin sillon tulisi jo antaa tilaa takaa tulevalle. Kehällä en usko tuon 200m välin toteutuneen, ja vaikka olisikin toteutunut niin takaa tuleva on hyvä ja menee sitten oikealta ohi.
Alkaa mennä jo osastolle "Miksi minua vituttaa tänään!"
Bemari kuski oli väärässä. Broz oli oikeassa. Toivottavasti kaikki tapaatte samalla hautausmaalla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 680
Viestejä
4 188 677
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom